keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Crossfit - Kuinka monipuolinen harjoittelu palautti kykyni juosta.

Tämän kirjoituksen piti ilmestyä jo vuosi sitten. Mulla oli otsikkokin valmiina: Crossfittiä kirjastoissa ja kirjakaupoissa. Olin innoissani mutta sitten mitään ei tapahtunutkaan. Tällä kertaa vika ei tosin ollut minun.

ESIPUHE

Olin jo pidempään tsekkaillut kirjaston tietokannoista löytyykö mitään crossfit-aiheista materiaalia. Hakutulokset näyttivät aina nollaa. Eräänä tammikuisena päivänä 2013 jotain kuitenkin tuli esille, suomeksi käännettävä amerikkalainen crossfit-kirja! Kirjan ilmestymispäiväksi oli asetettu muistaakseni helmikuu. Laitoin varauksen sisään. Olin kakkosena jonossa, varmaan joku kirjaston työntekijä oli ehtinyt ensin.

Mutta mitään ei tosiaan tapahtunut. Kevät tuli, kevät meni. Kirjaston tietokannassa ilmestymispäivä ei kuitenkaan muuttunut vaikka se oli ohitettu jo ajat sitten. Kustantajan sivuilla oli niukasti tietoa jos lainkaan. Mielestäni sitä ei ollut sen enempää kevään uutuuskirjojen listoissa eikä lopulta syksynkään uutuuskirjoissa. Lopulta syyskuussa laitoin viestiä kustantajalle, mistä ihmeestä on kyse? Kirja oli kuulemma yllättättänyt heidät totaalisesti, suuri työmäärä ja paljon pieniä yksityiskohtia ja termejä jotka haluttiin kuntoon. Ilmoittivat että kirja ilmestyisi lopulta lokakuussa. Homma kääntyi täysin päälaelleen kun Arttorius kertoi vain hetki kustantajan viestin jälkeen blogissaan saaneensa kirjan verkkokaupasta! Tämä tapahtui siis syyskuussa, viikkoja ennen kustantajan juuri ilmoittamaa uutta julkaisupäivää.

Mua alkoi jo vähän naurattaa, melkoista sekoilua yhden kirjan kanssa. Lopulta vuodenvaihteessa maakunnan eri kirjastoihin alkoi saapua kirjoja. Tätä kirjoittaessa meidän lähikirjastoon tilatuista kirjoista yksikään ei ole vielä sinne asti saapunut. Naapurikaupungista kuitenkin löytyi, joten peruin varaukseni ja kävin hakemassa sen sieltä hyllystä. Olin kuulemma ensimmäinen lainaaja. Vuoden ristiretki oli päättynyt. Halleluja.



T. J. Murphy: CROSSFIT - Kuinka monipuolinen harjoittelu palautti kykyni juosta


T.J. Murphy on amerikkalainen kestävyysurheilija ja kirjoittaja. Hän on elänyt juoksijan elämää, tehnyt kovia tuloksia (mm. maraton 2:38) ja lopulta rikkonut paikkansa yltiöpäisellä harjoittelulla. Ensin hän vaihtoi juoksun triathloniin mutta pidemmän päälle sekään ei estänyt vammakierrettä. Lopulta hän oli niin heikossa kunnossa että käveleminen oli vaivalloista, juoksemisesta puhumattakaan. Polvivaivat olivat ohjaamassa kohti kirurgin puukkoa eikä sekään välttämättä toisi helpotusta. Urheilijan elämä vaihtui masennukseksi ja juoksupolut lähibaareihin. 

Eräänä päivänä Murphy kuitenkin kuuli crossfitistä. Lähiseudulle oli avattu sali jonka omalaatuinen meininki sai miehen kiinnostumaan. Hän lähetti sähköpostia salin omistajille ja kertoi vaivoistaan: voisinko silti tulla mukaan? Se oli ensimmäinen askel kohti elimistön toimintakyvyn palauttamista.

Murphy kertoo oman tarinansa kautta mistä crossfitissä on kyse. Hän kertoo tapaamistaan lajin harrastajista, superihmisistä ja todellisista koneista mutta ennen kaikkea tavallisista ihmisistä. 189-kiloisesta naisesta joka löysi vihdoin ratkaisun paino-ongelmiinsa ja uuden rakkaan elämäntavan crossfit-valmennuksesta.

Kirjassa kuvataan kuuluisimmat crossfit-harjoitukset, avataan metodin luojan Greg Glassmanin ajatuksia ja kuvataan paitsi päivittäistä harjoittelua niin myös esimerkiksi kilpailuja. Ruokavaliolle, käytännössä siis paleolle, ja vaivojen ehkäisylle ja hoitamiselle liikkuvuusharjoitteiden kautta annetaan myös sivutilaa.

Monet crossfitin parissa toimivista ovat erittäin mielenkiintoisia persoonia, Glassman ei ole tästä poikkeus. Hän on kuitenkin minusta pihalla ehdottomuudessaan: lauseet joiden perusteella "paskaravinnolla" ei voi kehittyä on täyttä skeidaa. Absoluuttisella huipputasolla pitää minunkin mielestäni syödä puhtaasti ja mitata tarkasti ravintoaineet ja kulutetut annokset. Tavallinen treenaaja kuitenkin kehittyy todella pitkään siitä huolimatta että syö jäätelöä ja vaikka pastaa. Ymmärrän miksi liioittelua ja ehdottomuutta käytetään tehokeinona, rehellisestä puheesta ei saa myyviä otsikoita eikä sillä luoda brändejä, mutta minusta se on valehtelua.

Kirja ei ole kovin pitkä, siinä on 180 sivua joista parikymmentä kuluu termisanastoon ja eri liikkeiden selittämiseen kuvasarjojen avulla. Teksti on vaikeista termeistä huolimatta mielestäni helppolukuista myös lajia tuntemattomille. Yksi suomalaisen crossfitin pioneereista ja nykyään CrossFit Herttoniemessä vaikuttava Antti Akonniemi on tarkistanut käännöksen ja varmistanut termien oikeellisuuden. Virheitä ei juurikaan ole joten pitkä aika kustantamon pöydillä on käytetty ihan hyvin :)

Murphyn tarina vetoaa muhun monellakin tasolla. Vaikka en ole kärsinyt vammoista, voin kuitenkin samaistua häneen ja nähdä että vastaava kulkusuunta voisi olla mahdollinen. Toivottavasti painonnostoharjoittelu ja sen tuomat liikkuvuusharjoitteet vievät minua kestävyysjuoksijana oikeaan suuntaan, poispäin vammoista eikä kohti niitä.

Lopulta Murphy kertoo että crossfitin myötä hän on jälleen palaamassa kestävyysjuoksun pariin ja kertoo hieman CrossFit Endurance-ohjelmoinnista. Se on ennen kaikkea kestävyysurheilijoille suunnattu ohjelma josta ikävä kyllä Suomessa ei tiedetä vielä mitään. Yleisellä tasolla kestävyysjuoksua ja voimaharjoittelua pidetään edelleen toistensa vastakohtina joita ei voi yhdistää, toivottavasti CFE omalta osaltaan hälventää tätä vanhanaikaista ja vääristynyttä mielikuvaa.


JÄLKISANAT

T.J. Murphyn Crossfit on mielestäni erittäin pätevä kirja eikä sitä parempaa ja kattavampaa esitystä crossfitistä urheilulajina ja harjoitusmuotona ole suomeksi ilmestynyt. Mikäli olet suuntaamassa vaikkapa Crossfit Winter Wariin Tampereelle eikä laji ole tuttu, se on hyvä johdanto syvemmälle crossfitin maailmaan. Ja vaikka laji olisikin tuttu niin todennäköisesti silti se tarjoaa monia hyviä tarinoita ja näkökulmia joita ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi. 

Esipuheen kiemuroista huolimatta en ole katkera Nemo Kustannukselle - päinvastoin. Kärsivällisyyshän on hyve jota sitäkin tulee ajoittain harjoittaa ;) Nemo on ennakkoluulottomasti tarttunut uusiin ja tuoreisiin aiheisiin, olen aiemmin monet kerrat ylistänyt miten heidän julkaisemansa Dean Karnazesin Ultramaratoonari lähes muutti elämäni. Joten kaikesta huolimatta kiitos Nemon väelle!


Juhlistin kirjan lukemista tekemällä kunnon WODin eli Woodpile of the Dayn. Neljä mottia polttopuita kellariin aikaa vastaan. Koska kasa oli parinkymmenen metrin päässä kellarin luukusta käytin vetokelkkaa eli pojan pulkkaa apuna. Lasketaanko se skaalaamiseksi? Aikaa meni tasan puolitoista tuntia, ei tarvinnut rikkoa sarjoja vaan tahti pysyi hyvin yllä. Miten tämä nyt sitten merkitään sinne salin seinälle? 

WOD LOGMAN 90min Mika RX

Tein saman harjoituksen viime elokuussa mutta koska puut toimitti tällä kertaa eri taho ja kasakin oli ihan eri paikassa niin ei taida olla tulokset vertailukelpoisia ;)

6 kommenttia:

  1. En sanoisi, ettei CF Endurancesta tiedetä Suomessa mitään, mutta vähänlaisesti se toki julkisuudessa esiintyy. Kuitenkin vaikkapa wodconnectista löytyy Hertsikan CFH Endurance, jonne ko. tyyppisiä harjoituksia tulee (ja joita en kyllä itse tule tehneeksi, kun ei oo oikein malttia kestävyysurheiluun). Ja toki silloin tällöin normiohjelmoinnissakin tulee enemmmän kestävyystyyppisiä treenejä tai jengi tekee vaikkapa puolimaraton-soutuja jne. (yäk).

    Kiva juttu kirjasta. Mun piti kanssa lukea se ja laatia juttu, mutta enpä ole ehtinyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, uutta tietoa mulle toi CrossFit Herttoniemen endurance-wod! Hieno juttu. Ruotsissahan on endurance-tiimi neljällä crossfit-salilla, toivottavasti Hertsikan meininki vie siihen suuntaan että Suomessakin näitä alkaisi olemaan.

      Siihen verrattuna miten paljon suomalaisilla cf-saleilla järjestetään erilaisia seminaareja ja koulutuksia - mobbausta, paleota, painonnostotekniikoita jne. - niin endurance-seminaareja ei tietääkseni ole ollut ja aiheesta ei suomeksi löydy muutenkaan juuri mitään tietoa. Toivottavasti lähivuosina tuo seminaari Suomeenkin saataisiin, muualla Euroopassa niitä järjestetään säännöllisesti.

      Hyvä kirja, kannattaa ehdottomasti lueskella läpi. Sulla menee siihen todennäköisesti pari tuntia :)

      Poista
  2. Kiitti vinkistä, mäpä taidan ottaa ja lukea tuon kirjan. Jotenki oon vähän vältelly tota crossfittiä asiaa kun sitä tuuttaavat joka luukusta nykyään kuin samaa kappaletta tuolla tuoreella Looppi-kanavalla. Mutta nyt kun reeneihin on muutenkin tullut voimaa ja monipuolisuutta muutenkin lisää, niin ehkä jos vielä lukisi pohjille tuon kirjan, niin sitten saisi ikäänkuin deaktivoita tuon luontaisen massahypnoosivastukstuksen. Kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lue ihmeessä, vaikka et crossfittiin hurahtaisikaan niin siinä on mm. liikkuvuudesta ja sen merkityksestä juoksemiseen todella hyvää asiaa.

      Poista
  3. Jyväskylässäkin on mahis endurance wodiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, Jyväskylässäkin on nykyään vaihtoehto monarille :) Hieno juttu että siellä on heti alusta asti otettu tämäkin osa-alue kovasta kondiksesta huomioon!

      Poista