perjantai 28. kesäkuuta 2013

Painot takaisin paikoilleen!!!

Olen ollut mielestäni aika sovitteleva ja ymmärtäväinen erilaisia treenaajia ja ajattelutapoja kohtaan, en ole kokenut että pitäisi räyhätä muille muiden asioista vaan keskittyä siihen omaan tekemiseen. En ole myöskään viljellyt kirosanoja mutta siihen - kuten tuohon ekaan lauseeseen - tulee tämän yhden bloggauksen ajaksi muutos. Nyt on varmistin pois päältä enkä hirveästi moderoi sitä mitä kirjoitan.

Vanha kuntosalini oli pieni, ruuhka-aika tarkoitti 4-5 treenaajaa samaan aikaan mutta yleensä sai olla yksin. Kenties tästä syystä se tuntui kuin kodilta ja kaikki käyttäytyivät siellä kuin kotonaan. Paikat pidettiin kunnossa ja treenitilaa arvostettiin kuten sitä kuuluukin. Kun vaihdoin kaupungin isoimmalle salille, jossa on tuhansia jäseniä ja tuhansia neliömetrejä treenitilaa, kaikki muuttui.

Mistä puhun? No vittu tästä:


Tämä ei ole mikään lavastettu kuva vaan vallitseva tilanne joka helvetin päivä! Salin seinällä on kuusi tai seitsemän isoa valkoista lappua: PAINOT TAKAISIN TELINEISIIN. Montako niitä lappuja tarvittaisiin jotta asia menisi perille? 10? 100? 1000? Pitäisikö niillä tapetoida kaikki seinäpinta-ala?

Kun menen salille mua ei huvita alkaa metsästämään jokaista kiekkoa sieltä sun täältä. Se on joka helvetin päivä kuin muistipelin pelaamista, yksi löytyi - missä on pari? Hihi, hauska juttu, se oli taas täällä jonkun penkin takana. Tai lattialla on iso kasa kiekkoja jotka pitää yksitellen siirtää ja tsekata mitä sieltä alta löytyy.

Yksi iso ongelma on se ettei ikinä tiedä mikä tanko tai paikka on oikeasti varattuna. Eikö olisi helppo juttu jos tyhjä tanko tarkoittaisi vapaata ja painoilla lastattu tanko sellaista jota vielä käytetään? "Onkohan toi vapaa?" "En tiedä mutta ei siinä ole ketään näkynyt". Näin se AINA menee.


Tää näyttää aika hyvältä - mutta on lopulta aika harvinainen näky. Käsipainot ovat yleensä sekaisin, paria joutuu etsimään ja telineissä on tyhjiä koloja. Joku on tarvinnut vain yhtä painoa joten tietysti sen paikoilleen palauttamisen sijaan se on jätetty johonkin mystiseen paikkaan! Näinhän me kotonakin aina toimitaan, aamulla otan leipäpaketin keittiön kaapista mutta palautan sen makuuhuoneeseen sängyn alle!

Idioottimaista on myös tehdä jalkaprässiä ja jättää setti 50 kilon kiekkoja laitteeseen. Kyllä, itse tykkään nostella niitä, ei mua haittaa, mutta ymmärrän hyvin että jotain haittaa niin paljon että prässit jää tekemättä. Kaikki eivät ole vielä niin vahvoja tai tarpeeksi rohkeita pyytämään apua painojen pois ottamisessa. Vastuu niiden pois ottamisesta on MEIDÄN jotka niitä käytämme, jos olet salilla kehittämässä itseäsi niin keskittyisit ensin kehittämään itsestäsi pois itsekeskeisyys ja laiskuus.

Joku ehkä ajattelee että painot voi jättää tankoon koska seuraava varmasti tekee samoilla painoilla. Kyllä, on noin 5% mahdollisuus että joku haluaa käyttää painoja samalla tavalla kuin sinä.

Mistä tämä sitten johtuu? Olen pyöritellyt päässäni muutamia mahdollisia syitä:

- Salilla kävijät ovat vetäneet niin paljon mömmöjä etteivät tajua mistään mitään. Ratkaisu: vähemmän steroideja niin tajuatte palauttaa painot paikoilleen!!
- Salilla kävijät eivät osaa lukea! Surullinen juttu, lukutaito ei ole ilmeisesti nyky-Suomessakaan itsestäänselvyys. Ratkaisu: kuntosalin sijaan oikea paikka sulle on ala-asteen eka luokka!
- Salilla kävijät haluavat vastustaa auktoriteetteja ja leikkiä pahista: "hähää, in your face lappujen teippaaja, mähän en laita mitään mihinkään!" Muuten ihan kelvollinen syy mutta kuntosalin omistaja, työntekijä tai kanssatreenaajat eivät ole mikään virkavalta tai Suuri Paha jota vastaan kapinoida - niiden pitäisi olla osa sulle tärkeää yhteisöä ja kuin toinen perhe!

No, ehkä se oikea syy löytyy välinpitämättömyydestä ja laumasieluisuudesta. Kun kaikki muutkin jättää niin miksi minä näkisin vaivaa ja nostaisin ne painot metrin päässä olevaan telineeseen? Siksi että se KAIKKI muodustuu yksilöistä joista sinä olet yksi. Ei ole mitään mystistä kaikkeutta jos et päätä olla yksi osa sitä porukkaa.

Kyseessä lienee samat ihmiset jotka heittävät roskat auton ikkunasta ja paskattavat koiransa naapurin pihaan.

Yleensä en jaksa tuomita ihmisiä pikkujutuista, ei se ole minun tehtäväni, enkä ole mikään puhdas pulmunen itsekään. Varmasti joku tanko on joskus unohtunut lattialle enkä ole laittanut sitä takaisin kyykkytelineeseen mutta pyrin aina hoitamaan oman tonttini kuntoon.

Toimiva yhteisö syntyy siitä että toisia kunnioitetaan ja arvostetaan. Kuntosali on mulle tärkeä paikka enkä siedä että joku käyttäytyy siellä urposti eikä pidä kiinni yhteisistä pelisäännöistä.

Ongelmahan on että harvoin itse bongaa näitä painojen lojumaan jättämisiä, yleensä aina olettaa että se tyyppi kyllä tulee takaisin ja jatkaa jotain mega-sarjaansa. Lopulta kuitenkin keskityt omaan tekemiseesi enemmän kuin siihen mitä muut touhuavat. Mulla on kotona 24/7 pieni lapsi vahdittavana, en mene salille tehdäkseni sitä aikuisten ihmisten kanssa.

Ehkä saleille pitäisi palkata kesätyöntekijöitä käymään valvontakameran nauhoilta läpi kuka on jättänyt mitkäkin painot johonkin? Rangaistukseksi vaikka pääsykielto vapaiden painojen pariin. Kyllä hymy hyytyy ja oppii yhteiset säännöt kun joutuu nitkuttamaan reiden loitontaja-laitteessa seuraavat pari viikkoa!


No joo, en mä oikeasti ketään ole tangon kanssa nuijimassa jos löydän syyllisen. Mut koittakaa olla vähän skarpimpia! Jos on iso vaiva palauttaa noi kiekot paikoilleen niin suosittelen harjoittelemaan vähän lisää peruskestävyyttä!

Kaikesta huolimatta hyvää viikonloppua kaikille, omat lepopäiväni ovat yllätys yllätys täynnä urheilua melkein aamusta iltaan. Mutta siitä lisää alkuviikosta, toivottavasti vähemmällä aggrella! ;)

torstai 27. kesäkuuta 2013

Helteiset kilometrit, hikiset raudat.

Huh hellettä! Samaan aikaan kovan treeniputkeni kanssa käynnistyi erittäin lämmin jakso joten tavallisen harjoittelun päälle on tullut vähän kuin ylimääräinen harjoitusvaste.

Sunnuntaina kävin myöhään illalla tekemässä ylävartalon harjoitteita, mm. erittäin pitkiä ja raskaita sarjoja pystypunnerrusta. Samalla syntyi uusi ennätys 1000 metrin soudussa!

Maanantaina juoksin 12 kilometriä, lämmintä piisasi mutta juomavyö oli tietysti mukana ja lenkki eteni tasaista tahtia.

 Tiistaina salilla raskas voimaharjoitus, mm. 3x15 penkkipunnerrusta raskaalla tangolla (75% yhden toiston maksimista). Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, noin pitkät sarjat hajoavat mulla kun painot ovat haastavia. Tuo penasarjakin oli lopulta käytännössä 8 + 7 + 6 + 6 + 3 + 5 + 5 + 5. Sen päälle valakyykkyjä 5x5 sarjoja, sujui aika hyvin, lämmin ilma taitaa pitää nivelet liikkuvina. Jollain jumppakepillä tai pelkällä tangolla teen valakyykyt helposti ass-to-grass-tyylillä vaikka muuten olen äärimmäisen kankea kaveri ja tällä kertaa aika moni raskaampikin toisto sarjojen sisällä meni aika mukavasti pohjalle. Salin paperitelineillä on käynyt kuhina, kaikki repivät vuorotellen paperia ja pyyhivät hikeä. Hikipyyhe vois olla ihan asiallinen, varsinkin näillä keleillä, mutta jotenkin se on aina unohtunut.

Eilen keskiviikkona hölköttelin saman 12 km lenkin kuin maanantaina, vettä oli taas mukana. Lämpöä oli +27C mutta taivas oli onneksi puolipilvinen. Jos olisi ollut selkeä taivas ja arska paahtanut täydeltä terältä niin olisi voinut olla aikamoista taaperrusta.

Tänään aamupäivällä kävin tekemässä kolmannen voima- ja lihaskuntoharjoitteen viiden päivän aikana ja homma oli vähintään yhtä raskasta kuin edellisinäkin päivinä. Pitkiä sarjoja yläkropalle: 2x15 yhden käden ylätaljaa, 3x 15 hauiskääntö kulmatangolla, 3x15 hauiskääntö kinesiksellä, 2x15 takaolat.. Sarjojen välissä palautustauot olivat loputtoman pitkiä, pitkäkestoista ja intensiivistä treeniä en ainakaan itse näilllä keleillä pysty tekemään. Helle ja kuumuus tuntuu vaikuttavan ennen kaikkea palautumiseen, jos normaalisti teen jonkun 3x15 sarjan 5 minuutissa niin nyt siihen menee 10-15 minuuttia. Tai ainakin siltä tuntuu, en kyttää kelloa treenien aikana. Vedän usein, myös tiistaina ja tänään, yläkropan treenin lopuksi aivan finaaliin leuanvetosarjoilla ja tänään ne tuottivatkin jo todellista tuskaa. Ykkösetkin olivat rankkoja, pidemmistä sarjoista puhumattakaan.

Huomenna juoksen vielä keskipitkän lenkin, todennäköisesti saman 12km kuin maanantaina ja keskiviikkona, mutta sitten on vuorossa parin päivän lepo. Tulee todellakin tarpeeseen, olkapäät ja yläkroppa alkaa olemaan niin väsyneitä (ja kankeita) kovasta treenaamisesta että perinteinen alkuverryttelykin jumppakepillä tuntui tänään todella omituiselta. Tuntuu hassulta että kaksi vuotta sitten tein alkulämmittelyni kolmella kahvakuulalla, 4kg + 8kg + 12kg, ja nykyään käytössä on 20kg + 24kg + 32kg. Aina kun tajuaa oman kehityksen tulee hyvä fiilis ja janoaa lisää.

Viime päivinä olisi todella kaivannut jääpaloilla ja jäävedellä täytettyä paljua jossa viilentää lihaksia. Palautuminen ei ole kovinkaan ideaalia kun meillä on makuuhuoneessakin läpi yön +29C, nukkuminen on aika hikistä puuhaa. Vähän kuin treenaisi 24/7 :D


Tänä viikonloppuna en samaistu tähän kaveriin!

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Plyometrinen harjoittelu - vaihtelua jalkatreeniin.

Jostain syystä salitreenaajien keskuudessa jalkapäivä on kuin kirosana. Toiset keskittyvät tekemään mieluummin eeppisiä hauiskääntösarjoja ja jättävät jalat tyystin ilman huomiota, toiset tekevät mutta purnaavat asiasta koko viikon.

Kyykkyvariaatioita on loputtomasti, jokaiselle löytyy todellakin jotain, ja olenkin joskus ajatellut kirjoittavani kirjan Tuhat ja yksi kyykkyä. Ehkä asiantuntemukseni ei siihen koskaan riitä, jos joku varastaa ideani niin laittakaa edes kiitos alkupuheeseen. Lihastohtori Hulmi aloitti omassa blogissaan kyykkyjä käsittelevän sarjan, suosittelen erityisesti aloittelijoille ja niille jotka elävät mustavalkoisten myyttien maailmassa.


Tämän bloggauksen tarkoituksena ei kuitenkaan ole alkaa kiistelemään painonnostokyykyn erinomaisuudesta vaan tuoda vaihtoehto perinteiselle jalkatreenille. Fitness- ja treeniblogeissa kirjoitetaan usein jalkatreenistä - siis prässistä, kyykyistä jne. - mutta yksi osa-alue, se kaikkein perinteisin ja klassisin, jää usein ilman huomiota. Tarkoitan siis loikka- ja hyppyharjoittelua, yhtä oman kehon painolla tehtävän harjoittelun osaa.

Loikat ja hypyt, hienosti sanottuna plyometrinen harjoittelu, on erinomainen keino kehittää alakropan voimaa ja lihaksistoa. Hyppäämällä ihminen kehittää erittäin nopeasti erittäin paljon liike-energiaa. Plyometrinen harjoittelu ei vaadi kuntosalia tai erillistä tilaa onnistuakseen ja tehokkaan treenin luominen on helppoa.

Mäkijuoksu tai mäkien loikkiminen ylös haastavassa maastossa laittaa kintut kattavasti töihin ja samalla saa paitsi lihastreeniä niin myös aerobista ja anaerobista harjoitusta. Portaiden juokseminen on suosittua mutta vieläkin tehokkaampaa on joko loikkia tai hyppiä ne tasajalkaa ylös. Variaatioita on tässäkin loputtomasti, kaksi askelmaa ylös, yksi alas jne.

Hyppiminen voi olla raskasta polville joten suosittelen hyppimään aluksi hyvin lyhyitä harjoituksia. Onnistuin itse aikoinaan kipeyttämään polveni tekemällä tasajalkahyppyjä stadionin betonisissa rappusissa, suosittelen mieluummin puista vastaavaa.

Crossfitissä plyometriikan perusteet tulee parhaiten esille boksihypyissä, korokkeelle tehtävissä vauhdittomissa tasajalkahypyissä. Harjoituksena voi olla joko toistojen määrä tai maksimikorkeus johon pääsee. Itse tein jokin aika sitten 100 boksihypyn harjoituksen jonka jälkeen jalkojeni jokainen lihas pakarasta alaspäin oli aivan finaalissa pari päivää. Suosittelen siis lämpimästi! Viime vuonna CrossFit Gamesien neljäntenä lajina oli vauhditon tasajalkahyppy, kuinka moni harjoittelee sitä säännöllisesti? Tai ylipäätään koskaan? Nate Schrader voitti lajin pomppaamalla pari senttiä alle kolme metriä, Talayna Fortunato oli paras nainen 2.4 metrillä. Sopii kokeilla seuraavissa mökkiolympialaisissa!

Plyometrinen treeni on ollut aina tärkeä osa yleisurheilijoiden harjoittelua, sillä luodaan nopeita lihassoluja ja voimantuottoa joilla ponnistaa korkealle ja pitkälle. Jos tavoitteena on kyykätä kaksisataa kiloa tai osallistua Mr Olympia-kisoihin niin pomppiminen ei välttämättä yksistään riitä mutta uskon että aika moni meistä pääsee sillä uudenlaisiin tuloksiin ja kehitykseen sekä saa ennen kaikkea monipuolisuutta harjoitteluunsa.

Innoitusta ja inspiraatiota voi hakea vaikka seuraavasta erinomaisesta videosta:


tiistai 25. kesäkuuta 2013

Salikengät.

Olen kirjoittanut jonkin verran juoksutossuistani ja ne ovat olleet tosi suosittuja juttuja, esimerkiksi "Asics Gel-Nimbus 14 ja juoksutossujeni evoluutio." on blogini luetuimpia kirjoituksia vaikka naputtelin sen vasta pari kuukautta sitten. Salikengistä en ole kuitenkaan tainnut koskaan kirjoittaa mitään? Ehkä tänään olisi aika raottaa verhoa niiden suhteen.

Jännitys tiivistyy. Mitä salilaukusta löytyy? Reebokin Crossfit Nanot? Inov8:t? Adidaksen Power-sarjaa?

No ei.


Karhu Supergreenit, ostettu kymmenen vuotta sitten Prismasta kympillä. Elämäni diili!

Googlettelin tietoa noista ja löysin jonkun keskustelun että Prismoissa olisi ollut vuonna 2003 erä Supergreenejä hintaan 19.90e. Se oli jo todella huikea hinta suomalaisista käsintehdyistä tossuista, Karhun Originalsit tehtiin nimittäin vielä tuolloin Parkanossa. Nykyään valmistus on kai jossain Aasiassa. Tämän mallin normaalihinta oli noin satasen. Muistan kuitenkin etten maksanut näistä kahtakymppiä vaan hinta oli tuotakin halvempi, hyllyyn oli kai jäänyt muutama hajakoko joihin oli liitetty -50% lappu ja maksoin noista vajaan kympin.

Käytin tossuja aikoinaan vähän aikaa ihan tavallisina kenkinä mutta noi on sen verran räikeän näköiset että jäi aika nopeasti kaappiin. Pari vuotta sitten kun aloitin saliharjoittelun muistin ne ja tajusin että nyt niiden aika on koittanut. Nämä ovat nyt palvelleet satoja salitreenejä ja tehneet hiljaista työtään erinomaisesti. Loistavat tossut!


Karhu Originals on sarja jolla tuotettiin uudestaan vanhoja 70-luvun klassikoita, aluksi siis Suomessa ja sittemmin kaukoidässä. Nämä oli niitä kenkiä joita sen ajan suomalaiset urheilun supertähdet rallikuskeista painonnostajiin käyttivät. Supergreenit tulivat markkinoille 1979 mutta en tiedä tarkemmin olivatko ne esimerkiksi jonkun lajin MM-kisoissa esillä.


Toimivien treenivaatteiden ei tarvitse olla kalliita tai jotain erikoisteknologiaa. Aikoinaan aloitin saliharjoittelun t-paidalla ja vanhoilla verkkareilla, sitten vaihdoin teknisiin paitoihin mutta nykyään käytän voima- ja lihaskuntoharjoittelussa taas tavallisia puuvillaisia t-paitoja, ne ajavat asiansa erinomaisesti. Juoksulenkeillä käytössä on hengittävämmät materiaalit, tekniset juoksupaidat, trikoot ja shortsit. Niitäkin saa edullisesti, Lidlissä on tälläkin hetkellä mallisto myynnissä hintaan 4.95e, moni on niitä kehunut.

Katsoin eilen puolentoista tunnin dokumentin Paavo Nurmesta. Pariisissa 1924 Nurmi juoksi kolmessa päivässä viisi kultaa, joihin sisältyi mm. maanpäällisenä helvettinä pidetty 10 kilometrin maastojuoksu jonka aikana varjossa oli +37C ja auringossa +55C. En usko että Paavolla oli mukana dry fit super tec-vaatteet ja geelitossut.

Suoritus, treeni ja kehitys ei ole kiinni siitä mitä on päällä vaan siitä mitä on sisällä!

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Juhannus, treeniä ja hengailua.

Olen viettänyt elämässäni tasan yhden juhannuksen mökillä eikä tämäkään vuosi ollut poikkeus, asfalttiviidakossa liikuttiin taas. Tämä oli tosin siitä poikkeuksellinen juhannus että avovaimo oli töissä torstaista sunnuntaihin joten mitään suurempia suunnitelmia ei muutenkaan ollut luvassa. Parina päivänä sentään grillailtiin ystävien ja sukulaisten kanssa mutta saunakin jäi tällä kertaa väliin.

Mukavaa kuitenkin oli ja pienellä kekseliäisyydellä pääsin myös perinteiselle (tämä oli kolmas kerta!) juhannusaaton lenkilleni. Rattaat, poika ja evästä autoon ja kohti lähimetsän lenkkipolkuja. Viisvuotiaan paikka ei ole rattaissa mutta kun on rasiallinen kuivattuja karpaloita messissä niin se kovatehoinen lyhyt treenikin onnistuu. Neljä kilometriä tavallisilla rattailla mäkisessä maastossa on aika rankka keikka, poika kuitenkin maanitteli jäämään "kuntosalille", siis maastoon pystytetylle ulkotreenipaikalle joka osui kohdalle reitin loppuvaiheessa. Erittäin huono idea - juostessa hyttyset pysyivät poissa mutta havumetsän varjostamassa treenipaikassa ei yltäpäältä hikisenä voi patsastella. Ilma oli sakeana hyttysistä! Tein nopeasti pari sarjaa pystypunnerrusta tukeilla ja vauhdilla pois metsästä.

Puolison duuniputki oli ohi eilen klo 14 ja pakattiin saman tien uintikamppeet autoon ja lähdettiin järvelle. Itse olen uinut tänä vuonna vasta meressä, pojallahan oli jo kesäkuun ekalla viikolla kasassa komea suora: meri, joki, maauimala. Nyt saatiin viimeinenkin rasti uiskentelu-checklistiin kun pulahdettiin järveen.



Uimisen jälkeen kotiin syömään, piti tankata hyvin sillä päivä oli ollut pitkä ja edessä oli vielä lepakkovuoron salitreeni.


Erittäin tyypillinen ruoka-annokseni. Pari pihviä, reilusti riisiä ja kokonainen paprika paistettuina suikaleina. Jaanaba heitti mulle jokin aika sitten haasteen jossa pitäisi kuvata viikon ruuat, mulle oli aika kova juttu saada kuvattua edes tämä yksi - huomatkaa että pihvistä on jo haukattu! Oisko toi haaste nyt osittain hoidettu? ;)

Klo 21.20 saavuin kuntosalille ja rupesin vääntämään kulmatankoja suoriksi ja suoria tankoja mutkalle. Hyvä treeni mutta olin aivan puhki. Olin ollut 14 tuntia hereillä ja järvessä polskuttelu + sen päälle tuhti ruoka-annos oli saanut elimistön jo heittämään lepotilan päälle. Mutta kuinka ollakaan, klo 22.15 istahdin treenin päätteeksi soutulaitteelle ja aloin kiskomaan 1000 metriä. Ja tein uuden ennätyksen!! Ihan uskomaton juttu! Joku varmaan muistaa kuinka raivona olin pari viikkoa sitten kun jäin ennätyksestä kaksi sekuntia vaikka olin ihan varma että olen kovassa tahdissa. Conceptin mittariin jäi lukema 3.44.2, luulin ensin että se on jonkun kymmenyksen huonompi kuin vanha enkka mutta endorfiini- ja aggrehumalassa muistin väärin. Vanha ennätys oli 3.45.3 joten sekunti pois siitä! Olen aika tasaisessa 3.45-3.50 kunnossa mutta tuohon 3.40 pintaan päästään varmaan vielä kesän aikana. Ja loppuvuoden aikana alle 3.40!

Mun mielestä on hemmetin hienoa että tuolla salilla on aina, siis oikeasti ihan aina välillä klo 5-23, joku treenaamassa. Kun menin salille siellä oli varmaan 15 tyyppiä ja lähtiessänikin sinne jäi pari. Kun lähdin salin pihasta sinne kurvasi vielä joku sisään, klo 22.30! Joskus lauantai-iltaisin kymmenen maissa olen muutaman minuutin ajan ollut ainoa ja se on kyllä vähän jännä tunne, tuhansia neliöitä harjoitustilaa täysin tyhjänä, vain itse tekemässä omaa treeniään. Tulee kuitenkin aina hyvä fiilis kun huomaa miten moni on niin sitoutunut tähän harrastukseen ja rakastaa tätä niin paljon että päivällä tai kellonajalla ei ole mitään merkitystä.

Eilinen lepakkotreeni aloitti kovan treenijakson, tarkoitus olisi puskea hikeä pintaan apinan raivolla kuutena peräkkäisenä päivänä. Tänään kävinkin jo aamupäivällä juoksemassa 12 kilometriä ja huomenna palataan raudan kimppuun. Eilisillan ja tämän aamun treenien välissä oli vajaa 12 tuntia!

Tähän loppuun pitää laittaa vielä linkki mahtavaan urheilu-uutiseen. Olen aiemmin kirjoitellut Kalevi Saukkosesta, yhdestä suurimmista juoksuidoleistani joka mulla oli kunnia tavata helmikuussa juostessani hallissa puolimaratonin. Kalevin hengenheimolainen, legendaarinen Hasse Mannsten juoksi juhannuksena 1000. maratoninsa! Tuhat maratonia täyteen hurjalla tahdilla - maailman kymmenen joukkoon?

Itsehän pääsen tällä tahdilla samaan lukemaan jo vuonna 3012!

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Puolimatkassa hyväkuntoiseksi.

Taisin joskus viime vuonna kehitellä ajatuksen että hyvään kuntoon päästäkseen ihmisen pitää tehdä viisi harjoitusta viitenä päivänä viikossa viiden vuoden ajan. Nousin ylös sohvalta ja aloin liikkumaan 2½ vuotta sitten joten nyt ollaan puolessa välissä tuota viiden vuoden ajanjaksoa.


Kaikilla on varmasti oma käsitys siitä mitä hyvä fyysinen kunto tarkoittaa mutta itse ajattelin asian niin että jos on lähes 30 vuotta levännyt laakereillaan niin hyväkuntoiseksi ei tulla viidessä viikossa tai edes viidessä kuukaudessa vaikka roskalehtien isot otsikot niin joulun jälkeen ja ennen kesää huutaisivatkin. Se vaatii pitkäjänteistä duunia päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen.

Viisi treeniä viikossa viiden vuoden ajan tarkoittaa noin 1250 harjoituspäivää - nyt kasassa pitäisi siis olla reilut kuusisataa. En tiedä onko ihan niin montaa mutta aikamonta sataa juoksulenkkiä ja saliharjoitusta joka tapauksessa!

Kahdessa ja puolessa vuodessa olen pystynyt nostamaan yhtämittaista juoksua sadasta metristä useaan kymmeneen kilometriin. Salilla aloituspainot ovat liikkeestä riippuen tuplaantuneet, joissain kehitys on ollut maltillisempaa ja toisissa vieläkin voimakkaampaa. Tärkeintä on ollut tajuta että mikään ei ole mahdotonta ja ne esteet ovat ihan oikeasti siellä omassa päässä, omassa epävarmuudessa ja uuden pelossa. Olet juuri niin heikko tai vahva kuin kuvittelet olevasi.


Luulin aina että liikunta on menetetty arpa ellei ole ollut jossain urheiluseurassa mukana kuusivuotiaasta. Parikymppisenä tuntui haikealta kun olympialaisia katsellessa ymmärsi että tuota ei voi koskaan enää kokea. Nyt olen tajunnut että maailma on hienoja urheilutapahtumia täynnä joihin osallistuakseen ei ole koskaan liian vanha.

Entäs sitten kun se viisi vuotta on täynnä? Sitten olen todennäköisesti ihan hyvässä kunnossa. Pohja jonka päälle alkaa rakentaa kovempia harjoituksia ja haasteita on luotu. Viidessä vuodessa en ehdi erityisen kovakuntoiseksi, riippuen tietysti siitä mitä kukakin sillä ajattelee. Tuskin läpäisen kuitenkaan siinä vaiheessa teräsmies-triathlonia tai työnnä sataa kiloa suorille käsille.

Tämä ei siis ole mikään viiden vuoden projekti jonka jälkeen ollaan maalissa. Sittenhän kaikki vasta alkaa!


Nyt on menossa prologi, enkä koskaan halua päästä johonkin lopulliseen maaliin asti. Kaikkein hienointa on elää päivästä toiseen tietäen että koko ajan voi kehittää itseään tavalla tai toisella ja nauttia upeasta elämäntavasta.


Loppuun vielä hyvää juhannusta kaikille! Sopivassa suhteessa lepoa, treeniä ja hyvää ruokaa, siitä on hyvä juhannuskin tehty. Meidän perheessä on vähän erilainen juhannus kun avovaimo on töissä torstaista sunnuntaihin mutta toivottavasti ainakin yhden lenkin ja voimaharjoituksen saan tehtyä - ja kyykkäiltyä pojan istuessa olkapäillä!

tiistai 18. kesäkuuta 2013

Rakot + hiertymät = lenkkeily?

Olen säästynyt todella hyvin kaikenlaisilta urheiluvammoilta. Kahden ja puolen vuoden harjoittelun aikana olen joutunut pitämään muutaman viikon tauon juoksemisesta polven turvottua mystisesti. Salilla olen pari kertaa joutunut noin kuukaudeksi tilanteeseen jossa olen joutunut varomaan ja muuttamaan joitakin liikkeitä venähtäneen ranteen vuoksi. Muuten, olen ollut aikalailla kunnossa koko ajan. Kop kop. Uskon sen olevan sekoitus hyvää tuuria ja järkevää harjoittelua.

Pari kuukautta sitten jouduin pähkäilemään miten jatkan eteenpäin kun uudet juoksutossut hiersivät vaikka kuinka yritin totutella niihin rauhassa. Mulla on ollut aiemminkin ongelmia hiertävien sisäsyrjien kanssa mutta silloin käytössä oli halvat, ikivanhat markettilenkkarit. Ajattelin että vika johtui siitä mutta seuraavat kenkäni, Reebok Zignanot, valitsin varmuuden vuoksi juuri niiden saumattomuuden vuoksi. Ne eivät koskaan hiertäneet sisäsyrjiä tai muitakaan kohtia rikki. Loistavat tossut. Tänä keväänä en huomioinutkaan koko sauma-asiaa tossuostoksilla. Olisi pitänyt. Vajaat 200 euroa maksaneet Asicsit ovat mainiot enkä löydä niistä mitään kummempaa valittamista mutta sisäsyrjät hiertyvät rikki. Se on todennäköisesti askellukseni vika, ei kenkien.

Hiertymiin ja rakkoihin paras apu on Compeed. Se on kuin toinen iho joka pysyy parhaimmillaan paikoillaan useita päiviä, tosin pitkät juoksulenkit kyllä hinkkaavat ne nopeammin irti. Ongelma on hinta, paketti Compeedia maksaa muistaakseni 7-8 euroa joten yhden laastarin hinnaksi tulee 1-2 euroa. Ei mikään pysyvä ratkaisu siis. Halpamerkkien rakkolaastarit ovat olleet kuin huono vitsi, ne eivät pysy paikoillaan eivätkä muodosta ns. suojaavaa tyynyä rakon päälle.

Voivottelin asiaa täällä blogissa ja blogiyhteisö näytti vahvuutensa kommentoimalla. Marko Forsell antoi omat vinkkinsä asian ratkaisemiseen:

Voisit kokeilla urheiluteippia. Jos iho rikki, niin laita rikkinäistä ihon kohtaan Micro-Pore-teippiä (3M:n saa apteekista eri levyisiä)nurinniskoin urheiluteippiin. Tarkoitan siis, että liimaa se mikropore urheiluteippiin ja aseta tämä teipitön/liimaton kohta hankaantuneeseen kohtaan. Kun saat ihon ehjäksi, niin jatka tuota urheiluteipin käyttöä. Ei tuo ole iso vaiva laittaa teipinpalaa hankautuvaan kohtaan. Sen voi laittaa vaikka aina.

Jos tuntuu ettei urheiluteippi riitä pitävyydeltään, niin laita sitten Kinesio-teippiä (muista käyttää aitoa ja alkuperäistä, siinä paras liima, puhun kokemuksesta). Sitä käytän itse. Kinesio-teippi pysyy hyvin. Jos sekään ei riitä, niin ota yhteyttä, lisäkeinojakin vielä löytyy ;)


Tässä kommentissa todellakin kokemus ja asiantuntemus puhui, Marko kun on Suomen kärkipään ultrajuoksijoita ja yli 200 kilometrin juoksut opettavat varmasti löytämään keinot kuin keinot erilaisiin hiertymiin ja rakkoihin.

Moni olisi varmaan keksinyt tämän itsekin mutta urheiluteipit ei ole mulle mitenkään tuttu asia. Koko ikänsä urheilua harrastaneille teippi on kuin paras kaveri joka auttaa aina kun elämässä on vaikeaa mutta eipä mulla ollut kaapissa sen enempää Micro-Poretta kuin urheiluteippiäkään. Siispä suunta apteekkiin, reilu rulla molempia kustansi yhteensä alle kympin.

Ihon pinta oli rikki joten tartuin tuohon vinkkiin micropore-teipin kääntämisestä nurinniskoin ja sen kiinnittämisestä paikoilleen urheiluteipillä. Aluksi operaatio oli vaikea suorittaa, teippejä oli hankala saada yhteen mutta kohta oikea tekniikka löytyi ja aloin kehittyä teippaamisen mestariksi. Pari viikkoa myöhemmin iho oli parantunut ja sain alkaa teippaamaan ongelmakohtia tavallisesti, ensin alle kerros tai pari microporetta ja päälle urheiluteippiä varmistamaan paikoillaan pysyminen.

Se, kuinka paljon teippiä kuluu riippuu tietysti siitä miten kovaa kenkä sitä ongelmakohtaa hinkkaa ja miten pitkä lenkki on. En muumioi jalkaani kieputtamalla teippirullia koko jalan ympäri vaan leikkaan siitä sopivan pieniä paloja, kuin laastareita, ja teen täsmäiskulla tarvittavan suojan tai vaimennuksen kengän aiheuttamaa kitkaa vastaan.


Kiitos tälle kolmikolle ja blogiyhteisölle, juoksuni on pelastettu!

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Eläimellinen pitkis ja 400 kilometriä juoksua.

Olen juossut tänä vuonna hävettävän vähän pitkiksiä. Tai ylipäätään koskaan. Jokunen 18 kilometrin lenkki viime vuonna mutta käytännössä kaikki pidemmät juoksut ovat olleet tapahtumissa. Tänäkin vuonna pisin harjoituslenkki on ollut 14 kilometriä! 21 kilometriä olen juossut kolmella puolimaratonilla: helmikuussa hallissa, huhtikuussa Pyynikillä ja toukokuussa Yyterissä.

Lähes kaikissa juoksutapahtumissa olen sipannut suunnilleen samassa kohdassa, 15-17 kilometrin kohdalla. Onko se silti yllätys kun harjoituslenkit ovat lähes aina 12-13 kilsaa ja nuo vajaan kahdenkympin lenkit ovat poikkeus eikä mikään sääntö.


Toisella maratonillani lokakuussa en aio sipata 15 kilometrin kohdalla ja pitkiksiä pitääkin juosta paljon lisää. Tänään vuorossa olikin 20 kilometriä maastossa. Lenkki meni erinomaisesti! Mukana oli juotavaa ja yksi 100 gramman geeli eikä energiat loppuneet missään vaiheessa. Matka eteni tasaisen reipasta hölkkää ja mutkaisilla metsäpoluilla kahteenkymppiin kului aikaa melkolailla tasan kaksi tuntia.

Mitä pidemmälle lenkki eteni, sitä paremmalta tuntui. Tajusin että olen ihan hyvässä kunnossa ja riittävällä energiatankkauksella pitkätkin taipaleet onnistuvat. Yleensä lyhyemmilläkin lenkeillä vauhti vaihtelee aika paljon reippaasta ravista hitaisiin suvantovaiheisiin. Nyt rytmi pysyi hyvänä alusta loppuun ja 18-19 kilometrin kohdalla tulleet reitin kovimmat mäetkin menivät komeasti ilman vauhdin hidastumista.

Hämmentävintä oli sateen raikastaman metsän tarjoama eläinkattaus. Kohtasin kolme oravaa, kaksi koiranpentua, lukemattoman määrän pikkulintuja ja jonkun taivaalla lehahtaneen ison möhkäleen (pöllö?). Yksin hiljaisessa metsässä ajatuksiini vaipuneena pelästyin jokaista yhtäkkiä eteeni pompannutta tai naaman edestä lentänyttä eläinlajia, välillä piti oikein komentaa että polulla tallusteleva vesilintu (en minä oikeasti näitä tunne) lähtisi pois etten astu vahingossa päälle. Pahimmin sydän hypähti kurkkuun kun polun vieressä olleesta ojasta lähti sorsa kovalla räpiköinnillä ja hädällä lentoon juuri samalla hetkellä kun olin sen vieressä. Huh huh!

Lenkin aikana kuulin myös kolme kertaa uhkaavaa rytinää metsästä joka ei onneksi tälläkään kertaa ollut karhu vaan ravihevonen, maastopolkujen lähellä on hevostiloja. Tuntui kuin olisi lenkin sijaan viettämässä lauantai-iltaa sohvalla, ensin Ravisuora ja sen perään Avara luonto.

Oli muuten vaikuttavaa katsella ravihevosten menoa metsä-autoteillä, loistavaa motivaatiota. Vahva, nopea - siihenhän tässä just pyritään! Kun muut teippailee jotain fitness-tyyppejä jääkaapin oveen niin pitäiskö mun tällätä siihen joku hevonen? "Ai sulla on jääkaapin ovessa Italian Stallion!" Joo mutta ei Rocky Balboa vaan oikea hevonen..


Tämän päivän juoksuharjoituksen myötä täyteen tuli 400 kilometriä. Uhosin aiemmin että neljäsataa menee rikki ennen juhannusta ja niinhän siinä kävi! 300km tuli täyteen 22. toukokuuta joten tähän sataseen meni aikaa vaivaiset 25 päivää vaikka ollaan oltu lomareissulla ja vietetty kesää ihan rauhassa. Tahdin ei siis tarvitse hidastua kesälläkään! Viime vuonna 400km täyttyi 8.7. eli olen kolme viikkoa edellä viime vuotta. Edellä pitääkin olla sillä tänä vuonna aion juosta 1100 kilometriä, viime vuonna juoksin tasan tonnin.

Vanhojen muistiinpanojen mukaan 500 kilometriä tuli viime vuonna mittariin elokuun alussa, nyt tähtäimessä olisi päästä siihen heinäkuun puolessa välissä. Ilman vammoja ja muita harmeja varmasti onnistuu, pitkikset ovat tulleet jäädäkseen pätkisten seuraksi!

torstai 13. kesäkuuta 2013

Hyvä minä? Hyvä me!

Mikä on ehkä tärkein asia onnistumisessa jos unohdetaan ne perinteisimmät ja ilmeisimmät: motivaatio, usko omaan tekemiseen, oikea kombinaatio harjoittelussa, ravinnossa ja levossa? Se on asia joka tuntuu usein unohtuvan ja jäävän ilman huomiota. Se on ystävien, läheisten ja perheen tuki.

Blogeista, lehdistä ja televisiosta voi nähdä ja kuulla lukuisia erilaisia tarinoita huippu-urheilun, liikunnan ja vaikkapa laihduttamisen saralta. Yksi merkittävimmistä eroista joka pistää silmään on se, millaisen tuen ihminen saa tavoitteidensa metsästämiseen. On selvää ettei olla mitenkään samalla viivalla kun toisessa tapauksessa treenaajan koko lähipiiri ja perhe muodostaa yhteenhitsautuneen tiimin jossa me-hengellä tuetaan toisia - ja toisessa tapauksessa ihmisen harrastuksia pidetään puuhasteluna ja lapsellisena touhuamisena.


OK, loppujen lopuksi kaikkihan me ollaan täällä maailmassa yksin. Ja aina ne kaikista vahvimmat, voitontahtoisimmat ja kunnianhimoisimmat yksilöt pääsevät sinne huipulle vaikka lähtokohdat olisivat minkälaiset tahansa. Mutta sillä suurella massalla, pienet asiat merkitsevät paljon. Ja oikeastaan tämä ei ole edes mikään pieni asia vaan todella iso juttu.

Kukaan ei jaksa vuodesta toiseen kuunnella miten on turhaa ajanhukkaa käydä jatkuvasti erilaisissa kilpailuissa tai otteluissa tai vaikkapa pyrkiä laihduttamaan. "Ei susta mitään kuitenkaan tule, et ole tähänkään mennessä onnistunut". Negatiivisten ihmisten elämäntehtävä on levittää negatiivisuutta ja painaa muitakin samalle onnettomalle tasolle. Jokaisen valinta on alistuuko tällaiseen vai uskaltaako nähdä sen toisen mahdollisuuden.

Laihduttajien tarinoissa on usein yksi yhteinen piirre: usein epäonnistuneet ja repsahtaneet ihmiset ovat jatkuvasti tuttavien ja jopa oman puolison tulilinjalla. Lahjaksi kiikutetaan makeisia ja kakkuja vaikka ihmisen tavoitteet ja pyrkimykset ovat hyvin tiedossa. Tai sohvalta huudellaan että älä nyt mihinkään salille tai lenkille lähde, otetaan vähän sipsiä ja katsellaan telkkaria. Kuulostaa toisen tarpeiden täydelliseltä huomioimatta jättämiseltä, halveksumiselta ja joissain keisseissä jopa suoranaiselta henkiseltä väkivallalta ja alistamiselta.


Niillä jotka onnistuvat tarina on usein toisenlainen, perheen tuki on takana ja innostus on tarttunut muihinkin, jääkaappi on siivottu yhdessä ja liikunnan iloa on pyritty löytämään porukalla.

Tottakai tämäkin on kaksiteräinen miekka. Jos joku omistaa elämänsä 24/7 treenaamiselle ja ruokien ja itsensä punnitsemiselle eikä ystäville ja perheelle riitä aikaa niin ei ole ihme jos he jäävät kelkasta. Ei myöskään voi ehdoitta vaatia puolisolta mahdollisuutta treenata kaksi tuntia aamulla ja kaksi tuntia illalla jos toisen harteille jää kodin pyörittäminen.

Itse olen tyytyväinen omaan tilanteeseeni, meillä molemmat pyrkivät rakentamaan yhteistä elämää ja toimimaan niin että omaa aikaa, käytännössä yleensä treeniaikaa, riittää tasapuolisesti. Se vaatii lähinnä toisen huomioonottamista ja valmiutta kompromisseihin. Vaikka kuinka haluan treenata viisi kertaa viikossa niin usein se on jäänyt neljään. Esimerkiksi tällä viikolla en ole pystynyt sisällyttämään treeneihini yhtään pidempää juoksulenkkiä vaan ne ovat olleet lyhyitä ja nopeita rykäisyjä. Pitää olla spontaani ja omata valmiutta muuttamaan suunnitelmia tilanteen mukaan. Eilen olin itse töissä aamupäivän ja avovaimo iltavuorossa joten keksin kaivaa pojan vanhat rattaat kellarista ja lähdettiin metsään lenkille. Neljän kilometrin lenkki on melkoinen tehorääkki kun työntää todellista kivirekeä metsässä mäkiä ylös :-D Ja tuon treenin vaikutus kuntooni oli todennäköisesti suurempi kuin tavallisen 10-15 kilometrin lönköttelyn!

Tulipas tanakka bloggaus mutta joskus pitää kirjoitttaa isoistakin asioista. Uskon että nämä on niitä juttuja joista löytyy siemen tavoitteiden onnistumiseen ja Onnelliseen Elämään. Eikä nämä liity vain urheiluun ja liikuntaan, yhtä hyvin aiheena voisi olla vaikka postimerkkeily.


Haluaisin nähdä oman perheeni kuin urheiluseurana jossa kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja uskovat toistensa asiaan. Huoltavat, tekevät ruokaa, kuskaavat, kilpailevat, valmentavat, sparraavat. Uskovat ja luottavat toisiinsa. On tavoitteena sitten työntää iso rauta suorille käsille tai oppia uimaan, haluan olla messissä. Hyvä minä, hyvä me!

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Viha, rakkaus ja soutulaite.

Olin katsellut sitä jo pitkään sillä silmällä mutta vasta maaliskuussa uskalsin vetää jalat kiinni remmeihin ja tarttua soutukahvaan. Mitään kummempaa totuttelua en tehnyt vaan aloitin heti 1000 metrin maksimivedolla.

Kehitin treenikaavan jota noudatan, salitreenin päätteeksi aina joko 1000, 2000 tai 3000 metriä. Kierto menee niin että kolmella salikäynnillä teen tuon tonnin, seuraavalla kolmella kerralla kaksitonnia ja lopulta kerran kolme tonnia. Se on itselleni niin pitkä matka että sitä en halua tehdä kolmen perättäisen treenin jälkeen!

Nyt eletään kesäkuuta ja olen soutanut 15 kertaa. Olen aina ottanut ajan ylös ja merkinnyt sen treenikalenteriini.

Tässä tekemäni soutuharjoitukset ja ajat, säädin on ollut aina täysillä eli kympillä. Tummennetut ovat parhaita aikojani kyseisellä matkalla.

1. 19.03.13 1000 metriä    03:56:06
2. 23.03.13 1000 metriä   03:57:07
3. 25.03.13 1000 metriä   04:10:00
4. 29.03.13  2000 metriä  09:32:09
5. 07.04.13  2000 metriä  09:05:01
6. 11.04.13  2000 metriä  08:34:02
7. 13.04.13  3000 metriä  13:55:00
8. 16.04.13 1000 metriä   03:45:03
9. 20.04.13 1000 metriä   03:49:02
10. 23.04.13 1000 metriä   03:46:05
11. 05.05.13 2000 metriä   07:56:09
12. 10.05.13  2000 metriä  08:04:07
13. 21.05.13  2000 metriä  08:02:04
14. 01.06.13  3000 metriä  13:44:02
15. 10.06.13 1000 metriä   03:47:04

Olen näköjään vetänyt aina ennätyksen uuden treenikierron aluksi.

Soutulaitteessa on hienointa se että sillä voi tehdä niin monen tyyppisiä harjoituksia, aivan kuten vaikkapa juoksussa: vauhtikestävyyttä, vauhtileikittelyjä, peruskestävyyttä, intervalleja, palauttelua... Omani ovat siis maksimivetoja, juoksukielellä tv-kovia - siis tasavauhtisia kovia harjoituksia.  Ekoilla kerroilla tasavauhtisuutta ei tosin ollut vaan aloitin aina liian kovaa ja lopussa olin hämärän rajamailla nieleskellen oksennusta.

Aluksi 1000 metriä oli tosi tappava matka ja olin sen jälkeen aivan loppu, nyt pystyn vetämään käytännössä samaa tahtia alusta loppuun mutta ihan yhtä raskasta se silti on! Esimerkiksi eilen pidin mielestäni hyvää 3:50 loppuaikaan tähtäävää vauhtia ja ajattelin että vedin niin tasaisesti että jaksan vetää sellaisen loppukirin että ajaksi tulisi noin 3:40. Kroppa alkoi olemaan kuitenkin jo niin loppu että käytännössä viimeiset 200 metriä mentiin vain hieman kovempaa ja loppuaika 3:47 jäi kaksi sekuntia ennätyksestä. Vitutti todella paljon. Ellen olisi ollut niin puhki niin olisin potkaissut mittarin seinään, niin paljon harmitti etten pystynyt ennätykseen. Tajusin hyvin miltä tuntuu jostain yleisurheilijasta joka jahtaa arvokisoihin oikeuttavaa aikaa ja jää siitä vaikka 3000 metrillä sekunnin tai pari. Älytöntä! Oikeasti olin niin puhki etten tietenkään potkaissut mitään, rappusten kävely pukuhuoneeseen oli niin raskasta että tuntui kuin kiipeäisin Mount Everestille.Kädet olivat niin väsyneet että hermo meni vaatteiden vaihtamiseenkin, en pystynyt kunnolla riisumaan paitaa ja laittamaan puhdasta tilalle! Seuraavat puoli tuntia haukoin henkeä ja meinasin oksentaa. Täysillä vetämisellä on hintansa, varsinkin kun takana on jo vajaa tunti kovaa voimatreeniä, mutta ajankohdallakin on merkityksensä. Istuin soutulaitteeseen nimittäin eilen klo 22.15.

Kaks tonnia on ehkä vielä kovempi matka kuin tonni: saadakseen hyvän ajan pitää vetää kovaa pitkään. Tärkeintä on edelleen rytmi ja tasaisuus, se kaks tonniakin tuntuu loputtoman pitkältä matkalta jos piiputtaa itsensä ekalla 200 metrillä. Just tuo "välimallin" pituus tekee kahdesta tonnista niin rankan, tonni on pikamatka jossa pitää kestää vajaat neljä minuuttia ja kolme tonnia jo itselleni selkeä kestävyysmatka mutta kaksi tonnia on puhdasta vauhtikestävyysharjoitusta ja aerobisen ja anaerobisen sykealueen välissä kärvistelyä sen kahdeksan minuutin ajan.

Eka kerta 3000 metrillä oli aivan hirveä. Tonnin jälkeen takapuoli alkoi särkeä, sen jälkeen kädet ja kohta jalatkin alkoivat pettää. 1500 metrin jälkeen haukoin henkeä enkä pystynyt kuvittelemaankaan että pääsen loppuun asti. Touhu tuntui todellakin maratonilta. Soutaminen oli puhdasta selviytymistaistelua, en ollut tajunnut ettei kolmea tonnia vedetä kuin lyhyempiä matkoja. Viimeiset 500 metriä hoin vain etten keskeytä.


Toista kertaa kolmella tonnilla pelkäsin jo etukäteen, debyytti ei ollut järin miellyttävä.. Päätin lähteä vetämään tasaisesti ilman että katselen kelloa, tavoiteaikaa tai splittejä. Ja arvatkaapa mitä, matkanteko tuntui tosi mukavalta. Ja aika parani 11 sekuntia! Tässä viimeistään tajusin miten tärkeää tasainen vauhdinjako ja oikean rytmin löytäminen on.

Kahdella tonnilla ja erityisesti kolmella tonnilla hiki virtaa ihan älyttömästi. En ole mitenkään erityisen kova hikoilemaan mutta esimerkiksi tuon toisen 3000 metrin soudun aikana otsasta valui hikeä suuhun, ja esimerkiksi hiukset ja paita olivat niin märät että niistä olisi voinut tiristää tuopillisen. Soutu on eittämättä loistavaa hikiliikuntaa ja kovan vedon jälkeen lihaksisto on todellakin käytetty aivan loppuun.

Läskimaija veteli keväällä täyden maratonin sisäsoudun SM-kisoissa ja se tuntui silloin ja erityisesti tuon itse soutamani ekan kolmentonnin aikana järjettömältä. Ton toisen kolmetonnisen aikana se tuntui ihan pätevältä kisalta ja tulevalta tavoitteelta.

Miksi soutu?
- hapenottokykyä
- maitohaponsietoa
- aerobista ja anaerobista kuntoa
- voimaa (erityisesti kun säädin vedetty maksimiin tai lähelle sitä)
- lihas-, voima- ja vauhtikestävyyttä
- täydellinen lihaskuntoharjoitus: vahvemmat jalat, selkä ja kädet olkapäistä käsivarsien kautta puristusvoimaan asti
- oikean rytmityksen ja tasaisen vauhdin opetteleminen, tämä on tärkeää niin juoksussa kuin vaikka crossfitissä
- helppo mitata kehitystä: aika ja tarkat tilastot mittarissa
- se kasvattaa sisua - melkein aina vihaan soutulaitetta treenin aikana ja välittömästi sen jälkeen ja kiroan koko conceptin alimpaan helvettiin mutta kuitenkin rakastan sitä miten hyvää se tekee kunnolleni

Olen vahvasti sitä mieltä että soutu on superkondiksen salaisuus eikä todellakaan vain joku cardio-laite. Se tulee tekemään vielä ihmeitä esimerkiksi omalle juoksukunnolleni erityisesti lyhyillä matkoilla ja cooperin kaltaisissa harjoituksissa.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Stadissa kaikki on suurempaa - myös proteiinimässyt.

Lomareissu meni loistavasti: sää oli lämmin, Linnanmäellä pää meni sopivasti sekaisin, Suomi voitti ja karhu ja tiikeri remusivat Korkeasaaressa. Viime vuosina olen ehtinyt tehdä Helsinkiin lähinnä nopeita pistoja mutta nyt ehti pitkästä aikaa tallustella Hakaniemen torilla ja fiilistellä Suomen hienointa asuinaluetta, Merihakaa. Tosin tällä kertaa vain lautalta käsin.

Reissun tiimellyksessä perheemme teki kasan erinäisiä huomioita Helsingistä ja helsinkiläisistä. Ekana ehti 5-vuotias poikamme joka vain tunnin oleskelun jälkeen mietti miten Helsingissä kaikki juoksevat koko ajan. Vanha klisee mutta ilmeisen totta jos juniori bongaa sen ekana asiana ja noin nopeasti. Hän ei tosin miettinyt pääkaupungin hektisyyttä ja kiireisyyttä vaan päätteli että kaikki Helsingissä harrastavat juoksua!

Avovaimoni puolestaan huomasi miten turistin ja paikallisen erottaa toisistaan: turisti kävelee parikin kilometriä jopa reppujen ja rinkkojen kanssa kun paikalliset tarvitsevat sadan metrin matkaan spåraa, metroa tai taksia. Kun nämä kaksi huomiota yhdistetään voidaan kai päätellä että helsinkiläiset tykkäävät intervalleista? Lyhyet spurtit ja nopeat vedot vaikkapa Lasipalatsilta Sokokselle vielä onnistuvat mutta peruskestävyys-alueella tulee raja vastaan kun pitäisi mennä Kampista Rautatieasemalle.

Stadi on kuitenkin lopulta aina snadi ja viisivuotiaskin jaksoi kävellä neljä päivää Helsinkiä ristiin rastiin ilman kummempia mukinoita. Kotona vedetyt, noin 14 tuntia päivässä kestävät juoksutreenit eivät siis ole menneet hukkaan.


Perjantaina matsin jälkeen suurin osa porukasta taisi siirtyä juhlimaan Helsingin yöelämään, itse juhlin omalla tavallani ja vedin pään ja lihakset täyteen proteiinia. Ostin lähikaupasta mozzarellasalaatin, purkin tonnikalaa, pussillisen pähkinöitä ja järjettömän proteiinipatukan. Täällä meillä päin jokaisen ruokakaupan proteiinipatukkahyllyt ovat lähes identtisiä gainomaxeineen, maximeineen ja leadereineen mutta ehei, ei Helsingissä. Stadissa viiteen aamulla avoinna olevassa piskuisessa kulmakaupassa myydään pelkkiä jenkkityylisiä 100 gramman protskupatukoita! Olin niitä katsellut ujosti jo aiemmin mutta matsin jälkeisessä voitonhuumassa ei tunnetusti olla köyhiä eikä kipeitä joten ladoin kiltisti setelit tiskiin.


No millainen MEGA PRO 50 sitten oli? Koostumus oli aika hyvä, ei lainkaan niin täyteen ahdettu kuin vaikkapa tutumpi ja yleisesti myynnissä oleva jättiläinen, Maximin 43 grammaa proteiinia sisältävä 54% jööti. Yleensä sadan gramman suklaa tarkoittaa levyä eikä patukkaa joten mahtavahan tällaista on mussuttaa. Maku ja yleinen fiilis oli kuin olisi laittanut kaksi Jappia päällekkäin. Sata grammaa suklaatahan sisältää normaalisti yli 500 kaloria joten tällaiseen fittness-versioon ja alhaisiin hiilarilukemiin on päästy vääntämällä kunnon cocktail aspartaamista, asesulfaamista ja maltitolista.

Yli 4 euroa maksava proteiinipatukka on tottakai järjetön ostos, oma kipuraja kulkee noin 2-2.5 eurossa eikä niitä silloinkaan tule ostettua kuin pari viikossa. Jos haluaa kuitenkin perjantai-iltaansa villiä säpinää ja vetää ns. kunnon överit niin Mega Pro 50 on oiva valinta.

En ole treenannut neljään päivään, tänään illalla ois tarkoitus mennä lepakkovuorolla klo 21-22 salille kolistelemaan rautoja, mutta lihakset tuntuvat olevan hyvässä iskussa. Taisi osua reissutankkaus kohdalleen? :)

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Lomalle!

Kuuden päivän treeniputki alkaa olemaan takana. Perjantaina juoksin 7 km, lauantaina kävin salilla, sunnuntaina 13km, maanantaina 7km, eilen salitreeni ja tänään 13km. Vajaassa viikossa siis 40 kilometriä ja pari kovaa voima- ja lihastreeniä, loistavaa!


Ahkeroin treenejä vähän tiukemmalla tahdilla koska huomenna lähdetään kesälomareissulle perheen kanssa pääkaupunkiseudun rientoihin. Loppuviikon aikana käydään ainakin Lintsillä ja Korkeasaaressa ja perjantai-iltani kuluu tietysti Olympiastadionilla. Suomi - Valko-Venäjä klo 19, TV2 tai sitten siellä stadikalla, kuka mitenkin!


Kesä on alkanut ihan huimalla tavalla, ensin tuntui että talvi kestää loputtomiin ja sitten tulikin helteet jo toukokuun puolessa välissä. Viikko sitten oltiin meressä kahlailemassa ja sunnuntaina jo ihan kunnolla uimassa, enpä muista noin varhaista talviturkin heittämistä. Vai onko meillä avantouintia talven harrastaneilla ees mitään talviturkkia? :-) Poika on kyllä ollut tämän perheen kovin uimari, pikkujannu on ehtinyt käymään viimeisen viikon aikana meren lisäksi myös joessa ja maauimalassa. Järvi vielä puuttuu täyskädestä, eiköhän sekin kohta saada listaan.


Tälle lomareissulle en siis pakkaa juoksutossuja mukaan enkä ole menossa kiertämään Töölönlahtea tai pumppaamaan lihaksia Mayor'sille. En myöskään aio kuluttaa aikaa netin parissa, ikävä kyllä nettimaailma kulkee nykyään joka paikkaan kännykän mukana mutta olen pyrkinyt tulostamaan repun täyteen karttoja ja lippuja ja lappuja ettei tarvitse joka asiaa ränkkäillä webistä. Kovin helposti kun tulee sen yhden jutun lisäksi tarkistettua vielä pari muutakin juttua ja sitten vielä pari, ja hups.

Haastankin muutkin bloggaajat jättämään nettimaailman vähemmälle, vaikka täydelliseen paitsioon, itselle sopivaksi ajaksi ja nauttimaan 100% kesästä. Ei nää blogit täältä mihinkään katoa mutta jokainen kaunis kesäpäivä on täällä vain sen hetken.


Liitin tähän bloggaukseen pari biisiä, molemmat samalta bändiltä. The Thrills on mun mielestä maailman paras kesäbändi, keskellä talveakin se tuo heti mieleen hiekkarannan, surffaajat ja päivät jolloin aurinkokaan ei malta mennä nukkumaan. Ja ne päivät on täällä just nyt!

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Tiedät että lenkillä on kuuma kun...

...alkulämmittelyksi riittää juoksuvaatteiden pukeminen
...hiki tulee pintaan kengännauhojen sitomisella
...ensimmäinen askel vie suoraan pk-sykealueelle
...toisen askeleen jälkeen alat miettimään koska voisi ottaa juotavaa
...mietit miksi et ole ostanut vesijuoksuvyötä, tämänkin lenkin olisi voinut tehdä virkistävässä vedessä
...sinun pitää tähdätä askeleesi tien reunassa kulkevaan valkoiseen viivaan, kenkien pohjat sulavat mustalla asfaltilla
...hiki tirisee kuin voi kuumalla paistinpannulla
... lihakset muistuttavat grillattua pihviä
...ja olo on muutenkin kuin vartaassa pyörivällä possulla grillijuhlissa
...näet kauempana jäätelökioskin, pienen rakennuksen kyljessä lukee ICE CREAM
...joka lähempänä paljastuukin isoksi kiven lohkareeksi jonka kylkeen on spreijattu FUCK OFF
...pettymys pyyhkiytyy mielestä kun päässäsi alkaa soimaan jäätelöauton pimputus
...ja alat miettimään otatko kassillisen mehujäätä vai niitä vekkuleita veneitä joissa vaniljajäätelön sisälle piilotetun mansikkakastikkeen kruunaa tumma suklaanmakuinen kuorrute
...kunnes tajuat että se onkin jonkun kanssalenkkeilijän puhelimen soittoääni
...kieli kuivuu kiinni kitalakeen
...etkä voi kuvitellakaan sylkäiseväsi koska jokaisesta millilitrasta nestettä täytyy pitää kiinni
...jokainen katuoja näyttää virtaavalta vuoristopurolta
...mietit miten Discovery Channelin selviytyjäheppu Bear Grylls pärjäsi Saharan autiomaassa puristamalla löytämänsä kuolleen kamelin sisälmyksistä virkistävää nestettä 
...ja viilensi oloaan riisumalla paitansa ja pissaamalla siihen
...ja inhon sijaan tajuat kadehtivasi Bearia


Viime päivinä on ollut aika hulppeat lenkkeilykelit, perjantaina ja sunnuntaina juoksin 13 kilometriä ja eilen 7 kilometriä ja jokaisella lenkillä lämpöä on ollut +27 - +30C. Tuo seitsemän kilometrin lenkki oli suorassa auringopaisteessa ja tuntui yhtä rankalta kuin nuo pidemmät metsässä puolivarjossa. Juomavyö on tietysti ollut mukana jokaisella pätkällä, vettä on kulunut noin desi/vartti.

Vaikka puolimaraton helteessä tuntui hirveältä niin en tietenkään ole jäänyt viime päivinä sisälle vaan olen pyrkinyt kehittämään lämmönsietokykyäni. Suosittelen sitä kaikille, aluksi pitää vain startata rauhallisesti ja lyhyillä lenkeillä. Ja ehdottomasti ottaa juotavaa mukaan!

Varsinkin jos aikoo juosta jossain kesän juoksutapahtumassa on hellejuoksuja välttämätöntä treenata, tuntuu melkoisen musertavalta mennä Helsinki City Marathonin viivalle kun mittari näyttää +33C jos takana on vain viileinä päivinä juostuja lenkkejä. Toiset kestää paremmin lämpöä kuin toiset mutta lämmönsietoa voi ehdottomasti myös harjoitella ja kehittää.

Näinä päivinä tuntuu ihan käsittämättömältä että joku juoksee jonkun 251 kilometrin Marathon des Sablesin Saharassa tai 217 kilometrin Badwater Ultramarathonin Kalifornian Kuolemanlaaksossa. Nää Suomen helteet on loppujen lopuksi aika inhimillisiä olosuhteita.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Toukokuun treenit.

Olipas huikea toukokuu, kesä saapui yllättävän aikaisin vaikka talvi tuntui kestävän ikuisuuden.


Treenipäiviä kertyi 16, aika tasainen tahti on ollut:

2013 Toukokuu 16
Huhtikuu 17
Maaliskuu 16
Helmikuu 18
Tammikuu 22
Joulukuu 20
Marraskuu 20
Lokakuu 21
Syyskuu 15
Elokuu 20
Heinäkuu 18
Kesäkuu 22
2012 Toukokuu 18

Näköjään pieni pudotus viime vuodesta, mun mielestä silti tekemisen laatu on parempaa. Kilometrejä on kertynyt enemmän kuin vuosi sitten viiden ekan kuukauden aikana, salilla kehitys on ollut hyvää jne. Ylikunnosta on puhuttu julkisuudessa paljon, monet siitä kärsineet huippu-urheilijat ovatkin sanoneet että ovat paremmassa kunnossa kevennettyään harjoituskalenteria.


Kumpi kehittää enemmän, treenata heikosti palautuneena 6-10 kertaa viikossa vai täydessä iskussa ja latautuneena 4-6 kertaa? Riippuu ihmisestä ja ennen kaikkea siitä palautumiskyvystä. Perheellisenä, työssä käyvänä ihmisenä aikataulut on melkoinen palapeli. Vaikka tykkäänkin käydä salilla tai juoksemassa yhdeksän-kymmenen aikaan illalla niin ihan päivästä toiseen en sitä jaksa. Ehkä sitten joskus kun kondis on parempi.

Toukokuun kuudestatoista treenistä 7 oli voimaharjoituksia salilla ja 9 juoksulenkkejä. Kilometrejä kertyi 87, se satanen jäi siis edelleen haaveeksi.. Toisaalta tämä oli silti vuoden paras kuukausi, helmikuun 86 kilometrin saldo murskautui isolla marginaalilla :D

Tahti on nyt aika hyvä tavoitteisiini nähden. Viimeisen kuukauden aikana on tullut 8-10 päivän jaksoja joiden aikana olen juossut 40-50 kilometriä. Mulla oli tavoitteena rikkoa 400 kilometriä viimeistään juhannuksena ja nyt näyttäisi siltä että se onnistuu helposti.

Olen miettinyt paljon viime päivien lenkeillä isoja tavoitteitani ja sitä missä olen nyt. Kun mielessä on lähtötilanne, se että kaksi ja puoli vuotta sitten pystyin juoksemaan sata metriä, ja toisaalta se suuri tavoite, pitkät ultra-juoksut niin tämä valittu tie on hyvä valinta. Tasaisella kuormituksen kasvattamisella en altista kroppaani liian nopeasti liian kovalle rasitukselle ja vammautumiselle, toisaalta henkinen puolikin pysyy hyvin mukana eikä mitään merkkejä loppuunpalamisesta tai treeni-innon loppuumisesta ole ollut. Edelleen rakastan näitä harjoituksia yhtä paljon kuin vaikkapa vuosi sitten!

Vaikka mielessä ois kuinka isoja tavoitteita niin oikeasti aina pitää keskittyä vain siihen mitä on just nyt tekemässä. Siihen että jaksaa helteestä huolimatta vetää lenkin loppuun tai tehdä jokaisen sarjan ja toiston täydellä latauksella. Jos miettii liikaa sitä hetkeä jolloin X ja unohtaa fiilistellä just näitä hetkiä niin todennäköisesti sinne tavoitteeseen ei koskaan pääsekään.


Se vanha fraasi matkasta nauttimisesta määränpään sijaan pitää kyllä täysin paikkansa. Tottakai on hemmetin hieno fiilis tulla maaliin ekalla maratonilla mutta se maaliintulo kestää kuitenkin lopulta sekunnin, matka tuntikausia. Se maaliintulo oli lopulta aika yhdentekevä hetki vaikka se oli kuitenkin se miksi siellä oltiin.