Tuli kulje kanssani... kohti ensimmäistä ultramatkaa.

Kirjoitin viime viikolla Lattomeren ultraintervallista, erikoisesta juoksutapahtumasta jota olen järjestämässä parin kaverini kanssa. En ole juossut koskaan ainuttakaan ultrapitkää matkaa eikä eka ultrani myöskään tule olemaan tuo kesäinen mökki-iloittelu. 850. bloggaukseni kunniaksi voin paljastaa että pyrin juoksemaan ensimmäisen ultramatkani jo kahden viikon päästä.

ATM Mökkiultra on pieni tapahtuma Lahdessa pääsiäisenä. Varsinaisen kilpailun sijaan se on tapahtuma joka tarjoaa puitteet ultramatkan harjoitteluun. Valittavana on 22.5 , 45, 67.5 tai 103.5 kilometrin matka. Valinta ei ole kiveen hakattu, voi juosta pidempäänkin. Aikaa on 24 tuntia. Startti tapahtuu pitkäperjantaina klo 9. Pitkäperjantaina? Aika osuvaa.

Reitti on 4.5 kilometrin mittainen kierros pitkin metsiä ja pöpeliköitä, yhdellä kierroksella on nousua 230 metriä. Eli 45 kilometrin matkalla nousumetrejä on 2300 ja 67.5 kilometrin matkalla 3450 metriä. Täydellä kuninkuusmatkalla eli 103.5 kilometrillä noustaan lähes 5.3 kilometriä. Siis yli viis kilsaa vertikaalinousua = pystysuoraa seinää. Numerot aukeavat varmaan paremmin isoihin polku-ultriin vertaamalla. Esimerkiksi NUTS Karhunkierroksen 53 kilometrin matkalla noustaan 1500 metriä ja 160 kilometrillä 3780 metriä.  

Lähtökohtaisesti olen menossa 45 kilometrille. Jos ja kun kantti kestää, yritän jatkaa vieläkin pidemmälle. Olen menossa tapahtumaan Katjan kanssa jonka tähtäimessä on 103.5 kilometriä ja ideaalitilanteessa jaksaisin kiertää rundia niin pitkään kuin hänkin. Koska kuntoni on murto-osa hänen iskukyvystään niin toki matkani jäisi parhaimmillaankin hyvin kauas satasesta.

Tarkempia pläänejä on todella vaikea miettiä koska reitti on kuitenkin täysi arvoitus. Onko nousumetrit yhdessä jyrkässä kohdassa vai ripoteltuna pitkin matkaa, sillä on iso merkitys. Sää voi olla pääsiäisenä mitä tahansa, pakkasesta loskaräntään tai vaikka 15 asteeseen ja aurinkoon.

En ole ultrakunnossa. En ole edes maraton-kunnossa. Puolimaratonin saattaisin jaksaa pöljänä päivänä vajaaseen kahteen tuntiin. Olen lähdössä Lahteen ulkoilemaan ultramentaliteetilla.

Ensi viikon lauantaina juoksen pitkän ja haastavan polkulenkin, vajaa 30 kilometriä ja ehkä 5-6 tuntia. Moni ei ehkä tekisi pisintä lenkkiään 8 kuukauteen kuutta päivää ennen isoa tavoitetta mutta mulla on jo hyvä kokemus alla vastaavasta. Viime elokuussa kun juostiin viiden tunnin polkupitkis juoksin kuusi päivää myöhemmin vuoden helpoimman maratonini Tampereella. Luotan superkompensaatioon!

Aikaa pitkille lenkeille ei juuri ole ollut. Tämän talven pitkikseni ovat olleet kymppejä, ja niitäkin on vain muutama. Olen soveltanut polarisoitua harjoittelua jossa juostaan todella hitaasti tai todella kovaa eikä juurikaan niiden väliin jäävällä alueella. Juostut kilometrit vaikuttavat tällöin kestävyyteen määräänsä enemmän. Näin ainakin toivon ja uskon!

Jos sulla ei ole pääsiäiseksi tekemistä, nähään Lahessa.  Ilmot ja infoa osoitteessa https://www.ebnstore.fi/atm-mokki-ultra-3-0/ Tämän jälkeen mignonit ja pasha varmasti maistuu.

Tuli kulkee minne kuljen, 

minne katson, silloin kun luomeni suljen

Kello on käynnissä. 15 päivää aikaa virittää mieli, keho ja varusteet.

1220 / 5000

Vuoden kolmas lappuhölkkä: Pori-juoksu.

"Paras tunne mitä olen juoksemisesta koskaan saanut. Miten olen voinut juosta noin kovaa?"

Näin kirjoitin elokuussa 2013 kun olin juossut ensimmäistä kertaa järjestetyssä Hansajuoksussa mielestäni elämäni kisan. Ajattelen edelleen että olin tuolloin kovemmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin tai ehkä sen jälkeenkään. Olin juossut cooperin testejä säännöllisesti ja harjoitteluun kuului pari kertaa viikossa kovia rääkkejä soutulaitteella. Matkana oli tuolloin 9.1 kilometriä johon aikaa kului 42 minuuttia 53 sekuntia.

Viime sunnuntaina palasin 9.1 kilometrin matkalle 40. kertaa järjestetyn Pori-juoksun merkeissä. Mitä neljän vuoden aikana oli tapahtunut?

Kuva täältä

Lähtökohdat olivat periaatteessa ihan ok mutta olin tuttuun tapaani onnistunut sössimään viime metreillä kuitenkin lahjakkaasti. On todella järkevää valvoa myöhään juuri sinä yönä kun kelloja siirretään tunnilla eteenpäin... Söin etovan olon vallitessa aamupalaa tuntia ennen starttia ja raahustin paikalle. Paljon kavereita ja tuttuja, hieno ilma. Hyvä fiilis valvomisdarrasta huolimatta.

Lähdettiin matkaan hiekkatietä pitkin, sen jälkeen olisi luvassa kuutisen kilometriä pyörätietä ja autotien reunaa ja taas vika kolmonen hiekkapohjaista ulkoilutietä. Tietä jota olen juossut satoja ja taas satoja kertoja. Osaan joka ainoan kiven ja puun sijainnin ulkoa.

Taktiikkana oli että juoksisin iisisti asvalttiosuudet, lähtisin reippailemaan lopun kolmen kilsan mittaisella tutulla osuudella ja viimeiseen ylämäkeen lataisin kaiken peliin. Tämä pläänihän meni heti mönkään.

Tottakai lähdin seuraamaan edessä olleita kolmea kaveriani ja juoksin aivan liian kovaa omaan tasooni nähden. Tuntui ihan hirveältä jo alusta asti. Miksi on niin kovin vaikea lähteä liikkeelle maltilla vaikka juuri sitä on omassa mielessään painottanut?

En tiedä oliko siitä hyötyä vai haittaa että tiesin koko ajan tarkasti paljonko matkaa on jäljellä, yleensähän niin ei ole kun en käytä koskaan mittareita. Mielessäni jaoin reitin kolmeen selkeään kolmen kilometrin etappiin. Ja jokainen niistä etapeista ja niiden kilometreistä tuntui kuvottavan pahalta. Päätin vain seurata kavereita ja pitää heidät näköpiirissäni.

Tultiin lopulta 6 kilometrin kohtaan ja ulkoilutielle. V*tun postilaatikot. Te jotka näitä reittejä vedätte niin tiedätte kyllä. Olin aivan loppu. Ollut jo monta kilometriä. Hengitys pihisi ja puhisi ja vinkui kuin Isolla Pahalla Sudella possulähiössä.

Takaa kuului askelia. Kiristin tahtia vaikka en pystynyt. Kiristin silti. Pari kilsaa vielä ja olisi se mäki. Se jota rakastan ja jonka haluan aina vetää täysiä. Olin uhonnut viime viikkojen yhteislenkeillä että tulisin nöyryyttämään siinä jokaista joka olisi samoilla haminoilla kanssani.

Mäki lähestyi, sydän hakkasi niin kovaa että pelkäsin sen sanovan sopimuksensa irti. No, pakko kai se on tykittää vaikka se jäisi viimeiseksi teokseni. Hyvästi maailma, ei muuta kuin täyttä loikkaa ylämäkeen. Ohitin pari jätkää, super-Annikan ja vielä melkein sadan metrin päässä olevankin tyypin.

Mäen päällä meinasi valot sammua mutta jäljellä olisi enää pienoinen laskettelu alamäkeen, ehkä sata metriä ja maali. Tai siis niin luulin. Reittihän ei mennyt niin kuin olisin halunnut vaan kääntyi vielä oikealle. Parisataa metriä ylimääräistä omiin kuvitelmiini nähden. Hiivuin täysin. Ne kaksi jätkää menivät ohi. Varmaan joku muukin. Jos tämä olisi ollut olympiamaratonin voittokamppailu niin vielä vuosikymmeniä hauskimmissa sporttivideoissa kelattaisiin ja naurettaisiin puoli kilometriä liian aikaisin alkanutta loppukiriäni.

Sijoituksilla ei toki ole näissä kekkereissä väliä, mulle oli tärkeintä juosta vaan se mäki täysiä ja selvitä hengissä.

Kaveri sanoi maalissa että kello pysähtyi noin 43 minuuttiin. Huh huh. Lähes sama aika kuin elämäni parhaassa juoksussa neljä vuotta sitten!!

Hämmentävää. Tammikuussa juoksin vitosen maantiecup-kisan 23 minuutissa ja 45 sekunnissa. Nyt juoksin noin 9 kilometriä (kavereiden mittarit näyttivät matkaksi 8.9km) käytännössä täysin samalla keskarilla eli 4.45 min/km.

Olen juossut nyt maaliskuussa vajaa 20 kilometriä viikossa, tammi- ja helmikuussa vajaa 10 kilometriä viikossa. Marras- ja joulukuussa myös noin kymmenen kilometriä viikossa. Hidasta hölkkää, lyhyitä lenkkejä. 3-5 kilometriä 7 minsan keskarilla. Edellinen kunnollinen juoksukuukauteni on elokuulta!

Neljä vuotta sitten hinkkasin kuntoa kovaksi salilla tekemilläni rääkeillä. En ole koskenut concept2:n tai kuntopyörään moneen vuoteen.

Valmentajan tehtävä on selittää urheilijalle syy- ja seuraussuhteita. En osaa selittää miksi pystyin nyt juoksemaan lähes tuplamatkan samalla vauhdilla verrattuna tammikuuhun. Juoksin silloinkin täysiä ja annoin kaikkeni.

En tunne että olisin yhtä hyvässä kunnossa kuin neljä vuotta sitten. Ehkä todella olen mutta en vain itse ymmärrä sitä?

Ainakin tämä kertoo siitä että olen vielä todella kaukana teoreettisesta parhaasta mahdollisesta kunnostani, kapasiteettia riittää vielä ja paljon!

1165 / 5000

Lähe ultraamaan! Lattomeren ultraintervalli 17.6.

Muutamia vuosia sitten luin Juoksufoorumilta keskustelua erikoisesta juoksutapahtumasta. Bodominjärven ultraintervallissa nippu juoksijoita kokoontuisi yhteen vuorokaudeksi ja juoksisi 13 kilometrin reitin aina kolmen tunnin välein. Siis yhteensä kahdeksan yhteislähtöä vuorokauden aikana. Tapahtuma tarttui mielenperukoille ja tuntui kiinnostavalta.

Viime vuoden loppupuolella pari kaveria alkoi juttelemaan ultraintervallista ja todettiin kuin yhteen ääneen että mehän järjestämme sellaisen itse. Nopeasti kartoitettiin sopivia reittejä lähistöltä ja pian mökkikin oli varattuna kisakeskukseksi.

Lattomeren ultraintervalli järjestetään Porissa viikkoa ennen juhannusta, 17. - 18. kesäkuuta. Kyseessä on pikemminkin samanhenkisten ihmisten kokoontuminen viettämään yhdessä kesäistä viikonloppua kuin varsinainen kilpailu. Osuusajat kyllä kellotetaan ja lasketaan yhteen joten lopulta varmaan joku palkitaankin kovimpana ultraintervallittajana.

Toivon todella että maisemat ovat kesäkuussa eri näköiset..

Eka lähtö on lauantaiaamuna klo 9, seuraava klo 12 jne. kunnes viimeiselle etapille lähdetään sunnuntaina klo 6. Jos selviytyy jokaisesta etapista, mittariin kertyy 104 kilometriä vuorokaudessa.

On mielenkiintoista nähdä millaista on lähteä liikkeelle uudestaan ja uudestaan kun on istuskellut lenkkien välissä mökin terassilla tunnin tai puolitoista. 13 kilometriä on mahdollista vaikka kävellä kolmessa tunnissa mutta sitten ei jää aikaa huollolle. Tyyli ja vauhti on kuitenkin vapaa ja etappeja voi juosta ihan niin monta kuin haluaa. Itseäni mietityttää eniten valvominen. Jos on vielä kuuma kesäinen päivä niin tankkaamisen ja huollon merkitys on todella iso.

Reitti on melko tasaista ulkoilutietä joten se on mukava jaloille. Mittailemme ja merkitsemme reitin ennen tapahtumaa.

Kustannuksia tulee osallistujille muutaman kympin verran, mökin vuokra jaettuna osallistujamäärällä. Huoltotarpeisto rakennetaan yhdessä, edetään nyyttärimeiningillä.

Tämä jos jokin on helppo ja inhimillinen tapa tutustua ultrajuoksun maailmaan. Sen verran mitä muista osallistujista tiedän niin tänne todellakin jokainen hölkkäharrastaja on tervetullut, huonoa läppää pitää toki kestää ja jutun taso todennäköisesti vain laskee kun tunteja ja kilometrejä on enemmän takana.

Mikäli haluat lähteä testaamaan omia rajojasi ja viettämään mahtavaa kesäviikonloppua mun ja muiden loistavien tyyppien kanssa, nakkaa kommenttia tänne blogiin tai mailia osoitteeseen mika.punttikarhut(a)gmail.com .

Tervetuloa mukaan, tutustutaan kesäiseen luontoon ja ulkoiluun oikein pitkän kaavan kautta yhdessä! :)


1060 / 5000

Askel askeleelta vahvempana.

Maaliskuu on lähtenyt liikkeelle ihan eri tavalla kuin tammi- tai helmikuu. Kahden viikon aikana olen treenannut saman verran kuin koko helmikuussa. Oikealla tiellä ollaan!

Esimerkiksi viime viikko näytti tältä:

ma 7 km juoksua aamulla, illalla lihaskuntotreeni kotona levytangolla
ti lepo
ke illalla lihaskuntotreeni kotona levytangolla
to painonnostoharjoitus illalla (tempaus)
pe 6 km juoksua iltapäivällä
la painonnostoharjoitus aamulla (työntö)
su 10 km juoksua päivällä

Seitsemän päivää ja seitsemän harjoitusta, tosi hyvä jakso viime kuukausiin verrattuna. On ollut hyvä idea alkaa käyttää aamuista osa juoksuun ja kotiin hankittu tanko auttaa pitämään lihaksia paremmassa kunnossa.

Etureidet tosin itkivät koko viime viikon ja tutusti niiden tukkoisuus säteili polviin, erityisesti oikeaan polveen. Vähän erilainen polvivaiva koska ei haittaa juoksemista mutta on kuitenkin sen verran ärhäkkä että vaikkapa lauantain painonnostotreenissä piti skipata puolet liikkeistä kun en päässyt lähtöasentoon!

Isompi määrä vaatisi jo lihashuoltoa, ainakin näin oudokseltaan just vaikkapa tuo kyykkäily tukottaa reisiä. Parasta ois jos jalkoja treenailisi joka päivä niin ne tottuisivat eivätkä ihmettelisi montaa päivää sitä mitä tapahtui. Oma tanko on toivottavasti askel tuohon suuntaan mutta vaatii rullailua ja muuta lihashuoltoa muutenkin kuin vain silloin kun jo tuntuu pahalta.

Juoksua on kahteen viikkoon mahtunut 33 kilometriä, näyttäis siltä että tälläkin tahdilla juoksen maaliskuussa yhtä paljon kuin tammi- ja helmikuussa yhteensä. Ja ei, se ei todellakaan ole paljon. Varsinkin kun lähitulevaisuudessa on luvassa ensiaskeleet ultrajuoksun maailmaan.. mutta enpäs paljasta vielä enempää. Kaikki aikanaan!

Eilen illalla tein vuoden 1000. etunojapunnerrukseni! Olen nyt tasan 5000 punnerruksen vauhdissa joka on ihanteellinen tilanne, ois aika käppästä olla koko ajan perässä tavoitevauhdista kuten vaikkapa aiempien vuosien juoksukilometrihaasteissani. Punnerruksiakin olen nyt tehnyt kahdessa viikossa lähes yhtä paljon kuin koko helmikuun aikana.

Tämä päivä lähti käyntiin kovalla mutta lyhyellä juoksuharjoituksella. Alunperin suunnittelin juoksevani kolme kilsaa vaihtelevasti, vuoroin hitaasti ja vuoroin reippaasti mutta lähdinkin heti alusta liikkeelle reipasta ja harjoituksesta tuli lopulta kolmen kilometrin tasavauhtinen kova harjoitus. Vauhti varmaan vitosta tai vähän alle, oma fiilis oli että olisin juossut suunnilleen samaa vauhtia kuin tammikuun maantiejuoksucupissa (4:45 min/km).

Tälle viikolle kun saisin kasaan vielä pari juoksulenkkiä ja lihaskuntotreenejä kotona niin se ois tämäkin viikko viittä vaille viis kautta viis.

1010 / 5000

Voimaharjoittelu ja tehon lisääminen pähkinänkuoressa.

Olen pyöritellyt päässäni ja tässä blogissa lukuisia erilaisia harjoitusohjelmia voiman hankkimiseksi. Olen aika monesta asiasta eri mieltä kuin blogia aloitellessani mikä on tietysti ihan ymmärrettävää. Olin silloin täysi noviisi näiden asioiden suhteen ja kirjoittelin sen pohjalta mikä silloin tuntui oikealta. Onneksi ihminen kehittyy ja oppii uutta kun pitää mielen avoimena ja ammentaa muiden tietämyksestä itselleen.

Itse treenasin alussa niin että sarjat olivat pitkiä ja liikkeet pieniä. Nykyään sarjat ovat lyhyitä ja liikkeet isoja, koko kroppaa kuormittavia. Valmennuksessa vallitsee valtava määrä erilaisia oppeja ja dogmeja joista jokainen valmentaja ja/tai urheilija valitsee omansa. Tänään kirjoitan aiheesta puhtaasti oman tämän hetkisen näkemykseni valossa. Voi olla että parin vuoden päästä olenkin jo taas eri mieltä!

Perinteisen koulukunnan mukaan kestävyysurheilijat tarvitsevat pitkiä sarjoja joilla kehitetään lihas- ja voimakestävyyttä. Olen itse sitä mieltä että nämä ominaisuudet, joita kehitetään käytännössä omaa kehonpainoa vastuksena käyttäen, kehittyy vaikkapa ylämäkiä juoksemalla. Jos lähtötaso on heikko, tottakai erilaiset oman kehonpainon kyykyt ja kuntopiirimäiset satoja toistoja sisältävät harjoitukset ovat hyvä juttu. Mutta jos liikkuu jo muutenkin paljon aerobisella tasolla, voimaharjoittelun ei tarvitse olla aerobista. Juoksu ja kuntopiiri ovat tavallaan sama asia eri paketissa.

Pitkät sarjat kevyillä tai kohtuullisilla vastuksilla on myös hypertrofista eli lihasmassaa kasvattavaa. Jos ei ole kehonrakentaja tai harrasta lajia jossa pitää olla reilusti massaa niin sellaisen harjoittelun voi unohtaa. Kestävyysjuoksija tuskin haluaa kannettavakseen lisää massaa vaan valitsee toivottavasti harjoittelun joka kasvattaa perus- ja maksimivoimaa. Kärjistetysti kyse on siitä näyttääkö voimakkaalta vai onko voimakas.

Viime vuosina olen hengaillut satoja tunteja painonnostosalilla ja Suomen parhaiden painonnostajien harjoittelun seuraaminen läheltä on muovannut ajatteluani siitä, miten tullaan voimakkaaksi. Olen ymmärtänyt että teho syntyy tiiviistä harjoittelusta joissa pisimmät sarjat ovat noin viiden toiston mittaisia. Mutta miten tämän kaiken tietämyksen ja opin voisi tiivistää parhaiten ihmiselle joka kysyy harjoitusohjelmaa?

Vierumäellä valmentajakoulutuksessa kankaalle heijastettiin powerpoint-sivu joka sai lampun syttymään pääni yläpuolella. Tuossahan se on. Kaikki se mitä voimaharjoittelussa on olennaista.

Menneiden vuosikymmenten valmennusopit Itä-Euroopasta eivät oikein sovellu meikäläiseen harjoitusmalliin, lääketiede ja urheilun alttarille uhrattavissa olevat harrastajamassat ovat eri kaliiberia. Tämä 1970-luvun alusta oleva neuvostoliittolainen valmennusnäkemys ja laajan tutkimuksen tulos on kuitenkin täysin ajankohtainen edelleen kaikilta osin.

Tulostin tämän heti koulutuksen jälkeen ja vein salin seinälle. Jos joku kysyy montako toistoa tai sarjaa pitäisi tehdä, Prilepinin taulukko kertoo kaiken.

Tehon kasvattamisessa perus- ja maksimivoima ovat merkittävimmässä roolissa kun kestovoimaharjoittelulla (ne kuntopiirit, tankojumpat ym. pitkät sarjat) on luotu pohja varsinaista kehittävää harjoittelua varten. Tällöin voidaan jo tutkailla mikä olisi oma ykkösmaksimi kussakin liikkeessä ja tehdä sen mukainen ohjelma.

Taulukkoa luetaan siis niin että esimerkiksi 55-65 % sarjapainoilla maksimista tulisi yhtä liikettä tehdä yhteensä 24 kertaa harjoituksen aikana. Yhdessä sarjassa tulisi olla 3-6 toistoa. Voisi siis tehdä vaikka maastavetoa kahdeksan kolmen toiston sarjaa tai neljä kuuden toiston sarjaa.

Ohjelmaa luotaessa heitellään sopivassa suhteessa sekaisin kevyitä viikkoa (55-65% maksimista), keskitason viikkoja (70-85% maksimista) ja raskaita viikkoja (90-100% maksimista). Näin syntyy tehoa voimaharjoitteluun!

Perinteinen 5x5 harjoittelu on siis Prilepinin mukaan hyödykkäintä hyvin maltillisilla painoilla, raskaammilla painoilla 5x3 on paljon parempi. Allekirjoitan tämän kokemuksieni perusteella. Jo vuosia täällä blogissa hehkuttamani Joe Skopecin 5x5 ei yksinkertaisesti toimi kuin puoleen väliin saakka.

Voiman, tehon tai minkä tahansa kehitettävän ominaisuuden osalta ohjelma on kuitenkin vain yksi osa. Kaikista tärkein rooli on sillä että harjoittelee. Aloitteleva liikkuja kehittyy lähes millä ohjelmalla tahansa kunhan liikkuu mutta paraskaan urheilija ei tee parhaallakaan ohjelmalla yhtään mitään ellei hän noudata sitä!

Kehittymisen pyhän kolminaisuuden - lepo, ravinto, harjoittelu - voisi viimeksi mainitun osalta jakaa vielä kolmeen osaan: säännöllisyys, tekniikka, ohjelma. Ohjelman rooli on siis merkittävä vasta kun tekeminen on säännöllistä ja tapahtuu oikeaoppisella, turvallisella tekniikalla.

Hyviä treenejä kaikille ja tehoa peliin! :)

Uuteen alkuun.

Edellisen kirjoituksen ja syvän alhon jälkeen on tapahtunut paljon. Ja nimenomaan positiivista!

Sain peruutusajan fyssarikaverini vastaanotolle perjantaiksi ja nopeasti löytyi selästä ongelmat. Kuudennen kylkiluun ja nikaman(?) välissä oli lukko joka napsahti auki, samoin fasettilukko. En ole moisista ikinä aiemmin kärsinyt (ainakaan tietoisesti) vaikka vaiva on kai aika yleinen. Noiden lukkojen kohdalla selän vasemmalla puolella oli lihaksissa niistä johtuva kova suojajännitys päällä. Sitä sitten käsiteltiin pitkään ja hartaasti ja sekin kyllä aukesi sieltä.

Käsittely oli aika kova ja pari päivää tuntui selässä että jotain oli tehty mutta oli tehty nimenomaan oikein. Lauantaina juoksin sen 7 kilometrin lenkin joka tiistaina jäi kesken. Terapeuttista! Maanantaina kävin vielä juoksemassa saman kierroksen uudestaan. Lauantaina syntyi muuten myös punnerrushaasteen päiväkohtainen ennätys kun tein 7 x 10.

Sunnuntaina laitettiin pojan kanssa pitkään miettimämme idea toteutukseen ja käytiin ostamassa halpa tanko ja painosetti kotitreenejä varten.

Budget Sportissa oli setti 79 eurolla ja kun postissa oli tullut pari päivää aiemmin -20% kuponki niin maksettavaa jäi 64 euroa. 10 kilon tanko, 40 kiloa painoja (2x10kg, 2x5kg, 4x2.5kg) sekä piskuiset jousilukot.

Eihän meillä mitään varsinaista kotisalia ole joten ajatuksena on tehdä niitä liikkeitä joissa tangon voi laskea rauhassa maahan ilman pudottamista. Kyykkyjä, punnerruksia jne.

Tällä painosetillä poika pärjää varmaan vielä useamman vuoden ja itsellekin painoja on tuossa sen verran että saa hyvin jumppailtua ja pumppailtua olkkarissa silloin kun aikataulu ei salli kunnon salitreeniä.

Sunnuntaina ja maanantaina ehdin vetää vartin kotitreenit, eilen oli pitkä ja raskas työpäivä ja sen päälle kokous joten päätin vähän keventää ja oleilla vaan. Maanantai oli kuitenkin hyvä esimerkki siitä millaisia harjoituspäiviä alan nyt saamaan helposti kasaan: aamulenkki, punnerruksia pitkin päivää ja illalla olohuonetreeni. Tein 5 x 5 etukyykkyä, pystypunnerruksia ja vatsarutistuksia. Tangollahan on hyvä tehdä vatsalihasliikkeitä esimerkiksi niin että makaa lattialla ja pitää tankoa kuten penkkipunnerruksessa eli suorille käsille ojennettuna ja nousee siitä istumaan.

Vahvasta uudesta alusta kertoo sekin että olen tehnyt itselleni myös ihkauuden painonnoston harjoitusohjelman. Avaan sitä varmasti jossain vaiheessa kevättä, nyt olen ehtinyt tehdä sillä vasta yhden harjoituksen joten jääköön se vielä testailun alle. Fiilikset ovat hyvät sillä se rakentuu näkemykselle jota olen mielessäni jo pitkään pyöritellyt ja jolle sain yllättäen vahvistuksen Vierumäen valmentajakoulutuksessa.

Asvaltit ovat yleensä tähän aikaan vuodesta sulia mutta koska reiteilläni ei sitä ole niin jää on ystävä

Tälle viikolle olin suunnitellut neljää harjoituspäivää + kisapäivää. Kisan piti olla eka polkujuoksuni, Ruissalo Winter Trail Turussa. Sain kuitenkin maanantaina kuulla että kisa on peruttu vaarallisten, jäisten polkujen takia. Toisaalta ymmärrettävä ratkaisu kisajärjestäjiltä, toisaalta ei. Länsirannikon metsäpolkuja kirmailleena en muista kevättalvea jolloin reitit olisivat muuta kuin jäätä. Ei ne ole yleensä sulia ennen kuin huhtikuussa ja tällä seudulla lumisia polkuja ei ole koko talven aikanakaan kuin hetkittäin. En oikein tiedä millaisia olosuhteita järjestäjät sitten odottivat. Polkujuoksussa on aina riskinsä ja oma vauhti sekä taidot pitää osata suhteuttaa reitin haastavuuteen, johtuu se sitten liukkaudesta tai mistä vaan.

Kisan peruuntuminen oli aluksi pettymys mutta keksin korvaavan kisan (joka ei tosin ole polkujuoksua) parin viikon päähän ja päätin täyttää ensi viikonlopun kavereiden kanssa treenaamisella lenkkipoluilla ja painonnostosalilla.

865/5000

Olemisen sietämätön kehnous.

Se lohduttaa. Se nostaa ylös kun olet maassa ja jos olet jo ylhäällä, se nostaa korkeampiin sfääreihin. Troposta stratoon, mesosta termoon. Eksosfääri, se taitaa olla jo avaruus. Kun olet ylittänyt itsesi tai kokenut muuten sen antamat ylimaalliset siivet, olet tosiaan käynyt jossain maata korkeammalla radalla.

Se on läsnä kun kaikki muut ovat poissa, silloin kun olet yksin. Sen ansiosta et ole koskaan yksin. Se saa itkemään, nauramaan, hajoamaan. Hajoamisen jälkeen se vahvistaa, kataboliaa seuraa anabolia. 

Se opettaa kuka olet ja mihin pystyt. Kehittää mieltä ja rauhoittaa, vahvistaa kehoa ja saa malttamaan. Se näyttää että meillä ei ole mitään muuta kuin tämä yksi pieni hetki ja kaikki mikä on ollut joskus tai tulee joskus olemaan on vain joukko muita pieniä hetkiä. Ne hetket jotka olivat, eivät ole enää, ja ne jotka ovat vasta tulossa, niitä ei ole ehkä lopulta koskaan olemassakaan.

Joissain hetkissä se on kaikki ja joissain hetkissä se on vain kaukana väijyvä ystävä jonka tiedät olevan valmiina sitten kun sinä itse olet valmis.


Helmikuu oli surkea harjoituskuukausi. Sellainen joka saa miettimään onko missään mitään järkeä. On vaikea kirjoittaa blogia harjoittelusta kun et harjoittele. Tämä on ollut hengeltään yleisesti urheilua ja liikuntaa käsittelevä blogi mutta en minä haluaisi nyt kirjoittaa juttuja siitä mitä joku muu tekee. Haluaisin kirjoittaa siitä miten huikeita treeniputkia olen saanut kasaan. Siitä miten kunto on kovempi kuin koskaan ja tuntuu kuin mikä tahansa olisi mahdollista.

Juoksin hallimaratonilla 22 kilometriä enkä 42 kilometriä jotta voisin jatkaa harjoittelua ilman palauttelutaukoa. Se olikin täysin turhaa. Sairastuin pian sen jälkeen kuumeeseen ja flunssaan. Puolitoista viikkoa jolloin olin suunnitellut voivani harjoitella, oli kaikkea muuta kuin sitä.

Juoksin helmikuussa lopulta tuon 22 kilometrin pitkiksen lisäksi neljä lenkkiä, yhteensä 15 kilometriä. Painonnostotreenejä eikun -treeni, niin.. niitä oli tasan yksi. Vaikka olin puolitoista viikkoa ulkona kuvioista ja kuukaudessa oli vain 28 päivää niin tein kyllä 300 punnerrusta, olen siihen ihan tyytyväinen. Sainkin jo palautetta että edellisestä bloggauksesta puuttui lopusta punnerrusmäärä vaikka niin kovasti lupasin sen jokaiseen kirjoitukseen tänä vuonna lisätä. Yritän olla huolellisempi!

Punnerteluista huolimatta 6 harjoitusta 28 päivään on ihan hirveän vähän.

Okei, helmikuu meni miten meni mutta katson aina eteenpäin. Viikonloppuna katselin kalenteria ja totesin miten hyviä treeniviikkoja saisin kasaan. Tällä viikolla 5-6 harjoitusta, ensi viikolla ehkäpä myös.

Eilen aamulenkillä selässä tapahtui kuitenkin jotain. Tarkoitus oli juosta 7 kilometrin reitti mutta parin kilometrin jälkeen tuntui omituiselta. Pysähdyin, venyttelin. Vasemman lavan alapuolella tuntui erikoiselta, kuin kiristi. Tein vartalonkiertoa, kurkottelin varpaisiin. Jatkoin juoksua mutta lyhensin reittiä niin että se olisi vain 4 kilometriä.

Kolmen kilometrin kohdalla tunne voimistui, pysähdyin ja kävelin reitin loppuun. En tiedä mitä tapahtui.. Tunnen niin monta ihmistä joilla on selkä hajonnut että pelkästyin ihan hirveästi. Onneksi kaveripiirissä on useita fysioterapeutteja. Toinen epäili venähdystä, toinen kramppia. Kaikista tuntui erikoiselta että tuo iski kuin tyhjyydestä, en liukastunut tai tehnyt muutakaan äkillistä.

Kaverit rauhoittelivat ettei kuulosta vakavalta. Mutta minun mielessäni se tuntui vakavalta. Pikkujutusta joka ehkä menisi ohi levolla tai lempeillä hoitokeinoilla tuli mielessäni iso siksi mitä se tarkoittaisi.

Juuri silloin kun voisin ja todella haluaisin liikkua ja treenata, ilmestyy taas yksi mörkö jostain tyhjyydestä ja vie kaiken pois. Enkä kaipaa nyt viestejä joissa todetaan että se on vain liikunta ja elämässä on paljon muutakin. Hieno juttu ja onnittelut sinulle jos elämässäsi on paljon muutakin mutta välillä minulla ei oikeasti ole juuri mitään muuta.

Se joka lohduttaa, on läsnä ja pitää minusta huolta, onkin taas kaukana. Jossain tulevaisuudessa, hämärän verhon takana jonka läpi en nyt vain näe.




Asioilla on itselle juuri niin suuri merkitys ja valta kuin niille haluaa antaa. Mutta haluanko että tämä kaikki merkitsisi minulle vähemmän?


730 / 5000