tiistai 29. huhtikuuta 2014

Giro-juoksuhaaste: 345 kilometriä juoksua 24 päivässä.

Reilu vuosi sitten eräällä juoksulenkillä päässäni pyöri ajatuksia. Mietin pyöräilyharrastajia joiden olin kuullut seuraavan telkkarista suuria pyöräilyn ympäriajoja ja jotka yhdistivät penkkiurheilun omiin harjoituksiinsa. Joku polki kuntopyörää päivittäin useiden tuntien pituisten suorien tv-lähetysten ajan. Toinen pyöräilyharrastaja ajoi aina puolet päivän etapin pituudesta, jos esimerkiksi kilpailijat ajoivat 250 kilometriä kävi tämä vannoutunut ketjunpyörittäjä polkemassa 125 kilsaa ennen kuin istui telkkarin ääreen. Mutta miten ihmeessä voisin tehdä jotain vastaavaa kun en harrasta maantiepyöräilyä?

Eipä siinä lopulta montaa askelta tarvittu kun päädyin siihen että voisin juosta jonkun sopivan prosenttimäärän pyöräilyetapeiden kilometreistä. Kymmenen prosenttia kuulosti juuri sopivalta, todella haastavalta mutta riittävällä motivaatiolla ja ehjänä pysyvillä lihaksilla ja nivelillä täysin mahdolliselta saavuttaa. Päätin ottaa maalikseni itselleni rakkaimman ja läheisimmän pyöräilykilpailun, Giro d'Italian eli Italian ympäriajon. Mulla oli reilu vuosi aikaa sisäistää ajatus tästä haasteesta ja miettiä mitä se vaatii. Se vuosi on nyt kulunut. Giro alkaa ensi viikolla.

Giro d'Italia 2014 ja minun juoksuhaasteeni näyttää seuraavanlaiselta:

pe 9.5. Etappi 1: 2 kilometriä (21.7 km Belfast - Belfast)
la 10.5. Etappi 2: 22 kilometriä (219 km Belfast - Belfast)
su 11.5. Etappi 3: 19 kilometriä (187 km Armagh - Dublin)

ma 12.5. Lepopäivä
ti 13.5. Etappi 4: 11 kilometriä (112 km Giovinazzo - Bari)
ke 14.5. Etappi 5: 20 kilometriä (203 km Taranto - Viggiano)
to 15.5. Etappi 6:  25 kilometriä (247 km Sassano - Montecassino)
pe 16.5. Etappi 7: 21 kilometriä (211 km Frosinone - Foligno)
la 17.5. Etappi 8: 18 kilometriä (179 km Foligno - Montecopiolo)
su 18.5. Etappi 9: 17 kilometriä (172 km Lugo - Sestola)

ma 19.5. Lepopäivä
ti 20.5. Etappi 10: 17 kilometriä (173 km Modena - Salsomaggiore Terme)
ke 21.5. Etappi 11: 25 kilometriä (249 km Collecchio - Savona)
to 22.5. Etappi 12:  4 kilometriä (41.9km Barbaresco - Barolo)
pe 23.5. Etappi 13: 16 kilometriä (157 km Fossano - Rivarolo Canavese)
la 24.5. Etappi 14:  16 kilometriä (164 km Agliè - Oropa)
su 25.5. Etappi 15: 23 kilometriä (225 km Valdengo - Montecampione)

ma 26.5. Lepopäivä
ti 27.5. Etappi 16: 14 kilometriä (139 km Ponte di Legno - Val Martello Martelltal)
ke 28.5. Etappi 17: 21 kilometriä (208 km Sarnonico - Vittorio Veneto)
to 29.5. Etappi 18: 17 kilometriä (171 km Belluno - Rifugio Panarotta Valsugana)
pe 30.5. Etappi 19: 3 kilometriä (26.8 km Bassano del Grappa - Cima Grappa Crespano del Grappa)
la 31.5. Etappi 20: 17 kilometriä (167 km Maniago - Monte Zoncolan)
su 1.6. Etappi 21: 17 kilometriä (172 km Gemona del Friuli - Trieste)

Yhteensä 345 kilometriä (3445 km)

Giron reitti julkistettiin viime syksynä joten mulla on ollut aika paljon aikaa tutkia ja miettiä tuota etappilistaa. Erityisesti tuo toinen viikko on todella raskas, 112 kilometriä kuudessa päivässä ja peräkkäisinä päivinä 20, 25 ja 21 kilometriä. Ihan kuin tuo nyt muuten olisi jotenkin iisi!

Tällaiset kilometrimäärät on ihan helppo ja tavallinen juttu huippujuoksijoille ja kovan luokan kestävyysharjoittelijoille mutta mua kyllä innostuksen lisäksi myös vähän pelottaa. Normaalisti juoksen tuollaisen määrän kolmessa kuukaudessa - en kolmessa viikossa! Asioita jotka voi mennä pieleen on tuhansia palautumisesta ravinnonsaantiin ja lihastulehduksista rasitusmurtumiin.

Tämä haaste ei vielä ole varsinaista ultrajuoksua mutta ultrajuoksuun tähtäävää harjoittelua kylläkin. Jos tästä selviän, tiedän että mulla on parin vuoden päästä potentiaalia juosta sata kilometriä tai ainakin harjoitella tavalla joka voisi mahdollistaa sen.

Tää on samaan aikaan innostavinta, pelottavinta ja siisteintä mitä olen koskaan tehnyt. Ette arvaakaan miten vaikea tätä on ollut pitää sisälläni viimeisen vuoden ajan! Olen koko ajan tiennyt että mun pitää olla 100%  kunnossa jotta tällaisen onnistuminen on mitenkään mahdollista ja halusin katsoa viimeiseen asti missä mennään ennen kuin kerron tästä kenellekään muulle kuin omalle perheelle.

Seuraavan reilun kuukauden ajan blogissa tulee olemaan lähinnä tähän juoksuhaasteeseen liittyviä kirjoituksia. Tulossa on kuitenkin muutamia mielenkiintoisia urheilutapahtumia kuten CrossFit Regionals joita pyrin seuraamaan ja raportoimaan. 


La paura è ciò che ti blocca... il coraggio quello che ti fa andare avanti. - Pelko on se joka saa sinut pysähtymään - rohkeus on se joka saa sinut jatkamaan.

Lupaan tehdä kaikkeni jotta olen rohkea, toivottavasti se riittää.

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Ei se aina oo helppoo.

Viikonloppu on taas mennyt tutusti urheilun parissa. Lauantaina meidän salilla oli kansalliset painonnostokisat, sieltä lähdin viettämään avovaimon kanssa vähän yhteistä aikaa pyörälenkille ja sen päälle oli 13 kilometrin juoksulenkki. Sunnuntaina oli futiskauden avaus, pitkän tauon jälkeen pääsi katsomaan jalkapalloa luonnonnurmelle ulos ja metsäpoluilla hilpaisin 17 kilometrin siivun. Ihan hyvä viikonloppu siis. Tai no ei mikään "ihan hyvä" vaan tosi hyvä! :)

Tänään heräilin aamulla seitsemän jälkeen ja tulin yhdeksältä töihin. Päätin että päivän treenit menee myöhäisiltaan, käyn salilla kymmenen maissa. Tulee aika pitkä päivä mutta välillä on mukava vähän vaihdella päivärytmiä ja toisaalta mun mielestä on kiva olla rauhassa ilta kotona eikä esimerkiksi lähteä heti töiden jälkeen treenaamaan. Energiaa pitää kyllä tankata tasaisesti että on virtaa kolistella puntteja melkein yhteentoista asti illalla.


Vaikka treenejä kertyy tasaiseen tahtiin eikä heikkoja kuukausia tai viikkoja oo ollut pitkään aikaan niin kyllä mielen pitää olla aika vahvasti keskittynyt ja sitoutunut näihin harjoittelumääriin vaikka viisi harjoitusta viikossa onkin mun mielestä vielä aika maltillinen määrä. Se on just sopiva määrä mulle, ei huvita yhtään lähteä kuormittamaan liikaa. Liikunnan pitäisi kuitenkin olla nautinto ja vähentää stressiä ja kiireen tunnetta, ei lisätä sitä. Tää on mulle enemmänkin positiivinen rutiini kuin väkinäinen pakkomielle jota pitää umpimielisesti suorittaa.

Jos alkaisi oikein miettimään että jäänkö sohvalle vai lähdenkö toisena tai kolmantena päivänä peräkkäin juoksemaan kahden tunnin lenkkiä niin voi olla että usein se sohva voittaisi. Siispä en mieti :D On helpompi jäädä kuin lähteä mutta kumpi on lopulta parempi?

Tää mun systeemi toimii ainakin mulla pirun hyvin. Päätän aina etukäteen mitkä harjoitukset teen viikon aikana. Asettelen ne kalenteriin koloihin joihin ne parhaiten sopii. Vaikka tykkään tästä touhusta valtavasti niin harjoitusmäärät olisi varmaan todella paljon pienemmät jos menisin ihan fiilispohjalta. Usein ois liian huono sää, liian hieno sää tai Viidakon tähtöset alkamassa telkkarissa. Aina on jotain muuta jos lähtee sille tielle.


Melkein 30 vuoden ajan elämässäni "myöhemmin" tarkoitti oikeasti "ei koskaan". Nyt tarkoittaa oikeasti nyt!

torstai 24. huhtikuuta 2014

Painonnostokurssi Porissa - mitä painonnosto voi treenaajalle antaa?

Meidän seura järjestää sunnuntaina 4.5. Porin Urheilutalolla todella tiukan paketin kaikille painonnostoharjoittelusta kiinnostuneille. Tarjolla on luentoja ja käytännön harjoittelua kahden mestarinostajan voimin. Päävalmentajina toimivat Kaarlo Kangasniemi ja Anna Everi. Päivä alkaa aamulla klo 9 ja loppuu klo 16.30.

Kaarlo Kangasniemi on painonnoston ainoa suomalainen olympiavoittaja, mies nosti kultaa Mexico Cityssä 1968. Kulta-Kalle teki useita lajin maailmanennätyksiä ja hän on yksi niistä harvasta suomalaisesta jotka ovat lajissaan saavuttaneet olympiavoiton lisäksi myös maailmanmestaruuden ja euroopanmestaruuden.

Anna Everi on hallinnut suomalaista naispainonnostoa mielin määrin 2000-luvulla voittaen sarjassaan vuoden 2004 jälkeen yhtä lukuunottamatta kaikki suomenmestaruudet. Annalla on hallussaan kolme suomen ennätystä sarjoissa 58- ja 63-kiloa.

Seminaariin kuuluu kaksi luentoa, yksi molemmilta valmentajilta, sekä kaksi nostoharjoitusta. Kurssin hinta on 55 euroa. Mukaan otetaan maksimissaan 25 osallistujaa ja mukana on päävalmentajien lisäksi joukko muita päteviä pn-valmentajia jotta jokainen saa koko ajan henkilökohtaista valmennusta ja ohjausta.

Ilmoittautua voi Jukka Luonilalle joko sähköpostilla jluonila(a)gmail.com tai puhelimitse 040-8676878. Lisätietoja voi kysyä Jukalta tai vaikka multa kommentoimalla tätä bloggausta.

Itse en ikävä kyllä pääse osallistumaan seminaariin. Se houkuttelee todella kovasti ja olen päätöksen kanssa paininut pitkään mutta se on aivan liian lähellä omia vuoden tärkeimpiä urheilutavoitteita. En uskalla tehdä yhtään muutosta harjoitteluun ja palautumiseen näin viime tingassa. Harmillinen yhteensattuma :( Toivottavasti vastaavaa järjestetään uudestaan, olen silloin aivan varmasti eturivissä tekemässä muistiinpanoja!

Neljän kuukauden painonnostoharjoittelun perusteella voin suositella tätä kurssia ihan jokaiselle painonnostosta ja oman harjoittelunsa kehittämisestä kiinnostuneelle. Seminaaria ei ole tarkoitettu vain lajin aktiiviharrastajille vaan mukaan voi tulla kuka tahansa, aiempaa kokemusta ei tarvitse olla.

Painonnosto on erinomainen laji oheisharjoitteluksi lähes mihin tahansa urheilulajiin. Se on enemmän kuin vain voimailua, se kehittää liikkuvuutta, nopeusominaisuuksia ja kehon hallintaa ja koordinaatiota. Painonnostoharjoittelu on ennen kaikkea tekniikkaharjoittelua, siinä pyritään löytämään kehosta pienillä painopisteen muutoksilla ja tarkalla koordinaatiolla räjähtävää voimaa. Lajin parissa toimivat voivat todistaa jatkuvasti että isojen rautojen liikuttamiseen ei tarvita isoa massaa tai isoja lihaksia.

Aloin harrastaa painonnostoa jotta saisin käytännön harjoitusta lajissa jota olen pitkään seurannut, ajattelin että se on myös hyvää vastapainoa kestävyysjuoksulle. Se on lopulta antanut yllättävän paljon nimenomaan juoksuun. Painonnostoharjoitukset avaavat lihaksia ja palauttavat juoksusta erinomaisella tavalla - voimaharjoittelu ei siis estä kestävyysjuoksua kuten jotkut väittävät vaan päinvastoin jopa mahdollistaa sen parantamalla liikkuvuutta ja lihaskuntoa. Mulla on välillä ollut kovien juoksuputkien jälkeen esimerkiksi penikat hyvin herkkänä, sääret ovat olleet niin kosketusarat että housujen pukeminen on tuntunut epämiellyttävältä. Nostoharjoituksen jälkeen kipu on kadonnut ja jalat ovat olleet kuin mitään rasitusta ei olisi koskaan ollutkaan.


Kurssille ei tarvita mitään erityisiä varusteita eikä esimerkiksi painonnostokenkiä ole välttämätöntä hankkia kun lajiin tutustuu. Tavalliset sisäliikuntavaatteet riittävät oikein hyvin. Osallistujia on tulossa ympäri Suomen joten kyseessä ei ole vain meidän seuran omalla väelle suunnattu tapahtuma. Kaikki ovat tervetulleita ja uskaltaisin luvata että näiden valmentajien ja ohjaajien seurassa aika kuluu kuin siivillä ja oppi tarttuu päähän.



Tervetuloa meidän salille oppimaan painonnostoa!

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Shortsikausi avattu!

Mun mielestä viime keväänä kesäiset kelit tuli tosi nopeasti ja yllättäen kun vappuna oli päällä toppatakki ja pari viikkoa myöhemmin sai paistatella helteessä. Nyt näin kävi jo huhtikuun puolella, pääsiäisenä oli tosi upeita ulkoiluilmoja.

Sunnuntaina otin ekaa kertaa tänä vuonna shortsit esille kaapista - oon mä niillä pari kertaa tosin hallissa juossut - ja lähdin ulos juoksemaan. Lämpöasteita taisi olla 15 ja aurinkokin paistoi, ihan huikea ilma :) 20 kilometrin lenkki eteni kyllä todella rennosti ja helpolla.

Eilen kävin juoksemassa 15 kilometriä ja lyhyillä sai taas pistellä menemään. Aika tarkkaan saa kyllä katsella millainen ilma on, +15C on jo sopivan lämmin juosta vähissä vaatteissa mutta jos on kymmenen astetta ja tuulee navakasti niin auringon paisteesta huolimatta on parempi pistää kunnolla vaatetta päälle. Yksilöllistähän sekin tietysti on, tuntui vähän hassulta juosta shortseissa kun vastaan tuli sauvakävelijöitä toppatakeissa ja pipoissa.

Molemmilla lenkeillä pidin kyllä juoksutakkia, mun mielestä shortsit + lyhythihainen juoksupaita + juoksutakki on jotenkin mukavampi yhdistelmä kuin pitkät trikoot ja pelkkä lyhythihainen.


Pääsiäisenä tuli melkein asuttua ulkona. Retkeiltiin ja ulkoiltiin aamusta iltaan. Grillattiin nuotiolla makkaraa ja vaahtokarkkeja, mussutettiin suklaamunia ja käytiin katsomassa kotimaisen maantiepyöräilykauden avausta. Tosi kiva pääsiäinen siis takana ja rentoilu jatkuu vielä vähän aikaa kun lähdetään huomenna perheen kanssa risteilylle. Treenitkin jatkuu toki vapaapäivistä ja pyhistä huolimatta, kävin juoksulenkkien lisäksi salilla lauantai-iltana ja maanantaiaamuna.

Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, mulla on vihdoin ensi viikolla kerrottavaa siitä suuresta toukokuun tavoitteestani joka on vuoden kohokohta.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Crossfit-ohjelmoinnin ja harjoittelun lyhyt oppimäärä ja omatoiminen WOD missä vaan koska vaan.

Crossfitiin liittyy paljon mielikuvia ja ajatuksia jotka eivät useinkaan pidä paikkaansa. Yksi yleinen mielikuva on että saleilla tehdään päivittäin iso joukko erilaisia harjoitteita joiden takana ei ole vastaavaa logiikkaa kuin perinteisessä saliharjoittelussa jossa käytetään säännöllisesti samaa ohjelmaa joka on jaettu esimerkiksi yläkropan ja alakropan lihasten välille eri harjoituspäiviksi.

Oikeasti crossfit-ohjelmointi on hyvin tarkkaa ja suurimmalla osalla saleista myös laadukasta. Mikko Salon nousu Crossfit Gamesien voittajaksi vuonna 2009 oli alkusoittoa sille että Crossfit Porin ohjelmoinnista tuli yksi maailman seuratuimpia. Porilaisten ohjelmointi oli ensimmäisiä joka yhdisti voimaharjoittelun ja metconin samaan treeniin. Nykyään kyseinen harjoittelutapa on yleisin ja suosituin crossfitin parissa.

Crossfit-salien ohjelmoinnissa on tarkasti mietitty miten lepopäivät asetellaan ohjelmaan ja miten jokainen iso lihasryhmä kehittyy mutta ei ylirasitu. Jos lajia harrastaa säännöllisesti, tämä on erittäin tärkeä asia. Jos crossfit-tyyppinen harjoittelu on lisämauste muuhun liikuntaan ja sitä on ohjelmassa esimerkiksi kerran tai kaksi viikossa, asialla ei ole niin suurta merkitystä.

Crossfit-harjoittelu jakautuu käytännössä neljään osa-alueeseen: voimaharjoitteluun, taitoharjoitteluun, liikkuvuusharjoitteluun ja metconiin eli käytännössä kuntopiiriin. Voimaharjoittelua kuten voimanosto- ja painonnostoliikkeitä on hyvä tehdä osaavassa valmennuksessa jos liikkeet eivät ole tuttuja. Taitoharjoittelu on pääsääntöisesti voimistelullisia liikkeitä rekkitangolla tai renkaissa tai esimerkiksi käsilläkävelyä. Liikkuvuusharjoittelu eli mobbaus on venyttelyä ja lihasten huoltamista, sille on annettu viime aikoina syystäkin enemmän painoarvoa ja monen salin ohjelmointiin mobbaus on merkitty tarkasti ja se on avainasemassa jotta monet voimaharjoitteluliikkeet (syvät kyykyt, tempaus jne.) ja toisaalta voimistelulliset liikkeet on mahdollista toteuttaa. Ja tottakai se on todella tärkeää lihasten palautumisen ja vammojen ennaltaehkäisyn kannalta.

Metconit eli kuuluisat wodit, workout of the dayt, ovat luoneet paljolti crossfitin mainetta. Moni sanoo ettei voi harrastaa crossfittia koska kunto on siihen liian heikko. Itse asiassa juuri metcon-harjoitteet ovat crossfitin alueista mielestäni helpoimmin lähestyttäviä ja kaikille sopivia. Tangolla tehtävissä voimaharjoitteissa loukkaantumisriski on suuri jos tekniikka on heikko eivätkä liikkeet ole tuttuja mutta omalla painolla treenatessa touhu on yleensä melko turvallista myös ominpäin. Helpoimmin lähestyttävä tapa onkin rakentaa itselle metcon-harjoitus jossa tehdään liikkeitä oman kehon painolla.

Koska cf-salien treenilistaukset ovat melkoista hepreaa lajia tuntemattomille niin treenin voi kehittää ihan itsekin ja sen voi tehdä kotona tai ulkona ilman mitään erityisiä välineitä. Monelle crossfitin harrastajalle yksi osa lajin viehätystä on vaihtuvat harjoitukset, illalla salin sivuille ilmestyvää seuraavan päivän treeniä jännitetään ja odotetaan pelonsekaisella kauhulla. Tämä efekti on mahdollista saada aikaan myös kotona.

Oma metcon rakentuu seuraavasti:

Kirjoita paperilapuille eri liikkeiden nimiä: kyykky, etunojapunnerrus, burpee, istumaannousu jne. Mitä tahansa liikkeitä joita on mahdollista toteuttaa ja joiden tekniikka on hallussa.

Kirjoita seuraaville lapuille toistomääriä, 5, 10, 15, 20. Ihan miten haluat.

Seuraavaksi päätät montaako eri liikettä teet harjoituksessa - tai arvot senkin. Sitten vain vetämään hatusta päivän treeniä. Kun lista on valmis, heitä noppaa ja näe montako kierrosta harjoitusta tehdään. Helppoa ja nopeaa tehdä erilaisia metconeja ihan niin usein kuin haluaa.

Kuntopiirit ovat tärkeä osa lähes kaikkien urheilijoiden harjoittelua. Esimerkiksi kestävyysurheilijoille se tarjoaa kaksi kärpästä yhdellä iskulla: harjoite parantaa kestävyyskuntoa ja toisaalta kehittää ja ylläpitää lihasvoimaa. Harjoitukseen valitulla temmolla (eli käytännössä miten rajuilla sykkeillä harjoitus tehdään) se parantaa ensisijaisesti joko peruskestävyyttä, vauhtikestävyyttä tai maksimikestävyttä.

Heikko lähtötaso ei ole este sen enempää crossfit-salilla harjoittelemiselle kuin tällaiselle omatoimisille wodillekaan. Mitä nopeammin tarttuu toimeen ja aloittaa niin sitä nopeammin se kuntokin kohenee. Hankalia liikkeitä skaalataan saleilla omalle tasolle sopivaksi ja kotitreeneissäkin voi tietysti tehdä kyykyt juuri niin syvälle kuin onnistuu tai punnertaa polvet maassa jos muuten ojentajien voima ei jaksa työntää kroppaa maasta ylös.

Mielestäni on väärä mielikuva että crossfitissa treenataan koko ajan hämärän rajamailla ja oksennetaan kun harjoitus on valmis. Näin voi välillä harjoitella jos haluaa mutta päivittäisenä harjoitteluna siinä ei ole järkeä eikä sen enempää kroppa kuin mielikään sitä kestä. Parasta on valita metcon-harjoitukseen tempo jota pystyy mahdollisimman tasaisesti ylläpitämään ilman että treeni hajoaa palasiksi.

Kun harjoittelee matalilla tai keskitason sykkeillä, pystyy jatkossa myös toimimaan pidempään maksimisykkeillä.

torstai 17. huhtikuuta 2014

Doping-urheilijan dokkarin kautta pääsiäisen viettoon.

Bjarne Riis oli tanskalaisen urheilun suurimpia supertähtiä 90-luvulla. Mies voitti pyöräilyn Ranskan ympäriajon vuonna 1996 ja nousi lajin isojen legendojen joukkoon. Vuonna 2007 Riis myönsi käyttäneensä erilaisia doping-aineita koko uransa ajan.

FST5 esittää tänään torstaina 17.4. klo 22 tuoreen tunnin mittaisen dokumentin Riis - forfra - Tour de France -voittaja Riis.

Doping saattaa aiheuttaa fyysisiä ongelmia mutta ennen kaikkea henkinen paine ja masennus puristavat kun todellisuus muuttuu valheeksi ja toisinpäin. Riis on kertonut joutuneensa syvän masennuksen kohteeksi reilu vuosi sitten kun Tyler Hamilton kertoi kirjassaan Riisin ohjanneen hänet doping-tohtorina tunnetun Eufemiano Fuentesin asiakkaaksi. Kirjoitin Hamiltonin kirjasta viime marraskuussa: Voittoja ja valheita.

Useat dopingin käytöstä kiinnijääneet ajajat on suljettu pois pyöräilyn parista mutta Riis on toiminut urheilupäällikkönä koko 2000-luvun, nykyään hän johtaa mm. Alberto Contadorin tallina tunnettua Team Saxo-Tinkoffia.

Tämän dokkarin katsomisen jälkeen onkin aika keskittyä pääsiäisen viettoon. Luvassa on ainakin paljon treeniä, perheen kanssa touhuilua ja ulkoilemista. Pääsiäisherkuista keskityn varmaan lähinnä rahkaan ja suklaamuniin :)

Alustavan suunnitelman mukaan pitkäperjantai starttaa punttitreenillä, lauantaina on luvassa retkeilyä ja sunnuntaina sekä maanantaina pitkät juoksulenkit. Maanantaina ajetaan myös eräs maantiepyöräkisa jota olisi tarkoitus mennä seuraamaan, kaveri on siellä toimitsijana ja vinkkasi tapahtumasta. Kisa on mennyt aina aiempina vuosina ohi vaikka siitä olen tiennytkin, nyt sen ajankohta on vähän selkeämmin tajunnassa.

Ei muuta kuin herajauhetta mämmin päälle, persikoita rahkapurkkiin ja erottelemaan kinder-munista valkuaisia! Hyvää pääsiäistä kaikille!

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Uusi voimaharjoitteluohjelma testiin: lähtölaskentapyramidi.

Voimaharjoittelussa luotetaan perinteisiin. Jo 50- ja 60-luvuilla paljon voimailupiireissä käytetty 5x5-ohjelma on edelleen hyvin yleinen. Siinä tehdään yhtä liikettä, yleensä isoa perusvoimaliikettä, viisi toistoa viidessä sarjassa eli yhteensä 25 toistoa. Se on aika ideaali toistomäärä suurimmalle osalle salitreenaajista, se on sopiva kompromissi maksimivoimaan tähtäävien lyhyiden sarjojen ja lihaskasvuun tarkoitettujen pitkien sarjojen väliltä.

Yksinkertaisimmassa 5x5-harjoitteessa kaikki sarjapainot ovat yhtä raskaita. Kun sarjat onnistuvat puhtaasti, seuraavassa treenissä sarjapainoa aina korotetaan. Itse olen käyttänyt 5x5-ohjelman lukuisista versioista eniten tasaista pyramidia. Olen kirjoittanut siitä paljon, kannattaa lukea vaikkapa tämä kirjoitus parin vuoden takaa. Se on muuten blogini kautta aikojen ylivoimaisesti luetuin juttu, penkki ja voimaohjelmat selvästikin kiinnostavat.


Tahkosin tuota tasaista 5x5 pyramidia parin vuoden ajan. Siinä jokainen sarja on siis hieman suurempi kuin edellinen. Yksi harjoitus saattoi penkissä olla esimerkiksi 5x 50, 5x 52.5, 5x 55, 5x 57.5, 5x 60. Myöhemmin olen muuttanut sitä pariinkin kertaan, viimeisimmässä treenissä tein 15 + 10 + 5 toistoa nousevilla painoilla. Kaikkien ohjelmien painoprogressiot olen ottanut kätevästä ohjelmasta Joe Skopec's Powerlifting Heads-Up. Progressioita ei tarvitse siis itse laskiskella, kunhan naputtaa tuohon ohjelmaan nykyisen yhden toiston maksimin. Tätä voi käyttää missä tahansa liikkeessä vaikka etunojapunnerruksista etukyykkyihin. Jos käytetään oman kehon painoa, minimikorotukseksi laitetaan yksi ja tehdään aina sen verran toistoja kuin eka numero näyttää, vitonen jätetään huomioimatta. Levypainoilla tehdään tietysti niin kuin ohjelma sanoo ja käytetään sellaisia korotuksia kuin omalla salilla on mahdollista tehdä.

Perus 5x5-ohjelmassa tehdään siis kaikki sarjat samalla painolla ja nousevassa 5x5 pyramidissa sarjapainot kasvavat koko ajan. Kaksoispyramidissa eka ja viides sarja ovat kevyimpiä ja kolmossarja raskain, harjoituksen aikana siis kohotaan pyramidin huipulle mutta myös laskeudutaan sieltä alas. Käänteisessä pyramidissa eka sarja on raskain ja sieltä tullaan koko ajan alaspäin.

Olen kehitellyt itselleni seuraavaksi kokeilunaiheeksi näiden sekoituksen. Voi olla että tällainen voimaohjelma on jo olemassa, eri versioita on niin paljon kuin on voimailijoitakin, mutta koska kehitin tämän nyt itse niin annan sille nimeksi lähtölaskentapyramidin.

Jokaisessa harjoituksessa tehdään yhdeksän (!) sarjaa ja ne tehdään kaksoispyramidina. Ensimmäinen sarja on kevyin, toinen hieman raskaampi jne. ja lopulta viides on kaikista raskain. Siihen ei kuitenkaan lopeteta kuten tavallisessa 5x5 harjoituksessa vaan tullaan myös takaisin alas lähtöpainoon samoilla painoilla. Ohjelma olisi aivan liian raskas toteutettavaksi vitosen sarjoina joten aina kun tankoon kuormataan lisää painoa, tehdään yksi toisto vähemmän. Samoin kun tanko kevenee, toistoja tulee taas lisää.

Esimerkiksi näin:

5x 50, 4x 52.5, 3x 55, 2x 57.5, 1x 60, 2x 57.5, 3x 55, 4x 52.5, 5x 50

Toistoja tulee yhdessä harjoituksessa 29, eli vain hieman enemmän kuin perinteisessä 5x5-ohjelmassa. Progressiivisena harjoitusohjelmana 16 viikoksi tämä näyttää tältä: (painot yhden toiston maksimista, one rep max)

1. viikko 5x 55%1RPM , 4x 60%1RPM, 3x 65%1RPM, 2x 70%1RPM, 1x 75%1RPM, 2x 70%1RPM, 3x 65%1RPM, 4x 60%1RPM, 5x 55%1RPM

2. viikko  5x 60%1RPM , 4x 65%1RPM, 3x 70%1RPM, 2x 75%1RPM, 1x 80%1RPM, 2x 75%1RPM, 3x 70%1RPM, 4x 65%1RPM, 5x 60%1RPM

3. viikko 5x 55%1RPM , 4x 60%1RPM, 3x 65%1RPM, 2x 70%1RPM, 1x 75%1RPM, 2x 70%1RPM, 3x 65%1RPM, 4x 60%1RPM, 5x 55%1RPM

4. viikko 5x 60%1RPM , 4x 65%1RPM, 3x 70%1RPM, 2x 75%1RPM, 1x 80%1RPM, 2x 75%1RPM, 3x 70%1RPM, 4x 65%1RPM, 5x 60%1RPM

5. viikko 5x 65%1RPM , 4x 70%1RPM, 3x 75%1RPM, 2x 80%1RPM, 1x 85%1RPM, 2x 80%1RPM, 3x 75%1RPM, 4x 70%1RPM, 5x 65%1RPM

6. viikko 5x 60%1RPM , 4x 65%1RPM, 3x 70%1RPM, 2x 75%1RPM, 1x 80%1RPM, 2x 75%1RPM, 3x 70%1RPM, 4x 65%1RPM, 5x 60%1RPM

7. viikko 5x 65%1RPM , 4x 70%1RPM, 3x 75%1RPM, 2x 80%1RPM, 1x 85%1RPM, 2x 80%1RPM, 3x 75%1RPM, 4x 70%1RPM, 5x 65%1RPM

8. viikko 5x 70%1RPM , 4x 75%1RPM, 3x 80%1RPM, 2x 85%1RPM, 1x 90%1RPM, 2x 85%1RPM, 3x 80%1RPM, 4x 75%1RPM, 5x 70%1RPM

9. viikko 5x 65%1RPM , 4x 70%1RPM, 3x 75%1RPM, 2x 80%1RPM, 1x 85%1RPM, 2x 80%1RPM, 3x 75%1RPM, 4x 70%1RPM, 5x 65%1RPM

10. viikko 5x 70%1RPM , 4x 75%1RPM, 3x 80%1RPM, 2x 85%1RPM, 1x 90%1RPM, 2x 85%1RPM, 3x 80%1RPM, 4x 75%1RPM, 5x 70%1RPM

11. viikko 5x 75%1RPM , 4x 80%1RPM, 3x 85%1RPM, 2x 90%1RPM, 1x 95%1RPM, 2x 90%1RPM, 3x 85%1RPM, 4x 80%1RPM, 5x 75%1RPM

12. viikko 5x 70%1RPM , 4x 75%1RPM, 3x 80%1RPM, 2x 85%1RPM, 1x 90%1RPM, 2x 85%1RPM, 3x 80%1RPM, 4x 75%1RPM, 5x 70%1RPM

13. viikko 5x 75%1RPM , 4x 80%1RPM, 3x 85%1RPM, 2x 90%1RPM, 1x 95%1RPM, 2x 90%1RPM, 3x 85%1RPM, 4x 80%1RPM, 5x 75%1RPM

14. viikko 5x 80%1RPM , 4x 85%1RPM, 3x 90%1RPM, 2x 95%1RPM, 1x 100%1RPM, 2x 95%1RPM, 3x 90%1RPM, 4x 85%1RPM, 5x 80%1RPM

15. viikko 5x 75%1RPM , 4x 80%1RPM, 3x 85%1RPM, 2x 90%1RPM, 1x 95%1RPM, 2x 90%1RPM, 3x 85%1RPM, 4x 80%1RPM, 5x 75%1RPM

16. viikko 5x 80%1RPM , 4x 85%1RPM, 3x 90%1RPM, 2x 95%1RPM, 1x 100%1RPM, 2x 95%1RPM, 3x 90%1RPM, 4x 85%1RPM, 5x 80%1RPM

Nämä ovat siis vain esimerkki miten tämä etenee, oman ohjelman saa helpommin klikkailemalla osoitteeseen http://www.joeskopec.com/five.html . Jos haluaa kokeilla tätä mun lähtölaskentapyramidia niin ton pohjan muokkaaminen on aika helppoa ja nopeaa. Itse tulostin kaksi kopiota ja käytin saksia ja teippiä :D

Alkuperäinen Skopecin 5x5 progressio on aika tyly. Viikko/harjoitus numero 8 on jo todella raskas ja viimeistään viikolla 11. monella nousee seinä pystyyn. Uskon että tämä ohjelmani on asteen iisimpi ja helpommin toteutettava mutta silti hyviä tuloksia antava.

Otan tämän nyt itse testiin, raportoin matkan varrelta ja viimeistään ohjelman loputtua syksyllä että miten kävi.

tiistai 15. huhtikuuta 2014

116 kilometriä kahdessa viikossa ja huippusoutu.

Kevään teema eli juoksulenkkien nostaminen pituuden osalta uudelle tasolle on jatkunut. Asetin itselleni tavoitteeksi juosta huhtikuussa 175 kilometriä, kahden ekan viikon aikana satanen ja kuun kahden viimeisen viikon aikana 75 kilometriä. Olen aika reilusti edellä tuota tavoitetta.


Kahden viikon aikana mittariin on kertynyt 116 kilometriä. Lenkkejä on ollut kahdeksan joten keskimääräinen taival on ollut 14.5 kilometriä. Vauhti on ollut kevyttä pk-hölkkää, varmaankin noin 6.30-7.00min kilometrejä. En ole ihan varma kun reittien pituudet olen arvioinut suunnilleen kilometrin tarkkuudella enkä kelloakaan ole pahemmin katsellut :)

Sunnuntaina juoksin 17 kilometriä, eilen maanantaina myös 17km joskin eri reitillä ja tänään 7 kilometriä. Kolmessa päivässä kilsoja kertyi 41. Tarkoitus oli tassutella noin 50km mutta oikean jalan nilkan ja jalkapöydän välinen alue oli hieman arka enkä ottanut mitään riskejä, lyhensin suunniteltua lenkkiä noin puolella. Ei riskejä! Se teema jatkuu harjoittelussani edelleen vahvasti.

Mitä ilmeisimmin tuo kohta kipeytyi eilen, taisin sitoa juoksukenkien nauhat vähän liian tiukkaan. Kun kilometrejä tulee yhtäkkiä peräkkäisinä päivinä paljon, jalat turpoavat ja se asettaa lisää haasteita tossujen kiristämiselle. Liian tiukka solmu on ehdottomasti huono juttu mutta niin voi olla myös liian löysälle jätetyt nauhat. Mun piti illalla laittaa jotain linimenttiä tohon kohtaan mutta unohdin koko jutun kun kipua ei tuntunut enää lenkin jälkeen.. Näiden juttujen kanssa pitää olla jatkossa tosi tarkka. Kirjoitinkin tänään heti lenkin jälkeen kipukohdan ylös niin voin laittaa siihen vaikka tiger balmia kotona eikä se taas unohdu. Lihaksista ja nivelistä on pakko pitää täydellä tarkkuudella huolta jos meinaa jatkaa tätä tahtia ja vielä kiristääkin etenemistä.

En ole koskaan juossut yli 200 kilometriä kuukaudessa, vanha ennätys taitaa olla noin 150km, mutta se saattaa hyvinkin mennä rikki nyt huhtikuussa :)

Mietin jo että onko jatkuva hitaiden pk-lenkkien hinkkaaminen tunnista toiseen vienyt vauhtikestävyyden mutta ilmeisesti ei. Vedin perjantaina salilla parin kuukauden tauon jälkeen 2000 metrin maksimisoudun kympillä ja kello pysähtyi lopulta aikaan 7:47:1. Vanha ennätys parani vajaalla sekunnilla :) Vähän harmitti ettei kello stopannut vaikka aikaan 7:46:9 niin olisi päässyt uudelle sekuntiluvulle mutta hyvä näinkin. Ennätys on aina ennätys.

Olen huomannut että noihin koviin soutuvetoihin ja tuloskehitykseen vaikuttaa ennen kaikkea kolme asiaa.

1) Taktiikka / tekniikka. Aiemmin tuli vedettyä aika tiuhaan tahtiin, nyt otan selvästi kovempia ja pidempiä vetoja rauhallisemmalla temmolla. Syke pysyy paljon paremmin hallinnassa eikä loppumatkasta muodostu eloonjäämiskamppailua vaikka vetäisikin täysillä. Ajat ovat vähintään yhtä hyviä tai jopa parempia kuin tiukalla tahdilla.

2) Voiman kasvu. Painonnostoliikkeet, tempauksen vetovaihe ja rinnalleveto, ovat kehittäneet selvästi vetävien lihasten voimatasoja, samoin maastaveto. Kyykyillä on saatu tehoa jalkoihin. Kaikki nämä parantavat mahdollisuuksia ottaa kymppisäädöllä voimakkaita vetoja tehokkaasti pitkään. Soudun vedossa on hyvin paljon samaa kuin em. liikkeiden vetovaiheessa.

3) Parantunut hapenottokyky ja kestävyys. Päivittäiset noin kahden tunnin juoksulenkit tehdään hyvin maltillisella vauhdilla ja teholla (täysin päinvastaisesti verrattuna koviin soutuihin) mutta vaikka ne eivät varsinaisesti vauhtikestävyyttä parannakaan niin on selvää että niillä on positiivinen vaikutus jaksamiseen kun takana on vajaan tunnin voimaharjoitus ja istun conceptin penkille. Kestävyysurheilijan sydän kasvaa säännöllisen harjoittelun myötä jopa kymmeniä prosentteja ja sydän pystyy jokaisella lyönnillä pumppaamaan merkittävästi enemmän verta, näin sykkeet myös kovissa harjoituksissa pysyvät paremmin hallinnassa.

Kun juoksuharjoittelu on näin yksipuolista, soudun tyyppinen tehoharjoittelu tuo sitä monipuolisuutta joka hyvään kehitykseen tarvitaan. Nyt kun saliharjoittelua on ohjelmassa vähemmän, soutuvetoja tulee ehkä vain pari kertaa kuukaudessa kun aiemmin tein niitä viikoittain. Siitä huolimatta uskon että tulokset ovat jatkuvasti parempia ja esimerkiksi tuolla 2000 metrin matkalla pystyn saavuttamaan perustason jolla tulokset ovat aina alle 7:50, huippuiskussa jopa alle 7:40.

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Painonnoston EM-kisat päättyivät Tel Avivissa.

Kevään mittaan on tullut seurattua paljon erilaisia urheilutapahtumia mutta viime viikko oli penkkiurheilijana pyhitetty painonnoston EM-kilpailuille. Painonnoston arvokisat, keväiset euroopanmestaruustaistelut ja syksyn MM-kilpailut, on mulla usein kalenterissa jo hyvissä ajoin. Nämä Tel Avivin skabat taisin merkitä ylös tammikuussa :)

Viikon aikana nähtiin seitsemän naisten ja kahdeksan miesten painoluokkaa. Suomen maajoukkueen muodostivat neljä naista ja viisi miestä.

Kokenut kisanostaja Sini Kukkonen oli lavalla heti avajaispäivänä lauantaina 5. huhtikuuta. Viime vuosina 53-kilon sarjassa nostanut Sini oli pudottanut painonsa kymmenen vuoden tauon jälkeen alle 48-kiloisiin eikä painon pudotus ollut vienyt voimia. Sini teki työnnössä uuden Suomen ennätyksen, 81 kiloa, ja tempauksessakin SE oli lähellä. 63 kiloa nousi ensimmäisellä, ennätysyritykset 66 kilolla ei aivan osuneet kohdalleen. Kisat eivät olisi voineet saada parempaa starttia, Sinin esimerkki antoi uskoa koko joukkueelle jonka tiedettiin olevan ennätyskunnossa.

Miesten kevyimmässä sarjassa, 56-kiloisissa, nähtiin painonnostokilpailua parhaimmillaan. Lajissahan jaetaan yhteensä 9 mitalia jokaisessa painoluokassa, mitaleita pistetään jakoon niin tempauksen, työnnön kuin yhteistuloksenkin perusteella. Tässä painoluokassa peräti kuusi eri miestä sai mitalin kaulaansa, se on poikkeuksellisen paljon. Tempauksen ja yhteistuloksen paras, Romanian Florin Croitoru, oli viides työnnössä ja työnnön ykkönen, Armenian Smbat Margaryan, oli tempauksessa vasta kymmenes. Tällaista painonnosto joskus on, vahvakaan kaveri ei välttämättä hallitse molempia nostomuotoja.

Anna Everi nosti tiistaina 63-kiloisissa mutta ikävä kyllä Annan tämän kauden parhaat nostot eivät osuneet Tel Avivin lavalle. 84 kilon tempaus ja 102 kilon työntö ovat Annalle aikalailla perustason tuloksia joita parempia on nähty tälläkin kaudella talvikauden kisoissa kotimaassa. Työnnössä Anna lähti jopa uhkarohkeasti hakemaan uutta suomenennätystä ja nosti työnnössä tangon painoa avauksen 102 kilosta peräti seitsemällä kilolla joka oli ikävä kyllä liikaa. Toivottavasti ennätykset napsahtavat pian kohdalleen, Anna on kyllä kovassa kunnossa.

Keskiviikkona lavalla oli kaksi suomalaista, 69-kiloisissa Anni Vuohijoki ja 85-kiloisissa Milko Tokola. Molemmat olivat erittäin hyvässä vireessä, Anni teki ennätyksensä sekä tempauksessa (82kg) että työnnössä (106kg). Milko puolestaan tempaisi kolmannellaan alle 23-vuotiaiden uuden Suomen ennätyksen 147 kiloa, työntörautoja nousi 177 kiloa. Milkolla on tapana pyörtyä joko jo kesken noston tai välittömästi sen jälkeen ja kolmas työntö, suorille käsille hyvin noussut 182 kiloa, ikävä kyllä tuli alas ennen aikojaan kun Milkolla pimeni.

Torstai-ilta oli merkattu kalenteriini erityisen vahvoilla viivoilla nimittäin se oli ainoa päivä jolloin suomalaisnostaja oli mukana televisioitavassa A-ryhmässä. Nuorten sarjoissa kovaa jälkeä tehnyt Meri Ilmarinen oli siis ainoa meikäläinen joka pääsi suoriin tv-kuviin ympäri Eurooppaa ja maailmaa ja tämä johtui kahdesta syystä. Ensinnäkin siitä että naisten 75-kilon sarjassa oli harmittavan vähän nostajia ja toiseksi siitä syystä että Meri on todella hyvä painonnostaja! :)

Kisaa oli hienoa seurata, olen nähnyt muiden Suomen kärkinostajien tavoin myös Meriltä parikin kisaa tällä kaudella paikanpäällä ja tiesin aika tarkkaan mitä on luvassa. Ennakoin 95-97 kilon tempausta ja noin 110 kilon työntöä mutta toki toivoin että nämäkin raudat olisivat Merille pelkkää paperia.

Ensimmäinen nosto, 94 kilon tempaus meni läpi vähän heikolla keskittymisellä ja veto jäi vajaaksi. Meri kasasi kuitenkin hermonsa, toinen yritys toi tuloksen ja viimeiseen lastattiin uusi alle 23-vuotiaiden Suomen ennätys. Ja sehän onnistui myös! Meri tempasi lopulta 98 kiloa joka oli tasaisessa kisassa niin kova rauta että pronssimitali jäi vain vaivaisen viiden kilon päähän.

Työnnöissä sen sijaan riitti ongelmia. Avauspainot, 112 kiloa nousivat mainiosti mutta kaksi yritystä 116 kilolla olivat molemmat aika pehmeitä. Yhteistulos, 210 kiloa, on kuitenkin myös nuorten SE-tulos joten Meri teki lopulta kaksi alle 23-vuotiaiden Suomen ennätystä samassa kisassa.

Torstaina nosti myös kaksi miestä 94-kiloisissa, Miika Antti-Roiko ja Eero Retulainen. Suomen ykkösnostajana jo vuosia ollut Miika oli jälleen tikissä ja nosti elämänsä parhaan kisan. Miika ei ole kansainvälisessä vertailussa kovin hyvä tempaaja, mutta 154 kiloa on lähellä miehen parasta tasoa. Työnnössä sen sijaan tärähtää aina kun Kalajoen mies on lavalla! Tällä kertaa Miika pamautti 201 kiloa suorille käsille joka on uusi Suomen ennätys! Se on jo niin kova tulos että lopulta pitkään sai jännittää saako Miika jopa ensimmäisen arvokisamitalinsa. Zielinskin veljekset jakoivat tässä sarjassa kaksi parasta sijaa mutta pronssille pyrki Miikan lisäksi myös Bulgarian Vasil Gospodinov. Mies työnsi lopulta viimeisellään 205 kiloa ja Antti-Roiko oli neljäs. Jos bulgarialaisen viimeinen työntö olisi epäonnistunut, molempien tulos olisi ollut 201 kiloa ja Miika olisi 20 grammaa (!) kevyempänä kilpailijana tuonut mitalin pitkästä aikaa Suomeen. Tällaista painonnosto joskus on parhaimmillaan ja pahimmillaan.

Toinen 94-kiloisten nostaja, nuori Eero Retulainen oli myös hyvässä vireessä ja nosti alle 23-vuotiaiden Suomen ennätyksen 150 kiloa tempauksessa.

Kisojen loppupuolella vauhtiin pääsivät raskaimmat nostajat ja myös superraskaansarjan eli yli 105-kiloisten Teemu Roininen ja Eero Oja. Roininen oli ikävä kyllä Suomen ainoa nostaja jolle tuli kolmen punaisen eli hylätyn noston sarja tempauksessa mutta hän kokosi itsensä ja työnsi siitä huolimatta 200 kiloa. Myös Oja työnsi 200 kiloa joka on uusi 23-vuotiaiden Suomen ennätys, 151 kilon tempaus takasi myös uuden yhteistulosennätyksen 351 kiloa. Tämä oli muuten myös sellainen painoluokka jossa mitalit jaettiin peräti kuuden nostajan kesken.

Suomen joukkueen suoritukselle voi lopulta antaa erinomaisen arvosanan. Harvoin missään kilpailussa tai edes lajissa urakoidaan tällaista määrää omia tai Suomen ennätyksiä. Viimeistelyt ja kilpailuihin virittäytyminen oli ehdottomasti mennyt nappiin.

Kisaviikko oli muutenkin hienoa seurattavaa, huikeita nostajia ja jännittäviä taisteluja kaikissa painoluokissa. Vaikka oma nostotasoni on aikuisten painonnostokoulun luokkaa niin lajin hienoudesta ja äärimmäisestä haastavuudesta kertoo sekin että huipulla taistellaan ihan samojen asioiden kanssa:  ylöstyöntö suuntautuu eteen tai tempaus jää vajaaksi tai menee yli. Erilaisia tyylejäkin nähtiin jälleen mm. kyykkytyönnöstä erittäin syviin saksauksiin.

Ylivoimaisia nostajia, todellisia lajin huippu-urheilijoita oli useita, mieleen jäi mm. 75-kiloisissa Espanjan Lidia Valentin joka kolmen EM-hopean ja kolmen EM-pronssin jälkeen otti vihdoin ensimmäisen mestaruutensa Hello Kitty-nostovyössään.

Kisajärjestäjät taisivat onnistua kohtuullisen hyvin vaikka hallissa oli ilmeisesti todella kuuma ja tukala ilma jonka kanssa suomalaiset olivat välillä ongelmissa. Tuomaroinnissakin nähtiin muutamia omituisia ratkaisuja. Erään nostajan työntö olisi ollut maastavetonakin epäonnistunut, tanko nousi maasta kymmenen senttiä. Tätä kelattiin ja naureskeltiin hidastuksissa jonka jälkeen tuomarit hyväksyivät noston äänin 2-1! Tämä nauratti vielä enemmän mutta tuomarineuvosto eli jury tietysti tuon tuomion kumosi. Jury mokasi kuitenkin itse miesten 77 kiloisissa. Venäjän Razmik Unanian yritti työntää viimeisellään 192-kiloa mutta nosto ei rauhoittunut missään vaiheessa. Tuomarit hylkäsivat noston täysin perustellusti äänin 2-1. Sen jälkeen jury otti tuomion käsittelyynsä ja Venäjän painonnostoliiton puheenjohtaja ilmestyi jury-pöydän taakse katsomoon möykkäämään ja raivoamaan jurylle. Touhu muuttui farssiksi, jury hyväksyi noston tämän tunteenpurkauksen jälkeen ja Unanian sai väärin perustein yhteistuloksissa pronssia.

Samassa sarjassa tapahtui muutakin outoa kun painonvaihtajat lastasivat samaiselle Unanianille ensimmäiseen yritykseen viisi kiloa liikaa rautaa, mies sai tämän vuoksi tietysti nostaa yhden ylimääräisen kerran. Tempauksissa myös nostojärjestys oli väärä ja lavalle meni eri mies kuin piti - useammankin kerran.

Uskomatonta sekoilua jollaista ei kyllä näe meillä Suomen erinomaisesti järjestetyissä kilpailuissa! ;)

Suomalaisten kisanostoja voi muuten katsella painonnostomaajoukkueen facebook-ryhmässä https://www.facebook.com/pages/Finland-Weightlifting-Team/

perjantai 11. huhtikuuta 2014

Maailma edessä avoin - elä!

Tämän kirjoitukseen alkuun lienee parasta laittaa varoitus. Lopulta tässä touhussa käy huonosti. Jalka kipeytyy lenkillä tai olkapää revähtää puntteja kolistellessa. Mitä enemmän liikkuu niin sitä todennäköisemmin sattuu. Toisaalta sohvalta noustessakin voi vaikka välilevy pullahtaa tai Lidlin uuden mainoslehden herkkualennuksia selatessa viiltää sivun reunalla sormeen ikävän haavan. Niin tai näin, huonosti käy kuitenkin!

Turvallisuus on tärkeä asia. Ei ole hirveän pitkä aika siitä kun autoissa ei ollut turvavöitä, teillä sai ajaa niin lujaa kuin halusi eikä lapsille todellakaan ollut mitään turvaistuimia. Onneksi ajat muuttuu, hengenvaarallinen hulluttelu ei ole mitenkään ihanteellinen asia. Monessa suhteessa on kuitenkin menty ehkä jo ääripäästä toiseen.

Viime syksynä netissä levisi laajasti video jossa lapset tekevät omia "treenejään", siis kiipeilevät ja temppuilevat.


Videon ideana oli herätellä vanhempia ajattelemaan sitä että lapset on luotu liikkumaan ja jatkuvasta kieltämisestä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Minäkin tykkäsin videosta ja se sai valtavasti positiivisia kommentteja. Samalla heräsi kuitenkin kysymys että miten harmaaksi ja tylsäksi yhteiskunnaksi me ollaan tämä maa luotu jotta tällainen video saa niin iso pöhinän aikaiseksi?

Lapsi joka opetetaan jo pienenä varomaan ja olemaan koko ajan "kunnolla" on varmaan sellainen aikuisenakin. Arka heittäytymään ja kokeilemaan uutta koska jotakin voi aina sattua. Uudet jutut ei olekaan kiehtovan jännittäviä mahdollisuuksia seikkailuun ja uuden oppimiseen ja löytämiseen vaan jotakin pelottavaa.

Aikuinenkin voi ryhtyä liikkumaan ja kehittämään itseään monipuolisesti. Moni ominaisuus kuitenkin rakennetaan jo hyvin pienenä, kuten koordinaatiokyky, oman keho hallitseminen ja tuntemus sekä motoriset taidot. Niitä ei tarvitse harjoittaa missään organisoidussa urheiluharjoituksessa ja harrastuksessa vaan ne opitaan ihan vain vapaasti touhuamalla, kiipeilemällä ja temppuilemalla. Ne antavat valmiuden oppia mitä tahansa, esimerkiksi jonkin urheilulajin ominaisuudet myöhemmällä iällä, kouluikäisenä tai vaikka vasta aikuisena. Jos ne taidot ovat jääneet oppimatta tai niiden omaksumisesta on pitkä aika, eri lajien harjoitteiden ja tekniikoiden oppiminen ja kehon ohjaaminen haluttuun suuntaan muuttuu hankalaksi.

Tottakai vanhempien pitää asettaa rajat liian vaarallisille tempuille ja kertoa ettei heikoille jäille saa mennä tai sähkömastoon kiivetä. Tunnen surullisia tapauksia joissa leikki on loppunut liian aikaisin. Ei elämää silti voi elää kävelemällä kypärä päässä koska avaruudesta voi tippua satelliitin romua niskaan.


Kuvat on yhdeltä meidän perheen retkeltä, oltiin tutkimassa metsässä sata vuotta vanhoja kiviraunioita. Poika rakastaa noita paikkoja yli kaiken, kaikenlainen kiipeily on jännintä ja kivointa mitä voi tehdä. Olen samaa mieltä, nää seikkailut on meidän yhteinen juttu. Iskä tai äiti on toki koko ajan vieressä auttamassa vaikeimpien kohtien yli ja opastamassa parhaat reitit kun edessä näyttää umpikujalta. Sehän on vanhempien tehtävä?

Me käydään melkein joka viikko jollakin tämän tyyppisellä retkellä ja joka päivä tehdään ainakin jotain jännää seikkailua. Se saattaa olla omassa pihassa touhuamista tai vaikka lähileikkipuistossa hassuttelua, ei sen tarvitse olla mikään syvän meren sukellus. Aina kun ollaan leikkipuistossa niin yleensä iskäkin hassuttelee. Keinuminen ottaa vatsan pohjasta oudolla tavalla, ei sellaiselta lapsena tuntunut! Puistot on täynnä hyviä paikkoja vetää leukoja tai tehdä rekkiliikkeitä. Melkein aina kävelen myös jonkin aidan tai reunuksen päällä ja harjoitan tasapainoani. Ei harjoittelun tarvitse olla erikseen suunniteltua ja mietittyä, yhtälailla arkipäiväiset ja ihan vain huvin vuoksi tehdyt jutut kehittävät.

Jotkut temput kylmää vähän sydäntä. Poika sanoi viime viikolla että osaa kävellä käsillään ja alkoi näyttää. Aika hyvältä alulta se näytti mutta vähän kyllä pelästytti että mitäs jos se kaatuukin käsiensä yli kovalle lattialle selälleen? Käsilläseisominenkin sujui hämmentävän hyvin. Sängyssä hypitään "voltteja", siis kuperkeikkoja joihin mennään vauhdilla ja joissa pää ei hipaisekaan patjaa. Mulle aina sanottiin lapsena että kuperkeikkoja tehdessä voi niskat murtua, onkohan jollekin oikeasti käynyt niin? Välillä kyllä vähän näyttää vaaralliselta mutta mitään kummempaa ei ole sattunut ilmeisesti liian rajusta kärrynpyöräharjoittelusta johtunutta jalkapöydän venähdystä lukuunottamatta :D

Musta tuntuu hassulta että aikuiset ajavat autolla kuntosalille jotta voivat polkea pyörää. Tai se että lapsia ajetaan autolla harrastuksesta toiseen iästä riippumatta. Ohjattua harjoittelua tärkeämpää kun on ne kaikki muut liikunnat. Urheilumenestykseen kuulemma tarvitaan 10 000 tuntia harjoittelua, harva lapsi tai nuori pääsee siihen pelkällä ohjatulla seuratoiminnalla. Kaikki futishuiput ovat potkineet tuntikausia pihoilla tai puistoissa ja polkeneet pyörällä tai juosseet harjoituksiin pitkiäkin matkoja. Liikunta on tapa elää, ei pieni aikataulutettu pala ja välttämätön paha kalenterissa.

Toisaalta mun mielestä on hienoa että rakennetaan urheilupaikkoja ja keinonurmikenttiä mutta samalla kun harjoitteluolosuhteista tehdään superhienoja ja moderneja niin ehkä jotain samalla myös menetetään. Voiko välitunneilla pelata futista jos ei ole nappiksia ja koulun pihaan rakennettua palloilukaukaloa?


Ehkä esimerkiksi yksi crossfitin suosion jujuista on se että ollaan palattu superfiineiltä saleilta autotallihenkiseen painojen kolisteluun. Miksi rakentaa palatsi jos varastokin riittää?

Jalkapallossa yksi suomalainen klassikko on lyhyen kesän vuoksi ollut sorapelit. Hiekkakentillä pelattu futis ei ole useinkaan kovin kaunista ja pelaajille se on aika rankka alusta. Kaatuminen tarkoittaa yleensä ruhjeita tai haavoja. Naurettavat pussihousut ja pitkähihaiset pelipaidat ovat ehdoton varuste.

Olen kiertänyt satoja jalkapallo-otteluja niin Suomessa kuin ulkomailla mutta jostain syystä monet mieleen painuvimmista on pelattu maalis-huhtikuussa hiekkakentillä. Se on ollut todellista taistelufutista kuin suoraan jostain tarunhohtoisilta menneiden vuosikymmenten viheriöiltä. Eikä siitä ajasta ole oikeasti niin hirveän kauaa.


Hiekkakentillä pelattu jalkapallo ei ehkä koulinut taitopelaajia joita nykyajan ympärivuotiset kuplahallit ja tekonurmikentät luovat. Mutta ihan varmasti ankara alusta antoi oman mausteensa keitokseen joka loi pelaajista pirun kovia taistelijoita jotka eivät antaneet tuumaakaan periksi.

Ylläoleva kuva ilmentää sitä harvinaisen hyvin. Yksi hurjimmista kulttimaineeseen nousseista suomalaisista pelaajista eli Shefki "Kosovon härkä" Kuqi pitää palloa ja takaa tilanteeseen rynnistää Mikko Salo. Kuqi loi myöhemmin komean uran tekemällä lähes sata maalia brittiläisissä jalkapallojoukkueissa ja Mikko Salosta tuli kymmenen vuotta kuvan ottamisen jälkeen crossfitin maailmanmestari, world's fittest human. Salo on miljoonille crossfit-harrastajille edelleen esimerkki äärimmäisen kovasta omistautumisesta ja motivaatiosta, samasta asiasta jonka vuoksi moni valmentaja halusi Kuqin vielä uransa viimeisinä vuosinaankin joukkueeseensa näyttämään nuoremmille pelaajille millaista on kova työnteko oman asiansa puolesta niin viheriöillä kuin seuran punttiksella.

Mitenköhän tämän bloggauksen vetäisi järkevästi pakettiin? Ainakin toteamalla sen että ikä on vain numeroita. Olen nähnyt 80-vuotiaita painonnostajia ja ultrajuoksijoita. Lopulta aina asenne ratkaisee, on kyse sitten lasten kasvatuksesta tai oman treenimotivaation luomisesta.

Jokainen päivä voi olla seikkailu jos niin haluaa.

Nyt on viikonloppu - seikkailemisiin!

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Fitness-överit ja vastareaktio.

Eilen illalla telkkarista tuli jälleen kerran jotain uutta kotimaista tosi-tv-hömppää ja yksi aiheista oli fitness-kisoihin valmistautuminen. Mulle tuli aika nopeasti fiilis että tämä on nähty jo tosi monta kertaa, ei pelkästään telkkarissa vaan myös lehdissä ja ennen kaikkea blogeissa. Tajusin myös että mua ei kiinnostanut enää yhtään.

Pari vuotta sitten kun aloin kirjoittaa tätä omaa blogia selailin blogilistaa ja tutkin minkälaisia treenaamiseen liittyviä sivuja on pystyssä. Suurin osa oli yleisiä lifestyle-blogeja joissa silloin tällöin kirjoitettiin salilla käymisestä. Sitten oli muutamia fitness-blogeja joita välillä lueskelin koska salitreenaamisen arkipäivästä ei hirveästi asiaa löytynyt. Skippailin suurimman osan itse fitness-kisajutuista ja keskityin siihen millaisia treenejä ihmiset tekevät. Se on se asia mikä mua kiinnostaa, erilaiset harjoitusohjelmat ja ideologiat liikkumisen taustalla. Jossain vaiheessa näitä blogeja alkoi tulla ihan valtavasti lisää ja samalla yhä vähemmän ja vähemmän niitä luin.

Ne toisti aika paljon samaa kaavaa. Ensin oli innostuminen salitreenaamisesta ja nopeasti alkoi jonkinlaisen fitness-elämäntavan omaksuminen ja kisalavoista haaveilu. Tekstien perusteella treenit olivat aina ihan hirveän rankkoja mutta silti treenikuvissa harvoin näki räkää poskella, hiuksia hiellä liimaantuneena naamaan tai tomaatin punaisena helottavia kasvoja. Kuvia ja sponsorilinkkejä ja -mainoksia oli todella paljon ja ne vetivät kerta toisensa jälkeen ainakin mun ikivanhan läppärin tai kännykän täysin juntturaan. Salikuvien lisäksi oli kuvat ruuista, eli aamupuuro raejuustolla, joku smoothie tai heralitku Fastin sheikkerissä lounaaksi ja kanaa kasviksilla päivälliseksi. Joka päivä suunnilleen samat kuvat, ainakin kymmenen per päivä.

Eri lajien urheilijoiden tarinat ja elämäntavat on todella mielenkiintoisia. Fitness-lajienkin harrastajista löytyy kiinnostavia persoonia ja urheilijanpolkuja mutta jotenkin mulle on tullut pieni vastareaktio siitä miten yksi laji ja siitä innostuneet hallitsevat kaikessa mediassa aikalailla koko saliharjoittelun kenttää tällä hetkellä. Jokaisella pitää olla facebookissa ja instagrammissa selfie-kuva levypainoihin tai smithiin nojailusta salilta. Pitääkö jollekin todistella että käyn siellä ihan oikeasti ja ihan varmasti kuulun joukkoon? Pirun ahdistava ajatus että joku käy salilla koska on pakko koska kaikki muutkin käy.

Kehonrakennus oli kova juttu esimerkiksi kasarilla mutta fitnessiä harrastavat usein sanovat että kyse on jostain muusta. Se oli silloin kovan luokan douppauslaji - ja on varmasti monissa kilpailuluokissa vieläkin - eikä monikaan halua sitä leimaa. Uusia kisaluokkia on kehitetty koko ajan, miehillekin, vaikka tää lajin uusi tuleminen on ihan selkeästi naisten juttu. Tietääkseni missään muussa urheilulajissa ei ole pituusluokkia, painoluokkiahan on monessakin, joten kyse on jo lähtökohdiltaankin urheilullisesta missikilpailusta.

Huippu-urheilu tai äärimmäinen treenaamiseen panostaminen ei ole terveellistä, ei missään lajissa. On kyseessä sitten hiihto, yleisurheilu tai voimailu niin elämä on yhtä kuntouttamista ja kirjaimellisesti taitelua (kirurgin) veitsen terällä. Ihan tavallinen monipuolinen kuntourheilu on terveyden kannalta parasta ja turvallisinta. Huippu-urheilijat ovat ulkonäkönsä ja tulostensa puolesta jonkinlaisen ulkoisen terveyden ilmentymiä, myös fitness-urheilussa tähän pyritään, mutta käytäntö on hyvin usein toinen. Urheilija ei tervettä päivää näe - eikä toki sohvaperunakaan :)

Toivottavasti kukaan ei ota tätä niin että olisin neuvomassa miten jonkun tulee elää tai miten blogiaan kirjoittaa. Mulle on ollut koko ajan tärkein ohjenuora oman blogini kanssa se että kirjoitan ihan mistä haluan ja miten haluan, jos joku haluaa lukea näitä juttuja niin hieno homma. Vain sillä tavalla syntyy mun mielestäni persoonallista ja aidosti kiinnostavaa tekstiä. Toivottavasti muut tekevät samoin. Just sellaisia blogeja yritän ehtiä lukemaan jatkossakin.

Kaikki buumit ja ilmiöt loppuvat joskus ja tilalle syntyy uusia. Toivon sydämestäni että kaikki jotka ovat nyt innostuneita lihaskuntoharjoittelusta jatkavat sitä myös trendien hiipumisen jälkeen. Se on paras tapa pitää kroppa ja varmasti myös mieli toimintakykyisenä.

En ole hirveästi ehtinyt etsimään uutta luettavaa blogeista, mutta olisi tosi mielenkiintoista lukea vaikkapa intohimoisen seinäkiipeilijän tai vaikkapa voimistelijan harjoittelusta ja urheilijan elämästä. Tai ihan kenen tahansa monipuolisesti treenaavan joka harrastaa mitä tahansa joka tuntuu itsestä hyvältä.

Parhaat blogit ja niiden kirjoittajat jäävät ihan oikeasti mieleen. Maaliskuun lopussa käytiin ampumahiihdon SM-kisat ja niiden yhteydessä haastateltiin jossain tv-jutussa nuoria lajin lupauksia. Mieleen tuli nuoren ampumahiihtäjätytön blogi jota oli tosi mielenkiintoista lukea, oli hienoa päästä seuraamaan miten pettymykset ja toisaalta onnistumiset seurasivat vuorotellen toisiaan. Kirjoittaja päätti sen blogin aikoinaan lopettaa enkä tiedä yhtään onko hänen uransa lajin parissa jatkunut mutta todella toivon että urheilijan elämä on ollut odotusten ja toiveiden mukainen.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

61 juostua kilometriä neljässä päivässä.

Joskus lauantai-iltaisin voi lähteä vähän lapasesta ja niin kävi mullekin, sama touhui jatkui lopulta useamman päivän ajan. Tällä kertaa näin kävi tosin ihan suunnitellusti.

Huhtikuun aikana oli tarkoitus ottaa useampi 3-5 perättäisen juoksupäivän putki ja nyt niistä tuli tampattua ensimmäinen.

Lauantaina ehdin lenkkipolulle vasta illalla mutta oli tarkoitus mennä suunnitelman mukaan ja juosta noin 18 kilometriä. Ilta alkoi pikkuhiljaa hämärtää mutta tossu oli hyvällä syönnillä joten kipittelin lopulta reilut 19 kilometriä. Lauantai-iltana kahdeksan jälkeen luulisi ihmisten olevan jo jossain ihan muualla mutta niin vain yksittäisiä lenkkeilijöitä tuli purtsilla vastaan. Hieno juttu.

Lepo jäi lyhyeksi ja sunnuntaina vuorossa oli vastaavan mittainen lenkura, 19 kilometriä sorateitä. Lauantain lenkillä oli nousumetrejäkin mutta sunnuntaina hölkkäsin lähes täysin tasaisen reitin, parilla sillalla oli vähän nousua. Sunnuntaisin, varsinkin jos on hieno ilma, ulkoilijoita piisaa ja olihan niitä tuolla vähän sivummallakin peltojen reunoilla erityisesti koirien kanssa. Sauvakävelijöitä oli mun mielestä omituisen paljon, taitaa sekin laji pysyä edelleen pinnalla?

Sunnuntain lenkistä maanantain lenkkiin kului ajallisesti reilu vuorokausi mutta en totisesti ole iltalenkeillä yleensä parhaimmillani, ravintoa pitäisi mussuttaa tosi tasaisesti pitkin päivää että olen vielä illalla hyvässä tikissä. Ikävä kyllä eilen se tärkeä osanen ei mennyt ihan putkeen ja lenkillä oli muutenkin haastetta - metsä oli nimittäin täynnä väkeä! Just tismalleen samaan aikaan samasta kohdasta lähti liikkeelle joku maratonkoulun porukka ja suunnistajien maanantairastitkin oli samoilla poluilla. Tarkoituksena oli tottakai vetää matalilla sykkeillä palautellen koko matka mutta aina kun rinnalle sattui joku toinen juoksija niin ruuvi kiristyi kuin huomaamatta.. Tekee niin kovasti mieli lähteä mukaan jos joku pyyhältää ohi reipasta vauhtia, onneksi en piiputtanut itseäni vaan maltoin lähinnä päästää käsijarrun pois alamäissä ja rullasin ne täysillä. Kilometrejä kertyi vähän yli 12.

Tänään oli putken viimeinen päivä, tarkoituksena oli päättää juoksut 10-15 kilometrin lenkuralla maastossa. Penikat alkoivat olemaan jo edellisten päivien jäljiltä vähän arat joten mietin koko lenkin ajan että minkä reittivalinnan teen. Juuri kun olin päättänyt että 11 kilometriä riittää niin askel rullasi tosi kevyesti eikä mistään tukkoisista sääristä ollut tietoakaan, mutta päätin kuitenkin pidättäytyä suunnitelmassa. Ahneelle kun välillä käy vähän heikosti.

Neljän päivän aikana kilometrejä kertyi yhteensä lopulta 61 mikä on ihan mainio määrä. En ole koskaan harrastanut peräkkäisiä juoksupäiviä mutta aika nopeasti paikat ovat tottuneet tähän uuteen rytmitykseen. Tuntuu jännältä ajatella että neljässä päivässä juoksin periaatteessa maratonin ja puolikkaan siihen päälle - käytännössä jos olisin niin tehnyt niin kuormitus kropalle olisi ihan eri luokkaa kuin nyt. Vuoden kokonaissaldo näyttää hauskasti 299 kilometriä, puuttuva kilsa tulee hölköteltyä varmaan vasta viikonloppuna.


Ulkona on tosi keväiset kelit, viimeisimmät ennusteet näyttää että täällä alkaisi  kohta yöpakkaset olemaan ohi ja päivälläkin ollaan kymmenessä asteessa.

Tarjoushaukka teki eilen muuten taas kovan luokan löydön.


Maximin recovery barit hintaan 6 kpl / 2.5 euroa, päädyin lopulta pienten pähkäilyiden jälkeen ottamaan 24 kappaletta kympillä. Olen sanonut etten osta mitään kalliita protskumättöjä, 40 senttiä per patukka on varmaan ihan ok hinta? :D

Testasin eilen ekan patukan iltalenkillä, ihan perushyvältä suklaaproteiinipatukalta maistuu.

Huomenna ois vuorossa painonnostotreenit, torstaina todennäköisesti pidän lepopäivän ja perjantaina ois viikon toinen voimailupäivä. Lauantaina varmaan lepoa ja sunnuntaina voisi aloittaa taas jonkinlaisen juoksuputken.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Parhaiden hanskojen perillistä etsimässä.

Vajaa kuusi vuotta sitten meidän perheeseen oli pakko löytää hyvät hanskat. Koliikin kanssa painiva pikkujätkä ei suostunut nukkumaan päiväunia muualla kuin liikkuvissa vaunuissa joten urheina vanhempina saatoimme tehdä 3-4 tunnin lenkkejä satoi tai paistoi. Koleina sateisina päivinä sadetakit oli pop mutta sormet olivat kohmeessa. Ratkaisu löytyi partiokaupan hanskoista, eräs Marmotin hanskamalli oli ohut mutta sateen- ja tuulenpitävä. Ne ovat vähän kuin jotain kuorikangasta mutta silti kämmenissä on nahkaiset vahvikkeet. Vaunujen hytkyttäminen onneksi loppui aikanaan mutta hyville hanskoille on aina tarvetta.

Noista Marmotin hanskoista tuli todellinen ikihitti ja usein avovaimon kanssa oli pientä kisaa kumpi saa ne käteensä ulkoillessamme. Olen käyttänyt niitä vuosia myös juoksulenkeillä. Talvipakkasilla ne ovat olleet lapasten alla alushanskoina. Niillä on patikoitu ja retkeilty, tehty pihahommia, pyöräilty ja kiipeilty kivikoissa ja kallioilla. Melkein kuusi vuotta päivittäistä käyttöä kovissakin olosuhteissa on parhaillekin hanskoille liikaa. Viime kuukausina on ollut pakko havahtua siihen tosiseikkaan että hanskoista toisen käden yksi sormi on haljennut (keskisormi, olen varmaan heilutellut sitä liikaa) ja myös ranteen ja kämmenen välissä yksi sauma on revennyt auki. Ne ei ole siis enää niin kovin sateen tai tuulen pitävät..

Tismalleen samanlaisia hanskoja en ole onnistunut löytämään mistään, ilmeisesti tuon mallin valmistus on lopetettu. Koska olen ollut näihin niin pirun tyytyväinen niin päätin ostaa uudetkin käsineet Marmotin mallistosta.

Suurin osa hanskoista on ikävä kyllä vuorellisia ja suunniteltu kylmiin vuodenaikoihin. Ne eivät oikein vastanneet sitä mitä ajoin takaa, hanskoja joita voi käyttää vaikka viileinä kesäaamuina- ja iltoina fillaroidessa ja patikoidessa. Kunnes löytyi yksi malli:

 

Nämä löytyi lauantaina paikallisesta partiokaupasta tasan kahdellakympillä, olin selannut passelia mallia pitkään netistä ja oli hauska huomata että just se mihin päädyin oli myös tarjouksessa!

Parin päivän testin perusteella nää on just sitä mitä halusin. Istuvat täydellisesti käteen, lämpimät mutta hengittävät. Erinomainen pito sormissa olevien tarttumapintojen myötä. 

Liikkuessa olen aika kuumaverinen, talvella saattaa olla -20C pakkasta mutta ekojen kilometrien jälkeen juoksen paljain käsin. Ne ekat kilometrit onkin hyvä saada juostua mahdollisimman ohuilla hanskoilla jotka mahtuvat hyvin taskuun kun käpälät on lämmitetty ja sydän pumppaa verta kiivaaseen tahtiin. Power Stretch Glovet menee tosi pieneen tilaan eivätkä paina juuri mitään.

Lidlissä on usein hintalaatu-suhteeltaan erinomaisia kuntoiluvälineitä, torstaina tulee kuulemma taas erä juoksukamppeita myyntiin. Kokeilin ja taisin jopa ostaa joskus sieltä pyöräilyhanskat jotka oli ihan liian kankeat. Näissä sormet liikkuu yhtä hyvin kuin hanskoja ei kädessä olisi ollenkaan.

Marmotin varusteisiin törmää usein erittäin kovissakin olosuhteissa Mount Everestiltä lähtien. Sille on varmasti syynsä.

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Aja kovempaa! - Maantiepyöräilijän käsikirja.

Viime viikot ovat olleet todella keväisiä ja pyöräilyharrastajat ovat päässeet ympäri Suomen aloittamaan maantiekauden poikkeuksellisen varhain. Samaan aikaan kun kokeneemmat harrastajat merkkaavat kalentereihinsa yhteislenkkejä, tempoja ja kortteliajoja, monet aloittelijat pähkäilevät ensimmäisen pyöränsä hankintaa.

Fitra on liikunta-aiheisiin kirjoihin erikoistunut kustantamo joka julkaisi viime vuonna pyöräilyharrastajille suunnatun yleisteoksen Aja kovempaa! - Maantiepyöräilijän käsikirja. Se antaa erinomaisen alkusysäyksen uudelle harrastajalle mutta tarjoaa varmasti myös kokeneemmille ketjunpyörittäjille painavaa asiaa oikeanlaisesta harjoittelusta.


Kirjan takana on Suomen menestynein kilpapyöräilijä Jussi Veikkanen, hänen valmentajansa Antti Hagqvist sekä lukuisia treeniopuksia kasaamassa ollut Kalle Kotiranta.

Ensimmäiset fiilikset kun kirjan sain käteeni olivat että onkohan Jussi tässä mukana vain markkinointimielessä? Kuuluisan huippu-urheilijan nimi ja kuva kannessa on loistava tapa myydä kirjaa. Tällä kertaa on harvinaisen helppoa huomata Veikkasen panos kirjan antiin: lähes jokaiselta sivulta löytyy erikseen merkityt Jussin kommentit eri asioihin.

200 sivua pyöräilyasiaa on jaettu hyvin selkeästi. Ensin käydään läpi pyöräilysääntöjä, sitten eri osat ja niiden säätäminen. Omat lukunsa ovat saaneet myös erilaisten vanteiden ja renkaiden erot sekä ajovarusteet kypäristä sadetakkeihin ja irtohihoista paikkausvälineisiin. Kun välineet ovat kunnossa, kirja opastaa oikeanlaiseen ajotekniikkaan ja ohjaa harjoitusohjelman luomiseen ja lopulta toteuttamiseen.  Miten kunto kehittyy, mikä on sopiva levon ja harjoittelun suhde? Kumpi on parempi kaveri, watti- vai sykemittari?

Kestävyys, voima- ja nopeusharjoittelu ovat jokainen saaneet oman lukunsa, samoin lihashuolto ja ravitsemus. Erilaiset kilpailemiseen liittyvät asiat käydään tarkasti läpi ja mikäli kuntopyöräilytapahtumaan osallistuminen kiinnostaa, kirjasta löytyy myös valmis 12 viikon harjoitusohjelma vaikkapa Tour de Helsingin, Giro d`Espoon tai Vuelta Vantaan valloittamiseksi.

Kirjan lopuksi Jussi Veikkanen kertoo oman tarinansa innokkaasta maastopyöräilijästä ammattikuskiksi josta on tullut tallinsa FDJ:n luottomies suurimmissa ympäriajoissa. Jussin innokkuudesta ja palosta lajiin jo nuorena kertoo mm. se että hän polki aikoinaan 70 kilometrin kesätyömatkan aamuin illoin!

En ole ihan täysin kirjan kohderyhmää - en nimittäin harrasta maantiepyöräilyä ajajana. Laji on tuttu kilpailuiden seuraamisen ja pyöräilyharrastajien blogien kautta mutta monet tekniset asiat ovat mulle lähes hepreaa. Siitä huolimatta asiat selitetään niin yksinkertaisella tavalla että pysyin myös osia ja varusteita käsitelleet kappaleet kohtuullisen hyvin mukana. Teksti on isoa ja selkeää, kirjan lukaisee läpi vaikka yhdessä illassa.

Pyöräily on upea laji ja se on nostanut valtavasti suosiotaan viime vuosina, samoin triathlonisteja on nykyään tosi paljon ja varmasti myös he saavat tästä kirjasta aimo annoksen tietoutta vaikka maantiepyöräily ja triathlonin pyöräily jonkin verran toisistaan ilmeisesti eroavatkin - moni blogin lukija osaa varmaan kertoa näistä eroista enemmän kuin minä?

Aja kovempaa on mainio teos pyöräilijän kirjahyllyyn ja vähintään se kannattaa keväthuumassa lainata kirjastosta. Vai tietääkö muka jo jokainen montako energiapatukkaa ja juomapulloa kuluu Ranskan ympäriajossa yhdeltä kestävyysurheilun kuninkaalta? :)

torstai 3. huhtikuuta 2014

Jälkeenjääneet lihakset.

Olen pitänyt viime vuodet mielessäni yhden asian: keskity omaan tekemiseen. Se on ainoa asia mikä ratkaisee, vain omaan tekemiseen voi vaikuttaa eikä se millä tasolla muut ovat vaikuta yhtään siihen mitä itse teet. Vertailu muihin ei kannata.

Enpä minäkään kuitenkaan ole mikään yli-ihminen joka pystyy sulkemaan kaiken muun ulkopuolelle. Tottakai huomaan treeneissä millaisia painoja muut nostavat tai miten kovaa muut menevät juoksutapahtumissa. Jos siihen keskittyy liikaa eikä ymmärrä kokonaisuutta, se voi tsemppaamisen sijaan nujertaa.

Jos on melkein kolmekymmentä vuotta harrastanut liikkumattomuutta niin tottakai muut ovat jo lähtökohtaisesti aivan eri tasolla. Monet aktiiviliikkujat nyt vain ovat sattuneet liikkumaan monipuolisesti pitkään. Vertailua on järjetöntä harrastaa kun se toinen on saattanut lähtenyt synnäriltä kotiin nappulakengät  jalassa.

Ois ollut helppoa nostaa kädet pystyyn ja jäädä sohvalle. Surullisen moni on niin tehnytkin. Esimerkiksi crossfit-blogeissa huomaa silloin tällöin kommentteja että laji kiinnostaa mutta oma kunto on niin heikko ettei ole uskaltanut sitä kokeilla. Aika monessa muussakin lajissa törmää samaan. Uutta harrastusta ei voi aloittaa koska ei pärjää siinä. Pärjää kenelle? Miksi ihmisen joka ei ole jotain asiaa koskaan edes kokeillut pitäisi pärjätä jollekin? Kyllä minäkin olen noin ajatellut. On vaikea mennä tietoisesti tilanteeseen jossa on muita heikompi - tai ajattelee olevansa.


Synnynnäinen lahjakkuus ja liikunnallisuus, aiempi liikuntatausta.. Niihin ei voi enää vaikuttaa, ne on mitä on. Mutta onko se joku syy olla sitten tekemättä jos ei ole aiemminkaan tehnyt jotain?

Ne tyypit jotka pärjäävät vähän joka asiassa omaavat usein laajan kokemuksen erilaisista lajeista. Tärkein ominaisuus on kuitenkin henkisellä puolella. Jos tällainen tyyppi näkee lumilaudan ensimmäistä kertaa, se miettii että jos joku tuolla pystyy laskemaan niin ihan varmasti minäkin. Se, joka ei onnistu kiljuu mielessään apua-huutoja ja miettii jo tulevaa epäonnistumista ja kaatumista - vaikka ei ole yrittänytkään.

Oikeasti on tuntunut välillä aika hassulta että olen kolmekymppinen eikä mulla ole hajuakaan mitä kyykkypainoja tankoon lastataan treeneissä. Kun en ole ennen kunnolla kokeillutkaan, kyykkäilyt ovat olleet lähinnä lihashuoltoa eikä varsinaista voimaharjoittelua.

En mä tiedä onko kyse vahvasta itsetunnosta kun muiden isommat painot ei harmita, ehkä se on enemmänkin sitä kokonaisuuden tajuamista. Että mun nostamat painot ei kerro mistään muusta kuin siitä millainen tausta mulla on.

Enkä tietenkään ole tehnyt tätä kovin helpoksi itselleni. Perinteisesti kestävyysjuoksu ja vaikkapa painonnosto eivät ole olleet lajeina kovinkaan lähellä toisiaan tai edistäneet kehitystä. Eikä mulla muutenkaan voima hirveästi tartu tai lihakset kasva, varmaan joku geeni puuttuu. Vaikka söisin miten monta tuhannen kalorin satsia päivässä niin eipä myöskään paino nouse. Onneksi en ole mitään massaa hakemassakaan, tuntuu oudolta että se on monella salitreenaajalla mielessä. On tärkeämpää olla ensisijaisesti iso eikä mahdollisimman toimintakykyinen.

On tässä myöhään aloitetussa treenaamisessa muuten positiivisiakin puolia. Yleensä ihminen on parhaassa kunnossaan parikymppisenä, itse ajattelin kehittyä paremmaksi vielä monen vuoden ajan. Uusia elämyksiä ja onnistumisen tunteita tulee koko ajan, melkein joka treenissä.

Maanantaina soudin tonnin täysillä kuntosalilla. Kokeilin vähän kuin vahingossa taktiikkaa jota en ollut aiemmin edes harkinnut, soudin noin 500 metriä tosi kovalla tahdilla ja just ennen kuin aloin piiputtaa aloin ottamaan pitkiä vetoja rauhallisemmalla tahdilla. Toimi paremmin kuin hyvin ja uskon että tuota kautta voin tehdä vielä aika hyviä tuloksia.

Tiistaina mun piti juosta 20 kilometriä. Illalla vatsa oli ollut todella kipeä ja oli vielä aamupäivällä juoksunkin aikana aivan sekaisin. Elimistö oli aivan ulalla. Lenkki oli niin täynnä vastoinkäymisiä kuin voi olla ja lopetin sen kesken, ehkä jossain 14 kilometrin kohdalla? Reitit meni niin uusiksi että voi olla 16-17 kilometriäkin mutta merkitsin "varmat" kilsat tuttuun tapaan eli tuon neljätoista kilometriä. Lenkin jälkeen katsoin kellosta että aikaa oli kulunut kaksi tuntia. Olin siis kaikesta huolimatta tehnyt sen pitkän harjoituksen jota hainkin eikä mikään vastoinkäyminen kuitenkaan tuntunut yhtään miltään. Oli tosi iso juttu tajuta että mun ei tarvitse lopettaa tai harmistua, vaikka se ehkä olisi järkevää. Päähän saa tippua taivaalta tosi iso kivi että se mua hetkauttaisi.

Eilen painonnostotreenit meni yhtä vaihtelevasti kuin ennenkin. Osa pienistä osasista menee hyvin, osa ei vain luonnistu millään. Lopun voimaosuudessa tein kuitenkin etukyykkyjä suht syvälle painoilla joita en ole koskaan aiemmin kokeillut ja tajusin että etukyykyt sujuu mulla jostain syystä paremmin kuin takakyykyt. Ohjaaja sanoi että se on tosiaan mahdollista, joidenkin kropalle asento vain on luontaisempi ja helpompi pitää kasassa.


Jos olisi jäänyt sinne sohvalle niin en olisi saanut koskaan tietää mitään näistä asioista enkä saanut kokea loputtoman paljon isoja ja pieniä onnistumisen ja myös epäonnistumisen tunteita. En halua edes ajatella miten suuri menetys se olisi ollut.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

CrossFit Open 2014 päättyi ja painonnoston EM-kisat starttaavat.

Crossfit Gamesien ensimmäinen vaihe eli Openit päättyivät alkuviikosta. Viiden viikon piinaava mutta hieno jakso jossa kilpailijat ensin odottivat aina koko pitkän viikon uutta karsintalajia ja sitten pyrkivät viikonlopun aikana tekemään parhaan mahdollisen tuloksen.

Viides laji, rankka yhdistelmä thrustereita ja burpee-hyppyjä tangon yli toi lopulliset muutokset tuloslistaan ja osa niistä muutoksista oli todella dramaattisia.

Jonne Koski oli neljän lajin jälkeen kolmas ja vaikka viimeinen laji ei ihan onnistunut alle kymmenessä minuutissa niin sijoitus oli lopulta aivan erinomainen eli neljäs. Kirjoitin viime viikolla että tässä kisassa jokainen sekunti ratkaisee ja lopulta kolmossija jäi 4-5 sekunnin päähän. Toisaalta sillä ei ole mitään väliä, sijoitus 48 parhaan joukossa riittää. Jonnelle kerääntyi viidestä lajista pisteitä 102, muutos on huima viime vuodesta jolloin pisteitä oli peräti 399. Tässä kilpailussahan jokaisesta lajista sai pisteitä oman sijoituksensa verran, ykkönen yhden pisteen, sadas sata pistettä jne. ja lajien sijoituspisteet laskettiin aina yhteen.

Väkivahva Mikko Ojala oli myös hyvissä asemissa neljän lajin jälkeen mutta ikävä kyllä tämä viides laji oli Mikolle katastrofaalinen. Ilmeisesti burpeiden nujertama Ojala hävisi esimerkiksi Jonnelle yli kaksi ja puoli minuuttia mikä on tällä tasolla valovuosi. Ojalan sijoitus putosi viikossa 61 pykälää eikä asiaa Regionalseihin ole, kisapaikka jäi yli 400 pisteen päähän.


Suomalaisista naisista paras oli porilainen Heidi Horelli jolle tämä kevät on ollut hieno. Ensin hyvää jälkeä painonnoston SM-debyytissä ja nyt heti perään kisapaikka regionalseihin. Heidi teki tasaisen varmaa työtä lajista toiseen mutta erityisesti huikea suoritus maastavetoja ja boksihyppyjä sisältäneessä kolmannessa lajissa oli erinomainen.

Emilia Leppänen petrasi hirveästi viime vuodesta jolloin sijoitus oli vasta 121. , nyt Emilia oli 37. ja kisalippu irtosi todella tasaisilla suorituksilla. Regionalseihin on hyvä lähteä kun isoja heikkouksia ei ole, heikoin lajisijoitus oli 101. Se on näissä karkeloissa kova juttu.

Hallitsevalle suomenmestarille Saara Laaksoselle karsinta oli vaikea. Ekan lajin tuplahypyt ja kolmannen lajin maastavedot olivat selkeä heikkous ja kisalippua piti jännittää ihan viime hetkille asti. Onneksi Saara on niin pätevä kaikkein vaikeimmissa harjoitteissa kuten raskaissa valakyykyissä ja muscle-upeissa, niistä lajeista irtosikin hyvät sijoitukset jotka riittivät tarvittavaan sijoitukseen.

Suomesta lähtee Kööpenhaminan regionals-kilpailuun toukokuun puolivälissä siis kolme naista ja yksi mies. Viime vuonna kilpailussa oli mukana Essi Koskinen, Saara Laaksonen, Mikko Salo, Mikko Aronpää ja Jonne Koski.

Uskon vahvasti että Jonnella on mahdollisuus TOP3-sijoitukseen ja kisalippuun gameseihin ja kaikilla naisilla katse on varmasti TOP20-sijoituksissa. Heidi Horellin suorituksia on mielenkiintoisinta nähdä koska yhden viikonlopun aikana käytävä raskas kisa on kuitenkin ihan eri juttu kuin kerran viikossa suoritettava kisalaji.

Mikko Aronpää oli lopulta Aasian openin kakkonen, regionalsit käydään Etelä-Korean Soulissa 23-25. toukokuuta. Siellä onkin todella raaka peli kun vain yksi mies ja yksi nainen selviävät gameseihin. Aasiassa tasoerot ovat paljon suuremmat kuin vaikkapa meillä Euroopassa ja käytännössä tuo kisapaikka jaetaan 3-4 miehen kesken.

Openin aikana on tullut tutustuttua mielenkiintoisiin kilpailijoihin ja tarinoihin. Euroopan 20. paras mies Alexandre Jolivet esimerkiksi on ollut aiemmin vuosikausia Ranskan kelkkamaajoukkueessa, oli hauska tajuta tuo juttu kun olin kirjoittanut niin paljon kelkkailusta olympialaisten aikaan. Viikko sitten Gamesien sivuille ilmestyi artikkeli islantilaisesta Frosti Gylfasonista joka vielä pari vuotta sitten oli ylipainoinen tupakkaan ja viinaan menevä rekkakuski. Frosti oli Euroopan karsinnan kahdeksas!

Nyt kun Openit ovat ohi niin oma mielenkiintoni kohdistuu seuraavan viikon ajan Israelin Tel Aviviin. Lauantaina 5. huhtikuuta magnesiumit alkavat pöllyämään kun maanosamme parhaat painonnostajat saapuvat mittelemään EM-mitaleista.

 Tuttuun tapaan sarjoja nostetaan kevyimmistä raskaisiin eli lauantaina 5.4. startataan miesten 56-kiloisilla ja naisten 48-kiloisilla ja lopulta ensi viikon lauantaina 12.4. lavalla ovat alle 105- ja yli 105-kiloiset miehet sekä yli 75-kiloiset naiset.

Nostajat jaetaan A-, B- ja jopa C-ryhmiin tasonsa perusteella jotta yksittäiset nostosessiot eivät venyisi liian pitkiksi. B- ja C-ryhmän nostajat ovat lavalla pääasialla aamulla ja päivällä, ratkaisut eli A-sarjojen nostot otetaan parhaaseen katseluaikaan illalla ja ne näytetään Eurosportilla suorina lähetyksinä. Eurosport näkyy muuten koko huhtikuun ajan PlusTV:n, Welhon ja DNA:n asiakkaille ilmaiseksi kaapeli- ja antenniverkossa jos käytössä on digiboksi ja maksukortti. Maksukortin hinta on muistaakseni 2-3 euroa kuukaudessa joten kisoja pääsee seuraamaan halutessaan todella edullisesti.

Suomesta Tel Aviviin lähtee yhdeksän nostajaa, neljä naista ja viisi miestä.

Kokenut Sini Kukkonen on nostanut viime vuosina 53-kiloisissa mutta on nyt pudottamassa painoaan ja nostaa 48-kiloisten sarjassa. Anna Everi nostaa 63-kiloisissa ja haussa on suomenennätys raudat. Voimanostosta painonnostoon ainakin toistaiseksi vaihtanut Anni Vuohijoki on mukana 69-kiloisissa, nämä ovat Annin toiset kisat aikuisten arvokisoissa painonnoston puolella kun viime syksynä nähtiin MM-debyytti. Voimanoston puoleltahan Annilla on jo melkoinen kasa mitaleja ja saavutuksia huipputasolla. Annin blogia voi seurata hänen kotisivuillaan: http://anni.vuohijoki.com/

75-kiloisissa Meri Ilmarinen saattaa päästä nostamaan A-sarjassa. Alle 23-vuotiaissa kovaa jälkeä niin Suomessa kuin Euroopan tasolla tehnyt Meri on pitänyt aiempia suomenennätyksiä pilkkanaan ja nostaminen näyttää todella varmalta ja ennen kaikkea vahvalta. Toivottavasti Meri on tv-ruuduissa torstai-iltana 10.4.

Alempien painoluokkien miehiä Suomella ei ole mukana lainkaan, Milko Tokola on kevyin kaveri 85-kiloisten sarjassa. Miika Antti-Roiko oli yhteistuloksissa Lontoon olympialaisten 19. ja viime vuoden EM-kisojen 13. mutta työnnössä hän on elementissään ja jos ja kun 200 kiloa napsahtaa suorille käsille niin jopa mitali on mahdollinen. Uskon vahvasti siihen että Miika nähtäisiin A-sarjan nostajana perjantaina 11.4.  Myös nuori Eero Retulainen nostaa 94-kiloisissa, hänen valmentajansa on muuten Eurosportin selostajana toimiva Arto Savonen.

Miesten superissa eli raskaimmassa sarjassa ovat mukana Teemu Roininen ja Eero Oja. Molemmilla oli syksyllä vaikeuksia Puolan MM-kisoissa tiukan ja välillä jopa kohtuuttoman tuomarilinjan kanssa, toivottavasti nyt kulkee varmemmin. Molemmilla on rahkeita työntää legendaarinen 200 kiloa, tempauksessa 150 kiloa on lähellä lopullista tulosta. Toivottavasti jopa hieman enemmän.

Olen katsonut jo vuosien ajan paljon painonnostokilpailuja mutta nyt kun takana on vähän omaakin lajiharjoittelua niin lajia katsoo täysin eri silmin. Seuraavan reilun viikon ajan tv-lähetyksiä ja hidastuksia tullaan kyllä meidän taloudessa tuijottamaan todella tarkkaan! :)

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Käänsin sivua kalenterissa ja treeniohjelmassa.

Kevät saapui maaliskuussa ja treenitkin kulki hyvin, maaliskuu oli vuoden kolmas kuukausi jolloin treenipäiviä tuli 20 tai enemmän. Viime vuonna - siis koko vuonna! - tällaisia kuukausia oli tismalleen saman verran vaikka luulin että mulla meni koko vuoden tosi hyvin. Toivottavasti tämä tahti pysyy myös jatkossa, sairasteluthan sekoittaa heti pakkaa jos sellaisia tulee mutta oon ollut varmaan jo ainakin vuoden koko ajan terveenä ja hyvässä iskussa.



Väsäsin taas tällaisen taulukon kuukauden harjoituksista, ehkä tämä vähän konkreettisemmin ja helpommin kuvaa sitä mitä oikein touhuan?

Teen aina voima- ja lihaskuntoharjoitukset niin että välissä on joko lepopäivä tai juoksupäivä joten koko alkuvuoden olen mennyt käytännössä sillä rytmillä että maanantaina ja perjantaina on omatoiminen salitreeni ja keskiviikkona painonnostoharjoitukset ja juoksupäivät ovat sitten niiden väleissä. Lepopäiviä olen pyrkinut tuuppaamaan mahdollisimman paljon viikonlopuille ja maaliskuussa se onnistuikin tosi hyvin.

21 harjoituspäivästä voimatreenejä oli 13 (9 kpl omatoiminen + 4 kpl painonnosto) ja juoksulenkkejä 8. Juoksukilometrejä kertyi 105 eli reilut 13 kilsaa per harjoitus. Cooperin testi (tiistaina 18.3.) sekoittaa tuota laskelmaa joten todellisuudessa lenkkien keskipituus oli tasan 15 kilometriä. Huh, en oo koskaan juossut noin paljon pitkiksiä!

Kuun vaihtuessa vaihtuu mulla myös harjoitusohjelma. Tammikuun alusta maaliskuun loppuun ohjelmassa oli kolme voimatreeniä viikossa, nyt ne vähenevät loppuvuoden ajaksi kahteen. Toinen on aina painonnostotreeni ja toinen omalla salilla tehtävä harjoitus. Tuntuu vähän omituiselta ja haikealtakin käydä omalla salilla vain kerran viikossa. Kävin siellä eilen ja jos käyn tekemässä ensi viikon treenin vaikka loppuviikosta niin taukoa tulee 1½ viikkoa! Tällaista ei ole ollut kertaakaan aiemmin siitä lähtien kun harjoittelun reilu kolme vuotta sitten aloitin, mutta haluan ehdottomasti pitää kiinni meidän seuran yhteisistä nostotreeneistä ja luovun niiden vuoksi mielelläni itse suunnittelemistani voimaharjoitteista.

Samalla kun voimatreenin osuus vähenee niin juoksun määrä tietysti lisääntyy. Kahden viikoittaisen juoksupäivän seuraksi tulee kolmas lenkkipäivä. Jos ja kun juoksupäiviä tulee jatkossa noin 12 per kuukausi ja lenkkien keskipituus pysyy noin 15 kilometrissä niin se tarkoittaisi tosi komeita kilsoja, vajaata 200 kilometriä kuukaudessa. En ole koskaan aiemmin juossut niin paljon mutta se on seuraava askel jonka haluan ehdottomasti ottaa.

Määrää tulee valtavasti lisää, kevään aikana katsotaan millaisia kilometrimässäilyjä mun kroppa ja mieli oikein kestää. Rääkkitreenit ja tehoharjoitteet kuten maksimisoudut tulee vähentymään rajusti, teen niitä todennäköisesti pari kertaa kuukaudessa. Mielenkiintoista nähdä miten soutuajat muuttuu, voi olla että ne jopa paranee kun niitä ei tahkoa liikaa. Tammikuussa soudin kolme kertaa maksimitonnin kymppisäädöllä, aikaa kului 3:35 - 3:44. Nyt maaliskuussa tein taas kolme kertaa tonnin eri treenien yhteydessä ja ajat oli 3:38 - 3:43 , vaikka kovin piikki jäi puuttumaan niin silti keskimääräinen soutuaika oli hieman parempi kuin alkuvuodesta. Siis jonkun promillen verran mutta kuitenkin :D Eteenpäin menoa se on pienikin parantaminen, on kyseessä sitten sekunti tai sen kymmenys!



Tää juttu ei ole mikään kisa kerran vuodessa. Tää juttu on ne 364 päivää vuodessa jolloin ei ole mitään näkyvää lähtöviivaa ja maalia vaan ainoastaan ne jotka on omassa mielessä.