torstai 29. marraskuuta 2012

Lihakset näkyviin?

Tähän blogiin on eksytty viime aikoina paljon hakusanoilla "lihakset näkyviin" tai "näkyvät lihakset". Hieman yllättävää koska en ole aiheesta juurikaan kirjoittanut, todennut vain muutamia perusteesejä esimerkiksi vatsalihaksista.

Näkyvien lihasten tavoittelu ei ole millään tavalla omalla agendallani enkä aio jatkossakaan kirjoittaa siitä sen enempää. Voima- ja lihasharjoitteluni tähtää terveisiin, toiminnallisesti vahvoihin lihaksiin eikä vahvan näköisiin lihaksiin. Treenaaminen on mulle henkinen asia eikä minulla ole tarvetta esitellä salilla vietettyjen tuntien lopputulosta kenellekään. Kun treenaan fyysisesti, kasvan myös henkisesti, ja pyrin luomaan positiivisen kierteen joka vie mua joka tavalla eteenpäin ihmisenä. Fyysinen ja henkinen vahvuus tukevat ja kasvattavat toisiaan, en tarkoita että fyysisesti voimakas olisi tuon ominaisuutensa vuoksi myös henkisesti vahva vaan nimenomaan ne tuhannet treenitunnit, pitkät rankat lenkit ja yksinäinen puurtaminen luovat henkistä kanttia ja elämänmenon parempaa ymmärtämystä. Toivottavasti.

Body-lajit ovat vahvassa nousussa ja niihin liittyy paljon ulkonäkökeskeisyys. Lihakset hankitaan niiden esittelemiseksi joko kisalavalla, blogissa tai rannalla. Näiden ihmisten treenaaminen on sinänsä kiinnostavaa ja inspiroivaa seurattavaa ja kurinalainen, sitoutunut asenne on hieno elämäntapa. Sivustaseuraajana ja penkkiurheilijana en kuitenkaan näe lopullista suoritusta kisalavalla mielekkäänä. Joku arvostelee vuosien työsi omilla silmillään ja määrittää paikkasi omilla perusteillaan. Itse urheiluosuus on tehty kisaa edeltäneiden vuosien aikana ja joku sanoo muutaman minuutin perusteella että olet näin tai näin hyvä. Joko ylistää tai dumaa tehdyn työn missikilpailun perusteella. Tiedän että lavallakin voi mokata, seota vaikka askelissa, mutta se varsinainen URHEILUskaba on käyty jo paljon aiemmin. Arvostelulajit ovat hankalia. Uusi kilpailija voi olla vaikka kuinka hyvä mutta vanhoilla meriiteillä, puolivaloillakin, voi tulla menestystä kun nimi painaa tuomareiden mielissä. Jotkut katkeroituvat loppuiäkseen, mm. 80-luvun kehonrakennuskilpailuiden lopputuloksista purnataan ja väitellään edelleen. Vaikka seuraankin lumilautailua, taitoluistelua tai vaikkapa telinevoimistelua niin lopulta pidän eniten urheilusta jossa suoritus mitataan juostuina minuutteina, tehtyinä maaleina tai nostettuina kiloina.Kaikkien näiden määreiden takana kiinnostavinta on kuitenkin urheilija joka elää valitsemallaan tiellä 365 päivää vuodessa, 24 tuntia vuorokaudessa.

Toivottavasti kukaan ei hermostu, minusta jokainen saa treenata ja tavoitella mitä haluaa. Tämä blogi vain ei ole mukana ns. body-huumassa.


Endorfiininhuuruista viikonloppua kaikille!

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Jää.

Viikonloppu meni mukavasti lepäillessä ja palautuessa yhdeksän päivän treeniputkesta. Lauantaina pieniä kävelylenkkejä pojan kanssa ja sunnuntaina oltiin luistelemassa, hyvä juttu sillä lihaksethan palautuu paremmin pienessä liikkeessä kuin ihan vain makoilemalla.

Maanantaina kävin salilla, parin kuukauden rannekipujen jälkeen penkkikin sujui ja pystyin tekemään täyden 5x5 sarjan. Mahtava juttu, ehkä tuo vaiva tuosta lähtee. Viereisessä penkissä treenannut voimanostaja suositteli ranteita vahvistavia liikkeitä, pitää ehdottomasti ottaa ne mukaan treeniin kunhan vain saisin ensin ranteen perusterveeksi. Maanantaina käytiin taas illalla luistelemassa, poika oppii hurjaa vauhtia ja menee jo pieniä pätkiä ilman mitään tukea. Parhaita tunteita elämässä on nähdä kuinka lapsi oppii uusia asioita ja on innoissaan liikunnasta, on se sitten hiihtämistä, luistelua tai uimista.


Eilen juoksin 7 kilometriä, kävin töissä ja sen jälkeen avantoon. Toinen kerta tänä syksynä/talvena, ja yhtä mahtavaa kuin aina. Avantouimarit muodostavat hienon yhteisön joka ottaa tällaisen noviisin mukaan kuin vanhan tutun. Kun saunassa on juttu ja löylyvesi lentänyt tarpeeksi, yksi nousee mitään sanomatta lauteilta ja kaikki seuraavat perässä. Joku ottaa "säväreitä" useamman tunnin ajan, itselleni riittää kolme pulahdusta. Porukkaa ei ole vielä ollut ihan hirveästi, suuremmat kävijämäärät kuulemma alkaa vasta kun tulee lunta ja järvi jäätyy. Itse aion pitää kiinni avantouintihaasteestani ja käydä tuolla vähintään kerran kuukaudessa keleistä riippumatta, toivottavasti joku muukin innostuu ainakin kokeilemaan!

Talvi taitaa tulla nyt ihan oikeasti. Se pieni luminen jakso kuukausi sitten katosi nopeasti ja on menty aika lämpimissä syyskeleissä. Äsken juoksin 6 kilometriä hieman mäkistä metsämaastoa ja ilma oli jo selvästi kirpeämpi kuin eilen, pakkasta oli pari astetta. Luntakin pitäisi sataa lähipäivinä ja pakkaset kiristyy huomattavasti.

Lenkkeilyn kannalta lämmin ja sula keli sopisi mutta talvi saa kyllä muuten jo tulla. Kiva päästä luistelemaan kodin viereiselle lähikentälle tekojääradan sijaan ja pulahtaa avantoon oikeasti talvisessa maisemassa kun lumi peittää maan ja vesi on jäässä. Poikakin odottaa jo kovasti hiihtokelejä, kohta päästään toivottavasti suksimaan ja pulkkailemaan.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Mystinen kynnys joka estää saliharjoittelun.

Jokaista kuntosalia yhdistää arkkitehtuurinen yksityiskohta, näkymätön este kynnyksen tietämillä joka on monille suorastaan ylitsepääsemätön. Osalle koko kuntokeskus on hankala asia käsitellä, jotkut pystyvät käymään samassa paikassa ryhmäliikuntatunneilla mutta varsinainen kuntosali tuntuu pahalta paikalta.

Joskus salilla tulee katseltua ympärilleen ja mietittyä mikä tässä on niin outoa ja jopa pelottavaa joillekin. Oma salini on kaupungin isoin kuntosali / liikuntakeskus ja salin käyttäjät ovat kirjavaa porukkaa. Punttijätkien ja body-mimmien ohessa on aika kattava läpileikkaus ihmisistä, ensikertalaisista eläkeläisiin. Ikinä en ole kokenut että ilmapiiri olisi jotenkin sisäänpäinkääntynyt ja luotaantyöntävä. Jos salille tulevaa ihmistä katsotaankin, tarkoituksena on vain tsekata onko joku tuttu kyseessä. Arvostelevaa kyttäämistä tai ylenkatsomista en ole huomannut.
Kuntosalien maine on suorastaan myyttinen. Testosteroni leijuu ilmassa, rautoja kolistellaan ja painoja paiskotaan, ihmiset kulkevat nokka pystyssä ja appelsiinit kainaloissa. Tosielämästä tällaiset mielikuvat ovat aika kaukana. Pääsääntöisesti ihmiset keskittyvät omaan tekemiseen, auttavat vieraitakin jos joku tarvitsee apua, moikkaavat tuttuja ja tuntemattomia. Lähtökohta on tietysti huono jos lähtee liikkeelle sillä ajatuksella ettei osaa eikä tiedä mistään mitään ja yrittää netistä luetuilla ohjeilla mennä tekemään treeniä tietämättä perusasioita, termejä tai laitteita. Jos kyhjöttää sormi suussa salin kulmassa toivoen olevansa näkymätön niin varmasti kerää kummeksuvaa huomiota, on aina parempi kysyä reippaasti apua tai neuvoja joko salin henkilökunnalta tai kanssatreenaajilta.

Itsekin ajattelin aina vähän siirtää eteenpäin saliharjoittelun aloittamista mutta onneksi luovuin siitä ajatusmallista, soitin eräälle pienelle salille ja juttelin omistajan kanssa mitä haluaisin. Sovittiin tapaaminen, keskusteltiin tavoitteista tarkemmin. Hän esitteli salia, teki yksilöllisen ohjelman ja parin ensimmäisen käyntikertani aikana kävi läpi ohjelman, oikeat tekniikat ja harjoitteet. Mielestäni aloittelijan pitää ehdottomasti toimia näin. Jos tuttavapiiristä löytyy kokenut treenaaja, hänkin käy tietysti opastajaksi ja auttamaan ohjelman tekemisessä.

Jos nyt valitsisin ummikkona kuntosalia niin soittaisin tai menisin käymään useammassa sopivalta tuntuvassa. Neuvottelisin diilin johon kuuluisi esimerkiksi 3-6 kuukauden jäsenyys, saliohjelma sekä treenaamiseen opastaminen. Kannattaa sopia tapaaminen ajankohtaan jolloin tulet todennäköisesti muutenkin treenaamaan niin huomaat kuinka ruuhkainen sali on esimerkiksi illalla. Pelkällä salin pinta-alalla ei ole merkitystä vaan välineiden ja tilan koon sekä asiakasmäärän sopivalla suhteella.

Jonkinlaisen lihaskunto- ja voimaharjoittelun tulisi kuulua jokaisen elämään, jos ei salilla niin vaikka omassa olohuoneessa. Lenkkeily ja esimerkiki jumpat ovat mainiota aerobista harjoittelua mutta se ei estä lihasvoiman heikkenemistä vaan paljon harrastettuna ja heikolla proteiininsaannilla jopa lisää sitä. Lihasvoiman katoamisella en tarkoita vanhuksia, ilmiö lähtee liikkeelle kolmekymppisenä.


Minun maailmassani salielämä EI ole paidan hihoja kiristäviä öljyttyjä hauiksia vaan oman itsensä kehittämistä ja kropan pitämistä toimintakykyisenä ja vahvana. Omaa mieltä ei kannata myrkyttää mielikuvilla, ennakkoluuloilla ja negaatioilla jotka estävät onnellisen elämän. Se salin yrmyimmän näköinen voimanostaja saattaa lopulta olla se mukavin ja puheliain kaveri.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Hanki lihasta, polta rasvaa

Ohjeita treenaamiseen ja ruokavalioon on netti, lehdet ja kirjat täynnä. Vihjeiden ja vinkkien viidakossa täytyy pitää pää kylmänä ja suhtautua pienellä varauksella kaikkeen ja vähintäänkin odottaa että asiantuntijana esiintyvä innokas harrastaja tai personal trainer pohjaa teoriansa tutkittuun tietoon eikä vain mutuiluun. Toivottavasti kukaan ei ota myöskään tämän blogin kirjoituksia minään suorana ohjeena, kirjoitan vain siitä mitä itse teen ja minkä koen hyväksi ja itselleni sopivaksi toimintatavaksi.


Kirjastoihin ja kirjakauppoihin putkahti jokin aika sitten uutuus johon uskallan luottaa ja jota voin suositella muillekin. Sen kirjoittaja Jan Sundell on turkulainen classic bodybuilding-kilpailija (CBB on kehonrakennusluokka jossa on tiukat antidoping-säännöt) joka toimii siviilissä TYKSin sisätautien ylilääkärinä. Ihmiskehon ja lääketieteellisen tutkimuksen tuntemus pitäisi siis olla huippuluokkaa. Moni muukin tuntuu ajattelevan samoin sillä kaikki kirjan kymmenet kappaleet olivat kaikista maakunnan kirjastoista lainassa mutta pienellä odottelulla ja varaamisella Hanki lihasta, polta rasvaa löysi tiensä käsiini.

Kirja on erittäin selkeä ja helppolukuinen. Olen yleensä aika hidas lukija, tavalliseen romaaniin saattaa mennä puoli vuotta (luen aukeaman tai kaksi silloin tällöin). Hanki lihasta, polta rasvaa tuli luettua kannesta kanteen muutamassa päivässä ja moni on varmaan lukenut kirjan yhdeltä istumaltakin. 160 sivusta leijonanosan, eli noin 60 sivua, vie eri kuntosaliharjoitteiden kuvalliset ohjeet. Tästä osiosta onkin varmasti hyötyä treenaamista aloitteleville sekä ennen kaikkea niille jotka eivät ota treenaamisen tueksi personal traineria tai kokenutta kaveria tekemään treeniohjelmaa vaan yrittävät aloitella omin neuvoin esimerkiksi nettiin turvautuen. Sundell myös pilkkoo heprealta ja oudolta saliniilojen lajijargonilta kuulostavat termit ja avaa ansiokkaasti niin proteiinien, rasvojen, hiilihydraattien kuin eri ravintolisienkin perusajatuksia ja toimintatapoja. Lääketieteellisiä termejä on juuri sopivasti, huomaa että kirjoittaja todella on alan asiantuntija mutta silti lukija pysyy hyvin kärryillä vaikka ei olisikaan lääkäriliiton jäsen.

Itse sain eniten juuri kirjan lisäravinteita koskevasta osasta. Sundell selvittää tarkoin miten hän itse toimii harjoitus- ja kisakaudella ja mm. mitä vitamiineja käyttää flunssan nujertamiseen. Kirjasta löytyy myös valmiit harjoitus- ja ruokaohjelmat niin laihduttamiseen kuin fitness-harjoitteluun.

Hanki lihasta, polta rasvaa on selkeä perusopus joka ainakin jokaisen aloittelijan kannattaa tankata läpi. Se ei kerro mitään mullistavia kikkoja tai anna esimerkiksi rasvanpoltosta ahaa-elämyksiä mutta niinhän se pitää ollakin. Erilaiset superkeinot kun paljastuvat lähes poikkeuksetta humpuukiksi vailla laajaa näyttöä ja tutkittua tietoa.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Yhdeksän päivän treeniputki päätökseen.

Jos voisi suunnitella liikkumiset täysin vapaasti niin mieluiten treenaisin viisi päivää ja lepäisin kaksi. Vaihtoehtoisesti sopisi hyvin myös 2-3 treenipäivää ja yksi lepopäivä. Joskus elämä kuitenkin tyrkyttää toisenlaista kalenteria.

to 15.11. 10 kilometrin juoksulenkki
pe 16.11. kuntosalitreeni
la 17.11. 8 kilometrin juoksulenkki
su 18.11. 6 kilometrin juoksulenkki
ma 19.11. kuntosalitreeni
ti 20.11. 7 kilometrin juoksulenkki
ke 21.11. kuntosalitreeni
to 22.11. 12 kilometrin juoksulenkki
pe 23.11. 9 kilometrin juoksulenkki

Reilun viikon saldona siis kolme salitreeniä ja kuusi juoksulenkkiä, yhteensä 52 kilometriä.

En suosittele tällaista toimintatapaa, kroppa tarvitsee lepoa palautuakseen ja kehittyäkseen. Varsinkin kun en ole tämänkään savotan aikana tehnyt juuri mitään lihashuoltoa kuten venyttelyä. Paikat tuntuvat kuitenkin kestäneen, mitään ongelmia ei ole oikeastaan ollut. Viikonloppuna pohkeet polttelivat iltaisin kun lepäsin, sunnuntaina piti juosta 12 kilometriä mutta reipasvauhtisen ja mäkisen kolmosen jälkeen pohkeet alkoivat polttelemaan ja lopetin 6 kilometrin kohdalla.

Tämä oli jonkinlainen sunnuntaikuntoilijan ultrahaaste. Henkisesti on ollut jo vähän aikaa vaikea tikata kilometrejä päivästä toiseen, lokakuun 154 kilometriä lopettivat sen suurimman palon joka alkoi viime vuodenvaihteessa. Aika pitkään se kestikin! Eipä tämä silti mitään pakkopullaa ole, nautin siitäkin kun eilen ton 12 kilometrin lenkin viimeisellä kilometrillä ja viimeisessä kunnon ylämäessä purin hampaita yhteen ja sihisin perkelettä.

Tänään loppui paitsi yhdeksän kilometrin treeniputki niin tuli myös 900 kilometriä täyteen. Saldo on nyt 907 km! Jes!

Monenlaista kilometriä ja ajatusta on noihin 907 kilometriin mahtunut, aikaa niihin on mennyt arviolta 100-110 tuntia. Lopulta aika yksinäisiä siivuja, mukana ei ole ollut juttukaveria tai ipodia. Olen mennyt monen sillan yli ja monen sillan ali. Miettinyt ja nähnyt kaiken, maallisen ja maan alaisen.






torstai 22. marraskuuta 2012

Salipäivä minuutti minuutilta.

7:40 Herätyskello soi. Herätän pojan ja mennään vielä hetkeksi köllöttelemään sänkyyn.
8:00 Pikkujannu katsoo lastenohjelmia, teen hänelle aamupalaa.
9:00 Vien pojan avoimeen päiväkotiin ja lähden kotiin tekemään omaa aamupalaa.
10:00 Pari desiä tuoremehua. Appelsiini, sämpylä ja riisikakku. Päällä voita, juustoa, kinkkuleikkelettä. Proteiinia 5g.
11:30-12:30 Kuntosalilla. Penkkipunnerrusta, vatsarutistuksia, kyykkyjä, leuanvetoa, selänojennusta... Pukuhuoneessa palautusjuoma, proteiinia 22g.
12:45 Ruokakaupassa ostamassa päivän ruuat.
13:00 Töihin.
15:00 Lounas, friseesalaattia, purkillinen tonnikalaa, paketti mozzarellaa, pari kourallista suolapähkinöitä. Proteiinia 80g.
16:30 Töistä kotiin.
17:30 Profeel-mansikkarahka. Proteiinia 19g.
18-19 Ulkoilua leikkipuistossa.

Vaihtoehtoinen lautasmallini: perunaa on niin paljon että ne vaativat oman lautasen! Ei välttämättä sovellu painoaan tarkkaileville... (oikeasti söin puolet potuista seuraavana päivänä lounaaksi)

20.30 Pari possun lehtipihviä maustevoilla, paistettuja perunoita, salaattia. Proteiinia 50g.
22.30 Iltapalaksi smoothie jossa 250g rahkaa ja 250g kuningatarjugurttia. Proteiinia 36g.
23.30 Katselen elokuvaa ja syön vähän sipsiä.
00.30 Olen nukahtanut sohvalle vartti ennen elokuvan loppumista, pesen hampaat ja menen nukkumaan.

Päivän proteiinisaldo 212 grammaa eli noin 2.8g per painokilo.

Tämä on aika normipäivä. Yleensä syön enemmän herkkuja mutta kaapit oli nyt ikävä kyllä aika tyhjiä :( En tarkkaile syömisiä muuten mutta kuntosalipäivinä tosiaan pyrin syömään reilummin proteiinia, lenkkipäivinä keskityn enemmän hiilareihin.

Yleensä mennään aikaisemmin nukkumaan, nyt ei väsyttänyt vaan jäin katsomaan digiboksilta tallennuksia ja elokuvaa kun poika ja avovaimo olivat menneet nukkumaan.

Teen puolikasta työviikkoa, työpäivät ovat yleensä jotain 3-6 tunnin väliltä joten tällainen aika kiireetön ja liukuva elämänrytmi onnistuu. Henkisesti ja fyysisesti en kykene 8-16 työelämään mikä näkyy laihana tilipussina, koen kuitenkin tärkeämpänä voida hyvin kuin mahdollisuuden kuluttaa paljon.

Tässä esimerkkipäivässä on aika isoja proteiinin kerta-annoksia ja on selvää että 50-80 grammaa proteiinia yhdellä aterialla ei imeydy kokonaan proteiinina vaan se on vain ylimääräistä energiaa. Pääsääntöisesti ihminen pystyy hyödyntämään noin 20-30 grammaa proteiinia per ateria.

Sopiva päivä-annos protskua on noin 1-3 g per painokilo. Mitä enemmän liikkuu, sitä enemmän proteiinia kroppa tarvitsee palautumiseen ja lihakset rakennusaineiksi. Pitää kuitenkin muistuttaa erityisesti laihduttajia että tuo 1-3g per painokilo ei tarkoita nykyistä (yli)painoa vaan tavoitepainoa. Paljon liikkuvan satakiloisen ei siis kannata syödä 200-300 grammaa proteiinia päivässä vaan tavoitepainon, esimerkiksi 75kg, mukaisesti 150-225g.

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

CrossTraining Magazine, toiminnallisen harjoittelun puolesta.

Lokakuun lopussa ilmestyi Lehtipisteisiin uusi tuttavuus, CrossTraining Magazine. Lehti on nyt luettu hiirenkorville jo useampaankin kertaan joten muutama sananen siitä voisi olla paikallaan.


Ensimmäinen fiilis lehdestä on tuttuus. Lehden kansi on lähes identtinen ProBodyn numeron 5/2011 kanssa. Tämä ei ole sen enempää sattumaa kuin plagiointiakaan, viimeiset viisi vuotta ProBodyä tehnyt Jouni Virtamo siirtyi sieltä pois ja alkoi tekemään tätä uutta CT Magazinea. Virtamohan on todellinen suomalaisen treenijournalismin grand old man, hän on kirjoittanut niin kirjoja saliharjoittelusta kuin tehnyt useita eri lehtiä lähes 30 vuoden ajan.

Ulkoasu on siis hyvin tuttu, samoin lehden runko ja esimerkiksi sivumäärä on sama kuin ProBodyssa. Kirjoitusten aiheetkin ovat hyvin pitkälti samoja, kun ProBodyn kannessa lukee Toiminnallinen Harjoittelu * Kuntosaliharjoittelu * Urheiluravitsemus, CT Magazinessa vastaava linjanveto on Toiminnallinen Harjoittelu * Voimaharjoittelu * Urheilijan ravinto. Pääpiirteittäin ero on siis hiuksen hieno, sisällössä painotus on toki enemmän crossfitiin ja muuhun toiminnalliseen, omankehon painoa käyttävään harjoitteluun nojaava.

Itse teksti on kuitenkin laadukasta ja koin erittäin mielenkiintoisina lähes kaikki jutut. Salon Mikosta on kiinnostavaa lukea aina, vaikka tuo vanha ProBodyn lehti olisikin tuttu niin uutta asiaa tulee taas ja käsitellään nykyhetkeä. Muista crossfit-staroista on mukana naisten kärkikaartiin kuuluva Tea Tähtinen (Salon tavoin muuten CrossFit Porin urheilijoita) ja Mikko Aronpää, Suomen ykkönen ja Euroopan ykkös-crossfittaajia. Urheiluravitsemuksesta käsitellään nesteytystä ja proteiinia, aika perusjuttuja jotka olisi tietysti hyvä olla hallussa lukijoilla. Lehdessä myös esitellään muutamia wodeja eli päivän harjoitteita joita voi tehdä paitsi suoraan lehdestä luettuna tietona niin myös soveltaa omaan saliharjoitteluun osittain. Harjoittelun perusasioihin pureudutaan leuanvedon tekniikkaa ja eri variaatioita valottavassa jutussa.

Yksi ongelma CrossTraining Magazinessa kuten muissakin treenilehdissä ja oikeastaan myös koko mediakentässä on mainosten ja toimituksellisen sisällön sekoittaminen. Crossfit-salien esittelemisen ja mainostamisen rajaviiva on häilyvä, varsinkin kun jutut on kirjoittanut sali itse eikä varsinainen toimittaja. Muissa alan lehdissä vastaavaa ilmiötä esiintyy erityisesti lisäravinteiden parissa.

ProBody on mainio lehti, samoin CrossTraining Magazine ja sitäkin voi suositella kaikille saliharjoittelunsa monipuolistamisesta kiinnostuneille. Lehdet tosin todennäköisesti syövät toistensa levikkiä sillä ne ovat kuitenkin niin selkeästi toistensa kaltaisia ja vain me pahimmat friikit jaksamme lukea molempia.

Toiminnalliselle harjoittelulle kuten crossfitille ja CrossTraining Magazinelle toivon kuitenkin pitkää ikää, toivottavasti touhu ei jää vain hetken muotioikuksi vaan tämä hieno treenimuoto pysyy ainakin jollain tavalla pinnalla jatkossakin.


Tämä CT Magazinen eka numero poistuu muuten lehtipisteistä lähipäivinä joten kannattaa pitää kiirettä. Toinen numero ilmestyy ensi tiistaina, 27. marraskuuta.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Uusi treenipaita.

Vaikka käytänkin lähes pelkästään teknisiä treenipaitoja niin välillä tulee salilla pukeuduttua myös vanhaan kunnon puuvillaan, ainakin silloin kun nuo varsinaiset treenipaidat ovat hikisinä likapyykkikorissa. Tämä uutukainen on siis tavallinen t-paita mutta sopii aika hyvin salille.


Huom! Kuvassa en ole minä vaan joku paitamalli. Näytän muuten samalta mutta hikipantani on neon-vihreä, mulla ei ole tatuointeja enkä käytä salilla ruskeita sammareita. Toki tangossakin on paljon enemmän rautaa!

Treenit sujuu hyvin, kroppa vaan alkaa olemaan aika väsynyt. Edelliset lepopäivät oli viime viikon tiistai ja keskiviikko joten nyt on takana kuusi peräkkäistä treenipäivää. Vielä pitäisi jaksaa nimittäin suunnittelin lepääväni lauantain ja sunnuntain. Yhdeksän harjoittelupäivää putkeen ilman taukoa... Katsotaan miten käy, varsinkin pohkeet ovat iltaisin kipeät vähän samalla tavalla kuin kasvukivuissa. Ehkä pohkeeni kasvavat ihan järjettömiksi? Sunnuntaina piti juosta 12km mutta jo kolmen kilsan jälkeen pohkeet alkoivat polttelemaan, juoksin lopulta kuusi kilometriä. Äsken juoksin 7km eikä olisi hirveästi enempää huvittanut talsiakaan.

Nyt on kasassa 886 kilometriä ja olen selkeästi tiputtanut lenkkien pituutta kun olen tajunnut että tonni menee kyllä tänä vuonna rikki. Paitsi jos tulee jotain ongelmia.. Peukut pystyyn, pysytään kaikki kunnossa!

maanantai 19. marraskuuta 2012

Älä odota maanantaita tai tammikuuta.

Ensi maanantaina, ensi tammikuussa, ensi viikolla, ensi kuussa. On aika suosittua päättää aloittaa uusi elämä joskus myöhemmin. Se on suosittua, koska on helpompi siirtää asioita hamaan tulevaisuuteen kuin aloittaa niiden käsitteleminen ja työstäminen heti, tässä ja nyt. On tietysti hyvä jos todella aloittaa sen uuden elämän vaikka sitten ensi maanantaina tai 1.1.2013 mutta aloittamisen ajankohdan määrittäminen tulevaisuuteen kertoo jo päällimmäisestä ongelmasta, sen ensimmäisen konkreettisen askeleen ottamisen vaikeudesta.

Tämä asenne heijastuu helposti muuhunkin elämään. Ei eletä tässä ja nyt vaan odotetaan koko ajan jotain myöhemmin tapahtuvaa. Seuraavaa viikonloppua, kesälomaa, ulkomaanmatkaa, sitä kun lapset ovat isompia. Tulevaisuutta ei kuitenkaan ole olemassakaan. Ainoa mitä meillä on, on tämä hetki ja tämä päivä.

Tottakai minäkin odotan asioita jotka tapahtuvat joskus myöhemmin. Mietin ensi kesää ja lomareissua perheen kanssa, tulevia juoksukisoja. Enemmän kuitenkin yritän keskittyä niihin asioihin joita tapahtuu nyt. Viikonloppuna odotin tämän aamun salitreeniä, nyt kun se on ohi odotan tämän illan luistelua perheen kanssa. Elämä on helpommin mielekästä ja onnellista kun pyrkii löytämään niitä hienoja, odottamisen arvoisia hetkiä joka päivästä. Itse olen saanut näitä paljon lisää juuri liikunnan kautta.

Aloitin lenkkeilyharrastukseni kaksi vuotta sitten joulukuussa. Ensimmäiset vaivalloiset kävely- ja hölkkäpätkät tein lumituiskussa liukkailla poluilla. Ehkä aiheesta ei ole tehty mitään tieteellistä tutkimusta mutta voisin veikata että ne jotka ovat aloittaneet "uuden elämän" lokakuisena perjantaina onnistuvat todennäköisemmin kuin ne jotka odottavat aina jotain tiettyä aloituspäivää.

Tulevaisuutta ei ole mutta ei kannata antaa menneisyydellekään liikaa painoarvoa. Historia on muovannut sen millaisia olemme mutta ei päätä sitä mitä teemme. Vaikka ei olisi liikkunut 30 vuoteen, se ei tarkoita etteikö voisi liikkua seuraavia 30 vuotta.

Non è finita quando perdi. È finita quando ti arrendi.  
- Se ei ole ohi kun olet häviämässä. Se on ohi kun luovutat.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Suomen mielenkiintoisimmat juoksukisat.

New York, Lontoo, Chicago, Pariisi, Tokio, Tukholma, Tallinna.. Moni tuttu on reissannut ympäri maailmaa juoksemassa maratoneja. Varmasti hieno tapa nähdä uusia kaupunkeja ja kokea eri maiden kisahuumaa mutta itselleni Suomikin on vielä katsomaton kortti. Juoksija-lehden loistavan kalenterin mukaan Suomessa järjestetään 600-700 juoksutapahtumaa vuodessa ja niistä moni on jäänyt mieleen kummittelemaan.

Vuosi on vielä vähän kesken mutta suurimmalla osalla taitaa (kilpailu)kausi olla jo finaalissa ja ajatus karkaa vuoden 2013 puolelle. Ajattelin nostaa esiin tapahtumia jotka kutkuttavat itseäni eniten. Ne ovat aakkosjärjestyksessä koska tuntui hassulta rankata kilpailuja joihin en ole osallistunut vaan jotka kiinnostavat vain niiden herättämien mielikuvien vuoksi.


Itämeri Maraton 5.10.2013 Hanko

Niin kuin eilisestä kirjoituksestani voi päätellä, kotikaupunkini on meren rannalla ja meri on mulle tärkeä elementti. Hanko on paitsi merellinen kaupunki niin myös samalla Suomen eteläisin kunta. Jotkut ovat juosseet maratoneja Etelänavalla ja Pohjoisnavalla, minä haluaisin juosta Suomen eteläisimmillä teillä ja rantaviivoilla Itämerta katsellen. Lokakuu on myös hieno ajankohta, ehkä kisaan sattuu kutkuttava syysmyrsky joka antaa muutenkin raskaalle kilpailulle valtavasti lisää luonnetta.


Teno Maraton 20.7.2013 Utsjoki

EU:n pohjoisin maraton järjestetään aina heinäkuussa Utsjoella. Reitti kulkee Tenojoen upeissa rantamaisemissa Nuorgamista Utsjoelle. Reitti on harvinainen, se juostaan nimittäin yhdensuuntaisena. Lapin kesä, Euroopan viimeiset rajamaat, tänne voisi tehdä joskus kesälomareissun.

Vaarojen Maraton lokakuu 2013 Koli

Vaarojen Maraton on nimensäkin mukaisesti paitsi jylhiä vaaramaisemia kansallismaisemissa niin myös vaara, tai ainakin todellinen haaste, omalle kestävyydelle. Vaarojen maraton lienee Suomen rankin maraton ja tarjolla on myös ultra-sisukkaille kahden lenkin 86 kilometriä pitkä kisa. Tästä legendaarisesta kisasta löytyy useampiakin kertomuksia blogien muodossa, Wannabe Juoksija-blogin Taru juoksi 43km tänä syksynä, pistePISTEpiste-blogin Hiluvitku 15km ja Hevoskuurissa julkaistiin viime vuonna huippusuunnistaja Simo-Pekka Fincken raportti Eloonjäänyt.

Viapori Eko ½ Maraton loka-marraskuu 2013 Helsinki

Suomenlinnan puolimaraton juostaan maailmanperintökohteissa kaikilla Suomenlinnan viidellä saarella. Osallistujamäärä on alueen herkästä olemuksesta johtuen rajattu. Kirpeän syksyinenä aamuna, usvan noustessa mereltä Suomenlinna on varmasti Helsingin inspiroivimpia juoksupaikkoja.

Åland Marathon lokakuu 2013 Maarianhamina

Maarianhamina on sekä henkisesti että fyysisesti sekoitus Ruotsia ja Suomea, jonkinlainen välitila kahden valtion välillä. 2000-luvun puolivälissä olin saarella katsomassa dramaattista futismatsia ja juoksutapahtuma voisi olla hyvä tapa kuitata karvaat urheilulliset muistot ja saada uusi näkökulma Idrottsparkeniin eli nykyiseen Wiklöf Arenaan. Ahvenanmaan maraton on vähän kuin lähtisi ulkomaille juoksemaan mutta ei ihan. Meri on läsnä täälläkin, vaikka suurin osa matkasta kuljetaan Ahvenanmaan maaseudulla. Reitti juostaan "sinne-ja-takaisin" periaatteella, kääntöpaikka on Hammarlandissa.


Vaikka maraton on mulle vielä täysin riittävä haaste niin myös ultra-tapahtumissa on oma erityinen mielenkiintonsa, tässä vaiheessa toki vain katsojana. Kannattaa mennä paikalle esimerkiksi siinä vaiheessa kun on juostu 23 tuntia jos haluaa nähdä juoksevia zombeja ja hurjaa tahdon ja mielen lujuutta!

Endurance 24h 23.-24.2.2013 Espoo

Kilpailijat juoksevat sisähallissa 390,04 metrin radalla 24 tuntia. Tavoite? Juosta niin monta kierrosta kuin mahdollista! Kisan naisten ennätys on vuodelta 2010, japanilaisen Sumie Inagakin 241,426 km ja ja miesten Jari Soikkelin viime vuotinen 247,944 km. Kilpailu on jo loppuunmyyty ja sinne on jälleen tulossa kovia tekijöitä ympäri maailmaa. PK-seudulla vaikuttavien kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan ja tsemppaamaan, myös vapaaehtoisia kaivataan mukaan järjestelyihin.

Oxroad Ultra 16.-17.8.2013 Turku-Hämeenlinna

Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestetään 100 mailin yhdensuuntainen kilpailu. Kisa alkaa prologilla Turun linnan pihalta. Hevosvaljakon johdolla edetään Turun kuuluisimpien nähtävyyksien ohi lähtöpaikalle, josta varsinainen 100 mailin kilpailu ja ajanotto alkaa. Maaliintuloa juhlistaa Hämeenlinnassa vietettävät Keskiaikamarkkinat. Reitti noudattaa vanhaa Hämeen Härkätietä. Vaikuttaa jo nyt vuoden tapaukselta!

Suomi-juoksu 8.-9.6.2013 Perniö, Salo

Sadan kilometrin kilpailu suomalaisessa suviyössä, lähtö tapahtuu klo 19 ja ajanotto loppuu 16 tunnin kohdalla. Muita sarjoja: 60km, 42km ja 10km. Kaikki matkat juostaan illalla ja yöllä joten ainutlaatuisesta tavasta kokea suomalainen suviyö on todellakin kyse.


Lista suomalaisista ultrajuoksutapahtumista löytyy Endurance UltraRunning Team Finlandin kotisivuilta.

torstai 15. marraskuuta 2012

Juoksin autiota hiekkarantaa.

Ajelin aamupäivän ratoksi yhdelle pohjoismaiden pisimmistä hiekkarannoista. Hiljaiselta näytti. Ei ollut auringonpalvojia, hiekkalinnoja rakentavia lapsia, uimareita tai rantalentiksen pelaajia.


Minun piti olla täällä jo puolitoista vuotta sitten. Se kesä kuitenkin meni ilman rannalla juoksemista. Tuli vuosi 2012 ja uusi kesä. Hiekkaleikkejä riitti, lenkit jäi tekemättä. Nyt päätin tarttua hetkeen. Ehkä sillä on joku suurempi tarkoitus ettei vielä ole tullut talvea ja lunta. Vaikka se että vihdoin juoksen sen lenkin rannalla.

Lähdin juoksemaan pitkin rantaviivaa, yhtenäistä hiekkarantaa pitäisi olla nettilähteiden mukaan noin kuuden kilometrin verran. Kädessä oli maasto-gps jolla mittasin lenkin ja rannan pituutta. Marraskuisesta merituulesta pelästyneenä olin laittanut päähän lippiksen sijaan pipon, ensimmäistä kertaa tänä syksynä.


Aurinko paistoi pilvien takaa, meri kohisi. Huikea fiilis. Ei liene sattumaa että yksi klassisimmista juoksukuvauksista on rannalla juokseminen, leffoissa, tv-sarjoissa, mainoskuvissa. Meri on aina vaikuttava elementti eikä aalloista meinaa saada katsetta irti. Vähän kuin palavat puut nuotiossa tai takassa mutta meri on miljardi kertaa vaikuttavampi. Saman veden äärellä on kaikki mantereet ja maanosat, miljardeja ihmisiä. Meren kohinan rauhoittavan vaikutuksen on mainittu tuovan mieleen kohdun mutta yhtä hyvin se saattaa olla vielä syvemmälle dna:ssamme. Alkumeri josta kaikki elämä on lähtenyt liikkeelle.

Selkämeren autiolla marraskuisella rannalla juokseminen tuo mieleen, ainakin näin hienossa auringonpaisteessa, legendaarisimmat rantakuvat. Venice Beachin lenkkeilijät ja rannalla sijaitsevan kuntosalin, Muscle Beachin. Nuo kuvat ja paikat tuntee varmasti jokainen peräpohjolan mummokin.


Täällä ei kuitenkaan näy muskelimimmejä ja punttipateja muista juoksijoista puhumattakaan. Jossain joku ulkoiluttaa koiraa. Edetessäni rantaviivaa näen valkean hahmon. Valkoiseen ulkoilupukuun pukeutuneella naisella on otsallaan laskettelulasit, hän vaikuttaisi keräävän jotain rannalta. Tuntuu kuin olisin japanilaisessa tieteiselokuvassa ja merestä nousee kohta joku esihistoriallinen, ympäristömyrkkyjen ja säteilyn sisuunnuttama merihirviö. Ketään ei kuitenkaan näy ja paikoitellen aavemaisesta fiiliksestä huolimatta rantaa ympäröivästä metsästäkään ei juokse susi kimppuuni. Simpukan kuoret rasahtelevat rikki kenkien alla.

Rantaheinä on kasvanut niin tiheästi että hetken päästä luovutan ja käännyn takaisin. GPS näyttää 2.5 kilometriä. Rannan juokseminen toiseen suuntaan tuntuu todella raskaalta. Alkaako hiekka alustana vaikuttaa? Rantaviiva ei ole kuitenkaan pehmeää, puuterimaista pöllyävää hiekkaa vaan aika sopivan jämäkkää juoksupintaa. Välillä jalka uppoaa, hiekassa on petollisia kuoppia jotka eivät erotu mitenkään silmällä mutta ne ovat täynnä vettä. Ilmeisesti juoksen vastatuuleen ja juoksemisen raskas fiilis johtuu siitä. Tässä kohinassa on vaikea tajuta mistä suunnasta tuulee.


Juoksen rantaviivaa toiseen suuntaan kunnes hiekkaranta vaihtuu ensin rantaheinään ja sen jälkeen mäntymetsään. Näen kyltin "YKSITYISALUE" ja lähden takaisinpäin. Olen juossut 6 kilometriä. Vaihtaessani suuntaa aurinko paistaa jo täydeltä terältä, pilvettömältä taivaalta. Musta juoksutakki lämpenee ja hiki alkaa valua pitkin naamaa. Otan pipon pois ja ryttään sen taskuun. Uskomaton ilma ja fiilis. Marraskuun 15. päivä ja tämä voisi olla joku raikas heinäkuun aamu. Ranta ja dyynit värjäytyvät kultaisiksi. Välillä juoksen kohti aaltoja, tekisi mieli heittäytyä veteen polskuttelemaan mutta tajuan että nyt ei oikeasti ole heinäkuu ja käännyn takaisin juuri ennen kuin rantaan työntyvä aalto ehtii kastella juoksutossuni.



8 kilometriä tulee täyteen ja päätän lopuksi juosta vielä korkeita dyynejä ylös ja alas. Erittäin raskasta, hiekka pettää koko ajan alta mutta kipitän päättäväisesti. Jalat menevät haarakäyntiä kuin sukset ylämäessä. Juoksen vielä hetken metsäistä maastopolkua ja Garmin näyttää autolla 10.1km.

Jos tästä lenkistä olisi tehty elokuva, soundtrackiksi riittäisi meren kohina. Lopputekstien aikana voisi kuitenkin soida tämä laulu.


tiistai 13. marraskuuta 2012

Ultrajuoksijoita televisiossa.

Toiset meistä on luotuja juoksemaan. Illasta aamuun, aamusta iltaan. Auringonlaskusta aamunkoittoon. Kunnes jalat pettää, suusta tulee vaahtoa. Aistit terävöityvät, näkökyky katoaa, horisontti alkaa pyörimään. Hahmot muuttavat muotoaan.


Ultrajuoksijoiden tarinat ja kertomukset ovat mielenkiintoista kuultavaa. Suosittelen lämpimästi Dean Karnazesin elämäkertaa Ultramaratoonari, joka on ollut suurin innoitukseni tämän vuoden tekemisissä blogin kirjoittamisesta maratonharjoitteluun.

Suomi on perinteikäs kestävyysurheilijoiden maa ja myös ultrajuoksijoita on paljon. Huomenna klo 18.30 FOX-kanavan VO2-urheiluohjelma keskittyy näihin puurtajiin ja rajojen rikkojiin. Mukana on ultramaratoonareiden lisäksi mm. paljasjalkajuoksija. Odotan jo nyt innolla!

maanantai 12. marraskuuta 2012

Maailman paras isänpäivä.

Herättiin pojan kanssa vähän ennen kahdeksaa ja lähdettiin hakemaan avovaimoa töistä. Aamupalaa ja lahjoja.


Blogiani viime viikolla lukeneet muistanevat että pohdin miten jännää ois kokeilla luistelua parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Perhe ei ollut lukenut blogia mutta hyvin olivat silti keksineet lahjan. Kohon luistimet löytyivät paketista mahtavan kortin ja kalenterin lisäksi.

Aamupalan jälkeen kävin kipittelemässä vajaan kympin lenkin. Satoi vettä ja tuuli reippaasti mikä toi lenkkiin vähän enemmän luonnetta ja mielenkiintoa, yleensä pitää sataa todella rankasti että lenkillä edes huomaisi sadetta. Hyvät treenivaatteet hylkivät niin tehokkaasti vettä tai ovat jotain super-drytec-materiaalia että usein sadelenkin jälkeen vaatteet on melkein kuivia.

Lenkin aikana pikkuleipuri oli väsännyt herkullisen kakun.


Vesisade ei haitannut vaan lähdettiin tietysti iltapäivällä testaamaan uusia luistimia. Ei ollut ruuhkaa ja saatiin vapaasti smirklailla. Kolmois-axel ja ritti-tulppi-yhdistelmä onnistuivat! No ei, hauska oli luistella tosi pitkästä aikaa enkä edes kaatunut kertaakaan. Kyllä se tästä lähtee!


Illalla värkkäiltin vielä legoista skeittiparkki katsomoineen. Kuvaamisen jälkeen tehtiin vielä reili jossa sai tehtyä hyviä grindejä ja slideja.


Maailman paras isänpäivä, todellakin.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Talvilenkkeilyn ABC.

A Aivot narikkaan ja hölkkäilemään.
B Buranat valmiiksi
...

Tai sitten hommaa voisi lähestyä ihan toiselta kantilta. Syksyn saapuessa monet jo hylkäsivät ulkoliikunnan riemun ja siirtyivät kuntosalien juoksumatoille mutta osa juoksijoista jatkaa keleistä huolimatta ulkona läpi talven. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään ja ajattelin hieman jakaa omia mietteitäni tästä jalosta harrastuksesta.

Kuukausi sitten täällä oli maa valkoinen ja kipiteltiin ensimmäiset lumilenkit, tuo huvi jäi kuitenkin lyhyeksi ja ollaan palattu tavalliseen syyskeliin. Ensi viikollakin pitäisi olla +5C niin päivällä kuin yöllä mutta ellei ilmastonmuutos ole ottanut poikkeuksellisen suuria harppauksia tänä vuonna niin eiköhän ne kunnon talviolosuhteet saavu vähän pysyvämmin myös eteläisempään Suomeen.


Itse olen juossut läpi lumisten polkujen ja tuiskuavan lumisateen koko juoksuharrastukseni ajan enkä ole siirtynyt juoksumatolle. Minulle juokseminen on hyvin vahvasti ulkoliikuntaa eikä matolla juokseminen täysin korvaa ulkolenkkejä. Kokematon mattojuoksija ei uskalla juosta yhtä lujaa kuin ulkona ja tottunut mattoilija puolestaan hyötyy maton tekniikasta joka vetää juoksijaa eteenpäin. Syntyy ns. alamäkiefekti.

Joka talvi olen tutkinut urheilukauppojen nastakenkävalikoimia mutta aina ne ovat jääneet ostamatta. Voi olla että niistä on hyötyä talvijuoksussa mutta en ole oikea henkilö antamaan asiasta suosituksia. Suurin osa talvella juoksevista tutuistani käyttää kuitenkin aivan samoja juoksutossuja kuin kesälläkin.

Alustalla on suurin merkitys pitoon ja juoksemisen turvallisuuteen. Asfaltti on pääsääntöisesti liukkain alusta, itse en pidä juoksemisesta kaupunkien keskustoissa tai asfalttiteillä edes hiekoitettuna. Hyvällä talvikunnossapidolla, eli siis käytönnässä hiekoituksella, tai lumeen tamppautuneena asfaltillakin voi toki juosta mutta petolliselta se usein tuntuu. Kovassa kulutuksessa jää hioutuu hyvin liukkaaksi peilipinnaksi.

Itse juoksen talvella lähinnä kunnan ylläpitämillä lenkkipoluilla ja kuntoradoilla joita aurataan ja hiekoitetaan läpi talven. Tällaisia luulisi löytyvän suurimmasta osasta Suomen kuntia, kannattaa tutkia oman kaupungin vapaa-aikaviraston tai liikuntatoimen nettisivuja tai soittaa liikuntapaikoista vastaavalle työntekijälle. Jos oma lähipurtsi jää hoitamatta niin ahkeralla otteella sen saa pysymään auki läpi talven. Päivittäiset kävelylenkit vaikka koiran kanssa tai juoksulenkit puuterilumessa tamppaavat polun pohjasta pitävän ja reitti pysyy avoimena. Tämä tietysti vaatii aktiivisuutta mutta saattaa toimia.


Ulkona juokseminen on alustasta riippumatta erilaista kuin muina vuodenaikoina. Koskaan ei voi olla täysin varma alustan pidosta ja lumen alla saattaa olla piilossa liukkaita kohtia. Tästä syystä lenkit ovat aavistuksen normaalia hitaampia mutta se ei haittaa, usein monet juoksevat peruskestävyyslenkit muutenkin liian nopeasti. Varovaisuudesta johtuen juoksuasento ja askellus saattaa olla myös normaalista poikkeava joten uudet lihasryhmät saattavat alkutalvesta hieman kipeytyä mutta ei huolta, kuuluu asiaan.

Juoksumatolle ja ulkona juoksemiselle on kolmaskin vaihtoehto, sisäjuoksuradat. Monissa urheilutaloissa ja sisähalleissa on yleisurheilijoita varten juoksuratoja ja näitä voivat yleensä muutkin käyttää. Näissä paikoissa on usein kiinteä yleisövuoro jolloin kuka tahansa saa mennä treenailemaan, omassa kotikaupungissani urheilupaikkojen varaustilannetta voi seurata netistä ja olen käynyt juoksemassa halleissa myös mm. arkiaamupäivisin kun seuroilla ei ole varattuja vuoroja ja halleissa ei ole muita käyttäjiä. Varsinkin nopeita lenkkejä ja intervalleja varten sisäradat ovat ihan ehdoton juttu, liukkaalla ja epävarman tuntuisella alustalla kun ei yleensä uskalla juosta kovinkaan lujaa.

Liukkaan alustan lisäksi monia epäilyttää kylmässä ilmassa rehkiminen. On täysin yksilöllistä miten kroppa kestää kylmää ilmaa ja joillekin esimerkiksi hengittäminen pakkasella on raskasta. Tämä selviää kuitenkin vain kokeilemalla ja osin totuttautumalla. Aluksi voi ottaa lyhyitä kävelylenkkejä, sitten lyhyitä hölkkälenkkejä jne. Oma pakkasrajani on noin -20C, onneksi näillä leveysasteilla noin kylmiä päivälämpötiloja on vain kerran tai pari talvessa.

Oikeaan pukeutumiseen oppii vain kokeilemalla, erehtymällä ja ottamalla opikseen. Oma kroppani lämpenee huomattavasti ensimmäisten kilometrien jälkeen eikä ole ollenkaan harvinaista että pakkasta on viisitoista astetta ja juoksen ilman hanskoja. Erilaisia urheilukerrastoja ja lämpimiä teknisiä juoksuvaatteita on olemassa isot valikoimat, suosittelen lähtemään maltillisesti liikkeelle oman vaatekaapin tarjonnasta. Usein ne omat vanhat pitkät kalsarit sopivat juoksulenkeille verkkareiden alle yhtä hyvin kuin 100 euron erikoisvermeet. Tärkeää on muistaa vaihtaa hikiset lenkkikamat kuiviin vaatteisiiin heti lenkin jälkeen! Muuten vilustuminen on lähellä.

Unohtuikohan jotain? Talvilenkkeily on hienoa liikuntaa, talvella ei tarvitse vain liikkua autolla ja värjötellä aivan liian pienissä vaatteissa pihalla. Oikeaan pukeutumiseen oppii vain kokeilemalla. Voin luvata että kevään juoksutapahtumiin on aivan erilaista lähteä läpi talven lenkkeilleenä kuin jos alkaisi juoksemaan vasta lumien sulaessa.

Tämä kaveri diggaa myös lumisista poluista:


torstai 8. marraskuuta 2012

Lajit joita haluaisin kokeilla.

Vannon hyvin vahvasti monipuolisen liikkumisen ja treenaamisen nimeen mutta olen kuitenkin hyvin jämähtänyt juoksemiseen ja kuntosaliharjoitteluun. Tähän on useampiakin syitä: koen kehittyväni edelleen hyvin pitäytymällä näissä harjoitusmuodoissa, liikkuminen on pysynyt mielekkäänä enkä ole kyllästynyt ja aikataulu on sopivan täynnä. Liikun viitenä päivänä viikossa enkä haluaisi ottaa pois kumpaakaan lepopäivistä enkä ole tällä hetkellä halukas vaihtamaan juoksu- tai salitreenejä johonkin muuhun.

Tästä huolimatta mielessä on kyllä paljon eri lajeja ja urheilumuotoja joita olisi kiva joskus kokeilla. Ajattelin listata ne tänään.


Crossfit Erittäin inspiroiva laji joka jo nyt muovaa treenejäni eri liikesarjojen ja harjoittelutapojen muodossa. Lähivuosina kun suurin huuma ja tungos cf-saleilta katoaa ja tilanne normalisoituu voisin ilmoittautua on ramp-kurssille ja korvata sillä jonkin aikaa muun saliharjoitteluni.

Kiipeily  Joko seinäkiipeily tai boulderointi luonnossa toisi oman lisänsä voimaharjoitteluun. Kiipeilyssä tarvitaan vahvoja sormia, pitävää otetta ja hyviä käsilihaksia. Joku mimmi oli laittanut huikean treenivideonsa youtubeen: http://www.youtube.com/watch?v=iTWPbSgKaWI . Wow!

Käsipallo Suomessa aika harvinainen mutta maailmalla todella iso joukkueurheilulaji. Käsistä olisi hienoa päästä katsomaan, sarjaotteluja on lähinnä isoilla paikkakunnilla ja ruotsinkielisissä osissa maata, ja ennen kaikkea kokeilemaan pelata. En ole yleensä joukkueurheilun suuri ystävä mutta käsistä voisi olla hienoa testata, sitä pidetään usein fyysisimpänä joukkuelajina, siis "kovempana" kuin vaikkapa lätkä tai amerikkalainen jalkapallo.

Maantiepyöräily Omistan yksivaihteisen peruspyörän jossa on lastenistuin. Sillä ei poljeta pitkiä etappeja vaan lähinnä kodin, työpaikan, ruokakaupan ja leikkipuiston väliä. Jos voittaisin lotossa en vaihtaisi autoa tai asuntoa vaan ostaisin kunnon pyörän. Olisi hienoa joskus heittää joku 50 tai 100 kilometrin lenkki.

Painonnosto Nyt en siis tarkoita käsipainojen kolistelua kuntosalin nurkassa vaan perinteistä olympiatyylin painonnostoa joka koostuu tempaus- ja työntonostosta. Olen käynyt katsomassa muutamia painonnostokilpailuja ja seurannut lajia tv:stä ja onkin todella motivoivaa nähdä esimerkiksi 50-kiloisen teinitytön nostamassa kaksi kertaa oman painonsa suorille käsille. Paikallinen painonnostoseura järjestää toimintaa paitsi nuorille niin ilmeisesti myös lajia kokeilemaan haluaville aikuisille. Oikeiden tekniikoiden oppiminen kiinnostaisi todella paljon.

Pikaluistelu Pikaluistelu on komean näköistä tv:n välityksellä mutta todellisen kolauksen koin viime talvena kun poikani kanssa sattumalta bongasin paikallisella tekojääradalla treenaavia harrastajia. Hupullisessa trikoohaalarissa ja klonksuvissa luistimissa käppäilleet hemmot kisaisilivat piirin mestaruuskisoissa seuraavalla viikolla ja olimme pojan kanssa katsomassa. Ainoina katsojina. Visuaalisesti äärimmäisen kiehtovan näköistä kun pitkillä vedoilla liututetaan ympäri rataa kovaa vauhtia. Mutta kuten eilen kirjoitin, en omista edes tavallisia luistimia saati pikaluistimia. Ehkä kuitenkin joskus. Hauska olisi kokeilla... sitten joskus kun pysyy edes pystyssä hokkareilla.

Spinning Todennäköisesti kokeilen spinningiä ennen maantiepyöräilyä :D Tämä olisi näistä helpointa toteuttaa koska salillani on joka päivä yksi tai useampia spinning-tunteja mutta eipä ole vielä tullut mentyä mukaan. En ole koskaan ollut millään ryhmäliikuntatunnilla mikä nostaa vähän kynnystä lähteä kokeilemaan.

Taiji (tai chi) Tämä laji onkin ilmestynyt vähän puskista nimittäin kaverini on innostunut lajista ja on alkanut ohjaamaan tunteja. Hän on myös pyytänyt minua kokeilemaan ja ajatus kyllä kiehtoo, olen todella kankea ja olisi hyvä saada lisää liikkuvuutta ja oppia kehonhuoltoa. Kiinalaisen sananlaskun mukaan "Siitä, joka harrastaa taijita, tulee notkea kuin lapsi, vahva kuin puunhakkaaja ja tyyni kuin viisas." Siihenhän tässä muutenkin pyritään!

Triathlon Triathlonin jokamiesmatka (750 m uintia, 20 km pyöräilyä, 5 km juoksua) voisi olla hieno läpäistä mutta ensin pitäisi tosiaan hankkia se kunnon pyörä - ja opetella uimaan! Pystyn uimaan ehkä parisataa metriä uimahallin seisovissa vesissä kun rataköysi tai altaanreuna on vieressä mutta 750 metriä virtaavassa joessa tai aaltoilevassa järvessä.. Yksi lisää hukkumistilastoihin. Ehkä vielä jonain päivänä käyn jonkin aikuisten uintikurssin ja läpäisen triathlonin.


Ei muuta kuin venaamaan koska bloggaan jostain näistä!

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Luistelua ja lukemista, nousua ja kaatumista.


Syksyiset ilmat jatkuu mutta tekojääradan ansiosta luistelukausi on avattu. Mulla ei ole ollut luistimia pariinkymmeneen vuoteen enkä varmaan enää edes pysyisi terien päällä mutta on mahtava seurata sitä iloa mikä syntyy kun innokas neljävuotias onnistuu koko ajan paremmin pysymään pystyssä.

Ehkä ne luistimet pitäisi joku päivä ostaa kun poika aina kysyy koska minä luistelen. Sama juttu suksien kanssa.. Nolo juttu.


Luistelun lisäksi viime aikoina on tullut luettua paljon. Lehtipisteessä ja kirjastossa on tullut bongattua erittäin mielenkiintoisia juttuja ja avovaimokin oli ostanut uuden Fitin hyvän tarjouksen myötä. Molemmista kirjoista sekä ainakin CrossTraining Magazinesta olen kirjoittamassa lähiaikoina.

Tänään länsirannikkoa on repinyt raju syysmyrsky, olisi ollut ihan mielenkiintoista käydä lenkillä metsässä puiden kaatuessa polulle. Treenaajan tiehän on täynnä esteitä ylitettäväksi, vaikka sitten kaatuneita puunrunkoja. Ohjelmassa oli kuitenkin salipäivä, tein monipuolisesti yläkropan treeniä eikä ranne kipuillut yhtään. Toivottavasti ei myöskään kipeydy, koko ajan pelottaa että kyseessä oli vain adrenaliini- ja testosteronihuuma joka vei kivun pois enkä huomannut sitä.


En ikinä kuuntele musiikkia salilla tai lenkeillä, olen ajatellut säästellä tätä henkistä dopingia siihen vaiheeseen kun sitä todella tarvitsen eli jonnekin tulevaisuuden älyttömille 50 kilometrin treenilenkeille tai vastaaville. Usein kuitenkin mielessä soi joku loistava biisi tai tulee hyräiltyä tai lauleskeltua jotain tsemppaavaa laulua. Tämän syksyn kovin fiiliksen nostatus lienee Disco Ensemblen Second Soul. Sekä videosta että itse biisistä tulee todella hyvä olo ja kroppa ja mieli on täynnä energiaa ja endorfiineja. Disco Ensemble oli mulle läheinen juttu 2000-luvun alkupuolella ja seurasin aika tarkkaan bändin nousua pieniltä punk-klubeilta loppuunmyytyihin mestoihin mutta viime vuosien levyt eivät ole juurikaan säväyttäneet. Toi biisi on kyllä nerokas.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Sairausloma ohi - yläkropan treenaminen jatkuu.

5. lokakuuta tein normaalin salitreenin, penkkipunnerrusta, leuanvetoa, kyykkyjä. Muutaman päivän päästä ranne alkoi kipuilemaan. Se ei meinannut millään parantua joten kävin lääkärillä joka kirjoitti tulehduskipulääkereseptin ja suositteli parin viikon taukoa käsitreeneistä. Olen yrittänyt mahdollisimman paljon olla tekemättä tuolla oikealla kädellä mitään raskasta ja keskittynyt salilla vain jalkoihin ja keskivartaloon.


Eilen, tasan kuukausi edellisestä yläkropan treenistä, yritin paluuta mieli täynnä intoa, odotusta ja pelkoa. Ei mennyt niin kuin olisin halunnut mutta sain kuitenkin tehtyä pitkästä aikaa myös yläkropan harjoitteita. Penkkipunnerruksessa ranne kipuili. Leuanvedossa sekä myötä- että vastaote tuntui mahdottomalta, ranne kipuili. Hauiskääntö kulmatangolla - kipua. Ei kuitenkaan niin pahaa kuin kuukausi sitten jolloin en saanut väännettyä avaimella ovea auki. Eteenpäin on menty mutta vielä on paljon matkaa normaaliin ranteen toimintakykyyn.

Treenin loppuvaiheessa tajusin että suurin osa kipua tuottavista liikkeistä olivat tangolla tehtäviä harjoitteita. Niissä ranteen asentoa ei saa muutettua. Tämän havainnon tehtyäni sain tehtyä leukoja kahvoilla, siis sormet kohti toisiaan eikä eteen tai taaksepäin kuten yleensä. Penkkipunnerrus onnistui käsipainoilla. Ehkä tästä selvitään!

Henkisesti on kuitenkin raskasta hylätä rakas tanko. Se on kuitenkin niin hieno väline ja taipuu monenlaiseen harjoitteluun, itse teen tangolla niin askelkyykkyjä kuin pystypunnerrusta seisten, ettei mitään rajaa. Ehkä näemme kuitenkin taas pian ja pystymme tekemään taikoja toisillemme. Sillä välin yritetään valita sopivia käsipainoja, keksiä variaatioita vanhoista liikkeistä ja hyväksyä muutos vanhaan ohjelmaan.

Juoksukin kulkee. Kovan lokakuun jäljiltä tutut lenkkimaisemat ovat kuitenkin tuntuneet vähän puulta ja olen tuonut niihin eloa lisäämällä nopeampia osioita lenkkien sisälle. Tavalliset junnaavat pk-lenkit ovat pienellä muutoksella olleet erittäin mielenkiintoisia ja tuntuneet tehokkailta. Lauantaina juoksin 9 kilometriä josta puolivälissä kolme kilometriä yhtäjaksoisesti kovalla temmolla. Tänään 12 kilometrin lenkin jälkimmäiset kuusi kilometriä juoksin vuorotellen 500 metrin kovempia vetoja ja 500 metrin pk-vauhtisia palautteluja. Tuntuu niin mahtavalta kun pystyy vetämään noin pitkiä vauhdikkaita pätkiä ilman että vatsalaukun sisältö nousee kurkkuun ja hengitys muuttuu puuskuttamiseksi. Ehkä jonain päivänä juoksen puolimaratonin puoleentoista tuntiin tai maratonin kolmeen ja puoleen tuntiin. Ehkä. Mutta vaikka en onnistuisikaan niin tämä matka on niin mahtava että mitä sitten.

Vaikka tämän blogin nimi lähtee ajatuksesta että olisi todella hienoa juosta 1, 10 tai 100 kilometriä niin että se tuntuisi kevyeltä, tai nostaa 200kg penkiltä/maasta/mistä vaan samalla fiiliksellä, niin eipä sillä lopulta ole niin paljon väliä onnistuuko se koskaan. Tänään oli niin mahtava fiilis kun palasin lenkiltä autolle ja tajusin miten lujaa pystyin juoksemaan ja miten nopeasti palautumaan että todellakin tuntui kevyiltä kilometreiltä. Taisin sanoa itsekseni "v-ttu mä olen paras". En ehkä ole paras keneenkään muuhun verrattuna mutta omaan vanhaan itseeni verrattuna todellakin olen paras. Hitto tää touhu on siistiä!

maanantai 5. marraskuuta 2012

Motivaation lähteellä: TV.

Olen ollut aina innokas penkkiurheilija ja katsonut kaikenlaista urheilua pöytätenniksestä nyrkkeilyyn ja curlingista kenttäratsastukseen. En kuitenkaan enää hirveästi jaksa tai ehdi seurata yksittäisiä pienempiä kisoja tv:stä, käyn mieluummin katsojana paikallisissa urheilutapahtumissa. Isot arvokisat toki tulee seurattua aina hyvinkin tarkkaan.

Telkkarista tulee kuitenkin lukuisia urheilun asia- ja makasiiniohjelmia jotka ovat kiinnostavampia kuin itse kilpailut. Ne eivät kerro siitä yhdestä pienestä hetkestä joiden perusteella yleisö päättää kuka on hyvä ja kuka huono, vaan niistä kaikista muista päivistä jotka pitää tehdä töitä niiden isojen tavoitteiden eteen. Esittelen tänään muutamia TV:n makasiiniohjelmista.

SPORTMAGASINET, Yle Fem ti klo 21, uusinnat ke Fem ja to TV2

Pitkäikäisin ja ehkä myös arvostetuin nykyään tv:ssä pyörivistä urheilun ajankohtaisohjelmista. Sportmagasinetin taso perustuu hyvin valittuihin aiheisiin ja riittävän pitkiin juttuihin. Yhdessä puolen tunnin ohjelmassa on yleensä 2-3 aihetta joten niihin ehditään paneutua perusteellisesti. Mukana on usein pienempien lajien, kuten vaikkapa jääpallon tai käsipallon, harrastajia jotka tekevät kovaa työtä yhdistäessään siviiliammatin ja urheilemisen korkealla tasolla. Yksi tämän syksyn parhaista jaksoista keskittyi siihen miksi Suomi ei osallistu vesipallossa, maahockeyssa tai short track-luistelussa olympialaisiin vaikka meillä on maa täynnä uima- ja jäähalleja sekä perinteitä ja valmiuksia kyseisiin lajeihin. Mulla on vieläkin digiboksissa tallessa Sportmagasinetin puolitoista vuotta sitten tulleita juttuja crossfitistä. Seuraavassa jaksossa on luvassa tietoa mm. urheilijoiden ravitsemuksesta.

VO2, FOX ke klo 18.30, uusinnat ke, to ja su

VO2 on itselleni uusi tuttavuus. Bongasin ohjelman vähän vahingossa pari kuukautta sitten ja jäin koukkuun. Mielenkiintoisia juttuja erilaisista lajeista ja persoonista. Tänä syksynä on nähty juttuja mm. Extreme Run-juoksutapahtumasta, eräsuunnistuksen SM-kilpailuista ja vapaasukeltajien harjoittelusta MM-kilpailuihin. Koko syksyn on myös seurattu ultrapyöräilijä Markku Saarista josta bloggasin pari viikkoa sitten. Saarinen on muuten aloittanut viime perjantaina Lahdessa Kauppakeskus Karismassa 7 vuorokauden yhtämittaisen pyöräilyn, käykäähän katsomassa ja tsemppaassa miestä jos siellä suunnalla vaikutatte. Tuostakin tempauksesta on tulossa ohjelmaan juttu. Seuraavassa jaksossa on luvassa kyykyn SM-yritys, mm. Bodaus-lehden lukijoille tuttu Petri Raatikainen yrittää 100 kilolla 160 toistoa.

SISU, TV2 su päivällä, uusinnat ti ja to

Pari vuotta pyörinyt ohjelma jossa esitellään suomalaisia urheiluseuroja, tutustutaan eri urheilijoiden harjoituksiin ym. arkeen. Ihan hyvä ohjelma mutta keskittyy hieman liikaa tuttuihin lajeihin ja ihmisiin.

URHEILUKATU 2, TV2 su illalla, uusinta to

Harmittavan samankaltainen ohjelma kuin Sisu, ja kun aiheetkin ovat usein lähes samoja, viime viikkoina molemmissa on ollut mm. Jukka Keskisalo ja Tuuli Petäjä, niin eipä nämä niin hirveästi jaksa innostaa kuin Sportmagasinet ja VO2. Urheilukadun paras osio on lajitestit joissa toimittajat kokeilevat uusia lajeja. Mieleen on jäänyt mm. Riikka Smolanderin osallistuminen penkkipunnerruksen SM-kisoihin yhdellä treenikerralla. Osallistujia oli kolme joten 40 kg tuloksella irtosi SM-mitali :D

perjantai 2. marraskuuta 2012

Elämänmuutos vai pelkkä päivitys?

Laihduttaminen, kunnon kohottaminen, tai ihan vain terveemmät elämäntavat. Kun aletaan tekemään muutoksia elämässä kannattaa ensin miettiä tarkoin mitä haluaa ja kuinka paljon.

Jos tavoitteet eivät ole suuria eikä aseta itselleen kovia aikarajoja, pienet päivitykset elämäntapoihin tuovat pienen muutoksen. Säännöllinen hyötyliikunta kuten autoilun vaihtaminen pyöräilyyn ja kävelemiseen ja ruokailujen miettiminen ja ohjaaminen terveellisempään suuntaan pudottavat hieman painoa pitkällä aikavälillä. Pieni päivitys voi olla myös helpompi toteuttaa jos motivaatio ei ole todella kova. Sekin vaatii kuitenkin tehdyissä päätöksissä pysymistä ja uusiin asioihin sitoutumista. Kilot ja kunto palaavat vanhaan jamaan jos uudet tavat eivät pysy.

Jos tavoitteet ovat isompia, pelkät päivitykset eivät riitä. Tarvitaan elämänmuutos. Moni lähtee tavoittelemaan kymmenen kilon painonpudotusta tai lihaksikasta ulkomuotoa nopeilla dieeteillä ja mainosten luomilla mielikuvilla helposta muutoksesta. Sori mutta pakko se on sanoa: ei tule onnistumaan. On todennäköisempää pystyä pitämään poissa kymmenen kiloa jotka ovat lähteneet vuodessa kuin kuukaudessa. Miksi? Koska olet joutunut elämään pitkän ajan, vuoden, terveellistä elämää, ja tottunut uuteen elämäntapaan. Kuukausi on lyhyt aika ja erilaisilla konsteilla siinä onnistuu pudottamaan paljonkin painoa. Pääsääntöisesti voisi sanoa että mitä nopeammin paino lähtee, sitä nopeammin se tulee takaisin.

Elämänmuutos onkin iso asia. Motivaatio on tärkein avain onnistumisessa. Jos ei halua tarpeeksi muutosta, ei voi onnistua. Pitää olla todella voimakas palo ja intohimo kulkea raskasta tietä joka vie kohti päämäärää. Motivaatio nimittäin mitataan joka päivä monta kertaa. Haluanko enemmän mennä ulos lenkille sateeseen vai jäädä kotiin sohvalle lämpimän viltin alle katsomaan telkkaria. Haluanko nähdä kavereita vai mennä salille. Kaikkea ei voi saada.

Elämänmuutos tarkoittaa aina luopumista jostakin. Aika ja raha ovat rajallisia. Ei ole sattumaa että perheelliset pulskistuvat helposti. Motivaation pitää todella olla kunnossa jos ottaa aikaa treenaamiselle vähentämällä työntekoa, kavereiden näkemistä, muita harrastuksia tai yhdessäoloa perheen kanssa. En usko kuitenkaan totaaliseen luopumiseen. Laihduttaja voi, ja usein pitääkin, syödä herkkuja ja ottaa rennommin. Äärimmilleen kiristetty elämäntapa ja nautinnoista vieroittautuminen kostautuu joko koko uuden elämäntavan romuttumisena ja paluuna vanhaan tai rajuina syöpöttelyinä ja niiden jälkeisinä masennuksina. Mutta säännöllinen laiskottelu ja itsensä kaltoinkohtelu pitää lopettaa. Jos ei ole valmis luopumaan siitä, ei voi paljon saadakaan. Prosessi on yleensä isompi henkisesti kuin fyysisesti. Lupaan että se kannattaa. En ole koskaan ollut niin pirteä ja aikaansaava kuin aloitettuani säännöllisen treenaamisen. Se ei väsytä ja vie energiaa, se antaa sitä rutkasti lisää.

Onnistunut muutos lähtee usein pienistä askelista. Innostuminen pienen päivityksen tuomista positiivisista vaikutuksista johtaa usein askeleittain isompaan muutokseen. Ennen kuin voi juosta maratonin pitää juosta kilometri. Ottaa yksi askel. Olla rohkea ja nousta sieltä sohvalta ylös.

torstai 1. marraskuuta 2012

Huikea lokakuu takana.

Lokakuu oli kelien puolesta erittäin vaihteleva, shortsi-ilmoista pakkasiin ja lumihankiin. Salilla on ollut kohta kuukauden taukoa käsitreenistä rannekipujen takia. Kaikesta huolimatta treenit kulkivat koko lokakuun erittäin hyvin.

Lenkkipolulla taioin kaikkien aikojen ennätykseni, 154 kilometriä. Lenkkejä oli yhteensä 13 kpl eli keskimäärin noin 12 kilometriä per siivu. Lenkkien pituudet oli 10-14 kilsaa eli lyhyempiä ja nopeampia vetoja tai intervalleja ei ollut lainkaan eikä yhtään pitkistä.

Yhteensä treenikertoja tuli 21 eli lenkkien lisäksi 8 salitreeniä. Kesäkuussa taisi olla yksi enemmän mutta senkin puolesta mentiin mukavasti. Yhtään enempää harjoituksia en olisi halunnutkaan, viisi treenipäivää ja kaksi lepopäivää on minulle ideaaliratkaisu. Kroppa pysyy koko ajan sopivan virkeänä ja tehokkaana mutta rasitusta ja duunia tulee silti sopivasti.


Itsetyytyväisyys pysäyttää kehityksen mutta tänään pidän hyvillä mielin lepopäivän, katson tyytyväisenä lokakuun saldoa ja mussutan karkkia.