maanantai 26. syyskuuta 2016

Fight Back! - Neljä treeniä 48 tunnissa.

Urheilupiireissä puhutaan usein jinxaamisesta. Esimerkiksi ottelun loppuhetkillä ääneen sanottu lausahdus "voitto tulossa" johtaa hyvin usein nopeaan takaiskumaaliin ja tappioon.

Viime maanantain bloggaukseni "Parempia viikkoja" on klassinen esimerkki taidokkaasta jinxaamisesta. Olin varma että saan vihdoin erinomaisen harjoitusviikon kasaan, kalenterissa oli juuri sopivasti aikaa - jopa vähän ylimääräistä - ja harjoitussuunnitelma oli helppo tehdä ennakkoon.

ma 5 km juoksua
ti lepo

Pystyin pitämään suunnitelmasta kiinni tasan yhden harjoituksen ja sitä seuranneen lepopäivän ajan.

Edeltävänä viikonloppuna suussa oli alkanut jäytää. Mulla oli joka tapauksessa tulossa loppuviikosta vuotuinen hammaslääkärin tarkastuskäynti joten pyrin vain sivuuttamaan koko asian. Jäytävä tunne vain paheni ja vaivan googlettelu toi esille kauhuskenaarioita alaleuan syöpymisestä kuolioon ja kuolemaan asti joten varasin itselleni pikaisen päivystysajan. Googlediagnoosini osui oikeaan. Yhden takahampaan juuret olivat niin pahasti tulehtuneet että hammas oli täysin kuollut. Olin selvinnyt yli 33 vuotta ilman juurihoitoa mutta nyt sellainen oli edessä.

Hammaslääkäri varoitteli että noin pahasti tulehtuneiden juurien sörkkiminen voisi aiheuttaa puudutuksen loputtua kovia kipuja. Ja niinpä kolme-neljä tuntia operaation jälkeen alkoikin tapahtua. Lähdin töistä kotiin ja kaivoin esiin maaliskuussa viisaudenhampaanpoistooni saamani perhepakkauksen buranaa. Sen jälkeen kun en ollut särkylääkettä tarvinnut.

Ehkä tämän voisi muotoilla jotenkin runollisemminkin mutta vitutti saatanasti. Ensinnäkin se jäytävä kipu ja toiseksi koko hienon harjoitusviikon mureneminen. Flashback maaliskuulta eli kolme viikkoa kestäneen tulehdustilan muisteleminen sen viisaudenhammas-operaation jälkeen ei juuri auttanut asiaa.

Samalla kun makoilin sängyssäni ja odotin ekan buranan tehoavan sain kuitenkin tarpeekseni. Tavalla tai toisella tulisin niittaamaan tämän harjoitusviikon maaliin.

ke painonnosto, työntöharjoitus
 
Söin keskiviikkona buranaa 3-4 tunnin välein. Kävin ohjaamassa painonnostotunnin ja näin kaveria. Onneksi on douppaaminen.

to ? km juoksua

Söin torstaina buranaa enää 6-8 tunnin välein. Heräsin toisena yönä peräkkäin kolmelta kovaan särkyyn ja meni aikansa että särkylääke auttoi ja nukahdin. Illalla tuomaroin painonnostokisat. Mutta ne omat treenit... miten ihmeessä tämä viikko voisi enää onnistua?
 
pe painonnosto, tempausharjoitus  juoksu 5km
 
Operaatio 48 tunnin Fight Back, osa 1. Perjantaina aamulla ei tarvinnut ottaa kivunlievitystä joten lähdin lenkille. Tukkoista ja tahmeaa. Tulehdustila varmasti vielä jylläsi juurakossa ja jatkuvasti popsitut särkylääkkeet - joita en normaalisti syö edes yhtä kertaa vuodessa - vaikuttivat. Rankalla mäkireitillä sykkeet eivät palautuneet ollenkaan. Pelkäsin sydänkohtausta. Ei näkynyt. 
 
Perjantaina särkylääkkeiden väli oli jo 8-10 tuntia.
 
la yhteislenkki 15 km painonnosto, työntöharjoitus + yhteislenkki 10 km

Lauantai oli tärkeä siinä mielessä että olin ilmoittanut vetäväni iltapäivällä yhteislenkin. Vakkaripossella oli kuitenkin flunssaa tai aikatauluesteitä ja näytti siltä että lenkin voisi hätätilanteessa vaikka peruuttaa. Mutta nyt sille ei ollut tarvetta! 
 
Erikoiset tilanteet vaativat mukautumista ja uusia ideoita. En ollut koskaan tehnyt samana päivänä voimaharjoitusta ja juoksulenkkiä. Tästä tulisi se päivä.

Operaatio 48 tunnin Fight Back, osa 2. Kello 10.30 länsirannikon aikaa saavuin painonnostosalille ja pistelin menemään todella hyvän painonnostotreenin. Puolitoista tuntia myöhemmin olin valmis ja aloin siirtämään ajatuksia kohti iltapäivää. Pitäisi syödä hyvin että jaksaa. 

Operaatio 48 tunnin Fight Back, osa 3. Kello 16.00 länsirannikon aikaa saavuimme kaverini kanssa yhteislenkin lähtöpaikalle ja saimme mukaan kolmannenkin osallistujan. Lähdimme etenemään reitistöä jolla olimme eksyneet elokuun puolivälissä. Eksyimme tälläkin kertaa mutta pääsimme sentään parisataa metriä pidemmälle! :D

Haastava reitti koska se on vahvasti hylätty, unohdettu ja unholaan jätetty. Reittiopaste näytti meille suunnan jossa oli vain karu iso hakkuuaukea, jalkojen alla oli vain paksu kerros katkenneita oksia. Kiertelimme sitä eri suunnilta mutta emme löytäneet mitään polun tapaista. Käännyimme takaisin ja teimme kuten elokuussa, kiertelimme peltoteitä jotta saimme kympin kasaan.

Aamupäivän puntti ei tuntunut muuten lenkillä mutta olo oli vähän väsynyt. Ei kai ihmekään kun pari edellistä päivää burana oli korvannut oikean ruuan. 

su lepo  juoksu 5 km
 
Operaatio 48 tunnin Fight Back, osa 4. Aamupalan jälkeen suuntasin kovalle mäkireitille päättämään projektin. Veni, vidi, vici ja niin pois päin.


Aika toivottomalta tuntuneessa olotilassa keskiviikkoiltapäivänä koettu murheenalho vaihtui sisunpuuskaksi jonka myötä vedin ekan viiden harjoituksen viikkoni kevään jälkeen.
 
Oliko sitten järkeä tehdä näin monta treeniä näin lyhyessä ajassa tai juosta neljä tuntia punttitreenin jälkeen 10 kilsan lenkki? En minä tiedä. Fyysistä kehitystä tärkeämpää oli osata tehdä käännös henkisellä puolella ja lannistumisen sijaan tajuta että onnistua voi toisellakin tavalla. Plan B voi olla olemassa jo valmiiksi tai sitten sen voi takoa esiin kun sille on tarve. 
 
Fight Back-mentaliteetin ei tarvitse kestää 48 tuntia. Se voisi kestää loppuelämän.
 
 

maanantai 19. syyskuuta 2016

Parempia viikkoja.

Viime viikko oli ennakolta harjoittelun suhteen haastava, alunperin lähdin miettimään vain 2-3 harjoituksen viikkoa mutta aikatauluttamisen palapeli onnistui yllättävän hyvin ja pääsin neljään harjoituspäivään. Energiaa ja intoa piisasi kun olin käynyt alkuviikolla tankkaamassa energiavarastot täyteen ruotsinlaivan buffetissa. Kahden tunnin kattauksesta pystyin käyttämään tunnin ja 45 minuuttia tauottomaan syömiseen ilman ähkyä tai huonoa oloa. Vähän jäi uupumaan kunnianhimoisesta, täyden kahden tunnin tavoitteestani mutta pitkäjänteisellä treenillä uskon pääseväni tuollaiseen tulokseen tulevilla risteilyillä.


Jossain Saaristomerellä. Upea auringonpaiste vaihtui kuin sormia napsauttamalla sakeaksi merisumuksi. 

Ennen reissuun lähtemistä kävin heittämässä vitosen aamulenkin ja heti keskiviikkona kotiuduttuani tein painonnostotreenin. Perjantaina tassuteltiin kaverin kanssa kirpeän raikkaassa syysaamussa seitsemän kilsan maastolenkki halki metsikön ja lauantaina aamupäivällä vuorossa oli painonnostoharjoitus.

Eilen aloin suunnittelemaan tämän viikon harjoituksia ja huomasin että nyt voisi olla pitkästä aikaa sauma täyteen viiden treenin viikkoon. Sellainen on viimeksi ollut toukokuun alussa!

Plääni on tämä:

ma 5 km juoksua
ti lepo
ke painonnosto, työntöharjoitus
to ? km juoksua
pe painonnosto, tempausharjoitus
la yhteislenkki 15 km
su lepo

Suunnitelmasta 1/5 on jo onnistunut, aamukasilta juoksin vitosen lenkin rankalla mäkisellä reitillä. Löysin tuon reitin omituisesti vasta tänä kesänä vaikka olen sen rinnakkaisia reittejä juossut  tuhansien kilometrien edestä. Rakastuin siihen heti! Profiili on ihan järjetön, jatkuvia kovia nousuja ja laskuja. On vauhti mikä tahansa niin harjoitusvastetta syntyy reitin tarjoaman haasteen takia.

Jos ja kun viikko menee hyvin niin se antaa samalla syyskuun harjoituspäiväkirjalle ihan uuden suunnan. Tämä on ollut loistava kuukausi treenien ulkopuolella "siviilielämässä" niin oishan se hienoa saada myös kunto täyteen tikkiin ennen vuoden viimeistä kahta maratonia!

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Elokuu juoksi ohi mut syyskuu on painonnostoa täynnä!

Yksi säännöllinen aihe blogissani on ollut kuukausiyhteenvedot. Melkein aina kuukauden vaihtuessa tsekkaan papereista mitä on tullut tehtyä ja kirjaan ne tänne ylös. En tiedä jaksaako ne ketään muuta kiinnostaa mutta silloin tällöin saan niistä itse jotain ahaa-elämyksiä.

Elokuun treenipäiväkirjasta huomasin heti että harjoituskertoja on todella vähän, 12. Kolme kertaa viikossa on ihan ok määrä jos on ollut vaikka kipeänä mutta olin hyvässä vedossa elokuussa. Syy noin alhaiseen määrään löytyy tällä kertaa kahdesta pitkästä juoksusta, 33 kilometrin polkureissusta ja viikkoa myöhemmin juostusta maratonista. Niiden ympärillä oli kosolti lepopäiviä ja palauttelua.

Syyskuukin on alkanut aika verkkaisesti mutta tällä kertaa puhtaasti aikataulusyistä. Kalenteri on ollut ihan piukassa menoa ja meininkiä. Tähän mennessä kasassa on neljä harjoitusta joista kolme on ollut painonnostotreenejä. Lenkillä olen käynyt viimeisen kahden viikon aikana tasan kerran kun hölköttelin viime torstaina viis kilometriä.

Tällä hetkellä painonnostotreenit onnistuu käytännön syistä parhaiten. Olen hengaillut salilla useampana iltana pojan ollessa kavereidensa kanssa. Sieltä minut saa tarvittaessa helposti ja nopeasti kiinni, se on tuttu ja turvallinen tukikohta. Jos olisin juoksemassa keskellä metsää niin iskän tavoittaminen hankaloituisi melkoisesti.


Painonnostosali on muuttunut nyt syksyn tullen toiseksi kodiksi. Punttikoulut alkoivat tällä viikolla ja olin ohjaamassa niitä niin tiistaina, keskiviikkona kuin torstainakin. Ennen keskiviikon aikuisten painonnostokoulua vedin oman treenin. Perjantainakin kävin vetämässä oman treenin ja lauantaina olin salilla myös. Viitenä päivänä peräkkäin siis!

Innostus ja kiinnostus painonnostoharjoittelua kohtaan on ollut todella suurta. Elokuun alusta asti olen saanut sähköpostia ja puhelinsoittoja päivittäin. Nyt kun pitkä odotus päättyi niin sali onkin pullistellut väkeä, tiistaina ja torstaina junnuja oli 15 ja keskiviikkona aikuisia 25. Sekä aikuisten että lasten ryhmissä noin puolet on ollut ensikertalaisia! Toivottavasti saamme tehtyä ohjaajina ja valmentajina parhaamme ja pidettyä yllä sellaista innostuksen kipinää joka saa monet uusista kokeilijoista myös jäämään lajin pariin

Omat harjoitukseni ovat kulkeneet hämmentävän hyvin melko vähäisestä harjoittelusta huolimatta. Esimerkiksi elokuussa tein vain kaksi tempausharjoitusta mutta perjantaina pystyin siitä huolimatta tekemään ennätyksiä! Harjoitusfilosofiani jossa rakennetaan koko ajan maltillisesti pohjaa ja sitä pohjaa vankistamalla kivutaan hitaasti mutta varmasti ylöspäin toimii. Se ei varmasti ole se nopein tie koviin tuloksiin mutta itselläni se on ollut ainakin toistaiseksi täysin vammaton ja riskitön keino päästä koko ajan pienin askelin eteenpäin. Tällä tavoin harjoittelemalla olen mielestäni ollut koko ajan parempi sekä juoksijana että salilla vaikka harjoitusmäärät olisivatkin pudonneet.

Maltillinen mutta aina läsnä ja ajatuksissa oleva progressio = hidas mutta varma kehitys? Siltä vaikuttaa.

Huomenna käyn juoksemassa jo aikaisin aamulla, niin aikaisin etten edes muista koska olisin siihen aikaan ollut poluilla. Sen jälkeen lähden lomareissuun ja aion syödä sen aikana itseni vielä entistäkin vahvemmaksi :D Treenien pariin kieriskelen - suorastaan vyöryn - sitten taas loppuviikosta!

lauantai 10. syyskuuta 2016

Oppitunteja sisusta, osa 1.

Urheilusanomien eilen ilmestyneessä numerossa 36/2016 on erittäin inspiroiva juttu paratriathlonisti Liisa Liljasta. 8-vuotiaana toisen jalkansa luusyövän hoitojen yhteydessä sairaalabakteerille menettänyt Liisa kilpailee huomenna Rion paralympialaisissa.


Lehti löytyy vielä vajaan viikon lehtipisteistä ja sen jälkeen kirjastoista ja Urheilusanomien nettipalvelusta.

Liisasta tehty video A Lesson in Voima puolestaan on nähtävissä Yle Urheilun paralympia-sivustolla. Oletettavasti ja toivottavasti sunnuntaina 11. syyskuuta tai viimeistään maanantaina myös tv:n kisakoosteissa näkyisi Liisan menoa Riossa.

Kun on sisua, raajojen lukumäärällä ei ole merkitystä.

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Pitkä viikonloppu urheilun parissa.

En ole ehtinyt treenaamaan juuri ollenkaan puolitoista viikkoa sitten juostun Tampere Maratonin jälkeen. Juoksuaskeleet ovat vielä kokonaan ottamatta, puntilla kävin viime torstaina. Viikonloppu oli niin täynnä urheilun parissa toimimista muissa rooleissa että harjoittelemista ei pystynyt edes ajattelemaan.


Pitkän viikonlopun oli tarkoitus alkaa herätyskellon soidessa lauantaiaamuna klo 5. Heräsin kuitenkin ihan itsestään jo 4.30 ja päätin että mitäpä sitä tuohon aikaan enää yrittää väkisin uinua puolta tuntia. Aloin syömään aamupalaa viiden jälkeen ja kurvasin pitkin kotitietä kuudelta.

Suuntana oli Lohja ja painonnoston Etelä-Suomen mestaruuskilpailut. Olin paikalla puolisen tuntia ennen punnituksen alkua, nostajat puntaroitiin klo 9-10. Tuomarikokous pidettiin 10.15 ja eka nostaja pääsi lavalle klo 11.

Nostajia oli mukana yli 50 ja se tiesi pitkää päivää. Nostoryhmiä oli viisi, meidän seuran edustajat olivat mukana ryhmissä 1., 3. ja 4. joten tuomarikokouksessa lupasin hoitaa tuomaroinnin ryhmissä 2. ja 5. eli raskaimmissa naisten ja miesten painoluokissa.


Kolmessa muussa nostoryhmässä toimin siis kolmen nostajamme huoltajana. Huoltajan roolissa tärkeintä on tihrustaa pöytäkirjaa. Pöytäkirja on pienemmissä kisoissa paperi sihteeristön pöydällä ja tällaisissa isommissa kisoissa näyttöruutu lämmittelytilassa tai sen lähistöllä. Porin SM-kisoihin helmikuussa hankimme yli 70-tuuman näytön lämmittelytilaan, sen jälkeen on ollut hauska huomata miten EM-kisoissa tai vaikka olympialaisissa huoltajat tihrustavat puolta pienempiä näyttöruutuja :D

Pöytäkirjan tutkimisen tarkoituksena on laskea sitä koska arviolta oma nostaja pääsee lavalle. Lämmittelyn kannalta on tärkeää tietää onko oma nostovuoro kymmenen minuutin vai puolen tunnin päästä. Nostovuoron arvioiminen on aika korkean tason matematiikkaa, ilmoitetuista aloituspainoista pitäisi pystyä suunnilleen arvioimaan miten kilpailu etenee. Jos sama nostaja ottaa kaksi perättäistä nostoa, hänellä on aikaa kaksi minuuttia, jos nostaja vaihtuu välissä aikaa on vain minuutti. Toisaalta levynvaihtamiseen ei kulu aikaa jos sama nostaja uusii epäonnistuneen noston samalla raudalla. Hyväksi huoltajaksi oppii tietysti vain toimimalla näissä tehtävissä paljon kilpailuissa, itselleni tämä oli ensimmäinen tämän tason huoltokeikka. Oli hauskaa olla tällä kertaa se joka kirjoittaa kilpailijakortteihin korotuksia ja allekirjoittaa ne, aiemmin olen ollut siinä vastaanottavassa roolissa kilpailun johtopöydän takana.


Tuomarointi sujui vanhalla rutiinilla, jonkun verran oli tuomarilinjan kanssa hakemista koska osa tuomareista hylkää pienimmätkin pumpit ja osa tuntuu painavan valkoista melkein mille tahansa suoritukselle. Tempausten tuomarointi on yleensä selvästi helpompaa, työnnössä erityisesti isoissa raudoissa on hiuksenhieno ero siinä suoristuvatko molemmat kädet välittömästi vai tuleeko esimerkiksi toisen käden suoristuminen hieman jälkikäteen. Ihmissilmän ja sekunnin sadasosien ollessa kyseessä varmaan virheitäkin tulee. Itse seison 99% lauantaisten tuomioideni takana, ehkä sinne pariinsataan nostoon joku yksi mokakin sattuu.

Meidän jengi otti komeasti kullan, hopean ja pronssin kisoista. Päivä oli tolkuttoman pitkä ja koska menin hankkimaan itselleni tekemistä jokaisesta nostoryhmästä niin ruokailu piti hoitaa parilla banaanilla ja proteiinipatukalla lyhyiden taukojen aikana. Kun eka nostaja oli aloittanut yhdeltätoista ja painot kolahtivat viimeisen kerran lattiaan vähän ennen iltaseitsemää niin kyllä voi sanoa että takki oli tyhjä.. edellinen kunnollinen ateria eli aamupala oli syöty 14 tuntia aikaisemmin. Ei muuta kuin pikavauhtia hotellille ja ravintolaan. Sunnuntaina alkaisi toinen kisapäivä.


Sunnuntaina käytiin Etelä-Suomen Junioricup-kilpailu Nummelassa, Crossfit Central NLA:n yhteydessä toimivassa Speedsters-salissa. Päivärytmi oli hyvin samanlainen kuin edellisenä päivänä Lohjalla, junnut punnittiin klo 9-10, sen jälkeen pidettiin pieni kokous päivän aikataulusta ja klo 11 pääsi ekat skidit tankoon kiinni. Nostajia oli puolet vähemmän kuin lauantain aikuisten kisoissa ja kun aamulla sai nukkua pidempään niin toinen nostopäivä oli lopulta selvästi helpompi.


Paikka muistutti puitteiltaan crossfit-saleja mutta tämä mesta oli selvästi suunnattu painonnostoharjoitteluun. Seinän takaa kuului musiikkia, menoa ja meininkiä, siellä oli ilmeisesti wodit käynnissä. Varsinainen crossfit-sali oli siis siellä.

Painonnostoliitto on lanseerannut tänä vuonna uuden konseptin, Junioricupin, jonka on tarkoitus olla matalan kynnyksen kilpailutoimintaa alle 15-vuotiaille. Mielestäni idea on ollut erinomainen, kisoissa on ollut paljon osallistujia ja eri osakilpailujen tuloksia ja sijoituksia on tutkittu tarkasti. Innostuin ajatuksesta jo keväällä sen verran paljon että lähdin anomaan kilpailun loppuhuipennusta meidän salille. Ja niinhän siinä sitten kävi että järjestämme tuon finaalin lokakuun lopussa. Odotan jo innolla, tällaiset tapahtumat ovat erittäin tärkeitä asioita lapsille ja nuorille ja niitä harrastuksen ehdottomia kohokohtia. Yhteiset leirit, kisareissut, kaverit ja mitalit ovat niitä jotka jäävät mieleen loppuelämäksi.

Sunnuntaina illalla ajoin kotiin ja kävin töissä tekemässä seuraavan päivän duunit. Olin niin poikki reissusta että olisin voinut nukahtaa jo alkuillasta mutta sinnittelin kymmeneen. Repustakin piti ottaa likaiset vaatteet pois ja laittaa puhdasta tilalle sillä..

Maanantaina aamulla istuinkin jo tien päällä matkalla Turkuun. Futiksen MM-karsinnat alkaisivat melko poikkeuksellisissa tunnelmissa. Tuttu kotipesä, olympiastadion, on remontissa ja maaotteluita on ripoteltu maaseudulle kuten Turkuun ja Tampereelle. Eka ottelu olisi Kosovoa vastaan sen historian ensimmäisessä virallisessa matsissa.

Jo päivällä Turun keskustassa talojen ja tööttäilevien autojen ikkunoista heilutettiin Kosovon lippuja ja matsitunnelma oli korkealla. Rinnassa tuntui se odotus joka toistuu vahvasti aina kahden vuoden välein vuoroin joko EM- tai MM-karsintojen alkaessa... se odotus joka..


Niin. Se on se eldorado ja excalibur, yksisarvinen sateenkaaren päässä. En oikeastaan halua kirjoittaa aiheesta enempää. Näitä juttuja on vain kovin vaikea pukea sanoiksi niin että se vastaisi edes puolia siitä miltä tuntuu.

Suomen maajoukkueen kannattaminen on vähän kuin maraton Forssassa, se hetki kun kävelet yksin keskellä ei-mitään kaatosateessa viisitoista kilometriä.

 Ja silti aina vain palaat uudestaan ja uudestaan takaisin.

perjantai 2. syyskuuta 2016

Neljä maratonia puolessa vuodessa.

Jos oli viime lauantain maraton helppo ja leppoisa reissu niin ihan sitä samaa voi sanoa myös palautumisesta. Sunnuntaina jalat olivat hieman kankeat mutta maanantaina ei tuntunut enää mitään missään! Olin varautunut Forssan hankaluuksien jälkeen paremmin ja kävin ostamassa ennen maratonia apteekista parillakympillä urheiluteippiä ja rakkolaastareita. Jinxaus onnistui, ei ainuttakaan rakkoa tai hiertymää. Pahin kisavamma oli myrskytuulen koppuraksi kuivattamat huulet :D

Olen yrittänyt miettiä miksi vihdoin neljäs maraton tänä vuonna oli niin mukava kokemus. Tekijöitä on monta: iso määrä ruokaa, juomaa ja lepoa edeltävinä päivinä, oikea vauhdinjako - niin ja tietysti se fakta että niitä maratoneja on tosiaan kertynyt puolen vuoden aikana neljä kappaletta. Niiden merkitys on iso koska varsinaisia harjoituskilometrejä olen juossut hirvittävän vähän. Jos noita maratoneja ei lasketa mukaan niin lenkkikilometrejä on kertynyt tänä vuonna seuraavasti

tammikuu: 15 km/viikko
helmikuu: 15 km/viikko
maaliskuu: 7 km/viikko
huhtikuu: 19 km/viikko
toukokuu: 15 km/viikko
kesäkuu: 7 km/viikko
heinäkuu: 21 km/viikko
elokuu: 18 km/viikko

Todella vähän siis! Heinä- ja elokuukaan eivät olleet mitään superhyviä mutta kuitenkin tämän vuoden tasolla kohtuullisia.

Tampereen loppuaika 4:28 jää 14 minuuttia ennätyksestäni mutta tosiaan se ratkaiseva juttu oli juoksun helppous, seinän puuttuminen ja se että virtaa oli ihan hyvin vielä viimeisillä metreilläkin. Olen ollut tähänkin asti ihan hyvä ekalla 21 kilometrillä mutta sen jälkeen on alkanut sakkaamaan rajusti. Tässä mun maratonien ajat vikalla puolikkaalla:

1. maraton 15.9.2012 reilu 3 tuntia (eka puolikas reilu kaks tuntia, loppuaika 5:14)
2. maraton 2.11.2013 arviolta 2:14 (eka puolikas suht samaa vauhtia, loppuaika 4:28)
3. maraton 4.10.2014 2:18 (eka puolikas 1:56, loppuaika 4:14)
4. maraton 13.2.2016 2:28 (eka puolikas 2:08, loppuaika 4:36)
5. maraton 24.4.2016 2:22 (eka puolikas 2:04, loppuaika 4:26)
6. maraton 18.6.2016 2:42 (eka puolikas 2:00, loppuaika 4:42)
7. maraton 27.8.2016 2:17 (eka puolikas 2:11, loppuaika 4:28)

Lauantaina vedin siis selvästi parhaan maratonin toisen puolikkaan tänä vuonna, voi olla että se oli jopa ennätykseni. Rautaveden juoksusta 2013 ei ole mitään väliaikoja, vain loppuaika, mutta silloinkin juoksin hyvävoimaisena hyvin tasaista vauhtia alusta loppuun. Näistä seitsemästä juoksemastani maratonista tuo Rautaveden keikka kolme vuotta sitten sekä viime lauantai ovat ainoat joissa fiilis ja kunto on ollut korkealla startista maaliin.

Jos ja kun haluan tehdä vielä ennätyksiä ja päästä alle neljän tunnin niin juuri ne vikat 21 kilometriä ratkaisevat koko homman. Juoksen puolikkaan alle kahteen tuntiin todennäköisesti 95 kertaa sadasta mutta se ei tosiaan riitä jos tokaan puolikkaaseen menee puoli tuntia kauemmin!


Viime lauantai sai mut tajuamaan että se tokakin puolisko voi kulkea ihan rennosti ja kevyesti. Sitten kun noi viikkokilsat kasvaa kunnollisiksi niin sen voi tehdä toivottavasti nopeammin mutta silti yhtä rennosti ja helposti.

Mitä enemmän maratoneja juoksee, sitä helpommaksi ne muuttuvat. Starttiviivalla ei jännitä eikä vietä unettomia öitä miettien kauhuskenaarioita keskeyttämisestä tai puskassa kökkimisestä. Koko ajan myös palautuminen niistä helpottuu. Aiempien maratonien jälkeen koetut tuskalliset raahustamiset rappusissa on poissa. Forssassa kaks kuukautta sitten pääsin hädin tuskin kävelemään maaliviivalta sadan metrin päähän tavarasäilytykseen. Viime lauantaina olisin voinut juosta lähimpään yökerhoon joraamaan aamuun asti.

Kaikesta huolimatta olen palautellut ja lepäillyt tämän viikon. Osittain aikataulusyistä, liikuntaa olisi ollut vaikea saada mahdutettua tähän viikkoon muiden kiireiden ohessa. Kroppa olisi varmaan ollut valmiina jo heti maanantaina! Eilen torstaina kävin tekemässä punttitreenin ja sen perusteella maraton ei ole tehnyt hallaa lihaksille. Voimatasot suunnilleen samoissa kuin kaksi viikkoa sitten. Boom!

Seuraava viikko on täynnä painonnostoa, lähinnä valmentamista ja ohjaamista niin kilpailuissa kuin harjoitussalilla. Ohessa yritän ehtiä tekemään edes vähän jotain itsekin. Pitkä polkuseikkailu tai pari syksyn aikana tekisi varmasti vuoden kahdesta viimeisestä maratonista vielä Tampereen reissuakin helpompia!