Tavoitteiden asettamisesta.

Taas on se aika vuodesta kun kaikki tekevät erilaisia lupauksia ja suunnitelmia muutoksesta. Itse en tykkää tavan vuoksi annettavista lupauksista joita ei aiota kuitenkaan lopulta pitää, tarkasti mietityt tavoitteet ovat kuitenkin ihan eri juttu. Jostain syystä kalenterin tahtiin on helppo tehdä erilaisia suunnitelmia ja tavoitteita ja syyllistyn tähän itsekin. Vuosi on pitkä aika mutta se on onneksi helppo jakaa kuukausiin, viikkoihin ja päiviin jotta kokonaisuutta on helpompi hallita.

Itse pidän konkreettisista tavoitteista. Minuuteista, kilometreistä, kiloista, asioita joiden etenemistä voi seurata helposti ja varmasti. Hyvä fyysinen kunto tai rantakunto on todella epämääräinen tavoite jos sen merkitystä ei hahmota tarkemmin.  Hyvä kunto ei näy vaa'alla, pitää keksiä mittari joka kertoo missä mennään. Harva myöskään osaa katsoa itseään peilistä objektiivisesti. Itse asiassa peilikuva ei ole koskaan objektiivinen vaan se filtteröityy pään sisällä olevien tunteiden, ajatusten ja muistojen kautta. Ei mikään hyvä tavoite siis sekään.

Tavoitteiden tulisi myös olla sopivan haastavia mutta ei kuitenkaan epärealistisia. Hyvän pohjakunnon ja liikunnallisen taustan omaava ihminen voi onnistua pääsemään maraton-kuntoon puolessa vuodessa, nollasta liikkeelle lähtevälle puolimaraton on parempi tavoite alkutaipaleelle. Kohtuuttomat tavoitteet altistavat epäonnistumisille ja se heikentää motivaatiota. Itse juoksin ensin kympin, sitten puolimaratonin ja vasta sen jälkeen uskalsin edes miettiä maratonia. Tällainen askel askeleelta eteneminen sopii ainakin minulle.

Aloitin tasan kolme vuotta sitten täysin nollasta ilman minkäänlaista fyysistä suorituskykyä. Ajattelin että viisi vuotta on sopiva aika päästä sellaiseen kuntoon jossa kolmekymppisenä pitäisi olla - tavallaan kumoan nyt sitä liikkumattomuutta jossa niin pitkään elin. Viisi harjoitusta viikossa viiden vuoden ajan, se kuulostaa edelleen tosi hyvältä. Puolimatka on ohitettu ja kahden vuoden päästä olen ehkä sellaisessa peruskunnossa jonka päälle voi sitten alkaa rakentaa uusia tavoitteita ja haaveita.

Tykkään siitä että tavoitteen voi jakaa osiin, koko ajan saa kokea pieniä mutta tärkeitä onnistumisen tunteita vaikka se iso maali häämöttäisi vielä kaukana. Jokainen pieni osanen jonka onnistuu tekemään auttaa kohti sitä isoa tavoitetta. Esimerkiksi harjoittelu kympille lyhyillä hölkkälenkeillä ihan alussa oli samalla pohjakunnon rakentamista sille että jatkossa pystyin pidentämään harjoituksia ja lopulta juoksemaan puolimaratonin tai maratonin.

Mun mielestä sen pohjan rakentaminen on tosi tärkeää. Olen edennyt mielestäni hyvin maltillisesti ja keskittynyt sen vahvan perustan luomiseen. Uskon että juuri siksi olen välttynyt niin hyvin vammoilta ja mennyt tasaisesti eteenpäin. Moni olisi ihan varmasti päässyt samassa ajassa paljon kovempiin tuloksiin. Toisaalta moni olisi myös samassa ajassa polttanut itsensä loppuun henkisesti ja romuttanut kroppansa fyysisesti liian kovalla rääkillä.

Ekana vuonna harjoittelin noin 3 kertaa viikossa, toisena vuonna keskimäärin 4 kertaa viikossa ja viime vuonna 4-5 kertaa viikossa. Tammikuun alussa moni painaa kaasun heti pohjaan vaikka takana olisi kuukausia tai vuosia löhöilyä. Into kestää viikon tai kuukauden, kroppa hädin tuskin sitäkään. Yhtään lähemmäs maalia tällainen kaahailu ei vie verrattuna rauhalliseen etenemiseen askel kerrallaan.

Lehdissä ja mainoksissa on paljon erilaisia 30 päivän kuntokuureja ja haasteita. Ihan hyvä juttu jos se ei jää siihen, tärkeintä kun on jatkuvuus. Ei ole mitään väliä paljonko treenaat viikossa tai kuukaudessa, se paljonko niitä harjoituspäiviä kertyy vuoden aikana on tärkeämpää. 15 lenkkiä tammikuussa vai 100 koko vuoden aikana? Itse valitsisin jälkimmäisen.

Onnistumiseen tarvitaan motivaatiota. Kun on motivaatiota, on tahtoa sitoutua tavoitteeseen ja työhön jota sen saavuttaminen vaatii. Alussa se liikkeelle lähteminen oli tosi hankalaa ja sitä teki aina mieli siirtää. Fiiliksen mukaan liikkuminen ei sovi monillekaan, ailahteleva mieli keksii kyllä helposti mielekkäämpää (lue: helpompaa) ajanvietettä. Pikkuhiljaa tästä kaikesta kuitenkin muodostuu rutiini. Liikunnasta tulee samanlainen juttu kuin syömisestä, nukkumisesta, hampaiden pesemisestä. Se että lähden rutiininomaisesti ei tarkoita että itse harjoittelu olisi tylsää tai jotenkin pakonomaista. Liikkeelle lähtö on rutiinia ja tapa josta ei halua enää luopua, itse liike muuttuu ja elää koko ajan.

Asetin viime tammikuussa tavoitteeksi juosta vuoden aikana 1100 kilometriä. Alkuvuodesta keskityin enemmän voimaharjoitteluun ja kilometrejä kertyi vähän. Tiesin kuitenkin koko ajan missä mennään, laskin jäjellä olevan ajan ja sen millaisia viikkoja minun täytyy saada kasaan jotta homma onnistuu. En epäillyt tavoitteen toteutumista hetkeäkään vaikka välillä tuli tosi heikkoja jaksoja.

Kun vuotta oli pari kuukautta jäljellä, laskin että 120 kilometrin kuukaudet riittävät. Se ei ollut vielä riittävä ohjenuora, joten pilkoin kuukaudetkin pienempiin osiin jotta etenen tasaisesti enkä jättäisi kuukausien loppuun niin isoa palaa etten sitä pysty haukkaamaan. Kuukauden 10. päivä kasassa piti olla 40 kilsaa, 15. päivä 60 kilsaa, 20. päivä 80 kilometriä, 25. päivä 100 kilometriä jne. Suunnitelma toimi hämmästyttävän hyvin.

Nämä asiat ovat toimineet minulla, muilla varmasti toimii muunlaiset jutut. Jos on jo kokeillut jotain tavoitetta tai toimintatapaa ilman mainittavaa tulosta ja päättää taas kokeilla sitä uudestaan, kannattaa miettiä mikä on muuttunut sen edellisen epäonnistumisen jälkeen? Miksi se onnistuisi nyt? Ehkä kannattaa kokeilla tehdä asioita toisella tavalla kuin ennen. Liikuntaa voi harrastaa ja itseään kehittää ja viedä eteenpäin miljoonilla eri tavoilla. Olen ihan varma että sopiva löytyy jokaiselle joka sen vain haluaa löytää.

Uudenvuoden lupausten ongelma kiteytyy tässä kuvassa mainiosti. Kovaa kuntoa ja atleettisen superihmisen ulkomuotoa on helppo haluta mutta äärimmäisen vaikea saavuttaa. Pitää olla valmis luopumaan jostain ja muuttamaan jotain. Mitä enemmän muutosta haluaa saada, sitä enemmän elämässään pitää muuttaa. Yhtäkkiä ammattiurheilijan elämäntapaan hyppääminen tuskin sopii kenellekään mutta pikkuhiljaa hivuttamalla kohti pieniä tavoitteita voi saavuttaa aika inhimillisin keinoin isompiakin.

Kerroin ennen uuttavuotta mun treenikalentereista ja suunnitelmista jotka kasaan edelleen vanhalla kunnon kynällä paperille. Se on siitä hyvä keino että paperilapun tai kalenterin voi laittaa vaikka jääkaapin oveen ja näet koko ajan missä mennään ja ainakin alussa se tsemppasi itseäni tosi paljon. Yhä edelleen satojen merkintöjen jälkeen otan paperin innoissani esiin ja kirjoitan mitä olen tehnyt. Mitä täydemmältä se näyttää, sitä tyytyväisempi itseeni olen ja sitä hyväkuntoisempi mies ja isä olen, niin henkisesti kuin fyysisesti.

Tärkeämpää kuin täyttää alkuvuoden kalenteriruudut harjoituksilla, on saada niitä merkintöjä kohtuullisesti tuonne asti. Jatkuvuus on lopulta aina se mikä ratkaisee kehityksen.

Huomenna voisin kirjoitella tarkemmin omista tavoitteistani vuodelle 2014. Tämän vuoden harjoitukset pyörähtivät käyntiin eilen klo 11 kuntosalilla, yllättävää kyllä tungosta ei vielä näkynyt :-) Ehkä uudenvuodenpäivän aamu on vielä liian aikaista aloittaa se kuuluisa uusi elämä. Liian myöhäistä se ei ainakaan ole milloinkaan - uskokaa mua!