perjantai 31. tammikuuta 2014

Crossfit Winter War 2014 alkaa!

Kilpailijat ovat tätä kirjoittaessa joko matkalla tai juuri saapumassa Tampereelle ja tänään perjantaina kuuden jälkeen starttaa ensimmäinen laji joka on kaksiosainen.

LAJI 1:
7500m soutu

2min palautus

LAJI 2:
2000m soutu


Varsinen kisapäivä alkaa huomenna lauantaina kahdeksan maissa aamulla ja lopputulokset ovat tiedossa todennäköisesti edellisten vuosien tapaan noin seitsemältä illalla.

Kisaliput myytiin jo alkuviikosta käytännössä loppuun, ovelle on jätetty pieni nippu lippuja nopeimmille. Jos paikan päälle ei pääse niin reaaliaikainen seuranta onnistuu parhaiten seuraamalla Winter Warin facebook-sivuja sekä wodconnect-tulospalvelua. Linkki ilmestynee facebookiin vielä tänään. 

Yle TV2 esittää sunnuntaina 2.2. klo 16.45 tunnin mittaisen koosteen kisatapahtumista.

Tulossa on varmasti huikea kamppailu Suomen kovakuntoisimman titteleistä. Nyt on jo varmaa että ensimmäistä kertaa mestaruudesta pääsee nauttimaan joku muukin kuin Mikko Aronpää ja Essi Koskinen, Essi ilmoitti nimittäin viime viikonloppuna blogissaan jättävänsä kisat väliin ja keskittyvänsä tällä hetkellä painonnostoon. Itse veikkailen vahvasti että naisten kisasta saattaa tulla Turun salin jäsentenvälinen, toivottavasti uusiakin nimiä nousee mukaan kärkikamppailuun.

Itselleni kulunut tammikuu on ollut ehkä kaikkien aikojen kovin treenikuukauteni, nyt on hienoa relata viikonloppuna ja käydä katsomassa kun muut pistää peliin parastaan.

Eilen kävin fiilistelemässä meidän painonnostosalin omia kilpailuja joissa nähtiin mm. huikeita nuorten suomenennätyksiä ja illalla oli vuorossa juoksuharjoitus paikallisella urheiluhallilla. 400 metrin maksimivetojen jälkeen tekee aina mieli suunnata mahdollisimman nopeasti kotiin iltapalalle ja huilailemaan mutta nytpä olikin pakko vetää muutama leuanvetosarja. Mikko Salon porukka oli nimittäin käynyt alkuviikosta kasaamassa huikean kompleksin hallille! 


 

Kyseessä ei siis ole mikään crossfit-sali vaan tavallinen kaupungin omistama urheiluhalli jossa kuka tahansa saa treenata. Toivottavasti muissakin kaupungeissa päästään nauttimaan vastaavasta!


Täst se lähtee, musat täysille ja homma halki, poikki & pinoon!


Tsemppiä kaikille kilpailijoille! Nää on niitä urheilijan elämän huippuhetkiä, nauttikaa ja pistäkää kaikkenne peliin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti