Pekka Aalto on 43- vuotias helsinkiläinen lehdenjakaja. Hän ei ole kuitenkaan kuka tahansa rappukäytäviä työkseen hölkkäilevä kaveri vaan yksi maailman parhaista ultrajuoksijoista.
Aallon saavutukset ovat huikeita: hän on voittanut maailman pisimmän juoksukilpailun Self-Transcendence 3100 Mile Racen peräti seitsemän kertaa. 3100 mailia on siis 4989 kilometriä. Parhaimmillaan matka on taittunut reilussa 43 vuorokaudessa. Hän on siis juossut 43 peräkkäisen päivän ajan keskimäärin 113 kilometriä päivässä!
Toki Pekan meriittilistalta löytyy muutakin kuten useita 6 päivän juoksujen voittoja. Elokuvaohjaaja Mika Taanila seurasi New Yorkin Queensissa yhtä tällaista 6 vuorokauden juoksua kaksi vuotta sitten ja teki aiheesta lyhytelokuvan. Yle Teema esittää tuon elokuvan tänään maanantaina 31.3. klo 22.50 ja uusintana sunnuntaina 6.4. Se ilmestynee myös Yle Areenaan. Aiemmin lyhytelokuvaa Kuuden päivän juoksu on esitetty mm. Kiasmassa ja elokuvafestivaaleilla.
Helsingin Sanomien nettisivuilta löytyy juttu Aallosta ja lyhytelokuvasta: Lehdenjakaja Pekka Aallolle 5 000 kilometrin juoksukilpailut ovat meditaatiota.
Mika Taanila on ollut aina erittäin kiinnostava ja lahjakas ohjaaja ja jokainen varmasti tietää miten paljon ultrajuoksu kiehtoo mun mieltäni. Ei ole siis epäilystäkään mitä teen tänään vähän ennen yhtätoista!
maanantai 31. maaliskuuta 2014
perjantai 28. maaliskuuta 2014
CrossFit Openin viimeinen laji, kuka selviää 2014 Regionalseihin?
Viiden viikon mittainen CrossFit Open on lopullisesti kääntymässä maalisuoralle. Mukana on ollut lähes 210 000 osallistujaa ja kyseessä lieneekin maailman suurin urheilukilpailu. Osallistujamäärä on lähes kymmenkertaistunut vuodesta 2011 jolloin kaikkien aikojen ensimmäisessä Openissa oli mukana 26 000 lajin harrastajaa.
Suurin osa ihmisistä ei tietenkään osallistu Openiin jotta voisivat kilpailla maanosien aluekarsinnoissa tai jopa selviytyä itse CrossFit Gameseihin. Openiin lähdetään mukaan koska kilpailut pistävät antamaan itsestään aina enemmän ja tsemppaavat valtavasti verrattuna siihen jos saman harjoitteen tekisi vain tavallisena treeninä. Jokainen juoksuharrastaja tietää miten erilaista on käydä juoksemassa kymppi harjoituslenkkinä tai mennä mukaan juoksutapahtumaan. Sekunteja tai jopa minuutteja katoaa parhaista omin päin tehdyistä ennätyksistä. Olen kokenut tuon ilmiön useasti ja tehnyt suorituksia joita en olisi mitenkään uskonut etukäteen mahdollisiksi.
Openin viides laji kokosi suoraan julkistamislähetykseen ensimmäistä kertaa viisi CrossFit Games-mestaria: Jason Khalipan (voittaja 2008), Graham Holmbergin (2010), Rich Froningin (2011-2013), Samantha Briggsin (2013) ja Annie Thorisdottirin (2011-2012).
Jollain kummalla tavalla kaikki tiesivät jo etukäteen mikä laji on tulossa. Ihan oikeasti, kaikki sanoivat että viikonloppuna väännetään burpeita ja thrustereita. Ovathan ne tietysti lajin perusliikkeitä eikä niitä ole vielä tämän vuoden Openissa ollut joten tällainen harjoitus oli vähän kuin pakko heittää mukaan.
21 thrusteria (etukyykky + pystypunnerrus), miehet 43kg, naiset 29kg
21 burpeeta
18 thrusteria
18 burpeeta
15 thrusteria
15 burpeeta
12 thrusteria
12 burpeeta
9 thrusteria
9 burpeeta
6 thrusteria
6 burpeeta
3 thrusteria
3 burpeeta
Burpeet tehdään levytangon yli. Harjoitteen juju on että aikarajaa ei ole! Homma tehdään loppuun asti tai tulosta ei saa. Tämä on hyvin poikkeuksellinen pointti, käytännössä aina niin salien wodeissa kuin kisoissakin on aikaraja. Sille on ihan selvä syy: harjoitustunti tai kilpailulaji ei voi kestää liian pitkään tai se sekoittaa aikataulut. Tällä kertaa aikaa on syytä varata reilusti, jos kilpailijalla menee tunti niin sitten menee, kelloa ei pysäytetä.
Viime viikon pitkän ja erittäin raskaan chipper-harjoituksen jälkeen Euroopan tuloslista näyttää suomalaisten osalta seuraavalta (suluissa sijoitus kolmen lajin jälkeen:
3. Jonne Koski, CrossFit Varasto (6.)
31. Mikko Ojala, CrossFit Rauma (38.)
32. Heidi Horelli, CrossFit Varasto (39.)
33. Emilia Leppänen, CrossFit Turku (33.)
38. Saara Laaksonen, CrossFit Turku (59)
41. Sari Rautiala, CrossFit Lohja (42.)
Ennakoin että kovimmat kilpailijat tulevat nostamaan osakkeitaan rankassa neljännessä lajissa ja niin todellakin kävi. Kuilu kasvoi valtavaksi niiden välillä jotka hallitsevat muscle-upin ja niiden jotka eivät.
48 parasta miestä ja naista selviytyy Tanskan aluekarsintoihin mutta todennäköisesti heikommillakin sijoituksilla pääsee mukaan. Jonne Koski esimerkiksi oli viime vuonna Openissa sijalla 52. mutta pääsi mukaan koska muutama kilpailija joutui perumaan kisamatkansa. Naisten sarjassa poisjääntejä oli todella paljon ja jokainen 60 parhaan kilpailijan joukkoon sijoittunut joka halusi pääsi mukaan kilpailuun.
Sam Briggs ja Rich Froning tekevät tuossa videossa järjettömän kovat tulokset, molemmat paukuttavat harjoituksen reilusti alle yhdeksän minuutin. Moni varmasti tekee harjoituksen kahteen kertaan, jokainen sekunti jonka loppuajasta saa pois voi tarkoittaa kymmeniä pisteitä ja isoa muutosta sijoituksessa.
Mikko Aronpää on muuten useamman edellisen viikon tavoin Aasian karsinnan kolmonen ja Sari Rautiala johtaa edelleen ylivoimaisesti Euroopan masters-sarjaa ikäluokassa 40-44.
Erot alkavat onneksi olla jo näin suomalaisittain silmäiltynä tuloslistalla aika isoja joten ilman suurempia epäonnistumisia uskon että meillä on paleo-pullat aika hyvin uunissa ja paljon mielenkiintoista seurattavaa toukokuun puolessavälissä :)
Suurin osa ihmisistä ei tietenkään osallistu Openiin jotta voisivat kilpailla maanosien aluekarsinnoissa tai jopa selviytyä itse CrossFit Gameseihin. Openiin lähdetään mukaan koska kilpailut pistävät antamaan itsestään aina enemmän ja tsemppaavat valtavasti verrattuna siihen jos saman harjoitteen tekisi vain tavallisena treeninä. Jokainen juoksuharrastaja tietää miten erilaista on käydä juoksemassa kymppi harjoituslenkkinä tai mennä mukaan juoksutapahtumaan. Sekunteja tai jopa minuutteja katoaa parhaista omin päin tehdyistä ennätyksistä. Olen kokenut tuon ilmiön useasti ja tehnyt suorituksia joita en olisi mitenkään uskonut etukäteen mahdollisiksi.
Openin viides laji kokosi suoraan julkistamislähetykseen ensimmäistä kertaa viisi CrossFit Games-mestaria: Jason Khalipan (voittaja 2008), Graham Holmbergin (2010), Rich Froningin (2011-2013), Samantha Briggsin (2013) ja Annie Thorisdottirin (2011-2012).
Jollain kummalla tavalla kaikki tiesivät jo etukäteen mikä laji on tulossa. Ihan oikeasti, kaikki sanoivat että viikonloppuna väännetään burpeita ja thrustereita. Ovathan ne tietysti lajin perusliikkeitä eikä niitä ole vielä tämän vuoden Openissa ollut joten tällainen harjoitus oli vähän kuin pakko heittää mukaan.
21 thrusteria (etukyykky + pystypunnerrus), miehet 43kg, naiset 29kg
21 burpeeta
18 thrusteria
18 burpeeta
15 thrusteria
15 burpeeta
12 thrusteria
12 burpeeta
9 thrusteria
9 burpeeta
6 thrusteria
6 burpeeta
3 thrusteria
3 burpeeta
Burpeet tehdään levytangon yli. Harjoitteen juju on että aikarajaa ei ole! Homma tehdään loppuun asti tai tulosta ei saa. Tämä on hyvin poikkeuksellinen pointti, käytännössä aina niin salien wodeissa kuin kisoissakin on aikaraja. Sille on ihan selvä syy: harjoitustunti tai kilpailulaji ei voi kestää liian pitkään tai se sekoittaa aikataulut. Tällä kertaa aikaa on syytä varata reilusti, jos kilpailijalla menee tunti niin sitten menee, kelloa ei pysäytetä.
Viime viikon pitkän ja erittäin raskaan chipper-harjoituksen jälkeen Euroopan tuloslista näyttää suomalaisten osalta seuraavalta (suluissa sijoitus kolmen lajin jälkeen:
3. Jonne Koski, CrossFit Varasto (6.)
31. Mikko Ojala, CrossFit Rauma (38.)
32. Heidi Horelli, CrossFit Varasto (39.)
33. Emilia Leppänen, CrossFit Turku (33.)
38. Saara Laaksonen, CrossFit Turku (59)
41. Sari Rautiala, CrossFit Lohja (42.)
Ennakoin että kovimmat kilpailijat tulevat nostamaan osakkeitaan rankassa neljännessä lajissa ja niin todellakin kävi. Kuilu kasvoi valtavaksi niiden välillä jotka hallitsevat muscle-upin ja niiden jotka eivät.
48 parasta miestä ja naista selviytyy Tanskan aluekarsintoihin mutta todennäköisesti heikommillakin sijoituksilla pääsee mukaan. Jonne Koski esimerkiksi oli viime vuonna Openissa sijalla 52. mutta pääsi mukaan koska muutama kilpailija joutui perumaan kisamatkansa. Naisten sarjassa poisjääntejä oli todella paljon ja jokainen 60 parhaan kilpailijan joukkoon sijoittunut joka halusi pääsi mukaan kilpailuun.
Sam Briggs ja Rich Froning tekevät tuossa videossa järjettömän kovat tulokset, molemmat paukuttavat harjoituksen reilusti alle yhdeksän minuutin. Moni varmasti tekee harjoituksen kahteen kertaan, jokainen sekunti jonka loppuajasta saa pois voi tarkoittaa kymmeniä pisteitä ja isoa muutosta sijoituksessa.
Mikko Aronpää on muuten useamman edellisen viikon tavoin Aasian karsinnan kolmonen ja Sari Rautiala johtaa edelleen ylivoimaisesti Euroopan masters-sarjaa ikäluokassa 40-44.
Erot alkavat onneksi olla jo näin suomalaisittain silmäiltynä tuloslistalla aika isoja joten ilman suurempia epäonnistumisia uskon että meillä on paleo-pullat aika hyvin uunissa ja paljon mielenkiintoista seurattavaa toukokuun puolessavälissä :)
torstai 27. maaliskuuta 2014
Painonnostotreeniohjelmoija Mika tässä terve!
Meillä oli viime viikolla seuran harjoituksissa mm. tempauksia ja takakyykkyjä. Työntöharjoitteena oli raakarinnallavetoa + raakatyöntöä ja treenikaveri olikin siitä mielissään kun kyykyt on kuulemma myrkkyä. Tästä ajatuksesta inspiroituneena heitinkin ilmoille oman versioni "hyvästä" treenistä.
3x tempaus (syvään kyykkyyn) + 3x valakyykky
3x rinnalleveto (syvän kyykyn kautta tottakai) + 3x etukyykky + 3x työntö
5x takakyykky
Että tämmönen kevyt painonnostotreeni pienenä vitsinä jossa ajattelin ihmisiä jotka eivät halua kyykätä :D
Eilen harjoituksen alkaessa päävalmentaja sanoi että tänään treenataankin Mikan erinomaisen ohjelman mukaan, eikä mulla meinannut pokka pysyä. Kaiken huipuksi se kaveri joka ei halunnut kyykätä oli tehnyt oman treeninsä itsenäisesti ja häipyi pari minuuttia ennen kuin varsinainen painonnostokoulu alkoi.. Mahtoi olla hyvä fiilis kun sai kuulla että tehtiin oikeasti tuo mun ohjelmointini.
Nostoyhdistelmät oli just niin rankkoja ja raastavia kuin miksi ne suunnittelinkin. Hiki virtasi ja vettä piti hörppiä nostojen välissä vähän normaalia useammin. Kaikki taisi kuitenkin tykätä vaikka hieman pisti hapottamaan. Huikeasti tyypit taistelivat näitä sarjoja loppuun vaikka välillä liike ei kontrollissa pysynytkään ja tanko lensi käsistä.
Viime viikolla vedettiin treenin lopuksi voimaosiona takakyykkyjä joten se muutettiin tällä kertaa etukyykkykolmosiksi. Paljonkohan noita etukyykkyjä nyt oikein tuli? En halua edes ajatella..
Vaikka päävalmentaja tätä treeniä kehuikin ja sanoi että jatkossakin voisin laittaa ideoita niin voi olla parempi että keskityn ihan vaan siihen harjoitteluun. Niin paljon tekemistä on itse nostoissa.. Tempauksessa koko ajan jostain syystä hyppy suuntautuu eteen eikä ylöspäin ja myös työnnössä tulee pieni heijaus eteenpäin jolloin paketti vähän hajoaa. Ja vetovaihekin jää kesken eikä tule kunnon nousua päkiöille ja hartioiden nostoa.. Aijai, ei taida ihan parilla treenillä nämä korjaantua!
Harjoitusten suunnitteleminen on kyllä pirun mielenkiintoista, tuskin muuten olisin niin suurella innolla omia treenejä ja harjoituksia jaksanut suunnitella ja seurata kehitystä ellei tämä olisi niin mieluista. Lähiviikkoina ois tarkoitus koota kasaan yksi mielenkiintoinen progressiivinen pyramidivoimaharjoitus jota olen pyöritellyt mutta siitä lisää myöhemmin.
Veikkaan että aika monella on ollut tänään reidet ja pakarat juntturassa. Harjoitus oli kuuden jälkeen illalla ja mulla DOMSit eli viivästynyt lihaskipu iskee yleensä noin 20-24 tuntia treenin jälkeen. Tällä kertaa olin kuitenkin viekas ja kävin heittämässä aamupäivällä reilun 20 kilometrin palauttavan lenkin, veikkaan ettei mene takaosasto ihan yhtä pahasti tukkoon. Lenkki oli tosi hyvä, askel kulki rennon kevyesti ja jopa viimeiset kilometrit vilahtivat ohitse hämmästyttävän helposti vaikka edessä oli ylämäkiä ja takana kaks tuntia juoksua. Jos joku pitkis on helppo niin tämä oli.
Reilu kaks tuntia juoksua aamupalan jälkeen, onkohan maailman paras tapa käynnistää päivä?
3x tempaus (syvään kyykkyyn) + 3x valakyykky
3x rinnalleveto (syvän kyykyn kautta tottakai) + 3x etukyykky + 3x työntö
5x takakyykky
Että tämmönen kevyt painonnostotreeni pienenä vitsinä jossa ajattelin ihmisiä jotka eivät halua kyykätä :D
Eilen harjoituksen alkaessa päävalmentaja sanoi että tänään treenataankin Mikan erinomaisen ohjelman mukaan, eikä mulla meinannut pokka pysyä. Kaiken huipuksi se kaveri joka ei halunnut kyykätä oli tehnyt oman treeninsä itsenäisesti ja häipyi pari minuuttia ennen kuin varsinainen painonnostokoulu alkoi.. Mahtoi olla hyvä fiilis kun sai kuulla että tehtiin oikeasti tuo mun ohjelmointini.
Rauta on valmiina rohkeita varten.
Nostoyhdistelmät oli just niin rankkoja ja raastavia kuin miksi ne suunnittelinkin. Hiki virtasi ja vettä piti hörppiä nostojen välissä vähän normaalia useammin. Kaikki taisi kuitenkin tykätä vaikka hieman pisti hapottamaan. Huikeasti tyypit taistelivat näitä sarjoja loppuun vaikka välillä liike ei kontrollissa pysynytkään ja tanko lensi käsistä.
Viime viikolla vedettiin treenin lopuksi voimaosiona takakyykkyjä joten se muutettiin tällä kertaa etukyykkykolmosiksi. Paljonkohan noita etukyykkyjä nyt oikein tuli? En halua edes ajatella..
Vaikka päävalmentaja tätä treeniä kehuikin ja sanoi että jatkossakin voisin laittaa ideoita niin voi olla parempi että keskityn ihan vaan siihen harjoitteluun. Niin paljon tekemistä on itse nostoissa.. Tempauksessa koko ajan jostain syystä hyppy suuntautuu eteen eikä ylöspäin ja myös työnnössä tulee pieni heijaus eteenpäin jolloin paketti vähän hajoaa. Ja vetovaihekin jää kesken eikä tule kunnon nousua päkiöille ja hartioiden nostoa.. Aijai, ei taida ihan parilla treenillä nämä korjaantua!
Harjoitusten suunnitteleminen on kyllä pirun mielenkiintoista, tuskin muuten olisin niin suurella innolla omia treenejä ja harjoituksia jaksanut suunnitella ja seurata kehitystä ellei tämä olisi niin mieluista. Lähiviikkoina ois tarkoitus koota kasaan yksi mielenkiintoinen progressiivinen pyramidivoimaharjoitus jota olen pyöritellyt mutta siitä lisää myöhemmin.
Veikkaan että aika monella on ollut tänään reidet ja pakarat juntturassa. Harjoitus oli kuuden jälkeen illalla ja mulla DOMSit eli viivästynyt lihaskipu iskee yleensä noin 20-24 tuntia treenin jälkeen. Tällä kertaa olin kuitenkin viekas ja kävin heittämässä aamupäivällä reilun 20 kilometrin palauttavan lenkin, veikkaan ettei mene takaosasto ihan yhtä pahasti tukkoon. Lenkki oli tosi hyvä, askel kulki rennon kevyesti ja jopa viimeiset kilometrit vilahtivat ohitse hämmästyttävän helposti vaikka edessä oli ylämäkiä ja takana kaks tuntia juoksua. Jos joku pitkis on helppo niin tämä oli.
Reilu kaks tuntia juoksua aamupalan jälkeen, onkohan maailman paras tapa käynnistää päivä?
keskiviikko 26. maaliskuuta 2014
TV-vinkki: Pako helvetistä kun kaikki menee lenkillä tai patikoidessa pieleen.
Kirjoitin viime syksynä bloggauksen viihdyttäviä selviytymisohjelmia Discoverylle tekevästä Bear Gryllsistä. TV-kanava Kutonen on tehnyt diilin joistakin Discoveryn ohjelmista ja viime perjantaina nähtiin ensimmäinen jakso Gryllsin erinomaisesta sarjasta Pako helvetistä.
Kuusiosaisessa sarjassa keskitytään aina yhteen maastoteemaan ja kolmeen tapaukseen joissa esimerkiksi lenkkeilijä, hiihtäjä tai laskettelija on eksynyt tai loukkaantunut keskellä ei mitään. Mitä tehdä kun kännykästä loppuu akku tai ei ole signaalia, ravinto on loppu ja karhu kahistelee viereisessä pusikossa?
Sarja on mielenkiintoinen ennen kaikkea siksi että kaikki ihmiset ovat oikeasti joutuneet siihen tilanteeseen jossa kuolema on kolkutellut ovella ja on ollut pakko kerätä viimeisetkin sisun ja kekseliäisyyden rippeet. Miten taistelutahto voi pysyä korkealla kun olet ollut viikkoja viidakossa eksyneenä ja pelastushelikopterin nähdessäsi tajuat ettei se voi mitenkään havaita sinua tiheän puuston läpi?
Ikävä kyllä ensimmäistä, lumisiin maisemiin keskittynyttä jaksoa ei tule enää uusintana. Uusi jakso esitetään Kutosella aina perjantaisin klo 19 ja uusitaan sunnuntaina klo 23.
Toinen jakso keskittyy viidakkoon, kolmannessa ollaan aavikoilla. Ennen tuota kolmannen jakson ensiesitystä Discoveryllä toivoin että siinä olisi mukana legendaarinen selviytymistarina jossa ultrajuoksija Mauro Prosperi eksyy Marathon des Sablesin reitiltä hiekkamyrskyssä. Ja sehän siitä jaksosta myös löytyy!
Suosittelen sarjaa lämpimästi. Se antaa toivoa siitä että silloinkin kun todennäköisyydet ovat heikot, positiivisen ajattelun ja mielen voima on lopulta avain onnistumiseen ja selviytymiseen.
Kuusiosaisessa sarjassa keskitytään aina yhteen maastoteemaan ja kolmeen tapaukseen joissa esimerkiksi lenkkeilijä, hiihtäjä tai laskettelija on eksynyt tai loukkaantunut keskellä ei mitään. Mitä tehdä kun kännykästä loppuu akku tai ei ole signaalia, ravinto on loppu ja karhu kahistelee viereisessä pusikossa?
Sarja on mielenkiintoinen ennen kaikkea siksi että kaikki ihmiset ovat oikeasti joutuneet siihen tilanteeseen jossa kuolema on kolkutellut ovella ja on ollut pakko kerätä viimeisetkin sisun ja kekseliäisyyden rippeet. Miten taistelutahto voi pysyä korkealla kun olet ollut viikkoja viidakossa eksyneenä ja pelastushelikopterin nähdessäsi tajuat ettei se voi mitenkään havaita sinua tiheän puuston läpi?
Ikävä kyllä ensimmäistä, lumisiin maisemiin keskittynyttä jaksoa ei tule enää uusintana. Uusi jakso esitetään Kutosella aina perjantaisin klo 19 ja uusitaan sunnuntaina klo 23.
Toinen jakso keskittyy viidakkoon, kolmannessa ollaan aavikoilla. Ennen tuota kolmannen jakson ensiesitystä Discoveryllä toivoin että siinä olisi mukana legendaarinen selviytymistarina jossa ultrajuoksija Mauro Prosperi eksyy Marathon des Sablesin reitiltä hiekkamyrskyssä. Ja sehän siitä jaksosta myös löytyy!
Suosittelen sarjaa lämpimästi. Se antaa toivoa siitä että silloinkin kun todennäköisyydet ovat heikot, positiivisen ajattelun ja mielen voima on lopulta avain onnistumiseen ja selviytymiseen.
tiistai 25. maaliskuuta 2014
200 kilometriä ja kevät!
Näyttääkö hei vähän hyvältä!
Kävin hölkkäilemässä aamupäivällä 14 kilometriä maastopoluilla ja ilma oli ihan huikean hieno. Aurinko paistoi, linnut lauloi. Oli jopa vähän kuuma, pipo vaihtuu varmasti jo seuraavalla lenkillä lippikseen eikä shortseilla juokseminenkaan kaukana ole.
On aina vähän vaarallista alkaa julistamaan kuinka kevät on täällä, eiköhän seuraavana päivänä pamahda lunta ja kovat pakkaset, mutta just nyt näyttää niin keväiseltä kuin vain voi olla. Lenkin aikana ohitin todella kirkkaan keltaisen perhosen, auringon valossa se hohti kuin neon-väreissä. En muista nähneeni koskaan ennen maaliskuussa perhosta. En ole mikään luonnontuntija mutta onneksi tähänkin tarkoitukseen löytyi mainio nettipalvelu . Tällä kertaa kyseessä oli kuvausten perusteella sitruunaperhonen.
Keväästä tulee aina hyvä fiilis. Vaikka tykkään kaikista vuodenajoista eikä mitkään säätilat saa mua harmistumaan niin keväässä on ihan erityinen tunne. Ekoina lämpiminä ja aurinkoisina kevätpäivinä koulussa aina tiesi että kesälomaan ei ole enää niin pitkä aika. Päässä alkaa soimaan Suburban Triben First Spring Day ja Tavaramarkkinoiden Kevät. Oispa hienoa juosta Hakaniemen rantaa kohti Merihakaa, nyt olisi jo helppo kuvitella Korkeasaareen lähtevä lautta ja sopivan makuyhdistelmän arpominen jätskikioskilla. Se on jo ihan käsittämättömän lähellä.
Keväällä on silti aina pari valttikorttia heittää pöytään just kun ei yhtään osaisi odottaa. Ei ole meinaan eteläisemmässäkään Euroopassa vielä kovin lämpöiset tunnelmat, sen on hyvin nähnyt maantiepyöräilykauden alettua legendaarisilla klassikkokilpailuilla. Sunnuntaina ajettiin 300 kilometrin raju yksipäiväinen kilpailu Milanosta Sanremoon pitkin Ligurian upeita rantoja ja keli oli todella jäätävä. Kylmässä tihkusateessa ajajien sormet olivat niin kohmeessa että huoltoautojen ikkunoista roikkuvat avustajat joutuivat vaihtamaan pyöräilijöiden hanskoja kun sormet eivät enää liikkuneet. Eilen alkoi Katalonian ympäriajo ja sielläkin on kai pakkasia, mielenkiintoista nähdä Belgian klassikkokisoissa viikonloppuna miten kevät siellä etenee. Nousujen ansiosta pyöräilykilpailuissa nähdään usein saman päivän aikana niin helteitä kuin jopa pakkasia, vuorilla kun on tietysti lunta ja teitä aurataan vielä toukokuun lopullakin.
Huomasin tämän päivän juoksukilometrejä ylös merkitessäni että 200 kilometriä paukahti rikki, tarkalleen 204 kilometriä. Se on ennätysvauhtia, aiemmin kaksisataa on mennyt rikki huhti-toukokuussa, alkuvuosi on aina mulla niin kovin verkkainen kun juoksuharjoituksia on vain kaksi viikossa. Tilastotkin siis kertovat että nyt olen ihan oikeasti pidentänyt lenkkejä eikä ole jäänyt vain puheeeksi :)
Huomenna otan fillarin käyttöön, yöpakkasetkaan ei taida teitä juuri liukastaa kun on niin kuivaa eikä sateita ole ainakaan tänne luvassa. Vähän lisää palauttavaa arkiliikuntaa kalenteriin työ- ja treenimatkojen muodossa.
Ei muuta kuin ulos!
maanantai 24. maaliskuuta 2014
18 kilometriä sunnuntailystiä.
Viime viikko oli mulle todella kevyt juoksuviikko. Kun kahdesta juoksupäivästä toinen sisälsi cooperin testin jossa kilsoja ei juuri kertynyt niin oli selvää että toisen juoksupäivän on suorastaan pakko pitää sisällään reilu siivu.
Suunnittelin alunperin juoksevani 20 kilometriä, 7 kilometrin maastolenkki kahteen kertaan ja siihen päälle 6 kilometriä ulkoilutietä. Sää oli eilen kuitenkin sateinen, sehän ei mua yleensä haittaa mutta mietin kannattaako lähteä tarpomaan lätäköiden keskelle mutaiseen maastoon koska lenkin voi toteuttaa toisellakin tavalla. Päätinkin lopulta juosta 20 kilsan sijaan 24 kilometriä, neljä kertaa tuo 6 kilometrin ulkoilutie.
Pakkasin ekaa kertaa viime syksyn jälkeen juomavyön mukaan ja sekoittelin sen pulloihin Northforcen Endurancea, en olekaan aiemmin juonut sitä lenkin aikana, ainoastaan juoksun jälkeen.
Juoksu eteni ihan mainiosti mutta noin 15 kilometrin kohdalla huomasin vähän väsyväni, kevyet aamupalat oli jo moneen kertaa kulutettu. Se ei haitannut, tiedän että heikoillakin energioilla jaksaa vielä juosta tarvittaessa vaikka tunnin. Vähän myöhemmin alkoi kuitenkin vasemman jalan polvessa olla juoksijan polven oireita, siis pientä kipuilua polven ulkosyrjässä. Huomasin myös että oikean jalan jalkapöytä kipuili melkein joka askeleella, hyvin samaan tapaan kuin vasemman jalan jalkapöytä pari viikkoa sitten.
Päätin ottaa varman päälle ja lopettaa lenkin reilun 18 kilometrin jälkeen. Mun on helppo henkisesti pidentää lenkkiä mutta lyhentäminen.. kyllä se vaatii melkoista päänsisäistä kamppailua. Tunne on vähän kuin pilkkiharrastajilla keväällä, miten pitkälle jäille uskaltaa vielä mennä? Jos menet liian pitkälle, voi olla että uutta kertaa ei enää tule. Toisaaltakalan kilometrien himo on ihan valtava.
Noissa tilanteissa pitää vain miettiä että mitä tapahtuu jos vetää väkisin kipeillä jaloilla liian pitkän lenkin. Seurauksena voi olla juoksutaukoa eli telakkaa päiviä, viikkoja tai jopa kuukausia. Mutta jos malttaa kuunnella kroppaa, voi olla että jo parin päivän päästä olet taas takaisin poluilla.
Hieroin kipukohtiin voltarenia pari kertaa illan aikana ja tänään on jo paljon parempi kuin eilen. Tein salilla askelkyykkyjä ja jalkaprässiä sekä palauttelutauoilla erinomaista juoksijanpolvea ehkäisevää venytystä. Luulen että olen juoksupoluilla taas huomenna eikä tämä toivottavasti oireile tämän enempää.
Viikonlopun muista tapahtumista voisin raportoida epätyypillisimpään tapaan mitä tässä blogissa vaan voi olla - eli kuvien kautta :D
Sain painonnostokenkiä ostaessani kaupan päälle purkillisen säilykebroileria. Syön kanaa ehkä pari kertaa vuodessa enkä muista koskaan ennen nähneeni säilykebroileria, myydäänköhän tällaista tavallisissa ruokakaupoissa? Perjantaina oli testin vuoro.
Maku oli ihan mainio, vähän pelotti purkissa lukeva ilmaus "kananrintaa mausteliemessä" mutta mausteliemi tarkoittikin lähinnä suolavettä. Tein salaatin johon latelin purkin sisällön päälle, hyvin toimi.
Pari vuotta sitten Jessica Simpsonia naurettiin ympäri maailman kun hän ei tiennyt onko "Chicken of the Sea"-merkkinen tonnikala kanaa vai kalaa. Jos näitä purkkeja on jenkeissä yleisesti käytössä niin en ihmettele sekaantumista, onhan tässä ainakin näin purkkitonnikalaan tottuneena tosi vahvasti sama fiilis. Isot tonnikalapalat- ja fileet purkissa näyttää ihan samalta.
Lauantaina ihmettelin leikkipuistossa miten ilmeisesti jotkut kutojamummot olivat vandalisoineet lasten leikkipaikkaa tägäämällä jengitunnuksiaan puihin. Ehkä tää on jonkun tietyn porukan reviiriä eikä kilpailevan kutoojaryhmän kannata pimeän laskeuduttua heilutella puikkojaan näillä main?
Maanantaiaamuisin päästän sisäisen tarjoushaukkani valloilleen ja hamstraan alennustuotteita. Onni on ruokakauppa joka ei ole sunnuntaisin auki, se nimittäin tarkoittaa maanantaiaamuisin hyllyjä jotka notkuu melkein mitä vaan puoleen hintaan. Näillä eväillä kelpaa porskutella voimaharjoittelua sisältävän päivän läpi.
Suunnittelin alunperin juoksevani 20 kilometriä, 7 kilometrin maastolenkki kahteen kertaan ja siihen päälle 6 kilometriä ulkoilutietä. Sää oli eilen kuitenkin sateinen, sehän ei mua yleensä haittaa mutta mietin kannattaako lähteä tarpomaan lätäköiden keskelle mutaiseen maastoon koska lenkin voi toteuttaa toisellakin tavalla. Päätinkin lopulta juosta 20 kilsan sijaan 24 kilometriä, neljä kertaa tuo 6 kilometrin ulkoilutie.
Pakkasin ekaa kertaa viime syksyn jälkeen juomavyön mukaan ja sekoittelin sen pulloihin Northforcen Endurancea, en olekaan aiemmin juonut sitä lenkin aikana, ainoastaan juoksun jälkeen.
Juoksu eteni ihan mainiosti mutta noin 15 kilometrin kohdalla huomasin vähän väsyväni, kevyet aamupalat oli jo moneen kertaa kulutettu. Se ei haitannut, tiedän että heikoillakin energioilla jaksaa vielä juosta tarvittaessa vaikka tunnin. Vähän myöhemmin alkoi kuitenkin vasemman jalan polvessa olla juoksijan polven oireita, siis pientä kipuilua polven ulkosyrjässä. Huomasin myös että oikean jalan jalkapöytä kipuili melkein joka askeleella, hyvin samaan tapaan kuin vasemman jalan jalkapöytä pari viikkoa sitten.
Päätin ottaa varman päälle ja lopettaa lenkin reilun 18 kilometrin jälkeen. Mun on helppo henkisesti pidentää lenkkiä mutta lyhentäminen.. kyllä se vaatii melkoista päänsisäistä kamppailua. Tunne on vähän kuin pilkkiharrastajilla keväällä, miten pitkälle jäille uskaltaa vielä mennä? Jos menet liian pitkälle, voi olla että uutta kertaa ei enää tule. Toisaalta
Noissa tilanteissa pitää vain miettiä että mitä tapahtuu jos vetää väkisin kipeillä jaloilla liian pitkän lenkin. Seurauksena voi olla juoksutaukoa eli telakkaa päiviä, viikkoja tai jopa kuukausia. Mutta jos malttaa kuunnella kroppaa, voi olla että jo parin päivän päästä olet taas takaisin poluilla.
Hieroin kipukohtiin voltarenia pari kertaa illan aikana ja tänään on jo paljon parempi kuin eilen. Tein salilla askelkyykkyjä ja jalkaprässiä sekä palauttelutauoilla erinomaista juoksijanpolvea ehkäisevää venytystä. Luulen että olen juoksupoluilla taas huomenna eikä tämä toivottavasti oireile tämän enempää.
Viikonlopun muista tapahtumista voisin raportoida epätyypillisimpään tapaan mitä tässä blogissa vaan voi olla - eli kuvien kautta :D
Sain painonnostokenkiä ostaessani kaupan päälle purkillisen säilykebroileria. Syön kanaa ehkä pari kertaa vuodessa enkä muista koskaan ennen nähneeni säilykebroileria, myydäänköhän tällaista tavallisissa ruokakaupoissa? Perjantaina oli testin vuoro.
Maku oli ihan mainio, vähän pelotti purkissa lukeva ilmaus "kananrintaa mausteliemessä" mutta mausteliemi tarkoittikin lähinnä suolavettä. Tein salaatin johon latelin purkin sisällön päälle, hyvin toimi.
Pari vuotta sitten Jessica Simpsonia naurettiin ympäri maailman kun hän ei tiennyt onko "Chicken of the Sea"-merkkinen tonnikala kanaa vai kalaa. Jos näitä purkkeja on jenkeissä yleisesti käytössä niin en ihmettele sekaantumista, onhan tässä ainakin näin purkkitonnikalaan tottuneena tosi vahvasti sama fiilis. Isot tonnikalapalat- ja fileet purkissa näyttää ihan samalta.
Lauantaina ihmettelin leikkipuistossa miten ilmeisesti jotkut kutojamummot olivat vandalisoineet lasten leikkipaikkaa tägäämällä jengitunnuksiaan puihin. Ehkä tää on jonkun tietyn porukan reviiriä eikä kilpailevan kutoojaryhmän kannata pimeän laskeuduttua heilutella puikkojaan näillä main?
Maanantaiaamuisin päästän sisäisen tarjoushaukkani valloilleen ja hamstraan alennustuotteita. Onni on ruokakauppa joka ei ole sunnuntaisin auki, se nimittäin tarkoittaa maanantaiaamuisin hyllyjä jotka notkuu melkein mitä vaan puoleen hintaan. Näillä eväillä kelpaa porskutella voimaharjoittelua sisältävän päivän läpi.
perjantai 21. maaliskuuta 2014
CrossFit Open 14.4 - Chipper erottaa jyvät akanoista ja tekee kilpailijoista hakkelusta.
CrossFit Openin kolmas viikko on takana ja maalisuorakin alkaa jo häämöttää mutta vielä on pari mutkaa matkassa. Toiseksi viimeinen mutkista on brutaali chipper, crossfit-terminologiassa erittäin brutaali ja pitkäkestoinen harjoitus jossa tehdään iso määrä erilaisia liikkeitä.
14 minuutissa niin monta toistoa kuin ehtii:
60 kaloria soutulaitteella
50 varpaat tankoon
40 seinäpalloa, miehet heittävät 9 kg palloa 3 metrin korkeudelle, naiset 6kg palloa 2.75 metrin korkeudelle
30 rinnallevetoa, miehet 61kg, naiset 43kg
20 muscle-uppia
Viime vuonna kolmannessa lajissa tehtiin 12 minuutin ajan tuplanaruhyppyjä, pallonheittoa ja muscle-uppeja, nyt aika on pidempi ja liikkeitä enemmän. Erittäin haastavat muscle-upit on jätetty viisaasti viimeiseksi liikkeeksi koska isolle osalle harrastajista ne ovat liian vaikeita. Tämä laji todellakin erottaa lajin todellisen eliitin kilpailijoista jotka ovat tähän asti pärjänneet kovalla hapenottokyvyllä ja maitohapon sietämisellä.
Tässä video lajin julkistamistilaisuudesta viime yöltä Seattlesta. Kaksi crossfitin ehdotonta huippua, Scott Panchik ja Josh Bridges, joutuvat tosissaan taistelemaan että pääsevät aloittamaan toisen kierroksen. Panchik saa ekan kierroksen valmiiksi ajassa 12:05, Bridges on hieman nopeampi ajalla 11:40. Jokainen joka pääsee näppäilemään concept2:sta uudemman kerran on kyllä järjettömän kovassa tikissä!
Kolmas laji ei kerännyt minulta hurraa-huutoja, teki mieli antaa sille nimeksi vaikka Brokeback Wodtain tai Backbroker eikä itse kilpailijatkaan siitä hirveästi innostuneet. Kilpailulajien kehittäjät Dave Castron johdolla olivat tällä kertaa ns. täysin kujalla. Noh, toivottavasti kukaan ei oikeasti rikkonut paikkojaan pahemmin.
Suomalaiset Euroopan sadan parhaan joukossa kolmen lajin jälkeen ovat (suluissa sijoitus tokan lajin jälkeen:
6. Jonne Koski, CrossFit Varasto (1.)
38. Mikko Ojala, CrossFit Rauma (73.)
75. Nico Smedroos, CrossFit Varasto (115.)
33. Emilia Leppänen, CrossFit Turku (24.)
39. Heidi Horelli, CrossFit Varasto (76.)
42. Sari Rautiala, CrossFit Lohja (52.)
59. Saara Laaksonen, CrossFit Turku (44.)
Tämä laji oli todella vaikea Saara Laaksoselle ja Jonne Koskelle joille maastaveto on yksi hankalimmista liikkeistä. Tämä sama lajihan oli mukana myös viime vuoden Regionalseissa joissa se oli myös molemmille heikoin laji ja yksi suuri este sille ettei sijoitus ollut vieläkin parempi.
Hyvät maastavetäjät ottivat isoja harppauksia tuloslistalla, Nico tarrautui teoreettiseen oljenkorteen kisapaikasta ja Ojalan Mikko tulee vahvasti ylöspäin laji lajilta. Vahva Heidi oli koko Euroopan kuudenneksi paras nainen tässä lajissa ja on noussut viime vuoden tapaan koko ajan ylöspäin karsinnoissa, toivottavasti muscle-upit onnistuisivat. Sari Rautiala on edelleen Euroopan ykkönen masters-sarjassaan, CrossFit Porin erittäin kova kilpailija Ulrika Nieminen on samassa sarjassa neljäs.
Mikko Aronpää jatkoi Dubaissa varmaa linjaansa ja on viime viikon tapaan Aasian karsintalistan kolmonen.
CrossFit Varaston tinkimätön työ näkyy tuloslistalla. Mikko Salo oli jalkapalloilijana äärimmäisen kova tekemään töitä, raatoi kentällä loppuun asti ja kun se ei hieman heikon pallollisen pelaamisen takia riittänyt lajissa kirkkaimmalle huipulle, hän valitsi lajin jossa juuri se on asia joka takaa suurimman palkinnon. Mikko elää 100-prosenttista, totaalisen omistautunutta urheilijan elämää jossa ei ole varaa minkäänlaiseen löysäilyyn. Sama 24/7-huippu-urheilijan asennetta vaativa elämäntapa on selvästi tarttunut myös harjoituskavereihin Roguen varastolla tai missä tahansa yleisillä liikuntapaikoilla treenejä vedetäänkin.
CrossFit inc. lähetti toimittajansa Poriin ja Jonnen kuulumisista ja mm. Mikon ja Vainion Tuomaksen näkemyksistä voi lukea tuoreesta artikkelista: http://games.crossfit.com/article/finlands-bet-jonne-koski .
14 minuutissa niin monta toistoa kuin ehtii:
60 kaloria soutulaitteella
50 varpaat tankoon
40 seinäpalloa, miehet heittävät 9 kg palloa 3 metrin korkeudelle, naiset 6kg palloa 2.75 metrin korkeudelle
30 rinnallevetoa, miehet 61kg, naiset 43kg
20 muscle-uppia
Viime vuonna kolmannessa lajissa tehtiin 12 minuutin ajan tuplanaruhyppyjä, pallonheittoa ja muscle-uppeja, nyt aika on pidempi ja liikkeitä enemmän. Erittäin haastavat muscle-upit on jätetty viisaasti viimeiseksi liikkeeksi koska isolle osalle harrastajista ne ovat liian vaikeita. Tämä laji todellakin erottaa lajin todellisen eliitin kilpailijoista jotka ovat tähän asti pärjänneet kovalla hapenottokyvyllä ja maitohapon sietämisellä.
Tässä video lajin julkistamistilaisuudesta viime yöltä Seattlesta. Kaksi crossfitin ehdotonta huippua, Scott Panchik ja Josh Bridges, joutuvat tosissaan taistelemaan että pääsevät aloittamaan toisen kierroksen. Panchik saa ekan kierroksen valmiiksi ajassa 12:05, Bridges on hieman nopeampi ajalla 11:40. Jokainen joka pääsee näppäilemään concept2:sta uudemman kerran on kyllä järjettömän kovassa tikissä!
Kolmas laji ei kerännyt minulta hurraa-huutoja, teki mieli antaa sille nimeksi vaikka Brokeback Wodtain tai Backbroker eikä itse kilpailijatkaan siitä hirveästi innostuneet. Kilpailulajien kehittäjät Dave Castron johdolla olivat tällä kertaa ns. täysin kujalla. Noh, toivottavasti kukaan ei oikeasti rikkonut paikkojaan pahemmin.
Suomalaiset Euroopan sadan parhaan joukossa kolmen lajin jälkeen ovat (suluissa sijoitus tokan lajin jälkeen:
6. Jonne Koski, CrossFit Varasto (1.)
38. Mikko Ojala, CrossFit Rauma (73.)
75. Nico Smedroos, CrossFit Varasto (115.)
33. Emilia Leppänen, CrossFit Turku (24.)
39. Heidi Horelli, CrossFit Varasto (76.)
42. Sari Rautiala, CrossFit Lohja (52.)
59. Saara Laaksonen, CrossFit Turku (44.)
Tämä laji oli todella vaikea Saara Laaksoselle ja Jonne Koskelle joille maastaveto on yksi hankalimmista liikkeistä. Tämä sama lajihan oli mukana myös viime vuoden Regionalseissa joissa se oli myös molemmille heikoin laji ja yksi suuri este sille ettei sijoitus ollut vieläkin parempi.
Hyvät maastavetäjät ottivat isoja harppauksia tuloslistalla, Nico tarrautui teoreettiseen oljenkorteen kisapaikasta ja Ojalan Mikko tulee vahvasti ylöspäin laji lajilta. Vahva Heidi oli koko Euroopan kuudenneksi paras nainen tässä lajissa ja on noussut viime vuoden tapaan koko ajan ylöspäin karsinnoissa, toivottavasti muscle-upit onnistuisivat. Sari Rautiala on edelleen Euroopan ykkönen masters-sarjassaan, CrossFit Porin erittäin kova kilpailija Ulrika Nieminen on samassa sarjassa neljäs.
Mikko Aronpää jatkoi Dubaissa varmaa linjaansa ja on viime viikon tapaan Aasian karsintalistan kolmonen.
CrossFit Varaston tinkimätön työ näkyy tuloslistalla. Mikko Salo oli jalkapalloilijana äärimmäisen kova tekemään töitä, raatoi kentällä loppuun asti ja kun se ei hieman heikon pallollisen pelaamisen takia riittänyt lajissa kirkkaimmalle huipulle, hän valitsi lajin jossa juuri se on asia joka takaa suurimman palkinnon. Mikko elää 100-prosenttista, totaalisen omistautunutta urheilijan elämää jossa ei ole varaa minkäänlaiseen löysäilyyn. Sama 24/7-huippu-urheilijan asennetta vaativa elämäntapa on selvästi tarttunut myös harjoituskavereihin Roguen varastolla tai missä tahansa yleisillä liikuntapaikoilla treenejä vedetäänkin.
CrossFit inc. lähetti toimittajansa Poriin ja Jonnen kuulumisista ja mm. Mikon ja Vainion Tuomaksen näkemyksistä voi lukea tuoreesta artikkelista: http://games.crossfit.com/article/finlands-bet-jonne-koski .
torstai 20. maaliskuuta 2014
Adidas Powerlift 2.0 ja 11 kertaa painonnostokoulua.
Kommenteissa ehdittiin jo kyselemään miten mun painonnostokenkien hankkiminen edistyy. No edistyyhän se, viime viikon painonnostotreeneissä tuli ostettua ekat kunnon popot ennakkosynttärilahjana.
Vaatimuksia ei kengille juuri ollut, kunhan istuvat hyvin jalkaan ja maksavat mieluummin lähemmäs 100 kuin 200 euroa. Painonnostoa ja esimerkiksi kyykkäämistä on mulla ohjelmassa sen verran vähän että ihan hirveän merkittävää rahallista panostusta näihin ei kannattanut laittaa.
Budjettiin sopiva malli josta löytyi hyvin kokoja oli Adidas Powerlift 2.0.
Koska kyseessä on ensimmäiset painonnostokenkäni niin en osaa oikein verrata näitä mihinkään, erittäin tukevat ja hyvin sopivat ainakin omille jaloilleni. Hieman jäykän oloiset vielä mutta näissä onkin tarkoitus että materiaali muotoutuu käytön myötä jalkaan. Hyvä tossu, on se sitten juoksukenkä tai painonnostokenkä, vaatii aina kunnon sisäänajon jotta se on parhaimmillaan.
Olen nostanut näillä nyt kaksi treeniä ja mielestäni hyöty on merkittävä. Erityisesti tasapaino pysyy paremmin eikä asento lähde niin helposti huojumaan ja heijaamaan kuin aiemmin ja tietysti esimerkiksi kyykkyasento on paljon parempi.
Toisaalta muutos ei ole mitenkään mullistava. Uusien kenkien myötä tankoon ei ole lastattu hirveitä ennätysrautoja eikä karkeat virheet nostossa, kuten hypyn suuntautuminen eteen eikä ylöspäin vetovaiheessa, ole kadonnut mihinkään.
Tämän mallin pitäisi olla monia muita painonnostokenkiä kevyempi ja liikkuvampi ja soveltuvan monenlaiseen saliharjoitteluun sekä crossfitiin mutta itse kyllä käytän mieluummin tavallisia lenkkareita salilla. Hyppiikö joku oikeasti vaikkapa boksihypyt painonnostokengillä? Itse aion jättää nämä mieluummin pelkiksi kyykky- ja painonnostokengiksi.
Meillä on ollut aikuisten painonnostokoulussa nyt 11 harjoituskertaa. Porukkaa on tullut edelleen koko ajan lisää, eilen hätyyteltiin jo 30 nostajan haamurajaa.
Tunnin harjoitus koostuu aina neljästä tai viidestä osuudesta. Viitisen minuuttia lämmittelyä kepillä, 15-20 minuuttia tempausta ja saman verran työntöä ja 10-15 minuuttia voimaharjoittelua. Ensimmäisten treenien jälkeen tehtiin lopuksi aina yhteinen venyttelyosuus mutta nyt aika on loppunut kesken ja moni on jatkanut nostoja vielä tunnin jälkeenkin ja venyttelyt on tarkoitus hoitaa omatoimisesti.
Eilen otettiin painonnostoharjoitteina tempauksia kolmosina, työntöharjoitus oli 3x raaka-rinnalleveto + 3x raaka-työntö. Liikkeistä otetaan aina eri variaatio kuin edellisellä kerralla, aiempina viikkoina tempaus-harjoitus on ollut esimerkiksi 3x raakatempaus, 3x tempaus + 3x valakyykky (erittäin hapottava yhdistelmä), tempaus maasta + tempaus riipusta nivusten korkeudelta, valakyykkyjä vitosina...
Työntöharjoitus oli eilen siis poikkeuksellisesti kolmosina raaka-rive + raakatyöntö, aiemmin on otettu pääasiassa 3x rinnallevetoa etukyykyn kanssa ja työnnöt saksauksella. Raakana on nostettu yleensä lähinnä tempauksia ja muutaman kerran riveä, nyt taisi olla ekaa kertaa työnnöt raakana.
Painonnostoa tuntemattomille voisin avata vähän mitä raaka-termillä tarkoitetaan. Tempauksessa mennään normaalisti vetovaiheen jälkeen syvään kyykkyyn josta noustaan ylös, kun liike tehdään raakana kyykky jää pois ja painot tulevat vain pienen niiauksen voimalla suorille käsille.
Painonnostossa rinnalleveto tehdään syvän etukyykyn kautta, raaka-rivessä kyykky jää jälleen pois ja painot otetaan suoraan rinnalle pystyasentoon. Työnnössä käytetään normaalisti saksausta eli etujalka potkaistaan kovaa maahan eteen ja toinen jalka siirtyy taakse vakauttamaan asentoa, raakana työnnettäessä jalat pysyvät suunnilleen paikoilleen. Usein raakatyöntö menee monilla, varsinkin meillä aloittelijoilla, punnertamiseksi. Sehän ei ole painonnostoliike ollut enää 40 vuoteen ;)
Painonnostoa lukuunottamatta rinnalleveto tarkoittaa lähes kaikilla voimaharjoittelijoilla raaka-rinnallevetoa. Jos blogeissa puhutaan rinnalleveto-treenistä tai joku tekee kuntosalilla riveä, kyseessä on lähes poikkeuksetta juuri raaka-rinnalleveto. Tempaus ja työntö ovat upeita, kokonaisvaltaisia liikkeitä mutta moni perinteinen voimailija jättää ne tekemättä koska ne rasittavat tasaisesti koko kroppaa eivätkä jakaannu usein käytettyyn jalka/yläkroppa-treenijakoon.
Kaikki versiot painonnostoharjoitteista on mulle vielä haasteellisia mutta erityisesti nuo raakanostot. Mulle alkaa olla luontevampaa temmata kyykyllä kuin nostaa raudat suoraan ylös ja eiliset raaka-työnnöt oli ihan hirveitä. Rinnallevedot sujuu ihan kohtuullisesti riippumatta siitä onko ne raakoja vai tuleeko ne ylös syvän etukyykyn kautta. Mulla ei ole eikä tule olemaan suurta voimareserviä joten raudat pitää saada ylös hyvällä tekniikalla tai painot jäävät hyvin alhaisiksi, vahvat kaverit ovat omimmillaan raakanostoissa kun voi jyllätä voimalla hienovaraisen tekniikan kustannuksella.
Virheitä mulla on vielä paljon. Yksi merkittävimmistä on kunnon vetovaiheen puuttuminen, en saa voimaa juurikaan keskivartalosta vaan voima haetaan repimällä käsillä vaikka niiden pitäisi roikkua aivan rentoina. Päkiöille nousu ja olkapäiden nostaminen korviin jäävät yleensä uupumaan räjähtävästä nopeudesta puhumattakaan.
Harjoitusten lopuksi meillä on aina perusvoimaosuus, jossa tehdään esimerkiksi tempausvetoa, etukyykkyä, maastavetoa tai takakyykkyä. Eilen otettiin takakyykkyä kolmosina. Olen tehnyt näitä perusvoimaliikkeitä erittäin vähän ja esimerkiksi kyykkäystausta on täysin olematon, mun kyykyt ovat olleet aiemmin lähes pelkästään kevyitä askel- ja valakyykkyjä tukemaan juoksua. Nyt kun painonnostotreeneissä on alettu lastaamaan kyykkypainoja niin ei mulla ole oikein ollut hajuakaan mitä sinne tankoon laitetaan kun nostoja ei ole alla.
Aika maltisilla kiekoilla on saanut lähteä liikkeelle, lähinnä olen hakenut oikeanlaista nostoasentoa ja tangon paikkaa. Molemmat alkaa pikkuhiljaa löytymään. Heti kun rautaa on enemmän kyykkysyvyys alkaa kärsiä ja vaikka se on valmentajien mielestä ihan ok niin itse lähtisin mieluummin kevyemmällä taakalla pamauttamaan persettä lattiaan. Kompromissina olen tehnyt molempia versioita mikä on varmasti kehityksenkin kannalta paras ratkaisu.
Näissä treeneissä ei tehdä mitään niiauksia, 90-astetta on täysin minimi ja usein mennään reilusti sen allekin. Toisaalta ihan kirjaimellisesti lattiaan asti ei kannata mennä, painonnostossahan nosto hylätään jos perse oikeasti osuu lattiaan :D
Meidän salilla parasta on yhteishenki. Ilmapiiri on uskomattoman tsemppaava ja inspiroiva. Eilen tunti lähestyi loppuaan mutta kellään ei ollut kiire pois. Kaikki jäivät seuraamaan kun pari uskomatonta koululaistamme hakivat kyykkymaksimejaan. Porukka pauhasi ja suorastaan vaati nostajia nousemaan ylös kovien taakkojen kanssa. Moni äijä oli pukuhuoneessa treenin jälkeen melkein liikuttuneessa tilassa kun pari mimmiä oli nostanut satasia syvinä ykkösinä ja jopa kakkosina.
Koulunkäynti ei ollut oikein koskaan mun juttu. Nyt on. Tää on niin siisti harrastus että vaikea edes sanoin kuvailla :)
Vaatimuksia ei kengille juuri ollut, kunhan istuvat hyvin jalkaan ja maksavat mieluummin lähemmäs 100 kuin 200 euroa. Painonnostoa ja esimerkiksi kyykkäämistä on mulla ohjelmassa sen verran vähän että ihan hirveän merkittävää rahallista panostusta näihin ei kannattanut laittaa.
Budjettiin sopiva malli josta löytyi hyvin kokoja oli Adidas Powerlift 2.0.
Koska kyseessä on ensimmäiset painonnostokenkäni niin en osaa oikein verrata näitä mihinkään, erittäin tukevat ja hyvin sopivat ainakin omille jaloilleni. Hieman jäykän oloiset vielä mutta näissä onkin tarkoitus että materiaali muotoutuu käytön myötä jalkaan. Hyvä tossu, on se sitten juoksukenkä tai painonnostokenkä, vaatii aina kunnon sisäänajon jotta se on parhaimmillaan.
Olen nostanut näillä nyt kaksi treeniä ja mielestäni hyöty on merkittävä. Erityisesti tasapaino pysyy paremmin eikä asento lähde niin helposti huojumaan ja heijaamaan kuin aiemmin ja tietysti esimerkiksi kyykkyasento on paljon parempi.
Toisaalta muutos ei ole mitenkään mullistava. Uusien kenkien myötä tankoon ei ole lastattu hirveitä ennätysrautoja eikä karkeat virheet nostossa, kuten hypyn suuntautuminen eteen eikä ylöspäin vetovaiheessa, ole kadonnut mihinkään.
Tämän mallin pitäisi olla monia muita painonnostokenkiä kevyempi ja liikkuvampi ja soveltuvan monenlaiseen saliharjoitteluun sekä crossfitiin mutta itse kyllä käytän mieluummin tavallisia lenkkareita salilla. Hyppiikö joku oikeasti vaikkapa boksihypyt painonnostokengillä? Itse aion jättää nämä mieluummin pelkiksi kyykky- ja painonnostokengiksi.
Meillä on ollut aikuisten painonnostokoulussa nyt 11 harjoituskertaa. Porukkaa on tullut edelleen koko ajan lisää, eilen hätyyteltiin jo 30 nostajan haamurajaa.
Tunnin harjoitus koostuu aina neljästä tai viidestä osuudesta. Viitisen minuuttia lämmittelyä kepillä, 15-20 minuuttia tempausta ja saman verran työntöä ja 10-15 minuuttia voimaharjoittelua. Ensimmäisten treenien jälkeen tehtiin lopuksi aina yhteinen venyttelyosuus mutta nyt aika on loppunut kesken ja moni on jatkanut nostoja vielä tunnin jälkeenkin ja venyttelyt on tarkoitus hoitaa omatoimisesti.
Eilen otettiin painonnostoharjoitteina tempauksia kolmosina, työntöharjoitus oli 3x raaka-rinnalleveto + 3x raaka-työntö. Liikkeistä otetaan aina eri variaatio kuin edellisellä kerralla, aiempina viikkoina tempaus-harjoitus on ollut esimerkiksi 3x raakatempaus, 3x tempaus + 3x valakyykky (erittäin hapottava yhdistelmä), tempaus maasta + tempaus riipusta nivusten korkeudelta, valakyykkyjä vitosina...
Työntöharjoitus oli eilen siis poikkeuksellisesti kolmosina raaka-rive + raakatyöntö, aiemmin on otettu pääasiassa 3x rinnallevetoa etukyykyn kanssa ja työnnöt saksauksella. Raakana on nostettu yleensä lähinnä tempauksia ja muutaman kerran riveä, nyt taisi olla ekaa kertaa työnnöt raakana.
Painonnostoa tuntemattomille voisin avata vähän mitä raaka-termillä tarkoitetaan. Tempauksessa mennään normaalisti vetovaiheen jälkeen syvään kyykkyyn josta noustaan ylös, kun liike tehdään raakana kyykky jää pois ja painot tulevat vain pienen niiauksen voimalla suorille käsille.
Painonnostossa rinnalleveto tehdään syvän etukyykyn kautta, raaka-rivessä kyykky jää jälleen pois ja painot otetaan suoraan rinnalle pystyasentoon. Työnnössä käytetään normaalisti saksausta eli etujalka potkaistaan kovaa maahan eteen ja toinen jalka siirtyy taakse vakauttamaan asentoa, raakana työnnettäessä jalat pysyvät suunnilleen paikoilleen. Usein raakatyöntö menee monilla, varsinkin meillä aloittelijoilla, punnertamiseksi. Sehän ei ole painonnostoliike ollut enää 40 vuoteen ;)
Painonnostoa lukuunottamatta rinnalleveto tarkoittaa lähes kaikilla voimaharjoittelijoilla raaka-rinnallevetoa. Jos blogeissa puhutaan rinnalleveto-treenistä tai joku tekee kuntosalilla riveä, kyseessä on lähes poikkeuksetta juuri raaka-rinnalleveto. Tempaus ja työntö ovat upeita, kokonaisvaltaisia liikkeitä mutta moni perinteinen voimailija jättää ne tekemättä koska ne rasittavat tasaisesti koko kroppaa eivätkä jakaannu usein käytettyyn jalka/yläkroppa-treenijakoon.
Kaikki versiot painonnostoharjoitteista on mulle vielä haasteellisia mutta erityisesti nuo raakanostot. Mulle alkaa olla luontevampaa temmata kyykyllä kuin nostaa raudat suoraan ylös ja eiliset raaka-työnnöt oli ihan hirveitä. Rinnallevedot sujuu ihan kohtuullisesti riippumatta siitä onko ne raakoja vai tuleeko ne ylös syvän etukyykyn kautta. Mulla ei ole eikä tule olemaan suurta voimareserviä joten raudat pitää saada ylös hyvällä tekniikalla tai painot jäävät hyvin alhaisiksi, vahvat kaverit ovat omimmillaan raakanostoissa kun voi jyllätä voimalla hienovaraisen tekniikan kustannuksella.
Virheitä mulla on vielä paljon. Yksi merkittävimmistä on kunnon vetovaiheen puuttuminen, en saa voimaa juurikaan keskivartalosta vaan voima haetaan repimällä käsillä vaikka niiden pitäisi roikkua aivan rentoina. Päkiöille nousu ja olkapäiden nostaminen korviin jäävät yleensä uupumaan räjähtävästä nopeudesta puhumattakaan.
Harjoitusten lopuksi meillä on aina perusvoimaosuus, jossa tehdään esimerkiksi tempausvetoa, etukyykkyä, maastavetoa tai takakyykkyä. Eilen otettiin takakyykkyä kolmosina. Olen tehnyt näitä perusvoimaliikkeitä erittäin vähän ja esimerkiksi kyykkäystausta on täysin olematon, mun kyykyt ovat olleet aiemmin lähes pelkästään kevyitä askel- ja valakyykkyjä tukemaan juoksua. Nyt kun painonnostotreeneissä on alettu lastaamaan kyykkypainoja niin ei mulla ole oikein ollut hajuakaan mitä sinne tankoon laitetaan kun nostoja ei ole alla.
Aika maltisilla kiekoilla on saanut lähteä liikkeelle, lähinnä olen hakenut oikeanlaista nostoasentoa ja tangon paikkaa. Molemmat alkaa pikkuhiljaa löytymään. Heti kun rautaa on enemmän kyykkysyvyys alkaa kärsiä ja vaikka se on valmentajien mielestä ihan ok niin itse lähtisin mieluummin kevyemmällä taakalla pamauttamaan persettä lattiaan. Kompromissina olen tehnyt molempia versioita mikä on varmasti kehityksenkin kannalta paras ratkaisu.
Näissä treeneissä ei tehdä mitään niiauksia, 90-astetta on täysin minimi ja usein mennään reilusti sen allekin. Toisaalta ihan kirjaimellisesti lattiaan asti ei kannata mennä, painonnostossahan nosto hylätään jos perse oikeasti osuu lattiaan :D
Meidän salilla parasta on yhteishenki. Ilmapiiri on uskomattoman tsemppaava ja inspiroiva. Eilen tunti lähestyi loppuaan mutta kellään ei ollut kiire pois. Kaikki jäivät seuraamaan kun pari uskomatonta koululaistamme hakivat kyykkymaksimejaan. Porukka pauhasi ja suorastaan vaati nostajia nousemaan ylös kovien taakkojen kanssa. Moni äijä oli pukuhuoneessa treenin jälkeen melkein liikuttuneessa tilassa kun pari mimmiä oli nostanut satasia syvinä ykkösinä ja jopa kakkosina.
Koulunkäynti ei ollut oikein koskaan mun juttu. Nyt on. Tää on niin siisti harrastus että vaikea edes sanoin kuvailla :)
keskiviikko 19. maaliskuuta 2014
Cooperin testi merkkipäivän kunniaksi.
Juoksin alkuvuodesta kerran viikossa sisäradalla kovia 400 metrin intervallivetoja. Hallipainotteisen harjoitussyklin päätyttyä mulla oli tarkoituksena vetäistä cooper ja katsoa oliko noilla intervalleilla välitöntä vaikutusta, syksyllä kun kipitin testissä oman ennätykseni 2950 metriä ja olin lähellä puhkaista maagisen kolmen tonnin rajan.
Sopivaa ajankohtaa ei tuntunut oikein löytyvän ja niinpä cooper jäi. En ole ottanut testeistä kovin suurta pakkomiellettä, tiedän että treenit kyllä tehoaa kun teen ne laadukkaasti. Toisaalta cooperiin tähtäävää vauhtikestävyystreeniä mulla on yleensä ohjelmassa poikkuksellisen vähän joten testin painoarvo on muutenkin pieni. Cooper-tuloksella ei ole maratonilla kovinkaan suurta merkitystä.
Viikonloppuna mun silmiin osui kuitenkin ilmoitus kuntotestauspäivästä. Muutamalla eurolla saisi juosta cooperin ja radalla olisi muitakin juoksijoita eli kiriapua tarjolla. Ajankohta 18.3. - en epäröinyt hetkeäkään, tottakai mun pitää juosta cooper jos sellainen kotikentällä syntymäpäivänä järjestetään!
Heti kun päätin osallistumisestani niin kroppaan alkoi kertyä hermostunutta odotusta ja piinaavaa jännitystä. Cooper on ihan hirveä keikka.
Viikonloppuna olin levännyt hyvin joten maanantaina aamupäivällä otin salitreenin päätteeksi 1000 metrin maksimisoudun. En vetänyt kyllä ihan äärirajoille koska ajattelin ettei se välttämättä tee hyvää seuraavan päivän testijuoksuun. Vaikka ennätysvauhdeista jäätiinkiin niin pahaltahan se soutukin tuntui. Cooper pelotti entistä enemmän.
Hallissa juoksuryhmiä oli muutama ja tulin pari minuuttia liian myöhään ehtiäkseni ekaan erään. Siinä olisi ehkä ollut parempaa vetoapua koska juoksijoita oli enemmän.
Odotellessani omaa lähtöäni kävin puristusvoimatestissä. Sekin pelotti! :D Todella paljon liikuntaa harrastavat tutut ovat testissä käyneet ja saaneet heikkoja tuloksia. Otin kahvasta kiinni ja ei muuta kuin puristamaan.. Oikean käden tulos oli keskiverto tai kohtuullinen, miten se siinä taulukossa oikein lukikaan, ja vasen käsi muistaakseni kilon alle tuon keskiverron rajan. Eittämättä tämä tulos paranee jatkossa kun mm. maastaveto on nyt säännöllisesti harjoittelussa mukana.
Sitten tuli se oma cooper-erä. Viivalla oli ehkä kymmenen juoksijaa, joista muutama lapsia. Päätin lähteä kärkiporukan matkaan, oli vauhti mitä tahansa. Lopulta mitään kärkiporukkaa ei kuitenkaan muodostunut, yksi kaveri lähti yksinään vetämään. Minä olin ainoa joka lähti seuraamaan häntä.
Valmistautuminen ei ihan mennyt nappiin, mulla oli heti kahdenkymmenen metrin juoksun jälkeen niin kova jano että kieli kuivui kiinni kitalakeen :D Mielessä pyöri jo että mitähän tästä oikein tulee..
Pysyin peesissä 2-3 kierrosta, sitten alkoi hiipumaan. Pyrin roikkumaan parinkymmenen metrin päässä. Väliaikoja kuuluteltiin kahden minuutin välein, en jaksanut hirveästi laskea missä tahdissa etenen tai pitäisi edetä kun oli muutenkin hirveä fiilis. Puolessavälissä eli 6 minuutissa olin noin 1500-1600 metrin kohdalla, eli ihan aikataulussa.
8-10 minuutin jälkeen ei huvittanut enää edes laskea kierroksia. Cooper tuntuu yleensä ihan siedettävältä kun laskee montako kierrosta on jäljellä eikä mieti aikaa mutta nyt ei napannut sekään. Yritin vain pitää tahdista kiinni. Kun 10 minuuttia kuulutettiin mittailin silmällä rataa ja tuli vahva déjà vu.
12 minuuttia tuli täyteen ja testi kuulutettiin päättyneeksi, kaikkien piti jäädä paikoilleen odottamaan mittaajaa. Ei hemmetin hemmetti. Olin lähes metrilleen samassa kohdassa rataa kuin viime syksynä! Tiesin siis tuloksen ilman mittaajaakin. Jotta tunne siitä että tämä on tehty ennenkin olisi tarpeeksi vahva niin se jätkä jota seurasin oli noin sadan metrin päässä, tismalleen samassa paikassa kuin kaverini joka toimi syksyllä jäniksenä. Taas se toinen tyyppi on siellä missä mun pitäisi olla!
Mittaaja tuli, tutki papereitaan. "kakstuhattaviissataa.." Mitä?! Nyt on kyllä jäänyt joku kierros laskematta, en minäkään ihan noin pihallani omasta kunnostani ole. "Tästä tosiaan puuttuu kierros". Tulos oli mittaajan mukaan 2980 metriä. 2950, 2980, ihan sama. Silmämääräisesti mitattuna matka tosiaan voi heittää parikymmentä metriä mutta eipä sillä mitään väliä ole.
Miten se 3000 metriä voi jäädä taas yhtä kauas kuin viimeksi?!
No joo, eipä tämä maailmoja kaada. Jos cooper olisi päätavoite niin optimoisin harjoittelun niin että se valmistaisi koviin aikoihin näillä lyhyillä matkoilla mutta se on tosiaan vaan hassu testi. Mutta kuitenkin.. kamoon, parikymmentä metriä!
Vaikka olen nuorempi kuin koskaan enää tulen olemaan niin tällaisella pikamatkalla ei vauhtia paranneta enää loputtomiin. Voi olla että juoksen elämäni kovimman maratonin viiskymppisenä mutta tuskin cooperia.
Juoksutestit oli nyt taas toistaiseksi tässä, ehkä cooperin voisi kipitellä seuraavan kerran vaikka loppuvuodesta kun hallikausi alkaa. Lopulta kaikkein parhaiten mulle sopii vaikka 20 kilometriä maastossa mahdollisimman hitaasti kuin 3000 metriä mahdollisimman nopeasti :D
Cooper ei ole koskaan lopulta niin paha kuin pelkään, ennakkofiilis- ja jännitys on pahempi kuin se suoritus. Vaikka rehellisesti sanottuna onhan se itse juoksukin toki paha. Toisaalta salilla tekemäni maksimisoudut tuntuu kuitenkin vielä kamalammalta kun koko kroppa viedään äärirajoille ja roikutetaan siellä kunnes matka on täynnä.
Yksi kamala asia cooperin odottamisessa on tietoisuus siitä että se voi mennä huonommin kuin ennen. Olet treenannut kovaa ja luulet olevasi elämäsi parhaassa kunnossa mutta testi sanookin muuta. Vaikka cooper ei ihan senttipeliä olekaan niin metreistä on kuitenkin kyse, kun 3000 metristä otetaan vaikka 30 metriä niin se tarkoittaa yhtä prosenttia. Yksi prosentti voi tarkoittaa suorituksessa yhtä tai kahta kulausta nestettä vähemmän, yhtä keskittymisen herpaantumista, muutamaa sekuntia liian kovaa ekaa kierrosta. Marginaalit on häviävän pieniä.
Olen juossut cooperin nyt seitsemän kertaa aikuisena. Kuusi kertaa tulos on parantunut ja yhden kerran, siis eilen, pysynyt samana. Vääjäämättä lähestyy sekin päivä jolloin tulos tulee olemaan ekan kerran huonompi kuin edellisellä kerralla. Ja se on vain pakko hyväksyä.
Sopivaa ajankohtaa ei tuntunut oikein löytyvän ja niinpä cooper jäi. En ole ottanut testeistä kovin suurta pakkomiellettä, tiedän että treenit kyllä tehoaa kun teen ne laadukkaasti. Toisaalta cooperiin tähtäävää vauhtikestävyystreeniä mulla on yleensä ohjelmassa poikkuksellisen vähän joten testin painoarvo on muutenkin pieni. Cooper-tuloksella ei ole maratonilla kovinkaan suurta merkitystä.
Viikonloppuna mun silmiin osui kuitenkin ilmoitus kuntotestauspäivästä. Muutamalla eurolla saisi juosta cooperin ja radalla olisi muitakin juoksijoita eli kiriapua tarjolla. Ajankohta 18.3. - en epäröinyt hetkeäkään, tottakai mun pitää juosta cooper jos sellainen kotikentällä syntymäpäivänä järjestetään!
Heti kun päätin osallistumisestani niin kroppaan alkoi kertyä hermostunutta odotusta ja piinaavaa jännitystä. Cooper on ihan hirveä keikka.
Viikonloppuna olin levännyt hyvin joten maanantaina aamupäivällä otin salitreenin päätteeksi 1000 metrin maksimisoudun. En vetänyt kyllä ihan äärirajoille koska ajattelin ettei se välttämättä tee hyvää seuraavan päivän testijuoksuun. Vaikka ennätysvauhdeista jäätiinkiin niin pahaltahan se soutukin tuntui. Cooper pelotti entistä enemmän.
Hallissa juoksuryhmiä oli muutama ja tulin pari minuuttia liian myöhään ehtiäkseni ekaan erään. Siinä olisi ehkä ollut parempaa vetoapua koska juoksijoita oli enemmän.
Odotellessani omaa lähtöäni kävin puristusvoimatestissä. Sekin pelotti! :D Todella paljon liikuntaa harrastavat tutut ovat testissä käyneet ja saaneet heikkoja tuloksia. Otin kahvasta kiinni ja ei muuta kuin puristamaan.. Oikean käden tulos oli keskiverto tai kohtuullinen, miten se siinä taulukossa oikein lukikaan, ja vasen käsi muistaakseni kilon alle tuon keskiverron rajan. Eittämättä tämä tulos paranee jatkossa kun mm. maastaveto on nyt säännöllisesti harjoittelussa mukana.
Sitten tuli se oma cooper-erä. Viivalla oli ehkä kymmenen juoksijaa, joista muutama lapsia. Päätin lähteä kärkiporukan matkaan, oli vauhti mitä tahansa. Lopulta mitään kärkiporukkaa ei kuitenkaan muodostunut, yksi kaveri lähti yksinään vetämään. Minä olin ainoa joka lähti seuraamaan häntä.
Valmistautuminen ei ihan mennyt nappiin, mulla oli heti kahdenkymmenen metrin juoksun jälkeen niin kova jano että kieli kuivui kiinni kitalakeen :D Mielessä pyöri jo että mitähän tästä oikein tulee..
Pysyin peesissä 2-3 kierrosta, sitten alkoi hiipumaan. Pyrin roikkumaan parinkymmenen metrin päässä. Väliaikoja kuuluteltiin kahden minuutin välein, en jaksanut hirveästi laskea missä tahdissa etenen tai pitäisi edetä kun oli muutenkin hirveä fiilis. Puolessavälissä eli 6 minuutissa olin noin 1500-1600 metrin kohdalla, eli ihan aikataulussa.
8-10 minuutin jälkeen ei huvittanut enää edes laskea kierroksia. Cooper tuntuu yleensä ihan siedettävältä kun laskee montako kierrosta on jäljellä eikä mieti aikaa mutta nyt ei napannut sekään. Yritin vain pitää tahdista kiinni. Kun 10 minuuttia kuulutettiin mittailin silmällä rataa ja tuli vahva déjà vu.
12 minuuttia tuli täyteen ja testi kuulutettiin päättyneeksi, kaikkien piti jäädä paikoilleen odottamaan mittaajaa. Ei hemmetin hemmetti. Olin lähes metrilleen samassa kohdassa rataa kuin viime syksynä! Tiesin siis tuloksen ilman mittaajaakin. Jotta tunne siitä että tämä on tehty ennenkin olisi tarpeeksi vahva niin se jätkä jota seurasin oli noin sadan metrin päässä, tismalleen samassa paikassa kuin kaverini joka toimi syksyllä jäniksenä. Taas se toinen tyyppi on siellä missä mun pitäisi olla!
Mittaaja tuli, tutki papereitaan. "kakstuhattaviissataa.." Mitä?! Nyt on kyllä jäänyt joku kierros laskematta, en minäkään ihan noin pihallani omasta kunnostani ole. "Tästä tosiaan puuttuu kierros". Tulos oli mittaajan mukaan 2980 metriä. 2950, 2980, ihan sama. Silmämääräisesti mitattuna matka tosiaan voi heittää parikymmentä metriä mutta eipä sillä mitään väliä ole.
Miten se 3000 metriä voi jäädä taas yhtä kauas kuin viimeksi?!
No joo, eipä tämä maailmoja kaada. Jos cooper olisi päätavoite niin optimoisin harjoittelun niin että se valmistaisi koviin aikoihin näillä lyhyillä matkoilla mutta se on tosiaan vaan hassu testi. Mutta kuitenkin.. kamoon, parikymmentä metriä!
Vaikka olen nuorempi kuin koskaan enää tulen olemaan niin tällaisella pikamatkalla ei vauhtia paranneta enää loputtomiin. Voi olla että juoksen elämäni kovimman maratonin viiskymppisenä mutta tuskin cooperia.
Juoksutestit oli nyt taas toistaiseksi tässä, ehkä cooperin voisi kipitellä seuraavan kerran vaikka loppuvuodesta kun hallikausi alkaa. Lopulta kaikkein parhaiten mulle sopii vaikka 20 kilometriä maastossa mahdollisimman hitaasti kuin 3000 metriä mahdollisimman nopeasti :D
Cooper ei ole koskaan lopulta niin paha kuin pelkään, ennakkofiilis- ja jännitys on pahempi kuin se suoritus. Vaikka rehellisesti sanottuna onhan se itse juoksukin toki paha. Toisaalta salilla tekemäni maksimisoudut tuntuu kuitenkin vielä kamalammalta kun koko kroppa viedään äärirajoille ja roikutetaan siellä kunnes matka on täynnä.
Yksi kamala asia cooperin odottamisessa on tietoisuus siitä että se voi mennä huonommin kuin ennen. Olet treenannut kovaa ja luulet olevasi elämäsi parhaassa kunnossa mutta testi sanookin muuta. Vaikka cooper ei ihan senttipeliä olekaan niin metreistä on kuitenkin kyse, kun 3000 metristä otetaan vaikka 30 metriä niin se tarkoittaa yhtä prosenttia. Yksi prosentti voi tarkoittaa suorituksessa yhtä tai kahta kulausta nestettä vähemmän, yhtä keskittymisen herpaantumista, muutamaa sekuntia liian kovaa ekaa kierrosta. Marginaalit on häviävän pieniä.
Olen juossut cooperin nyt seitsemän kertaa aikuisena. Kuusi kertaa tulos on parantunut ja yhden kerran, siis eilen, pysynyt samana. Vääjäämättä lähestyy sekin päivä jolloin tulos tulee olemaan ekan kerran huonompi kuin edellisellä kerralla. Ja se on vain pakko hyväksyä.
tiistai 18. maaliskuuta 2014
Synttärihulinaa - 2 vuotta bloggaamista ja 31 vuotta elämää takana.
Aika hassua että tätä blogia on tullut kirjoitettua jo kahden vuoden ajan. Se on pitkä aika se - paitsi että siinä ajassa ehtii tehdä monta sataa treeniä niin siinä ajassa on myös perustettu tuhansia blogeja. Iso osa niistä on myös ennemmin tai myöhemmin jäänyt unholaan.
Bloggerin tilastosivu kertoo että tämä on 421. bloggaus. Ihan älytön määrä. Jos joku olisi sanonut että kirjoitan tänne yli 400 juttua niin olisi kuulostanut utopistiselta ajatukselta. Mutta lopulta tätä on kuitenkin ollut tosi kiva kirjoittaa enkä enää epäile etteikö juttuja voisi tulla vielä toisetkin neljäsataa - tai vaikka neljätuhatta. Mielessä on nytkin varmaan 5-6 seuraavaa bloggausta odottamassa aikaa jolloin ehdin ne tänne naputella.
Synttärien kunniaksi ajattelin tehdä vähän jotain erikoista, kirjoitella asioista joista en ole muistaakseni koskaan kirjoittanut. Osa lukijoista on ollut mukana melkein alusta asti eli vuodesta 2012 ja tietävät varmaan aika paljon millainen tyyppi olen mutta silti olen tarkoituksella jättänyt myös paljon kertomatta.
Olen aina tykännyt kirjoittaa, heti kun lapsena opin lukemaan ja kirjoittamaan aloin tekemään omia lehtiä ja raapustelemaan kaikenlaista. En ole kuitenkaan koskaan esimerkiksi opiskellut kirjoittamista enkä tehnyt sitä ammatikseni, kirjoittamiani musiikki- ja elokuvajuttuja on kuitenkin muinoin julkaistu eri kulttuurilehdissä.
Välillä tätä blogia kirjoittaessa on tullut mieleen että pitäisikö mun olla urheilutoimittaja. Itse asiassa pari päivää sitten näin unta jossa tein pitkän haastattelun uransa päättäneen Tanja Poutiaisen kanssa! :D Haastatteluja voi olla ehkä tulossa, mulla on ollut pari mielenkiintoista suunnitelmaa tänne blogiin mutta tuskin musta koskaan varsinaista urheilutoimittajaa tulee. Haluan päättää mistä kirjoitan ja vaikka seuraankin paljon urheilua niin on myös paljon lajeja joista mua ei huvita kirjoittaa. Toisaalta vaikka itse laji ei olisikaan kiinnostava niin urheilija siellä varsinaisen suorituksen takana on, mun mielestä esimerkiksi harjoittelu ja suhtautuminen urheiluun on erittäin mielenkiintoinen asia huolimatta siitä mikä se laji on.
Oikeassa leipätyössäni järjestelen rahtikuljetuksia ja vastaan mm. niihin tarvittavista asiakirjoista. Omalta osaltani olen vastuussa siis siitä että suomalaisissa tehtaissa riittää raaka-aineita ja varastoissa tavaraa toimitettavaksi kauppoihin. Homma on ihan mielenkiintoista mutta lopulta teen työtä siksi että olisi mahdollista harrastaa, se mahdollistaa vapaa-ajan ja muun elämän.
Vaikka olen usein kirjoittanut että mulla ei ole viime vuosia lukuunottamatta minkäänlaista urheilupohjaa niin se ei ihan täysin pidä paikkaansa. Olen nimittäin skeitannut 5-6 vuotta joskus 10-16 vuotiaana! :D Se oli tosin enemmän hengailua kuin kovin vakavaa harrastamista joten method airit jäi tekemättä.
Ympyrä sulkeutui vuonna 2005 kun yhdistin kaksi harrastustani, kirjoittamisen ja skeittauksen, ja kirjoitin artikkelin rullalautailuelokuvista: Lautatarhan roskajengi.
Olen kirjoittanut tässä blogista lukemattomista erilaisista urheiluun ja liikuntaan liittyvistä aiheista, välillä täydellisistä ääripäistä. Tosi erilaiset asiat ovat kiinnostaneet mua aina, olen ollut ihan yhtälailla innostunut amerikkalaisista teinikomedioista kuin puolalaisesta taide-elokuvastakin ja sama koskee vaikka musiikkiakin. Ihmisillä on jostain syystä vahva tarve leimautua yhden asian kannattajaksi mutta mulla ei ole ollut ongelmaa käydä hardcore-punk-keikoilla ja sen jälkeen fiilistellä autossa Black Eyed Peasia.
Mulla on mielessä kirjoittaa blogiin jossain vaiheessa voimamies-kilpailuista sekä baletista. Löytyyköhän maailmasta toista treeniblogia joka pystyy samaan? :D
Viimeiset reilu kolme vuotta aktiivista treenaamista ja nämä kaksi vuotta kirjoittamista siitä ovat olleet elämäni siisteintä aikaa. Oon käyttänyt välillä melkoisia superlatiiveja mutta siltä musta oikeasti on tuntunut.
Sairastuin krooniseen tulehdukseen teininä ja olen mussuttanut sen jälkeen kymmeniätuhansia pillereitä. En ole kirjoittanut asiasta aiemmin enkä tule siitä varmaan koskaan jatkossakaan mainitsemaan, asiasta ei tiedä kuin pari läheisintä ihmistä. Asialla on monta puolta mutta mulle on ollut tärkeää ettei kukaan voi määrittää mua minkään sairauden kautta koska en itsekään tee niin. Olen varma että sillä on vaikutusta esimerkiksi harjoitusvasteeseen ja saavutettuihin tuloksiin mutta olen pyrkinyt olemaan miettimättä sitä. Siihen kun ei voi mitenkään vaikuttaa, tila on pysyvä. Toisaalta ymmärrän että moni kirjoittaa sairauksistaan blogeissa, vertaistuki on tärkeä juttu. Mutta se ei ole mun juttu. Sen verran voin kuitenkin kertoa että sen jälkeen kun olen aloittanut treenaamisen olen voinut paremmin kuin koskaan. Mikään lääke ei ole pystynyt moiseen vaikutukseen. En ikinä uskoisi liikunnan kaiken mullistavaa tehoa ellen olisi sitä itse kokenut.
Synttäreiden kunniaksi tai siitä huolimatta tänään on vuorossa vielä ihan älytön rääkki. Toivottavasti pystyn mahdollisimman kovaan suoritukseen, mietin vaikka kotona odottavaa kakkua niin ennätykset paukkuu rikki :D
Vaikka päivä on vasta alussa niin olen saanut jo ihan huikeita lahjoja. Poika oli kertonut äidilleen että hän haluaisi ostaa iskälle lahjaksi painonnostotrikoot! Kyllä poika isänsä tuntee :,) Sanoin kuitenkin jo aiemmin että haluan lahjaksi sata halia ja sen todella sain. Aamulla kun heräsin poika toi mulle hyvin paketoimansa rasian jossa oli kansi päällä. Kannessa luki sata halia. Hän oli halannut purkkia sata kertaa ja nyt aina kun on tarvetta voin avata vähän kantta ja ottaa muutaman :-)
Tästä tulee vielä ihan huikea vuosi, tulossa on niin kovia tavoitteita ja treenejä etten malttaisi millään odottaa että pääsen niihin käsiksi ja lopulta myös kirjoittamaan niistä teille. Täyttä höyryä eteenpäin! :)
Bloggerin tilastosivu kertoo että tämä on 421. bloggaus. Ihan älytön määrä. Jos joku olisi sanonut että kirjoitan tänne yli 400 juttua niin olisi kuulostanut utopistiselta ajatukselta. Mutta lopulta tätä on kuitenkin ollut tosi kiva kirjoittaa enkä enää epäile etteikö juttuja voisi tulla vielä toisetkin neljäsataa - tai vaikka neljätuhatta. Mielessä on nytkin varmaan 5-6 seuraavaa bloggausta odottamassa aikaa jolloin ehdin ne tänne naputella.
Synttärien kunniaksi ajattelin tehdä vähän jotain erikoista, kirjoitella asioista joista en ole muistaakseni koskaan kirjoittanut. Osa lukijoista on ollut mukana melkein alusta asti eli vuodesta 2012 ja tietävät varmaan aika paljon millainen tyyppi olen mutta silti olen tarkoituksella jättänyt myös paljon kertomatta.
Olen aina tykännyt kirjoittaa, heti kun lapsena opin lukemaan ja kirjoittamaan aloin tekemään omia lehtiä ja raapustelemaan kaikenlaista. En ole kuitenkaan koskaan esimerkiksi opiskellut kirjoittamista enkä tehnyt sitä ammatikseni, kirjoittamiani musiikki- ja elokuvajuttuja on kuitenkin muinoin julkaistu eri kulttuurilehdissä.
Välillä tätä blogia kirjoittaessa on tullut mieleen että pitäisikö mun olla urheilutoimittaja. Itse asiassa pari päivää sitten näin unta jossa tein pitkän haastattelun uransa päättäneen Tanja Poutiaisen kanssa! :D Haastatteluja voi olla ehkä tulossa, mulla on ollut pari mielenkiintoista suunnitelmaa tänne blogiin mutta tuskin musta koskaan varsinaista urheilutoimittajaa tulee. Haluan päättää mistä kirjoitan ja vaikka seuraankin paljon urheilua niin on myös paljon lajeja joista mua ei huvita kirjoittaa. Toisaalta vaikka itse laji ei olisikaan kiinnostava niin urheilija siellä varsinaisen suorituksen takana on, mun mielestä esimerkiksi harjoittelu ja suhtautuminen urheiluun on erittäin mielenkiintoinen asia huolimatta siitä mikä se laji on.
Oikeassa leipätyössäni järjestelen rahtikuljetuksia ja vastaan mm. niihin tarvittavista asiakirjoista. Omalta osaltani olen vastuussa siis siitä että suomalaisissa tehtaissa riittää raaka-aineita ja varastoissa tavaraa toimitettavaksi kauppoihin. Homma on ihan mielenkiintoista mutta lopulta teen työtä siksi että olisi mahdollista harrastaa, se mahdollistaa vapaa-ajan ja muun elämän.
Vaikka olen usein kirjoittanut että mulla ei ole viime vuosia lukuunottamatta minkäänlaista urheilupohjaa niin se ei ihan täysin pidä paikkaansa. Olen nimittäin skeitannut 5-6 vuotta joskus 10-16 vuotiaana! :D Se oli tosin enemmän hengailua kuin kovin vakavaa harrastamista joten method airit jäi tekemättä.
Ympyrä sulkeutui vuonna 2005 kun yhdistin kaksi harrastustani, kirjoittamisen ja skeittauksen, ja kirjoitin artikkelin rullalautailuelokuvista: Lautatarhan roskajengi.
Olen kirjoittanut tässä blogista lukemattomista erilaisista urheiluun ja liikuntaan liittyvistä aiheista, välillä täydellisistä ääripäistä. Tosi erilaiset asiat ovat kiinnostaneet mua aina, olen ollut ihan yhtälailla innostunut amerikkalaisista teinikomedioista kuin puolalaisesta taide-elokuvastakin ja sama koskee vaikka musiikkiakin. Ihmisillä on jostain syystä vahva tarve leimautua yhden asian kannattajaksi mutta mulla ei ole ollut ongelmaa käydä hardcore-punk-keikoilla ja sen jälkeen fiilistellä autossa Black Eyed Peasia.
Mulla on mielessä kirjoittaa blogiin jossain vaiheessa voimamies-kilpailuista sekä baletista. Löytyyköhän maailmasta toista treeniblogia joka pystyy samaan? :D
Viimeiset reilu kolme vuotta aktiivista treenaamista ja nämä kaksi vuotta kirjoittamista siitä ovat olleet elämäni siisteintä aikaa. Oon käyttänyt välillä melkoisia superlatiiveja mutta siltä musta oikeasti on tuntunut.
Sairastuin krooniseen tulehdukseen teininä ja olen mussuttanut sen jälkeen kymmeniätuhansia pillereitä. En ole kirjoittanut asiasta aiemmin enkä tule siitä varmaan koskaan jatkossakaan mainitsemaan, asiasta ei tiedä kuin pari läheisintä ihmistä. Asialla on monta puolta mutta mulle on ollut tärkeää ettei kukaan voi määrittää mua minkään sairauden kautta koska en itsekään tee niin. Olen varma että sillä on vaikutusta esimerkiksi harjoitusvasteeseen ja saavutettuihin tuloksiin mutta olen pyrkinyt olemaan miettimättä sitä. Siihen kun ei voi mitenkään vaikuttaa, tila on pysyvä. Toisaalta ymmärrän että moni kirjoittaa sairauksistaan blogeissa, vertaistuki on tärkeä juttu. Mutta se ei ole mun juttu. Sen verran voin kuitenkin kertoa että sen jälkeen kun olen aloittanut treenaamisen olen voinut paremmin kuin koskaan. Mikään lääke ei ole pystynyt moiseen vaikutukseen. En ikinä uskoisi liikunnan kaiken mullistavaa tehoa ellen olisi sitä itse kokenut.
Synttäreiden kunniaksi tai siitä huolimatta tänään on vuorossa vielä ihan älytön rääkki. Toivottavasti pystyn mahdollisimman kovaan suoritukseen, mietin vaikka kotona odottavaa kakkua niin ennätykset paukkuu rikki :D
Vaikka päivä on vasta alussa niin olen saanut jo ihan huikeita lahjoja. Poika oli kertonut äidilleen että hän haluaisi ostaa iskälle lahjaksi painonnostotrikoot! Kyllä poika isänsä tuntee :,) Sanoin kuitenkin jo aiemmin että haluan lahjaksi sata halia ja sen todella sain. Aamulla kun heräsin poika toi mulle hyvin paketoimansa rasian jossa oli kansi päällä. Kannessa luki sata halia. Hän oli halannut purkkia sata kertaa ja nyt aina kun on tarvetta voin avata vähän kantta ja ottaa muutaman :-)
Tästä tulee vielä ihan huikea vuosi, tulossa on niin kovia tavoitteita ja treenejä etten malttaisi millään odottaa että pääsen niihin käsiksi ja lopulta myös kirjoittamaan niistä teille. Täyttä höyryä eteenpäin! :)
maanantai 17. maaliskuuta 2014
Putki päällä: kahdeksan päivää treenejä.
Mulla muhi ajatus mielessä että pistäisin kunnolla kierroksia lisää treenaamiseen ja satunnaisten viiden tai kuuden päivän treeniputkien sijaan tulisi vähän pidempi setti ilman välipäiviä. Homma meinasi kaatua jo ennen kuin oli edes alkanutkaan kun salilla iski se akuutti vertikaalinen idioticus maximus mutta onneksi mitään pysyvää vauriota ei tullut ja olin täydessä iskussa.
Putki meni lopulta lähes täydellisesti suunnitelmien mukaan. Vain sunnuntaina lyhensin alunperin suunnittelemani 14 kilsan lenkin 7 kilometriin kun jalkapöytä tuntui hieman oudolta, varmaan lauantain maastolenkki ja toisaalta se tangon tiputtaminen jalan päällekin saattoi vaikuttaa.
Tossa on paljon hienoja juttuja joita voisi nostaa esiin, kuudessa päivässä kertyi 51 kilometriä mikä on mulle aika erinomainen viikkotahti. Toisaalta se ois voinut olla sunnuntain vähän pidemmän lenkin myötä jopa lähempänä 60 kilsaa. Sitä vois yrittää saavuttaa vaikka ens viikolla.
Pienet viilaukset voimaharjoittelussa, kuten maastavetoykköset jokaisen treenin alussa lämmittelynä ja kropan herättäjänä ja 5x5 pystypunnerrussarjat alkaa puremaan. Penkki ja esimerkiksi isoilla käsipainoilla tehdyt lyhyet sarjat pystypunnerrusta tuntuu paljon paremmalta kun on tehnyt tangolla noita sarjoja sekä niskasta että rinnalta vaikka painot ovatkin vielä tosi maltillisia. Olen aina tarkka siitä että kun teen jotain uutta liikettä niin painot lähtee nollasta jotta kroppa tottuu uuteen ärsykkeeseen eikä tule esimerkiksi loukkaantumisia kun paikat saa kevyen kosketuksen uuden tyyppisiin liikeratoihin. Kyllä sitä ruuvia ehtii kiristää myöhemmin niin paljon että sarjapainot on taas tapissa ja vaihtelu pitää hakea esimerkiksi erilaisista sarjojen pituuksista.
Toi mennyt treeniputki oli tietoinen valinta, pyrin herättelemään ja toisaalta totuttamaan kehoa siihen että treeniä voi tulla määrällisesti yhtäkkiä paljon enemmän kuin normaalisti, toisaalta tossakin kuvassa näkyy hyvin että molemmilla viikoilla tuli silti kaksi todellista lepopäivää jolloin tuli vain venyteltyä ja rullailtua lihaksia.
En tiedä opastaako mikään virallinen juoksumetodi tällaiseen mutta kun olen pitkään vuorotellut juoksu- ja voimaharjoituspäiviä niin nyt on mielenkiintoista kokeilla juosta esimerkiksi 3-6 päivänä peräkkäin isojakin määriä ja pitää sen jälkeen esimerkiksi viikko vapaata lenkkipoluista ja keskittyä sen ajan voimailuun ja lihashuoltoon.
Jännä juttu mutta missään vaiheessa tuota jaksoa ei väsyttänyt, oikeastaan vain torstai-illan 12 kilometrin lenkki tuntui raskaalta mutta se johtui vain ajankohdasta. Syön yleensä iltapainoitteisesti ja tankki on usein aikalailla tyhjä kuudesta kahdeksaan jolloin olin juoksemassa. Se että treenejä oli koko ajan ja lepoa hyvin niukalti ei tuntunut rasittavan sen enempää kehoa kuin mieltäkään.
Ravintopuoli ois varmaan voinut olla paljon parempikin, kulutus on kyllä sitä luokkaa että pyrin imuroimaan suuhuni kaiken ravinnon mitä näen mutta siltikin tekee tiukkaa pitää paino normaalilukemissa vaikka lisäkaloreita tuleekin erilaisista herkuista ja muista.
Viikonloppuna oli kiva huilailla ja ottaa rennosti. Parasta lepopäivissä ei kuitenkaan ole se että ei tarvitse liikkua vaan se että ei ole tarvetta tunkea liikuntaa mihinkään väliin. Voi vaan olla ja tehdä jotain tai olla tekemättä, ihan oman ja muun perheen fiiliksen mukaan.
Putki meni lopulta lähes täydellisesti suunnitelmien mukaan. Vain sunnuntaina lyhensin alunperin suunnittelemani 14 kilsan lenkin 7 kilometriin kun jalkapöytä tuntui hieman oudolta, varmaan lauantain maastolenkki ja toisaalta se tangon tiputtaminen jalan päällekin saattoi vaikuttaa.
Tossa on paljon hienoja juttuja joita voisi nostaa esiin, kuudessa päivässä kertyi 51 kilometriä mikä on mulle aika erinomainen viikkotahti. Toisaalta se ois voinut olla sunnuntain vähän pidemmän lenkin myötä jopa lähempänä 60 kilsaa. Sitä vois yrittää saavuttaa vaikka ens viikolla.
Pienet viilaukset voimaharjoittelussa, kuten maastavetoykköset jokaisen treenin alussa lämmittelynä ja kropan herättäjänä ja 5x5 pystypunnerrussarjat alkaa puremaan. Penkki ja esimerkiksi isoilla käsipainoilla tehdyt lyhyet sarjat pystypunnerrusta tuntuu paljon paremmalta kun on tehnyt tangolla noita sarjoja sekä niskasta että rinnalta vaikka painot ovatkin vielä tosi maltillisia. Olen aina tarkka siitä että kun teen jotain uutta liikettä niin painot lähtee nollasta jotta kroppa tottuu uuteen ärsykkeeseen eikä tule esimerkiksi loukkaantumisia kun paikat saa kevyen kosketuksen uuden tyyppisiin liikeratoihin. Kyllä sitä ruuvia ehtii kiristää myöhemmin niin paljon että sarjapainot on taas tapissa ja vaihtelu pitää hakea esimerkiksi erilaisista sarjojen pituuksista.
Toi mennyt treeniputki oli tietoinen valinta, pyrin herättelemään ja toisaalta totuttamaan kehoa siihen että treeniä voi tulla määrällisesti yhtäkkiä paljon enemmän kuin normaalisti, toisaalta tossakin kuvassa näkyy hyvin että molemmilla viikoilla tuli silti kaksi todellista lepopäivää jolloin tuli vain venyteltyä ja rullailtua lihaksia.
En tiedä opastaako mikään virallinen juoksumetodi tällaiseen mutta kun olen pitkään vuorotellut juoksu- ja voimaharjoituspäiviä niin nyt on mielenkiintoista kokeilla juosta esimerkiksi 3-6 päivänä peräkkäin isojakin määriä ja pitää sen jälkeen esimerkiksi viikko vapaata lenkkipoluista ja keskittyä sen ajan voimailuun ja lihashuoltoon.
Jännä juttu mutta missään vaiheessa tuota jaksoa ei väsyttänyt, oikeastaan vain torstai-illan 12 kilometrin lenkki tuntui raskaalta mutta se johtui vain ajankohdasta. Syön yleensä iltapainoitteisesti ja tankki on usein aikalailla tyhjä kuudesta kahdeksaan jolloin olin juoksemassa. Se että treenejä oli koko ajan ja lepoa hyvin niukalti ei tuntunut rasittavan sen enempää kehoa kuin mieltäkään.
Ravintopuoli ois varmaan voinut olla paljon parempikin, kulutus on kyllä sitä luokkaa että pyrin imuroimaan suuhuni kaiken ravinnon mitä näen mutta siltikin tekee tiukkaa pitää paino normaalilukemissa vaikka lisäkaloreita tuleekin erilaisista herkuista ja muista.
Viikonloppuna oli kiva huilailla ja ottaa rennosti. Parasta lepopäivissä ei kuitenkaan ole se että ei tarvitse liikkua vaan se että ei ole tarvetta tunkea liikuntaa mihinkään väliin. Voi vaan olla ja tehdä jotain tai olla tekemättä, ihan oman ja muun perheen fiiliksen mukaan.
perjantai 14. maaliskuuta 2014
CrossFit Open 2014, puoliväli ja totuuden hetki.
CrossFit Open on kestänyt nyt kaksi viikkoa ja keskiviikkona sain hauskan lisän tämän karsinnan seuraamiseen. Painonnostotreeneissä kävi ilmi että kaveri jonka kanssa olen usein harjoitellut yhdessä on mukana openissa. Meillä oli harjoituksen lopuksi voimaosio jossa otettiin maastavetoja vitosina ja sanoin kaverille että näitä on nyt hyvä treenata, seuraavassa lajissa on ihan varmasti maveja koska vielä ei ole ollut. "Ole valmiina, sata mavea kelloa vastaan, selkiä tulee paukkumaan!" ja vähän naureskelua päälle.
Viime yönä tuo tämän vuoden karsinnan kolmas laji eli 14.3 julkaistiin ja se näyttää tältä:
8 minuutissa niin monta toistoa kuin mahdollista:
10x maastaveto, miehet 61kg, naiset 43kg
15x boksihyppy, miehet 61cm, naiset 51cm
15x maastaveto, miehet 84kg, naiset 61kg
15x boksihyppy, miehet 61cm, naiset 51cm
20x maastaveto, miehet 102kg, naiset 70kg
15x boksihyppy, miehet 61cm, naiset 51cm
25x maastaveto, miehet 125kg, naiset 84kg
15x boksihyppy, miehet 61cm, naiset 51cm
30x maastaveto, miehet 143kg, naiset 93kg
15x boksihyppy, miehet 61cm, naiset 51cm
35x maastaveto, miehet 166kg, naiset 102kg
15x boksihyppy, miehet 61cm, naiset 51cm
Lajin lanseeraustilaisuus torstain ja perjantain väliseltä yöltä New Orleansista:
Jos haluatte skipata diibadaabat ja siirtyä suoraan hulinoihin niin kohdassa 23:45 alkaa hiki virtaamaan.
Ai veikkasin että sata maastavetoa kelloa vastaan? No itse asiassa näitähän on oikeasti 135! :D Eiköhän muutama supermies ja supernainen tuon vedä loppuun asti.
Muille kuin näille superihmisille tämä on potentiaalisesti erittäin vaarallinen laji. Suosittelen jokaisen tekemään vain sellaisia maastavetoja jotka hyvä ja turvallinen nostotekniikka antaa myöden. Iso määrä maksimirepäisyjä väkisin kelloa vastaan johtaa pahimmassa tapauksessa pahoihin ongelmiin selän kanssa ja treenit jäävät pitkäksi aikaa.
Kaveri jonka kanssa olin osallistumassa Raasto-multisporttiin kesällä on kärsinyt erittäin rajuista selkäkivuista ja on maannut jo useamman viikon lattialla erikoisissa asennoissa koska sen enempää istuminen, seisominen kuin tavallisessa sängyssä makaaminenkaan ei ole osallistunut. Kirurgin puukko ja leikkaus odottaa lähipäivinä. Tässä tapauksessa kyse ei ole maastavedosta mutta voisi ihan hyvin olla. Selän kanssa ei oikeasti leikitä, uskokaa mua!
Toinen karsintalaji jossa tehtiin valakyykkyjä ja rinta tankoon-leuanvetoja sujui suomalaisilta hyvin.
Suomalaiset TOP 100 kilpailijat Euroopassa kahden lajin jälkeen (suluissa sijoitus ekan lajin jälkeen)
1. Jonne Koski, CrossFit Varasto (2.)
68. Matti Knaapi, CrossFit Kuopio (136.)
73. Mikko Ojala, CrossFit Rauma (111.)
Jonnen sijoitus maailmanlistalla on huikea 10.! Toinen porilaista CrossFit Varastoa edustava kilpailija eli Nico Smedroos oli ensimmäisen lajin jälkeen 82. mutta tämä toinen laji sujui vähän heikommin ja sijoitus tipahti kolmisenkymmentä pykälää. Vielä on silti saumat Euroopan regionals-kisoihin mutta kolmannen lajin pitää kyllä sujua selvästi paremmin. Mikko Aronpää nousi Aasian karsinnoissa kolme pykälää ja on nyt kolmantena.
Naisten tilanne näyttää tältä:
24. Emilia Leppänen, CrossFit Turku (34.)
44. Saara Laaksonen, CrossFit Turku (113.)
52. Sari Rautiala, CrossFit Lohja (56.)
76. Heidi Horelli, CrossFit Varasto (149.)
Jos meni Suomen kärkimiehillä tämä laji mainiosti niin samaa voi ehdottomasti sanoa naisistakin, erittäin kovia tuloksia ja hienoja nousuja tuloslistalla.
21 eurooppalaista naista sai tehtyä yli 200 toistoa ja Saaran 205 oli lopulta maanosan 15. paras suoritus tässä lajissa. Sari Rautiala puolestaan jatkaa 40-44 vuotiaiden naisten ykkösenä Euroopassa.
Viime kevään Openissa komeaa jälkeä parissa lajissa tehnyt voimanpesä Heidi Horelli oli jälleen elementissään, tämän painoiset valakyykyt olivat erittäin helppoja. Heidihän voitti mitaleita debytoidessaan painonnoston SM-kisoissa pari viikkoa sitten.
Kisa on nyt tavallaan puolessa välissä kun kaksi lajia on tapultu ja kolmas julkistettu. Tässä vaiheessa alkaa tapahtumaan myös niitä lopullisia ratkaisuja sen suhteen kenen suunta on tuloslistalla ylös tai alaspäin. Jos kolmannen lajin jälkeen ei ole hyvillä sijoituksilla, käytännössä mielellään 50 parhaan joukossa mutta vähintään top 100-listalla, niin vain uskomattomat haamusuoritukset kahdessa viimeisessä lajissa riittävät Regionals-kisapaikkaan.
Tempaus tai työntöladderit varmaan passaisivat Suomen kärkikilpailijoille mainiosti, sen verran hyviä painonnostajia heissä on. Itse veikkailen että karsinta päättyy lopulta kuitenkin esimerkiksi rinnallaveto-ladderiin, se varmaan kelpaisi myös.
Laaksosen Saara harmitteli omassa blogissaan että kakkoslaji olisi voinut mennä paremminkin, ihan tervettä ajattelua huippu-urheilijalta joka pyrkii koko ajan saamaan parhaimman mahdollisen suorituksen eikä tyydy vähempään. Toivottavasti kaikki kuitenkin saavat otettua itsestään irti sen oman potentiaalinsa myös tässä kolmannessa lajissa, taistelee sitten Regionalseihin pääsystä tai ihan vain oman itsensä voittamisessa. Tsemppiä!
Viime yönä tuo tämän vuoden karsinnan kolmas laji eli 14.3 julkaistiin ja se näyttää tältä:
8 minuutissa niin monta toistoa kuin mahdollista:
10x maastaveto, miehet 61kg, naiset 43kg
15x boksihyppy, miehet 61cm, naiset 51cm
15x maastaveto, miehet 84kg, naiset 61kg
15x boksihyppy, miehet 61cm, naiset 51cm
20x maastaveto, miehet 102kg, naiset 70kg
15x boksihyppy, miehet 61cm, naiset 51cm
25x maastaveto, miehet 125kg, naiset 84kg
15x boksihyppy, miehet 61cm, naiset 51cm
30x maastaveto, miehet 143kg, naiset 93kg
15x boksihyppy, miehet 61cm, naiset 51cm
35x maastaveto, miehet 166kg, naiset 102kg
15x boksihyppy, miehet 61cm, naiset 51cm
Lajin lanseeraustilaisuus torstain ja perjantain väliseltä yöltä New Orleansista:
Jos haluatte skipata diibadaabat ja siirtyä suoraan hulinoihin niin kohdassa 23:45 alkaa hiki virtaamaan.
Ai veikkasin että sata maastavetoa kelloa vastaan? No itse asiassa näitähän on oikeasti 135! :D Eiköhän muutama supermies ja supernainen tuon vedä loppuun asti.
Muille kuin näille superihmisille tämä on potentiaalisesti erittäin vaarallinen laji. Suosittelen jokaisen tekemään vain sellaisia maastavetoja jotka hyvä ja turvallinen nostotekniikka antaa myöden. Iso määrä maksimirepäisyjä väkisin kelloa vastaan johtaa pahimmassa tapauksessa pahoihin ongelmiin selän kanssa ja treenit jäävät pitkäksi aikaa.
Kaveri jonka kanssa olin osallistumassa Raasto-multisporttiin kesällä on kärsinyt erittäin rajuista selkäkivuista ja on maannut jo useamman viikon lattialla erikoisissa asennoissa koska sen enempää istuminen, seisominen kuin tavallisessa sängyssä makaaminenkaan ei ole osallistunut. Kirurgin puukko ja leikkaus odottaa lähipäivinä. Tässä tapauksessa kyse ei ole maastavedosta mutta voisi ihan hyvin olla. Selän kanssa ei oikeasti leikitä, uskokaa mua!
Toinen karsintalaji jossa tehtiin valakyykkyjä ja rinta tankoon-leuanvetoja sujui suomalaisilta hyvin.
Suomalaiset TOP 100 kilpailijat Euroopassa kahden lajin jälkeen (suluissa sijoitus ekan lajin jälkeen)
1. Jonne Koski, CrossFit Varasto (2.)
68. Matti Knaapi, CrossFit Kuopio (136.)
73. Mikko Ojala, CrossFit Rauma (111.)
Jonnen sijoitus maailmanlistalla on huikea 10.! Toinen porilaista CrossFit Varastoa edustava kilpailija eli Nico Smedroos oli ensimmäisen lajin jälkeen 82. mutta tämä toinen laji sujui vähän heikommin ja sijoitus tipahti kolmisenkymmentä pykälää. Vielä on silti saumat Euroopan regionals-kisoihin mutta kolmannen lajin pitää kyllä sujua selvästi paremmin. Mikko Aronpää nousi Aasian karsinnoissa kolme pykälää ja on nyt kolmantena.
Naisten tilanne näyttää tältä:
24. Emilia Leppänen, CrossFit Turku (34.)
44. Saara Laaksonen, CrossFit Turku (113.)
52. Sari Rautiala, CrossFit Lohja (56.)
76. Heidi Horelli, CrossFit Varasto (149.)
Jos meni Suomen kärkimiehillä tämä laji mainiosti niin samaa voi ehdottomasti sanoa naisistakin, erittäin kovia tuloksia ja hienoja nousuja tuloslistalla.
21 eurooppalaista naista sai tehtyä yli 200 toistoa ja Saaran 205 oli lopulta maanosan 15. paras suoritus tässä lajissa. Sari Rautiala puolestaan jatkaa 40-44 vuotiaiden naisten ykkösenä Euroopassa.
Viime kevään Openissa komeaa jälkeä parissa lajissa tehnyt voimanpesä Heidi Horelli oli jälleen elementissään, tämän painoiset valakyykyt olivat erittäin helppoja. Heidihän voitti mitaleita debytoidessaan painonnoston SM-kisoissa pari viikkoa sitten.
Kisa on nyt tavallaan puolessa välissä kun kaksi lajia on tapultu ja kolmas julkistettu. Tässä vaiheessa alkaa tapahtumaan myös niitä lopullisia ratkaisuja sen suhteen kenen suunta on tuloslistalla ylös tai alaspäin. Jos kolmannen lajin jälkeen ei ole hyvillä sijoituksilla, käytännössä mielellään 50 parhaan joukossa mutta vähintään top 100-listalla, niin vain uskomattomat haamusuoritukset kahdessa viimeisessä lajissa riittävät Regionals-kisapaikkaan.
Tempaus tai työntöladderit varmaan passaisivat Suomen kärkikilpailijoille mainiosti, sen verran hyviä painonnostajia heissä on. Itse veikkailen että karsinta päättyy lopulta kuitenkin esimerkiksi rinnallaveto-ladderiin, se varmaan kelpaisi myös.
Laaksosen Saara harmitteli omassa blogissaan että kakkoslaji olisi voinut mennä paremminkin, ihan tervettä ajattelua huippu-urheilijalta joka pyrkii koko ajan saamaan parhaimman mahdollisen suorituksen eikä tyydy vähempään. Toivottavasti kaikki kuitenkin saavat otettua itsestään irti sen oman potentiaalinsa myös tässä kolmannessa lajissa, taistelee sitten Regionalseihin pääsystä tai ihan vain oman itsensä voittamisessa. Tsemppiä!
keskiviikko 12. maaliskuuta 2014
Fish & chips KKRR:n tapaan.
Tämähän ei ole mikään kokkailublogi mutta silloin tällöin olen jostain kumman syystä avannut vähän sitä mitä syön. Olen suunnilleen yhtä hyvä kokki kuin mitä brittiläinen keittiö on kuuluisa herkuistaan (eli riippuu ihan siitä keneltä kysyy) ja tänään nämä kaksi yllättäen kohtaavat.
Brittien ruokakulttuurista tulee ekana mieleen englantilainen aamiainen, haggiksen kaltaiset säväyttävät herkut ja erilaiset törkymätöt joita voi taivastella katsoessaan Olet mitä syöt-tyyppisiä laihdutusohjelmia. Fish & chips on legendaaristen brittiläisten mässyjen aatelia, lauantaisen futismatsin jälkeen on kiva mussuttaa sanomalehteen käärittyjä ranuja ja uppopaistettuja turskanpaloja muiden lädien kanssa.
Itsehän en hirveästi innostu sen enempää ranskalaisista kuin leivitetystä kalastakaan mutta tajusin eräänä iltana että usein syömäni ruoka on vähän kuin joku fish & chipsin kaukainen sukulainen. Molemmissa kun on perunaa ja kalaa!
Omaan annokseeni tulee uuniperunoita, purkillinen tonnikalaa ja pakasteherneitä. Kohtuullisen terveellinen annos. Kun rosamundat on otettu uunista ja foliot kääritty pois, niitä hieman pilkotaan ja päälle laitetaan oman maun mukaan voita, suolaa ja vaikkapa pippuria. Sitten vaan tonnot ja herneet päälle ja maistelemaan.
Itsehän en käytä voita ja suolaa ollenkaan terveydellisestä syistä - vaan ihan muista syistä!
Teen usein hyvin yksinkertaisia ruokia ja ne on varmaan monen mielestä tylsiä mutta pakko myöntää että tämäkin äärimmäisen helppo annos vaan maistuu tosi hyvältä. Ja jos haluaa vähän varioida niin tähän on loppujen lopuksi helppo tehdä mielin määrin erilaisia pieniä viilauksia. Ostin viime viikolla tarjouksessa olleita graavilohipaketteja ja herkuttelin monena iltana lohileivillä, korvasin yleensä käyttämäni smetanan Creme Bonjour Cuisine tilli & sitruunalla, sillä voisi korvata voin ja suolan näissä uuniperunoissa ens kerralla. Ja tonnikalan vaikka jollain muulla kalalla.. Ja herneet vaikka jollain ihan muulla kasviksella. Ja vaikka.. Slurps, taidankin lähteä syömään :D
Brittien ruokakulttuurista tulee ekana mieleen englantilainen aamiainen, haggiksen kaltaiset säväyttävät herkut ja erilaiset törkymätöt joita voi taivastella katsoessaan Olet mitä syöt-tyyppisiä laihdutusohjelmia. Fish & chips on legendaaristen brittiläisten mässyjen aatelia, lauantaisen futismatsin jälkeen on kiva mussuttaa sanomalehteen käärittyjä ranuja ja uppopaistettuja turskanpaloja muiden lädien kanssa.
Itsehän en hirveästi innostu sen enempää ranskalaisista kuin leivitetystä kalastakaan mutta tajusin eräänä iltana että usein syömäni ruoka on vähän kuin joku fish & chipsin kaukainen sukulainen. Molemmissa kun on perunaa ja kalaa!
Omaan annokseeni tulee uuniperunoita, purkillinen tonnikalaa ja pakasteherneitä. Kohtuullisen terveellinen annos. Kun rosamundat on otettu uunista ja foliot kääritty pois, niitä hieman pilkotaan ja päälle laitetaan oman maun mukaan voita, suolaa ja vaikkapa pippuria. Sitten vaan tonnot ja herneet päälle ja maistelemaan.
Itsehän en käytä voita ja suolaa ollenkaan terveydellisestä syistä - vaan ihan muista syistä!
Teen usein hyvin yksinkertaisia ruokia ja ne on varmaan monen mielestä tylsiä mutta pakko myöntää että tämäkin äärimmäisen helppo annos vaan maistuu tosi hyvältä. Ja jos haluaa vähän varioida niin tähän on loppujen lopuksi helppo tehdä mielin määrin erilaisia pieniä viilauksia. Ostin viime viikolla tarjouksessa olleita graavilohipaketteja ja herkuttelin monena iltana lohileivillä, korvasin yleensä käyttämäni smetanan Creme Bonjour Cuisine tilli & sitruunalla, sillä voisi korvata voin ja suolan näissä uuniperunoissa ens kerralla. Ja tonnikalan vaikka jollain muulla kalalla.. Ja herneet vaikka jollain ihan muulla kasviksella. Ja vaikka.. Slurps, taidankin lähteä syömään :D
maanantai 10. maaliskuuta 2014
Supersukat ja superviikonloppu.
Phew, hehkutan aina jotain kuuden päivän pituista treeniputkea mutta nyt taisin polkaista käyntiin jotain vielä massiivisempaa, lepopäiviä ei ole ihan heti luvassa ja viikonloppunakin tuli hilpaistua aktiviteetista toiseen. Mutta ei hätää, supersukilla siitä selviää!
Olen jo pitkään kärsinyt erityisesti oikean jalan sisäsyrjän hiertymisestä lenkeillä. Juoksukenkien vaihtaminen ei ole auttanut mutta monet tätä blogiakin lukevat ovat ehdottaneet sukkien vaihtamista. Päätin keskittyä tähän asiaan ihan kunnolla ja tilasin englantisesta Ultramarathon Running Storesta todelliset supersukat!
Kuoppalan äijän kämppää ei siis näkynyt, tällaisia vanhoja navetan raunioita on tullut ennenkin bongattua. Oldschool lifestyle!
Olen jo pitkään kärsinyt erityisesti oikean jalan sisäsyrjän hiertymisestä lenkeillä. Juoksukenkien vaihtaminen ei ole auttanut mutta monet tätä blogiakin lukevat ovat ehdottaneet sukkien vaihtamista. Päätin keskittyä tähän asiaan ihan kunnolla ja tilasin englantisesta Ultramarathon Running Storesta todelliset supersukat!
Amerikassa valmistetuille erikoisjuoksusukille tuli hintaa postikuluineen aika huimat 30 euroa mutta mitäpä sitä ei ihminen jalkojensa ja rakkaan harrastuksensa vuoksi tekisi.
Hirveän montaa sanaa en noista tuotekuvauksista tajunnut, sen verran kuitenkin että materiaalit ovat lähempänä NASA:n avaruusteknologiaa kuin puuvillaa.
"Drymax Maximum Protection Running socks
were designed to prevent blisters during triathlons, marathons and
ultra-long distance runs. In addition, they will help people who are
just prone to getting blisters." Tämä kohta on se joka ratkaisi miksi hankin juuri nämä. Sukat on valmistettu olemaan mahdollisimman hiertämättömät oli matkana sitten 10 tai 100 kilometriä.
Tilasin sukat muistaakseni maanantaina ja juuri passelisti perjantaina ne odottivat postilaatikossa ja olivat valmiina viikonlopun seikkailuihin.
Perjantai alkoi talven viimeisillä luisteluhetkillä, oli kiva fiilistellä ja heittää hyvästit talviliikunnalle. Ilman tekojäärataa olisi luistelut jääneet tänä talvena kovin vähiin. Viime viikolla kävin avannossa viimeistä kertaa, tajusin samalla että vaikka kävin viitenä eri talvikuukautena (marras, joulu, tammi, helmi, maalis) avannossa niin kertaakaan ei ollut pakkasta! Oli tämä vaan omituinen talvi.
Luistelusta siirryin töihin, kävin välillä kotona ja palasin toimistolle vielä illaksi. Sain viikon duunit pakettiin vähän yli yhdeksän ja siirryin kuntosalille jossa olin klo 21.30. Maastavetoa, pystypunnerruksia, leuanvetoa, penkkiä.. ja loppuun 100 boksihypyn sarja. Olin haaveillut tekeväni uuden enkan ja pomppivani hypyt kahdessa sarjassa mutta pitkä päivä oli vaatinut veronsa. Kymmenen jälkeen illalla ei vaan ole enää täydessä iskussa vaikka haluaisi.
Ennen joulua hypin satasen sarjoilla 40 + 30 + 30, nyt onnistuin pidentämään ekaa sarjaa ja tulokseksi tuli 50 + 25 + 25. Pitäis saada venytettyä eka sarja vähintään 60 hyppyyn, mielellään jopa 70 että loppu onnistuisi ilman huilia.
Lauantaina puin uudet sukat jalkoihin ja lähdin maastoon. Upean lämmin ja aurinkoinen kevätpäivä eikä kova tuulikaan päässyt puremaan metsän keskellä. Juoksin 14 kilometriä ja sukat tuntui aika hyviltä, vaatii kuitenkin vielä aika monta lenkkiä ennen kuin uskallan sanoa että ne toimii täydellisesti.
Lenkin jälkeen kotiin vaihtamaan vaatteet ja katsomaan futista. Futismatsin jälkeen hakemaan poika kotoa ja lähdettiin vielä vähän ulkoilemaan. Taisin olla ulkona 5-6 tuntia melkein yhteen menoon, kotona olikin kiva vaan köllötellä.
Eilen sunnuntaina piti juosta toinen samanlainen 14 kilsan maastolenkki mutta jalat tuntuivat vähän kipeiltä edellisestä päivästä johtuen ja päätin juosta vain 7 kilometriä. Vaikka pyrinkin nyt nostamaan reilusti harjoitusmääriä ja kuormitusta niin pitää kuitenkin olla tarkkana ja viheltää peli aina heti poikki ettei synny pahempaa tulehdustilaa mihinkään kohtaan kroppaa. Määränlisäys ei onnistu telakalla, siihen vaaditaan terveitä päiviä ja 100% kuntoa.
Lenkin jälkeen taas kotiin vaihtamaan vaatteet jonka jälkeen vietiin poika hoitoon ja lähdettiin patikoimaan eräälle luontopolulle. Seutu oli ennestään hyvinkin tuttua mutta just toi tietty 4.5 kilometrin polku oli jäänyt aiemmin kulkematta. Ilma oli edelleen upea, lämpöä tais olla lähemmäs 10 astetta ja metsäluontoa oli upea fiilistellä auringon paistaessa ja lintujen laulaessa.
Kantoja, juurakoita, kivikkoa. Tosi hienoa ja vaihtelevaa maastoa. Oli mukava saada rauhallista ja vaihtelevaa askellusta jaloille.
Harvinaislaatuinen ihme, käärmekuusi. En olisi oikeasti itse tunnistanut tai tiennyt, opastaulu kertoi :D
Kuoppalan äijän kämppää ei siis näkynyt, tällaisia vanhoja navetan raunioita on tullut ennenkin bongattua. Oldschool lifestyle!
Talvesta ei ollut polulla tietoakaan - paitsi kun oltiin jo melkein loppusuoralla. Polku meni niin lähellä järven rantaa että vesi oli noussut polulle ja jäätynyt. Retkiluistelua kumisaappailla, ei onneksi kaaduttu :)
4.5 kilometrin reittiin meni aikaa noin kaksi tuntia, eipä luontoon kannata lähteä kellon kanssa kiireellä köpöttelemään vaan mieluummin katselee maisemia ihan rauhassa.
Tänään oli paluu arkeen eli aamupäivällä salille. Silloin on nostettava kun rautaa on taottu tangoiksi vai miten se sanonta menikään ;)
perjantai 7. maaliskuuta 2014
CrossFit Open 2014 - Toinen viikko.
CrossFit Gamesien ensimmäisen vaiheen eli Openien eka laji on takana ja toinen karsintalaji julkistettiin viime yönä.
Toinen laji:
Ensimmäisen kolmen minuutin ajan
2 kierrosta
10 valakyykkyä (miehet 43kg, naiset 29kg)
10 leuanvetoa joissa rinta osuu tankoon
Jos tämä onnistuu, tehdään seuraavan kolmen minuutin ajan
2 kierrosta
12 valakyykkyä (miehet 43kg, naiset 29kg)
12 leuanvetoa joissa rinta osuu tankoon
Jos tämäkin onnistuu, tehdään seuraavaksi kolmen minuutin ajan
2 kierrosta
14 valakyykkyä (miehet 43kg, naiset 29kg)
14 leuanvetoa joissa rinta osuu tankoon
jne. Lajin suorittamista voi jatkaa vaikka aamusta iltaan ja illasta aamuun jos rahkeita riittää! ;)
Video lajin julkistamisesta ja Camille Leblanc-Bazinetin ja Talayana Fortunaton kohtaamisesta:
Tämä muistuttaa paljon viime vuoden viimeistä lajia, 13.5, jossa tehtiin thrustereita ja samoja chest-to-bar-leukoja ja jos onnistui tekemään ilmoitetun määrän 4 minuutissa sai aina 4 minuuttia lisää aikaa tehdä toistoja.
Ensimmäinen laji aiheutti aloittelijoiden keskuudessa purnausta tuplanaruhyppyjen vuoksi, myös tätä toista lajia pidetään ekojen kommenttien perusteella liian hankalana kaiken kansan openiin. Voihan itku ja nyyhkis. Eihän nämä nyt mitkään lasten Hippo-kisat ole. Miksi ihmiset sitten osallistuvat Openiin jos tarkoituksena ei ole ottaa haasteita vastaan ja ylittää itsensä?
Ekassa lajissa nähtiin hienoja suorituksia, maailman huiput paiskoivat älyttömiä toistomääriä ja moni harrastaja todellakin ylitti huimasti itsensä ja teki lajin innoittamana esimerkiksi ekat tuplahyppynsä! Gamesien facebook-kommenteista voi lukea useita todella hienoja ja inspiroivia tarinoita siitä miten ihmiset ovat ylittäneet itsensä ja tehneet suorituksia joita eivät pystyneet kuvittelemaankaan. Juuri siitähän tässä pitäisi olla kyse!
Euroopan 100 parhaan kilpailijan listalla ovat seuraavat suomalaiset:
2. Jonne Koski (CrossFit Varasto) koko maailman listalla 29.
82. Nico Smedroos (CrossFit Varasto)
34. Emilia Leppänen (CrossFit Turku)
56. Sari Rautiala (CrossFit Lohja)
71. Maarit Luoto (CrossFit Lappeenranta)
Mikko Salo ei siis ole ennakkotiedoista poiketen mukana lainkaan. Itse asiassa olin enemmän yllättynyt siitä että Mikko edes listoilla alunperin oli kuin siitä ettei hänen tulostaan koskaan tulossivustolle ilmestynyt.
Me suomalaiset ollaan viime vuosina totuttu olemaan Crossfitin supermaa, viime vuonna ekan lajin jälkeen Euroopan listan kärjessä oli kolme suomalaismiestä mutta nyt kun Mikko Salo ja Tuomas Vainio ovat poissa ja Aronpää kilpailee muualla niin tälle maineelle ei enää olekaan katetta. Crossfit ei eroa mitenkään muista urheilulajeista, huippukilpailijoiden määrä on lopulta hyvin rajattu.
Onneksi edes Jonne on kunnossa, Winter Warin sekä painonnoston SM-kisojen ohittaminen oli varmasti oikea ratkaisu ja hurja tulos ekassa lajissa kertoo siitä että mies on varmasti valmiina taistelemaan pääsystä Gameseihin. Toinen porilainen, Smedroosin Nico, aloitti perushyvällä vedolla ja on ehdottomasti mukana Regionals-paikkojen jaossa.
Naisten puolella Koskisen Essi on toki poissa mutta muuten rintama on niin tasaisen laadukas että uskon viime vuoden tapaan ainakin kahden naisen matkaavan Tanskaan. Saara Laaksosella oli vaikeuksia tuplien kanssa mutta toka laji on varmasti Saaralla sen verran hyvä että sijoitus nousee kohisten.
Sari Rautiala oli muuten ekassa lajissa 40-44 vuotiaiden naisten sarjassa Euroopan ykkönen ja koko maailman 19.! Sarikaan ei ollut Winter Warissa tällä kertaa mukana.
Dubaissa omaa karsintaurakkaansa tekevä Mikko Aronpää sai kasaan 376 toistoa ja on Aasian listalla 6. Euroopassa se olisi riittänyt sijaan 75. Aasian taso crossfitissa on vielä aika heikko ja suurin osa kovista tuloksista on erilaisilla työkomennuksilla Aasiassa olevien tekemiä. Mikko voi halutessaan vetää openit puolivaloilla ja päästä silti Aasian regionals-kisaan mutta siellä urakka onkin vähintään yhtä haastava kuin Euroopassa koska vain yksi mies pääsee Gameseihin.
Bloggaajia, niin huippukilpailijoita kuin tavallisia harrastajiakin, on mukana openissa. Viime päivinä vastaan on tullut seuraavat kirjoitukset aiheesta:
Saara Laaksonen: Open 14.1 takana
Saara Leskinen: Treenit jatkuu!
Steffi Hagelstam: CrossFit Open 14.1
Jenni Puoliväli: Viikonlopun viettoa ja Open 14.1 suoritus
Toni / PonysFit: Crossfit Open workout 14.1
Lotta / Pumpui: Ensimmäinen kärsimys pulkassa.
Osa on kirjoittanut openista enemmän ja osa vähemmän, mielenkiintoisia blogeja kuitenkin joten kannattaa tutustua. Tsemppiä heille ja kaikille muillekin openissa mukana oleville!
Laitetaan loppuun vielä hyvä esimerkki lähes täydellisestä crossfit-lajin suorittamisesta. Samantha Briggs teki ekassa lajissa 472 toistoa, enemmän kuin kukaan muu mies tai nainen. Miten se on mahdollista?
Sam tekee 10 täyttä kierrosta ja lopuksi vielä 22 tuplahyppyä ennen kuin 10 minuuttia on täynnä. Tämä on mahdollista siten että tahti pysyy todella tasaisena alusta loppuun: Samantha tekee ekan kierroksen 50 sekunnissa mutta esimerkiksi yhdeksänteen kierrokseen kuluu 58 sekuntia ja viimeiseen täyteen eli kymmenenteen kierrokseen 62 sekuntia. Hurjasta temmosta huolimatta kone ei siis hyydy ja sarjat pysyvät ehjinä yksittäisiä naruhyppyjen pieniä virheitä huolimatta.
Mikä on Samin salaisuus? Ehkä hänen taustansa erinomaisena kestävyysurheilijana ja triathlonistina on luonut pohjan jolle rakentuu pitkäkestoisten ja rankkojen suoritusten tekeminen ilman hiipumista.
Mulla on luvassa lepäilyn sijaan huikea treeniviikonloppu, jes! Tästä se lähtee!
Toinen laji:
Ensimmäisen kolmen minuutin ajan
2 kierrosta
10 valakyykkyä (miehet 43kg, naiset 29kg)
10 leuanvetoa joissa rinta osuu tankoon
Jos tämä onnistuu, tehdään seuraavan kolmen minuutin ajan
2 kierrosta
12 valakyykkyä (miehet 43kg, naiset 29kg)
12 leuanvetoa joissa rinta osuu tankoon
Jos tämäkin onnistuu, tehdään seuraavaksi kolmen minuutin ajan
2 kierrosta
14 valakyykkyä (miehet 43kg, naiset 29kg)
14 leuanvetoa joissa rinta osuu tankoon
jne. Lajin suorittamista voi jatkaa vaikka aamusta iltaan ja illasta aamuun jos rahkeita riittää! ;)
Video lajin julkistamisesta ja Camille Leblanc-Bazinetin ja Talayana Fortunaton kohtaamisesta:
Tämä muistuttaa paljon viime vuoden viimeistä lajia, 13.5, jossa tehtiin thrustereita ja samoja chest-to-bar-leukoja ja jos onnistui tekemään ilmoitetun määrän 4 minuutissa sai aina 4 minuuttia lisää aikaa tehdä toistoja.
Ensimmäinen laji aiheutti aloittelijoiden keskuudessa purnausta tuplanaruhyppyjen vuoksi, myös tätä toista lajia pidetään ekojen kommenttien perusteella liian hankalana kaiken kansan openiin. Voihan itku ja nyyhkis. Eihän nämä nyt mitkään lasten Hippo-kisat ole. Miksi ihmiset sitten osallistuvat Openiin jos tarkoituksena ei ole ottaa haasteita vastaan ja ylittää itsensä?
Ekassa lajissa nähtiin hienoja suorituksia, maailman huiput paiskoivat älyttömiä toistomääriä ja moni harrastaja todellakin ylitti huimasti itsensä ja teki lajin innoittamana esimerkiksi ekat tuplahyppynsä! Gamesien facebook-kommenteista voi lukea useita todella hienoja ja inspiroivia tarinoita siitä miten ihmiset ovat ylittäneet itsensä ja tehneet suorituksia joita eivät pystyneet kuvittelemaankaan. Juuri siitähän tässä pitäisi olla kyse!
Euroopan 100 parhaan kilpailijan listalla ovat seuraavat suomalaiset:
2. Jonne Koski (CrossFit Varasto) koko maailman listalla 29.
82. Nico Smedroos (CrossFit Varasto)
34. Emilia Leppänen (CrossFit Turku)
56. Sari Rautiala (CrossFit Lohja)
71. Maarit Luoto (CrossFit Lappeenranta)
Mikko Salo ei siis ole ennakkotiedoista poiketen mukana lainkaan. Itse asiassa olin enemmän yllättynyt siitä että Mikko edes listoilla alunperin oli kuin siitä ettei hänen tulostaan koskaan tulossivustolle ilmestynyt.
Me suomalaiset ollaan viime vuosina totuttu olemaan Crossfitin supermaa, viime vuonna ekan lajin jälkeen Euroopan listan kärjessä oli kolme suomalaismiestä mutta nyt kun Mikko Salo ja Tuomas Vainio ovat poissa ja Aronpää kilpailee muualla niin tälle maineelle ei enää olekaan katetta. Crossfit ei eroa mitenkään muista urheilulajeista, huippukilpailijoiden määrä on lopulta hyvin rajattu.
Onneksi edes Jonne on kunnossa, Winter Warin sekä painonnoston SM-kisojen ohittaminen oli varmasti oikea ratkaisu ja hurja tulos ekassa lajissa kertoo siitä että mies on varmasti valmiina taistelemaan pääsystä Gameseihin. Toinen porilainen, Smedroosin Nico, aloitti perushyvällä vedolla ja on ehdottomasti mukana Regionals-paikkojen jaossa.
Naisten puolella Koskisen Essi on toki poissa mutta muuten rintama on niin tasaisen laadukas että uskon viime vuoden tapaan ainakin kahden naisen matkaavan Tanskaan. Saara Laaksosella oli vaikeuksia tuplien kanssa mutta toka laji on varmasti Saaralla sen verran hyvä että sijoitus nousee kohisten.
Sari Rautiala oli muuten ekassa lajissa 40-44 vuotiaiden naisten sarjassa Euroopan ykkönen ja koko maailman 19.! Sarikaan ei ollut Winter Warissa tällä kertaa mukana.
Dubaissa omaa karsintaurakkaansa tekevä Mikko Aronpää sai kasaan 376 toistoa ja on Aasian listalla 6. Euroopassa se olisi riittänyt sijaan 75. Aasian taso crossfitissa on vielä aika heikko ja suurin osa kovista tuloksista on erilaisilla työkomennuksilla Aasiassa olevien tekemiä. Mikko voi halutessaan vetää openit puolivaloilla ja päästä silti Aasian regionals-kisaan mutta siellä urakka onkin vähintään yhtä haastava kuin Euroopassa koska vain yksi mies pääsee Gameseihin.
Bloggaajia, niin huippukilpailijoita kuin tavallisia harrastajiakin, on mukana openissa. Viime päivinä vastaan on tullut seuraavat kirjoitukset aiheesta:
Saara Laaksonen: Open 14.1 takana
Saara Leskinen: Treenit jatkuu!
Steffi Hagelstam: CrossFit Open 14.1
Jenni Puoliväli: Viikonlopun viettoa ja Open 14.1 suoritus
Toni / PonysFit: Crossfit Open workout 14.1
Lotta / Pumpui: Ensimmäinen kärsimys pulkassa.
Osa on kirjoittanut openista enemmän ja osa vähemmän, mielenkiintoisia blogeja kuitenkin joten kannattaa tutustua. Tsemppiä heille ja kaikille muillekin openissa mukana oleville!
Laitetaan loppuun vielä hyvä esimerkki lähes täydellisestä crossfit-lajin suorittamisesta. Samantha Briggs teki ekassa lajissa 472 toistoa, enemmän kuin kukaan muu mies tai nainen. Miten se on mahdollista?
Sam tekee 10 täyttä kierrosta ja lopuksi vielä 22 tuplahyppyä ennen kuin 10 minuuttia on täynnä. Tämä on mahdollista siten että tahti pysyy todella tasaisena alusta loppuun: Samantha tekee ekan kierroksen 50 sekunnissa mutta esimerkiksi yhdeksänteen kierrokseen kuluu 58 sekuntia ja viimeiseen täyteen eli kymmenenteen kierrokseen 62 sekuntia. Hurjasta temmosta huolimatta kone ei siis hyydy ja sarjat pysyvät ehjinä yksittäisiä naruhyppyjen pieniä virheitä huolimatta.
Mikä on Samin salaisuus? Ehkä hänen taustansa erinomaisena kestävyysurheilijana ja triathlonistina on luonut pohjan jolle rakentuu pitkäkestoisten ja rankkojen suoritusten tekeminen ilman hiipumista.
Mulla on luvassa lepäilyn sijaan huikea treeniviikonloppu, jes! Tästä se lähtee!
keskiviikko 5. maaliskuuta 2014
Testissä Northforce Strength palautumisjuoma.
Palautumistuotteet ovat muiden lisäravinteiden ohella vallanneet valtavan markkinaraon viime vuosina. Pienimmissäkin kioskeissa ja lähikaupoissa on vähintäänkin juomia ja patukoita, monissa myös jauheita.
En ole itse koskaan käyttänyt esimerkiksi proteiinijauheita, valmiita juomia ja patukoita olen ostanut hyvän tarjouksen osuessa kohdalle mutta muista treeniblogeista tutut mömmötornit ja jauhesaavit ovat jääneet hankkimatta.
Olen kuitenkin koko ajan ajatellut että oikean hetken tullessa voisin hyvinkin kokeilla sopivaa tuotetta. Kotimaisella Northforcella on ollut mielenkiintoinen ideologia ja johtoajatus tuotteiden takana ja sporttipukin tuotua pari jauhepönttöä jouluna pääsin vihdoin testaamaan miten ne oikeasti toimivat.
Northforce Strength-palautumisjuoma sisältää runsaasti korkealaatuista arktista heraproteiinia sekä ravintoaineita, jotka tehostavat lihaksiston ja muiden kuormituksen alaisena olleiden kudosten korjautumista ja palautumista erityisesti voima- ja lihaskuntoharjoitusten yhteydessä. Tuote on säilöntäaineeton ja antioksidanttien lähteenä on aitoja marjajauheita.
Northforce Strength myydään 700 gramman purkissa ja paketin mukaan se sisältää 18 annosta. Yhden annoksen tulisi sisältää siis 39 grammaa jauhetta.
Paketin ohjeiden mukaan viisi ruokalusikallista jauhetta sekoitetaan litraan vettä tai maitoa. Mutta hetkinen, yksi ruokalusikallinen (eli 15ml) painaa 5 grammaa eli viisi ruokalusikallista painaa vain 25 grammaa. Paljonkos tätä nyt sitten käytetään, 25 vai 39 grammaa?
Otin yhteyttä valmistajaan ja he kertoivat että tuotemerkintöjä ollaan muuttamassa selvemmiksi, oikea annostus on tuo vajaa 40 grammaa jauhetta per kerta. Kertoivat myös että nestettä voi olla vähemmän kuin litra, hyvä tieto nimittäin en ole nähnyt litran shakereita missään. Olen sekoittanut tuon 38-40 grammaa jauhetta noin 7 desiin vettä.
Yksi veteen tehty annos sisältää 146 kaloria ja 19.5 grammaa proteiinia.
En tiedä miten muuten jauheet toimivat mutta Northforce Strength vaahtoaa hyvin voimakkaasti. Hanasta kannattaakin päästää vettä jauheen päälle yhtä varovasti kuin irlantilaisen pubin tarjoilija valuttaa Guinnessia.
Strength saa makunsa mansikasta, sen sisällöstä 7% on jauhettua mansikkaa, ja tämä oli pieni yllätysmomentti itselleni. Olen juonut aiemmin vain suklaan makuisia palautumisjuomia.
Ekoilla kerroilla juoma maistuu vahvasti jauholta, koostumus ei muistuta valmiita juomia. Ainoa makeus tulee hippusesta glukoosia eli rypälesokeria ja maku tuosta mansikkajauheesta. Mun mielestä tuo on ihan hyväkin asia, tuntuu tavallaan paremmalta vetää kovan treenin päälle tämän tyyppistä tavaraa kuin suklaapalkkaria joka tuntuu siltä kuin joisi mukillisen kaakaota. Punttikarjut heittää blenderiinsä paketillisen raakaa jauhelihaa ja munia eikä lusikoi mitään oboyta.
Maku ei oikeasti ole mitenkään paha, siihen tottuu nopeasti ja kun on rääkännyt itsensä ihan piippuun niin tuon 7 desiä imaisee pullosta parilla huikalla. Mieluummin juon tällaista kuin makeutusaineita ja lisäaineita, niitähän ei Northforcen tuotteissa ole.
Purkki on nyt käytetty tyhjäksi, millainen on vaikutus? Pullisteleeko lihakset ennen näkemättömään malliin, paidan hihat repeilee enkä pysty kävelemään enää oviaukoista kuin sivuttain?
No ei, palautumisjuomat auttavat palauttamaan harjoituksesta, eivät ne ole mitään anabolisia kasvuhormoneja. Saman vaikutuksen saa todennäköisesti yhtä hyvin syömällä treenin jälkeen vaikkapa purkillisen raejuustoa ja banaanin. Palautusjuomista saadut tutkimustulokset ovat ristiriitaisia, jotkut tutkimukset eivät osoita merkittävää parannusta lihaskasvuun ja jotkut osoittavat. Moni ammattilainenkin käyttää niitä siksi että muutkin käyttävät, nykyisessä ilmapiirissä syntyy mielikuva että on pakko käyttää jos haluaa kehittyä. Uskallan väittää että näin ei ole.
Jauheesta tehty annos on kätevä käyttää lennossa, menen usein salilta suoraan töihin ja matkan aikana on helppoa juoda juoma. Yhtä hyvin voisi syödä saman tien kunnollisen aterian mutta yleensä se ei ole ainakaan mulla mahdollista.
Voi olla että käytän Strengthiä jatkossakin turvaamaan proteiinin saantia ja helpottamaan sopivan ravinnon saamista kroppaan nopeasti harjoituksen jälkeen. Yhden annoksen hinnaksi tulee noin 1.5 - 2 euroa ostopaikasta riippuen joka on jonkin verran keskivertojauheita enemmän mutta laatu maksaa. Northforcen hera tuotetaan Kuusamossa lappilaisesta maidosta ja ainesosien alkuperä on jäljitettävissä aina mansikkapellolle ja lehmiin asti. Korkean laadun myötä Northforce on saanut tiimiinsä viime vuosina mm. monia kotimaisia jalkapallon ja jääkiekon liigajoukkueita ja lajiensa ylivoimaisia urheilijoita kuten tenniksen Jarkko Niemisen tai painonnoston Milko Tokolan.
Pukki toi muuten jouluna Strengthin lisäksi myös kestävyysurheiluun tarkoitetun Northforce Endurancen. Siitä lisää myöhemmin keväällä!
En ole itse koskaan käyttänyt esimerkiksi proteiinijauheita, valmiita juomia ja patukoita olen ostanut hyvän tarjouksen osuessa kohdalle mutta muista treeniblogeista tutut mömmötornit ja jauhesaavit ovat jääneet hankkimatta.
Olen kuitenkin koko ajan ajatellut että oikean hetken tullessa voisin hyvinkin kokeilla sopivaa tuotetta. Kotimaisella Northforcella on ollut mielenkiintoinen ideologia ja johtoajatus tuotteiden takana ja sporttipukin tuotua pari jauhepönttöä jouluna pääsin vihdoin testaamaan miten ne oikeasti toimivat.
Northforce Strength-palautumisjuoma sisältää runsaasti korkealaatuista arktista heraproteiinia sekä ravintoaineita, jotka tehostavat lihaksiston ja muiden kuormituksen alaisena olleiden kudosten korjautumista ja palautumista erityisesti voima- ja lihaskuntoharjoitusten yhteydessä. Tuote on säilöntäaineeton ja antioksidanttien lähteenä on aitoja marjajauheita.
Northforce Strength myydään 700 gramman purkissa ja paketin mukaan se sisältää 18 annosta. Yhden annoksen tulisi sisältää siis 39 grammaa jauhetta.
Paketin ohjeiden mukaan viisi ruokalusikallista jauhetta sekoitetaan litraan vettä tai maitoa. Mutta hetkinen, yksi ruokalusikallinen (eli 15ml) painaa 5 grammaa eli viisi ruokalusikallista painaa vain 25 grammaa. Paljonkos tätä nyt sitten käytetään, 25 vai 39 grammaa?
Otin yhteyttä valmistajaan ja he kertoivat että tuotemerkintöjä ollaan muuttamassa selvemmiksi, oikea annostus on tuo vajaa 40 grammaa jauhetta per kerta. Kertoivat myös että nestettä voi olla vähemmän kuin litra, hyvä tieto nimittäin en ole nähnyt litran shakereita missään. Olen sekoittanut tuon 38-40 grammaa jauhetta noin 7 desiin vettä.
Yksi veteen tehty annos sisältää 146 kaloria ja 19.5 grammaa proteiinia.
En tiedä miten muuten jauheet toimivat mutta Northforce Strength vaahtoaa hyvin voimakkaasti. Hanasta kannattaakin päästää vettä jauheen päälle yhtä varovasti kuin irlantilaisen pubin tarjoilija valuttaa Guinnessia.
Strength saa makunsa mansikasta, sen sisällöstä 7% on jauhettua mansikkaa, ja tämä oli pieni yllätysmomentti itselleni. Olen juonut aiemmin vain suklaan makuisia palautumisjuomia.
Ekoilla kerroilla juoma maistuu vahvasti jauholta, koostumus ei muistuta valmiita juomia. Ainoa makeus tulee hippusesta glukoosia eli rypälesokeria ja maku tuosta mansikkajauheesta. Mun mielestä tuo on ihan hyväkin asia, tuntuu tavallaan paremmalta vetää kovan treenin päälle tämän tyyppistä tavaraa kuin suklaapalkkaria joka tuntuu siltä kuin joisi mukillisen kaakaota. Punttikarjut heittää blenderiinsä paketillisen raakaa jauhelihaa ja munia eikä lusikoi mitään oboyta.
Maku ei oikeasti ole mitenkään paha, siihen tottuu nopeasti ja kun on rääkännyt itsensä ihan piippuun niin tuon 7 desiä imaisee pullosta parilla huikalla. Mieluummin juon tällaista kuin makeutusaineita ja lisäaineita, niitähän ei Northforcen tuotteissa ole.
Purkki on nyt käytetty tyhjäksi, millainen on vaikutus? Pullisteleeko lihakset ennen näkemättömään malliin, paidan hihat repeilee enkä pysty kävelemään enää oviaukoista kuin sivuttain?
No ei, palautumisjuomat auttavat palauttamaan harjoituksesta, eivät ne ole mitään anabolisia kasvuhormoneja. Saman vaikutuksen saa todennäköisesti yhtä hyvin syömällä treenin jälkeen vaikkapa purkillisen raejuustoa ja banaanin. Palautusjuomista saadut tutkimustulokset ovat ristiriitaisia, jotkut tutkimukset eivät osoita merkittävää parannusta lihaskasvuun ja jotkut osoittavat. Moni ammattilainenkin käyttää niitä siksi että muutkin käyttävät, nykyisessä ilmapiirissä syntyy mielikuva että on pakko käyttää jos haluaa kehittyä. Uskallan väittää että näin ei ole.
Jauheesta tehty annos on kätevä käyttää lennossa, menen usein salilta suoraan töihin ja matkan aikana on helppoa juoda juoma. Yhtä hyvin voisi syödä saman tien kunnollisen aterian mutta yleensä se ei ole ainakaan mulla mahdollista.
Voi olla että käytän Strengthiä jatkossakin turvaamaan proteiinin saantia ja helpottamaan sopivan ravinnon saamista kroppaan nopeasti harjoituksen jälkeen. Yhden annoksen hinnaksi tulee noin 1.5 - 2 euroa ostopaikasta riippuen joka on jonkin verran keskivertojauheita enemmän mutta laatu maksaa. Northforcen hera tuotetaan Kuusamossa lappilaisesta maidosta ja ainesosien alkuperä on jäljitettävissä aina mansikkapellolle ja lehmiin asti. Korkean laadun myötä Northforce on saanut tiimiinsä viime vuosina mm. monia kotimaisia jalkapallon ja jääkiekon liigajoukkueita ja lajiensa ylivoimaisia urheilijoita kuten tenniksen Jarkko Niemisen tai painonnoston Milko Tokolan.
Pukki toi muuten jouluna Strengthin lisäksi myös kestävyysurheiluun tarkoitetun Northforce Endurancen. Siitä lisää myöhemmin keväällä!
tiistai 4. maaliskuuta 2014
Maailman typerin loukkaantuminen salilla.
Suurin osa onnettomuuksista ja tapaturmista tapahtuu kotona. Ei vaeltaessa vuorilla tai öisillä kujilla. Omassa olkkarissa, makuuhuoneessa tai keittiössä kun teet jotain mitä teet aina.
Koska salilla tuntuu kuin olisin kotonani niin mulle todennäköinen paikka saada osumaa sen ihan oikean kodin lisäksi on tietysti kuntosali.
Olen yleensä todella keskittynyt salilla treenaamiseen. En näe enkä kuule ketään vaan keskityn vain siihen mitä olen tekemässä enkä ole koskaan loukannut itseäni varsinaisessa harjoituksessa. Sen sijaan alkulämmittelyt ja esimerkiksi painojen siirtäminen paikasta toiseen menee rutiinilla ja varmasti ilman täyttä keskittymistä ja ajatusta siinä tekemisessä. Olen alkanut suhtautumaan esimerkiksi just painojen siirtämiseen ja nosteluun jonkinlaisena extraharjoitteena, kun jonkun kahvakuulan kantaminen tuntuu muuten liian helpolta niin kannan niitä yhdellä sormella tai levypainoja pelkän peukalon ja etusormen väliin puristuneena.
Välillä kyllä tulee pieniä osumia, alkulämmittelyssä kahvakuula kopahtaa vaikka jalkaan tai vähän puolihuolimattomasti nostettu levypaino tippuu jalalle. Niistä on aina selvitty pienellä naurahduksella ja mustelmalla. Eilen meinasi hyvä tuuri loppua.
Olin just mennyt salille ja oli tarkoitus ottaa osana alkulämmittelyä pari maastavetoa. Otin tangon räkistä rinnalle ja olin kääntämässä sitä alas ja laskemassa maahan kun se tipahti. Pidin tyhjästä tangosta kiinni typerän ylimielisesti ja se lipsahti käsistä. Pam. Suoraan vasemman jalkapöydän päälle.
Kyllähän se vähän sattui, 20 kilon tangon pudottaminen metrin korkeudelta jalan päälle ei ole mikään maailman miellyttävin asia mutta fyysistä kipua enemmän säikähdin sitä mitä hemmettiä menin tekemään. Pahimmassa tapauksessa jalkapöytä voisi vaikka murtua ja juoksut ja jalkatreenit olisi pitkäksi aikaa ohi. Miten urpo ihminen voikaan olla? Hävetti ihan hemmetisti.
Kipua vähän säteili pitkin vasenta jalkaa mutta lastasin kiekot normaalisti tankoon, tein maastavedot, purin tangon, käänsin sen rinnalle ja nostin takaisin telineeseen. Päätin tehdä treenin ihan normaalisti ja tutkia jalkaa vasta myöhemmin.
Mulla ei ollut päivän ohjelmassa mitään jalkatreeniä - paitsi normaalin harjoituksen päätteeksi 100 boksihyppyä. Ne oli pakko jättää tekemättä mutta päätin kokeilla pystynkö tekemään kuntopyörällä yhden rääkkitreeneistäni. Kirjoitin salivihkoon Passo di Mortirolo ja nousin pyörän selkään eikä polkeminen tuntunut ollenkaan pahalta. Tuntui hyvältä että sain tehtyä treenin loppuun asti normaalisti.
Pukuhuoneessa pelotti ottaa kenkä pois jalasta. Adrenaliinit ja endorfiinit oli mennyttä ja kelasin että tässähän voi vaikka pyörtyä jos jalka on ihan mustana. Näin heti että sukassa on verta, vaikka tanko oli tylppä niin isku oli sen verran kova että jalkapöytään oli tullut sen voimasta pieni reikä. Kai se jalka vähän paisunutkin oli. Puhdasta vaatetta kuitenkin päälle ja töihin.
Hain kaupasta pussillisen pakasteherneitä ja pidin sitä jalkapöydällä puolisen tuntia heti kun pääsin töihin. Käveleminen ei tuottanut kovaa kipua, tiesin ettei mitään varmaankaan ole rikki mutta ei jalan liikuttaminen tai painon laskeminen sen varaan oikein mukavaltakaan tuntunut.
Avovaimo katseli jalkaa illalla ja sanoi että se on selvästi paisunut. Mietin että en varmaan saisi aamulla kenkää jalkaani... Valelin jalkapöydän voltarenilla, nostin peukut pystyyn ja menin nukkumaan.
Aamulla oli vähän jännät paikat, tiesin että nyt on totuuden hetki. Usein jos tulee joku kolhu niin sen todellinen vaikutus näkyy vasta yön jälkeen kun turvotus toden teolla iskee.
Mutta jalka ei sattunutkaan aamulla enää yhtään! Pystyn kävelemään normaalisti, ottamaan juoksuaskelia ja tekemään vaikka pohjenousuja. Uskomaton juttu :o
Mulla olisi muutenkin ollut vähän erilainen viikko, tiistai ja torstai lepopäiviä ja juoksulenkit viikonloppuna, joten nyt näyttää siltä että tämä ei vaikuta millään tavalla liikkumisiin. Voiko näin hyvää tuuria ollakaan?
Toki se on edelleen arka jos jalan päältä painaa mutta liikkumisessa ei tunnu juuri mitään. Kun pyörittelin päässä jo pahimpia skenaarioita niin tuntuu kyllä todella hyvältä.
Jos tangossa olisi ollut kiekot päissä niin se se vasta olisikin ollut raju tilanne, tupla tai kuitti. Todennäköisesti tanko ei olisi silloin osunut jalkaan mutta jos just se kiekko olisi voimalla iskeytynyt niin se olisi sitten ihan varmasti ollut sairaalareissu.
Otan tän tapauksen todella isona varoituksena siitä miten voi käydä jos ei ole koko ajan tarkkana sen kanssa mitä tekee. Tyhjäkään tanko ei ole mikään lelu ja pienikin paino voi tehdä tuhoisaa jälkeä aikaan. Eräällä tutulla lipsahti kahvakuula turkkilaisessa ylösnousussa, onneksi sai toisen käden naaman eteen ja vain peukalo vääntyi ja venähti, muuten olisi ollut naama entinen..
Sanoin tätä ensin aloittelijan virheeksi mutta aloittelevat treenaajat ei kyllä varmasti tee näin typeriä mokia. Jossain vaiheessa kun niitä toistoja ja treenikertoja on kertynyt satoja ja taas satoja niin hommasta taisi tulla vähän liikaakin rutiinia ja se meinasi kostautua tylyllä tavalla.
Joskus tuli naurettua omituisimpia jalkapalloilijoille sattuneita loukkaantumisia. Robbie Keanen polvi meni sijoiltaan hänen kurkottaessaan kaukosäädintä, David Battyn akillesjänne meni rikki kun taapero ajoi yli kolmipyöräisellä ja aikanaan yksi maailman parhaista maalivahdeista, Santiago Canizares, joutui jäämään sivuun vuoden 2002 MM-kisoista kun kylppärissä jalkapöydälle tippui partavesipullo. Milan Rapaic tökkäsi lentokentällä boarding passilla omaan silmäänsä ja Alan Wright venäytti polvensa yrittäessä polkaista Ferrarinsa kaasupoljinta vähän reippaammin.. Nauran kyllä edelleenkin näille mutta varsinkin kun miettii miten palasiksi Canizaresin jalkapöytä meni hyvin kevyestä joskin lasisesta pullosta niin voin kyllä kiittää tänään jotain onnentähteäni ihan kunnolla.
Huh huh. Älkää kokeilko tätä kotona!
Koska salilla tuntuu kuin olisin kotonani niin mulle todennäköinen paikka saada osumaa sen ihan oikean kodin lisäksi on tietysti kuntosali.
Olen yleensä todella keskittynyt salilla treenaamiseen. En näe enkä kuule ketään vaan keskityn vain siihen mitä olen tekemässä enkä ole koskaan loukannut itseäni varsinaisessa harjoituksessa. Sen sijaan alkulämmittelyt ja esimerkiksi painojen siirtäminen paikasta toiseen menee rutiinilla ja varmasti ilman täyttä keskittymistä ja ajatusta siinä tekemisessä. Olen alkanut suhtautumaan esimerkiksi just painojen siirtämiseen ja nosteluun jonkinlaisena extraharjoitteena, kun jonkun kahvakuulan kantaminen tuntuu muuten liian helpolta niin kannan niitä yhdellä sormella tai levypainoja pelkän peukalon ja etusormen väliin puristuneena.
Välillä kyllä tulee pieniä osumia, alkulämmittelyssä kahvakuula kopahtaa vaikka jalkaan tai vähän puolihuolimattomasti nostettu levypaino tippuu jalalle. Niistä on aina selvitty pienellä naurahduksella ja mustelmalla. Eilen meinasi hyvä tuuri loppua.
Olin just mennyt salille ja oli tarkoitus ottaa osana alkulämmittelyä pari maastavetoa. Otin tangon räkistä rinnalle ja olin kääntämässä sitä alas ja laskemassa maahan kun se tipahti. Pidin tyhjästä tangosta kiinni typerän ylimielisesti ja se lipsahti käsistä. Pam. Suoraan vasemman jalkapöydän päälle.
Kyllähän se vähän sattui, 20 kilon tangon pudottaminen metrin korkeudelta jalan päälle ei ole mikään maailman miellyttävin asia mutta fyysistä kipua enemmän säikähdin sitä mitä hemmettiä menin tekemään. Pahimmassa tapauksessa jalkapöytä voisi vaikka murtua ja juoksut ja jalkatreenit olisi pitkäksi aikaa ohi. Miten urpo ihminen voikaan olla? Hävetti ihan hemmetisti.
Kipua vähän säteili pitkin vasenta jalkaa mutta lastasin kiekot normaalisti tankoon, tein maastavedot, purin tangon, käänsin sen rinnalle ja nostin takaisin telineeseen. Päätin tehdä treenin ihan normaalisti ja tutkia jalkaa vasta myöhemmin.
Mulla ei ollut päivän ohjelmassa mitään jalkatreeniä - paitsi normaalin harjoituksen päätteeksi 100 boksihyppyä. Ne oli pakko jättää tekemättä mutta päätin kokeilla pystynkö tekemään kuntopyörällä yhden rääkkitreeneistäni. Kirjoitin salivihkoon Passo di Mortirolo ja nousin pyörän selkään eikä polkeminen tuntunut ollenkaan pahalta. Tuntui hyvältä että sain tehtyä treenin loppuun asti normaalisti.
Pukuhuoneessa pelotti ottaa kenkä pois jalasta. Adrenaliinit ja endorfiinit oli mennyttä ja kelasin että tässähän voi vaikka pyörtyä jos jalka on ihan mustana. Näin heti että sukassa on verta, vaikka tanko oli tylppä niin isku oli sen verran kova että jalkapöytään oli tullut sen voimasta pieni reikä. Kai se jalka vähän paisunutkin oli. Puhdasta vaatetta kuitenkin päälle ja töihin.
Hain kaupasta pussillisen pakasteherneitä ja pidin sitä jalkapöydällä puolisen tuntia heti kun pääsin töihin. Käveleminen ei tuottanut kovaa kipua, tiesin ettei mitään varmaankaan ole rikki mutta ei jalan liikuttaminen tai painon laskeminen sen varaan oikein mukavaltakaan tuntunut.
Avovaimo katseli jalkaa illalla ja sanoi että se on selvästi paisunut. Mietin että en varmaan saisi aamulla kenkää jalkaani... Valelin jalkapöydän voltarenilla, nostin peukut pystyyn ja menin nukkumaan.
Aamulla oli vähän jännät paikat, tiesin että nyt on totuuden hetki. Usein jos tulee joku kolhu niin sen todellinen vaikutus näkyy vasta yön jälkeen kun turvotus toden teolla iskee.
Mutta jalka ei sattunutkaan aamulla enää yhtään! Pystyn kävelemään normaalisti, ottamaan juoksuaskelia ja tekemään vaikka pohjenousuja. Uskomaton juttu :o
Mulla olisi muutenkin ollut vähän erilainen viikko, tiistai ja torstai lepopäiviä ja juoksulenkit viikonloppuna, joten nyt näyttää siltä että tämä ei vaikuta millään tavalla liikkumisiin. Voiko näin hyvää tuuria ollakaan?
Toki se on edelleen arka jos jalan päältä painaa mutta liikkumisessa ei tunnu juuri mitään. Kun pyörittelin päässä jo pahimpia skenaarioita niin tuntuu kyllä todella hyvältä.
Jos tangossa olisi ollut kiekot päissä niin se se vasta olisikin ollut raju tilanne, tupla tai kuitti. Todennäköisesti tanko ei olisi silloin osunut jalkaan mutta jos just se kiekko olisi voimalla iskeytynyt niin se olisi sitten ihan varmasti ollut sairaalareissu.
Otan tän tapauksen todella isona varoituksena siitä miten voi käydä jos ei ole koko ajan tarkkana sen kanssa mitä tekee. Tyhjäkään tanko ei ole mikään lelu ja pienikin paino voi tehdä tuhoisaa jälkeä aikaan. Eräällä tutulla lipsahti kahvakuula turkkilaisessa ylösnousussa, onneksi sai toisen käden naaman eteen ja vain peukalo vääntyi ja venähti, muuten olisi ollut naama entinen..
Sanoin tätä ensin aloittelijan virheeksi mutta aloittelevat treenaajat ei kyllä varmasti tee näin typeriä mokia. Jossain vaiheessa kun niitä toistoja ja treenikertoja on kertynyt satoja ja taas satoja niin hommasta taisi tulla vähän liikaakin rutiinia ja se meinasi kostautua tylyllä tavalla.
Joskus tuli naurettua omituisimpia jalkapalloilijoille sattuneita loukkaantumisia. Robbie Keanen polvi meni sijoiltaan hänen kurkottaessaan kaukosäädintä, David Battyn akillesjänne meni rikki kun taapero ajoi yli kolmipyöräisellä ja aikanaan yksi maailman parhaista maalivahdeista, Santiago Canizares, joutui jäämään sivuun vuoden 2002 MM-kisoista kun kylppärissä jalkapöydälle tippui partavesipullo. Milan Rapaic tökkäsi lentokentällä boarding passilla omaan silmäänsä ja Alan Wright venäytti polvensa yrittäessä polkaista Ferrarinsa kaasupoljinta vähän reippaammin.. Nauran kyllä edelleenkin näille mutta varsinkin kun miettii miten palasiksi Canizaresin jalkapöytä meni hyvin kevyestä joskin lasisesta pullosta niin voin kyllä kiittää tänään jotain onnentähteäni ihan kunnolla.
Huh huh. Älkää kokeilko tätä kotona!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)