torstai 28. maaliskuuta 2013

Juoksukalenteri ilmestyi - ilmoittauduin ekoihin kisoihin.

Juoksija lienee Suomen laadukkain urheilu- ja liikunta-aiheinen lehti. En kuitenkaan ole lehden tilaaja ja irtonumeroitakin tulee ostettua vain pari kertaa vuodessa. Kevätnumero, jonka välissä ilmestyy perinteikäs Juoksukalenteri, on kuitenkin aina pakkohankinta.


Juoksukalenterin selailu nostattaa aina juoksukuumeen, se on taianomainen julkaisu samalla tavalla kuin matkatoimistojen katalogit. "Tuolla olisi hienoa juosta, ja tuolla. Ai tuollainenkin on olemassa, ja ihan tässä lähellä!" Juoksukalenteri on opettanut mulle että Suomessa järjestetään tolkuton määrä juoksutapahtumia ympäri vuoden Hangosta Utsjoelle. Mua ei kiinnostakaan vielä lähteä ulkomaille juoksemaan kun täällä kotimaassakin on niin paljon tuntemattomia seutuja ja valloittamattomia polkuja. Olisi hienoa juosta esimerkiksi jokaisessa Suomen 19 maakunnassa.

Juoksutapahtumat ovat yleensä perinteikkäitä, toistuvia tapahtumia joten esimerkiksi itse selailin viime syksynä vuoden 2012 kalenteria ja tein kisasuunnitelman tälle vuodelle sen perusteella.

 Aion juosta tänä vuonna 3-4 tapahtumassa joista kaksi on edessä nyt keväällä. Maksoin ilmoittautumiset äsken: sunnuntaina 28.4. juoksen puolimaratonin Pyynikkijuoksussa Tampereella ja lauantaina 18.5. toisen puolikkaan Yyteri Maratonilla. Yyteri on tuttu kisa, juoksin siellä ekan kilpailuni eli kympin kaksi vuotta sitten ja viime vuonna olin mukana puolimaratonilla. Reitti on tasainen ja ajankohta on jo niin lähellä kesää että kelit ovat suosineet ja melkein kaikki juoksevat lyhyillä hihoilla ja shortseilla. Itse en välitä kilpailemisesta kesällä koska helteet ovat mahdollisia mutta toukokuun puoliväli on yleensä erinomainen ajankohta.

Tuo Pyynikkijuoksu on pienoinen arvoitus. Odotan kovaa reittiä, nousuja on kuulemma noin viisi joista pari rankempaa. Pitkän talven jälkeen siis kunnon herätys ja testi kropalle :)

Miksi sitten juoksen kaksi puolikasta noin lähekkäin? Haluaisin kipitellä ekaa kertaa puolimaratonin alle kahden tunnin ja ajattelin että tuplaan mahdollisuudet. Pyynikin reitti on sen verran raskas että voi olla että mennään vähän päälle parin tunnin mutta Yyterissä alituksen pitäisi olla täysin mahdollinen.

Pyynikin jälkeen kasassa olisi siis 3/19 maakuntaa (Satakunta, Varsinais-Suomi, Pirkanmaa). Tänä vuonna tuskin lisäystä tuohon määrään tulee, pitänee selata juoksukalenterista mielenkiintoisia kisoja kaudelle 2014 vaikka Pohjanmaan suunnalta? :D

Kevät etenee hyvää vauhtia, täällä on nyt ollut 18 peräkkäistä aurinkoista päivää! :o Päivälämpötila on aina pari astetta plussalla ja yöllä noin -10C joten lunta ja jäätä löytyy vielä mutta onpa niitä suliakin polkuja ja teitä. Useimmat meistä lähtee lumien sulaessa innolla kipittelemään jalkakäytäviä ja pyöräteitä. Suosittelen olemaan varovainen, moni on rikkonut jalkansa juostuaan pitkän talvitauon jälkeen asfaltilla liian kovaa ja liian pitkiä lenkkejä. Asfaltti antaa paljon kovempaa iskutusta kintuille kuin lumiset tiet, maltillisesti ja rauhassa lyhyitä lenkkejä aluksi nyt keväällä!

 

Ai niin, ostin maanantaina uudet tossut! Tänään ekaa kertaa lyhyellä kokeilulenkillä jalassa, yritän ehtiä esittelemään näitä ensi viikolla.

Hyviä pääsiäislenkkejä ja -treenejä kaikille!

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Crossfit Games Open - ratkaisut lähestyvät.

Kolmas viikko Crossfit Gamesien karsinnoista on ohi ja taas kilpailijat odottavat jännityksellä mitä lajeja on tällä viikolla luvassa. Kolmas karsintalaji oli erittäin rankka ja pitkäkestoinen, ja sen huipennus todella karsi jyvät akanoista.

12 minuuttia aikaa, niin monta kierrosta (ja toistoa) kuin ehtii:

150 x kuntopalloa seinään: miehet heittävät 305cm korkeuteen 9kg palloa, naiset 275cm korkeuteen 6kg palloa.

90x tuplanaruhyppy

30x voimavetoa (muscle-up) renkailla


Kuvassa näkyvä muscle-up on crossfitin klassikkoliikkeitä joka monelta onnistuu vasta vuosien harjoittelun jälkeen, monilta ei silloinkaan. Lähtöasennossa roikutaan voimistelurenkaissa jonka jälkeen vedetään ensin itsensä ylös ja  työnnetään kädet suoriksi. Liike vaatii paitsi erittäin kovia käsivoimia niin myös tekniikkaa. Telinevoimistelua harrastaneet kilpailijat saavat tässä ison hyödyn taustastaan.

Kun laji julkaistiin, tiesin että naisten sarjassa pitää saada tehtyä edes yksi muscle-up jotta voi menestyä kokonaiskisassa, miesten pitäisi puolestaan pystyä tekemään lähes kaikki eli 30 toistoa renkailla jos haluaa olla kärkikahinoissa mukana.

Viiden open-karsintalajin jälkeen 48 parasta miestä ja naista selviytyvät aluekarsintoihin, Euroopan karsinnat ovat toukokuussa Tanskassa.

Kolmen lajin jälkeen miesten karsintatilanne Euroopassa (suluissa sijoitus kahden lajin jälkeen):

1. Mikko Salo (1.) CrossFit Pori
18. Mikko Aronpää (19.) CrossFit Tampere
52. Jonne Koski (47.) CrossFit Pori
60. Jussi Mutikainen (51.) CrossFit Lappeenranta

Salo ehti tekemään kaikki 30 muscle-uppia ja sen päälle vielä 27 pallonheittoa, 297 toistoa oli toiseksi paras eurooppalaisen miehen tekemä suoritus. Salo on todella kovassa iskussa, maailman listalla hän nousi nyt toiseksi kaksi edellistä mestaruutta voittaneen Rich Froning jr:n jälkeen.

Aronpää teki 22, Koski 21 ja Mutikainen 19 muscle-uppia. Viime viikolla Euroopan listalla sijalla 6. ollut CrossFit Porin päävalmentaja, parin vuoden takainen CrossFit Games-kilpailija Tuomas Vainio ei saanut yhtään muscle-uppia ja putosi tämän vuoksi sijalle 415. Mitä mahtoi tapahtua? Vainiolla on ollut aiemmin ongelmia olkapäänsä kanssa, se mm. esti viime vuoden karsintoihin osallistumisen.

Naisten puolella suomalaiset olivat kovassa iskussa. Kahden lajin jälkeen sadan parhaan joukossa oli kolme suomalaista, mutta nytpä onkin viisi!

25. Essi Koskinen (42.) CrossFit Oulu 
51. Saara Laaksonen (84.) CrossFit Turku
67. Heidi Horelli (71.) CrossFit Pori
86. Sari Rautiala (113.) CrossFit Lohja
92. Janika Jalonen (125.) CrossFit Pori

Sijoitukset nousivat siis humisten ja mahdollisuus saada jopa useampi suomalaismimmi Tanskaan näyttää täysin mahdolliselta. Upeita suorituksia: Essi Koskinen 11 muscle-uppia, Saara Laaksonen 14(!), Horelli 3, Rautiala 4, Jalonen 5... Janikalla oli suuria vaikeuksia saada MU:ta kasaan CrossFit Winter Warin finaaleissa tammikuussa mutta nyt näyttävät nekin sujuvan.

Ei ole muuten epäilystä mikä on Euroopan ykkösmaa crossfitissä, erityisesti naisten puolella. TOP10-listalla on seuraavat kilpailijat: Thorisdottir, Helgadottir, Davidsdottir, Óskarsdóttir, Sigmundsdottir, Hilmarsdottir... Pitääkö tässä nyt ottaa valas omaankin ruokavalioon?

Vaikuttaa varmaan siltä että seuraan näitä kisoja kovinkin fanaattisesti mutta hei - en ole vielä kertaakaan herännyt ke-to yönä katsomaan suorana uuden lajin julkistamista CrossFit Gamesien kotisivuilta. Toki heti kun aamulla herään katson millaisen lajin kimppuun kilpailijat tällä kertaa usutetaan... :-D

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Soutu - superkondiksen salaisuus?

Olen tähän asti kiertänyt soutulaitteet kaukaa. Meillä on salilla noita pari-kolme ja olen niitä usein katsellut, kerran tai pari muutaman vedon ottanutkin mutta jättänyt ne kuitenkin aina rauhaan. Viime viikolla rupesin kuitenkin miettimään jos soutamisesta saisi erinomaisen lisän treenaamiseen. Laitteilla on helppo ottaa urakaksi jokin tietty matka ja sitten voisi kirjata aina ylös ajan ja katsoa miten kehittyy.


Usein monet näyttävät soutavan alkulämmittelyksi. Se tuskin toimii mulla, heti kun istun siihen penkkiin rupean riuhtomaan täysillä. Crosstrainerilla on mukava ottaa alkulämpöä, se palauttaa keinuvalla askelluksellaan erinomaisesti edellisen päivän juoksulenkeistä. Jos crossarit on varattuja, pyörittelen yleensä rauhallisesti pedaalia kuntopyörän satulassa aloittaen noin sadasta watista ja nostaen lopulta tehon noin 200 wattiin.

Ennen kuin olin kertaakaan varsinaisesti soutanut olin jo miettinyt millaisia harjoituksia teen. Aina salitreenin päätteeksi joko 1000, 2000 tai 3000 metriä. Tuskin se kovin hankalaa on. Mistään vastuksista mulla ei ollut hajuakaan, päätin kelailla niillä vastuksilla mihin edellinen treenaaja oli laitteen jättänyt.

No, tiistaina ekaa kertaa Conceptin ääreen. Olin tehnyt penkkipunnerrusta ja valakyykkyjä noin 40 minuutin ajan. Kroppa tuntui kuitenkin olevan vielä ihan hyvässä iskussa, takana oli useita väli- ja lepopäiviä kovasta harjoittelusta. 1000 metriä tuntui aika lyhyeltä matkalta ja aloin kiskomaan alusta asti täysiä. 600 metriä jäljellä ja hengitys muuttui puuskuttamiseksi, viimeiset 300 metriä meni hämärän rajamailla. Aika: 3.56.6. Ei hajuakaan onko se hyvä vai ei mutta pohja omille soututilastoille ja uudelle treeniuralla oli luotu. En huomannut missään vaiheessa katsoa mikä vastus siinä laitteessa oli. Fiilis oli kuitenkin sama kuin aina tehdessäni intervallitreeniä pitkän tauon jälkeen: teki mieli ryömiä levypainojen taakse piiloon ja vetää jumppamatto peitoksi.


Lauantaina tein aika raskaan, pitkän voimaharjoituksen. Pitkiä ja uuvuttavia, 2x15 ja 3x15 sarjoja yläkropalle taljassa ja käsipainoilla. Kunto oli kuitenkin ihan hyvä joten ajattelin että varmaan debyytin aika menee murskaksi. No, eipä mennyt! Aika: 3.57.7. Sekunnin jäin ekasta yrityksestä. Vastus oli isoin eli 10.

Tänään taas penkkiä ja valakyykkyjä, jalkojen nostoja ilmassa roikkuen. Lauantain veto kummitteli mielessä, se oli tuntunut äärimmäisen pahalta, vielä vartti soudun jälkeen kroppa tärisi ja meinasin laatata monta kertaa. Taisinkin nyt kunnioittaa matkaa aivan liikaa. Aika oli aivan surkea, 4.10 tasan. Huomasin soudun aikana että vastus oli 7. Voisiko sekin vaikuttaa? Eteneekö matka jokaisella vedolla enemmän jos vastustakin on enemmän vai miten nuo vempeleet toimii? Aika piipussa olin nytkin mutta jaksoin kuitenkin tasaisella tahdilla loppuun kun kahdella ekalla kerralla olin aloittanut aivan täysiä ja olin aivan ulapalla jo puolessa matkassa.

Netistä löytyi eri sisäsoutumatkojen suomen ennätyksiä, 1000 metrillä naisten enkka on Laila Finska-Bezerran 3.21.3. Lailahan on tuttu nimi urheilun seuraajille, hän oli mukana Atlantan olympialaisissa 1996 ja on voittanut soudussa myös maailmanmestaruuden. Miesten ennätys näyttäisi olevan Klaus Geigerin 2.44.3. Aivan järjetön suoritus.. Ehkä tuollainen 3.30 aika voisi joskus olla mahdollinen mutta aika raivopäänä vetelin kyllä nuo kaksi ekaa yritystä ja mentiin vain vähän alle neljän minuutin.

Seuraavaksi sitten 2000 metrin kimppuun.. Pakko aloittaa oikeasti rauhassa että pysyn tajuissani maaliviivalle asti :D Pitää vain kuvitella olevansa jossain Lontoon olympialaissa ja kiskoa kuin airoyksiköt Eton Dorneyssä.

Miksi sitten päätin ottaa soudun mukaan treeniohjelmaani? Uskon että tällaiset kovat harjoitukset ovat erinomaista anaerobisella sykealueella tapahtuvaa harjoittelua. Olen todella huono juoksemaan intervalleja, olen rauhallisten pk-lenkkien puurtaja. Olen juossut kahden vuoden juoksuharrastukseni aikana ehkä 15 intervallitreeniä! Niiden avulla olen pystynyt hilaamaan esimerkiksi cooperin tulokseni lähelle 3000 metriä. Ehkä tällaisella soututreenillä voisin päästä sen maagisen kolmen tonnin yli? Tietysti tällaiset raa'at maksimiharjoitukset opettavat kropan myös kestämään maitohappoa ja harjaannuttavat hapenottokykyä.

Jos ja kun soutu jää harjoitusohjelmaani niin ajattelin tehdä kolmen peräkkäisen salitreenin päätteeksi tuon 1000 metriä, seuraavan kolmen kerran päätteekseni aina 2000 metriä ja lopulta kolmen treenin päätteeksi 3000 metriä. Sitten aloitan taas alusta tonnin kanssa ja katson pystynkö laittamaan ennätyksen päreiksi.

Ihan hieno lause mutta hei mimmi siinä soutulaitteella, missä hiki ja naamasta valuva kuola ja räkä? Ei taida tulla nyt ihan huippuaikaa..

Soutu tuskin yksin on mikään superkunnon salaisuus mutta siihen kun yhdistää vaikkapa juuri juoksemisen ja voimaharjoittelun niin sinnikkäällä harjoittelulla päästään aivan varmasti erinomaisiin tuloksiin.  Kun aloittelee erittäin kovia harjoituksia, on ne sitten crossfitin AMRAPpeja, kovia juoksuvetoja tai tällaista soutua niin alussa kannattaa ehdottomasti edetä rauhassa ja tehdä vain yhden treenin viikossa. Kun kokemusta tulee lisää niin treenejä voi tehdä 2-3 viikossa. Intervallit ja muut korkeatehoiset harjoitukset tuovat tulosta erittäin nopeasti joten jo tuo yksi kerta viikossa riittää, kunhan kestää sen hetkellisen pahan olon harjoituksen aikana ja sen jälkeen.

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Banaani, treenieväiden klassikko.

Olen aina ollut innokas hedelmien mussuttaja ja esimerkiksi banaania on kulunut varmasti lähes päivittäin pikkupojasta. Se onkin nerokkaimpia elintarvikkeita koskaan: kompakti koko, hyvä maku, hygieeninen mutta ympäristöystävällinen kertapakkaus ja erinomainen energiasisältö. Yhdessä banskussa on noin sadan kalorin lisäksi paljon kuitua, kaliumia, mangaania sekä C- ja B6-vitamiinia.

Banaani lienee Suomen suosituin hedelmä eikä varmaan ole montaakaan treenikassia jossa sitä ei olisi joskus näkynyt. Isäni kertoi jo lapsena meille juttuja siitä kuinka hänen nuoruudessaan (60-luvulla) paikalliset voimailijat saattoivat syödä kilokaupalla banaaneja joka päivä, niin ennen kuin jälkeen harjoituksen. Ehkä banaani oli oldschool-treenaajien heraprotskujauhopirtelö? Valmiiksi paloiteltuja banaaninpaloja on ollut myös kaikissa osallistumissani juoksutapahtumissa huoltopöytien tarjonnassa. Harva kiinteä ravinto toimii yhtä monelle juoksun aikana, banaani lienee parhaiten siedetyimpiä vaihtoehtoja.

Vaikka luulin jo tienneeni (melkein) kaiken banskuista niin aina onneksi oppii uutta. Törmäsin vanhaan Ultrajuoksija-lehteen jossa oli taulukko banaanin eri kypsyysasteista ja täten sen soveltuvuudesta treenievääksi.

Ultrajuoksija 3/1996
Melkoista tietoa! Toki olen huomannut että banaanin maku muuttuu selvästi kypsymisen myötä mutta enpä ole tajunnutkaan että hiilihydraattien määrä, ja ennen kaikkea laatu, muuttuu noin dramaattisesti pinnan värin kanssa. Vihreä banaani on siis lähes pelkästään tärkkelystä kun musta banaani on puolestaan melkein pelkkää sokeria.

Tänäänkin juoksulenkin jälkeen etsin töistä palauttavaa välipalaa enkä löytänyt muuta kuin banaanin.

 

Joka näytti sattumalta tältä! Eipä tämän näköiset veijarit ihan parhaimpien päiviensä maulle pärjää mutta näköjään (treeni)ravintona kyseessä on just parasta a-luokkaa. Yleensä syön mieluiten vihreämpiä banaaneja ja nämä mustimmat menee jälkiruuan raaka-aineeksi, vaikkapa uuniin siirapin kera.

Juoksutapahtumissa banaaneja ei ole sen enempää kypsytelty, näyttävät usein jopa hieman vihreiltä joten ei ihmekään että moni saa vatsavaivoja napattuaan huoltopöydältä banskun paloja mukaan. Ehkä tulevaisuudessa juoksutapahtumissa ei ole eritelty vain mukeja (vesi & urheilujuoma) vaan myös banaanit eri kypsyysasteiden mukaan? :D

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

CrossFit Games Open puolivälissä.

Kaksi viikkoa sitten alkoi CrossFit Gamesien ensimmäiset karsinnat ja viime viikolla bloggailin vähän tarkemmin mistä niissä on kyse. Toinenkin laji on nyt suoritettuna yli sadalta tuhannelta osallistujalta ja sijoitukset karsinnassa ovat muuttuneet aika paljon.

Tämä toinen karsintalajihan oli seuraava:

10 minuuttia aikaa, niin monta kierrosta (ja siis toistoa) kuin ehtii:

5x työntöä rinnalta suorille käsille, miehillä levytangossa painoa 52kg, naisilla 34kg
10x maastavetoa, samat painot kuin edellisessä
15x nousua korokkeelle, miesten koroke 61cm, naisten 51cm

Yleensä crossfit-harjoitteissa käytetään vauhditonta tasajalkahyppyä kun noustaan korokkeelle (ns. boksihyppy) mutta tässä todellakin tyyli on vapaa kunhan alkuasennossa seisoo lattialla korokkeen vieressä ja loppuasennossa seisoo laatikon päällä jalat täysin suoriksi ojennettuna. Osa kilpailijoista hyppi tasajalkaa, osa askelsi kuten steppilaudalle. Viikon aikana puhuttiinkin paljon siitä kumpi oli parempi tapa tehdä toistoja: tasajalkahypyt olivat yleensä nopeampi mutta kropalle raskaampi tapa, steppailu vei hieman enemmän aikaa mutta säästi voimia. Seuraavassa videossa Euroopan karsintoja johtava englantilainen Samantha Briggs näyttää miten hän sen teki.


Samin 383 toistoa oli neljänneksi paras naisen tekemä toisen viikon harjoitus koko maailmassa.

Suomalaisilla viikko oli vaihteleva. Ekan viikon selkeän voimaharjoitteen jälkeen tämä oli tietysti täysin erityyppinen, lähinnä nopeutta ja haponsietoa mittaava harjoitus.

Parhaat suomalaiset miehet Euroopan karsintalistalla: (suluissa sijoitus ensimmäisen viikon jälkeen)

1. Mikko Salo (1.) CrossFit Pori
6. Tuomas Vainio (3.) CrossFit Pori
19. Mikko Aronpää (2.) CrossFit Tampere
47. Jonne Koski (50.) CrossFit Pori
51. Jussi Mutikainen (31.) CrossFit Lappeenranta

Naisten parhaat:

42. Essi Koskinen (27.) CrossFit Oulu
71. Heidi Horelli (117.) CrossFit Pori
84. Saara Laaksonen (76.) CrossFit Turku

Tilanne ei siis lopulta hirveästi muuttunut, miesten listalla on samat nimet kuin viime viikolla, naisissa yksi muutos. Aronpään Mikolle tällaiset sprintit eivät ole selvästikään parhaita lajeja, iso ja vahva kaveri ei saa yhtään etua omista vahvuuksistaan.

Pistelaskuhan näissä Openeissa toimii kuten useissa muissakin crossfit-kisoissa. Jokaisen lajin paras saa 1 pisteen, toiseksi tullut 2 pistettä, kolmas 3 pistettä jne. Esimerkiksi Mikko Aronpää oli ensimmäisessä lajissa Euroopan listan 2. ja toisessa lajissa 55. joten hänellä on nyt yhteensä 57 pistettä. Mikko Salo oli ekassa lajissa 1. ja toisessa lajissa 2. joten hänen tuloksensa on tällä hetkellä todella hurja 3 pistettä. Salo muuten nousi maailman listalla nyt kolmanneksi, viime viikolla hän oli siinä kymmenes.

Kolmas laji julkaistaan osoitteessa http://games.crossfit.com ensi yönä. Voisiko nyt olla vuorossa vaikkapa leuanvetoa? Yleensä näihin karsintoihin valitaan lajeja joita voi tehdä melkein millä tahansa peruspunttisalilla. Itse kisoissa homma kääntyykin päälaelleen, viime vuonna Kaliforniassa avauslajina oli triathlon (700 metriä valtameriuintia, pyöräilyä, juoksua erittäin rajuissa mäissä, parhaatkin kilpailijat joutuivat kävelemään ison osan matkasta) ja toisena lajina armeijan esterata. Muissa lajeissa mm. hypittiin vauhditonta pituushyppyä ja juostiin yleisurheilurataa ympäri aina välillä pysähtyen tekemään voimaharjoitteita.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Ladulla!

Minun ja suksien välinen suhde on hyvin lyhyt ja kaukainen, olematon hiihtohistoriani ajoittuu myöhäiselle jurakaudelle eli 80-90-lukujen vaihteeseen. Muistaakseni emme koskaan hiihtäneet koulussa mutta jollain vanhoilla suksilla ja sauvoilla hiihtelin omassa pihassa muutamia kertoja. Kymmenen ikävuoden kieppeillä harrastin pari vuotta laskettelua. Taidot ja into eivät menneet yksiin, välillä varovainen auraaminen vaihtui syöksylaskuun ja lähes hengenvaarallisiin ilmahyökkäyksiin erilaisiin hyppyreihin. Onneksi en loukkaantunut pahemmin, pelästyin kai kuitenkin sen verran että sekin touhu jäi. Niin ja toki minareilla, legendaarisilla minisuksilla, temppuiltiin lähiseudun lumikasoissa ja muissa lähiöiden vuorenhuipuilla kavereiden kanssa.

Kunnes.


Sain synttärilahjaksi sukset kauniimmalta puoliskolta!

Heti sunnuntaina ladulle koko perheen voimin. Taisin todellakin olla 30-vuotiaana ekaa kertaa ihan oikealla ladulla. Tasatyöntö vaikutti hauskalta ja kai se perussivakointikin ja laahaaminen ihan hyvin meni. Kaaduin kaksi kertaa, kerran yhden mäen alapäässä kun en tajunnut että just silloin kun vauhti on kovimmillaan pitää kääntyä tai törmää lumikasaan - törmäsin siihen kasaan - ja kerran suksi vain jotenkin luisti pois alta ja putosin pyrstölleni.

Hauskaa puuhaa ja tota tulee varmaan vielä paljonkin harrastettua joskaan en tiedä tuleeko hiihdosta koskaan mulle mikään varsinainen harjoitusmuoto. Mukavaa ajanvietettä perheen kanssa, kuten luistelukin. Mähän sain isänpäivälahjaksi luistimet, ekaa kertaa nekin oli jalassa tänä talvena sitten ala-asteen.


 

Aika huikea ja pitkään kestänyt talvi kun vielä maaliskuun lopulla voi hiihtää ja luistella koko maassa, ei vain pohjoisessa. Ehkä ehdin vielä kerran tai pari suksimaan kuuseen, viikonloppuna kevät alkaa sääennusteiden mukaan puskea jo päälle, sukset viedään kellariin ja pyörille tehdäään keväthuolto.

Sain muutenkin älyttömän määrän lahjoja, kaikki erinomaisia ja vieläpä liikuntaan ja urheiluun liittyviä. Pitäis varmaan täyttää 30 useammin ;)

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Minä 30v, blogi 1v.

Synnyin 18. maaliskuuta 1983. Tämä blogi syntyi vuosi sitten maaliskuussa. Tänä viikonloppuna on juhlittu ennen kaikkea kolmenkympin täyttymistä mutta omassa mielessäni olen kyllä juhlistanut ja onnitellut myös tätä blogia.

Pari vuotta sitten kun aloitin kuntoilun mulla oli mielessä muutamia haaveita. Tuntui tosi mahtavalta jos joskus pystyisi juoksemaan vaikka puolimaratonin. Maratoniin tuskin koskaan pystyisin. Ja vaikka vetämään leukoja, tai tekemään muita klassisia voimaharjoitteita.

Ennen kolmenkympin rajapyykkiä puolimaratoneja kertyi lopulta kolme ja taistelin sen täyspitkän maratoninkin viime syksynä läpi. Ja ihan huomaamatta niitä puhtaita leukojakin pystyin vetämään joskus viime vuonna. Olen lopulta päässyt aika hyvin niihin tavoitteisiin mitä olen asettanut, joissain olen mennyt pidemmälle kuin toisissa mutta joka osa-alueella olen kehittynyt omasta mielestäni hyvin.

Kevyet kilometrit, raskaat raudat syntyi 11. maaliskuuta 2012 kun kirjoitin ensimmäisen bloggauksen, Aloitus. Enpä olisi silloin tajunnut miten tärkeäksi jutuksi tämä muodostuu. Mulla oli silloin jo mielessä että kirjoitan tätä blogia ennen kaikkea itselleni. Jos joku haluaa näitä lukea, se on hieno juttu mutta lähden aina siitä liikkeelle mikä mua kiinnostaa. Kertaakaan ei ole ollut vaikeaa miettiä mistä kirjoittaisin tai tullut taukoja, pahimmillaan tai parhaimmillaan mulla on ollut muistissa 10 aihetta joista pitäisi kirjoittaa mutta aina tuli mieleen joku muu ja ne jäivät sivuun. Usein olen kirjoittanut bloggauksen mielessäni melkein alusta loppuun juoksulenkillä. Siellä ne parhaat ideat muutenkin usein syntyvät, omien ajatusten parissa kun matka ei lopu kesken ja ainoa asia mikä on olemassa on oma hengitys ja askeleiden äänet soralla, purulla, hiekalla tai asfaltilla.

On ollut tosi hienoa ja yllättävää nähdä miten lukijoita on tullut koko ajan lisää vaikka en ole koskaan mainostanut tätä missään. Joskus laitoin facebookiin linkin josta tuli pari kaveria tämän tsekkaamaan mutta muuten Blogilista on ollut ainoa "mainospaikka". Pitkään Blogilista olikin se osoite josta tuli eniten kävijöitä. Nykyään kävijät tulee tänne 75 prosenttisesti Googlen, 20 prosenttisesti Blogilistan ja 5 prosenttisesti muiden blogien ym kautta.

Ensimmäisen vuoden suosituimmat hakusanat joilla tänne on päädytty ovat olleet:

10. kevyetkilometrit
9. tuomas vainio
8. kevyet kilometrit
7. 5x5 ohjelma
6. jutta ja puolen vuoden superdieetit
5. 5x5 penkkiohjelma
4. penkkiohjelma
3. vatsalihastreeni
2. vatsalihakset näkyviin
1.  penkkipunnerrus ohjelma

Ilmeisesti kovasta crossfittaajasta, Tuomas Vainiosta, ei ole hirveästi kirjoitettu nettimaailmassa koska minunkin vähäiset mainintani tuovat porukkaa tänne :D Penkki ja vatsat ilmeisesti kiinnostavat paljon koska ne tuovat tänne porukkaa päivästä ja viikosta toiseen vaikka siitäkään en ole montaa kertaa kirjoittanut. Viime viikkoinen Jutta-kirjoitukseni toi yhtäkkiä todella paljon kävijöitä, Google kuulemma antoi tämän blogin heti toisena hakutuloksena ohjelman kotisivujen jälkeen.

Ekan vuoden kymmenen suosituinta kirjoitusta:

10. Täydellisen elämän metsästys
9. Huomenna hurja spektaakkeli Crossfit Invitational USA vs Europe
8. Maailman paras isänpäivä.
7. Vatsalihastreenin lyhyt oppimäärä.
6. Proteiinin lähteet vertailussa, osa 1.
5. Jutta ja puolen vuoden superdieetit loppuivat, mitä jäi käteen?
4. Millainen on kovakuntoisen huippu-urheilijan painoindeksi?
3. Crossfit Winter War - Suomen kovakuntoisimmat koolla. 
2. Näkyvät vatsalihakset tehdään keittiössä, ei salilla.
1. Penkkitesti 16 viikon treenin jälkeen, ohjelma toimii!

Täydellisen elämän metsästys syntyi rankalla tavalla. Heräsin yöllä, sain idean tuosta bloggauksesta enkä pystynyt nukahtamaan uudestaan ennen kuin olin rakentanut sen melkein alusta loppuun mielessäni. Siitä tuli kuitenkin paljon hyvää palautetta ja sitä linkattiin eri paikkoihin joten ehkä se uneton yö kannatti.

Crossfitista on ilmeisesti kirjoitettu liian vähän muissa blogeissa koska olen saanut merkittävän osan hakuosumista. Tosin tuon Crossfit Winter War-raportin kanssa tapahtui jotain outoa, juttu oli linkattu Facebookiin ja sieltä tuli yhtäkkiä 400-500 lukijaa. En vieläkään tiedä kuka sen laittoi ja minne, ehkä joku iso Crossfit-yhteisösivu oli kyseessä? Tietääkö joku? Vatsalihas- ja penkkitestikirjoitukset ovat olleet viikosta toiseen suosituimpia juttuja siitä asti kun ne viime kesänä kirjoitin. Itse asiassa tuota penkkitestijuttua on luettu enemmän kuin melkein kaikkia muita yhteensä! Blogimaailman arvaamattomuutta,  kuten sekin että suosiostaan huolimatta kukaan ei ole sitä kommentoinut :D

Noiden yleisön suosikkien lisäksi haluaisin nostaa vielä erikseen esille pari kirjoitusta jotka ovat jääneet parhaiten omaan mieleeni.

Juoksin autiota hiekkarantaa. Eeppinen kertomus marraskuisesta juoksulenkistä hiekkarannalla, vihdoin ja viimein.

Hups, juoksin vahingossa puolimaratonin.  Joskus käy näin.

Ensimmäinen maraton takana, 42 kilometriä taistelua. Yksi elämäni kohokohdista hetki hetkeltä.

Ja onhan niitä ollut vaikka mitä muita, ehkä juoksuharrastaja vain peilaa omaa blogiaankin merkittävien kisojen ja lenkkien kautta :D

Tämä blogi varmaan jatkaa jatkossakin aikalailla samoilla raiteilla kuin tähänkin asti. Kirjoitan kaikesta mahdollisesta urheiluun ja treenaamiseen liittyvästä, aikalailla sillä tavalla kuin ajattelen ja tunnen. Sori vain mutta todennäköisesti en tule kysymään lukijoilta mitä haluaisitte lukea, aion jatkossakin mieluummin kirjoittaa siitä mistä itse haluan. En myöskään usko että tulen sen enempää avaamaan henkilöllisyyttäni, olen kyllä kertonut aika paljon itsestäni ja niiden palapelin palasten avulla varmaan jokainen stalkkeri tietää kuka oikeasti olen vaikka en olekaan laittanut omia kuviani sen enempää. En halua olla blogijulkkis vaan tavallinen treenaaja ja kuntoilija. Itseäni ainakin ahdistaa tunnistaa salilla tai kaupassa muita bloggaajia jotka tuskin osaavat aavistaa että heitä kukaan tuntee, en halua edes kuvitella miten vainoharhainen fiilis Siwassa tulisi kun joku katsoo vähän pidempään.

Kiitos kaikille lukijoille, kommentoijille, kanssatreenaajille. Tästä blogista on muodostunut tärkeä osa minua, tärkeä yhteisö johon haluan kuulua. Usein, lähes aina, treenaaminen on yksinäistä puurtamista ja on hienoa että on ihmisiä jotka haluavat jakaa näitä juttuja. Muutamista teistä on muodostunut lähes kavereita, ainakin hyviä tuttuja.

Ei kai tässä voi muuta lopuksi todeta kuin kohti toista blogivuotta ja uusia treenejä! Toivottavasti joskus tulee bloggaus "Minä 35v, blogi 5v" jossa kerrataan ekan sadan kilometrin kisan raportin suosiota.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Etenevän liikkeen laki.

Tänne blogiin on viime aikoina löydetty usein sellaisilla hakusanoilla kuin "ensimmäinen maraton" tai "ensimmäinen puolimaraton". Olen jonkin verran vinkkejä ja omia kokemuksia jakanutkin ja niitä varmasti jatkossakin tulee kirjoiteltua. Tänään ajattelin kertoa tärkeimmän ohjenuorani joka on ohjannut omaa tekemistäni ja erityisesti juoksemista alusta asti. Se on:


Älä pysähdy.

Jokin aika sitten törmäsin ultrajuoksija Marko Forsellin mainiossa blogissa Matkalla Spartaan vinkkeihin ja neuvoihin joita Marko on itse saanut muilta ja jotka hän voi allekirjoittaa. Vaikka en ole ultrajuoksija niin voin yhtyä niihin, kaikki pätevät täysin myös lyhyempiin matkoihin. Aloittelevalle liikkujalle ja juoksijalle kympin kisa tai puolimaraton on yhtä pelottava ja jännittävä tapahtuma kuin ultrajuoksijalle satanen tai kaksnelonen.

Juoksemisen ideana on hyppiä eteenpäin vuorotellen molemmilla jaloilla. Juoksutapahtumissa ideana on pomppia eteenpäin mahdollisimman nopeasti. Kun aloitin juoksu-uraani, päätin etten koskaan kävele juoksutapahtumissa. Rankan maraton-debyytin nöyrryttämänä olen joutunut muuttamaan ohjeen muotoon "älä koskaan pysähdy juoksutapahtumassa".

Yleisimmät paikat pysähtyä kisoissa on huoltopisteet. Porukka jää hengailemaan sinne kuin lakisääteiselle kahvitauolle. Ei, ei, ei! Pöydältä napataan tarvittava mukaan ja se nautitaan samalla kun juoksee eteenpäin. Jos se ei onnistu, voi hidastaa vauhtia ja kävellä. Kisoissa parasta mielen kohennusta on kun kokee olevansa tosi väsynyt mutta silti pystyy ohittamaan jonkun. Varsinkin isoissa massatapahtumissa tämä on helppo kokea juuri huoltopisteiden läheisyydessä, voit ohittaa kymmeniä ihmisiä pelkästään sillä että pysähtymisen sijaan kävelet reippaasti huoltopisteen ohi tai mikä parasta, juokset sen ohi ja nappaat ravintoa ja nestettä takeaway-tyylillä mukaan.


Tärkeintä on edetä koko ajan. Vaikka kuinka tuntuisi pahalta niin sinne reitille osuvan sillan alle ei kannata mennä nukkumaan tai istahtaa puistonpenkille koska siitä ei oikeasti ole mitään hyötyä. Jos olet niin väsynyt ettet pysty edes kävelemään - tai ryömimään - niin leikki kannattaa jättää kesken. Tärkeintä ei ole vauhti vaan se että etenee koko ajan.

Usein matkan aikana tuntuu jotain kipuja tai pahoja tuntemuksia, silloin parasta on vain purra hampaita yhteen ja jatkaa sinnikkäästi eteenpäin. Mitä enemmän miettii jotain vatsakipua tai hiertymää jalassa niin sitä enemmän se alkaa vaivaamaan.

Erilaiset mantrat ja motot auttavat jaksamaan ja pitämään kropan liikkeessä kun voimat alkaa olla loppu.  "Don't hold back", "mähän kerroin et mä en stoppaa". Voi kuulostaa hölmöltä mutta näillä on menty monen pahan kohdan yli niin treenilenkeillä kuin kisoissa. Asicsin sykähdyttävän mainosvideon olen elänyt varmaan satoja kertoja mielessäni.


Joskus on ollut lähellä päästä itku, ja ehkä joskus on päässytkin. Mutta koskaan en ole pysähtynyt, ja aina olen päässyt maaliin.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Crossfit Games - maailman kovakuntoisinta etsimässä.

Crossfit Games on jokavuotuinen kilpailu joka alkoi vuonna 2007. Tapahtuma on paisunut joka vuosi ja tänä vuonna karsintoihin osallistuu huikeat 130 000 miestä ja naista. Loppukilpailu, varsinainen Crossfit Games, käydään aina heinäkuussa Kaliforniassa.

Jotta noista 130 000 urheilijasta ja kuntoilijasta saadaan seulottua kaikkein kovimmat, käydään kaksiosainen karsinta. Ensimmäinen osa on nimeltään Crossfit Open, joka alkoi viikko sitten. CrossFit Openissa julkaistaan viisi harjoitusta, yksi joka viikko, joka pitää tehdä virallisella salilla tuomarin valvovan silmän alla tai videoida tarkkojen ohjeiden mukaan ja lähettää järjestäjille. Crossfit Openista parhaat kutsutaan alueellisiin karsintatapahtumiin touko-kesäkuussa. Eurooppalaisten kilpailijoiden aluekarsinta, Crossfit Regionals, järjestetään viime vuoden tapaan Tanskassa. Sinne selviytyy 48 naista ja 48 miestä sekä parhaat joukkueet. Euroopasta alkukarsinnoissa on mukana yli 2500 naista ja 6500 miestä joten karsinta on todellakin kova.

Aluekarsintoja järjestään kaikissa maanosissa ja esimerkiksi Yhdysvallat ja Kanada on jaettu useisiin karsinta-alueisiin. Euroopasta lopullisiin CrossFit Gameseihin, eli lajin MM-kisoihin, pääsee kolme naista ja kolme miestä. Suomalaiset ovat olleet hyvin edustettuna Gameseissa, viime vuonna mukana oli Mikko Aronpää ja vuonna 2011 peräti kolme kilpailijaa: Aronpää, Mikko Salo ja Tuomas Vainio. Vuonna 2009 mestaruuden ja tittelin "World's Fittest Human" voittanut Salo tosin joutui silloin keskeyttämään jo avauspäivänä. Ensimmäisenä lajina oli avomeriuintia ja suuri aalto iski Saloon ja hänen tärykalvonsa puhkesi. Vainio oli samoissa kisoissa lopulta 19. mitä voidaan pitää erittäin kovana saavutuksena. Viime vuonna Salo ja Vainio eivät olleet mukana loukkaantumisten vuoksi. Mikko Aronpää oli Gamesien lopputuloksissa 2011 34. ja 2012 32. Suomalaisia naisia ei ole koskaan selviytynyt loppukilpailuun, viime vuonna Tea Tähtinen oli 19. ja Essi Koskinen 29. Euroopan Regionals-turnauksessa.

Tämän vuoden kisakausi todellakin starttasi viikko sitten kun ensimmäinen Open-laji julkaistiin. Se oli hurja 17 minuutin AMRAP jossa vuoroteltiin tempauksia ja burpeita. Parhaat suomalaiset ensimmäisen lajin jälkeen Euroopan karsinnoissa:

1. Mikko Salo, CrossFit Pori
2. Mikko Aronpää, CrossFit Tampere
3. Tuomas Vainio, CrossFit Pori
31. Jussi Mutikainen, CrossFit Lappeenranta
51. Jonne Koski, CrossFit Pori

27. Essi Koskinen, CrossFit Oulu
76. Saara Laaksonen, CrossFit Turku
86. Emilia Leppänen, CrossFit Turku

Salo oli ainoa eurooppalainen mies joka pystyi tempaamaan edes kerran 75 kilolla harjoituksen lopussa. Se tulos riitti myös koko maailman listalla 10. sijaan.

Open on pitkä kilpailu, viiden viikon ja viiden harjoituksen aikana tuloslista elää rajusti mutta jos meinaa selviytyä 48 parhaan joukkoon ja Tanskan aluekarsintoihin pitäisi olla sadan joukossa jokaisessa lajissa. Jos jossain lajissa jää muista jälkeen pitäisi sitten muissa neljässä sijoittua aika korkealle.

Suomalainen crossfit-osaaminen on Islannin ohella Euroopan parasta ja USA:n jälkeen maailman huippua, niin kuin miesten tämän hetkisestä tilanteesta voi päätellä, ja on täysin mahdollista että Tanskassa nähdään kaikkien aikojen isoin joukko suomalaiskilpailijoita.

Vannoutuneena penkkiurheilijana CrossFit Games on ollut mielenkiinnon kohteenani jo useamman vuoden ja on selvää että se tulee näkymään myös täällä blogin puolella. Tulen päivittelemään suomalaisten tilannetta viikoittain Openin ajan ja Regionalsien sekä itse Gamesien lähestyessä.

Mainio, joskin aika lyhyt, video siitä mitä on CrossFit Games:


Kaikki harjoitukset, tulokset ja aikataulut löytyvät CrossFit Gamesien sivuilta.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Aamuaerobinen, lopullinen totuus?

Erityisesti tuolla fitness- ja laihdutusblogeissa esiintyvä aamuaerobiseen liittyvä keskustelu tuntuu olevan loputon suo. Vaikka aihe ei itseäni juurikaan koske niin se on kuitenkin aika mielenkiintoinen myytti jota on pakko täälläkin vähän analysoida ja perata. Lihastohtori Juha Hulmin kirjoitus, "Tyhjällä mahalla tehty aamuaerobinen – totuus?", on hyvä lähtökohta tälle keskustelulle, muutenkin miehen bloggaukset ovat täynnä erinomaista tutkittua tietoa harjoittelusta.

Useita treenaamiseen liittyviä asioita, harjoitteita, lisäravinteita jne. ei ole hirveästi tutkittu tai ainakaan tutkimukset eivät ole lopulta tarpeeksi kattavia tai riippumattomia. Aamuaerobinen on eri juttu, asiaa on tutkittu todella paljon. Ongelma on että eri tutkimukset ovat päätyneet hyvinkin erilaisiin lopputuloksiin. Joissain tutkimuksissa paaston jälkeinen lenkki on selvästi kiihdyttänyt rasva-aineenvaihduntaa ja toisissa ihan mihin tahansa vuorokauden aikaan tahansa tehty lenkki on vienyt samaan lopputulokseen.

Minusta ei ole näiden tutkimusten jälkeen väittelemään siitä kumpi koulukunta on oikeassa vaan lähestyisin asiaa toiselta kantilta. Onko merkitystä polttaako aamulenkki 15g vai 10g rasvaa jos homma ei tunnu hyvältä?


Aika usein nimittäin törmää siihen että aamuaerobinen ei ole varsinaisesti suosikkijuttu vaan pakollinen paha. Jos näin on niin minusta kannattaa ehdottomasti siirtyä hölkkäilemään muuhun vuorokauden aikaan tai ainakin pienen ravinnon turvin. Jos teet jotain mikä ei tunnu hyvältä niin ennemmin tai myöhemmin homma loppuu. Miten monessa blogissa kituutetaan aamuaerobisia viikon tai pari kun joku käskee niin tekemään? Lopulta homma tyssää ja ollaan masentuneita omasta laiskuudesta. Tietysti kilpailevalle kehonrakentajalle ja sille jonka on pakko olla rantakunnossa kuukauden päästä on tärkeää polttaa rasvaa 105 grammaa viikossa 102 gramman sijaan mutta tavallisen pulliaisen onnistumisen ratkaisee ihan muut tekijät treenaamisessa ja ravinnossa.

Aamulenkki tyhjällä vatsalla voi olla hyvä juttu aikataulusyistä. Jos menee kahdeksaksi töihin ja haluaa käydä lenkillä ennen sitä, pitäisi herätä todella aikaisin jotta ei tarvitsisi lähteä juoksemaan suoraan aamupalapöydästä. Itse taidan olla aika onnekas koska voin juosta melkein heti syömisen jälkeen, ei ole mitenkään harvinaista että puoli tuntia aamupuuron ja parin voileivän jälkeen kipitän lenkkipolkuja. Tuo voi olla synnynnäinen taito mutta varmasti osittain opittua, ainakin se kannattaa opetella jos suunnittelee osallistumista johonkin pitkään juoksukisaan jonka aikana tulisi syödä jotain kiinteää.


Jos haluaa terveen vartalon niin suosittelen liikkumaan monipuolisesti. Voimaharjoittelua, reippaita kävelylenkkejä, hitaita hölkkälenkkejä, nopeita vauhtijuoksuja, intervalleja. Terveellistä ja monipuolista ravintoa. Lepoa. Vaihtoehtoisia tapoja tehdä asioita on miljoonia, kannattaa yrittää löytää se josta itse tykkäät eikä tehdä sitä mitä kaikki muut tekevät. Jos tykkäät juosta aamulla tyhjällä mahalla niin sitä kannattaa ehdottomasti jatkaa mutta iltalenkki päivällisen ja iltapalan välissä ei pilaa onnistumisen mahdollisuuksia. Pysyvyys ja jatkuvuus ratkaisee.

Aamuaerobisen lopullinen totuus taitaa jäädä mysteeriksi. Jokaisen rasva-aineenvaihdunta toimii eri tavalla ja jokainen päivä ja harjoitus on erilainen. Tässäkin asiassa suosittelen siis löytämään sen oman totuuden. Kaikkea kaikille kun on yleensä lopulta ei mitään kenellekään.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Flunssakausi metsästää ja minä olen tähtäimessä.

Onpas kutkuttava ja hermostunut olo, negatiivisella tavalla. Avovaimo sai vatsataudin perjantain ja lauantain välisenä yönä ja olin jo varma että me muu perhe oltaisiin vältytty siltä. Poika alkoi tänään oksentaa aamupalapöydässä.. Olen nyt perheen ainoa johon ei ole vielä iskenyt. Nyt on todellakin sellainen fiilis että olen metsässä kirmaava villieläin jonka kyljessä näkyy metsästäjän lasertähtäin.

Koko ajan odottaa että mitä tapahtuu, ehdinkö syömään vielä iltapäivärahkan ennen kuin yrjö tulee kylään. Toivottavasti ei tule, en muista olenko koskaan elämässäni ollut perinteisessä oksennustaudissa. Muutenkin ollaan oltu aika onnekasta porukkaa, poika täyttää kohta viisi eikä ole ollut kertaakaan elämässään kipeä. Pari kertaa vuosia sitten oli kuumetta kun hampaita puhkesi mutta se siitä. Itse olen ollut yleensä kerran talvessa kipeä, viime talvena sen hurjan kokonaisen kuukauden. Oliko se influenssaa, mykoplasmaa vai jokin mystinen virus niin se jää ikuisesti arvoitukseksi. Vielä en ole ollut!

Olen kyllä tällä kertaa valmistautunut hyvin. Olen tutkinut aika paljon eri asiantuntijoiden ja tutkijoiden näkemyksiä flunssan ehkäisystä ja hoidosta ja tullut siihen tulokseen että hyviä keinoja on aika vähän. Tottakai jokainen voi käyttää mitä tahansa uutetta ja rohdosta jonka kokee auttavan mutta itse kokisin että esimerkiksi kehonrakentaja ja ylilääkäri Jan Sundell mainiossa kirjassaan Hanki lihasta, polta rasvaa tulee esittäneeksi seuraavan kombinaation toimivuuden:

C-vitamiini. C-vitamiini näyttäisi tutkimusten mukaan lyhentävän flunssan kestoa. Itse juon täysmehua joka aamu muutenkin mutta kun oireita ilmenee (tai on muuten tähtäimessä, kuten tänään) mussutan hedelmiä ja juon mehua reippaasti enemmän kuin muina päivinä.

D-vitamiini. Paljon puhuttu D-vitamiini näyttäisi olevan myös merkittävässä asemassa flunssan kestossa, esiintyvyydessä ja kenties myös oireiden voimakkuudessa. Itse tuplaan normaalin D-annokseni heti oireiden tai uhan ilmaantuessa.

Sinkki. Imeskeltävä sinkkitabletti auttaa tutkimusten mukaan kurkkukipuihin. Vaikutus on paikallinen joten nielty sinkki ei auta. Parhaita tuloksia kokeissa antanut sinkki on vaikeasti saatavaa, itse ostin apteekista tabletteja joissa on ikävä kyllä hyvin pieni annos sinkkiä mutta mukana on myös C-vitamiinia. Tosin myös turhia makeutus ym. lisäaineita. Edellisen kurkkukivun alkaessa kuitenkin imeskelin niitä ja oireet katosivat nopeasti. Suosittelen testaamaan, varmasti parempi vaikutus kuin jollain Bafucinilla tai Strepsilsillä oman kokemukseni perusteella.

Olen vannoutunut hedelmien ystävä ja flunssassa mussutan niitä reilusti. Jos on kipeänä ja kaverit tuo kaupasta evästä niin sanokaa että suklaan ja karkkipussien sijaan mangoa, passionhedelmiä, omenoita, päärynöitä..

Kun viime viikolla tajusin etten ole moneen kuukauteen pitänyt useamman päivän lepotaukoa treeneistä niin huomasin myös nopeasti että se johtui siitä etten ole ollut kipeänä. Pitää kuitenkin muistaa että petinpohjalla flunssassa makaaminen EI ole mikään treenitauko tai palautumista kropalle vaan kipeänä elimistö taistelee pöpöjä vastaan. Sen sijaan kipeänä olo voi olla mielelle hyvä breikki kun sen käyttää oikein. Tuo kuukauden kuumeiluni vuosi sitten oli todella tärkeä juttu, luin sinä aikana valtavasti lehtiä ja kirjoja treenaukseen liittyen ja kasvatin valtavan palon tekemiseen. Tajusin että jokainen päivä terveenä on arvokas ja kannattaa käyttää hyödyksi, niitä päiviä jolloin ei voi olla aktiivinen tulee kyllä kaikille.

Pidin juuri neljän päivän tauon koska kroppa oli selkeästi liian rasittunut harjoittelusta mutta nyt en todellakaan haluaisi jatkaa taukoa. Kävinkin tänään salilla ja tein hyvän kompaktin voimaharjoituksen.

Kun siellä flunssan kourissa kaipaa tsemppiä niin voi katsoa vaikka seuraavan videon. Jenny LaBaw mursi toisen jalkansa maastopyöräilyssä vain pari päivää ennen Crossfit Openin alkua viime viikolla. Hän teki hurjan treenin ja valtavan hienon tuloksen - 151 toistoa - yhdellä jalalla.


Sairaudet, flunssat tai vaikka jalan murtumiset, ovat hidaste, eivät este eteenpäin menolle. Eletään unelmaamme eikä unelmoida elämäämme!

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Jutta ja puolen vuoden superdieetit loppuivat, mitä jäi käteen?

Kevään ilmiö oli Jutan uusi ohjelma, Puolen vuoden superdieetit. Se oli alkuvuoden katsotuin ohjelma Livillä eikä siltä voinut blogeissakaan välttyä, ainakin täällä treeniblogien puolella siitä riitti juttua. Katsoinhan minäkin kaikki kymmenen jaksoa ja ajattelin vähän purkaa ajatuksia mitä se herätti.

Osallistujat oli valittu mielestäni järkevästi, suurimmalla osalla pudotettavaa oli ihan reilusti. Se, että pudotettavaa on paljon kertoo yleensä siitä että taustalla on useita syitä jotka rajuun painonnousuun ovat johtaneet. Tähän keskityttiin liian vähän minkä huomasi parhaiten ensimmäisessä ja viimeisessä jaksossa. Kumpikaan osallistuja ei saanut laihduttua juurikaan ennen kuin saivat henkistä apua, toinen syömishäiriöön ja toinen jaksamiseen eron ja huoltajuuskiistan keskellä. Iso laihdutusurakka vaatii kaiken keskittymisen eikä asiat voi olla sekaisin. Paino on noussut koska asiat eivät ole järjestyksessä eikä se yleensä laske ennen kuin henkinen puoli on saatu tasapainoon. Henkinen valmentaja Varpu Raappana olikin tämän ohjelman tärkein tuki monelle osallistujalle. Ensimmäisen jakson naista salilla valmentanut "pt" oli puolestaan täysin päinvastainen hahmo, totaalisen lannistava ja asiakkaan musertava käskyttäjä jolla ei ollut yhtään psykologista ymmärtämystä tai pelisilmää siitä miten heikon itsetunnon omaavaa ihmistä ohjataan. Ilmeisesti ohjelman takana oleva tiimi huomasi tämän itsekin koska häntä ei enää lopuissa jaksoissa juurikaan näkynyt, viimeisisssä jaksoissa Mayor'silla treenejä vetänyt Annina Kiukkonen vaikutti erinomaiselta, tsemppaavalta ja motivoivalta personal trainerilta.

Bull Mentula herätti aika paljon keskustelua, erityisesti yksi klippi on pyörinyt vinhaan joka paikassa.


Bull on monella tapaa huono ihminen esimerkiksi tai arvostelijaksi tällaisessa ohjelmassa. Hänen mielestään nämä tyypit näyttävät sairaalta. Okei, en minä alennu samalla tasolle ja sano että oletko katsonut peiliin. Mutta Bull näyttää isolta. Käsittääkseni ohjelmaan hakeneet ihmiset EIVÄT halua näyttää isolta, vaan hyväkuntoiselta, terveen näköiseltä ihmiseltä. Bull ei mahdu tähän kategoriaan.

Tottakai tiedän että Mentula on helvetin kova treenaamaan ja vetää hirveitä supersarjoja ja miehen hauis on isompi kuin pääni mutta se nyt vaan ei liity tähän ohjelmaan millään tavalla. Olisin halunnut nähdä laihduttajien lisäksi Bullin Pyynikin rappusissa. Minkälainen aika olisi tullut, mikä pössis yläpäässä?

Jarihan oli mukana ohjelmassa ruokavalioiden suunnittelijana. Ilmeisesti kaikille oli annettu suunnilleen sama ruokavalio? Moni bloggaaja on ollut mukana Fitfarmin ohjelmissa, ei kai ne mitään yksilöityjä ruokavalioita tee vaan kaikki saavat samat ohjeet? Ei ole mitään rakettitiedettä kehittää ruokavaliota jolla laihtuu. Paljon proteiinia, vähän ja hyvälaatuista rasvaa. Lihat maustetaan eikä upoteta kastikkeeseen. Sopivasti hiilaria. Näinhän jokainen ravintoterapeutti ja naisten lehti sanoo muutenkin?

Bullin suurin vika ohjelmassa oli kuitenkin täydellisyyteen pyrkivä asenne. Hän on huippu-urheilija (omasta mielestään ainakin) ja sellainen sopii hänelle mutta ohjelmassa mukana olleet ihmiset eivät ajattele niin. He ovat ihan tavallisia tyyppejä joille liikunta ei ole maistunut mutta ruokaa on tullut syötyä vähän reippaammin. Takana on yleensä vuosia, tai kymmeniä vuosia ylipainoa ja monia dieettejä ja painonpudotuksia jotka ovat aina syystä tai toisesta epäonnistuneet. Sitten kun tällainen ihminen nousee vaa'alle ja on pudottanut kolmessa kuukaudessa 15 kilon sijan 14 kiloa tai puolessa vuodessa 25kg eikä 30kg, Bull pudistelee päätään ja murahtaa ettei tähän voi olla missään nimessä tyytyväinen, tavoitteeseen ei päästy, pälä pälä. Bullilla oli aina kova tarve osoittaa että vika on laihduttajassa, eikä Fitfarmin ohjelmassa. Tottakai oli, ohjelman laihduttajat olivat tavallisia ihmisiä eivätkä mitään kehonrakentajia joille grammalleen mitatut annokset ja sekunnilleen synkronoidut aamulenkit ovat arkipäivää.

 Se että aamuaerobiset oli jäänyt tekemättä oli Bullin mielestä hirveä synti. Minä olisin kehunut siitä että ruokavalio on saatu vihdoin ihan hyvälle mallille, monella ensimmäistä kertaa koko elämässä. Aamuaerobisista on muuten tulossa bloggaus ensi viikolla, vihdoin ja viimein. Se on pitänyt kirjoittaa jo monta kuukautta.

Kaikki saivat ohjelmassa painoa pudotettua ja se on tärkein asia. Aluksi. Lopulta kaikkein tärkeintä on onnistua kuuden kuukauden sijaan seuraavat 60 vuotta ja pitää se ylipaino menneisyydessä. En ole projektien ja pikaohjelmien ystävä, usein ne onnistuvat aluksi mutta romahtavat pitkässä juoksussa. Olen nähnyt ihmisiä jotka ovat laihduttaneet kymmeniä kiloja muutamissa kuukausissa erilaisissa laihdutusryhmissä ja saaneet kaiken takaisin - korkojen kera - kun projekti on loppunut. Kun TV-ryhmä seuraa jokaista askelta, kuntosalilla on oma valmentaja odottamassa ja ruokavalio on tiukasti suunniteltu, jokainen laihtuu puolessa vuodessa. Mutta mitä tapahtuu kun kamerat sammuvat ja on yksin keittiössä, kaupassa, salilla? Tai kun tulee seuraava iso elämänmuutos? Se miten pärjää silloin, on tärkeää.

Uskallan väittää että on parempi laihduttaa 30 kiloa viidessä vuodessa kuin 30 kiloa puolessa vuodessa. Mitä pidempi ajanjakso on kulunut, sitä pidempään on täytynyt elää terveellistä ja hyvää elämää. Mieli on pysynyt mukana ja joutunut koko ajan työstämään sitä mihin suuntaan pitää kulkea jotta onnistuu ja on tyytyväinen itseensä. Jokainen päivä on yhtä tärkeä kokonaisuuden kannalta, ei vain jokin tietty ajanjakso.

torstai 7. maaliskuuta 2013

Treenitauko alkoi, tartuin pulloon.

Näin siinä sitten kävi. Päätin eilen päivällä treenitauosta ja jo illalla hairahduin kaupan juomahyllylle. Siellä oli niin houkutteleva tarjous että päätin kokeilla.


Glacéau-vitamiinivedet 0.99€ / pullo. Nämä taitavat olla normaalisti aika kalliita? En ole koskaan ostanut enkä koskaan ostaisi mutta tuohon hintaan ajattelin tsekata mistä on kyse. Vitamiinivesi kuulostaa ihan hyvältä kun on treenitauko - pumpataan kroppa täyteen vettä ja vitamiineja!

Miltäs nämä sitten maistuivat? Maustetulta ja värjätyltä vedeltä. "Power-c on vitaminoitu, hiilihapoton lohikäärmehedelmän makuinen juoma. Se sisältää muun muassa C-vitamiinia ja rautaa." Lohikäärmehedelmä kuulostaa keksityltä, onko sellaista oikeasti olemassa? Wikipedia kertoo että se tunnetaan paremmin nimellä pitahaya, no joo, nyt soittaa kelloja. Vaikka olenkin vannoutunut hedelmien mussuttaja niin en ole tainnut maistaa pitahayaa muuten kuin jossain limpparissa. Kai tämä samalta maistuu.

Olen luullut että nämä vitamiinivedet on jonkun pienen lafkan nerokas brändi mutta eipäs olekaan. Valmistettu Ranskassa Sinebrychoff AB:lle Coca-Cola Companyn luvalla. Juoman resepti on muuten muuttunut, tässä mun pullossa on 19kcal/100ml, nettisivuilla lukee 13kcal/100ml. Tässä mun maistamassa ei ole steviaa, uudessa versiossa on.

Keltaisen juoman nimi on Ignite. No niin, nyt ollaan asian ytimessä. Tämä varmasti sytyttää kropan taas täyteen iskukykyyn! "Ignite on vitaminoitu, hiilihapoton trooppisten hedelmien makuinen juoma, joka sisältää C- ja B-vitamiineja sekä kofeiinia ja guaranaa". Kofeiini, guarana, trooppisia hedelmiä. Jonkinlainen light-versio energiajuomista siis. Maku on vastaava kuin Power-c:ssä, maustettua vettä. Tämä tuo vähän mieleen ananas light-limpparin mutta ilman hiilihappoa. Ja ilman makua. Maistelin tätä vähän ennen kuin menin nukkumaan. Nukuin erinomaisesti. Kofeiinia ja guaranaa taitaa olla lopulta aika vähän.. Myös tässä resepti oli vaihtunut, mun pullossa ei ole steviaa toisin kuin Sinebrychoffin sivujen tuotetiedoissa.

En taida kuulua ihan kohderyhmään, en juo kivennäisvesiä tai vastaavia, pelkkää hanavettä pari litraa päivässä. Jos juon jotain muuta niin juon täysmehua tai limpparia. En ihan pääse näiden vesien funktioon käsiksi. Onhan näissä vähän kaloreita jos haluaa juoda jotain muuta kuin pelkkää vettä, mutta itse joisin mieluummin 250ml tavallista limpparia (ja kurlaisin sillä vitamiinipillerin alas) kuin joisin 500ml tällaista. Eihän nämä pahalta maistu mutta ei mitenkään erityisen herkultakaan.

Nolointa näissä juomissa on niiden etiketteihin kirjoitetut tekstit. Joku brändikonsulttimanageri ollut vauhdissa.


 

Tiistaina avantouinnin jälkeen maistoin myös ensimmäistä kertaa näitä Leaderin litkuja. Treffattiin perheen kanssa uimahallin kahviossa, sillä aikaa kun olin kylpemässä jäisessä järvessä pikkuskidi oli uimakoulussa. Poika valitsi itselleen perinteiseksi uimaherkuksi suklaadonitsin, minä ajattelin testata tuollaista Leaderin Protein 40-juomaa kun aamupäivällä olin vetänyt aika kovan voimaharjoitteen.  Valitsin colan makuisen juoman.

Maku oli ihan asiallinen, hieman pelotti jos tämä on aivan järkyttävää kamaa mutta ihan ok. Ei tuonut mieleen mitään cola-limua vaan Rio Cola-limujään, sen mitä piti puristaa ulos sellaisesta pahvikartiosta että sitä sai maisteltua. Jos sen limujään sulattaisi niin maku olisi lähes 1:1 tämän Leaderin cola-proteiinijuoman kanssa.

Toki tässä on varmasti kaikenlaista skeidaa makeutus- ja lisä-aineina mutta ravintosisältö on mahtava: 500ml pullo sisältää 32g heraproteiinia ja vain 160 kaloria. Tämä maksoi uimahallissa muistaakseni yli kolme euroa, varmaan ihan hyvä ostos parilla eurolla jos ei jaksa sekoitella itse herajauheista proteiinijuomaa. Onko kolan makuista jauhoa muuten olemassa?

Nyt kun tuotearvosteluihin päästiin niin käydään läpi vielä Valion Profeel-rahkat.


Näitä on tullut viime aikoina syötyä monta purkkia viikossa, eilen tuli ostettua taas kolme purkkia koska kaikki Profeelit olivat tarjouksessa 0.99€/purkki. Olisin ostanut enemmän mutta ei ollut rahaa mukana enempää.. Nyt olisi ollut hyvä mahdollisuus testata edullisesti myös rahkarakeita mutta en jaksa innostua niistä. Vähemmän proteiinia joten ei kiinnosta. Sama juttu pehmeän rahkan kanssa, en ole koskaan ostanut sitä. Ostan aina täyttä tavaraa. Ei kai se niin tuhtia ole? Meidän 4-vuotias pikkujannukin syö sitä suoraan purkista ilman lisukkeita. Todellinen Rahkajunnu!

Pitkäänhän tosta Profeelista oli olemassa vain kahta makua, mansikkaa ja vaniljaa. Vaniljaa en koskaan ostanut, jotenkin vanilja tuntuu samalta kuin ei makua ollenkaan. Mansikka oli ihan hyvää mutta kun sitä oli syönyt ekat sata purkkia niin vaihtelu virkisti. Ostin aprikoosia ja mustikkaa heti kun ne saapuivat kauppoihin.

Mustikka oli pettymys, maku oli aika sekava. Mustikan sijaan se toi mieleen lähinnä.. oksennuksen? Ei iskenyt :D Aprikoosi sen sijaan on hyvää. Se on nykyinen vakio-ostokseni ja sitäkin on mennyt jo kymmeniä purkkeja.

Ehkä mustikka ei vain sovellu rahkaan? Vaikka rahkaan voikin heittää mitä tahansa joukkoon niin esimerkiksi joskus blenderissä sekoittamani purkillinen rahkaa, purkillinen raejuustoa, banaani, omena ja loraus hedelmäpommijugurttia oli aika jauhoinen setti. Rahka+raejuusto+jugurtti+pakastemarjat on paljon parempi yhdistelmä.

Lopussa pitäisi kai todeta että en ole saanut sponsorointitukea sen enempää Valiolta, Sinebrychoffilta, Leaderilta kuin uimahalliltakaan. Tätä blogia ei osteta nyt eikä tulevaisuudessa. Juokaa mieluummin oikeaa vettä tai oikeaa limpparia! Ja proteiinit ja vitamiinit ruuasta eiks niin! Niin minäkin teen.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Levon tarpeessa?

Vaikka eilisen bloggauksen otsikkona oli "diagnoosi tuntematon" niin onhan mulla vähän jotain aavistuksia ollut kun vauhti lenkeillä on hidastunut koko ajan ja salilla on jo pari viikkoa tarvinnut koko ajan pidempiä ja pidempiä palautumistaukoja sarjojen välillä.

Kestävyysurheilijan, ja liikkujan yleensäkin, pahimmaksi painajaiseksi on usein sanottu ylikuntoa. Epäilen että mulla taitaa olla se päällä. Oirelistahan ylikunnossa on hyvinkin pitkä ja sisältää kaikenlaista fyysisistä psyykkisiin oireisiin mutta onnekseni mulla ei taida olla muuta kuin tuo heikko palautuminen ja koko ajan laskeva teho treeneissä. Ehkä se paineen tunne otsassakin voisi liittyä ylikuntoon?

Lähdin aamupäivällä lenkille, kevyt 7 kilometriä piti olla edessä. Alusta asti oli tosi tukkoista, ihan sitä samaa mitä viime viikkoina muutenkin. Juoksin lopulta 4 kilometriä ja päätin että nyt täytyy levätä. Pidän loppuviikon treenitaukoa ja palaan salille maanantaina katsomaan miltä näyttää. Toivottavasti ei tarvitse viikko- tai kuukausikaupalla huilata.

Ehkä tällainen lepoviikko ois pitänyt tajuta pitää jo aiemmin mutta olen parin viime vuoden aikana kasvanut niin syvälle kestävyysjuoksijan mentaliteettiiin jossa ei lopeteta, luovuteta, pysähdytä tai keskeytetä vaikka mitä tapahtuisi. Kokonaiskuva pitäisi silti pystyä aina näkemään, mitä voi pahimmillaan tapahtua jos ei malta pysähtyä. Mitä järkeä olisi jatkaa lenkkien lyhentämistä ja hidastumista? On aivan varmasti parempi levätä kuin köpötellä jotain viiden kilometrin lenkkejä kahdeksan minuutin kilometrivauhdilla. Tai käyttää tunti salitreeniin johon aiemmin kului 30 minuuttia. Tätä on ollut vaikea silti kunnolla havahtua huomaamaan kun mieli on ollut koko ajan latautunut.

En edes muista koska olisin pitänyt neljän päivän treenitauon. Ehkä lokakuussa maratonin jälkeen? Siitä on puoli vuotta! Moneen viikkoon ei ole ollut edes kahta perättäistä lepopäivää vaan päivä silloin, toinen tällöin.

Monet pitää salilla keventelyviikkoja mutta en minä osaa sellaista, se ei sovi mun mentaliteettiin. Toivottavasti tämä neljän päivän harjoittelutauko riittää ja tajuan ottaa sellaisia mukaan treenikalenteriin jatkossakin. Ennen kuin on liian myöhäistä.

 
Tuo ajatus on ollut mun tärkein polttoaine ja inspiraatio viime vuodet ja aion pitää siitä kiinni koko loppuelämäni. Tavalla tai toisella, koko ajan eteenpäin.

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Diagnoosi: tuntematon.

Aiemmin tapahtunutta:

- helmikuun alussa otsassa, vasemmalla puolella, alkoi tuntua omituista paineen tunnetta aina kun kumarruin, ponnistin tai menin esimerkiksi makaamaan.
- viikon oireiden jälkeen menin urheilulääkärille joka ohjasi korva/nenä/kurkku-spesialistille. Molemmat epäilivät lievää otsalohkon tulehdusta vaikka flunssan oireita ei ole ollut. Ehdottivat että oireet saattaisivat lieventyä käyttämällä nenäsuihketta joka avaa onteloita ja poistaa mahdollisesti otsalohkoon kerääntyneet eritteet. Kokeilin suihketta mutta ei auttanut.
- kolmen viikon oireilun jälkeen muistin että pari tuttua oli valitellut vastaavista oireista kovien leuanvetoharjoitusten jälkeen, niitähän minä olin tehnyt. He olivat saaneet apua hieronnasta. Varasin ajan hierontaan, hyväähän se teki mutta ei vaikuttanut oireisiin. Sama paineentunne jatkui joka päivä aamusta iltaan tietyissä asennoissa ja kropan jännittyessä.

 Eilen tuli kuukausi täyteen tätä omituista oiretta ja kävin neurologilla. Ajattelin että pistetään nyt loppu kaikille mahdollisille epäilyille joita alkoi jo hiipiä mieleen kun vaiva vain jatkui ja jatkui. Oireilu tuntui epämiellyttävältä ja häiritsevältä vaikka ei ollutkaan esimerkiksi jatkuvaa kipua, paineentunne tuntui vain muutamia kertoja päivässä tietyissä tilanteissa lyhyen aikaa. Mutta kai se kaikkia vähän ihmetyttää jos ei ole koskaan ollut mitään tuntemuksia päässä ja sitten on tällaista kuukauden ajan.

Neurologi teki joukon erilaisia testejä, mm. tasapainoon ja reflekseihin liittyviä, tutki silmänpohjat jne. Kaikki kunnossa. Hän ei keksinyt selitystä tai syytä oireisiini mutta epäili että esimerkiksi voimaharjoittelu on voinut luoda jännitystilan jonnekin päin ylävartaloa joka heijastuu otsassa tuntuvana paineena. Tärkein anti ainakin mulle oli tämä: kyseessä ei ole mikään vakava asia näiden tietojen perusteella eikä johdu mistään aivojen tai pään alueen asiasta. Hän sanoi että käytännössä koskaan esimerkiksi päänsäryt tai migreenit eivät johdu pään tai aivojen alueella tapahtuvista asioista vaan niska-hartia-seudun jännitteistä tai esimerkiksi silmien rasittumisesta. Huh, hyvä tietää. Voimakas yhtäkkiä alkava päänsärky voi tietysti olla merkki esimerkiksi vakavasta neurologisesta kohtauksesta mutta tämä mun oireeni ei liity mitenkään sellaiseen.

Yllättäen tänään painetta ei ole tuntunut vielä kertaakaan mikä on täysin poikkeuksellista. Kop kop. Toivotaan että tämä tästä.

Yleinen fiilis on että liikunnan aloitettuani pari vuotta sitten olen ollut aina terveenä ja täydessä kunnossa. Ihan oikeasti tuntuu kuin olisin eri ihminen, koko ajan täydessä iskussa. Mutta sitten kun muistelee tarkemmin niin onhan niitä ongelmia ollut!

- joulukuussa 2011 ranne kipeytyi
- joulukuussa 2011 alkoi myös kuukauden kestänyt kuumeilu, ilmeisesti mykoplasma
- helmikuussa 2012 toinen polvi turposi muodottomaksi, en vieläkään tiedä miksi. Kai se johonkin kolahti?
- maaliskuussa 2012 kun polven turvotus saatiin antibiooteilla pois palasin varovasti juoksulenkeille ja kohta aloin kärsiä juoksijanpolvesta
- syksyllä 2012 ranne kipeytyi jälleen ja lopetti monet tärkeimmät treeniliikkeeni kuten leuanvedon, penkkipunnerruksen ja hauiskäännön

Tämän perusteella voisi luulla että olen ollut koko ajan flesana. Mutta en ole ollut! Kai se niin on että urheilija ja liikkuja ei tervettä päivää näe mutta vaikka olisikin sairaana tai vammojen kourissa niin on kuitenkin terveempi ja vahvempi kuin jos olisi sohvaperunana kipeä. En ole tainnut olla treenaamisen aloittamisen jälkeen juuri päivääkään poissa töistä, esimerkiksi mykoplasman aikana mulla ei ollut kuumetta aamuisin eikä päivällä vaan vain illalla.


Mieluummin kipeytän itseni liikkumisella kuin liikkumattomuudella. Nyt tuntuu kuitenkin taas siltä että elämä voittaa eikä tykyttävä otsakaan pysty fiilistä laskemaan. Viime viikot olen ollut 75-80% kunnossa ja kohta olen taas 100%!  Ja vaikka en olisikaan niin sitähän tämän touhun pitääkin olla, jatkuvaa ylä- ja alamäkeä. Eihän tasainen kehitä vaan kallistukset, muistakaa se siellä juoksumatoilla ja lenkkipoluilla ;)

Kaikki varmaan haluaisi että kipu jota tunnemme on "hyvää kipua", kovan voimaharjoittelun tai rankkojen ja rasittavien juoksulenkkien aiheuttamaa mutta nämäkin kuuluvat asiaan. Moni menee flunssan jälkeen salille, huomaa että kaikki tuntuu taas yhtä vaikealta ja raskaalta kuin silloin joskus, ja luovuttaa. Mutta kukaan ei menetä lihaskuntoaan, voimatasojaan tai aerobista kestävyyttä parissa viikossa. Salilla tuntuu sairauden jälkeen vaikealta koska kroppa on edelleen heikoissa kantimissa ja vasta palautumassa normaaliin iskukykyyn. Kukaan ei luovuta kun tulee sairastumisia vaan motto olkoon: vahvempana takaisin - ainakin henkisesti!

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Pimeyden prinssi ja myrskyn ratsastaja.

Perhe- ja työelämän palapeli on meidän perheessä rakentunut yleensä niin että olen tehnyt treenini, niin voima- kuin juoksuharjoitukset, melkein aina aamupäivisin. Yleensä noin klo 11-13. Palapelin palat kuitenkin muuttavat jatkuvasti muotoaan ja mm. viime viikolla iltatreenit sopivat kalenteriin parhaiten.


Olin sekä perjantaina että eilen sunnuntaina salilla illalla. Perjantaina klo 21-22 tein kyykkyjä ja penkkiä ja eilen tiivis, isoilla painoilla ja lyhyillä sarjoilla tehty setti oli vuorossa klo 21.30-22.00. Meidän sali on aika iso ja sillä on paljon käyttäjiä joten tuohonkaan aikaan, edes viikonloppuiltoina, ei ole autiota vaan kanssatreenaajia on yleensä noin 5-10. Talvella ehkä on matalampi kynnys mennä salille myöhään illalla kuin vaikka hellepäivinä lomakaudella, muistelen että kesälauantaisin taisi olla hiljaisempaa ja lähellä iltakymmentä meitä oli enää pari-kolme. Meidän sali on siis auki jäsenkortilla klo 5-22, ilmeisesti jatkossa klo 23 saakka. Jotkut salit on avoinna peräti 24/7, muistelen Rahkamuijan bloggausta kun olivat palanneet Jenkeistä ja olivat jetlagista kärsivän Rahkaäijän kanssa salilla puoliltaöin. Ovi oli kolahtanut ja joku muukin oli tullut kasuaalisti vetämään maasta yhden-kahden aikaan yöllä. Mahtavaa! Toivottavasti mulla ei lähde homma lapasesta uusien aikojen kanssa vaan lähden kotiin viimeistään kympin maissa syömään iltarahkat ja nukkumaan.

Lauantaina kanssaliikkujia ei näkynyt... Ulkona oli vuosisadan lumimyrsky mutta päätin pitää kiinni suunnitelmistani ja lähdin metsään lenkille kahdeksalta illalla. Lunta oli satanut koko päivän eikä ulkoilupolkua oltu ehditty huoltamaan, lunta oli 5-10cm kohdasta riippuen. Lumessa oli vain parit hennot, jo osittain peittyneet jalanjäljet ja yritin seurata niitä. Polun alussa on välimatkatolppia 200 metrin välein ja jo ekan kohdalla ajattelin että mitenköhän mahtaa käydä.. Onneksi ne tolpat harvenivat, eikä niitä ollut kuin puolen kilometrin välein. Ei olisi ollut kovinkaan tsemppaavaa kun koko lenkin ajan olisi nähnyt kuinka hitaasti ne parin sadan metrin pätkät kuluivat. Heti lenkin alussa näin yhden hiihtäjän ja yhden sauvakävelijän, sen jälkeen metsä oli pimeä ja autio. Polku oli toki valaistu mutta metsä ympärillä oli aavemainen. Jos joku rusakko olisi loikkinut polun läpi niin sydän olisi hypännyt kurkkuun!


Vanhana kauhuelokuvien ystävänä tuollaisessa tilanteessa mielikuvitus lähtee kyllä laukkaamaan aika pahasti. Hiljainen, pimeä metsä, lumimyrsky. Lauantai-ilta ja tietoisuus siitä ettei täällä todellakaan ole ketään lähitienoillakaan. Ei kai täällä päin karhuja liiku? Nehän on talviunillakin. Mutta entäs sudet? Niitähän on nykyään joka kylässä ja kaupungissa. Ois kyllä hienoa kohdata susi, se on vähän kuin voittaisi lotossa. Tai olisi se eka ihminen 300 vuoteen jonka susi popsii kuin punahilkan.. Itse asiassa käänsin asian niin että kun se susi sieltä kuusen takaa jolkottelee esiin niin pyydän sen lenkkikaveriksi kuin naapurin Mustin. Tai jos se on vihaisempi yksilö joka tarttuu sääriluuhun kiinni niin fileroin veijarin vaikka paljain käsin. 6.5 kilometriä umpeen tuiskanneella polulla on pitkä matka ja ajatus ehtii lentää. Mitä jos tulee sähkökatko ja ne valotolpat pimenee? Otsalamppu voisi olla hyvä idea vaikka reitti onkin valaistu. Kännykän valollako olisin kontannut takas autolle? Ja varmasti akku olisi loppunut siitäkin..

Olosuhteet huomioiden lenkki oli hidas ja erittäin mieleenpainuva. Noin kuuteen ja puoleen kilometriin meni varmaan 45 minuuttia. En taida ihan heti olla menossa samaan mestaan. Ainakaan lauantai-iltana lumimyrskyssä kun kaikki muut on kotona.. Mutta tällaisten lenkkien jälkeen on kyllä poikkeuksellisen mukava mennä sohvalle, kääriytyä peittoon, katsoa ohjelmaa Yukonin miehistä ja miettiä että tässä on kyllä ihan hyvä olla. Kisataan se Yukon Arctic Ultra tai Lapland Extreme Challenge Race joku toinen päivä.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

28 päivää myöhemmin.

Helmikuu oli aika hyvä treenikuukausi, en onneksi vieläkään saanut flunssaa vaikka omituiset oireet (paineentunne otsassa) ovatkin leikanneet kaikista rankimmat ja kuormittavimmat harjoitukset pois.


28 päivän aikana treenejä tuli 18 kappaletta, kymmenen kuntosali- ja kahdeksan juoksuharjoitusta. Tavoitteena oli tuplata vuosi sitten helmikuussa juoksemani matka (41 kilometriä) ja tuo 82 kilometriä meni eilen rikki, lopullinen saldo oli 86 kilometriä. Tammi-helmikuussa olen juossut yhteensä 124 kilometriä kun viime vuonna samassa ajassa köpöttelin sairastelujen ja vammojen rasittamana vain 51 km. Loppuvuosi menikin ihan suunnitelmien mukaan joten nyt ei ole varaa himmailla jos vain kroppa pysyy kunnossa. Tarkoituksena olisi juosta vuoden jokaisena kuukautena tästä eteenpäin vähintään 100 kilometriä niin 1100 kilometrin tavoite rikkoutuu ennen vuodenvaihdetta.

Voima- ja lihaskuntoharjoittelua tuli sitäkin kolme kertaa viikossa kuten tavoittelin, vielä olisi kuukausi tarkoitus mennä tällä 3/2/2-systeemillä (3 voimaharjoitusta, kaksi juoksuharjoitusta, kaksi lepopäivää) ja huhtikuun alusta vaihtaa kolmeen juoksulenkkiin ja kahteen salitreeniin viikossa. Treenit ovat sujuneet hyvin ja on ollut motivoivaa huomata miten monissa liikkeissä käytän jopa kaksi kertaa isompia sarjapainoja kuin vuosi sitten. Treenipäiväkirja on erinomainen juttu joka motivoi ja luo uskoa omaan tekemiseen, toivottavasti jokaisella on kynä ja paperia mukana kun painot kolisee.


Eilinen juoksulenkki oli todella liukas, selkeästi vuoden haastavin tähän mennessä. Yleensä hyvin hoidettu lenkkeilytie oli osittain sulanut, osittain jäässä ja osittain veden vallassa. 7 kilometrin lenkkiin kului 55 minuuttia! Melkein reipasta kävelyvauhtia siis, no, näilläkin lenkeillä pysyy juoksutuntuma yllä ja nyt kun kroppa ei tunnu olevan ihan parhaimmillaan niin tuollainen todella kevyt ja erittäin palauttava lenkki tekee hyvää. Jännä miten noin hitaasti etenevällä lenkillä aika kului äkkiä, kun keskittyy sataprosenttisesti tien pintaan ja pysymään pystyssä niin muu maailma katoaa ja aika kuluu nopeasti. Tavallisella lenkillä ainakin jossain vaiheessa tylsistyy jos reitti on tuttu kuten mulla usein on mutta nyt sellaiseen ei ollut varaa, pitää olla koko ajan skarppina ja keskittyä täysillä siihen mitä tekee.

Pidin tiistain ja keskiviikon lepopäivinä joten treenit vähän nyt kasautuvat loppuviikolle. Menen tänään vielä yhdeksestä kymmeneen salille, juoksen kevyen lenkin huomenna ja käyn sunnuntaina todennäköisesti taas tuolla lepakkovuorolla bodaamassa. Perheenkin kanssa tulee liikuttua, tänään oltiin jo aamupäivällä luistelemassa ja huomenna pojalla on hiihtokisat.


Lämpötila sahaa hurjasti, päivällä pari astetta lämmintä ja aamulla/yöllä parikymmentä pakkasta. Kevät keikkuen tulevi, sanotaan. Kohta taitaa talvi vaihtua kevääseen, ainakin eilen aurinko paistoi lenkillä kirkkaammin kuin koko talvena.

Tämän bloggauksen kuvissa on monta sanomaa. Jos olet tarkkana niin huomaat että ensimmäisessä kuvassa on talvi, toisessa kevät ja kolmannessa kesä. Rakkautta on kuluttaa kengän pohjia jokaisena vuodenaikana ja antaa askelten nostattaa polulta ilmaan lunta, vettä, pölyä ja - kovaa kuntoa.