Ehkä voidaan jo sanoa että syksy on kääntynyt talveksi vaikka plussa-asteita on täällä edelleen sekä päivällä että yöllä. Mulla on kuitenkin sellainen kutina että tämän viikon aikana tullaan täällä eteläisemmilläkin leveysasteilla nauttimaan ihan oikeista talvikeleistä, muutenkin kuin jäätyneinä asfalttikatuina. Just sopivasti kun joulukuu alkaa!
Marraskuun treenit olivat etukäteen iso kysymysmerkki. Maraton oli 2.11. ja se on sellainen urakka että on vaikea tietää miten se tulee vaikuttamaan harjoitteluun jatkossa. Mulla palautuminen sujui erinomaisesti, tismalleen käsikirjoituksen mukaan. Viiden lepopäivän jälkeen aloittelin normaaleilla salitreeneillä ja juoksutaukoakin tuli vaivainen viikko. Tosin palasin poluille erittäin maltillisesti, muutaman kilsan hölköttelyillä.
Harjoituksia kertyi yhteensä 17.
10 kpl juoksulenkkejä, yhteensä 125 km
7 kpl voimaharjoituksia
Molemmat osa-alueet sujuu hyvin, tossut on hyvällä syönnillä ja raskaat raudat tuntuu koko ajan vähän kevyemmiltä.
Viimeisen viikon aikana kilsoja on tullut mainiolla tahdilla, tasan 50. Se on mulle tosi hyvä määrä. Tänään juoksin 8 kilometriä maastossa ja samalla tonni paukahti rikki! Hieno fiilis. Vielä on vähän matkaa tämän vuoden lopulliseen tavoitteeseen, 1100 kilometriin, mutta onhan toi tonnikin jo komea luku. Viime vuonna sain sen täyteen 28. joulukuuta.
Lauantaina oli lepopäivä, mutta eihän silloinkaan voinut pysytellä poissa kestävyysjuoksun parista :-) Ajelin katsomaan Pomarkun maratonia, se järjestettiin nyt kuudennen kerran ja tapahtuma on joka vuosi kasvattanut suosiotaan. Aiemmin Pomarkun maraton järjestettiin joulukuun puolessavälissä mutta nyt siis jo marraskuun lopussa, sekin varmasti vaikutti siihen että moni oli päättänyt osallistua.
Keli oli aika kamala, kova tuuli ja lumen, rännän ja veden sekaista sadetta. Teki niiin paljon mieli juosta nähdessäni ton kelin mutta mun juoksukisat on kyllä toistaiseksi juostu, 5-6 starttia riittää tälle vuodelle.
Mukana oli monia eri juoksutapahtumista tuttuja naamoja, pienethän nää piirit on ja monet kiertää tapahtumasta toiseen. Blogimaailmakin oli edustettuna.
Kisakeskuksen ovella rupesin katsomaan että eräs mimmi näyttää tutulta. Onkohan se joku meidän salilta? No ei ollut, tajusin että kyseessä on Marianna Zaikova, tosi-tv-seuraajille varmaankin tuttu nimi :) Marianna on kiertänyt paljon juoksutapahtumia viime vuosina, hänestä tuli myös reilu vuosi sitten ensimmäinen suomalainen nainen joka on juossut maratonin Pohjoisnavalla.
Pitänee vetäistä oma Pohjoisnapa-simulaatio-maraton, tai puolikas, heti kun pakkanen laskee kunnolla. Mittarissa pitää olla -25C vähintään että tuonne ulos viitsii mennä hölkkäilemään tosimielellä ;)
Äh, ei pitäisi lukea näitä juoksujuttuja heti sen jälkeen, kun on hetken tuntunut siltä, että juoksun tilalle voi löytää jotain muuta melkein yhtä tykättävää. :) Juokseminen on vain niin, no se on huikeata.
VastaaPoistaJee sun tuhat-kilometreille! Toivon riittäviä pakkasia, että pääset juoksemaan jatkossakin! :)
Juoksua ei voi varmasti mikään täysin korvata mutta uskon että voit löytää lajeja joista saa yhtä isoja ja hyviä tunteita ja elämyksiä. Harmittava tilanne :-(
PoistaKyllä tämä tästä talveksi kääntyy ja saadaan taas vähän erilaisia liikuntakelejä!
Tonni täyteen ja vielä on vuotta jäljellä vaikka kuinka. Toivotaan että ei tule mitään vaivaa niin tuo satku menee rikki heittämällä.. :)
VastaaPoistaNäin uskotaan ja toivotaan. Satanen menee reippaimmillaan kahdessa viikossa joten aikaa on kyllä riittävästi :)
PoistaOnnea tonnin rikkomisesta, siihen verrattuna yks satanen ei oo enää mitään :-)
VastaaPoistaJoulukuun kahden ekan päivän aikana juoksin 22 kilsaa, tasaisella tahdilla se tarkoittaisi 341 kilometriä joulukuussa.. Haha, ei taida ihan olla sellaisen kuukauden vuoro ihan vielä. 120km on tavoitteena, siihen tähdätään ;)
PoistaVallan kreisi olo tulee, kun miettii, että niin sitä on vaan taas hölkötöllyt tyyliin halki Suomen :). Mulla taitaa kyllä tulla alhaisimmat kilsat moneen vuoteen :D.
VastaaPoistaNo niinpä, melkoinen siivu kun miettii sitä jossain kartalla.
PoistaKolikon toinen puoli on tosiaan se että koska vaan voi juoksut loppua kuin seinään määräämättömäksi ajaksi.. Tosin just siksi pitää nauttia silloin kun kulkee :)
En epäile yhtään etteikö taas joskus tällaiset tonnin vuodet ole sulle vain alkusoittoa.
Jes, tonni rikki! Mä uskon, että sä saat sen 1100 täyteen! :) Hyvin oot palautunut maratonilta, ja saanut eheän treenikuukauden sen päälle!
VastaaPoistaTarun kanssa ihmettelen kans tota halki Suomen juoksemista... ihan kummaa, että itekin olisin nyt jo kääntynyt takas ;)
Jee! Sulla on kyllä älyttömät kilsat. Mulla menee varmaan vielä 2-3 vuotta että tähtään tonne 1500 kilometriin :)
PoistaJee, onnea tonnin täyttymisestä! Mulla on jäljellä enää 38 kilometriä. :) Hieno tunne, kun koko vuoden mielessä pyörinyt tavoitteen täyttyminen on ihan nurkan takana.
VastaaPoistaHyvä me! Sulla menee kyllä tonni rikki reippaasti ennen joulua, mulla taitaa olla h-hetki vasta välipäivinä :)
Poista