tiistai 3. joulukuuta 2013

Treenivaatteet on mun aatteet.

Vaatteet tekee kuulemma miehen. Siitä en tiedä mutta tiedän että ei ne ainakaan kenestäkään tee urheilijaa vaikka tuntuu että moni niin luulee. Tästä huolimatta treenivaatteet on mullekin tärkeä asia ja mietin hyvin tarkkaan mitä laitan päälleni.

Mielestäni toimin tismalleen oikein vajaa kolme vuotta sitten kun aloitin. Kaivoin vaatekaapeista esiin vanhoja verkkareita, t-paitoja ym. Ne ajoivat asiansa loistavasti niin kävely- ja hölkkälenkeillä kuin salillakin kun tutustuin touhuun nimeltä liikunta. Muutaman kuukauden kypsyttelyn jälkeen tajusin että tämä touhu on tullut jäädäkseen ja aloin hankkimaan maltilla teknisiä paitoja. Ekat juoksutrikoot ostin noin vuoden juoksentelun jälkeen, sitä ennen mentiin vanhoilla raitaverkkareilla.

Salilla käytin siis ihan alussa tavallisia t-paitoja, sitten aloin käyttää teknisiä paitoja jonka jälkeen palasin taas t-paitoihin. Tavalliset puuvillakamppeet on edelleen käytössä voimailussa. Huomasin nimittäin että mulle ei ole juurikaan eroa treenitilanteessa paidan materiaalilla. Toki tekniset vaatteet hengittää jne. mutta eipä noi t-paidat mua millään tavallaan myöskään tukahduta.

Teknisissä vaatteissa on yksi ongelma: ne ovat tylsiä. Erot eri valmistajilla on lähinnä väreissä ja siinä missä kohdassa menee joku raita. Sellainen ei ole mun juttu.

Liikunta on mulle asennetta. Teen harjoitukset tietyllä asenteella ja odotan itseltäni aina kovaa asennetta siihen tekemiseen. Haluan että ne paidat ja treenivaatteet merkitsee mulle jotain, antaa pienen lisän siihen kokonaisuuteen.

Käytän salilla tällä hetkellä neljää eri paitaa, ne on kaikki tilattu ulkomailta. Suomesta löydän tosi harvoin jos koskaan tarpeeksi mielenkiintoisia juttuja joissa on sitä jotakin. Kaksi paidoista on jenkeistä, yksi Puolasta ja viime perjantaina saapui uusin tulokas Australiasta. Shortsit ja sukat on puolalaista designia, kengät on tehty Suomessa. Kaikissa on joku juju tai idea miksi just sen vaatteen printti on mulle tärkeä ja antaa jotain lisää siihen suoritukseen ja henkiseen lataukseen, luultavasti kukaan kanssatreenaajista ei kuitenkaan oikein tiedä mistä esimerkiksi jossain tekstissä on kyse. Tätä uusinta lukuunottamatta.


Joskus kesällä facebookissa pyöri mainos urheiluvaatteista. En yleensä koskaan avaa sellaisia mainoksia mutta nyt jostain syystä klikkasin. Tuo kuva iski muhun heti mutta olen tosiaan maltillinen ostamaan yhtään mitään. Paita jäi kummittelemaan mieleen kuukausiksi kunnes vihdoin pari viikkoa sitten päätin että kyllä se on saatava.


Meidän ruusunsävyinen vessa hämää, kyllä se valkoinen on :)


Se on päällä vielä hienompi kuin ruudulla. Monia yksityiskohtia joita en nettikaupan kuvista huomannut kuten tuo ympyröity "TRAIL RUNS to do". Juoksen maastopolkuja monta kertaa viikossa, ne ei ole mulle "to do" vaan "i always do" :) Nyt vasta tätä bloggausta tehdessäni huomasin että tuolla alhaalla keskellä lukee FREEDOM.. Jos juokseminen pitäisi kiteyttää yhteen sanaan niin se olisi se.


Pienissä kaupoissa on usein hyvä palvelu, myös netissä. Mun mielestä tää on nykyään hieno tapa että mukana on käsinkirjoitettu kortti ja vaikkapa jotain tarroja. Tilatessani viime talvena Puolasta tokan paketin sain kaupan päälle niin hienot sukat etten ole sen jälkeen käyttänyt salilla muita.

Paketti tuli Australiasta noin viikossa suoraan kotiin, ei postikuluja. Paita maksoi tasan 20 euroa. http://www.cycologygear.com , voin lämpimästi suositella.

Jos olen treenivaatteiden kanssa tarkka niin tietäisittepä mitä ajattelen tavallisista arkivaatteista :-) Ostan esimerkiksi farkut noin parin vuoden välein koska millilleen oikealla tavalla leikattuja ei vaan meinaa löytyä. Sitten kun löytyy niin niihin uppoaa viikon palkka. Olen myös ostanut ison osan meidän pojan vaatteista, jostain syystä harvemmin lastenosastolla niitä kasoja ja rekkejä selailee muita miehiä.. Onneks tämä ei ole mikään muotiblogi niin voimme jättää tämän aiheen tähän! ;)

8 kommenttia:

  1. Katoin syötteenlukijan kuvasta että KORKOkengät! No ei ihan. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko paha pettymys kun et löytänytkään mua korkokengissä? :) Sen bloggauksen aika on sitten myöhemmin.. Tosin onhan ne painonnostokengätkin korkokengät!

      Poista
  2. Yllättäviä paljastuksia, en olisi uskonut sinua vaate-hifistelijäksi. :) Itsellähän on periaatteena treenivaatteissa, että halpamerkkien alennuskoreista kaivetaan ne kuteet, jotka ei oo pinkkejä, ja jos mahtuu päälle niin hyvin kelpaa. :P No ei nyt ihan, mutta aika vähän kiinnitän huomiota treenivaatteiden ulkonäköön, tekniset ominaisuudet on toki tärkeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt tiedä oonko vaatehifistelijä.. :P mielelläni ostan kyllä halvempia kuin kalliimpia vaatteita, aina ei vaan löydy tarpeeksi hyvää edullisesti. Viimeks ostin täydelliset suorat housut 7 eurolla, siis ihan uutena kaupasta, oli jäänyt joku hajakoko rekkiin joka ei ilmeisesti sovi kellekään muulle miehelle. Mahtava löytö :)

      Mun juoksuvaatteet on myös ale-löytöjä, niiden väreillä tai muilla ei ole kyllä hirveästi väliä kunhan toimii lenkillä.

      Poista
  3. Siis häh, nyt loksahti suu auki... Käytät salilla neljää paitaa ja aina samoja sukkia??!! Miten tämä käytännössä tapahtuu. Järkytyin niin kovasti, että piti äkkiä laskea omia treenivaatteita, puhtaana tällä hetkellä: 4 juoksupaitaa, 3 salihousut, 2 ulkokiipeilyhousut, 2 sisäkiipeilyhousut, 2 juoksuhousut, ainakin 10 sali/kiipeilypaita sekä 4 "lämmittelypaitaa" ja yli 12 paria urheilusukkia (joiden joukossa kuitenkin vain kahdet superhyvät, jotka on varattu lähinnä juoksuun). Tämän lisäksi pesukoneessa ja pyykkikorissa tällä hetkellä runsaasti lisää kaikkia em. vaatteita... ja sitten tietysti vielä urheilurintsikat (joita on aina liian vähän!) ja "erityisjutut" kuten vaellussukat, juoksutakki, kerrastot jne.

    Mutta todellakin, en ymmärrä miten selviät :D Tai miksi musta tuntuu, että treenivaatteista on jatkuva pula?? Pesetkö aina heti treenin jälkeen vaatteet? Se olisi tietysti paras tapa toimia, mutta itse en kykene käsipyykkiin ja pyykkikonetta ei vaan voi kerrostalossa pyörittää joka ilta kovin myöhään enkä myöskään halua pestä vajaita koneita (taloudessa ei ole pientä lasta joten pyykkikasat painottuvatkin treenivaatteisiin)... mun täytynee kenties vähän miettiä sitä tarvitsenko tosiaan uusia treenivaatteita jatkuvasti... (jooo... tarvitsen!!)
    -blogiton

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! :-) Käyn tällä hetkellä kaks kertaa viikossa salilla joten kaksi pesua viikossa ehtii hyvin tehdä. Meillä tuota pyykkiä tosiaan tulee aika tavalla joten pesukone pyörii melkein joka päivä, joskus jopa kaksi kertaa päivässä, joten treenikamat menee aika nopealla rotaatiolla salilaukusta pesukoneeseen ja pyykkitelineeseen kuivumaan. Meillä ei ole pelkoa vajaista koneellisista, päinvastoin joskus tulee tuupattua jopa liian täyteen..

      Juoksutrikoot menee käsittääkseni huonoksi jos niitä jatkuvasti myllyttää joten pesen niitä harvemmin, samoin juoksutakkia. Eipä tuolla metsiköissä niin ole väliä onko vaatteet kuraisia ja hikisiä jo lenkin alussa vai vasta puolessavälissä...

      Poista
  4. Vastaukset
    1. On kyllä tosi hieno, tykkään kovasti. Tuolla firmalla on muutenkin monta paitaa jotka voisin ostaa, pitäis vaan ehkä harrastaa triathlonia tai maantiepyöräilyä muutenkin kuin katsojana että niitä kehtaisi käyttää :)

      Poista