Törmäsin Arttoriuksen blogissa taannoin hauskaan reilun kolmen minuutin treeniin jonka voi tehdä missä vaan ja josta voi tehdä ihan omanlaisensa sovelluksen.
Ei muuta kuin vaikka youtubeen ja kliks, Mobyn Flower soimaan.
Biisiä kuuntelemalla varmaan tajuaa heti mihin se on täydellinen? Kyykkäämiseen tietysti! Aina kun Sally menee alas, mennään kyykkyyn ja kun Sally nostetaan ylös niin noustaan sieltä. Kyykkyjä tulee yhteensä noin 30, juju onkin siinä että siellä alhaalla pitää aina pysyä vähän aikaa ja aina kun noustaan ylös pitääkin vajota taas alas.
Arttoriuksen jengi teki tämän 60/40 kilon levytangoilla mutta toimii mainiosti vaikka ilman mitään painoja syväkyykkyinä. Tai voi tehdä vaikka punnerruksia, jotain vatsarutistuksia tai ihan mitä vaan haluaa ja mihin tämän kokee soveltuvan.
Meillä täällä Kevyet kilometrit, raskaat raudat-sivuston pääkonttorissa on vietetty pikkujouluja harvase ilta viime viikkoina. Tilasin dvd-paketin jossa on kaikki Yksin kotona-elokuvat. Voiko mitään coolimpaa olla? Täydellisen jouluelokuvanautinnon kruunaa rahka, jonka kanssa söin eilen luumurusinasoppaa, sekä suklaapukit. Ne tuli tänä vuonna kauppoihin varmaan jo syyskuussa, maltoin mieleni ja ostin ekan joulukuun ensimmäisenä päivänä.
Pitää kyllä ehtiä katsomaan vielä ennen joulua Mutta mitä tapahtui joulupukille-elokuvat, tietysti ykkönen ja kakkonen molemmat. Ja kaikkien bodybuildereiden suosikkijoululeffa, Iso-Arskan Isäni on turbomies.
Ruokakauppakeikka viikonloppuna, vuoden kovin wod?
Jeij, hieno treeni! Pitäsköhän miunki yksinkotona leffat hommata, ne olin penskana aivan mahoton YK-fani :D
VastaaPoistaSuosittelen! Toi dvd-paketti maksoi noin kympin, kaikki neljä leffaa. Kai ne usein tulee telkkaristakin mutta ei mun mielestä tänä jouluna.
PoistaJooh, tuon reenin voi tosiaan tehdä vaikka kyykyillä tai punnerruksilla tai vaikka burpeessia kehiin.
VastaaPoistaHei YK eka on hyvä. Niistä muista en edes tiedäkään.
Paras joulufiilisleffa on silti siirappisen <3<3hunajainen Love Actually. Ups, saiks tätä paljastaa, karskin(hah) miehen maine katosi lopullisesti.
Musta nuo suklaajoulupukit on hieman...arveluttavan näköisiä. Tai sit mä olen vain arveluttava joten lakkaan tämän älyttömän kommentin kirjoittamisen tähän.
Ja sinä voisit tehdä sen muscle-upeilla? :D
PoistaEka ja vielä tokakin YK on oikeasti aika hauskoja jos ei liikaa keskity siihen että lopulta se on aikamoista väkivaltaviihdettä koko perheen elokuvana. Mutta mikäs tässä kun aikuisia ollaan :) Kolmatta ja neljättä en ole vielä uskaltanut katsoa, ehkä joulunpyhien aikana sitten.
Romanttinen komedia Hugh Grantilla kuulostaa pahalta, en usko että pystyn tuohon. Taidan pysytellä jouluaiheisissa sekoiluelokuvissa kuten Joulupuu on kärvennetty.
Joo on kyllä todella fyysinen treeni. Itsellä loppu leikki kesken puolentoista minuutin kohdalla kun kyykky ei vaan enää tullut ylös. Tosta pyörii youtubessa klippi jossa kyykkyjen sijasta tekee käsilläseisontapunnerruksia ilman tukea...
VastaaPoistaTeit tolla 60 kilolla? On kyllä rankka setti. Voisin tehdä tota jouluna eri variaatioilla olohuoneessa ettei ihan paikat jämähdä jos pidän tuon kolme päivää treenivapaata.
Poista