maanantai 30. joulukuuta 2013

Crossfit-karsinnat päättyivät, katse kohti finaalia.

Crossfit Winter Warin kolmeosainen karsinta päättyi jo ennen joulua mutta erinäisten kiireiden vuoksi en ole vielä ehtinyt niistä kirjoittamaan. Tämän blogin edelle menee kuitenkin aika monta asiaa, jos pitää valita niin tottakai harrastan mieluummin urheilua kuin kirjoitan siitä. Olen myös pyrkinyt tasapainoilemaan sen kanssa mistä kirjoitan eli sopivassa suhteessa omia treenejä ja mietteitä omista harjoituksista ja toisaalta sitten erilaisista urheiluilmiöistä ja tapahtumista. Mun mielestä jako on ollut ihan hyvä ja toimiva, ainoa ongelma on että edelleen mulla on listalla koko ajan 5-10 aihetta joista haluan kirjoittaa mutta ei ole ollut aikaa.. Ens vuonna sitten ;)

Winter War-karsintojen kolmas laji oli siis se paljon odotettu amrap, 10 minuuttia rinnallevetoja, leuanvetoja, boksihyppyjä ja tuplanaruhyppyjä. Tämä oli näistä lajeista tyypillisimmillään crossfittiä, erilaisia levytangoilla ja omankehon painoilla tehtäviä harjoitteita kelloa vastaan kohtuullisen pitkän ajan. Oli myös selvää että tämä laji tulisi nostamaan tuloslistalla niitä joilla on vahvin crossfit-tausta ja mm. tärkeää, kovaa kilpailukokemusta.

Ennakoin että kaikki edelliset mestaruudet kotiin vienyt kaksikko Aronpää & Koskinen veisi tämän lajin mutta hitusen meni pieleen. Turun tykki Saara Laaksonen teki käsittämättömät 270 toistoa, Essi Koskisen saldo oli sekin kova 264. Kaikki muut jäivät kauas taakse, esimerkiksi kolmanneksi parhaan tuloksen (244) tehnyt Tea Tähtinen. Crossfit Porin kasvatteihin kuuluva ja Emilia Leppäsen tapaan voimistelutaustan omaava Tea on tekemässä kovaa paluuta lajin kotimaiselle huipulle. Tea oli vuonna 2012 ensimmäisten SM-kisojen hopeamitalisti ja viime vuoden Winter War-karsintojen 5. Hän vaikuttaa nykyään pääkaupunkiseudulla ja edustaa Crossfit Espoota.

Naisten lopullinen tuloslista on häkellyttävän samankaltainen kuin viime vuonna: (suluissa sijoitus viime vuoden karsinnoissa)

1. Emilia Leppänen (4.)
2. Saara Laaksonen (2.)
3. Janika Jalonen (6.)
4. Essi Koskinen (1.)
5. Anna Kuokkanen (ei osallistunut vuosi sitten)
6. Tea Tähtinen (5.)

Tuttuja nimiä, neljä parasta olivat jopa täysin ylivoimaisia. He olivat jokaisessa kolmessa lajissa kärkikahinoissa, suoritus johon yksikään mies ei pystynyt. Aivan täydellisen haamusuorituksen joutuu tekemään jos joku tämän porukan ohittaa ja kiilaa finaaleissa kärkeen. Anna Kuokkasta en muista nähneeni aiemmissa kisoissa, ilmeisesti tämä on debyytti tällä tasolla. Crossfit on melkoinen lajien sulatusuuni, Annan taustalla on SM-tason koripalloa.

Miesten puolella Aronpää oli viimeisen lajin kovin, Jonne Koski jäi vain kahden toiston päähän Mikosta. Miesten puolella homma oli kuitenkin tasaisempaa niin tässä viimeisessä lajissa kuin koko karsinnassakin. Tuloslistaa selailemalla voi huomata mielenkiintoisia asioita. Ensimmäisen lajin kovimpia suorituksia tehneistä kavereista moni ei pärjännyt enää toisessa ja kolmannessa lajissa ja finaali jäi haaveeksi. Top10-suorituksia yksittäisissä lajeissa tehneistä suurin osa pääsi mukaan Tampereen kisoihin mutta jokaisessa lajissa, niin naisten kuin miesten puolella, nähtiin yksittäisiä huipputuloksia kilpailijalta joka ei kuitenkaan pärjännyt riittävän hyvin muissa lajeissa. Tämä on juuri crossfitin suola, vaikka olisit huippu yhdessä tai jopa kahdessa lajissa niin se ei riitä, pitää olla riittävän hyvällä tasolla jokaisella osa-alueella.

Miesten puolellakin tutut nimet olivat kärjessä, ainakin kymmenen ekaa jätkää oli mukana jo viime vuonna. Aronpää ja Hakunti olivat myös vuosi sitten karsintojen ykkönen ja kakkonen.

Huipputekijöitä tulee kuitenkin varmuudella olemaan sivussa Tampereen kisoista. Vuoden 2012 vitonen ja viime vuoden kolmonen Ulrika Nieminen ei ole mukana, hänhän on tehnyt tänä vuonna myös kovaa jälkeä Masters-sarjoissa, kolmossija Ruotsin Nordic Showdownista ja ylivoimainen voitto Karjalan Kovimmassa jokaisessa lajissa. Myös viime vuoden karsintojen kolmonen Sari Rautiala on ulkona. Miesten puolelta puuttuu viime vuoden finaalin kolmonen, Jussi Mutikainen, ja kahden edellisen vuoden finaaleissa nähty Björn Kullberg. En tiedä kaikkien poisjääntien ja karsintojen keskeyttämisten syitä mutta esimerkiksi vammat ja sairastelut kuuluvat tietysti aina urheiluun. Niin ikävää kuin poisjäännit ovatkin niin itse keskityn aina mieluummin niihin jotka ovat mukana.

Finaali käydään siis lauantaina 1. helmikuuta Tampereen Areenalla, isossa urheiluhallissa. Tarkkaa aikataulua ei ole vielä julkistettu mutta näissä isoissa yksipäiväisissä tapahtumissa eka laji on yleensä aamulla, esimerkiksi klo 8, jonka jälkeen kilpaillaan noin 10-12 tunnin ajan. Lajien välillä on taukoa keskimäärin vartista reiluun tuntiin. Lippuja voi ostaa jo nyt Tiketistä , viime vuonna kisa käytiin tavallisella crossfit-salilla joka tuli todella täyteen ja mattimyöhäiset taisivat jäädä ovien ulkopuolelle. Areenalla on paljon tilaa mutta toisaalta laji on myös niin kovassa nosteessa että parituhatta katsojaa ja täysi tupa on ihan mahdollinen. Aiempien vuosien kisapaikka, tavallinen cf-sali, on saattanut jättää osan katsojista kotiin ja  yleisötapahtumille tarkoitettuun areenaan on helpompi ehkä lähteä vaikka koko perheen voimin kuten mihin tahansa urheilutapahtumaan. Crossfit on yleisön kannalta erittäin inspiroivaa seurattavaa, suosittelenkin kaikkia lähtemään kisoihin hakemaan poltetta ja intoa omaankin harjoitteluun :)

Ajattelin heittää vielä loppuun omia toiveita siitä millaisia lajeja haluaisin nähdä finaaleissa.

- Pitkä juoksu

Crossfit Gamesit ovat alkaneet viime vuosina triathloneilla, maastojuoksuilla ja vastaavilla mutta Suomessa niitä ei ole nähty. Ikävä kyllä talvi ja käytössä oleva areena asettavat haasteita, teoriassa kisat voisivat alkaa jo perjantai-iltana tai vaikka aikaisin lauantaiaamuna jossain pururadalla juostavalla vitosella tai kympillä.

- Boksihyppy ladder

Erilaisia laddereita on nähty kisoissa paljon. Yleisimmin niissä tehdään tempauksia tai työntöjä, kisa-alue on täynnä tankoja joihin on lastattu kiekkoja esimerkiksi viiden kilon korotuksilla. Suunnittelemassani ladderissa olisi boxeja viiden sentin välein, naiset voisivat startata vaikka 40 sentistä ja miehet 50 sentistä. Klassinen vauhditon tasajalkahyppy mahdollisimman korkealle. Tällaista ei ole tietääkseni koskaan ollut missään kisoissa.

- Penkkipunnerrus

Eri salien ohjelmoinnissa tehdään säännöllisesti penkkipunnerrusta - tai jos tarkkoja ollaan niin yleensä floorpressiä koska penkkipunnerruspenkkejä ei cf-saleilla ole käytössä. Floorpressissä "telineen" voi kyhätä asettelemalla vaikkapa levypainoja kasoihin, tanko asetellaan näiden päälle ja itse mahtuu hyvin lattialle niiden alle makaamaan. Jos ihan tarkkoja ollaan niin liike on hieman erilainen kuin perinteinen penkkipunnerrus mutta se ei nyt liity tähän :D Bench / floor pressiä en ole kuitenkaan koskaan nähnyt missään crossfit-kisoissa vaikka kaikkia muita voimanostolajeja on säännöllisesti nähty.

- Voima x kesto

Tässä lajissa tehtäisiin tietty aika, esimerkiksi 3 tai 5 minuuttia, yhtä liikettä (tempaus, kyykky, maastaveto, työntö, whatever). Jokainen saisi valita minkä tahansa painon jota liikkeessä käyttää. Pisteytys tapahtuisi kertomalla painon toistojen määrällä. Esimerkiksi sata toistoa sadalla kilolla toisi 10 000 pistettä, 50 toistoa 75 kilolla 3750 pistettä jne. Tämä olisi paitsi raskas, myös erittäin taktinen laji kun jokaisen pitäisi nopeasti arvioida mikä on maksimipaino jota pystyy liikuttamaan ilman taukoja. Onkohan tällaista toteutusta nähty ikinä missään muussakaan lajissa?

- Vahvamies-laji

Crossfit on lainannut lajeja painonnostosta ja voimanostosta, olisiko seuraavaksi aika siirtyä vahvamies-lajeihin? Krusifiksit, rekan vedot ja atlas-kivet voivat olla vähän liian heviä settiä mutta miten olisi jonkinlainen tavaran lastaus? Kilpailijoiden pitäisi esimerkiksi kantaa viisi 50 kilon levypainoa vaikkapa 50 metrin päähän, lastata ne johonkin kelkkaan ja työntää takaisin lähtöpaikkaan.

Tai sitten voisi.. No joo, ehkä tähän on hyvä lopettaa. Crossfit-karsinnoissa ja -kisoissa on nähty viime vuosina lajeja joita olen tässä blogissa arvuutellut. Joko Dave Castro ja muut crossfit-kisojen pääjehut lukevat näitä google translator kuumana tai sitten olen kova veikkailemaan. Kumpikohan on todennäköisempää? :D

4 kommenttia:

  1. Siul on niin paras tyyli kirjoittaa! :) tykkään kovasti.

    Ja ideat oli hyviä, toi tavaran lastaus oli minun lemppari idea! Jos itse osallistuisin joskus kisoihin, olisin mielissään tavaran lastaus-haasteesta. :)
    Ajattelin lähteä nyt alkuvuodesta kokeilemaan crossfittiä tänne Vantaan salille. Saa nähdä tykkäänkö, vaikuttaa kyllä super mielenkiintoiselta ja kaverit ovat veikanneet, että asenteeni puolesta jäisin koukkuun ko lajiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että kelpaa!

      Kannattaa ehdottomasti kokeilla crossfittiä, vaikka ei jäisikään salin jäseneksi niin siitä saa paljon eväitä treenaamiseen millä tahansa kuntosalilla tai vaikka kotona. Täältä blogeista voi lukea myös Crossfit Vantaan kävijöiden juttuja, ainakin Jonna1983 ja PonysFit-blogia kirjoittava Tony käyvät siellä.

      Poista
  2. boksihyppy ladder on hauska idea, samoin kun lastaus laji ;) katotaan mitä sieltä tulee..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ois kyllä hauskaa jos joku näistä nähtäisiin ihan käytännössä. Yks hieno osa crossfit-kisoja on tulevien lajien veikkailu ja sitten niiden paljastaminen.

      Poista