Pelkurin iltalenkki.

Liikun pääsääntöisesti aamupäivisin. Juoksulenkillä ja salilla olen lähes poikkeuksetta klo 10-13 välillä. Joulun lähestyessä alkaa olla vähän kaikenlaista kiirettä niin töissä kuin kotona joten sopiva aika löytyy ehkä paremmin jostain muusta ajankohdasta. Eilen illalla olin lähdössä metsään juoksemaan valaistulle kuntoradalle yhdeksän jälkeen, hyvin harvinainen treeniaika mulle.

Auto parkkiin ja kohti metsikköä mutta mitäs ihmettä? Yksikään lamppu ei palanut. Seija oli kaatanut niin paljon puita sähkölinjoille että kuntorata ei ollutkaan valaistu. Joku äijä juoksi samassa metsästä ulos ilman mitään valoa, taisi osata aika hyvin sen pururadan ulkoa kun osasi juosta sen pilkkopimeässäkin!

Mulla oli otsalamppu joten ajattelin tehdä pienen kierroksen polun alkupäässä, muutaman sadan metrin päässä olisi risteys josta lähtee monta eri polkua tai sitten voi tulla ulos metsästä. Mietin kuumeisesti lähdenkö otsalampun kanssa juoksemaan sitä kuntorataa, osaan sen kyllä vaikka unissani mutta metsä.. Hitto, se on kyllä pelottava paikka. Näin myöhään illalla siellä ei olisi todennäköisesti ketään muuta joten jokainen rasahdus otsalampun pienen valokeilan ulkopuolella tarkoittaisi karhua, sutta tai lenkkeilijöitä vaanivaa psykopaattia. Oikeasti se tarkoittaisi käpyä nakertavaa oravaa mutta tällaiselle kaupunkilaispojalle metsikkö on pelottava paikka jopa keskellä päivää.

Pakko se on myöntää, jänistin. Tulin pois metsästä siitä risteyksen kohdalta. Sen risteyksen takana - siis keskellä metsikköä - on ulkoliikuntapaikka jossa on painonnostotankoja, rekkitankoja, pystypunnerrustukkeja, vatsarutistuspenkkejä jne. Ja jumalauta joku kolisteli siellä painoja! Ennen kymmentä illalla, pilkkopimeässä, ilman mitään valoa. Sitä minäkin sanon jo kovan luokan voimaharjoitteluksi! Hardcore!

Lähdin sitten kipittelemään pyöräteitä pitkin valtatien reunaa. Ilma oli hämmentävän lämmin joulukuun puolessa välissä myöhään illalla, +7C ! Huh. Sade kuitenkin piiskasi ja joku myrsky oli jälleen nousemassa. Toi pyörätiekin alkoi tuntua pelottavalta. Keskellä pyörätietä oli valkoinen, uudelta ja hyväkuntoiselta näyttävä pyöräilykypärä. Ei hitto. Joku on kolkannut pyöräilijän, raahannut sen sinne metsikköön ja vain kypärä on jäänyt jäljelle. Tismalleen samassa paikassa juostessani kesällä joku oli heittänyt myös hyväkuntoiselta näyttävän pyörän lastenistuimen siihen samaan kohtaan. Ehkä joku pyörävaras asuu sen tien varrella ja keikalta kotiin polkiessaan heittelee ylimääräisen irtotavaran pyörästä aina tohon samaan paikkaan? Muuten tuntuu aika oudolta sattumalta.

Loppureitti kulkikin lähellä kaupungin keskustaa, se ei mua pelota, ei edes yöllä. Porttikongit ja alikulkukäytävät on päinvastoin mukavia. Mutta metsä on mystinen paikka, ainakin jos on katsonut kauhuelokuvia ja Salaisia kansioita yhtä paljon kuin minä. Siellä on salaisia seremonioita kuun valossa, vampyyrejä, ihmissusia ja peikkoja. Ja kajahtaneita juoksijoita.

Oikeasti joku juoksija oli löytänyt joskus tolla mun paljon juoksemalla maastoreitillä puuhun hirttäytyneen miehen. Se tapaus välillä hiipii mieleen.. Voi olla ettei tulisi juostua ainakaan samaa reittiä vähään aikaan. Elokuvissa aina ruumiin löytää muuten lenkkeilijä. Ois hienoa jos se ois urbaania legendaa. Kuka muu tosin noita pusikoita koluaisi kuin hölkkäilijä tai koiran ulkoiluttaja.

Sade piiskasi ja olin läpimärkä autolla, en muista koska olisin kastunut noin pahasti lenkillä vaikka hölkkäilin vain reilut puoli tuntia. Miten niin oma mieli on pahin vastustaja ja se mitä et näe pelottaa?

kuu paistaa heleästi, kuollut ajaa keveästi, etkö pelkää, elävä?

Ehkä mustakin tulee juoksumattojuoksija, jää sateet ja möröt kokematta. Not!