Päätin siirtää perjantain juoksulenkin viikonlopulle ja menin muun perheen kanssa pitkästä aikaa uimaan. Olipas muuten mahtavaa. En ole ollut uimahallissa kevään jälkeen ja jos avantoa ei lasketa niin kunnollisesta uimisestakin on useampi kuukausi, elokuussa oltiin maauimalassa ja syyskuussakin oli joku pikainen pulahdus järvessä. Mutta lämpimässä sisällä uiminen on ihan erilaista, ei tule vilu vaikka pulikoisi tuntikausia. Uin aluksi satasen ja se on kyllä mulle ihan sopiva matka, karmea tyylini on erittäin hidas ja kuluttaa voimat nopeasti loppuun :) Kyllä mä sen uinnin vielä jonain päivänä opettelen.. Pääpaino oli kuitenkin rentoutumisessa ja perheen kanssa touhuilussa: poreallasta, vesiliukumäkeä, lasten altaissa hassuttelua. Monta kertaa kylmävesialtaassa, kolmessa erilaisessa saunassa.. Kyllä kroppa ja lihakset rentoutui. Loistava päätös skipata suunniteltu treeni!
Lauantaina palauttelu ja rentoutuminen jatkui, vietettiin avovaimon kanssa kahdenkeskistä laatuaikaa ja päätettiin tehdä todennäköisesti syksyn viimeinen pieni patikointiretki yhden piskuisen järven ympäri. Matkaa olisi reilu 4 kilometriä joten rauhassa köpötellen ja maisemia katsellen siihen kuluisi ehkä tunti tai pari.
Aurinko paistoi tosi hienosti kun lähdettiin liikkeelle mutta nopeasti se katosi pilvien taakse ja syksyinen harmaus otti vallan.
Ne pari senttiä lunta mitä oli edellisinä päivinä satanut oli pysynyt aika hyvin maassa täällä metsän keskellä.
Lumen ja lähellä nollaa majailevan lämpötilan myötä pitkospuut olivat ihan hullun liukkaita. Eteneminen ei todellakaan ollut mitään reipasta kävelyä vaan luistelun ja hiihtämisen välimuotoa - käsijarru päällä.
Luontopolusta iso osa eli noin 90% oli muuten pitkospuita, ihan uskomaton juttu ettei kumpikaan liukastuttu ja kaaduttu. Jalassa oli saappaat joten välillä oli järkevämpää kävellä pitkospuiden sijaan niiden vieressä.
Noin puolivälissä reittiä oli lintutorni.
Hienot maisemat, tää on kuulemma Suomen parhaita pieniä järviä lintujen bongaamiseen.
Polku oli välillä vähän omituinen, se kiersi rannan lähellä olevia taloja omaan makuuni liian kaukaa mm. pyöräteiden kautta joten poikettiin välillä polulta ja mentiin järven rantoja.. Pöljänpolku on mun vakiojuttuni, vaikka kuljettaisiin miten hyvin opastetuilla reiteillä niin aina tulee jossain vaiheessa lähdettyä ryteikköjen, ojien ja umpeen kasvaneen metsikön halki. Selvittiin ilman pahempia vaurioita, hypyt ojien yli onnistui ja ainakin syke vähän nousi ;)
Tiedättekö ne huvipuistojen pahviset taulut joissa hahmojen päiden kohdalla on reikä ja sinne saa työntää oman naaman tilalle? Tää taisi olla luonnon vastine sille. Tosi hauska bongaus.
Päätettiin lopussa mennä just sinne minne polun opasteet vei. Pettymys olikin suuri kun loppupätkä meni jotain soratietä talojen vieressä ja lopulta vaihtoehtoina oli mennä jonkun pihaan tai kävelle rautatien reunaa! Huh huh, opasteita ei näkynyt enää missään. Välillä nämä luontopolut ja retkeilyreitit on kyllä tosi heikosti hoidettu ja opastettu. Mentiin sitten radanviertä kun tiedettiin auton olevan noin puolen kilometrin päässä ja radan lähellä. Lopulta tämäkin reissu oli aika mukava lauantaiseikkailu :-)
Eilen sunnuntaina lähdin juoksemaan sitä perjantailta pois siirtämääni juoksulenkkiä. Alkuperäinen idea oli lähteä lenkille puoliltapäivin mutta viikonloppuisin ei tosiaan ole mihinkään kiire, lähdin juoksemaan tasan kolmelta :)
Se oli lopulta aika hyvä juttu, tajusin että aurinko laskisi jo puolen tunnin päästä, tämä tekisi lenkistä mukavan vaihtelevan olosuhteiden muuttuessa. Tarkoitus oli juosta noin 13 kilometrin metsälenkki käyttäen osaksi valaistuja kuntoratoja ja osaksi valaisemattomia maastopolkuja ja piti miettiä koska uskaltaa vielä lähteä metsä-etapeille. Olisi varmaan järkevää laittaa varmuuden vuoksi otsalamppu juoksutakin taskuun mutta minähän en ihan täydellä pakalla pelaa.
Ekat kolme kilometriä valaistua polkua, kello taisi olla noin 15.20 kun siirryin valojen loisteesta pimeään metsikköön. Valoa oli vielä aika hyvin vaikka aurinko laskikin, polulla oli tosin niin vähän lunta että se ei kyllä juurikaan valaissut. Välillä jossain kaukana metsän keskellä pilkotti valaistun kuntoradan valot.
Kello oli noin 15.45 kun lenkki oli puolessa välissä ja piti päättää juoksenko viimeiset 6-7 kilometriä valaistua polkua vai vedänkö vielä yhden maastolenkin. Ei ollut vielä kovinkaan hämärää joten ei muuta kuin metsikköön. Aukeilla osuuksilla oli tosi valoisaa, niissä kohdissa jossa puustoa oli enemmän tuli melkein täysin pimeää. Näin kuitenkin kaikki kivet ja juurakot ja eteneminen oli ihan normaalia hölkkäilyä.
10 kilometriä oli täynnä, kello oli arviolta 16:10 ja lähdin viimeiselle kolmoselle valaistua polkua pitkin kohti autoa. Olin just oikealla hetkellä oikeassa paikassa, metsä ympärillä oli pimeää ja valoista oli suurta hyötyä. Olin jo pettynyt kun ajattelin että tästä ei tulisikaan odotuksista huolimatta talven ekaa lumisadelenkkiä mutta just kilometriä ennen autoa alkoi sataa lunta.
On se vaan kaunista. Pimeä metsä taustana, valokeilassa lumisade.
Hienosta viikonlopusta oli hyvä lähteä viimeiseen rutistukseen, 1100 kilometrin vuositavoitteesta uupuu vielä 145 juoksukilometriä. Tänään kuitenkin voimailua salilla, rauta ja kroppa liikkui siihen malliin että viikonlopun rentoilut ja fiilistelyt olivat tehneet tehtävänsä. Olin iskussa!
Nyt on maanantain luistelujen ja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti