Myrskyn ratsastaja ja Autiotuvan tyttö.

Myrskyvaroitus: Perämeri: Pohjoismyrskyä 23 m/s. Pohjois-Itämeri, Ahvenanmeri, Selkämeri ja Merenkurkku: Pohjoisen ja luoteen välistä myrskyä 21 m/s. Kovan tuulen varoitus: Suomenlahden länsiosa ja Saaristomeri: Luoteistuulta 19 m/s. Suomenlahden itäosa: Luoteistuulta 17 m/s. Saimaa: Luoteistuulta 14 m/s.
Aallokkovaroitus: Pohjois-Itämeren itäosassa, Selkämeren eteläosassa ja Perämeren eteläosassa esiintyy tänään kovaa aallokkoa, jossa merkitsevä aallonkorkeus ylittää 4 metriä. 

Tänään piti olla taas vuorossa se tavallinen aamupäivän lenkki. Yleensä kun asennoidun näin, lenkissä ei ole mitään tavallista.

 Seuraan sääennusteita tarkasti ja tiesin että tänään olisi tuulista. Mutta niinhän rannikolla aina on! Vuodessa on 360 tuulista päivää. Ne loput viisikin olisivat jollekin sisämaan asukille tuulisia, meille ne ovat tyyniä.

Tuuleen tottuu koska se on aina läsnä. Mulla oli lapsena reilun kolmen kilometrin koulumatka johon sisältyi kaksi kilometriä pitkä suora. Muistelen että aina kun pyöräilin kouluun tai koulusta kotiin, oli vastatuuli. Tuskin se on edes teoriassa mahdollista!

Tuulta on täällä opittu käyttämään hyödyksi, se mm. kuivaa pyykit nopeasti. Tosin pyykkipoikia ei parane säästellä tai sadan kilometrin päässä ihmetellään taivaalta satavia Craftin juoksutrikoita. Jos ei itse jaksa harventaa metsäänsä niin kyllä joku Tapani sen hoitaa.

No mutta takas siihen lenkkiin. Yleensä juoksen metsässä eikä siellä huomaa tuulta juuri koskaan, tuulen pitäisi puhaltaa juuri polun myötäisesti että se pääsisi kukistamaan puuston tarjoaman suojan. Mutta tänään olin päättänyt juosta pitkää suoraa soratietä peltojen reunoilla. Reilun puolentoista kilometrin prologi ja jälkikirjoitus, siinä välissä kolme kertaa päästä päähän tuo kahden kilometrin tie. Yhteenlaskettuna siitä tulisi viidentoista kilsan aamupäiväkirmaus.

Heti kun pääsin sen soratien alkuun, se iski. Uskomaton vastatuuli! Tuuli ja lippis on klassisen huono yhdistelmä lenkillä mutta mulla oli pipo! Tämä puhuri olisi repinyt piponkin päästä ellen olisi painanut käsiä korvia vasten. Tuuli tuli edestä niin suoraan kuin mahdollista, juoksin merta kohti ja sieltä se tuuli oli tänne matkalla.

Eteneminen oli jonkinlaista kaatumista eteenpäin samalla henkeä haukkoen. Olisin nauranut ellei olisi pitänyt keskittyä taistelemaan. Tunne oli kuin juoksumatolla jossa on 15% kallistus - tosin juoksin täysin tasaista tietä. Katsoin jalkoja, ne kyllä tekivät duuniaan mutta tuntui kuin olisin paikallani. Tosielämän juoksumattosimulaattori!

Nauratti sekin ajatus että just tänään ja just tällä tiellä päätin juosta 15 kilsaa. Tämä sama tolkuton tuulitunneli pitäisi vetää kuusi kertaa.

Tien päässä käännyin takaisin ja tajusin että hommahan toimii toisinkin päin. Aivan kuin joku tuuppaisi mua selästä eteenpäin! Kontrastia lisäsi se että aina myötätuuliosuudella aurinkokin paistoi kauniisti pilvien välistä. Fiilis oli kuin pomppisin Hipsun ja Tiivi-Taavin kanssa kukkakedolla käsi kädessä. Miten 180 asteen käännös juoksupolulla voi joskus vääntää ruuvin totaalisesti armottomosta auvoiseen? Levitin kerran kovan puuskan iskiessä käteni ja voin vaikka vannoa että lensin sata metriä eteenpäin vajaassa kymmenessä sekunnissa!

Tämä kaikki toistui kolmeen kertaan. Kolme kahden kilometrin vastatuuliosuutta, kolme kahden kilometrin myötätuuliosuutta. Lopussa olin väsynyt mutta onnellinen. Lehdettömät puut ovat minusta usein näyttäneet masentavilta mutta nyt nekin olivat kauniita, nostin katseen jaloista ja kuraisesta soratiestä ja ihastelin niiden taivasta vasten piirtyvää silhuettia.

Kun olin kolmannen ja viimeisen kerran kääntöpisteellä, joka oli erään sillan alla, katsoin sitä massiivista betonia tarkemmin ja muistin miksi se on yksi suosikkipaikoistani juoksulenkeillä.

Avovaimo lähtee tänään illan pimetessä otsalampun kanssa vaeltamaan metsäreiteille ja kokeilee millaista on yöpyä autiotuvassa talven kynnyksellä. Myrskyn ratsastajalla ja Autiotuvan tytöllä riittää varmaan huomenna paljon juteltavaa.