Olen nyt osallistunut reilun parin vuoden aikana noin kymmeneen juoksutapahtumaan ja ihmettelen edelleen miksi sarjoja pitää olla niin paljon. Joissakin tapahtumissa sarjat on jaoteltu viiden, joissakin kymmenen vuoden välein. Mutta miksi? Onko ikä joku mittari joka jakaa ihmiset tasaisiin ryhmiin? No ei varmasti ole!
Monessa tapahtumassa ikämies- ja -nais-sarjoissa juostaan kovempia aikoja kuin kuntosarjoissa tai kilpasarjoissa. Joissain tapahtumissa kilpasarjaan osallistuu viisi juoksijaa. Joskus kuntosarjojen parhaat voisivat olla pokaaleilla kilpasarjoissa. Pienissä tapahtumissa juoksijoita on niin vähän että joissain sarjoissa pokaaliin, tai jopa voittoon, riittää pelkkä osallistuminen. Mutta miksi näin pitää olla?
Siihen on kai yksi syy: pokaalit. Viimeksi Rautaveden maratonilla pyörittelin päätäni katsellessani palkintopöytää. Pitääkö muutaman sadan juoksijan tapahtumassa todella jakaa 50 pokaalia?
Eri ikäisten lisäksi voisi olla omat sarjat erimerkkisillä tossuilla juokseville, kyllähän ne vaikuttaa paljon suoritukseen. Oma sarja niille jotka juoksevat alle 500 kilometriä vuodessa, 500-1000km vuodessa, 1000-1500km vuodessa. Omat sarjat positiivisesti ajatteleville ja synkkyyteen taipuvaisille, onhan kestävyysjuoksu henkinen kamppailu ja posiitiviset pärjää paremmin kuin tilannettaan surkuttelevat. Aina mukana on niitä jotka ovat just tervehtyneet flunssasta. Tai mykoplasmasta tai plantaarifaskiitista. Voisko niille järjestää myös oman sarjan? Pienemmissä tapahtumissa olisi yksi yhteinen sekalaisten toipilaiden sarja ja HCM:lla jokaiselle diagnoosille oma sarjansa.
Joku varmaan ajattelee että olen katkera kun en ole koskaan saanut pokaalia. No en tosiaan ole saanut, eikä mun mielestä mun olisi kuulunutkaan saada. Joskus olen ollut viimeinen, joskus puolessavälissä tuloslistaa, kesällä yhdessä kisassa pokaali jäi parin sekunnin päähän ja olin neljäs. Mutta ei se kyllä jäänyt kaivelemaan, en todellakaan olisi mielestäni ansainnut mitään pokaalia! Olen vielä täysi raakile ja aloittelija, pelkkä sunnuntaihölkkäilijä. Enkä muutenkaan halua kilpailla ketään vastaan, juoksutapahtumissa muut osallistujat tsemppaavat ja kannustavat tekemään parhaimpani, eivät he ole mitään vihollisia tai vastustajia.
Mitä jos juoksutapahtumissa ei olisikaan perinteisiä tuloslistoja ja paremmuusjärjestyksiä? Olisi vain nimet aakkosjärjestyksessä ja perässä aika. Se riittäisi ainakin mulle mainiosti ja luulen että monelle muullekin osallistujalle. En edes muista mitään sijoituksiani, ajat kyllä. Eräs tuttu kysyi maratonin jälkeisenä päivänä mikä mun sijoitus oli. En osannut vastata, ei mulla ollut hajuakaan. Se aika kyllä painui mun mieleeni niin tarkasti että tuskin koskaan unohtuu. Varmaan ne oikeat juoksijat jotka taistelee pokaaleista muistaa sijoituksetkin.
Monessa lajissa tää on ihan oikea ongelma. Harrastajia tai ainakin kilpailuihin osallistuvia on niin vähän että mitaleille pääsee pelkästään osallistumalla kuten Ylen urheilutoimittajalle kävi naisten penkkipunnerruksen SM-kisoissa pari vuotta sitten. 40 kilon penkkipunnerruksella taisi irrota SM-pronssia. Toisissa lajeissa SM-tason kilpailut eivät ole avoimia vaan kilpailuun päästäkseen täytyy suorittaa tarpeeksi hyvä tulos, näin toimitaan mm. painonnostossa. Täten SM-mitaliin vaaditaan jo tietty perustaso, pelkkä kisapaikalle saapuminen riitä.
Juoksijoita on kuitenkin Suomi täynnä, eihän täällä muuten järjestettäisi noin 600 juoksutapahtumaa vuodessa. Mitä jos pienemmissä tapahtumissa oltaisiin ihan vaan yhdessä sarjassa, korkeintaan jako voisi olla naisiin ja miehiin mutta eipä sekään olisi välttämätön. Pienemmissä tapahtumissa parhaat naiset pärjäävät kyllä miehillekin.
Kun menen viivalle ja laitan numerolapun rintaan, yritän olla parempi kuin ennen, en parempi kuin muut. Paras minä riittää mulle.
En määkään tajua niitä monia sarjoja ja palkintojenjakoja. Vähempi riittäis aivan hyvin. =)
VastaaPoistaNäin on. Menee vähän mieli koko palkitsemisesta kun kaikki saa jotain. Monessa muussakin lajissa on jostain syystä näin.
PoistaOon miettiny tuota samaa monesti. Ja sit, mikä se ihmisten ajatusmaailma oikeen on, kun osallistuu kuntosarjaan ja voittaa ja sillä tuloksella vois olla kilpasarjan vitonen. En ymmärrä. Mut miun tavotteet onkin yleensä niinkin eksoottisia kuin "Hengissä maaliin" "Maalin vaikka ryömien" "Kunhan en oo vika" "Yks mies pitää voittaa" jne :D
VastaaPoistaToi on ihan totta! Juoksijat on niin vaatimatonta väkeä että kaikki ajattelee olevansa vaan ihan kuntohölkkääjiä vaikka maraton menis kolmeen tuntiin.
PoistaLoistavia tavoitteita :)
Voi myös halutessaan haastaa itseään ja osallistua vanhemmalla iällä nuorempien sarjaan, näin ainakin minun äidin miesystävä tekee tätä nykyä eläkkeellä ollessa. ;D Tosin hän on suunnistaja, mutta juostaanhan siinäkin-ja vielä kovaa.
VastaaPoistaÄitini on osallistunut täysin hupimielessä joihinkin suunnistuskisoihin, ei niinkään voitto mielessä, vaan itselleen parhaan suorituksen toivossa. Hän on myös monta kertaa sijoittunut mitalleille, koska osallistujia on ollut 2-4hlöä. :D Se on kyllä naurettavaa, varsinkin kun oikeasti äitini ei ole mikään juoksija-suunnistaja kilpatasoa. Hän on sanonut häpeävänsä palkintopallilla seisoessa, koska oikeasti ei ansaitsisi mitään mitallia, koska ei ole minkään kilpatason urheilija. Että vastaavia tapauksia on näköjään muissakin kilpailuissa. :D
Tota en ookaan koskaan edes ajatellut! Ihan mahtavaa haasteen etsimistä :D Ois kyllä huippua nähdä muiden ilmeet palkintokorokkeella kun reippaasti vanhempi ihminen tulee hakemaan pokaalia kotiin.
PoistaLuulen että musta ois tuntunut vähän hölmöltä jos olisin ollut kesällä palkintokorokkeella.. mielestäni en sitä olisi ansainnut vaikka se tosin lähellä kävikin.
En oikeastaan ymmärrä koko pokaalien jakamista. Niistä mitä itse olen joskus eri lajeista saanut ei ole oikeastaan mitään iloa. En halua po. pystejä laittaa hyllyyn ja muistan kyllä ne hyvät hetket ilman mitään pokaaleja. Joissain tapahtumissa kaikille jaetaan "osallistumismitali".. sitä en varsinkaan ymmärrä. Niiden hankkiminen kuitenkin maksaa jonkin verran, musta olis parempi että sekin raha voitaisiin laittaa vaikka muistoksi jaettavaan urheilupaitaan/-sukkiin tms. vaikka juoksijan heijastinliiveihin tai esim. johonkin ruokaan, jota olisi kaikille tarjolla tapahtuman jälkeen.
VastaaPoistaLasten tapahtumissa ymmärrän mitalit kyllä. Tosin täytyy sanoa, että en lapsenakaan niistä välittänyt ja esim. veljelläni on kellarissa useita isoja pahvilaatikoita mitaleja ja pokaaleja... (multa löytyy vain yksi laatikollinen). Monen nuorena urheilleen ongelma, mitä pirua tehdä tämän palkintokasan kanssa, kun joukossa on yleensä vain pari "oikeasti arvokkaampaa".
-blogiton
Meidän penskana hankitut mitali/pokali -läjät lahjoitettiin jollekin ala-asteelle, sinne siis missä niistä on iloa, kierrätys kunniaan! Suosittelen vastaavaa myös muille.
PoistaEn ekoissa juoksutapahtumissani edes tajunnut ottaa osallistumismitalia mukaan, luulin että ne on vain parhaille. Ja ajattelin tosiaan että osallistumismitalit on vain lasten juttu Hippo-kisoissa ja muissa. Toisaalta ne on ihan mainioita matkamuistoja kisareissulta ja tuliainen vaikka just lapselle.
PoistaYmmärrän hyvin että mitalien paljous alkaa ärsyttää, seuramestaruus, piirimestaruus, aluemestaruus, koulumestaruus jne. mitalien täyttäen joka laatikon niillä ei varmaan ole kauheasti arvoa. Eri asia sitten kun voittaa jotain suurta, suomenmestaruuden tai isoissa arvokisoissa.
Tavarapalkinnot on hyviä!
Sellaiselle ihmisille joka ei ole eläissän voittanut mitään, ei ole koskaan ollut missään hyvä tuollainen pieni turha osallistumismitali/palkinto viidennestä sijasta voi olla elämää suurempi juttu. Jopa suurempi ja hienompi asia kuin uusi heijastinliivi, urheilusukat. Noitahan saa kaupasta omallakin rahalla kyllä jos tarve niin vaatii. On ihmisiä jotka eivät ikinä uskalla välttämättä kisoihin tai kisailemaan ylipäätään mihinkään. Kun he sitten jo tässä vaiheessa ylittävät itsensä kun edes sinne viivalle menee seisomaan niin onhan se hieno juttu henkiselle minälle saada jonkunlainen "palkinto" vaikka miten huonosti olisi juossut/tehnyt muun urheilusuorituksen. Siksi en tyrmää noita mitaleita ja palkintoja kyllä täysin.
VastaaPoistaSama pätee myös noihin 60-75-vuotiaisiin "veteraaneihin" ja eläkeläisiin. Elämässä voi olla paljon jo takana, työt ja muut. Juoksu/harrastus voi olla se ammentava voima joka auttaa eteenpäin elämässä ja tuo sitä kipinää vielä vanhuusvuosiinkin.Näille paappoille voi olla kova sana viedä kotiin lapsenlapsille sellainen pokaali/mitali tai laittaa se sitten vain muistutukseksi takan reunalle omista ponnisteluista.
Hyviä pointteja. Osallistumismitali on ihan mainio konkreettinen muisto kisasta. Sen sijaan en tiedä tuleeko jollekin hyvä mieli jos saa kolmelle parhaalle jaettavan pokaalin kun osanottajia sarjassa on vain kolme.
PoistaEn ole tosiaan ikinä itse koskaan pärjännyt missään urheilussa mutta jos joskus jonkun komean pystin voitan niin toivottavasti taakse on jäänyt paljon muita osallistujia ja voin olla suoritukseeni tyytyväinen.
Uskon ja toivon että suurimmalle osalle meistä urheilutapahtumat antavat paljon enemmän kuin jonkun pokaalin tai mitalin. Upeita elämyksiä ja muistoja.
Vähän samoin sävelin, näin blogiin eksyneenä. Itse osallistun erinäisiin juoksutapahtumiin vuoden aikana ja (valitettavasti?) tapahtumavalintaa ohjaa yhtäältä reitti, mutta toisaalta myös se, että tapahtumasta saisi osallistumismitalin. En ollut koskaan kouluaikoina mitenkään ihmeellinen urheilija, yhtä hiihtokisaa lukuun ottamatta ja siksi se osallistumismitalikin on minulle tärkeä.
PoistaEI kai se niin valitettavaa ole, ihan ymmärrettävää minusta :) Konkreettiset käsinkosketeltavat muistot ovat monille tärkeitä.
PoistaMinun kohdalleni ei suotu edes yhtä hiihtokisaa lapsuudessa ja nuoruudessa vaan ensimmäinen mitali - osallistumismitali - tuli melkein kolmekymppisenä.