Paluu poluille ja raudan pariin.

Viime viikko oli aika rankka, tavallaan.. Välillä ei edes tajua miten paljon tähän touhuun on kiintynyt mutta maratonin jälkeen itse itselleni langettaman viiden päivän lepojakso sen taas toi hyvin ilmi. Kädet syyhysivät levytankojen ja painojen kimppuun ja jokunen lenkkikin olisi ollut mukava juosta.

Lopulta kuitenkin pidin nuo lepopäivät ja nautinkin niistä. En pidä vuoden aikana muita selkeitä lepojaksoja tai tietoisesti kevyempiä harjoitusviikkoja joten eiköhän se tehnyt ihan hyvää. Erittäin hyvää itse asiassa.

Perjantaina palasin salille enkä oikein tiedä oliko palautuminen vielä kesken. Syke tais vähän nousta ja sarjojen väliset tauot oli pitkiä mutta ehkä ne olisivat olleet muutenkin, pitkät 15 toiston sarjat on aika uuvuttavia ja jopa aerobisia harjoitteita. Ehkä sykkeet ja tauot olivat ihan tavallisella tasolla, ne vain tuntuivat erityisiltä koska kiinnitin niihin eri tavalla huomiota.

Lauantai oli mahtava päivä, se ei sisältänyt varsinaista liikuntaa mutta käytiin mm. meidän perheen ja yhden ystävän voimin pienellä retkellä eräässä metsässä. Keskeltä metsikköä löytyi taas mielenkiintoinen paikka, ehkä toistasataa vuotta vanhat kartanon eläinsuojan rauniot. Ikivanha kaivokin löytyi, ilman sen kummempia merkkejä tai varoituksia. Todellakin ikiajoiksi hylätty paikka ja juuri siksi niin mielenkiintoinen. Jatkettiin päivää vielä lintutornilla, sää oli kerrankin suosiollinen. Viime aikoina täällä on satanut keskimäärin kuutena päivänä viikossa ja kovaa tuultakin on ollut jatkuvasti.

Isänpäivä on tietysti nykyään yksi vuoden kohokohdista, tälläkin kertaa sain huikeita askartelutöitä, lahjoja ja herkkuja. Vaikka millaisilla ylisanoilla hehkutan tässäkin blogissa liikuntaa, urheilua ja niistä saatuja tunteita ja elämyksiä niin lopulta isyys on kuitenkin se hienoin asia tässä elämässä. Se joka antaa ne kaikista huikeimmat fiilikset ja perspektiiviä kaikkeen muuhunkin tekemiseen.

Isänpäivä oli jo kääntymässä illaksi kun sidoin juoksutossut jalkaan ja lähdin ekalle lenkille maratonin jälkeen. Kolmen kilometrin kevyt lenkki on niin lyhyt harjoitus että poikkeuksellisesti pysyin kaupungissa enkä lähtenyt metsäpoluille tai pururadoille. Ajattelin juosta lähikortteleita ympäri maasto-gps kädessä mutta sepäs pentele sekosikin. Ensin se antoi ihan järkeviä välimatkoja, mutta jossain vaiheessa 2.36 kilometriä vaihtui 3.36 kilometriin, sitten 4.36 kilometriin. Ilmeisesti signaali oli niin heikko että sadan metrin sijaan laite lisäsi kuljettua matkaa aina kilometrillä. Sekoittikohan se putoava satelliitti signaalia vai oliko taivas muuten vain tukossa? Toi on yksi syy miksi en ehkä koskaan hanki mitään mittaria tai gps-vempainta lenkkikaveriksi, usein kuulee tarinoita katkeavasta signaalista tai täysin päättömistä 50km/h juoksunopeuksista joita ne mittaa. Mittailen uudet metsälenkkini jatkossakin tuolla vanhalla maasto-gps:lla ja urbaanimmilla lenkeillä piirrän reitin MapMyRunilla. Lopulta juoksin reilut 20 minuuttia jotta tiesin kolmosen täyttyneen. Illan mittaan lämpötila oli jo laskenut aika alas eikä noin lyhyellä lenkillä ehtinyt muutenkaan oikein lämpenemään joten sauna kruunasi kyllä illan totaalisesti.

Eilen maanantaina oli salipäivä, tuntui taas erittäin hyvältä pelmuta rautojen parissa. 16 viikon penkkiohjelmassa ollaan sarjapainoissa jo todella lähellä maksimeita. Samoin leuanvedon 7 + 7 + 8 sarja oli aika tiukka. Tänään onkin ollut koko yläkroppa aikalailla runneltu :D Se on vekkulia se kun voimapäivän jälkeisenä päivänä menee lenkille ja käsien heiluminen juostessa tekee melkoista muikulaa.

Tänään aamupäivällä piiskaavassa sateessa ja tuulessa kuutisen kilometriä kuntopolulla, eipä ollut juuri vastaantulijoita :D Melkoinen keli, ilma on jo niin viileän tuntuinen että sadekin tuntui jäävedeltä eikä miltään raikkaalta syyssateelta. Mukavasti kuitenkin kulki niin kuin näissä raaemmissa ilmoissa aina mulla kulkee.

Huomenna lepäilyä ja sitten kolmen päivän tiukka treeniputki.

Salil eka, maral vika, still alive Mika. Täst se lähtee taas!