Heikkolaatuinen ruoka on halpaa koska se on suosittua koska se on halpaa.

Ravinto, treeni, lepo. Tärkeysjärjestyksen jokainen asettaa itse mutta nämä kolme peruspilaria tulisi olla jokaisella kuntoilua harrastavalla kunnossa. Levon ja treenin suhteen olen usein aikalailla asian ytimessä, ravinto on usein vähän sinnepäin. Tunnen tilanteen välillä vähän hankalaksi: kun treenaa paljon, tarvitsee paljon ravintoa. Ravinnon tulisi olla hyvälaatuista mutta laadukas ruoka myös maksaa paljon. Vai maksaako? Kyllä ja ei.

Jos avaa sanomalehden ja lueskelee tarjouksia niin halvat ruuat voidaan jakaa aika karkeasti kahteen luokkaan. Eineksiä, mikropizzoja ja -hampurilaisia, on jatkuvasti myynnissä 5 kpl 2 eurolla tyyppisillä tarjouksilla. Toisaalta perunoita saa 50 centillä kilo eikä muutkaan juurekset hirveästi maksa. Leipä, myös tumma leipä, on halpaa. Hedelmiä saa usein tarjouksesta alle eurolla kilon. Makaroni on klassisen halpa ostos eikä laadukas täysjyväpastakaan hirveästi maksa.

Proteiini, erityisesti eläinperäinen, on kallista. Pelkkä maito on kyllä minusta aika halpaa, samoin monet maitojalosteet. Mutta pitäisikö esimerkiksi lihan edes olla halpaa? Mikä on elävän olennon arvo päivittäiskauppatavarana? Jos liha on halpaa niin silloin pitää hyväksyä ajatus että sitä myös tuotetaan halvalla. Halpa hinta syntyy aina jostain, joku antaa periksi ja kärsii halvan hinnan nahoissaan - lihan ollessa kyseessä vieläpä kirjaimellisesti. Ilmaisia lounaita ei ole olemassakaan eikä markkinatalous ole mitään hyväntekeväisyyttä.

Edullista ravintoa on siis käytännössä kahdenlaista, pitkälle jalostettuja, mahdollisimman halvalla tuotettuja eineksiä ja toisaalta raaka-aineita, jotka eivät vielä yksistään ole mitään aterioita vaan joita pitää itse valmistaa. Aika on rahaa sanotaan, kahdella eurolla koko perheelle mikropizzat eikä tarvitse kökkiä keittiössä. Mutta miten ravinteikasta safkaa se sitten on? Saako siitä tarpeeksi ravintoaineita, energiaa? Onko aterioinnin jälkeen pirteä ja hyvä olo vai väsynyt ja ärtynyt?

Ehkä einesruoka ja snacksit alkaa tuottaa jaksamisen lisäksi muitakin ongelmia - pötsi ei toimi. Ilmavaivoja ja vuorotellen ummetusta ja ripulia. Mutta muuttuuko ruokavalio? No ei, onhan niitä jugurtteja joilla ruuansulatus taas luistaa. Sanotaanhan siinä mainoksessakin että "nyt voin syödä taas mitä tahansa ilman murheita". Niinpä.

Vanhempana näille jutuille tietysti antaa vielä paljon enemmän arvoa. Jos lapsi on koko ajan ärtynyt ja kiukkuinen, voisko se johtua muustakin kuin vääristä leluista? Taidan olla onnellinen kun meidän poika mussuttaa koko ajan hedelmiä ja syö päivittäin kalaa. Se vetää hepulit jos ei saa santsata ruusukaalia aikuisen lautaselta. Ei se ravinto mihinkään vaikuta!? Jaa-a, eipä poika myöskään ole ollut koskaan kipeä, ihan hyvä saldo viisi-ja-puoli-vuotiaaksi.

Pikaruokapaikat mainostaa usein erilaisia tarjouksia, euron juustoa ja sitä-sun-tätä-aterioita. Ootteko huomanneet että terveellisimmät vaihtoehdot ei ole koskaan tarjouksessa? On totuttu ajattelemaan että terveellisestä ruuasta pitääkin maksaa enemmän. Ja tottakai ihminen jota ravinnon laatu kiinnostaa myös maksaa helpommin enemmän. Meidän toimistolle haetaan välillä lounasta Hesburgerista, otan yleensä burger-salaatin. Se on vähän kuin kerroshampurilainen mutta ilman niitä sämpylöitä. Sen valmistuskustannus on siis jonkin verran alempi kuin sen hampparin. Hinta on kuitenkin melkein kaksinkertainen.

Pidän itseäni nuorena mutta silti ruokakaupat ovat kokeneet ihan järjettömän muutoksen mun lapsuudesta. Silloin kaupat meni lauantaisin kiinni yleensä kahdelta, sunnuntaiaukioloaika oli ennenkuulumaton. Leikkeleitä oli ehkä kolmea erilaista, jugurtteja kymmenen. Nyt cittarissa on noin 74 erilaista leikkelettä ja jugurttihylly on juoksuradan etusuoran mittainen. Valinnanvapautta pitää olla - vai pitääkö? Mitä se lisää? Onnellisuutta? Onko ihmiset onnellisempia nyt kuin silloin mun lapsuudessa?

Ennen puolivalmistelihapullat tarkoitti sitä että haettiin kaupasta jauhelihaa ja tehtiin lihapullia, ei siis ihan joka kerta vedettykään lihanpalaa ensin myllystä läpi - tai teurastettu possua tai lehmää. Nyt puolivalmis tarkoittaa sitä että pitää saksia muovipaketti auki, kaataa lihapullat lautaselle ja lämmittää ne mikrossa.

Mun lapsuudessa oli myös paljon yksityisiä pieniä ruokakauppoja, ihmiset kävivät kauppahalleissa ja toreilla. Jos maito oli loppu ja illalla tuli kahvivieraita, sitä haettiin grilliltä. Kioskit myi karkkia, röökiä ja lehtiä ja elivät aika paksusti. Kymppikioski ja tuhannet pienet Raijan Kioskit katosi, nyt on enää se R.

Ruokakaupoissa on enää aika vähän valinnanvaraa, melkein joka paikassa on vain K ja S. Monilla isommillakaan paikkakunnilla ei ole oikeasti varaa valita juuri mistään muusta. Itse olen todella onnellisessa asemassa, meillä on täällä parikin yksityistä elintarvikekauppaa joiden valikoima on halvempi kuin Prismassa ja valikoima samaa luokkaa kuin K-Supermarketissa. En ole moneen vuoteen ostanut isoilta ketjuilta muuta kuin luomutuotteita. Pienet elintarvikeliikkeet on nopeita ja nokkelia, ne pystyy tekemään sellaista mitä isot ei pysty. Ostamaan maahantuojien ja tukkujen nurkkiin jääneen varaston pilkkahinnalla ja myymään sen myös todella halvalla eteenpäin.

Viime viikolla hamstrasin kaapin täyteen 40 senttiä paketilta maksaneita luomutattarista valmistettuja voileipäkeksejä. Loppukesän hiilaritankkaus sujui 50 senttiä maksaneilla gluteenittomilla tiikerikakuilla jotka niissä K- ja S-kaupoissa maksaa vitosen. Maximin proteiinipatukat ostan 60 sentillä. Eilen ostin saman firman palautusjuomia laatikollisen hintaan euron tölkki. On todella surullista että suurimmalla osalla suomalaisista ei ole mahdollisuutta valita eikä ole pääsyä tällaisiin ostoksiin. Isot ketjut myyvät koko maassa samaa ruokaa samoilla katteilla. Jos hyllyyn pääseekiin joku paikallinen pientuottaja niin se hinta on kova, onhan kyseessä lähiruoka josta pitää maksaa paljon. Kauppahallissa ja torilla saman tuottajan safka maksaa puolet siitä. Isoille ketjuille vaan on helpompaa että kaikki tavara tulee Hakkilankaaren varastoilta, ei pakettiautolla lähituottajan pellolta.

Pienet, kotimaiset tuottajat ei pysty tuottamaan isoille ketjulle vaadittuja määriä. Jos pystyisivät niin eihän ne enää mitään pientuottajia olisikaan. Harva ehkä tajuaa että Suomessa edelleen tehdään esimerkiksi kenkiä, mutta niitä ei tietenkään pystytä tuottamaan niin isoja määriä ja niin halvalla että niitä olisi jokaisessa ketjuliikkeessä. Tajusin tänään että melkein kaikki meidän pojan käyttämät kengät on tehty Suomessa. Uskomaton juttu mutta totta se on, välillä on kyllä vaadittu vähän oma-aloitteisuutta, olen soitellut esimerkiksi suoraan tehtaalle ja tilannut popoja sieltä. Jos jonkun mielestä lapsen ravinnolla tai vaikka just kengillä ei ole väliä niin voidaan tietysti kysyä onko millään mitään väliä?

Meillä pitää nykyään olla hienot autot, isot asunnot, lomamökit ja kaukomatkat. Sitten sanotaan että ruokaan ei ole varaa. Totta, kaikilla ei ole. Mutta iso osa meistä vain laittaa sen prioriteettilistan pohjalle vaikka sen pitäisi olla selkeästi se ykkösjuttu. Onko niistä hienoista vempaimista sitten iloa jos on koko ajan väsynyt ja masentunut sen harmaan einesruokansa äärellä?

"Mikään ei koskaan muutu". Itse asiassa melkein kaikki on muuttunut suomalaisessa ruokabisneksessä viimeisen 20 vuoden aikana.

Kukaan tuolta ylhäältä ei päätä yhtään mitään ellei me suostuta siihen, jokainen ostos ja teko on ihan oikeasti valinta johonkin suuntaan.