Nolla-asteista vettä ja maailman paras jalkatreeni.

Eilen oli taas se päivä kun ajeltiin autolla eräälle avantouintipaikalle ja kävin pulikoimassa. Oikeasti en tuolla kunnolla ui, vaan lähinnä kastaudun veteen. Olen niin heikko uimari että tuntuu vähän turvattomalta mennä nolla-asteiseen veteen polskuttelemaan kauemmas laiturista kun mulle 100 metriä uimahallissa on kova urakka.

Poika on halunnut tulla monesti mukaan avantoon ja nyt otettiin hänellekin uikkarit mukaan. Neljävuotiaalle oli jo melkoinen shokki mennä pukuhuoneesta ulos (ilman lämpötila ei ollut edes kovin kylmä, nollassa) mutta pienellä tsemppaamiselle sain hänet mukaani laiturille. Toisen jalan kastaminen veteen tosin riitti mutta ainakin hän tietää nyt mistä on kyse. Tuskin monikaan hänen kavereistaan on kokeillut nolla-asteista vettä oikeasta avannosta uikkareissa, jännä kokemus siis jo sekin. Poika saunoi ja suihkutteli hetken ja meni sitten syömään välipalaa, minä jatkoin vielä muiden kanssa saunomista ja avannolla hengaamista. Taisin joskus aiemminkin kirjoittaa miten hieno yhteisfiilis avannolla aina on, vakionaamat tuntevat toisensa ja ovat käyneet varmasti vuosia yhdessä uimassa talvisin mutta ottavat uudetkin harrastajat täysin mukaan porukkaan. Vaikka esimerkiksi kuntosaleilla yhteishenki on hyvä niin tuolla jäisen veden äärellä se nousee vielä ihan uusiin sfääreihin. Porukka on suorastaan täpinöissään jos joku tulee ensimmäistä kertaa, opastajia ja tsemppaajia riittää.

Palauttaako avantouinti lihaksia jotenkin poikkeuksellisen hyvin? En tiedä, mutta voisi luulla että keho ja mieli latautuvat aina kun ottaa rennosti, on se sitten pakkasessa ilman vaatteita hengailua, saunomista tai sohvalla löhöilyä. Itselleni talviuimisesta on tullut tärkeä riitti ja jonkinlainen mielenhallintatreeni. Harmi että kunnon pakkasia ei ole ollut kertaakaan uintipäivinä vaan tänä talvena olen päässyt virkistäytymään vain nolla-kelissä. Kunnon pakkasissa tuntuu oikeasti jääkarhulta joka pulahtaa jäälautalta hyiseen mereen!

Ai niin, piti kirjoittaa mikä on ehkä maailman paras jalkatreeni. Yleensä blogeissa kirjoitetaan kyykkypäivän ja jalkaprässien jälkeisistä lihastärinöistä. Onhan nekin ihan hyviä mutta itse saan kaikista parhaiten/pahiten "osumaa" reisi-pakaraosastolle pikajuoksusta, tai siis omassa tapauksessani noista kovista 400 metrin maksimivauhtisisista juoksuvedoista joita aloitin taas viime viikolla puolen vuoden tauon jälkeen. Perjantaina jaloissa tuntui vähän omituiselta mutta todellinen vaikutus alkoi tuntua lauantaina, kaksi päivää juoksuvetojen jälkeen. Tuolilla tai sohvalla istuessa piti keskittyä täysin voimin että sai nostettua jalat irti lattiasta! Sohvalta ylösnouseminen oli todellista hampaat irvessä taistelua kuin olisi ollut rankemmassakin taistelussa. Tämä "kipu" oli siis kaikin puolin hyvän tuntuista, ei sellaista kuin olisi revähdyttänyt lihaksia treenatessa liian kovaa kylmällä kropalla. Parin päivän päästä lihakset olivat jo aika hyvin palautuneet ja maanantaina teinkin jo kyykkytreeniä salilla ilman ongelmia.

Kesällä tein kovia vetotreenejä täällä. Nyt tuo on hieman liian talvinen paikka joten pitää tyytyä sisähalliin.

Miksi kovaa juokseminen sitten on niin hyvää treeniä jaloille? Yksinkertaistettuna juokseminen on eteenpäin hyppimistä yhdellä jalalla vuorotellen. Kevyessä hölkkäilyssä hypitään vähän lyhempiä matkoja vähän rauhallisemmin, kiihkeässä ja nopeatahtisessa juoksussa jalka isketään maahan ja pyritään ottamaan alakropasta kaikki voimantuotto irti.

Haikaraisen Timon blogi on aina täynnä erinomaista asiaa ja myös tästä hän on kirjoittanut hyviä bloggauksia, mm. mahtavan joulukalenterin luukut "19. Pikajuoksua punttaajille! -Osa 1." ja "20. Pikajuoksua punttaajille -osa 2."

Huomenna on itselläni jälleen "pikajuoksupäivä", en tosin itse hae siitä voimakkaampia jalkoja tai komean muotoisia lihaksia vaan parempaa maitohaponsietokykyä, vauhtikestävyyttä ja palautumiskykyä.