tiistai 29. tammikuuta 2013

Kyykyssä vanhat ennätykset kunnolla päreiksi.

Aloitin syyskuun lopussa 16 viikon kyykkyohjelman. Käytin samaa metodia kuin penkkipunnerruksessa, Joe Skopecin 5x5-generaattoria. Viime perjantaina tein viimeisen eli kuudennentoista treenin ja eilen kun menin salille oli alkulämmittelyn jälkeen aika kokeilla uutta maksimia.

Ennen kuin mennään tarkemmin tuloksiin niin pitää muistaa pari juttua: en treenaa jalkoja juuri ollenkaan. Toki teen (kevyillä painoilla) jalkaprässiä noin kerran viikossa sekä erilaisia juoksemista tukevia liikkeitä kuten askelkyykkyjä. Pääasiassa säästän jalkoja kuitenkin juoksemista varten mutta viime aikoina kintutkin ovat kehittyneet reippaammin kun olen käynyt salilla kahden kerran sijaan kolmesti viikossa, tehnyt pikajuoksuharjoitteita, boksihyppyjä jne. En ole yksittäisiä kokeiluja lukuunottamatta tehnyt sen enempää taka- kuin etukyykkyjäkään ja tämänkin 16 viikon ohjelman tein kokonaisvaltaisemmin lihaksistoa sekä keskivartalon hallintaa ja tasapainoa kehittäviä over head squatteja eli valakyykkyjä.

Mutta ne tulokset.. maksimi nousi 40%! Latasin ensin 10% lisää painoa, sitten 20% ja lopulta 40%. Kaikki nostot onnistuivat hienosti ja puhtaasti ekalla yrittämällä. Itse kyykkyosuus oli kaikissa se helpoin ja kevyin vaihe, raskainta oli raaka rinnalleveto ja pystypunnerrus koska noin isoista kuormista ei ole kokemusta. Mutta silti! 40%! Mahtava fiilis. Tottakai kova kehitys johtuu siitä että alkuperäinen maksimi oli aika vaatimaton mutta olen varma että seuraavallakin testikerralla joskus kesän kynnyksellä tullaan taas parikymmentä prosenttia ylöspäin. Kun tein penkkiä ekan kerran tolla ohjelmalla, maksimi nousi 25% ja toiselle kerralla 10%, kyykyn kanssa tahti oli siis reippaasti kovempaa.

Mistä Over-Head-Squatissa sitten on kyse?


Tämä video kertoo aika paljon. Tajuttoman kova mimmi, harvalta salilta löytyy tyyppejä jotka tekee edes viittä toistoa omalla painolla saati viittätoista.

Liikkeen voi aloittaa miten haluaa, itse tosiaan tykkään aloittaa raa'alla rinnallevedolla maasta ja työntää/punnertaa tangon siitä suorille käsille mutta kyykkytelinekin käy mainiosti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti