Tänään taputtelin kuukauden harjoitukset kasaan kun vietin aamupäivän salilla. Pienestä sairastelusta ja peruuntuneesta maratonista huolimatta kuukaudesta jäi ihan hyvä fiilis. Lokakuu alkoi puolimaratonviikon neljän vikan etapin voimin joten 1. - 4.10. kertyi mojovat 84 juoksukilometriä. Sen jälkeen keventelin viikon verran ja tarkoitus oli alkaa latautua kohti maratonia mutta sen kanssa sitten kävi miten kävi. Käytännössä menetin yhden kokonaisen juoksuviikon.
Mulla oli tavoitteena juosta kaikkien aikojen juoksukesän jälkeen kaikkien aikojen juoksusyksy, tähtäimessä oli 450 kilometriä syyskuun alusta marraskuun loppuun. Käytännössä tuon heikomman jakson myötä olen nyt perässä tuota tavoitetta noin 40 kilometriä - eli just sen maraton verran - ja luotto on vähän heikko sen suhteen että se onnistuisi. Marraskuulle jäi peräti 160 kilometriä juoksua enkä oikein tiedä huvittaako sellainen määrä tällä hetkellä. Todennäköisemmin päädyn johonkin 100-150 kilsan väliin. No, katotaan nyt millainen fiilis on vaikkapa ensi viikolla. Jos tossu on syönnillä niin kaikkihan on mahdollista.
Olen jo useampana vuonna juossut jostain syystä syksyisin vähemmän ja vähemmän. Vuonna 2012 333 kilometriä, 2013 303 kilometriä ja viime vuonna 243 kilometriä. Eiköhän tuo laskeva trendi joka tapauksessa tule nyt murskattua ja vaikka en ehkä siihen 450 kilometriin pääsekään niin tästä on tulossa mun kaikkien aikojen juoksusyksyni kilometrimäärässä mitattuna.
Lokakuussa harjoituspäiviä oli 17. Painonnostotreenejä kolme, omatoimisia salitreenejä samoin kolme ja niitä juoksulenkkejä siis 11 kappaletta. Yhteensä tossut kuluttivat polkuja ja teitä 116 kilometrin verran.
Tässä vaiheessa kautta huomaan että voimatasot ovat varmasti alimmillaan tänä vuonna. Kevään jälkeen olen ottanut punttia joka kuukausi kuusi kertaa ja samalla kun juoksumäärät ovat lisääntyneet niin on tultu reilusti alaspäin sarjapainojen maksimitasoissa. Se toki kuuluu asiaan.
Juoksuun pitäisi panostaa reilusti vielä parin kuukauden ajan ja sitten on pienehkön voimajakson aika. Se tulee olemaan reilusti lyhyempi kuin viime syksynä alkanut ja lopulta puoli vuotta kestänyt voimaan ja lihaskuntoon painottunut jakso. Ehkä punttiin tulee talvella keskityttyä vain noin kuukauden verran jotta juoksu pysyisi paremmin hanskassa läpi koko ensi vuoden.
Vaikka se 450 kilometrin juoksusyksy tuntuu jo nyt menetetyltä niin eipä se iso isompikaan tavoite kovin iisisti täyty. Tälle vuodelle aikomistani 1300 juoksukilometristä uupuu nimittäin vielä 271 joten pitää toivoa että mitään takapakkeja ei enää tulisi!
perjantai 30. lokakuuta 2015
keskiviikko 28. lokakuuta 2015
Lisää harjoitusmäärää liikunnan välitilasta.
Suurin osa meistä harrastaa liikuntaa kahdella tavalla. Ensisijainen muoto tavoitteellisesti harjoittelevilla on suunnitellut treenit, esimerkiksi juoksulenkit jotka kiertävät jonkin reitin ja palaavat takaisin lähtöpaikkaan tai vaikka salitreeni jolla on tietty kesto ja suunniteltu sisältö. Toinen yleinen liikunnan muoto on arki- ja hyötyliikunta. Paikasta toiseen voidaan liikkua kävellen, juosten tai pyörällä ilman että sen takana on sen kummempaa liikunnallista tavoitetta tai niin että esimerkiksi juoksemalla työmatkat pyritään lisäämään harjoitusmäärää samalla kun pitää joka tapauksessa siirtyä paikasta toiseen.
Ääritapauksissa liikunta tapahtuu vain ja ainoastaan suunnitellusti. Lihaskuntoa harjoitetaan vain kuntosalin seinien sisäpuolella tasan kolme kertaa viikossa tunnin ajan, muuten elämässä ollaan kuin liukuhihnalla korvaten rappuset hissillä ja apostolin kyyti autolla. Mutta mitäpä jos pyrkisi löytämään harjoitusmuotoja hyötyliikunnan ja suunnitellun treenin välistä?
Omana tavoitteenani on olla hyvässä kunnossa ihan aina, pystyä ainakin teoriassa tekemään samat treenit ja harjoitteet vaikka keskellä yötä. Kun haluaa olla monipuolisesti hyvässä kunnossa päivästä toiseen, yksittäiset harjoitukset viikon aikana eivät välttämättä riitä.
Olen alkanut tekemään spontaanisti erilaisia lyhyitä treenejä pitkin päivää. Viisi etunojapunnerrusta tai viisi vatsalihasrutistusta vie aikaa noin viisi tai kymmenen sekuntia riippuen suoritustekniikasta. Mutta vaikkapa viisi punnerrusta päivässä tarkoittaa 150 punnerrusta kuukaudessa kaiken muun harjoittelun päälle. Se ei mitenkään hidasta tai estä palautumista tai kuormita elimistöä mutta se tekee liikkeestä koko ajan helpomman ja helpomman.
Otetaan esimerkiksi leuanveto. Sen sijaan että treenaat leuanvetoa pari kertaa viikossa kuntosalilla voisit pultata tangon olohuoneeseen ja vedellä leukoja aina kun kävelet tangon ohi ja todennäköisesti liike muuttuu hyvin nopeasti paljon helpommaksi - tai oikeammin sinä ja lihaksistosi muuttuu paremmaksi - huomattavasti nopeammin.
Siinä vaiheessa kun varsinaisia harjoituksia tehdään useita päivässä, on ne sitten juoksulenkkejä tai punttia tai mitä tahansa, niin harjoittelua pitää suunnitella hyvin tarkasti jotta isosta harjoitusmäärästä on todella hyötyä. Tässä ajattelemassani treenin ja arkiliikunnan välimuodossa yksittäinen harjoitus on niin lyhyt että se on tässä mielessä täysin turvallista.
Tein eilen noita viiden punnerruksen sarjoja useampia. Sillä aikaa kun tein päivällistä. Ennen iltapalaa, iltapalan jälkeen. Ennen hampaiden pesua, hampaiden pesun jälkeen jne. Varmasti ainakin kymmenen kertaa. Lähes huomaamatta ilman sen kummempaa vaivaa tein ainakin 50 etunojapunnerrusta. Ja jos tuon setin tekisi joka päivä niin se olisi taas kuukaudessa... 1500 punnerrusta kaiken muun harjoittelun päälle.
Viisi toistoa ei tuollaista liikettä tunnu miltään joten ehkä kohta voisi kokeilla kymmentä. Sitten viittätoista tai mitä tahansa. En tiedä miten pitkälle tätä kannattaa suunnitella tai toistoja laskea jotta se ei muutu varsinaiseksi suunnitelluksi harjoituskerraksi. Tarkoitus on että tätä liikuntaa ei kirjata mihinkään tilastoihin ylös tai oikeastaan edes mielletä harjoitteluksi.
Liikunnan välitilassa toimiminen on selvästi ollut mulla aiemmin hyvin vähäistä. Voisin testata tätä metodia vielä tarkemmin marraskuussa, 30 päivää on jo kohtuullinen aika nähdä ja kokea miten paljon joku liike muuttuu helpommaksi. Niin tai siis minä muutun paremmaksi ;)
Ääritapauksissa liikunta tapahtuu vain ja ainoastaan suunnitellusti. Lihaskuntoa harjoitetaan vain kuntosalin seinien sisäpuolella tasan kolme kertaa viikossa tunnin ajan, muuten elämässä ollaan kuin liukuhihnalla korvaten rappuset hissillä ja apostolin kyyti autolla. Mutta mitäpä jos pyrkisi löytämään harjoitusmuotoja hyötyliikunnan ja suunnitellun treenin välistä?
Omana tavoitteenani on olla hyvässä kunnossa ihan aina, pystyä ainakin teoriassa tekemään samat treenit ja harjoitteet vaikka keskellä yötä. Kun haluaa olla monipuolisesti hyvässä kunnossa päivästä toiseen, yksittäiset harjoitukset viikon aikana eivät välttämättä riitä.
Olen alkanut tekemään spontaanisti erilaisia lyhyitä treenejä pitkin päivää. Viisi etunojapunnerrusta tai viisi vatsalihasrutistusta vie aikaa noin viisi tai kymmenen sekuntia riippuen suoritustekniikasta. Mutta vaikkapa viisi punnerrusta päivässä tarkoittaa 150 punnerrusta kuukaudessa kaiken muun harjoittelun päälle. Se ei mitenkään hidasta tai estä palautumista tai kuormita elimistöä mutta se tekee liikkeestä koko ajan helpomman ja helpomman.
Otetaan esimerkiksi leuanveto. Sen sijaan että treenaat leuanvetoa pari kertaa viikossa kuntosalilla voisit pultata tangon olohuoneeseen ja vedellä leukoja aina kun kävelet tangon ohi ja todennäköisesti liike muuttuu hyvin nopeasti paljon helpommaksi - tai oikeammin sinä ja lihaksistosi muuttuu paremmaksi - huomattavasti nopeammin.
 |
| Mitä siinä vielä ihmettelet, lähde vetämään! |
Siinä vaiheessa kun varsinaisia harjoituksia tehdään useita päivässä, on ne sitten juoksulenkkejä tai punttia tai mitä tahansa, niin harjoittelua pitää suunnitella hyvin tarkasti jotta isosta harjoitusmäärästä on todella hyötyä. Tässä ajattelemassani treenin ja arkiliikunnan välimuodossa yksittäinen harjoitus on niin lyhyt että se on tässä mielessä täysin turvallista.
Tein eilen noita viiden punnerruksen sarjoja useampia. Sillä aikaa kun tein päivällistä. Ennen iltapalaa, iltapalan jälkeen. Ennen hampaiden pesua, hampaiden pesun jälkeen jne. Varmasti ainakin kymmenen kertaa. Lähes huomaamatta ilman sen kummempaa vaivaa tein ainakin 50 etunojapunnerrusta. Ja jos tuon setin tekisi joka päivä niin se olisi taas kuukaudessa... 1500 punnerrusta kaiken muun harjoittelun päälle.
Viisi toistoa ei tuollaista liikettä tunnu miltään joten ehkä kohta voisi kokeilla kymmentä. Sitten viittätoista tai mitä tahansa. En tiedä miten pitkälle tätä kannattaa suunnitella tai toistoja laskea jotta se ei muutu varsinaiseksi suunnitelluksi harjoituskerraksi. Tarkoitus on että tätä liikuntaa ei kirjata mihinkään tilastoihin ylös tai oikeastaan edes mielletä harjoitteluksi.
 |
| Ultra-atleetti David Goggins 2011 vedetyn leuan jälkeen. Veikkaan että kaverilla on tanko himassa! |
Liikunnan välitilassa toimiminen on selvästi ollut mulla aiemmin hyvin vähäistä. Voisin testata tätä metodia vielä tarkemmin marraskuussa, 30 päivää on jo kohtuullinen aika nähdä ja kokea miten paljon joku liike muuttuu helpommaksi. Niin tai siis minä muutun paremmaksi ;)
maanantai 26. lokakuuta 2015
Urheiluton viikko.
Maraton-viikoksi suunniteltu ajanjakso starttasi maanantaina pienellä iltaretkellä. Pojalla alkoi syysloma koulusta ja käytiin vähän fiilistelemässä syksyistä metsää ja illansuussa nopeasti katoavaa päivänvaloa.
Illallinen kuunvalossa, ihan mainio tapa syödä arkisen työpäivän jälkeen.
Alkuviikosta kävin penkomassa myös varastoa ja löysin lomalaiselle yllätykseksi vanhan kunnon Super Nintendon. Meidän taloudessahan ei ole vielä mitään pelikonetta ollutkaan mutta koulun alkamisen myötä paine on lisääntynyt siihen suuntaan että pitää olla jos jonkinlaista vempelettä. Tästä ysäriklassikosta piisasi iloa syysloman ajan mutta eiköhän hetken päästä käy selväksi että joku pleikkari sen olla pitää. Lillehammer '94-peli maksoi muuten aikanaan 700 markkaa mutta kun se toimii erinomaisesti vielä 21 vuoden jälkeenkin niin taisi olla ihan hyvä ostos!
Viikon aikana ohjasin myös parit painonnostoharjoitukset junioreille, osallistujia oli aika vähän varmasti juuri syyslomasta johtuen mutta ainakin ne innokkaimmat jotka paikalle tulivat saivat kunnolla harjoitusta. Toinen treenisessioista huipentui erittäin haastavaan liikkeeseen jota junnut innostuivat kokeilemaan. Valakyykyssä jäädään istumaan pohjakyykkyyn, tanko lasketaan niskan taakse ja sitten punnerretaan tankoa ylös ja alas. Erittäin kova testi liikkuvuudelle, kehonhallinnalle ja tasapainolle. Oma superjunnu ja hänen treenikaverinsa saivat ekalla kierroksella kaksi toistoa, sitten kolme jne. Aina kun toinen pystyi tekemään yhden enemmän niin toisen oli pakko nokittaa. Gladiaattorien taisto taisi lopulta päättyä niin että molemmat tekivät kahdeksan toistoa. Tässä liikkeessä ei tarvita paljoa painoa, väitän että suurimmalta osalta aikuisista ei onnistuisi edes pelkällä kepillä.
Niin, sitten lähestyi se viikonloppu. Sitä edeltävät ajatukset tulikin jo käsiteltyä perjantain kirjoituksessa. Lopulta fiilis oli pelkästään hyvä, en haikaillut lähtöviivalle. Tiesin koko ajan että maratonin unohtaminen oli tässä tilanteessa ainoa oikea ratkaisu.
Yksi hyvä puoli tässä oli siinä että pääsin eilen sunnuntaina katsomaan telkkarista Futiskierroksen. Tämän kauden Veikkausliigakausi ja sen loppuhuipennus on yhtään liioittelematta kaikkien aikojen tasaisin ja jännittävin yhtään missään palloilusarjassa Suomessa. Ennen viimeistä matsia kolme joukkuetta kahden pisteen sisällä taistelemassa mestaruudesta, samoin kolme joukkuetta taistelemassa muutaman pisteen sisällä toisistaan putoamista vastaan. Jokainen maali saattaisi ratkaista valtavan suuria asioita. Paitsi ettei tällaista ole koettu Suomessa niin tuskinpa ulkomaisistakaan sarjoista ihan hirveästi vastaavia kausia löytyy.
TV-lähetyksen pääottelu SJK - Jaro oli ihan järkyttävän jännittävä. SJK meni heti alussa johtoon mutta putoamista vastaan taisteleva paikallisvastustaja Jaro painoi koko ajan päälle ja välillä pallo taisi käydä maaliviivallakin. Vaikka en mitään liigajengiä kannatakaan niin ei voinut kuin pyöritellä päätä ja haukkoa henkeä. FC Lahti - RoPS matsiin oli reissannut vaatimattomasti tuhat rovaniemeläisten kannattajaa mutta lopulta yli 6000 seinäjokelaista sai juhlia mestaruutta. Kun SJK iski viimeisillä minuuteilla sen ratkaisevan 2-0 osuman ja kaappasi mestaruuden myös Jaron putoaminen ykkösdivariin varmistui samalla hetkellä. Kotiyleisön ja pelaajien juhliessa villisti vierasfanit levittivät katsomoon tekstin: VI SKA TILLBAKA. Kylmiä väreitä. Olen kokenut isoja juttuja futiksen parissa paikanpäällä, niin oman seuran kuin muidenkin joukkueiden matsien yhteydessä. Cup-finaaleita, putoamis- ja nousukarsintoja, mestaruuksia ja tappion karvaita kalkkeja. Vaikka näin eilisen sohvalta käsin niin silti se menee fiilisten puolesta ihan sinne kärkisijoille.
Jossain vaiheessa eilen matsia katsoessani tajusin että juuri samalla hetkellä kun mestaruus ratkesi olisin tullut maratonilta maaliin vain muutaman kilometrin päässä Seinäjoen keskuskentältä. Aika jännä ja erikoinen yhteensattuma sekin, vaikka tässä nyt kävikin näin.
Urheiluton viikko oli siis kohtuullisen täynnä urheilua... Kaiken edellä luetellun lisäksi luin kirjaa futismaajoukkueesta, selailin pojan kanssa parkour-kirjaa josta löydettiin erinomaisia harjoituksia jotka tukevat erinomaisesti myös vaikkapa painonnostoa, katsoin pari mainiota urheiludokumenttia ja.. varmaan aika paljon muutakin. Urheilu - ainahan se on mielessä!
Tänään suunnittelin aloittavani urheilullisen viikon, ajattelin juosta kolmisen kilometriä. Viime yönä iski kuitenkin yhtäkkiä kova yskänpuuska, sain sen taltutettua lopulta lusikallisella hunajaa, imeskelemällä sinkkitablettia ja juomalla mucomyst-poretta. Puolitin lenkkisuunnitelman ja hölkkäilin kymmenen minuutin eli yhden kierroksen verran 1.5 kilometriä pitkää purtsia. Matalat sykkeet ja kevyt hölkkä noin 6.40 min/km tahdilla tuntui hyvältä ja helpolta, reilu ylämäkikään ei nostanut sykkeitä. Ihan vielä ei kuitenkaan tunnu täysin terveeltä joten pidän loputkin tämän viikon treenit lyhyinä ja kevyinä, täyteen liikkumattomuuteen en kuitenkaan palaa ellei olo selvästi heikkene.
perjantai 23. lokakuuta 2015
Tolppa sisään, tolppa ulos.
Olen viimeksi liikuttanut itseäni viime perjantaina kuntosalilla, juoksemassa kävin viikko sitten torstaina. Päätin että on parempi olla treenaamatta ja nujertaa vähäisetkin pöpöt rauhassa kroppaa häiritsemästä. Eilen iski pieni paniikki kun tajusin että mulla ei ole yhtään geeliä kisaa varten, olen käyttänyt aina pelkästään Maximin isoja geelejä mutta en ole nähnyt niitä vähään aikaan missään myynnissä. Kävin eilen lopulta yhteensä kuusi kauppaa läpi, kolme markettia ja kolme urheilukauppaa. Viimeisestä paikasta, alahyllyltä, löytyi puolityhjä laatikko Maximin pieniä mansikkageelejä. Otin kaikki kolme, lopulta neljäskin löytyi jonkun speden väärään hyllyyn jättämänä. Fiilis oli kuin olisi löytänyt merirosvojen piilottaman kulta-aarteen. Vaikka en juuri niitä kaipaamiani isoja sitruunageelejä saanutkaan niin neljä pientä mansikkageeliä riittää hyvin maratonille. Tuota makuvaihtoehtoa on aiempina vuosina ollut niissä isoissa geeleissä ja se on ainesosiltaan muuten ihan samaa kamaa. Uppoaa helposti ja toimii mulla hyvin.
Tänään aamulla heräsin, yskin aikani ja huomasin että ekaa kertaa koko viikon aikana irtosi keltainen limaklimppi. Päätin että tämä maraton-reissu päättyi nyt tähän.
Päätös oli lopulta helppo. Mulla oli koko ajan mielessä että lähden viivalle vain jos olo on normaali. Normaalisti mulla ei ole hengitysteissä limaa enkä yski aamuin illoin joten tilanne nyt vain ei ole normaali vaikka kuinka haluaisin.
Mulla ei ole mitään pakkomiellettä juuri tämän tapahtuman kohdalla tai edes maratonien juoksemisesta ylipäätään. Kun seuraavan kerran viivalle menen niin haluan tehdä oman parhaan tulokseni. En usko että olisin pystynyt sunnuntaina parhaimpaani.
Tavoitteeni on olla sellaisessa kunnossa että pystyn juoksemaan maratonin ihan koska tahansa alle neljään tuntiin. En missään nimessä ole vielä sellaisessa kunnossa, uskon että pystyn siihen parhaana päivänäni kun kaikki osaset ovat kunnossa. Mun on vaikea nähdä että sunnuntaina olisi ollut sellainen tilanne. Jossiteltavaa olisi jäänyt liikaa eikä sellaisesta ole mitään hyötyä.
Toki tää on vähän ironista kun on ympäri vuoden terveenä ja just sillä yksittäisellä viikolla ilmaantuu ongelmia. Tämä flunssa on niin mieto että voisin hyvin tehdä lyhyitä ja kevyitä treenejä ja varmasti ensi viikolla teenkin. Mutta maraton - varsinkaan tosissaan juostuna - ei ole kovinkaan lyhyt tai kevyt harjoitus.
Joskus onnistuminen tai epäonnistuminen on muutamasta millistä kiinni, siitä pomppaako tolppaan osunut laukaus maalin sisä- tai ulkopuolelle. Kuinka iso osa niistä muutamasta millistä on kiinni tuurista ja miten paljon taidosta, se on varmaan mielipidekysymys. Hyvällä harjoittelulla ja valmistautumisella voi vähentää tuurin merkitystä mutta vaikka tekisi parhaansa ja antaisi kaikkensa niin sillä on aina joku rooli.
Ilmoittauduin äsken maratonille, startti olisi kuukauden päästä. Silloin voi olla jo maa jäässä, lunta reitillä ja elohopea pakkasella. Hyvissä olosuhteissa voin lähteä tykittämään alle neljän tunnin mutta jos se ei ole mahdollista niin nautitaan sitten arktisista olosuhteista ja hyräillään rati-riti-rallaa!
Tänään aamulla heräsin, yskin aikani ja huomasin että ekaa kertaa koko viikon aikana irtosi keltainen limaklimppi. Päätin että tämä maraton-reissu päättyi nyt tähän.
Päätös oli lopulta helppo. Mulla oli koko ajan mielessä että lähden viivalle vain jos olo on normaali. Normaalisti mulla ei ole hengitysteissä limaa enkä yski aamuin illoin joten tilanne nyt vain ei ole normaali vaikka kuinka haluaisin.
Mulla ei ole mitään pakkomiellettä juuri tämän tapahtuman kohdalla tai edes maratonien juoksemisesta ylipäätään. Kun seuraavan kerran viivalle menen niin haluan tehdä oman parhaan tulokseni. En usko että olisin pystynyt sunnuntaina parhaimpaani.
Tavoitteeni on olla sellaisessa kunnossa että pystyn juoksemaan maratonin ihan koska tahansa alle neljään tuntiin. En missään nimessä ole vielä sellaisessa kunnossa, uskon että pystyn siihen parhaana päivänäni kun kaikki osaset ovat kunnossa. Mun on vaikea nähdä että sunnuntaina olisi ollut sellainen tilanne. Jossiteltavaa olisi jäänyt liikaa eikä sellaisesta ole mitään hyötyä.
Toki tää on vähän ironista kun on ympäri vuoden terveenä ja just sillä yksittäisellä viikolla ilmaantuu ongelmia. Tämä flunssa on niin mieto että voisin hyvin tehdä lyhyitä ja kevyitä treenejä ja varmasti ensi viikolla teenkin. Mutta maraton - varsinkaan tosissaan juostuna - ei ole kovinkaan lyhyt tai kevyt harjoitus.
Joskus onnistuminen tai epäonnistuminen on muutamasta millistä kiinni, siitä pomppaako tolppaan osunut laukaus maalin sisä- tai ulkopuolelle. Kuinka iso osa niistä muutamasta millistä on kiinni tuurista ja miten paljon taidosta, se on varmaan mielipidekysymys. Hyvällä harjoittelulla ja valmistautumisella voi vähentää tuurin merkitystä mutta vaikka tekisi parhaansa ja antaisi kaikkensa niin sillä on aina joku rooli.
Ilmoittauduin äsken maratonille, startti olisi kuukauden päästä. Silloin voi olla jo maa jäässä, lunta reitillä ja elohopea pakkasella. Hyvissä olosuhteissa voin lähteä tykittämään alle neljän tunnin mutta jos se ei ole mahdollista niin nautitaan sitten arktisista olosuhteista ja hyräillään rati-riti-rallaa!
keskiviikko 21. lokakuuta 2015
Loukkaantumisten aatelia.
Toisille meistä tuntuu sattuvan ja tapahtuvan, joko on aina jalka tai käsi paketissa tai on muuten jatkuvasti toipumassa jostain erikoiselta kuulostavasta vahingosta. Itse olen onneksi kärsinyt aika vähän vammoista, älyttömimmätkin läheltä piti-tilanteet - kuten levytangon pudottaminen rinnalta suoraan jalkapöydän päälle - on lopulta ohitettu pelkän säikähdyksen myötä.
Keräsin tähän muutamia loukkaantumisten klassikoita futiskentiltä, tarinoita joita lukiessa ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa:
Norjan maajoukkuepeluri Svein Gröndalen loukkaantui törmättyään 1970-luvulla hirveen - juostessaan metsälenkillä.
Aston Villan Alan Wright oli epäonninen auton ratissa, syynä ei tosin ollut hirvi vaan jalka yksinkertaisesti venähti kun hän kurotti Ferrarinsa kaasupoljinta.
Barnsleyn Darren Barnard puolestaan oli sivussa kentiltä viisi kuukautta rikottuaan polvensa nivelsiteet liukastuttuaan keittönsä lattialle ilmestyneeseen koiranpentunsa pissalammikkoon.
David Battyn akillesjänne vaurioitui kun hänen taapero-ikäinen poikansa törmäsi häneen kolmipyöräisellä.
Useampikin peluri on loukkaantunut yrittäessään noukkia kaukosäädintä käpäliinsä, Rio Ferdinand puolestaan piti jalkoja niin kauan sohvapöydällä että polvi rusahti rikki hänen yrittäessään nousta.
Moni pelkää lentämistä mutta myös lentokentillä on vaaransa. Hajduk Splitin Milan Rapaic pelleili odotustiloissa boarding passillaan ja tökkäsi sillä itseään silmään. Kauden avaus meni ohi. Vastaavan kohtalonhan koki vuonna 2006 Malmössä pelatessaan Jari Litmanen. Seuran urheilujohtaja Hasse Borg avasi matsin jälkeen limpparipullon nuuskapurkilla ja korkki lensi Kuninkaan silmään. Muistoksi jäi pysyvä silmävamma joka haittasi ajoittain pelaamista koko loppu-uran ajan.
Englannin maajoukkuemaalivahti Chris Woods joutui jäämään pois maaottelusta leikattuaan sormensa auki kynäveitsellä yrittäessään katkaista verkkareidensa kuminauhaa. ManUn maalivahti Alex Stepney kärsi vuonna 1975: hän huusi puolustajille ohjeita niin lujaa että leuka murtui.
Chelsean ykkösveskari Dave Beasant oli sivussa alkukauden 1993-1994, hän oli pudottanut liimanäpeistään salaattikulhon ja yritti "torjua" virheensä laittamalla jalan eteen. Kulho murskautui jalkapöydälle ja mursi isovarpaan. Santiago Canizaresin piti olla Espanjan ykkösmaalivahti vuoden 2002 MM-kisoissa mutta hän teki beasantit ja pudotti kylppärissä lasisen after shave-pullon jalkapöytänsä päälle. Kisat olivat paketissa ennen kuin ne ehtivät alkaakaan.
Toki itse pelikentälläkin piilee valtavasti vaaroja. Helmikuussa 2006 Evertonin Richard Wright loukkasi nilkkansa kompastuttuaan maalin edessä olleeseen kylttiin jossa luki "MAALI POIS KÄYTÖSTÄ".
Maalin tekeminen on mahtava asia mutta joskus siinäkin voi käydä huonosti. Torquayn Jim McNichol teki kauden viimeisessä, tärkeässä ottelussa kavennusosuman jota innostui juhlimaan villisti. Työvuorossa ollut poliisikoira luuli McNicholin käytöstä uhkaavaksi ja puri tähän 17 tikkiä vaatineen haavan. Kalabaliikkiin kului paljon aikaa ja lopulta erotuomarin antamalla pitkällä lisäajalla joukkue tasoitti matsin ja Torquay säilytti sarjapaikkansa.
Joulukuussa 2004 Sveitsin liigassa Paulo Diogo juhli osumaansa hyppäämällä maalin takana olleeseen verkkoaitaan, sormus tarttui kiinni ja puolet sormesta repeytyi irti hänen pompattuaan aidalta alas. Tällaisten tapausten pelossa tuomarit ovatkin yleensä tarkkana ja kaikki korut ovat otteluissa kiellettyjä. Kotimaan kentillä KTP:n Babatunde Wusu oli syyskuussa pois tärkeästä SJK-matsista kun tuomari kielsi pelaamisen sormuksen kanssa vaikka se oli teipattu piiloon. Sormusta ei nimittäin pystytty ottamaan poiskaan koska sormi oli vääntynyt treeneissä ja turvonnut.
Vaihtopenkilläkään ei aina ole turvassa, Arsenalin Perry Groves hyppäsi juhlimaan maalia, löi päänsä vaihtoaition kattoon ja putosi tajuttomana maahan.
Kausi voi olla siis paketissa monellakin eri tavalla. Jos siis mietit että olet harvinaisen tohelo ja epäonninen yksilö niin huomaathan että kohtalotovereita riittää.
Lähteinä näihin tarinoihin käytin FutisForumin legendaarista keskustelua vuodelta 2006 - jossa puolestaan käytettiin lähteinä ennen kaikkea brittilehtien kuten Guardianin ja Telegraphin artikkeleita. Osan jutuista kaivoin oman mieleni sopukoista.
Keräsin tähän muutamia loukkaantumisten klassikoita futiskentiltä, tarinoita joita lukiessa ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa:
Norjan maajoukkuepeluri Svein Gröndalen loukkaantui törmättyään 1970-luvulla hirveen - juostessaan metsälenkillä.
Aston Villan Alan Wright oli epäonninen auton ratissa, syynä ei tosin ollut hirvi vaan jalka yksinkertaisesti venähti kun hän kurotti Ferrarinsa kaasupoljinta.
Barnsleyn Darren Barnard puolestaan oli sivussa kentiltä viisi kuukautta rikottuaan polvensa nivelsiteet liukastuttuaan keittönsä lattialle ilmestyneeseen koiranpentunsa pissalammikkoon.
David Battyn akillesjänne vaurioitui kun hänen taapero-ikäinen poikansa törmäsi häneen kolmipyöräisellä.
Useampikin peluri on loukkaantunut yrittäessään noukkia kaukosäädintä käpäliinsä, Rio Ferdinand puolestaan piti jalkoja niin kauan sohvapöydällä että polvi rusahti rikki hänen yrittäessään nousta.
Moni pelkää lentämistä mutta myös lentokentillä on vaaransa. Hajduk Splitin Milan Rapaic pelleili odotustiloissa boarding passillaan ja tökkäsi sillä itseään silmään. Kauden avaus meni ohi. Vastaavan kohtalonhan koki vuonna 2006 Malmössä pelatessaan Jari Litmanen. Seuran urheilujohtaja Hasse Borg avasi matsin jälkeen limpparipullon nuuskapurkilla ja korkki lensi Kuninkaan silmään. Muistoksi jäi pysyvä silmävamma joka haittasi ajoittain pelaamista koko loppu-uran ajan.
Englannin maajoukkuemaalivahti Chris Woods joutui jäämään pois maaottelusta leikattuaan sormensa auki kynäveitsellä yrittäessään katkaista verkkareidensa kuminauhaa. ManUn maalivahti Alex Stepney kärsi vuonna 1975: hän huusi puolustajille ohjeita niin lujaa että leuka murtui.
Chelsean ykkösveskari Dave Beasant oli sivussa alkukauden 1993-1994, hän oli pudottanut liimanäpeistään salaattikulhon ja yritti "torjua" virheensä laittamalla jalan eteen. Kulho murskautui jalkapöydälle ja mursi isovarpaan. Santiago Canizaresin piti olla Espanjan ykkösmaalivahti vuoden 2002 MM-kisoissa mutta hän teki beasantit ja pudotti kylppärissä lasisen after shave-pullon jalkapöytänsä päälle. Kisat olivat paketissa ennen kuin ne ehtivät alkaakaan.
Toki itse pelikentälläkin piilee valtavasti vaaroja. Helmikuussa 2006 Evertonin Richard Wright loukkasi nilkkansa kompastuttuaan maalin edessä olleeseen kylttiin jossa luki "MAALI POIS KÄYTÖSTÄ".
Maalin tekeminen on mahtava asia mutta joskus siinäkin voi käydä huonosti. Torquayn Jim McNichol teki kauden viimeisessä, tärkeässä ottelussa kavennusosuman jota innostui juhlimaan villisti. Työvuorossa ollut poliisikoira luuli McNicholin käytöstä uhkaavaksi ja puri tähän 17 tikkiä vaatineen haavan. Kalabaliikkiin kului paljon aikaa ja lopulta erotuomarin antamalla pitkällä lisäajalla joukkue tasoitti matsin ja Torquay säilytti sarjapaikkansa.
Joulukuussa 2004 Sveitsin liigassa Paulo Diogo juhli osumaansa hyppäämällä maalin takana olleeseen verkkoaitaan, sormus tarttui kiinni ja puolet sormesta repeytyi irti hänen pompattuaan aidalta alas. Tällaisten tapausten pelossa tuomarit ovatkin yleensä tarkkana ja kaikki korut ovat otteluissa kiellettyjä. Kotimaan kentillä KTP:n Babatunde Wusu oli syyskuussa pois tärkeästä SJK-matsista kun tuomari kielsi pelaamisen sormuksen kanssa vaikka se oli teipattu piiloon. Sormusta ei nimittäin pystytty ottamaan poiskaan koska sormi oli vääntynyt treeneissä ja turvonnut.
Vaihtopenkilläkään ei aina ole turvassa, Arsenalin Perry Groves hyppäsi juhlimaan maalia, löi päänsä vaihtoaition kattoon ja putosi tajuttomana maahan.
Kausi voi olla siis paketissa monellakin eri tavalla. Jos siis mietit että olet harvinaisen tohelo ja epäonninen yksilö niin huomaathan että kohtalotovereita riittää.
Lähteinä näihin tarinoihin käytin FutisForumin legendaarista keskustelua vuodelta 2006 - jossa puolestaan käytettiin lähteinä ennen kaikkea brittilehtien kuten Guardianin ja Telegraphin artikkeleita. Osan jutuista kaivoin oman mieleni sopukoista.
maanantai 19. lokakuuta 2015
pienellä alkukirjaimella.
Viime viikko ja viimeistelyt kohti maratonia menivät erittäin vaihtelevasti. Tiistain kympin lenkki oli erinomainen, yksi parhaista koskaan juoksemistani ja se nosti itsetunnon korkealle. Keskiviikkona painonnostotreenit menivät normaalilla rutiinilla mutta torstain juoksulenkki olikin erikoinen. Mun piti juosta kaksi kolmen kilometrin kierrosta reipasta mutta kevyesti rullaavaa vauhtia eli suunnilleen tavoiteltua maratonin kisavauhtia. Kuusi kilometriä ei ole kummoinen lenkura mutta silti jätin homman kesken. Ekan kolmosen jälkeen tuntui niin tukkoiselta että jätin siihen. Olin ihan puhki. Tiistain ja torstain lenkit olivat kuin yö ja päivä. Itsetunto olikin vuorostaan nyt sitten pohjamudissa. Jos jaksan nipin napin kolme kilsaa tuota vauhtia niin miten 42 kilometriä voisi onnistua?
Perjantaina kävin tekemässä salitreenin ja se sujui ihan hyvin, tein rauhassa sarjoja matalilla sykkeillä ja jätin kovemmat rääkit tietoisesti väliin. Saman päivän iltana yskin jonkun verran ja lauantaiaamuna herätessä tuntui että nyt on joku pieni lentsu jäytämässä.
Syksy on flunssakautta ja meidän perheeseen se saapui syys-lokakuun vaihteessa kun juoksin puolimaratonin joka päivä. Tiesin että se todennäköisesti ei haasteeseen vaikuttaisi, kroppa on niin keskittynyt tuohon urakkaan että pöpöt pääsevät iskemään vasta kun se ohi. Olin jo henkisesti valmistautunut siihen että tulen heti kipeäksi kun haaste loppuu. En tullut. Avovaimo on yskinyt kolmatta viikkoa mutta mulla on ollut ihan terve olo koko ajan. Itämisaikaa on siis ollut ruhtinaallisesti mutta ei niin ei. Poika on maailman nopein sairastaja, se on illalla todella kipeä mutta herää aina aamulla terveenä ja se on sitten siinä. Kadehdittava vastustuskyky ja tapa sairastaa kun vuorokaudessa kaikki on ohi :D
Eiköhän se torstain heikko fiilis lenkillä johtunut siitä että jotain pientä oli jo itämässä. Olen nyt vetänyt reilusti hunajaa ja tuoremehua, juonut paljon vettä ja imeskellyt sinkkitabletteja. Ääni on vähän käheä mutta ei tunnu mitenkään tukkoiselta tai räkäiseltä ja sitä yskääkin on todella vähän. Ei nuhaa, ei mitään.
Ellei tämä tästä pahene niin olen varmasti sunnuntaina hyvässä tikissä lappu rinnassa. Jos kuitenkin kävisi niin että olo heikkenee niin haitta ei ole suuri, kisareissusta kun ei ole maksettu ennakkoon euroakaan. Voisi olla vähän eri fiilis jos olisi lähdössä parin tonnin maratonmatkalle New Yorkiin mutta tähän kisaanhan ei edes voi ilmoittautua ennakkoon vaan vasta kisatoimistossa. Mitään painetta ei siis ole taloudellisella tai henkisellä puolella.
Olen kehittänyt viime vuosina taktiikkaani sairasteluun. Ensisijaisesti kiellän koko asian ja jos kieltäminen ei mene läpi niin vähättelen oireita. Kirjoitan flunssan pienellä alkukirjaimella. Tähän asti, jo useamman vuoden ajan, se on toiminut hämmentävän hyvin.
Pienetkin flunssanoireet pitää mun mielestä kyllä ottaa vakavasti ja välttää esimerkiksi treenaamista jos syke kohoaa pienemmästäkin liikkeestä. Mutta jos heti masentuu ja harmistuu oireista, lopettaa tsemppaamisen ja alistuu lentsulle niin taistelu on hävitty. Ei keho jaksa taistella jos makaa kohtaloaan harmitellen sohvalla suklaalevyjen ja sipsipussien kanssa, tulivoimaa pitää hakea hedelmistä ja energisestä mielestä. Lukemani tutkimukset tukee tätä teoriaa: ne jotka aloittavat C- ja D-vitaminiin, sinkin jne. käytön heti kun vähäisetkin oireet ilmaantuvat tulevat sairastamaan vähemmän aikaa ja lievemmillä oireilla kuin ne jotka eivät tätä tee. Pienen kurkun karhistumisen kanssa ei siis pidä jäädä venaamaan että mihin suuntaan tämä kehittyy vaan pyrkiä siihen että olo ei enää siitä ainakaan pahene tippaakaan. En ole vuosikausiin ollut esimerkiksi töistä poissa sairastelun vuoksi.
Mun piti juosta tänään viimeinen lenkki ennen maratonia, noin 12 kilsaa reipasta kisavauhtia. En juokse. Voi olla että treenit on nyt treenattu ja lähtöviivalle lähden ihan kylmiltään. Päivä kerrallaan ja katsotaan mihin se riittää!
Perjantaina kävin tekemässä salitreenin ja se sujui ihan hyvin, tein rauhassa sarjoja matalilla sykkeillä ja jätin kovemmat rääkit tietoisesti väliin. Saman päivän iltana yskin jonkun verran ja lauantaiaamuna herätessä tuntui että nyt on joku pieni lentsu jäytämässä.
Syksy on flunssakautta ja meidän perheeseen se saapui syys-lokakuun vaihteessa kun juoksin puolimaratonin joka päivä. Tiesin että se todennäköisesti ei haasteeseen vaikuttaisi, kroppa on niin keskittynyt tuohon urakkaan että pöpöt pääsevät iskemään vasta kun se ohi. Olin jo henkisesti valmistautunut siihen että tulen heti kipeäksi kun haaste loppuu. En tullut. Avovaimo on yskinyt kolmatta viikkoa mutta mulla on ollut ihan terve olo koko ajan. Itämisaikaa on siis ollut ruhtinaallisesti mutta ei niin ei. Poika on maailman nopein sairastaja, se on illalla todella kipeä mutta herää aina aamulla terveenä ja se on sitten siinä. Kadehdittava vastustuskyky ja tapa sairastaa kun vuorokaudessa kaikki on ohi :D
Eiköhän se torstain heikko fiilis lenkillä johtunut siitä että jotain pientä oli jo itämässä. Olen nyt vetänyt reilusti hunajaa ja tuoremehua, juonut paljon vettä ja imeskellyt sinkkitabletteja. Ääni on vähän käheä mutta ei tunnu mitenkään tukkoiselta tai räkäiseltä ja sitä yskääkin on todella vähän. Ei nuhaa, ei mitään.
Ellei tämä tästä pahene niin olen varmasti sunnuntaina hyvässä tikissä lappu rinnassa. Jos kuitenkin kävisi niin että olo heikkenee niin haitta ei ole suuri, kisareissusta kun ei ole maksettu ennakkoon euroakaan. Voisi olla vähän eri fiilis jos olisi lähdössä parin tonnin maratonmatkalle New Yorkiin mutta tähän kisaanhan ei edes voi ilmoittautua ennakkoon vaan vasta kisatoimistossa. Mitään painetta ei siis ole taloudellisella tai henkisellä puolella.
Olen kehittänyt viime vuosina taktiikkaani sairasteluun. Ensisijaisesti kiellän koko asian ja jos kieltäminen ei mene läpi niin vähättelen oireita. Kirjoitan flunssan pienellä alkukirjaimella. Tähän asti, jo useamman vuoden ajan, se on toiminut hämmentävän hyvin.
Pienetkin flunssanoireet pitää mun mielestä kyllä ottaa vakavasti ja välttää esimerkiksi treenaamista jos syke kohoaa pienemmästäkin liikkeestä. Mutta jos heti masentuu ja harmistuu oireista, lopettaa tsemppaamisen ja alistuu lentsulle niin taistelu on hävitty. Ei keho jaksa taistella jos makaa kohtaloaan harmitellen sohvalla suklaalevyjen ja sipsipussien kanssa, tulivoimaa pitää hakea hedelmistä ja energisestä mielestä. Lukemani tutkimukset tukee tätä teoriaa: ne jotka aloittavat C- ja D-vitaminiin, sinkin jne. käytön heti kun vähäisetkin oireet ilmaantuvat tulevat sairastamaan vähemmän aikaa ja lievemmillä oireilla kuin ne jotka eivät tätä tee. Pienen kurkun karhistumisen kanssa ei siis pidä jäädä venaamaan että mihin suuntaan tämä kehittyy vaan pyrkiä siihen että olo ei enää siitä ainakaan pahene tippaakaan. En ole vuosikausiin ollut esimerkiksi töistä poissa sairastelun vuoksi.
Mun piti juosta tänään viimeinen lenkki ennen maratonia, noin 12 kilsaa reipasta kisavauhtia. En juokse. Voi olla että treenit on nyt treenattu ja lähtöviivalle lähden ihan kylmiltään. Päivä kerrallaan ja katsotaan mihin se riittää!
perjantai 16. lokakuuta 2015
Urheilijan Taivas + Helvetti - Paras versio itsestäsi.
Yksi syksyn mielenkiintoisista urheilukirjauutuuksista kokoaa yhteen kolmetoista tarinaa suomalaisen urheilun huipulta. Urheilijan Taivas + Helvetti - Paras versio itsestäsi (One on One, 2015) on Karo Hämäläisen ja Miika Peltolan toimittama kattaus erilaisia urapolkuja ja henkilökuvia monipuolisella lajikirjolla.
Futista edustaa Aki Riihilahti esipuheen verran sekä Nikolai Alho, jääkiekkoa Jere Lehtinen ja Noora Räty, lentopalloa Riikka Lehtonen ja Urpo Sivula, tennistä Jarkko Nieminen, pikaluistelua Mika Poutala, nyrkkeilyä Eva Wahlström, sulkapalloa Ville Lång, koripalloa Hanno Möttölä, lumilautailua Enni Rukajärvi, yleisurheilua Nooralotta Neziri ja jousiammuntaa Jere Forsberg.
Silloin kun urheilijat ovat tarinoinnissaan aidoimmillaan - ja myös raadollisimmillaan, syntyy kiintoisaa tarinaa. Kovien paineiden kiirastulesta, totaalisista romahtamisista ja armottomasta treeniarjesta olisi lukenut enemmänkin.
"En ole ikinä tykännyt treenaamisesta. Fitness-lehdissä lukee, että urheilusta tulee kiva fiilis. Ei tuu. Ihan paska fiilis tulee. Selkä on kipee, jalat on kipeet, ei maistu ruoka." - Ville Lång
Långin tyyppinen hahmo on erittäin kiinnostava, kulmikas ja inhorealistinenkin sulkapalloilija on usein aika kaukana stereotyyppisestä huippu-urheilijasta joka elää unelmaansa ja nauttii joka päivästä. Hieman tuntemattomampien lajien urheilijat ovat myös minusta ykköskastia mitä tulee henkilökuviin, jousiampuja Jere Forsberg on tästä hyvä esimerkki.
Kovin monet tarinoista vain ovat liiankin kaavamaisia henkilökuvia. Olen suurimmasta osasta kirjan päähenkilöistä lukenut ja kuullut tarinoita sen verran että en enää olisi kaivannut eri seurasiirtojen ja arvokisojen kronologista läpikäyntiä. Toki monelle vähemmän suomalaista urheilua seuranneelle ne tarjoavat varmasti myös uutta tietoa.
Suurin osa jutuista on luotu haastattelujen pohjalta mikä on sääli. Kaksi minä-muotoista tarinaa, kynän varressa Hanno Möttölä ja Enni Rukajärvi, ovat kirjan aatelia. Se saa pohtimaan miten hyvä kirja tämä olisi jos jokainen olisi kirjoittanut mietteensä ylös ihan itse. Erityisesti Möttölän teksti on todella tiukkaa kamaa.
"Jos haluaa olla koripallossa aivan huippu, pitää olla ripaus kusipäisyyttä ja hemmetisti itsekkyyttä. Näin kauniisti sanottuna. Sitä meiltä suomalaisilta ei onneksi löydy. Siksi täällä on hyvä asua, mutta vaikea kasvaa maailmantähdeksi." - Hanno Möttölä
Urheilijan Taivas + Helvetti ei ole kaikilta osin täysosuma mutta pätevää lukemistoa silti kaikille joita urheilijoiden tarinat kiinnostavat. Moni kirjan tarinoista saa kaipaamaan lisää ja on ihan selvää että useammallekin elämäkerralle olisi tilausta.
Mulla onkin jo mielessä kenestä urheilijasta aion lukea seuraavaksi mutta tuota konkaria ei tästä kirjasta löydy. Älkää pidättäkö hengitystä, mun lukutahdillani blogin seuraava kirja-arvostelu ilmestynee kesällä 2016!
Futista edustaa Aki Riihilahti esipuheen verran sekä Nikolai Alho, jääkiekkoa Jere Lehtinen ja Noora Räty, lentopalloa Riikka Lehtonen ja Urpo Sivula, tennistä Jarkko Nieminen, pikaluistelua Mika Poutala, nyrkkeilyä Eva Wahlström, sulkapalloa Ville Lång, koripalloa Hanno Möttölä, lumilautailua Enni Rukajärvi, yleisurheilua Nooralotta Neziri ja jousiammuntaa Jere Forsberg.
Silloin kun urheilijat ovat tarinoinnissaan aidoimmillaan - ja myös raadollisimmillaan, syntyy kiintoisaa tarinaa. Kovien paineiden kiirastulesta, totaalisista romahtamisista ja armottomasta treeniarjesta olisi lukenut enemmänkin.
"En ole ikinä tykännyt treenaamisesta. Fitness-lehdissä lukee, että urheilusta tulee kiva fiilis. Ei tuu. Ihan paska fiilis tulee. Selkä on kipee, jalat on kipeet, ei maistu ruoka." - Ville Lång
Långin tyyppinen hahmo on erittäin kiinnostava, kulmikas ja inhorealistinenkin sulkapalloilija on usein aika kaukana stereotyyppisestä huippu-urheilijasta joka elää unelmaansa ja nauttii joka päivästä. Hieman tuntemattomampien lajien urheilijat ovat myös minusta ykköskastia mitä tulee henkilökuviin, jousiampuja Jere Forsberg on tästä hyvä esimerkki.
Kovin monet tarinoista vain ovat liiankin kaavamaisia henkilökuvia. Olen suurimmasta osasta kirjan päähenkilöistä lukenut ja kuullut tarinoita sen verran että en enää olisi kaivannut eri seurasiirtojen ja arvokisojen kronologista läpikäyntiä. Toki monelle vähemmän suomalaista urheilua seuranneelle ne tarjoavat varmasti myös uutta tietoa.
Suurin osa jutuista on luotu haastattelujen pohjalta mikä on sääli. Kaksi minä-muotoista tarinaa, kynän varressa Hanno Möttölä ja Enni Rukajärvi, ovat kirjan aatelia. Se saa pohtimaan miten hyvä kirja tämä olisi jos jokainen olisi kirjoittanut mietteensä ylös ihan itse. Erityisesti Möttölän teksti on todella tiukkaa kamaa.
"Jos haluaa olla koripallossa aivan huippu, pitää olla ripaus kusipäisyyttä ja hemmetisti itsekkyyttä. Näin kauniisti sanottuna. Sitä meiltä suomalaisilta ei onneksi löydy. Siksi täällä on hyvä asua, mutta vaikea kasvaa maailmantähdeksi." - Hanno Möttölä
Urheilijan Taivas + Helvetti ei ole kaikilta osin täysosuma mutta pätevää lukemistoa silti kaikille joita urheilijoiden tarinat kiinnostavat. Moni kirjan tarinoista saa kaipaamaan lisää ja on ihan selvää että useammallekin elämäkerralle olisi tilausta.
Mulla onkin jo mielessä kenestä urheilijasta aion lukea seuraavaksi mutta tuota konkaria ei tästä kirjasta löydy. Älkää pidättäkö hengitystä, mun lukutahdillani blogin seuraava kirja-arvostelu ilmestynee kesällä 2016!
keskiviikko 14. lokakuuta 2015
Viimeiset kaksi viikkoa ennen maratonia.
Syksyn toinen iso tavoite lähestyy, maratoniin on tätä kirjoittaessa puolitoista viikkoa aikaa. Vaikka muuten tulee paiskottua treenejä ympäri vuoden aika tasaisella tahdilla niin maratonia lähestyttäessä pitää käyttää vähän enemmän harkintaa. Ei ole mitään syytä löysätä liikaa mutta ei tietenkään vetää kovimpia rääkkejäkään juuri ennen maratonia. Pitäisi löytää harjoitussuunnitelma joka palvelee juuri sitä yhtä pitkää suoritusta kaikkein parhaiten.
Tässä oma kahden viikon lähestymiseni:
ma 6 km juoksua
ti 10 km juoksua
ke painonnostotreenit
to 6 km juoksua
pe salitreeni
la lepo
su lepo
ma 12 km juoksua
ti lepo
ke painonnostotreenit
to lepo
pe lepo
la lepo
su MARATON
Kahden viikon suunnitelmasta on nyt kaksi päivää takana. Tärkein ratkaistava asia on ollut juoksuvauhti ja idea siihen syntyi kuin itsestään. Koin että hitaita lenkkejä on nyt vedetty läpi vuoden ja peruskestävyys hiottiin huippuunsa kaksi viikkoa sitten. Siihen en tarvitse nyt enää mitään lisävaihdetta - en ainakaan sellaista johon voisi tämän lyhyen jäljellä olevan ajan puitteissa vaikuttaa.
Päätin että juoksen nyt nämä kaikki lenkit suunnilleen kisavauhtia. Se on mulle erityisen merkittävä asia ja sellainen mihin en ole aiemmin kiinnittänyt juurikaan huomiota. Koska mulla ei ole kelloa eikä mittaria josta seurata maratonilla matkavauhteja niin mun pitää nyt jo etukäteen hakea oikeanlaista sykkeen ja vauhdin tasoa. Sellaista tuntemusta jonka kanssa pystyn elämään 42 kilometrin verran.
Käytännössä juoksin tuon maanantain kutosen liian kovaa. Pitäisi aina malttaa ottaa eka kilsa rauhassa ja koneiston lämmetä mutta lähdin heti reippaasti liikkeelle eikä syke enää tasoittunutkaan. Tuollaiseen mokaan ei ole varaa sitten kun lappu on rinnassa. Eilen sujuikin jo paljon paremmin, oikeastaan erinomaisesti. Mun piti juosta 12 kilsaa, 2x 6 kilometriä metsän läpi mutta juoksin vain yhden reilun kutosen lenkuran jonka jälkeen siirryin stadionille. Juoksin radalla 4 kilsaa eli kymmenen kierrosta. Ekaan kutoseen meni reilut 30 minuuttia, ratajuoksuun noin 21 minuuttia. Vauhdikkaimmat kilsat meni noin 5:15 vauhtia, hitaimmat ehkä 5:30. Parasta oli että tuo kympin harjoitus ei tuntunut juuri miltään ja olisin voinut helposti jatkaa suunnilleen samaa vauhtia paljon pidempäänkin. Puolimaratonviikon aiheuttamaa superkompensaatiota? Toivottavasti.
Mulla on tavoitteena parantaa viime syksyn ennätysaikaani joka oli 4 tuntia 14 minuuttia. Isompana tavoitteena on ehdottomasti neljän tunnin alittaminen. Lähden taittamaan matkaa sellaisella ajatuksella että tuo neljä tuntia alittuu, jos sitten ongelmia syystä tai toisesta ilmenee niin pienten vaikeuksienkin kanssa pystyn silti tekemään uuden ennätyksen. Jos ongelmat ovat erityisen pahoja niin kumpikaan tavoitteista ei täyty mutta sellaiselle vaihtoehdolle en anna nyt enää ajatustakaan. Kyllä sekin skenaario on mielessä lenkkien aikana perattu läpi. Sekä A-, B- että C-vaihtoehdon osuessa kohdalle mulla on mielessä selvät ajatukset siitä mitä se tarkoittaa ensi vuoden harjoittelussa.
Jos jaksaisin juosta 11 kilometriä tunnissa vaikka kolmen tunnin ajan, se tarkoittaisi että viimeiselle 9 kilometrille olisi käytettävissä tunti. Reilu 10.5 kilsan vauhtikin eli noin 5:40 kilometrit riittäisivät tavoitteeseen myös mutta sitten ei saisi hiipua yhtään. Ehkä helpoin ajatus käsitellä on että mahdollisimman moni kilsa osuu 5:30 min/km pintaan ja siitä voi sitten vähän hiipuakin, sitten jos napsuu yli kuuden minuutin kilometrejä niin neljän tunnin raja käytännössä karkaa ulottuvilta.
Näiden numeroiden pyörittely on lopulta aika turhaa, lähden joka tapauksessa juoksemaan vain päivän fiiliksen ja sydämen tahtiin. Ainoa aika ja statistiikka jota maratonilta saan on loppuaika - jos haluan jonkun kilometriajan niin voin vain jakaa sen luvulla 42.
Tässä oma kahden viikon lähestymiseni:
ma 6 km juoksua
ti 10 km juoksua
ke painonnostotreenit
to 6 km juoksua
pe salitreeni
la lepo
su lepo
ma 12 km juoksua
ti lepo
ke painonnostotreenit
to lepo
pe lepo
la lepo
su MARATON
Kahden viikon suunnitelmasta on nyt kaksi päivää takana. Tärkein ratkaistava asia on ollut juoksuvauhti ja idea siihen syntyi kuin itsestään. Koin että hitaita lenkkejä on nyt vedetty läpi vuoden ja peruskestävyys hiottiin huippuunsa kaksi viikkoa sitten. Siihen en tarvitse nyt enää mitään lisävaihdetta - en ainakaan sellaista johon voisi tämän lyhyen jäljellä olevan ajan puitteissa vaikuttaa.
Päätin että juoksen nyt nämä kaikki lenkit suunnilleen kisavauhtia. Se on mulle erityisen merkittävä asia ja sellainen mihin en ole aiemmin kiinnittänyt juurikaan huomiota. Koska mulla ei ole kelloa eikä mittaria josta seurata maratonilla matkavauhteja niin mun pitää nyt jo etukäteen hakea oikeanlaista sykkeen ja vauhdin tasoa. Sellaista tuntemusta jonka kanssa pystyn elämään 42 kilometrin verran.
Käytännössä juoksin tuon maanantain kutosen liian kovaa. Pitäisi aina malttaa ottaa eka kilsa rauhassa ja koneiston lämmetä mutta lähdin heti reippaasti liikkeelle eikä syke enää tasoittunutkaan. Tuollaiseen mokaan ei ole varaa sitten kun lappu on rinnassa. Eilen sujuikin jo paljon paremmin, oikeastaan erinomaisesti. Mun piti juosta 12 kilsaa, 2x 6 kilometriä metsän läpi mutta juoksin vain yhden reilun kutosen lenkuran jonka jälkeen siirryin stadionille. Juoksin radalla 4 kilsaa eli kymmenen kierrosta. Ekaan kutoseen meni reilut 30 minuuttia, ratajuoksuun noin 21 minuuttia. Vauhdikkaimmat kilsat meni noin 5:15 vauhtia, hitaimmat ehkä 5:30. Parasta oli että tuo kympin harjoitus ei tuntunut juuri miltään ja olisin voinut helposti jatkaa suunnilleen samaa vauhtia paljon pidempäänkin. Puolimaratonviikon aiheuttamaa superkompensaatiota? Toivottavasti.
Mulla on tavoitteena parantaa viime syksyn ennätysaikaani joka oli 4 tuntia 14 minuuttia. Isompana tavoitteena on ehdottomasti neljän tunnin alittaminen. Lähden taittamaan matkaa sellaisella ajatuksella että tuo neljä tuntia alittuu, jos sitten ongelmia syystä tai toisesta ilmenee niin pienten vaikeuksienkin kanssa pystyn silti tekemään uuden ennätyksen. Jos ongelmat ovat erityisen pahoja niin kumpikaan tavoitteista ei täyty mutta sellaiselle vaihtoehdolle en anna nyt enää ajatustakaan. Kyllä sekin skenaario on mielessä lenkkien aikana perattu läpi. Sekä A-, B- että C-vaihtoehdon osuessa kohdalle mulla on mielessä selvät ajatukset siitä mitä se tarkoittaa ensi vuoden harjoittelussa.
Jos jaksaisin juosta 11 kilometriä tunnissa vaikka kolmen tunnin ajan, se tarkoittaisi että viimeiselle 9 kilometrille olisi käytettävissä tunti. Reilu 10.5 kilsan vauhtikin eli noin 5:40 kilometrit riittäisivät tavoitteeseen myös mutta sitten ei saisi hiipua yhtään. Ehkä helpoin ajatus käsitellä on että mahdollisimman moni kilsa osuu 5:30 min/km pintaan ja siitä voi sitten vähän hiipuakin, sitten jos napsuu yli kuuden minuutin kilometrejä niin neljän tunnin raja käytännössä karkaa ulottuvilta.
Näiden numeroiden pyörittely on lopulta aika turhaa, lähden joka tapauksessa juoksemaan vain päivän fiiliksen ja sydämen tahtiin. Ainoa aika ja statistiikka jota maratonilta saan on loppuaika - jos haluan jonkun kilometriajan niin voin vain jakaa sen luvulla 42.
maanantai 12. lokakuuta 2015
Kevyempi viikko ja 1000 kilsaa täyteen.
Kovan määräviikon jälkeen oli aika ottaa jalkaa pois kaasulta ja keventää reilusti harjoittelua. Jalathan toimivat erinomaisesti koko puolimaratonviikon ajan mutta heti maanantaina kun oli eka juoksuton päivä jalat menivät tukkoon. Liike piti siis jalat toimintakykyisenä ja heti kun se loppui ne alkoivat jumiutua. Jumia kesti tosin vain pari päivää.
Keskiviikkona menin illalla painonnostoharjoituksiin mutta palauttelin lihaksia hyvin kevyillä painoilla. Sali ei ollut ihan täynnä joten otin itselleni oman tangon ja tein rauhassa toistoja, syke tuntui laukkaavan siitä huolimatta välillä aika villisti. Kroppa ei ollut vielä palautunut kovasta rasituksesta ja isosta määrästä harjoitustunteja. Kun muut ottivat harjoituksen lopuksi takakyykkyvitosia, otin itse pelkällä tangolla 5+5+5 yhdistelmää jossa ensin viis kyykkyä takaa, sitten viisi edestä ja lopuksi viisi tempausvalaa.
Torstaina huilailin mutta jo perjantaina otin toisen puntin. Nyt tuntui jo paljon paremmalta, tein mm. pystypunnerrusta käsipainoilla ja ne sarjat tulivatkin erittäin hyvin. Treenimuistiinpanojen mukaan 3x10 pystärit ovat sujuneet viimeksi yhtä hyvin heinäkuun alussa. 150 kilsan juoksuviikko tuntuu vieneen voimatasoja lähinnä jaloista, tuskin niistäkään silti paljoa.
Lauantaina kävin ekalla juoksulenkillä haasteen jälkeen. Kevyttä mutta reipasta juoksua kolmen kilometrin verran. Hyvältä tuntui.
Noiden kolmen kilometrin myötä tämän vuoden juoksusaldoksi kertyi 1000 kilometriä. Olen käynyt lenkillä tasan sata kertaa joten keskimääräinen lenkki on ollut tismalleen kymppi.
Tästä käppyrästä näkyy hyvin miten kova kuormitus toissa viikolla oli ja miten kevyesti otin viime viikon. Jatkossa palataan taas sahaamaan tohon keskitason kuormituksen paikkeille.
Varsinaisia harjoituspäiviä oli viime viikolla siis vain kolme mutta muuten urheilun parissa tuli touhuttua päivittäin. Painonnostosalilla oltiin yhteensä neljänä päivänä, poika kun halusi treenata peräti kolmesti. Uimassakin käytiin. Lauantain kävin päättämässä kotistadionin futiskauden ja eilen olin Helsingissä Olympiastadionilla Suomen viimeisessä EM-karsintaottelussa. Samalla hyvästeltiin rakas stadikka ainakin neljäksi vuodeksi, massiivinen remontti tulee muuttamaan lähes kaiken stadionista uljasta ulkokuorta lukuunottamatta. Seuraavat pari karsintaa pelataankin sitten Tampereen Ratinassa joten tervetuloa sinne 9. lokakuuta 2016 ;)
Tänään starttasi viimeiset kaksi harjoitusviikkoa ennen maratonia. Viimeistelysuunnitelmasta lisää myöhemmin!
Keskiviikkona menin illalla painonnostoharjoituksiin mutta palauttelin lihaksia hyvin kevyillä painoilla. Sali ei ollut ihan täynnä joten otin itselleni oman tangon ja tein rauhassa toistoja, syke tuntui laukkaavan siitä huolimatta välillä aika villisti. Kroppa ei ollut vielä palautunut kovasta rasituksesta ja isosta määrästä harjoitustunteja. Kun muut ottivat harjoituksen lopuksi takakyykkyvitosia, otin itse pelkällä tangolla 5+5+5 yhdistelmää jossa ensin viis kyykkyä takaa, sitten viisi edestä ja lopuksi viisi tempausvalaa.
Torstaina huilailin mutta jo perjantaina otin toisen puntin. Nyt tuntui jo paljon paremmalta, tein mm. pystypunnerrusta käsipainoilla ja ne sarjat tulivatkin erittäin hyvin. Treenimuistiinpanojen mukaan 3x10 pystärit ovat sujuneet viimeksi yhtä hyvin heinäkuun alussa. 150 kilsan juoksuviikko tuntuu vieneen voimatasoja lähinnä jaloista, tuskin niistäkään silti paljoa.
Lauantaina kävin ekalla juoksulenkillä haasteen jälkeen. Kevyttä mutta reipasta juoksua kolmen kilometrin verran. Hyvältä tuntui.
Noiden kolmen kilometrin myötä tämän vuoden juoksusaldoksi kertyi 1000 kilometriä. Olen käynyt lenkillä tasan sata kertaa joten keskimääräinen lenkki on ollut tismalleen kymppi.
Tästä käppyrästä näkyy hyvin miten kova kuormitus toissa viikolla oli ja miten kevyesti otin viime viikon. Jatkossa palataan taas sahaamaan tohon keskitason kuormituksen paikkeille.
Varsinaisia harjoituspäiviä oli viime viikolla siis vain kolme mutta muuten urheilun parissa tuli touhuttua päivittäin. Painonnostosalilla oltiin yhteensä neljänä päivänä, poika kun halusi treenata peräti kolmesti. Uimassakin käytiin. Lauantain kävin päättämässä kotistadionin futiskauden ja eilen olin Helsingissä Olympiastadionilla Suomen viimeisessä EM-karsintaottelussa. Samalla hyvästeltiin rakas stadikka ainakin neljäksi vuodeksi, massiivinen remontti tulee muuttamaan lähes kaiken stadionista uljasta ulkokuorta lukuunottamatta. Seuraavat pari karsintaa pelataankin sitten Tampereen Ratinassa joten tervetuloa sinne 9. lokakuuta 2016 ;)
Tänään starttasi viimeiset kaksi harjoitusviikkoa ennen maratonia. Viimeistelysuunnitelmasta lisää myöhemmin!
perjantai 9. lokakuuta 2015
Painonnostoa ruohonjuuritasolta SM-tasolle.
Talven lähestyessä myös painonnoston kuumin kisakausi lähestyy. Marraskuun lopulla Houstonissa Texasissa maailman parhaat nostajat mittelevät MM-kisoissa ja Suomen parhaat nostajat tavoittelevat paikkoja ensi vuoden Rion olympialaisiin. Kotimaassa käydään vuoden lopulla parhaiden seurajoukkueiden välinen loppuottelu sekä Suomen Cupin finaali jossa kuluneen vuoden aikana parhaita tuloksia tehneet nostajat kohtaavat toisensa painoluokattomassa kisassa.
Suomen isoin ja merkittävin painonnostotapahtuma eli SM-kisat järjestetään helmikuun 27.-28. päivä Porissa. Olen viime vuosina ollut katsomassa kisoja ja se on huikean hieno tapahtuma, parisataa lajin kovinta harrastajaa mittelevät painoluokka kerrallaan himoituista mitaleista.
Crossfit on ollut omalta osaltaan nostamassa painonnoston profiilia ja myös SM-kisoissa on viime vuosina nähty paljon crossfitin kautta lajin pariin tulleita. Crossfitin kaksi ensimmäistä suomenmestaruutta voittanut Essi Koskinen on nykyään painonnoston maajoukkueessa mukana, nuorten painonnostomaajoukkueissa puolestaan ovat mukana olleet crossfit-kisoista tutut Saara Leskinen ja Marianne Saarhelo.
Painonnoston pariin tullaan hyvin monipuolisesti eri lajeista miesten puolella suurin osa on harrastanut voimailulajeja pitkään mutta erityisesti naisten puolella nostajilla on taustallaan valtavasti erilaisia lajeja vaikkapa baletista (Pauliina Utoslahti) body fitnekseen (Isa Mursu). Painonnosto on räjähtävää nopeutta ja yleisurheilijoiden oheisharjoittelulajina se onkin vienyt välillä myös "kakkoslajissa" SM-tasolle asti.
Viime vuosina SM-kisojen osallistujamäärät ovat olleet reilussa nousussa ja tulosrajoja onkin korotettu. Miesten puolella taso onkin jo erittäin kova mutta naisten tulosrajat ovat edelleen aika inhimillisiä tavoiteltavia.
Miesten tulosrajat painonnoston SM-kisoihin 2015 ovat:
56 kg 160,0 kg
62 kg 190,0 kg
69 kg 220,0 kg
77 kg 235,0 kg
85 kg 250,0 kg
94 kg 260,0 kg
105 kg 270,0 kg
+105 kg 280,0
Eli esimerkiksi 84 kiloa painavan miehen pitää temmata vaikkapa 115 ja työntää 135 kiloa.
Naisten tulosrajat ovat:
48 kg 90,0 kg
53 kg 100,0 kg
58 kg 110,0 kg
63 kg 120,0 kg
69 kg 130,0 kg
75 kg 135,0 kg
+75 kg 140,0kg
Esimerkiksi 62 kiloisen naisen yhteistuloksen pitää siis olla 120 kiloa eli koostua vaikkapa vähintään 50 kilon tempauksesta ja 70 kilon työnnöstä.
Kun on hankkinut painonnoston kilpailulisenssin ja tehnyt tällaisen tuloksen virallisissa kilpailuissa on tervetullut SM-lavalle.
Olen mukana ensi vuoden SM-kisojen järjestelyissä, jos tulee mieleen jotakin kysymyksiä joko niistä tai painonnostossa kilpalemisesta yleensä niin voin vastata parhaani mukaan, kommenttia vain tulemaan! Jos en jotakin tiedä niin lupaan hankkia vastauksen :) Toki voin muutenkin auttaa käytännön järjestelyissä kisojen lähestyessä jos kilpailijat tai muut kisavieraat kaipaavat infoa tai muuta apua.
Painonnosto on paitsi hieno kilpaurheilulaji niin myös pätevä harrastusmuoto meille peruskuntoilijoille ja junnuille. Eilen sain kokea pienen palan sitä mitä se on konkreettisesti parhaimmillaan siellä ruohonjuuritasolla.
Poika oli ennen treenejään väsyneen oloinen ja pahalla päällä. Ei millään halunnut lähteä treenaamaan eikä kuulemma edes harrasta enää koko lajia. Olin joka tapauksessa menossa salille ohjaamaan harjoituksia ja lopulta hän päätti lähteä mukaan. Alkuverryttelyyn asti se jaksoi mököttää, sitten hyppäsi mukaan ja treenasi ensin tunnin muiden kanssa ja kun muut muksut olivat lähteneet jäätiin vielä puoleksi tunniksi ottamaan ykkösiä. Kun lopulta korotusten jälkeen raaka-rinnallevetoon vaihdettiin lasten 7.5 kilon tanko naisten 15 kilon tankoon ja sekin nousi rinnalle niin ilo oli ylimmillään. Sitä riemua oli mahtava myötäelää, saman tien olisi pitänyt soittaa kaikille isovanhemmille ja kertoa uudesta komeasta ennätyksestä.
En tiedä olisivatko he tienneet miten isosta asiasta on kyse mutta jokainen painonnostaja tietää miten hienoa on tehdä jotain mistä ei olisi voinut vaikka puoli vuotta aiemmin vielä haaveillakaan. On se sitten raskaan sarjan nostajan eka 200 kilon työntö tai ekaluokkalaisen 15 kilon rinnalleveto - sitä fiilistä ei vaan voi lyödä!
Suomen isoin ja merkittävin painonnostotapahtuma eli SM-kisat järjestetään helmikuun 27.-28. päivä Porissa. Olen viime vuosina ollut katsomassa kisoja ja se on huikean hieno tapahtuma, parisataa lajin kovinta harrastajaa mittelevät painoluokka kerrallaan himoituista mitaleista.
Crossfit on ollut omalta osaltaan nostamassa painonnoston profiilia ja myös SM-kisoissa on viime vuosina nähty paljon crossfitin kautta lajin pariin tulleita. Crossfitin kaksi ensimmäistä suomenmestaruutta voittanut Essi Koskinen on nykyään painonnoston maajoukkueessa mukana, nuorten painonnostomaajoukkueissa puolestaan ovat mukana olleet crossfit-kisoista tutut Saara Leskinen ja Marianne Saarhelo.
Painonnoston pariin tullaan hyvin monipuolisesti eri lajeista miesten puolella suurin osa on harrastanut voimailulajeja pitkään mutta erityisesti naisten puolella nostajilla on taustallaan valtavasti erilaisia lajeja vaikkapa baletista (Pauliina Utoslahti) body fitnekseen (Isa Mursu). Painonnosto on räjähtävää nopeutta ja yleisurheilijoiden oheisharjoittelulajina se onkin vienyt välillä myös "kakkoslajissa" SM-tasolle asti.
Viime vuosina SM-kisojen osallistujamäärät ovat olleet reilussa nousussa ja tulosrajoja onkin korotettu. Miesten puolella taso onkin jo erittäin kova mutta naisten tulosrajat ovat edelleen aika inhimillisiä tavoiteltavia.
Miesten tulosrajat painonnoston SM-kisoihin 2015 ovat:
56 kg 160,0 kg
62 kg 190,0 kg
69 kg 220,0 kg
77 kg 235,0 kg
85 kg 250,0 kg
94 kg 260,0 kg
105 kg 270,0 kg
+105 kg 280,0
Eli esimerkiksi 84 kiloa painavan miehen pitää temmata vaikkapa 115 ja työntää 135 kiloa.
Naisten tulosrajat ovat:
48 kg 90,0 kg
53 kg 100,0 kg
58 kg 110,0 kg
63 kg 120,0 kg
69 kg 130,0 kg
75 kg 135,0 kg
+75 kg 140,0kg
Esimerkiksi 62 kiloisen naisen yhteistuloksen pitää siis olla 120 kiloa eli koostua vaikkapa vähintään 50 kilon tempauksesta ja 70 kilon työnnöstä.
Kun on hankkinut painonnoston kilpailulisenssin ja tehnyt tällaisen tuloksen virallisissa kilpailuissa on tervetullut SM-lavalle.
Olen mukana ensi vuoden SM-kisojen järjestelyissä, jos tulee mieleen jotakin kysymyksiä joko niistä tai painonnostossa kilpalemisesta yleensä niin voin vastata parhaani mukaan, kommenttia vain tulemaan! Jos en jotakin tiedä niin lupaan hankkia vastauksen :) Toki voin muutenkin auttaa käytännön järjestelyissä kisojen lähestyessä jos kilpailijat tai muut kisavieraat kaipaavat infoa tai muuta apua.
Painonnosto on paitsi hieno kilpaurheilulaji niin myös pätevä harrastusmuoto meille peruskuntoilijoille ja junnuille. Eilen sain kokea pienen palan sitä mitä se on konkreettisesti parhaimmillaan siellä ruohonjuuritasolla.
Poika oli ennen treenejään väsyneen oloinen ja pahalla päällä. Ei millään halunnut lähteä treenaamaan eikä kuulemma edes harrasta enää koko lajia. Olin joka tapauksessa menossa salille ohjaamaan harjoituksia ja lopulta hän päätti lähteä mukaan. Alkuverryttelyyn asti se jaksoi mököttää, sitten hyppäsi mukaan ja treenasi ensin tunnin muiden kanssa ja kun muut muksut olivat lähteneet jäätiin vielä puoleksi tunniksi ottamaan ykkösiä. Kun lopulta korotusten jälkeen raaka-rinnallevetoon vaihdettiin lasten 7.5 kilon tanko naisten 15 kilon tankoon ja sekin nousi rinnalle niin ilo oli ylimmillään. Sitä riemua oli mahtava myötäelää, saman tien olisi pitänyt soittaa kaikille isovanhemmille ja kertoa uudesta komeasta ennätyksestä.
En tiedä olisivatko he tienneet miten isosta asiasta on kyse mutta jokainen painonnostaja tietää miten hienoa on tehdä jotain mistä ei olisi voinut vaikka puoli vuotta aiemmin vielä haaveillakaan. On se sitten raskaan sarjan nostajan eka 200 kilon työntö tai ekaluokkalaisen 15 kilon rinnalleveto - sitä fiilistä ei vaan voi lyödä!
keskiviikko 7. lokakuuta 2015
Liikuntamäärä ylös, paino ylös?
Viime vuonna kun juoksin Giro-juoksuhaasteen (345 kilometriä kolmessa viikossa) kävin ottamassa kehonkoostumusmittauksen ennen ja jälkeen juoksua. Tällä kertaa en lähtenyt noin tarkkaan mittaukseen mutta koko kovan juoksuviikon ajan otin aamupainon ylös. Näin mielenkiintoisia ja erikoisia harjoitusviikkoja ei vain voi sivuuttaa tutkimusmielessä vaan pitää edes vähän tutkia miten kroppa reagoi.
Maanantaina ennen kuin lähdin ekalle puolimaratonille painoin 76.3 kiloa. Tiistaina ja keskiviikkona paino oli 76.2 kiloa mutta sen jälkeen paino vain nousi. Torstaina 76.5 kg, perjantaina ja lauantaina 76.6 kg. Viimeisenä juoksupäivänä se oli taas 76.5 kg.
Miten on mahdollista että vaikka juoksee 2.5 tuntia päivässä - joka päivä - ja on liikkeellä erittäin reiluilla miinoskaloreilla, paino vain nousee? Vastaus on aika helppo, olen huomannut tämän ilmiön koko liikuntaharrastukseni ajan. Kun liikkuu, nestettä kertyy kroppaan. Sitten kun pitää lepopäivän tai pari, paino putoaa.
Jotta saisin tukea teorialleni niin kävin vaa´alla myös nyt kun juoksut olivat ohi. Maanantaina paino oli 76.2 kg, eilen tiistaina 75.7 kg ja tänään keskiviikkona 75.6 kg. Paino siis nousi koko juoksuviikon ajan mutta heti kun treenaaminen loppui paino alkoi laskemaan. Haasteen viimeisistä päivistä paino oli pudonnut kilon ja haasteen lähtöhetkestä 700 grammaa.
Moni painonpudottaja pohtii mitä tekee väärin kun liikkuu paljon eikä paino putoa. Tässä on yksi merkittävä selitys, lyhyellä vertailujaksolla nestettä ehtii kertyä enemmän kuin rasvaa palaa. Todellisuudessa paino kyllä laskee mutta laihduttaja joka ramppaa vaa'alla päivittäin ei sitä todennäköisesti huomaa tai hermostuu tuloksiin ennen kuin niin käy.
Harjoitus- ja lepopäivien jaksottaminen on yksi ratkaisu. Jos treenaa maanantaista perjantaihin ja viikonloppuisin pitää lepopäiviä ja syö reilusti kaikkea mahdollista niin nesteet ei pääse katoamaan missään vaiheessa, liikunnan aiheuttama turvotus vain korvautuu mässyttelyn turvotuksilla. Puhtaina lepopäivinä liikunnan tuomat nesteet tosin katoaa kuin sormia napsauttamalla, ruuan kohdalla ne voi taas jämähtää rasvana kroppaan.
Viime vuonna kehonkoostumusmittauksen mukaan painoni putosi kolmessa viikossa 1.7 kiloa ja se oli mittarin mukaan pelkkää rasvaa. Omalla painollani ja kehonkoostumuksellani tällainen valtaisa määrä matalatehoista liikuntaa polttaa siis noin puolisen kiloa rasvaa viikossa. Luulen että sen verran katosi viime viikollakin ja vaa'an näyttämä lukema -700 grammaa tukee tuota ajatusta. Ruokavalioni ei ollut mielestäni viime viikolla yhtä hyvä kuin viime vuoden haasteessani joten ehkä lihastakin katosi jokunen sata grammaa.
Erittäin mielenkiintoista on nähdä myös se miten 17.5 tuntia juoksua viikossa vaikuttaa voimatasoihin. Tänään on hyvä paikka testata sitä puolta kun palaan parin viikon tauon jälkeen painonnostoharjoituksiin!
Maanantaina ennen kuin lähdin ekalle puolimaratonille painoin 76.3 kiloa. Tiistaina ja keskiviikkona paino oli 76.2 kiloa mutta sen jälkeen paino vain nousi. Torstaina 76.5 kg, perjantaina ja lauantaina 76.6 kg. Viimeisenä juoksupäivänä se oli taas 76.5 kg.
Miten on mahdollista että vaikka juoksee 2.5 tuntia päivässä - joka päivä - ja on liikkeellä erittäin reiluilla miinoskaloreilla, paino vain nousee? Vastaus on aika helppo, olen huomannut tämän ilmiön koko liikuntaharrastukseni ajan. Kun liikkuu, nestettä kertyy kroppaan. Sitten kun pitää lepopäivän tai pari, paino putoaa.
Jotta saisin tukea teorialleni niin kävin vaa´alla myös nyt kun juoksut olivat ohi. Maanantaina paino oli 76.2 kg, eilen tiistaina 75.7 kg ja tänään keskiviikkona 75.6 kg. Paino siis nousi koko juoksuviikon ajan mutta heti kun treenaaminen loppui paino alkoi laskemaan. Haasteen viimeisistä päivistä paino oli pudonnut kilon ja haasteen lähtöhetkestä 700 grammaa.
Moni painonpudottaja pohtii mitä tekee väärin kun liikkuu paljon eikä paino putoa. Tässä on yksi merkittävä selitys, lyhyellä vertailujaksolla nestettä ehtii kertyä enemmän kuin rasvaa palaa. Todellisuudessa paino kyllä laskee mutta laihduttaja joka ramppaa vaa'alla päivittäin ei sitä todennäköisesti huomaa tai hermostuu tuloksiin ennen kuin niin käy.
Harjoitus- ja lepopäivien jaksottaminen on yksi ratkaisu. Jos treenaa maanantaista perjantaihin ja viikonloppuisin pitää lepopäiviä ja syö reilusti kaikkea mahdollista niin nesteet ei pääse katoamaan missään vaiheessa, liikunnan aiheuttama turvotus vain korvautuu mässyttelyn turvotuksilla. Puhtaina lepopäivinä liikunnan tuomat nesteet tosin katoaa kuin sormia napsauttamalla, ruuan kohdalla ne voi taas jämähtää rasvana kroppaan.
Viime vuonna kehonkoostumusmittauksen mukaan painoni putosi kolmessa viikossa 1.7 kiloa ja se oli mittarin mukaan pelkkää rasvaa. Omalla painollani ja kehonkoostumuksellani tällainen valtaisa määrä matalatehoista liikuntaa polttaa siis noin puolisen kiloa rasvaa viikossa. Luulen että sen verran katosi viime viikollakin ja vaa'an näyttämä lukema -700 grammaa tukee tuota ajatusta. Ruokavalioni ei ollut mielestäni viime viikolla yhtä hyvä kuin viime vuoden haasteessani joten ehkä lihastakin katosi jokunen sata grammaa.
Erittäin mielenkiintoista on nähdä myös se miten 17.5 tuntia juoksua viikossa vaikuttaa voimatasoihin. Tänään on hyvä paikka testata sitä puolta kun palaan parin viikon tauon jälkeen painonnostoharjoituksiin!
tiistai 6. lokakuuta 2015
Jälkifiiliksiä.
Puolimaratonviikon jälkeen voisi vähän tehdä yhteenvetoa siitä miten kaikki lopulta sujui ja miten tästä eteenpäin.
Viikko oli monella tapaa todella hankala. Heti haasteen alussa maanantai ja tiistai olivat aika tukkoisia ja juoksu oli väkinäistä. Torstaina oli se erikoinen episodi jossa juoksun ohessa syljeskelin verta puolentoista tunnin ajan. Vatsa toimi seitsemän päivän aikana hyvin tasan yhtenä päivänä.
Erityisen hyvään juoksufiiliksen tai legendaariseen flow-tilaan en päässyt kuin hetkittäin, joinain päivinä en välttämättä kertaakaan. Koko viikko oli suoraan sanottuna melkoista puurtamista, ellen olisi niin tiukasti sitoutunut tuohon tavoitteeseen niin varmasti lenkit olisivat jääneet kesken.
Ruokaa ja juomaa tuli vedettyä aivan liian vähän kulutukseen nähden. Kaksi ja puolituntia kevyttä juoksua päivässä kuluttaa ehkä 1800 kaloria, palautuminen siitä seuraavana päivänä noin puolet tuosta määrästä. Siihen päälle peruskulutus. En mä oikeasti pystynyt syömään kuin parhaina päivinä noin 3000 kaloria ja huonompina 2000. Vettä kului 2-3 litraa. Ne päivät jolloin jäin tuohon kahteen litraan niin on ihan selvää että se oli aivan surkeaa. 2000 syötyä kaloria ja 2 litraa vettä on sellaisen päivän määrät jolloin liikuntaa ja aktiviteetteja ei kerry yhtään. Tämä osa on täyttä skeidaa harjoittelussani edelleen.
Olisi varmasti ollut hyvä herätys jos homma olisi jäänyt kesken heikon tankkaamisen takia. Pystyin kuitenkin vetämään lenkit alusta loppuun ilman suurempia katkeamisia, tottakai tuli paljon myös väsyneitä hetkiä mutta silti pystyin melko helposti jatkamaan askellusta riittävän pitkälle.
Puolimaratonien juokseminen ei väsyttänyt päivän aikana muutenkaan. Esimerkiksi keskiviikkona menin heti juoksun jälkeen pojan ja hänen kaverinsa kanssa pariksi tunniksi uimahalliin. Näinkin hurja määrä liikuntaa vain lisäsi energiaa entisestään.
Sattumalta töissä oli viime viikolla todella hiljaista, ihan hyvä sattuma tämän haasteen vuoksi mutta huono toimeentulon kannalta.
Mitä hyötyä tästä haasteesta lopulta oli? Moni voisi pitää tällaista täysin turhana touhuna, sisällöllisesti laadukkaat harjoitukset ovat paljon merkittävämpi asia kuin valtava määrä "tyhjiä" toistoja.
Haaste lisäsi itseluottamusta, vaikka koko ajan tuntui siltä että eteen tulee jonkinlaisia ongelmia niin siitä huolimatta jatkoin loppuun asti. Sain roppakaupalla lisää luottoa siihen että tehty harjoittelu niin juoksupoluilla kuin lihasharjoittelunkin parissa on ollut oikeanlaista, lihaksistoni ja niveleni kestävät valtavan määrän liikuttelua ilman prakaamista. Lihaksistossa on juuri sellaista sitkeyttä kuin mitä olen halunnutkin.
Vielä on ihan mahdoton sanoa miten tämä auttaa muutaman viikon päässä häämöttävällä maratonilla. Varmasti kestävyyttä tuli lisää mutta kun etenin koko viikon noin 7 min/km vauhtia niin miten se näkyy sitten kun mennään tuplasti pidempi matka 5.30 min/km tahdilla?
Jalat ja kroppa on niin hyvässä kunnossa että olisin voinut mennä lenkille vaikka jo tänään mutta ajattelin käydä tassuttelemassa muutaman kilsan vasta viikonloppuna. Painonnostotreeneihin menen jo huomenna ja todennäköisesti otan punttia uudestaan jo perjantaina.
Huippuhiihtäjät kuten Iivo Niskanen kuulemma treenaavat keskimäärin 17.5 tuntia viikossa ja Alisa Vainio juoksee kovilla viikoillaan 150 kilometriä. Olen urheilijana tasoltani varmasti siis jossain heidän välissään?! ;)
Viikko oli monella tapaa todella hankala. Heti haasteen alussa maanantai ja tiistai olivat aika tukkoisia ja juoksu oli väkinäistä. Torstaina oli se erikoinen episodi jossa juoksun ohessa syljeskelin verta puolentoista tunnin ajan. Vatsa toimi seitsemän päivän aikana hyvin tasan yhtenä päivänä.
Erityisen hyvään juoksufiiliksen tai legendaariseen flow-tilaan en päässyt kuin hetkittäin, joinain päivinä en välttämättä kertaakaan. Koko viikko oli suoraan sanottuna melkoista puurtamista, ellen olisi niin tiukasti sitoutunut tuohon tavoitteeseen niin varmasti lenkit olisivat jääneet kesken.
Ruokaa ja juomaa tuli vedettyä aivan liian vähän kulutukseen nähden. Kaksi ja puolituntia kevyttä juoksua päivässä kuluttaa ehkä 1800 kaloria, palautuminen siitä seuraavana päivänä noin puolet tuosta määrästä. Siihen päälle peruskulutus. En mä oikeasti pystynyt syömään kuin parhaina päivinä noin 3000 kaloria ja huonompina 2000. Vettä kului 2-3 litraa. Ne päivät jolloin jäin tuohon kahteen litraan niin on ihan selvää että se oli aivan surkeaa. 2000 syötyä kaloria ja 2 litraa vettä on sellaisen päivän määrät jolloin liikuntaa ja aktiviteetteja ei kerry yhtään. Tämä osa on täyttä skeidaa harjoittelussani edelleen.
Olisi varmasti ollut hyvä herätys jos homma olisi jäänyt kesken heikon tankkaamisen takia. Pystyin kuitenkin vetämään lenkit alusta loppuun ilman suurempia katkeamisia, tottakai tuli paljon myös väsyneitä hetkiä mutta silti pystyin melko helposti jatkamaan askellusta riittävän pitkälle.
Puolimaratonien juokseminen ei väsyttänyt päivän aikana muutenkaan. Esimerkiksi keskiviikkona menin heti juoksun jälkeen pojan ja hänen kaverinsa kanssa pariksi tunniksi uimahalliin. Näinkin hurja määrä liikuntaa vain lisäsi energiaa entisestään.
Sattumalta töissä oli viime viikolla todella hiljaista, ihan hyvä sattuma tämän haasteen vuoksi mutta huono toimeentulon kannalta.
Mitä hyötyä tästä haasteesta lopulta oli? Moni voisi pitää tällaista täysin turhana touhuna, sisällöllisesti laadukkaat harjoitukset ovat paljon merkittävämpi asia kuin valtava määrä "tyhjiä" toistoja.
Haaste lisäsi itseluottamusta, vaikka koko ajan tuntui siltä että eteen tulee jonkinlaisia ongelmia niin siitä huolimatta jatkoin loppuun asti. Sain roppakaupalla lisää luottoa siihen että tehty harjoittelu niin juoksupoluilla kuin lihasharjoittelunkin parissa on ollut oikeanlaista, lihaksistoni ja niveleni kestävät valtavan määrän liikuttelua ilman prakaamista. Lihaksistossa on juuri sellaista sitkeyttä kuin mitä olen halunnutkin.
Vielä on ihan mahdoton sanoa miten tämä auttaa muutaman viikon päässä häämöttävällä maratonilla. Varmasti kestävyyttä tuli lisää mutta kun etenin koko viikon noin 7 min/km vauhtia niin miten se näkyy sitten kun mennään tuplasti pidempi matka 5.30 min/km tahdilla?
Jalat ja kroppa on niin hyvässä kunnossa että olisin voinut mennä lenkille vaikka jo tänään mutta ajattelin käydä tassuttelemassa muutaman kilsan vasta viikonloppuna. Painonnostotreeneihin menen jo huomenna ja todennäköisesti otan punttia uudestaan jo perjantaina.
Huippuhiihtäjät kuten Iivo Niskanen kuulemma treenaavat keskimäärin 17.5 tuntia viikossa ja Alisa Vainio juoksee kovilla viikoillaan 150 kilometriä. Olen urheilijana tasoltani varmasti siis jossain heidän välissään?! ;)
sunnuntai 4. lokakuuta 2015
Puolimaratonhaaste: Maalissa.
maanantai 28. syyskuuta : 21 km
tiistai 29. syyskuuta: 21 km
keskiviikko 30. syyskuuta: 21 km
torstai 1. lokakuuta: 21 km
perjantai 2. lokakuuta: 21 km
lauantai 3. lokakuuta: 21 km
sunnuntai 4. lokakuuta: 21 km
----------------
yhteensä 147 km
Huomasin ekat vauriot eilen aamulla, varpaiden päällä oli muutamia pieniä hiertymiä. Eivät tuntuneet mitenkään juoksussa mutta eilisen lenkin jälkeen toinen sukka oli vähän veressä. Mukavia vaivoja, kirvelevät suihkussa mutta muuten eivät haittaa sen enempää juoksua kuin muutakaan elämää.
Tänään aamulla puolestaan huomasin toisen jännän jutun. Kun olin herännyt ja kävelin rappusia alakertaan niin jokaisella askeleella molemmat akillesjänteet napsahtivat. Ei se sattunut tai tuntunut yhtään miltään mutta se ääni tuntui aika jännältä. Mikä parasta niin tämäkään "vaiva" ei tuntunut millään lenkillä, en ole koskaan tuntenut akillesjänteissä yhtään mitään. Sora- ja hiekkateitä juostessa ihan pienet napsahdukset eivät edes kuuluisi mutta aamun jälkeen en ole kyllä huomannut mitään ääntelyä muutenkaan.
Tällaisissa haasteissa viimeinen lenkki on omalla tavallaan aina helpoin. Tietää että tämä on nyt tässä, näitä maisemia ei tarvitse vähään aikaan katsella eikä ihan heti ole tarvetta juosta puolimaratoniakaan. Kun kiertää saman lenkin 21 kertaa kuuden vuorokauden aikana aina samaan suuntaan ja polkujen haarautuessa juosten samasta kohdasta niin jokaisen risun ja juurakon kohdan tietää tarkalleen.
Tuolla reitillä voi tehdä muutamia valintoja ilman että se vaikuttaisi lenkin pituuteen. Voi juosta yhden mäen päälle ja sieltä kovaa jyrkkää alamäkeä alas tai sitten vain juosta tasaista suoraa mäen vierestä. Minä juoksin 21 kertaa mäen päälle ja täysillä alamäkeen. Muutamissa kohdissa voi valita juokseeko pitkospuulla tai täysin kuivalla maapohjalla, valitsin aina lankut. Lenkin loppupuolella voi juosta saman kohdan hiekkapohjaista ulkoilutietä tai sen vieressä maastossa - juoksin tietysti aina maastossa.
Kuuden vuorokauden aikana juoksin siis seitsemän puolimaratonia ja noin 150 kilometriä. Tilastoihin merkitsen 147 kilometriä mutta tosiasiassa 21 x 7.3 kilometriä on vähän enemmän. Mieluummin juoksen vähän ylimääräistä kuin alakanttiin. Aikaa kului 17 tuntia 48 minuuttia, tahkosin suunnilleen 7 minuutin kilometrejä alusta loppuun.
Tällä viimeisellä lenkillä ehdin jo juhlia mielessäni että vähään aikaan ei tarvitse juosta puolimaratonia. Sitten muistin että päivälleen kolmen viikon päästä olen maratonilla lappu rinnassa. No, ei tosiaan tarvitse juosta PUOLImaratonia..
Melkein 18 tuntia juoksua viikossa on oikeasti ihan älytön määrä. Se on hurja määrä tavalliselle kuntoilijalle vaikka laji olisi mikä tahansa mutta kun miettii että sen juoksee yksin päivästä toiseen tismalleen samalla reitillä.. Ei siinä varmaan mitään järkeä ole mutta mitä sitten?
Joku on joskus sanonut että ultrajuoksijat ja muut pitkän matkan juoksijat pakenevat jotain. Olen huomannut että meistä monilla on ollut jokin trauma tai käänteen tekevä asia elämässä. Mutta emme me sitä juoksemalla pakene. Juuri siksi että juoksemme, meidän ei tarvitse paeta tai piiloutua mitään.
Jos voi antaa kaikkensa juoksun kaltaiselle asialle niin miten paljon voikaan antaa niille asioille jotka ovat oikeasti tärkeitä?
tiistai 29. syyskuuta: 21 km
keskiviikko 30. syyskuuta: 21 km
torstai 1. lokakuuta: 21 km
perjantai 2. lokakuuta: 21 km
lauantai 3. lokakuuta: 21 km
sunnuntai 4. lokakuuta: 21 km
----------------
yhteensä 147 km
Huomasin ekat vauriot eilen aamulla, varpaiden päällä oli muutamia pieniä hiertymiä. Eivät tuntuneet mitenkään juoksussa mutta eilisen lenkin jälkeen toinen sukka oli vähän veressä. Mukavia vaivoja, kirvelevät suihkussa mutta muuten eivät haittaa sen enempää juoksua kuin muutakaan elämää.
Tänään aamulla puolestaan huomasin toisen jännän jutun. Kun olin herännyt ja kävelin rappusia alakertaan niin jokaisella askeleella molemmat akillesjänteet napsahtivat. Ei se sattunut tai tuntunut yhtään miltään mutta se ääni tuntui aika jännältä. Mikä parasta niin tämäkään "vaiva" ei tuntunut millään lenkillä, en ole koskaan tuntenut akillesjänteissä yhtään mitään. Sora- ja hiekkateitä juostessa ihan pienet napsahdukset eivät edes kuuluisi mutta aamun jälkeen en ole kyllä huomannut mitään ääntelyä muutenkaan.
Tällaisissa haasteissa viimeinen lenkki on omalla tavallaan aina helpoin. Tietää että tämä on nyt tässä, näitä maisemia ei tarvitse vähään aikaan katsella eikä ihan heti ole tarvetta juosta puolimaratoniakaan. Kun kiertää saman lenkin 21 kertaa kuuden vuorokauden aikana aina samaan suuntaan ja polkujen haarautuessa juosten samasta kohdasta niin jokaisen risun ja juurakon kohdan tietää tarkalleen.
Tuolla reitillä voi tehdä muutamia valintoja ilman että se vaikuttaisi lenkin pituuteen. Voi juosta yhden mäen päälle ja sieltä kovaa jyrkkää alamäkeä alas tai sitten vain juosta tasaista suoraa mäen vierestä. Minä juoksin 21 kertaa mäen päälle ja täysillä alamäkeen. Muutamissa kohdissa voi valita juokseeko pitkospuulla tai täysin kuivalla maapohjalla, valitsin aina lankut. Lenkin loppupuolella voi juosta saman kohdan hiekkapohjaista ulkoilutietä tai sen vieressä maastossa - juoksin tietysti aina maastossa.
Kuuden vuorokauden aikana juoksin siis seitsemän puolimaratonia ja noin 150 kilometriä. Tilastoihin merkitsen 147 kilometriä mutta tosiasiassa 21 x 7.3 kilometriä on vähän enemmän. Mieluummin juoksen vähän ylimääräistä kuin alakanttiin. Aikaa kului 17 tuntia 48 minuuttia, tahkosin suunnilleen 7 minuutin kilometrejä alusta loppuun.
Tällä viimeisellä lenkillä ehdin jo juhlia mielessäni että vähään aikaan ei tarvitse juosta puolimaratonia. Sitten muistin että päivälleen kolmen viikon päästä olen maratonilla lappu rinnassa. No, ei tosiaan tarvitse juosta PUOLImaratonia..
Melkein 18 tuntia juoksua viikossa on oikeasti ihan älytön määrä. Se on hurja määrä tavalliselle kuntoilijalle vaikka laji olisi mikä tahansa mutta kun miettii että sen juoksee yksin päivästä toiseen tismalleen samalla reitillä.. Ei siinä varmaan mitään järkeä ole mutta mitä sitten?
Joku on joskus sanonut että ultrajuoksijat ja muut pitkän matkan juoksijat pakenevat jotain. Olen huomannut että meistä monilla on ollut jokin trauma tai käänteen tekevä asia elämässä. Mutta emme me sitä juoksemalla pakene. Juuri siksi että juoksemme, meidän ei tarvitse paeta tai piiloutua mitään.
Jos voi antaa kaikkensa juoksun kaltaiselle asialle niin miten paljon voikaan antaa niille asioille jotka ovat oikeasti tärkeitä?
lauantai 3. lokakuuta 2015
Puolimaratonhaaste: Loppusuora häämöttää.
maanantai 28. syyskuuta : 21 km
tiistai 29. syyskuuta: 21 km
keskiviikko 30. syyskuuta: 21 km
torstai 1. lokakuuta: 21 km
perjantai 2. lokakuuta: 21 km
lauantai 3. lokakuuta: 21km
----------------
yhteensä 126 km
Eihän tätä ole enää paljon yhtään jäljellä! Mitä pidemmälle haaste on mennyt niin omalla tavallaan koko ajan helpommalta on tuntunut. Juoksusta on tullut rutiinia eikä tarvitse miettiä yhtään mitään kun lähtee liikkeelle. 21 kilometriä on lyhin - ja samalla tosin myös pisin - juoksumatka jonka pystyn juuri nyt käsittelemään.
Myrskyn jälkeen on poutasää ja aurinko paistoi taas lämpimästi koko lenkin, ennusteiden mukaan näyttää kuitenkin siltä että samalla kun juoksuhaaste tulee päätökseensä niin kesäisen lämpimät päivätkin ovat ohi. Ensi viikolla on jo useampana päivänä pakkasta eikä jokaiselle aamupäivän lenkille välttämälttä tule enää lähdettyä lyhyillä shortseilla. Tällä viikolla niilläkin on tullut kuuma!
Kolmen kierroksen taktiikassa alkaa olla jo selvä kaava: ekan seiskan aikana ei oikein vielä kulje, toka seiska on helpoin ja viimeisellä pikkuisen jo väsyttää. Paljon tulee mietittyä pieniä mutta tärkeitä asioita kuten sitä että viikon aikana on tullut juotua ja syötyä varmasti aivan liian vähän. Jonkun lenkin aikana en syönyt tai juonut mitään, tänään alas meni noin puolisen litraa vettä. Olen myös kiinnittänyt huomiota askellukseen vaikka normaalisti en mieti sitä yhtään. Väsyneenä olisi tärkeää pyrkiä ponnistamaan eteen- eikä ylöspäin. Väsyneenä kun juoksu menee helposti paikallaan pomppimiseksi ja se vie kovin hitaasti eteenpäin.
Salitermein todettuna tehtynä on 18 x 7 kilo(metri)n toistoa ja jäljellä on enää kolmonen. Tuskin ne ihan hirveitä pakkotoistoja on mutta ei taida olla myöskään intoa ottaa pudotussarjoja ;)
tiistai 29. syyskuuta: 21 km
keskiviikko 30. syyskuuta: 21 km
torstai 1. lokakuuta: 21 km
perjantai 2. lokakuuta: 21 km
lauantai 3. lokakuuta: 21km
----------------
yhteensä 126 km
Eihän tätä ole enää paljon yhtään jäljellä! Mitä pidemmälle haaste on mennyt niin omalla tavallaan koko ajan helpommalta on tuntunut. Juoksusta on tullut rutiinia eikä tarvitse miettiä yhtään mitään kun lähtee liikkeelle. 21 kilometriä on lyhin - ja samalla tosin myös pisin - juoksumatka jonka pystyn juuri nyt käsittelemään.
Myrskyn jälkeen on poutasää ja aurinko paistoi taas lämpimästi koko lenkin, ennusteiden mukaan näyttää kuitenkin siltä että samalla kun juoksuhaaste tulee päätökseensä niin kesäisen lämpimät päivätkin ovat ohi. Ensi viikolla on jo useampana päivänä pakkasta eikä jokaiselle aamupäivän lenkille välttämälttä tule enää lähdettyä lyhyillä shortseilla. Tällä viikolla niilläkin on tullut kuuma!
Kolmen kierroksen taktiikassa alkaa olla jo selvä kaava: ekan seiskan aikana ei oikein vielä kulje, toka seiska on helpoin ja viimeisellä pikkuisen jo väsyttää. Paljon tulee mietittyä pieniä mutta tärkeitä asioita kuten sitä että viikon aikana on tullut juotua ja syötyä varmasti aivan liian vähän. Jonkun lenkin aikana en syönyt tai juonut mitään, tänään alas meni noin puolisen litraa vettä. Olen myös kiinnittänyt huomiota askellukseen vaikka normaalisti en mieti sitä yhtään. Väsyneenä olisi tärkeää pyrkiä ponnistamaan eteen- eikä ylöspäin. Väsyneenä kun juoksu menee helposti paikallaan pomppimiseksi ja se vie kovin hitaasti eteenpäin.
Salitermein todettuna tehtynä on 18 x 7 kilo(metri)n toistoa ja jäljellä on enää kolmonen. Tuskin ne ihan hirveitä pakkotoistoja on mutta ei taida olla myöskään intoa ottaa pudotussarjoja ;)
perjantai 2. lokakuuta 2015
Puolimaratonhaaste: Ei tuulta ilman kipinää.
maanantai 28. syyskuuta : 21 km
tiistai 29. syyskuuta: 21 km
keskiviikko 30. syyskuuta: 21 km
torstai 1. lokakuuta: 21 km
perjantai 2. lokakuuta: 21 km
----------------
yhteensä 105 km
Viisi tuntia siinä lopulta meni mutta verenvuoto tyrehtyi. Huoli ehti olemaan jo aika kova ennen kuin löysin vuotokohdan ikenen ja hampaan välisestä raosta. En tiedä liittyikö närästys lopulta mitenkään tuohon verenvuotoon vai johtuiko se esimerkiksi siitä että olin niellyt juostessa verta. Aika paljon sitä tuli, kielikin oli ihan verinen. En tosiaan tiedä lääketieteestä sen enempää mutta uskon että sillä että juoksin puolitoista tuntia verenvuodon kanssa johti siihen että se oli niinkin runsasta ja että vuodon tyrehtyminen kesti niin kauan.
Ei oikein tuntunut hyvältä alkaa syömään mutta vetelin illalla paljon mm. kiisseleitä ja mehuja. Pariin päivään ei ole muutenkaan maistunut ns. oikea ruoka, ei ole yhtään tehnyt mieli syödä mitään pastaa tai riisiä ja jauhelihakastiketta. Eiköhän se ole nyt tärkeintä että syö eikä se mitä syö, lämpimät voileivät uppoaa nyt parhaiten joten ei muuta kuin pelti täyteen voikkareita ja uuniin.
Tänään oli taas vuorostaan hyvä juoksupäivä ja aikaakin kului yhtä vähän kuin keskiviikkona, puolimaraton oli tänään noin kahdeksan minuuttia nopeampi kuin eilen.
Kelit ovat olleet tosi upeat koko viikon, 15-16 astetta lämmintä ja aurinkoa koko ajan. On ollut jopa kuuma juosta, tukalampaa kuin esimerkiksi kesäkuussa. Eilen sateli vähän ja tänään tuuli puhalsi, se on mulle paljon parempi juoksusää. Kovin myräkkä on tulossa vasta illaksi mutta kyllä nytkin puhuri pauhasi melkoisella voimalla. Isoilla aukeilla paikoilla peltojen pientareita juostessa tuntui kuin voisi lähteä lentoon.
Tänä viikonloppuna järjestetään Vaarojen maraton ja kovan myrskyn on pelätty pahimmassa tapauksessa estävän ainakin osan juoksumatkoista kuten ekaa kertaa järjestettävän 130 kilometrin ultrasarjan. Tsemppiä Mikaelille ja muille hurjille jotka lähtevät matkaan, liveseurantaa pitäisi olla tarjolla gps-muodossa osoitteessa http://www.vaarojenmaraton.fi/kisainfo/live-seuranta/ . Tätä reittiä ja matkaa ei tosiaan ole ollut aiemmin tarjolla Kolilla, Mikael oli käynyt testaamassa uusia osuuksia pari viikkoa sitten ja siitäkin voi lukea enemmän hänen erinomaisesta blogistaan.
Omalla taivalluksellani tänään ehti päässä pyöriä kaikenlaista. Eka kierros oli henkisesti hankala ja ekaa kertaa todella mietin onko tässä mitään järkeä. En ainakaan koskaan juoksisi enää pidempiä matkoja tai tällaisia älyttömiä haasteita mistään ultrajuoksuista puhumattakaan. Kun 12 tuntia ja 100 kilometriä juoksua neljässä vuorokaudessa tuli täyteen katselin sillalta auringonpaistetta ja nanosekunnin aikana kaikki kääntyi päälaelleen. Tämä on just hienoa ja tämän minä osaan, tää on mun juttu. Vieläkään ei ole minkäänlaisia kipuja, vaivoja tai ongelmia.
Eihän tässä ole enää kuin loppusuora jäljellä - 42 kilometriä - antaa tuulen vaan puhaltaa!
tiistai 29. syyskuuta: 21 km
keskiviikko 30. syyskuuta: 21 km
torstai 1. lokakuuta: 21 km
perjantai 2. lokakuuta: 21 km
----------------
yhteensä 105 km
Viisi tuntia siinä lopulta meni mutta verenvuoto tyrehtyi. Huoli ehti olemaan jo aika kova ennen kuin löysin vuotokohdan ikenen ja hampaan välisestä raosta. En tiedä liittyikö närästys lopulta mitenkään tuohon verenvuotoon vai johtuiko se esimerkiksi siitä että olin niellyt juostessa verta. Aika paljon sitä tuli, kielikin oli ihan verinen. En tosiaan tiedä lääketieteestä sen enempää mutta uskon että sillä että juoksin puolitoista tuntia verenvuodon kanssa johti siihen että se oli niinkin runsasta ja että vuodon tyrehtyminen kesti niin kauan.
Ei oikein tuntunut hyvältä alkaa syömään mutta vetelin illalla paljon mm. kiisseleitä ja mehuja. Pariin päivään ei ole muutenkaan maistunut ns. oikea ruoka, ei ole yhtään tehnyt mieli syödä mitään pastaa tai riisiä ja jauhelihakastiketta. Eiköhän se ole nyt tärkeintä että syö eikä se mitä syö, lämpimät voileivät uppoaa nyt parhaiten joten ei muuta kuin pelti täyteen voikkareita ja uuniin.
Tänään oli taas vuorostaan hyvä juoksupäivä ja aikaakin kului yhtä vähän kuin keskiviikkona, puolimaraton oli tänään noin kahdeksan minuuttia nopeampi kuin eilen.
Kelit ovat olleet tosi upeat koko viikon, 15-16 astetta lämmintä ja aurinkoa koko ajan. On ollut jopa kuuma juosta, tukalampaa kuin esimerkiksi kesäkuussa. Eilen sateli vähän ja tänään tuuli puhalsi, se on mulle paljon parempi juoksusää. Kovin myräkkä on tulossa vasta illaksi mutta kyllä nytkin puhuri pauhasi melkoisella voimalla. Isoilla aukeilla paikoilla peltojen pientareita juostessa tuntui kuin voisi lähteä lentoon.
Tänä viikonloppuna järjestetään Vaarojen maraton ja kovan myrskyn on pelätty pahimmassa tapauksessa estävän ainakin osan juoksumatkoista kuten ekaa kertaa järjestettävän 130 kilometrin ultrasarjan. Tsemppiä Mikaelille ja muille hurjille jotka lähtevät matkaan, liveseurantaa pitäisi olla tarjolla gps-muodossa osoitteessa http://www.vaarojenmaraton.fi/kisainfo/live-seuranta/ . Tätä reittiä ja matkaa ei tosiaan ole ollut aiemmin tarjolla Kolilla, Mikael oli käynyt testaamassa uusia osuuksia pari viikkoa sitten ja siitäkin voi lukea enemmän hänen erinomaisesta blogistaan.
Omalla taivalluksellani tänään ehti päässä pyöriä kaikenlaista. Eka kierros oli henkisesti hankala ja ekaa kertaa todella mietin onko tässä mitään järkeä. En ainakaan koskaan juoksisi enää pidempiä matkoja tai tällaisia älyttömiä haasteita mistään ultrajuoksuista puhumattakaan. Kun 12 tuntia ja 100 kilometriä juoksua neljässä vuorokaudessa tuli täyteen katselin sillalta auringonpaistetta ja nanosekunnin aikana kaikki kääntyi päälaelleen. Tämä on just hienoa ja tämän minä osaan, tää on mun juttu. Vieläkään ei ole minkäänlaisia kipuja, vaivoja tai ongelmia.
Eihän tässä ole enää kuin loppusuora jäljellä - 42 kilometriä - antaa tuulen vaan puhaltaa!
torstai 1. lokakuuta 2015
Puolimaratonhaaste: Verinen puoliväli.
maanantai 28. syyskuuta : 21 km
tiistai 29. syyskuuta: 21 km
keskiviikko 30. syyskuuta: 21 km
torstai 1. lokakuuta: 21 km
----------------
yhteensä 84 km
Tämän päivän lenkki lähti ihan reippaasti liikkeelle ja eka kierros oli selvästi päivän paras. Tokalla rundilla alkoi vähän väsyttää ja sen jälkeen tapahtui jotain mystistä. Vatsan oikealla puolella pisti vähän ja alkoi myös närästää. Kumpaakaan vaivoista en ole kokenut sen enempää lenkeillä kuin muulloinkaan mutta ajattelin että ne vain liittyy tähän haasteeseen ja kovempiin juoksumääriin.
Suurempi kuumotus alkoi kun sylkäisin maahan ja näin että ilmassa lentää jotain punaista. Sen jälkeen tarkkailin tilannetta ja joka kerta kun sylkäisin niin maahan lensi veristä sylkeä. Aika piinaava tilanne.
Vaikka väsymyskin painoi ja tilanne oli vähän jopa pelottava niin päätin vetää päivän etapin loppuun.
Lenkin jälkeen aloin selvittelemään tilannetta. Kirkas veri viittaisi siihen että ikenestä vuotaa verta mutta veri oli aika tummaa ja siinä oli myös hyytymiä. Soitin polille ja sieltä sanottiin että kannattaa lähteä käymään päivystyksessä. Olin jo päivystyspolin pihassa kun huomasin että yhden hampaan ympärillä ien oli ihan verinen ja siinä näytti olevan selvä vuotokohta.
Mähän kävin hammaslääkärissä tiistaina mutta kaikki oli kunnossa. Soitin seuraavaksi hammaslääkärille jonka mukaan verenvuoto voi käytännössä johtua vain ientulehduksesta eikä näillä kovilla juoksumäärillä esimerkiksi voi olla yhteyttä siihen. Mulla oli tuossa lähinnä sellainen ajatus taustalla että jos kova fyysinen kuormitus voisi altistaa verenvuodolle ja sen heikolle tyrehtymiselle, ehkä jopa vaikuttaa tohon tummaan väriin. Se oli toki vain tällaista arvailua, alunperinhän olin yhdistänyt mielessäni tottakai nämä kaikki asiat: kovan juoksumäärän, närästyksen, verenvuodon. Ulkoinen, näkyvä verenvuoto on niin paljon helpompi käsittää ja myös hoitaa kuin se että verta tihkuisi jostain elimistön sisältä.
Olen lenkin jälkeen vain purskutellut suussa kylmää vettä ja syönyt jäätelön jolla sainkin hetkeksi verenvuodon tyrehtymään mutta nyt se taas alkoi. Fyysinen olo on tosi hyvä mutta ei tällaiseen haasteeseen todellakaan haluaisi mitään ylimääräistä huolenaihetta. Ehkä pitää vetää loppuilta kylmiä kiisseleitä, jätskiä ja mehujäitä.
Olisi enää kolme päivää jäljellä..
tiistai 29. syyskuuta: 21 km
keskiviikko 30. syyskuuta: 21 km
torstai 1. lokakuuta: 21 km
----------------
yhteensä 84 km
Tämän päivän lenkki lähti ihan reippaasti liikkeelle ja eka kierros oli selvästi päivän paras. Tokalla rundilla alkoi vähän väsyttää ja sen jälkeen tapahtui jotain mystistä. Vatsan oikealla puolella pisti vähän ja alkoi myös närästää. Kumpaakaan vaivoista en ole kokenut sen enempää lenkeillä kuin muulloinkaan mutta ajattelin että ne vain liittyy tähän haasteeseen ja kovempiin juoksumääriin.
Suurempi kuumotus alkoi kun sylkäisin maahan ja näin että ilmassa lentää jotain punaista. Sen jälkeen tarkkailin tilannetta ja joka kerta kun sylkäisin niin maahan lensi veristä sylkeä. Aika piinaava tilanne.
Vaikka väsymyskin painoi ja tilanne oli vähän jopa pelottava niin päätin vetää päivän etapin loppuun.
Lenkin jälkeen aloin selvittelemään tilannetta. Kirkas veri viittaisi siihen että ikenestä vuotaa verta mutta veri oli aika tummaa ja siinä oli myös hyytymiä. Soitin polille ja sieltä sanottiin että kannattaa lähteä käymään päivystyksessä. Olin jo päivystyspolin pihassa kun huomasin että yhden hampaan ympärillä ien oli ihan verinen ja siinä näytti olevan selvä vuotokohta.
Mähän kävin hammaslääkärissä tiistaina mutta kaikki oli kunnossa. Soitin seuraavaksi hammaslääkärille jonka mukaan verenvuoto voi käytännössä johtua vain ientulehduksesta eikä näillä kovilla juoksumäärillä esimerkiksi voi olla yhteyttä siihen. Mulla oli tuossa lähinnä sellainen ajatus taustalla että jos kova fyysinen kuormitus voisi altistaa verenvuodolle ja sen heikolle tyrehtymiselle, ehkä jopa vaikuttaa tohon tummaan väriin. Se oli toki vain tällaista arvailua, alunperinhän olin yhdistänyt mielessäni tottakai nämä kaikki asiat: kovan juoksumäärän, närästyksen, verenvuodon. Ulkoinen, näkyvä verenvuoto on niin paljon helpompi käsittää ja myös hoitaa kuin se että verta tihkuisi jostain elimistön sisältä.
Olen lenkin jälkeen vain purskutellut suussa kylmää vettä ja syönyt jäätelön jolla sainkin hetkeksi verenvuodon tyrehtymään mutta nyt se taas alkoi. Fyysinen olo on tosi hyvä mutta ei tällaiseen haasteeseen todellakaan haluaisi mitään ylimääräistä huolenaihetta. Ehkä pitää vetää loppuilta kylmiä kiisseleitä, jätskiä ja mehujäitä.
Olisi enää kolme päivää jäljellä..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)