maanantai 12. lokakuuta 2015

Kevyempi viikko ja 1000 kilsaa täyteen.

Kovan määräviikon jälkeen oli aika ottaa jalkaa pois kaasulta ja keventää reilusti harjoittelua. Jalathan toimivat erinomaisesti koko puolimaratonviikon ajan mutta heti maanantaina kun oli eka juoksuton päivä jalat menivät tukkoon. Liike piti siis jalat toimintakykyisenä ja heti kun se loppui ne alkoivat jumiutua. Jumia kesti tosin vain pari päivää.

Keskiviikkona menin illalla painonnostoharjoituksiin mutta palauttelin lihaksia hyvin kevyillä painoilla. Sali ei ollut ihan täynnä joten otin itselleni oman tangon ja tein rauhassa toistoja, syke tuntui laukkaavan siitä huolimatta välillä aika villisti. Kroppa ei ollut vielä palautunut kovasta rasituksesta ja isosta määrästä harjoitustunteja. Kun muut ottivat harjoituksen lopuksi takakyykkyvitosia, otin itse pelkällä tangolla 5+5+5 yhdistelmää jossa ensin viis kyykkyä takaa, sitten viisi edestä ja lopuksi viisi tempausvalaa.

Torstaina huilailin mutta jo perjantaina otin toisen puntin. Nyt tuntui jo paljon paremmalta, tein mm. pystypunnerrusta käsipainoilla ja ne sarjat tulivatkin erittäin hyvin. Treenimuistiinpanojen mukaan 3x10 pystärit ovat sujuneet viimeksi yhtä hyvin heinäkuun alussa. 150 kilsan juoksuviikko tuntuu vieneen voimatasoja lähinnä jaloista, tuskin niistäkään silti paljoa.

Lauantaina kävin ekalla juoksulenkillä haasteen jälkeen. Kevyttä mutta reipasta juoksua kolmen kilometrin verran. Hyvältä tuntui.


Noiden kolmen kilometrin myötä tämän vuoden juoksusaldoksi kertyi 1000 kilometriä. Olen käynyt lenkillä tasan sata kertaa joten keskimääräinen lenkki on ollut tismalleen kymppi.


Tästä käppyrästä näkyy hyvin miten kova kuormitus toissa viikolla oli ja miten kevyesti otin viime viikon. Jatkossa palataan taas sahaamaan tohon keskitason kuormituksen paikkeille.

Varsinaisia harjoituspäiviä oli viime viikolla siis vain kolme mutta muuten urheilun parissa tuli touhuttua päivittäin. Painonnostosalilla oltiin yhteensä neljänä päivänä, poika kun halusi treenata peräti kolmesti. Uimassakin käytiin. Lauantain kävin päättämässä kotistadionin futiskauden ja eilen olin Helsingissä Olympiastadionilla Suomen viimeisessä EM-karsintaottelussa. Samalla hyvästeltiin rakas stadikka ainakin neljäksi vuodeksi, massiivinen remontti tulee muuttamaan lähes kaiken stadionista uljasta ulkokuorta lukuunottamatta. Seuraavat pari karsintaa pelataankin sitten Tampereen Ratinassa joten tervetuloa sinne 9. lokakuuta 2016 ;)

Tänään starttasi viimeiset kaksi harjoitusviikkoa ennen maratonia. Viimeistelysuunnitelmasta lisää myöhemmin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti