Viime vuonna kun juoksin Giro-juoksuhaasteen (345 kilometriä kolmessa viikossa) kävin ottamassa kehonkoostumusmittauksen ennen ja jälkeen juoksua. Tällä kertaa en lähtenyt noin tarkkaan mittaukseen mutta koko kovan juoksuviikon ajan otin aamupainon ylös. Näin mielenkiintoisia ja erikoisia harjoitusviikkoja ei vain voi sivuuttaa tutkimusmielessä vaan pitää edes vähän tutkia miten kroppa reagoi.
Maanantaina ennen kuin lähdin ekalle puolimaratonille painoin 76.3 kiloa. Tiistaina ja keskiviikkona paino oli 76.2 kiloa mutta sen jälkeen paino vain nousi. Torstaina 76.5 kg, perjantaina ja lauantaina 76.6 kg. Viimeisenä juoksupäivänä se oli taas 76.5 kg.
Miten on mahdollista että vaikka juoksee 2.5 tuntia päivässä - joka päivä - ja on liikkeellä erittäin reiluilla miinoskaloreilla, paino vain nousee? Vastaus on aika helppo, olen huomannut tämän ilmiön koko liikuntaharrastukseni ajan. Kun liikkuu, nestettä kertyy kroppaan. Sitten kun pitää lepopäivän tai pari, paino putoaa.
Jotta saisin tukea teorialleni niin kävin vaa´alla myös nyt kun juoksut olivat ohi. Maanantaina paino oli 76.2 kg, eilen tiistaina 75.7 kg ja tänään keskiviikkona 75.6 kg. Paino siis nousi koko juoksuviikon ajan mutta heti kun treenaaminen loppui paino alkoi laskemaan. Haasteen viimeisistä päivistä paino oli pudonnut kilon ja haasteen lähtöhetkestä 700 grammaa.
Moni painonpudottaja pohtii mitä tekee väärin kun liikkuu paljon eikä paino putoa. Tässä on yksi merkittävä selitys, lyhyellä vertailujaksolla nestettä ehtii kertyä enemmän kuin rasvaa palaa. Todellisuudessa paino kyllä laskee mutta laihduttaja joka ramppaa vaa'alla päivittäin ei sitä todennäköisesti huomaa tai hermostuu tuloksiin ennen kuin niin käy.
Harjoitus- ja lepopäivien jaksottaminen on yksi ratkaisu. Jos treenaa maanantaista perjantaihin ja viikonloppuisin pitää lepopäiviä ja syö reilusti kaikkea mahdollista niin nesteet ei pääse katoamaan missään vaiheessa, liikunnan aiheuttama turvotus vain korvautuu mässyttelyn turvotuksilla. Puhtaina lepopäivinä liikunnan tuomat nesteet tosin katoaa kuin sormia napsauttamalla, ruuan kohdalla ne voi taas jämähtää rasvana kroppaan.
Viime vuonna kehonkoostumusmittauksen mukaan painoni putosi kolmessa viikossa 1.7 kiloa ja se oli mittarin mukaan pelkkää rasvaa. Omalla painollani ja kehonkoostumuksellani tällainen valtaisa määrä matalatehoista liikuntaa polttaa siis noin puolisen kiloa rasvaa viikossa. Luulen että sen verran katosi viime viikollakin ja vaa'an näyttämä lukema -700 grammaa tukee tuota ajatusta. Ruokavalioni ei ollut mielestäni viime viikolla yhtä hyvä kuin viime vuoden haasteessani joten ehkä lihastakin katosi jokunen sata grammaa.
Erittäin mielenkiintoista on nähdä myös se miten 17.5 tuntia juoksua viikossa vaikuttaa voimatasoihin. Tänään on hyvä paikka testata sitä puolta kun palaan parin viikon tauon jälkeen painonnostoharjoituksiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti