Juoksin tammikuussa vaivaiset 38 kilometriä, mikä tuntuu vähältä kun muistaa tavoitteeni juosta tänä vuonna 1100 kilometriä. Olen asettanut tavoitteekseni juosta joka kuukausi joko tuplasti sen mitä viime vuonna samaan aikaan tai sitten vähintään 100 kilometriä. Koska viime vuoden tammikuussa sairastin mykoplasman ja olin viikkokaupalla kuumeessa kilometrejä kertyi vain 10. Täten tämän vuoden tammikuulle tuli minimitavoitteeksi juosta 20km ja se melkein tuplaantui.
Helmikuussa 2012 juoksin 41km joten nyt pitää tahtia kiristää, minimitavoite on nyt 82km. 20km viikossa on kova määrä jos edelleen aion tehdä vain kaksi juoksuharjoitusta viikossa ja toinen niistä olisi lyhyt intervalli. Voi olla että teen intervallin enää ensi viikolla, seuraavalla viikolla kokeilen cooperin testiä ja helmikuun kaksi viimeistä viikkoa juoksen pelkästään peruskuntolenkkejä.
Yhteensä juoksuharjoituksia tuli tammikuussa 9 kpl, viisi lyhyttä intervallitreeniä ja neljä lyhyttä 6-7km hölkkälenkkiä. Salilla kävin peräti 13 kertaa mikä on varmasti kaikkien aikojen ennätykseni.
Lepopäiviä tuli teoriassa kaksi joka viikko mutta tosiaan ne ovat olleet täynnä jonkinlaista kevyttä liikuntaa tai ainakin urheiluun liittyviä asioita. Futistakin olen katsonut pelin tai kaksi illassa kun Afrikan mestaruusturnaus on käynnissä.
Yksi tärkeä syy tammikuun näin hienoon aktiivisuuteen on ollut se että olen ollut terve. Tämä on just sitä ajanjaksoa kun kaikki on flunssassa ja mulla on ollut viime vuosina tapana kerätä joka talvi yksi rankka mystinen virustauti, on se sitten mykoplasma tai mikä tahansa nimeltään. Tänä talvena sitä ei ole vielä näkynyt ja todella toivon ettei tulekaan.
Huomenna olisi lepopäivä enkä aio tehdä mitään aktiivista toimintaa kropallani mutta urheilun parissa pysytään kuitenkin. Tarkoitus olisi etsiä huomisen aikana Suomen kovakuntoisin nainen ja mies, olen kuullut huhua että sellaisia suorastaan parveilee Tampereella. Siitä enemmän maanantaina!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti