Puoliltapäivin kun lähdin juoksemaan pakkanen kyllä puri vielä ihan hyvin, oisko ollut noin kymppi vielä mittarissa. Kroppa lämpesi kuitenkin mukavasti ja lopulta hölköttelin leppoisassa kelissä suunnitellun 12 kilometrin lenkin. Olen vähän muuttanut tota reittiä enkä ole mitannut sitä uudestaan garminilla, voi olla että se on lähempänä 13-13.5 kilometriä kuin kahtatoista mutta alakanttiin mittaaminen kehittää enemmän kuin oman tekemisen yliarviointi :)
Olen tosi tyytyväinen, viime vuonna sairastelujen takia ensimmäiseen sataseen meni melkein kolme kuukautta, nyt reilut puolitoista. Tällä tahdilla 500 kilometriä rikkoutuisi mukavasti vaikka juhannusaattona, olis aika juhlallista rikkoa viissatanen ennen juhannussaunaa. Viime vuonna 500km tuli täyteen elokuun alkupuolella.
105 kilometrin kakku koostuu yhteensä 15 harjoituksesta. Siivuja kertyi seuraavasti:
6x intervalliharjoitus (2-4km)
5x lyhyt lenkki (6-7km)
3x keskipitkä lenkki (12km)
1x puolimaraton (21km)
Intervallit ovat todennäköisesti nyt loppuneet ainakin toistaiseksi ja keskityn pitempiin lenkkeihin. Perussetti tulee olemaan tuollaisia 12-13 kilometrin lenkkejä kahdesti viikossa maaliskuun loppuun asti ja huhtikuun alusta kun lumet sulavat kolme lenkkiä viikossa joista osa vähän pidempiä 15-20 kilometrin pätkiä.
Tämän vuoden ensimmäisen satasen haluan omistaa kaikille hiihtopapoille. Tuolla mun metsälenkillä ei hirveästi ole arkipäivisin muita juoksijoita, joitain satunnaisia kävelijöitä kylläkin, mutta koko 3 kilometrin ulkoilutien vieressä menee latu. Välillä tulee otettua kisaa näiden hiihtäjien kanssa (heidän tietämättään) ja tänään oli taas mahtavaa vääntöä.
Takana oli jo noin 10 kilometriä ja jäljellä loput noin 2 kilometriä joissa pari rankempaa mäkeä. Ensimmäisen mäen kohdalla aloin kuulla suhinaa. Olin juossut viimeiset pari kilometriä reipasta vauhtia mutta niin vain joku pappa sivakoi mut kiinni! Purin hampaita yhteen ja aloin kiristää vauhtia. Tiesin kokemuksesta että lenkkeilijänä pieksen nämä hiihtäjämestarit ylämäissä ja aloin puristaa. Pysyin vauhdissa ja menin ohi. Pappa pysyi kuuloetäisyydellä, suhina jatkui vähän matkan päässä takana. Tasaista 500 metriä ja hiihtopappa meni ohi. Ei hemmetin hemmetti. Aloin vähän hyytyä ja olin varma että viimeinen nousu olisi papan heiniä. Niin vain vauhtini taas piristyi ja äijänkäppänän hyytyi ja aloin pääsemään peesiin. Puolivälissä mäkeä painoin kaasun pohjaan ja papparainen jäi kuin seisoville jaloille! Tuijotin mäen päättävää alikulkutunnelia - ja olin siellä ekana! In your face, old man! Hidastelin ja aloin venaamaan koska pappa ilmestyy tunnelista mutta ei näkynyt. Mihin se katosi?! Oliko ukko varma voitostaan ja kun menin ohi mäessä niin kepeästi niin selkäranka katkesi ja hiihtohalut loppuivat siihen. Vai oliko äijä taistellut henkihieverissä mäenpäälle ja saanut tunnelissa jonkun kohtauksen? Hitto.
Jatkoin matkaa ja toivoin ettei viaton leikkimme johtanut mihinkään traagiseen lopputulokseen. Ukko ei koskaan tullut metsästä pois, ainakaan niin että olisin nähnyt. Sitten tajusin mistä se johtui. Alikulkutunnelin kohdalta latu haarautuu.. äijä oli jatkanut matkaansa! Minä menin autolle, hän saattoi suhata vielä tuntikausia rankkoja ylä- ja alamäkiä.. Kumpi meistä se voittaja lopulta olikaan :o
Tämä oli muuten samalla 200. bloggaukseni. Sataset todellakin paukkuu tänään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti