Hups, juoksin vahingossa puolimaratonin.

Mulla piti olla tarkka suunnitelma tämän vuoden juoksuista, niin harjoittelun kuin kisojenkin suhteen. Suunnittelin jo loppuvuodesta Juoksukalenteria plaratessa että juoksisin kaksi puolimaratonia ja yhden maratonin vuonna 2013. Puolikkaat huhtikuun lopussa ja toukokuun puolessa välissä ja täyspitkä lokakuussa. Joskus kaikki ei mene suunnitelmien mukaan ja hyvä niin.

Eilen täällä järjestettiin hallimaraton-tapahtuma, paikallinen maratonyhdistys oli varannut sisähallin juoksuradat kuudeksi tunniksi, jokainen voisi juosta niin paljon kuin haluaa. Olin pyöritellyt mielessäni pitkään että lähdenkö mukaan vai en, suurin ongelma oli etten tiennyt miten järkevästi ja helposti laskisin kierrokset. Tussi taskuun ja tukkimiehen kirjanpitoa käsivarteen? Eihän mulla ole edes sykemittaria tai kelloa jossa olisi kierrosmittari. Ja vaikka olisikin niin onhan sekin aika epävarmaa. "Oho painoin resettiä". Niinpä luovuin jo ajatuksesta juosta tuolla ja olin menossa eilen ihan tavalliselle reilun kympin hölkkälenkille kuten joka sunnuntai.

Yhtäkkiä mulla välähti: hallimaratonille olisi tulossa mukaan kaksi neljän tunnin maraton-loppuaikaan tähtäävää jänistä. Voisin juosta niiden mukana niin pitkään kuin huvittaa, vaikka sen reilun kympin jonka olisin kipitellyt yksin siellä metsässä. Sitten kun ei enää huvita niin voi kysyä kavereilta että paljonko matkaa on kertynyt ja siirtyä sivuun. Nerokasta!

Toinen syy lähteä mukaan oli tieto siitä että hallimaratonille osallistuisi maailman toiseksi kovin maratoonari. Haluaisin ehdottomasti tavata sen tyypin.

Kun saavuin hallille, huomasin että eihän tämä ole mikään ihan vapaamuotoinen hölköttely. Juoksijoille jaettiin numerolaput ja huoltopisteellä oli vettä, urheilujuomaa, mehua, banaania jne. Aika nopeasti päätin etten näin komeissa puitteissa kehtaa juosta mitään tavallista kymppiä, ei muuta kuin 21 kilometriä tavoitteeksi!

Paikalle ilmestyi lopulta noin kaksikymmentä juoksijaa, enemmän kuin järjestäjät odottivat. Elämäntapajuoksijoita, ultra-harrastajia, meitä tavallisia hölkkääjiäkin. Muutama oli juossut useamman sata maratoonia, pari tavoittelee Bostonin maratonin kovia aikarajoja. Niin ja se maailman toiseksi kovin maratoonari.

Juoksin melkein koko matkan kolmeen pekkaan kahden neljän tunnin jäniksen kanssa. Muutama muukin tavoitteli sitä aikaa mutta juoksi omaa tahtiaan hieman etäämmällä jäniksistä. Yllättävän hyvin noinkin iso porukka jakaantui pitkin 400 metrin rataa, välillä juostiin pienemmällä porukalla, välillä oltiin samassa rykelmässä isomman joukon kanssa. Juttu luisti, tämä oli vähän kuin reipasvauhtinen yhteislenkki.

Mulla oli kyllä jo tunnin paikkeilla vaikeuksia. En tosiaan ollut valmistautunut mihinkään puolimaratoniin vaan perussunnuntailenkille. Kisa käytiin iltapäivällä ja olin liikkeellä aamupalan voimin. En ollut juonutkaan kuin pari lasillista vettä ja mehua joten jo starttiviivalle raahustaessani kieli kuivui kiinni kitalakeen.. En todellakaan lähde puolimaralle tällaisella valmistautumisella! Onneksi oli se huoltopiste ja jänisten kanssa käytiin juomassa puolen tunnin välein.

Kaverit tarkkailivat joka kierroksella kellojaan ja muistiinpanojaan, aikataulussa oltiin. Mulla alkoi olla koko ajan vaikeampaa. Reilun puolentoista tunnin kohdalla kysyin, paljonko ollaan juostu, muistaakseni mittarissa oli 16.5km. Pyysin kavereita laskemaan montako kierrosta mulla on puolimaratoniin, vastaus oli 11. Okei, jättäydyin heidän vauhdistaan ja aloin tekemään töitä yksin. Aluksi vauhti mateli mutta kun joka rundilla mussutin banaania ja tyhjensin mukeja niin energia alkoi taas riittää. 53 kierrosta tuli täyteen ajassa 2:05. Ihan hyvin, mun pk-vauhti on noin 9km/h ja lähellä vauhtikestävyysaluetta mentiin puolitoista tuntia. Mun puolimaratonennätys on viime keväänä juostu 2:02.

Tämä oli itse asiassa elämäni neljäs näin pitkä juoksu. Olen kaksi kertaa aiemmin juossut sen 21 kilometriä ja viime syksynä tietty maratonin. Puolentoista viikon päästä Espoossa juostaan 24 tunnin halliultra ja tämän perusteella osaa arvostaa niitä tyyppejä entistä enemmän. Vaikka juokseekin koko ajan samaa rataa pitkin niin mun ainakin oli tosi vaikea nostaa katsetta radasta ja katsoa keskellä kenttää ollutta jalkapallomatsia. Väkisinkin katse hakee koko ajan kohtaa josta kaarre taas alkaa.

Ai niin, se maailman toiseksi paras maratoonari. Ei, se ei ole minun mielestäni kenialainen Moses Mosep joka juoksi pari vuotta sitten Bostonissa 2:03:06. Minusta maailman toiseksi paras maratoonari on Kalevi Saukkonen, 69-vuotta. Nimi ei välttämättä soita kelloja mutta jos olet joskus Suomessa juossut maratonin niin on aika todennäköistä että Kalevi oli messissä, jokin aika sitten bongasin hänen nimensä maraton-debyyttini osallistujalistasta. Kalevikin oli mukana Sauvon sorateillä ja raskaissa mäissä!

Eilinen hallimaraton oli Kalevi Saukkosen 1576. maraton. Ainoastaan saksalainen Horst Preisler on koko maailman tilastossa hänen edellään. Joku voisi sanoa että ei se määrä vaan laatu mutta hei, ei me olla kilpajuoksijoita. Juokseminen on meille elämäntapa, ei ammatti. Juoksemisen laatu ei ole meille vain tunteja, minuutteja ja sekunteja.

Oli hienoa tavata Kalevi ja vaihtaa muutama sana hänen kanssaan ennen kisaa ja kisan aikana. Hän vaikutti aika vaatimattomalta kaverilta vaikka saavutukset ovat hurjia. Vauhti on hidastunut mutta ehkä se noilla kilometreillä on jo ymmärrettävää. Jokainen voi yrittää rikkoa Kalevin ennätyksen 2:59!

Minä olin puolikkaani juossut, laitoin takkia päälle ja olin lähdössä kotiin. Kalevi jatkoi taivallustaan vielä reilun neljän tunnin ajan.

Juoksutapahtuman järjestäneen yhdistyksen tunnuslause on Curro Ergo Sum. Juoksen, olen siis olemassa. Kalevi on varmasti samaa mieltä.