perjantai 21. joulukuuta 2012

Arkirutiinit pois ja joulun viettoon!

Ei töitä. Ei kaupassakäyntiä. Ei kotitöitä. Ei tietokoneita, nettiä, blogeja. Ei stressiä.

Hyvää ruokaa, musiikkia, elokuvia, kirjoja. Yhdessäoloa perheen kanssa. Ulkoilua.

Jouluunkin liittyy rutiineja ja perinteitä. Niitäkin voi olla ihan hyvä kyseenalaistaa joskus. Elämäni jokaiseen jouluun on kuulunut kotona paistettu kinkku, viimeiset kolme joulua ollaan kärytetty uunissa luomukinkkua. Tänä jouluna voin maistaa sukulaisten luona siivun tai pari tai ostaa kaupasta pienen palan valmista kinkkua mutta koko päivän kestävä paistomaratoni jää väliin. Paistetaan kalaa, syödään savustettua lohta. Joulu olisi oikeastaan aika erinomainen ajankohta syödä kevyesti kun on paljon erilaisia kasvisruokia laatikoista rosolliin. Viiden(toista) juhlapöydän kohvehdit-rasian sijaan kannattaa ostaa yksi törkeän kallis rasia ja maistella vähän rauhallisemmalla tahdilla niitä.

Tämä viikko on mennyt todella heikosti liikunnan suhteen, yksi salitreeni ja yksi juoksulenkki. Jouluaskareet ja työkiireet ovat luoneet liian hankalia paloja aikataulupalapelin kokoamiseen ja pieni flunssakin on päällä. Joulun liikunnat ovat perinteisesti ulkoilua rauhallisten kävelylenkkien, pulkkailun, hiihtämisen tai luistelun merkeissä. Jos flunssa vain pysyy kevyenä tai katoaa kokonaan niin viimeistään tapaninpäivänä suuntaan lenkkipolulle.


 Meillä ei jouluna tietokoneella istuta ja tämäkin blogi palailee linjoille joulun välipäivinä. Suosittelen lämpimästi muillekin, joskus aina on hienompaa katsella kynttilän tai takan valoa kuin näyttöpäätteen kajastusta. Nyt on hyvä hetki irroittautua "elämästä"  ja keskittyä elämään.

Kevyitä ja turvallisia joulukilometrejä niin liikenteeseen, kävely- ja juoksulenkeille kuin sohvan ja jääkaapin välisiin siirtymiin!

2 kommenttia:

  1. Hitto kun itsekin osaisi joskus olla vaikka vuorokaudenkin ilman nettiä.
    Jouluja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee yllättävän paljon lisää aikaa kun jättää surffailut vähemmälle. Hyviä välipäiviä ja uutta vuotta pulliksellekin!

      Poista