Juoksin autiota hiekkarantaa.

Ajelin aamupäivän ratoksi yhdelle pohjoismaiden pisimmistä hiekkarannoista. Hiljaiselta näytti. Ei ollut auringonpalvojia, hiekkalinnoja rakentavia lapsia, uimareita tai rantalentiksen pelaajia.

Minun piti olla täällä jo puolitoista vuotta sitten. Se kesä kuitenkin meni ilman rannalla juoksemista. Tuli vuosi 2012 ja uusi kesä. Hiekkaleikkejä riitti, lenkit jäi tekemättä. Nyt päätin tarttua hetkeen. Ehkä sillä on joku suurempi tarkoitus ettei vielä ole tullut talvea ja lunta. Vaikka se että vihdoin juoksen sen lenkin rannalla.

Lähdin juoksemaan pitkin rantaviivaa, yhtenäistä hiekkarantaa pitäisi olla nettilähteiden mukaan noin kuuden kilometrin verran. Kädessä oli maasto-gps jolla mittasin lenkin ja rannan pituutta. Marraskuisesta merituulesta pelästyneenä olin laittanut päähän lippiksen sijaan pipon, ensimmäistä kertaa tänä syksynä.

Aurinko paistoi pilvien takaa, meri kohisi. Huikea fiilis. Ei liene sattumaa että yksi klassisimmista juoksukuvauksista on rannalla juokseminen, leffoissa, tv-sarjoissa, mainoskuvissa. Meri on aina vaikuttava elementti eikä aalloista meinaa saada katsetta irti. Vähän kuin palavat puut nuotiossa tai takassa mutta meri on miljardi kertaa vaikuttavampi. Saman veden äärellä on kaikki mantereet ja maanosat, miljardeja ihmisiä. Meren kohinan rauhoittavan vaikutuksen on mainittu tuovan mieleen kohdun mutta yhtä hyvin se saattaa olla vielä syvemmälle dna:ssamme. Alkumeri josta kaikki elämä on lähtenyt liikkeelle.

Selkämeren autiolla marraskuisella rannalla juokseminen tuo mieleen, ainakin näin hienossa auringonpaisteessa, legendaarisimmat rantakuvat. Venice Beachin lenkkeilijät ja rannalla sijaitsevan kuntosalin, Muscle Beachin. Nuo kuvat ja paikat tuntee varmasti jokainen peräpohjolan mummokin.

Täällä ei kuitenkaan näy muskelimimmejä ja punttipateja muista juoksijoista puhumattakaan. Jossain joku ulkoiluttaa koiraa. Edetessäni rantaviivaa näen valkean hahmon. Valkoiseen ulkoilupukuun pukeutuneella naisella on otsallaan laskettelulasit, hän vaikuttaisi keräävän jotain rannalta. Tuntuu kuin olisin japanilaisessa tieteiselokuvassa ja merestä nousee kohta joku esihistoriallinen, ympäristömyrkkyjen ja säteilyn sisuunnuttama merihirviö. Ketään ei kuitenkaan näy ja paikoitellen aavemaisesta fiiliksestä huolimatta rantaa ympäröivästä metsästäkään ei juokse susi kimppuuni. Simpukan kuoret rasahtelevat rikki kenkien alla.

Rantaheinä on kasvanut niin tiheästi että hetken päästä luovutan ja käännyn takaisin. GPS näyttää 2.5 kilometriä. Rannan juokseminen toiseen suuntaan tuntuu todella raskaalta. Alkaako hiekka alustana vaikuttaa? Rantaviiva ei ole kuitenkaan pehmeää, puuterimaista pöllyävää hiekkaa vaan aika sopivan jämäkkää juoksupintaa. Välillä jalka uppoaa, hiekassa on petollisia kuoppia jotka eivät erotu mitenkään silmällä mutta ne ovat täynnä vettä. Ilmeisesti juoksen vastatuuleen ja juoksemisen raskas fiilis johtuu siitä. Tässä kohinassa on vaikea tajuta mistä suunnasta tuulee.

Juoksen rantaviivaa toiseen suuntaan kunnes hiekkaranta vaihtuu ensin rantaheinään ja sen jälkeen mäntymetsään. Näen kyltin "YKSITYISALUE" ja lähden takaisinpäin. Olen juossut 6 kilometriä. Vaihtaessani suuntaa aurinko paistaa jo täydeltä terältä, pilvettömältä taivaalta. Musta juoksutakki lämpenee ja hiki alkaa valua pitkin naamaa. Otan pipon pois ja ryttään sen taskuun. Uskomaton ilma ja fiilis. Marraskuun 15. päivä ja tämä voisi olla joku raikas heinäkuun aamu. Ranta ja dyynit värjäytyvät kultaisiksi. Välillä juoksen kohti aaltoja, tekisi mieli heittäytyä veteen polskuttelemaan mutta tajuan että nyt ei oikeasti ole heinäkuu ja käännyn takaisin juuri ennen kuin rantaan työntyvä aalto ehtii kastella juoksutossuni.

8 kilometriä tulee täyteen ja päätän lopuksi juosta vielä korkeita dyynejä ylös ja alas. Erittäin raskasta, hiekka pettää koko ajan alta mutta kipitän päättäväisesti. Jalat menevät haarakäyntiä kuin sukset ylämäessä. Juoksen vielä hetken metsäistä maastopolkua ja Garmin näyttää autolla 10.1km.

Jos tästä lenkistä olisi tehty elokuva, soundtrackiksi riittäisi meren kohina. Lopputekstien aikana voisi kuitenkin soida tämä laulu.