perjantai 2. marraskuuta 2012

Elämänmuutos vai pelkkä päivitys?

Laihduttaminen, kunnon kohottaminen, tai ihan vain terveemmät elämäntavat. Kun aletaan tekemään muutoksia elämässä kannattaa ensin miettiä tarkoin mitä haluaa ja kuinka paljon.

Jos tavoitteet eivät ole suuria eikä aseta itselleen kovia aikarajoja, pienet päivitykset elämäntapoihin tuovat pienen muutoksen. Säännöllinen hyötyliikunta kuten autoilun vaihtaminen pyöräilyyn ja kävelemiseen ja ruokailujen miettiminen ja ohjaaminen terveellisempään suuntaan pudottavat hieman painoa pitkällä aikavälillä. Pieni päivitys voi olla myös helpompi toteuttaa jos motivaatio ei ole todella kova. Sekin vaatii kuitenkin tehdyissä päätöksissä pysymistä ja uusiin asioihin sitoutumista. Kilot ja kunto palaavat vanhaan jamaan jos uudet tavat eivät pysy.

Jos tavoitteet ovat isompia, pelkät päivitykset eivät riitä. Tarvitaan elämänmuutos. Moni lähtee tavoittelemaan kymmenen kilon painonpudotusta tai lihaksikasta ulkomuotoa nopeilla dieeteillä ja mainosten luomilla mielikuvilla helposta muutoksesta. Sori mutta pakko se on sanoa: ei tule onnistumaan. On todennäköisempää pystyä pitämään poissa kymmenen kiloa jotka ovat lähteneet vuodessa kuin kuukaudessa. Miksi? Koska olet joutunut elämään pitkän ajan, vuoden, terveellistä elämää, ja tottunut uuteen elämäntapaan. Kuukausi on lyhyt aika ja erilaisilla konsteilla siinä onnistuu pudottamaan paljonkin painoa. Pääsääntöisesti voisi sanoa että mitä nopeammin paino lähtee, sitä nopeammin se tulee takaisin.

Elämänmuutos onkin iso asia. Motivaatio on tärkein avain onnistumisessa. Jos ei halua tarpeeksi muutosta, ei voi onnistua. Pitää olla todella voimakas palo ja intohimo kulkea raskasta tietä joka vie kohti päämäärää. Motivaatio nimittäin mitataan joka päivä monta kertaa. Haluanko enemmän mennä ulos lenkille sateeseen vai jäädä kotiin sohvalle lämpimän viltin alle katsomaan telkkaria. Haluanko nähdä kavereita vai mennä salille. Kaikkea ei voi saada.

Elämänmuutos tarkoittaa aina luopumista jostakin. Aika ja raha ovat rajallisia. Ei ole sattumaa että perheelliset pulskistuvat helposti. Motivaation pitää todella olla kunnossa jos ottaa aikaa treenaamiselle vähentämällä työntekoa, kavereiden näkemistä, muita harrastuksia tai yhdessäoloa perheen kanssa. En usko kuitenkaan totaaliseen luopumiseen. Laihduttaja voi, ja usein pitääkin, syödä herkkuja ja ottaa rennommin. Äärimmilleen kiristetty elämäntapa ja nautinnoista vieroittautuminen kostautuu joko koko uuden elämäntavan romuttumisena ja paluuna vanhaan tai rajuina syöpöttelyinä ja niiden jälkeisinä masennuksina. Mutta säännöllinen laiskottelu ja itsensä kaltoinkohtelu pitää lopettaa. Jos ei ole valmis luopumaan siitä, ei voi paljon saadakaan. Prosessi on yleensä isompi henkisesti kuin fyysisesti. Lupaan että se kannattaa. En ole koskaan ollut niin pirteä ja aikaansaava kuin aloitettuani säännöllisen treenaamisen. Se ei väsytä ja vie energiaa, se antaa sitä rutkasti lisää.

Onnistunut muutos lähtee usein pienistä askelista. Innostuminen pienen päivityksen tuomista positiivisista vaikutuksista johtaa usein askeleittain isompaan muutokseen. Ennen kuin voi juosta maratonin pitää juosta kilometri. Ottaa yksi askel. Olla rohkea ja nousta sieltä sohvalta ylös.

2 kommenttia:

  1. Löysin tänne tieni in motion-blogin kautta ja tää kirjotus sai mut selailemaan sun blogiasi pidemmällekin. Koko kirjoitus kolahti tosissaan ja olisin itsekin voinut kirjoittaa aivan vastaavanlaisen tekstin. Kiitos sinulle tästä... nimimerkillä 2 lapsen äiti ja -22kg kahdessa vuodessa! ;) Todellista motivaatiota se vaatii...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että kolahti :) Vaikka motivaatiota ja uhrauksia vaaditaankin niin saa niin paljon tilalle ettei kyllä vaihtaisi vanhaa elämäntapaa takaisin mistään hinnasta.

      Poista