perjantai 16. marraskuuta 2012

Suomen mielenkiintoisimmat juoksukisat.

New York, Lontoo, Chicago, Pariisi, Tokio, Tukholma, Tallinna.. Moni tuttu on reissannut ympäri maailmaa juoksemassa maratoneja. Varmasti hieno tapa nähdä uusia kaupunkeja ja kokea eri maiden kisahuumaa mutta itselleni Suomikin on vielä katsomaton kortti. Juoksija-lehden loistavan kalenterin mukaan Suomessa järjestetään 600-700 juoksutapahtumaa vuodessa ja niistä moni on jäänyt mieleen kummittelemaan.

Vuosi on vielä vähän kesken mutta suurimmalla osalla taitaa (kilpailu)kausi olla jo finaalissa ja ajatus karkaa vuoden 2013 puolelle. Ajattelin nostaa esiin tapahtumia jotka kutkuttavat itseäni eniten. Ne ovat aakkosjärjestyksessä koska tuntui hassulta rankata kilpailuja joihin en ole osallistunut vaan jotka kiinnostavat vain niiden herättämien mielikuvien vuoksi.


Itämeri Maraton 5.10.2013 Hanko

Niin kuin eilisestä kirjoituksestani voi päätellä, kotikaupunkini on meren rannalla ja meri on mulle tärkeä elementti. Hanko on paitsi merellinen kaupunki niin myös samalla Suomen eteläisin kunta. Jotkut ovat juosseet maratoneja Etelänavalla ja Pohjoisnavalla, minä haluaisin juosta Suomen eteläisimmillä teillä ja rantaviivoilla Itämerta katsellen. Lokakuu on myös hieno ajankohta, ehkä kisaan sattuu kutkuttava syysmyrsky joka antaa muutenkin raskaalle kilpailulle valtavasti lisää luonnetta.


Teno Maraton 20.7.2013 Utsjoki

EU:n pohjoisin maraton järjestetään aina heinäkuussa Utsjoella. Reitti kulkee Tenojoen upeissa rantamaisemissa Nuorgamista Utsjoelle. Reitti on harvinainen, se juostaan nimittäin yhdensuuntaisena. Lapin kesä, Euroopan viimeiset rajamaat, tänne voisi tehdä joskus kesälomareissun.

Vaarojen Maraton lokakuu 2013 Koli

Vaarojen Maraton on nimensäkin mukaisesti paitsi jylhiä vaaramaisemia kansallismaisemissa niin myös vaara, tai ainakin todellinen haaste, omalle kestävyydelle. Vaarojen maraton lienee Suomen rankin maraton ja tarjolla on myös ultra-sisukkaille kahden lenkin 86 kilometriä pitkä kisa. Tästä legendaarisesta kisasta löytyy useampiakin kertomuksia blogien muodossa, Wannabe Juoksija-blogin Taru juoksi 43km tänä syksynä, pistePISTEpiste-blogin Hiluvitku 15km ja Hevoskuurissa julkaistiin viime vuonna huippusuunnistaja Simo-Pekka Fincken raportti Eloonjäänyt.

Viapori Eko ½ Maraton loka-marraskuu 2013 Helsinki

Suomenlinnan puolimaraton juostaan maailmanperintökohteissa kaikilla Suomenlinnan viidellä saarella. Osallistujamäärä on alueen herkästä olemuksesta johtuen rajattu. Kirpeän syksyinenä aamuna, usvan noustessa mereltä Suomenlinna on varmasti Helsingin inspiroivimpia juoksupaikkoja.

Åland Marathon lokakuu 2013 Maarianhamina

Maarianhamina on sekä henkisesti että fyysisesti sekoitus Ruotsia ja Suomea, jonkinlainen välitila kahden valtion välillä. 2000-luvun puolivälissä olin saarella katsomassa dramaattista futismatsia ja juoksutapahtuma voisi olla hyvä tapa kuitata karvaat urheilulliset muistot ja saada uusi näkökulma Idrottsparkeniin eli nykyiseen Wiklöf Arenaan. Ahvenanmaan maraton on vähän kuin lähtisi ulkomaille juoksemaan mutta ei ihan. Meri on läsnä täälläkin, vaikka suurin osa matkasta kuljetaan Ahvenanmaan maaseudulla. Reitti juostaan "sinne-ja-takaisin" periaatteella, kääntöpaikka on Hammarlandissa.


Vaikka maraton on mulle vielä täysin riittävä haaste niin myös ultra-tapahtumissa on oma erityinen mielenkiintonsa, tässä vaiheessa toki vain katsojana. Kannattaa mennä paikalle esimerkiksi siinä vaiheessa kun on juostu 23 tuntia jos haluaa nähdä juoksevia zombeja ja hurjaa tahdon ja mielen lujuutta!

Endurance 24h 23.-24.2.2013 Espoo

Kilpailijat juoksevat sisähallissa 390,04 metrin radalla 24 tuntia. Tavoite? Juosta niin monta kierrosta kuin mahdollista! Kisan naisten ennätys on vuodelta 2010, japanilaisen Sumie Inagakin 241,426 km ja ja miesten Jari Soikkelin viime vuotinen 247,944 km. Kilpailu on jo loppuunmyyty ja sinne on jälleen tulossa kovia tekijöitä ympäri maailmaa. PK-seudulla vaikuttavien kannattaa ehdottomasti mennä katsomaan ja tsemppaamaan, myös vapaaehtoisia kaivataan mukaan järjestelyihin.

Oxroad Ultra 16.-17.8.2013 Turku-Hämeenlinna

Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestetään 100 mailin yhdensuuntainen kilpailu. Kisa alkaa prologilla Turun linnan pihalta. Hevosvaljakon johdolla edetään Turun kuuluisimpien nähtävyyksien ohi lähtöpaikalle, josta varsinainen 100 mailin kilpailu ja ajanotto alkaa. Maaliintuloa juhlistaa Hämeenlinnassa vietettävät Keskiaikamarkkinat. Reitti noudattaa vanhaa Hämeen Härkätietä. Vaikuttaa jo nyt vuoden tapaukselta!

Suomi-juoksu 8.-9.6.2013 Perniö, Salo

Sadan kilometrin kilpailu suomalaisessa suviyössä, lähtö tapahtuu klo 19 ja ajanotto loppuu 16 tunnin kohdalla. Muita sarjoja: 60km, 42km ja 10km. Kaikki matkat juostaan illalla ja yöllä joten ainutlaatuisesta tavasta kokea suomalainen suviyö on todellakin kyse.


Lista suomalaisista ultrajuoksutapahtumista löytyy Endurance UltraRunning Team Finlandin kotisivuilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti