Vihdoin kova harjoitusviikko!

Mulla oli tarkoituksena treenata tänä vuonna vähän suunnitellummin kuin aiemmin. Joka kuukausi yksi kova viikko, kaksi keskitason viikkoa ja yksi kevyempi. Polven ongelmat keväällä kuitenkin veivät mahdollisuuden koviin viikkoihin. Kevyet ja korkeintaan keskitason kuormituksen viikot seurasivat toisiaan uudestaan ja uudestaan. Kunnes..

Tämän vuoden harjoitusviikot kuormituksen mukaan listattuna, harjoitusten pisteyttäminen selitetty täällä: http://kevyetkilometrit.blogspot.fi/2014/11/harjoittelun-kuormittavuuden-seuraaminen.html

Viime viikolla pamahti!

maanantai 17 kilometriä juoksua
tiistai salitreeni jonka lopuksi 2x 500 metriä kovia soutuvetoja
keskiviikko 14 kilometriä juoksua
torstai salitreeni jonka lopuksi 4x 250 metriä kovia soutuvetoja
perjantai 11 kilometriä juoksua
lauantai + sunnuntai lepo

42 kilometriä juoksua, kovia voimasarjoja, hapottavia souturääkkejä. Ja tuon todellakin tunsi kropassa! Torstain salitreenin lopussa tein vatsoja, pyrin saamaan yhden pitkän 30 toiston sarjan jalkojen nostoja lattialla maatessani. Teen siis niin että makaan lattialla, nostan suorina olevat jalat niin että jalat menee pään yli ja lasken takaisin kuitenkin niin että jalat eivät osu lattiaan. Kädet on rentoina sivuilla kämmenet ylöspäin ettei niillä tule puristettua apua lattiasta. Normaalisti noi kolmekymmentä toistoa tulee peräkkäin mutta nyt en ollut tehnyt vatsoja varmaan reiluun pariin viikkoon. 15-20 kohdalla oli pakko pitää tauko. Sitten tuli viis putkeen ja vatsoissa alkoi poltella ihan kunnolla. Mietin mitä tarkoittaa vatsatreenissä feilaaminen, vatsalihaksen repeämistä? :D Loppuun asti oli kuitenkin pakko mennä kun ei pää anna periksi lopettaa kesken. Kun nousin lattialta ylös niin vatsalihakset kramppasivat niin että tosiaan tuntui kuin jotain olisi revennyt.

Perjantaina ei naurattanut, jos olisin nauranut niin äkkiä olisi tullut itku kun vatsalihakset oli niin nujerrettu. Entäs jalat sitten? Neljän edellisen päivän aikana olin juossut 31 kilometriä ja tehnyt kaksi kyykkytreeniä. Edessä oli 11 kilometriä juoksua.. Joka askeleella tuntui kuin joku olisi puukottanut pakaralihaksiin. Ei tuntunut hirveän tuoreelta, ei missään mielessä. Aika väsynyttä menoa mutta tulihan sekin painettua loppuun asti ja viikonloppuna sai lepäillä. Sunnuntaina ei tuntunut mikään reeni enää missään.

Olin suunnitellut että sekä tämä viikko että ensi viikko olisivat myös kovia. Tällä viikolla 45 ja ens viikolla 50 kilsaa juoksua ja siihen päälle salitreenit. Sitten katsoin kalenteria ja tajusin että ollaan koko ens viikon alkupuoli reissussa perheen kanssa. Just ja just pystyn tekemään ens viikolla ehkä neljä harjoitusta mutta tuskin mitään erittäin kuormittavaa viikkoa 50 kilsan juoksun kanssa. Päätinkin että juoksen tällä viikolla suoraan ton 50 kilometriä ja skippaan "väliviikon". Jalat ovat jo tottuneet pitkän matkan juoksuun joten ihan sama juoksenko 3x 15km vai vähän enemmän.

Aloitin viikon eilen 18 kilometrin lenkillä ja tänään oli salitreenin vuoro. Huomenna ja perjantaina sitten juoksua, torstaina taas salitreeni. Tästä viikosta tulee vielä kovempi kuin viime viikosta joten katotaan miltä tuntuu heittää perjantaina joku 15 kilometrin lenkura! Voi olla reidet ja hanuri aika nuijitun oloisia!

Safkaa on tullut syötyä ehkä edelleen liian vähän mutta vettä on tullut juotua reilusti, pitkillä lenkeillä olen juonut maltohunajavettä. Nesteiden saamisen tärkeydestä tuli saatua hyvä esimerkki kun luin jutun jossa futisjoukkue SJK:n fysiikkavalmentaja kertoi että pelaajat punnitaan ennen ja jälkeen ottelun. Tavoitteena on että ottelun jälkeisen kuuden tunnin aikana jokainen pelaaja nauttii 150% menettämästään nesteestä. Eli jos on matsin aikana laihtunut kilon - menettänyt siis litran nestettä - tulee juoda 1.5 litraa nestettä seuraavan kuuden tunnin aikana. SJK on fysiikaltaan Suomen kovimpia joukkueita ja palautumiseen, ravintoon ja lihashuoltoon keskittymällä erilaiset vammat ovat vähentyneet radikaalisti. Monissa lajeissa kärsitään jatkuvasti esimerkiksi takareisivammoista mutta niitä ei ole SJK:ssa koettu puoleentoista vuoteen. Mielenkiintoista tietoa ja näkemystä joka on edelleen liian monille valmentajille ja urheilun parissa toimiville vierasta.

Blogin yhteislenkki: polkupitkis Länsi-Suomessa!

Mulla on ollut haaveissa juosta retkeilyreittiä pitkin erään ison järven ympäri, yhteensä noin 30 kilometriä. Ei ole kuitenkaan huvittanut lähteä matkaan yksin ja niinpä päädyin kyselemään tutuilta löytyisikö innostuneita. Parin kaverin kanssa saatiinkin aikataulut sovitettua yhteen ja sopiva ajankohta laitettua ylös kalenteriin jonka jälkeen rupesin pohtimaan josko joku muukin haluaisi kokeilla polkuseikkailua. Pienen huhuilun jälkeen nyt jo noin kymmenen tuttua ja tuntematonta kulkijaa ympäri Etelä-Suomea on ilmoittautunut messiin. Ja tottahan toki haluan mukaan myös kaikki blogin lukijat!

Lauantaina 25. heinäkuuta aamupäivällä lähdetään kiertämään Kullaalla sijaitsevaa Joutsijärveä joka sijaitsee aivan Pori-Tampere valtatien tuntumassa. Matkaa Porista kertyy noin 25 ja Tampereelta 85 kilometriä.

Järven ympäri kiertää erittäin hieno retkeilyreitti jonka varrella on toistakymmentä laavua, autiotupaa ja muuta taukopaikkaa. Polut ja pitkospuut vievät halki metsien ja soiden, välillä ylitetään vesistöä venelosseilla ja kiivetään kivikoissa ja lohkareiden päällä. Kaiken kruunaa hiljaisuus, alue on suojeltu ja merkitty kaavaan erityisenä hiljaisuuden vyöhykkeenä. Kymmenen neliökilometrin kokoisella järvellä on kiellettyä liikkua muuten kuin lihasvoimin, täällä ei moottorit pärise.

Iso osa polkujuoksutapahtumista sijaitsee Itä- ja Pohjois-Suomessa vaaroilla ja tuntureilla ja Länsi-Suomi on näistä karkeloista lähes täysin sivussa. Nyt olisi erinomainen mahdollisuus nähdä ja kokea millaista on juosta poluilla pitkään yhdessä muiden kanssa.

Maasto on paikoin haastavaa ja teknistä, kävelyltä tuskin voidaan hankalimmissa kohdissa välttyä. 30 kilometrin lenkkiin kuluu aikaa ehkä viisi tuntia, ehkä enemmän, ehkä vähemmän. Kapeilla poluilla juostaan pääasiassa peräkkäin joten ei ole suurta merkitystä onko letkassa kolme, kuusi tai yhdeksän juoksijaa ja voikin olla että lopulta edetään reittiä useammassa ryhmässä kullekin sopivan ja parhaiten maistuvan vauhdin mukaan.

Kynnys lähteä mukaan on matala, suurin osa osallistujista ei tunne entuudestaan joten tässä voi samalla paitsi nauttia upeista maisemista niin myös tutustua uusiin ihmisiin. Osa mukaan lähtevistä on polkujuoksujen ja ultramatkojen konkareita, osa ei ole koskaan ennen juossut pidempää matkaa tai harrastanut polkujuoksua. Kohtuullisella juoksukunnolla, reippaalla mielellä ja kunnon eväillä lenkki varmasti onnistuu melkein kaikilta.

Lenkin jälkeen voidaan grillailla vaikka makkaraa nuotiolla tai pulahtaa järveen uimaan. Halutessaan voi jäädä nautiskelemaan hienoista puitteista pidempäänkin vaikka teltan kanssa tai yöpymällä maksuttomissa, retkeilijöille tarkoitetuissa autiotuvissa.

Olen kierrellyt noissa maisemissa jonkin verran niin kävellen, juosten kuin soutamallakin. Suurin osa reitistä on kuitenkin vielä vierasta ja nyt vihdoin pääsen näkemään monia uusia hienoja paikkoja.

Lisää infoa ja mahdollisuus ilmoittautua löytyy facebook-ryhmän Kestävyyttä pintakaasulla 24/7 tapahtumasivulla.

Itse lähden lenkille hakemaan pitkäkestoista ja matalasykkeistä harjoitusta, nauttimaan todellisesta mielenmaisemasta ja tapaamaan hienoja tyyppejä. Kalenteri esiin ja jos vain tilaa löytyy niin hypätkäähän mukaan seikkailuun!

Liikkeen juhlaa - Cirque Eloize.

Joitain asioita ei tule ajateltua liikuntana tai urheiluna vaikka ne vaativat aivan yhtä hurjan määrän harjoitustunteja ja hikeä kuin perinteiset lajit. Mietitäänpä vaikka balettia, äärimmäisen kurinalaista kehon ja vartalon rääkkiä täydellistä liikkeen sulavuutta tavoitellen. Huippukilpaurheilun lainalaisuudet pätevät hyvin pitkälle ja paikasta kuuluisimmissa kouluissa kirjaimellisesti kilpaillaan.

Baletin rankkaa, hyvin nuorena aloitettavaa urapolkua käsitellään muutamissa mielenkiintoisissa dokumenteissa ja aiheesta on tarkoitus vinkata sitten kun niitä on taas nähtävillä tv-esityksinä. Nyt on kuitenkin aika vihjata teille toisesta hyvin saman tyyppisestä, erittäin esteettisestä liikkeen muodosta. Sirkuksesta.

Nykysirkuksesta puhuttaessa nousee aina esille Cirque du Soleil. Pakko myöntää etten oikein innostu siitä. Olen katsellut produktioiden tv-tallennuksia enkä ole juurikaan saanut niistä mitään. Taitavat taiteilijat ovat hukkuneet massiivisten taustojen ja äänimattojen alle överipömpööseissä produktioissa joiden fantasiamiljööt ei vaan nappaa mua yhtään. Näistä esityksistä viimeksi Quidam kiersi myös Suomessa ja mietin hetken pitäisikö käydä tsekkaamassa ihan paikan päälläkin mutta totesin että ei. Jos asuisin esityskaupungeissa niin ehkä uteliaisuus ois vienyt voiton.

Sen sijaan kanadalaisen Cirque Eloizen näytösten tv-tallennukset ovat suorastaan mykistäneet. Audiovisuaalinen kokemus loksauttaa leuat auki kun kekseliäisyyden rajoja hipova koreografia, tarkasti näytöksen henkeä ja tunnelmaa tukevat lavasteet ja täydelliseen ajoitukseen keskittyvät liikkeen mestarit pistävät parastaan. Ensimmäinen Cirque Eloizen esitys jonka näin oli pari vuotta sitten Rain ja olin heti täysin myyty. Sen jälkeen olen katsonut sen aina kun se on telkkarista tullut ja nyt se tulee taas. Yle Teema esittää Rainin lauantaina 27. kesäkuuta klo 18.30 ja sen jälkeen se on nähtävissä Yle Areenasta: http://areena.yle.fi/1-1620369 . Jos jossain kehonhallinta ja huikeaan vireeseen harjoitetut lihaksistot kohtaavat taiteen mitä upeimmalla tavalla niin tässä.

Olen nähnyt samalta ryhmältä myös Cirkopoliksen joka on myös upea mutta tunnelmaltaan hyvin erilainen, jos Rain on nostalginen matka johonkin menneeseen, niin Cirkopolis on hulvaton sukellus futuristisen byrokraattiseen työyhteisöön jossa konttorituolit ja valtavat kasat aanelosia päästävät hillittömän hulluuden valloilleen.

Yksi asia on jäänyt kaihertamaan. Sen jälkeen kun olin Cirque Eloizen huikeuden löytänyt kuulin että Cirkopoliksen maailmanensi-ilta oli ollut hieman aiemmin Helsingissä, se oli nimittäin juhlaviikkojen huipennus pari vuotta sitten. Aikakoneelle olisi käyttöä.

Sirkus ei tosiaan ole vain mukahassuttelevia pellejä ja eläimiä tai massiivinen, yli 5000 ihmistä työllistävä ja kymmeniä produktioita ympäri maailmaa saman aikaisesti esittävä Cirque du Soleil, vaan sieltä välistä löytyy paljon kaikkea erittäin mielenkiintoista. Hyvän käsityksen siitä saa katsomalla huomenna Rain! Minäkin katson, jälleen kerran.

Amerikkalainen ultraklassikko Western States 100 viikonloppuna.

Dean Karnazes kertoo Ultramaratoonari-kirjassaan eräällä juoksulenkillä sattuneesta tapauksesta. Hän oli kipuamassa tiukkaa mäkeä ylös - mielestään hyvää vauhtia - kun kaksi miestä suorastaan lensi hänen ohitseen. Eikä tässä vielä kaikki, heillä oli rinkat selässä. Hetken päästä miehet juoksivat takaisin alas ja jälleen ylös ohittaen hänet uudestaan. Kun Dean vihdoin itse pääsi mäen huipulle, hän huomasi miesten tekevän siellä punnerruksia. Rinkat selässään.

Harvasanainen, karski kaksikko paljastaa lopulta treenaavansa Western States-ultrajuoksuun. Kisa jää kaivelemaan Deanin mieleen ja seuraavan kerran he kohtaavatkin Western Statesin karsinnoissa ja lopulta itse kilpailussa.

"Monet teistä keskeyttävät ennen maalia. Onnittelen teitä hyvästä yrityksestä ja sisukkuudesta. Vaikka ei selviytyisikään tämän kisan maaliin asti, voi silti pitää itseään voittajana, sillä on uskaltanut yrittää. Ne teistä, jotka ylittävät maaliviivan, saapuvat sinne uudestisyntyneinä. Tämä kokemus muuttaa teidät iäksi. Opitte itsestänne seuraavan vuorokauden aikana enemmän kuin olette oppineet koko tähänastisen elämänne varrella." Ruumiini kenties oli jäntevä ja voimakas kuin lämminverisellä hevosella, mutta alkoi näyttää siltä, että tästä kisasta ei selvittäisi pelkin fyysisin avuin.


Western States 100 miles on yksi amerikkalaisen ultrajuoksun suurista klassikkokisoista ja maailman vanhin sadan mailin polkujuoksukilpailu. Siinä juostaan 161 kilometriä Kalifornian jylhiä Sierra Nevadan vuoristomaisemia Squaw Valleyn hiihtokeskuksesta Auburnin kaupunkiin. Tämän vuoden kisa starttaa ensi lauantaina viideltä aamulla ja matkaan lähtee noin 400 karsintaseulan ja arvonnan läpäissyttä juoksijaa. Keskimäärin 80 prosenttia heistä pääsee maaliin asti ja arviolta kolmannes selviää urakasta alle vuorokaudessa jota pidetään kisassa erinomaisena tuloksena. Reittiennätykset on juostu vuonna 2012, Timothy Olsen 14 tuntia 46 minuuttia ja Ellie Greenwood 16 tuntia 47 minuuttia.

Huoltopisteillä tarkistetaan juoksijoiden paino, ruumiinlämpö, syke, verenpaine ja hengitystiheys. Jos esimerkiksi paino on laskenut merkittävästi, se viittaa vakavaan nestehukkaan ja kilpailija voidaan ottaa pois reitiltä. Kesäkuun viimeinen viikonloppu on usein erittäin helteinen näillä seuduilla.

Rinne alas Deadwoodin kanjoniin oli hirmuisen jyrkkä, ja solatie polveili ja mutkitteli tiheään. Lisäksi oli paahtavan kuuma. Jyrkkää alamäkeä seurasi vääjäämättä yhtä jyrkkä ylämäki, tuskainen, tunnin kestävä rutistus lamaannuttavassa kuumuudessa. Erityisen jyrkässä osassa mutkittelevaa tietä saavutin edelläni olleen juoksijan, joka oli selvästi suurissa vaikeuksissa. Hän juoksi miltei kaksin kerroin, eivätkä jalat juuri nousseet maasta. Hänen toinen kylkensä oli tomun peittämä, hän oli varmaankin kaatunut. Juoksin hänen rinnalleen. "Miten sujuu?" Mies ei jaksanut nostaa päätään. Hän käänsi vain päätään kyllin vilkaistakseen minuun toisella silmällä. Hänen suustaan roikkui valkoista vaahtoa, ja kun hän puhui, hänen sanojaan saattoi tuskin kuulla.


Ei ollut muuta tehtävissä kuin jatkaa matkaa. Polku edessäni oli lähes täysin pimeä. Pensaiden ja puiden oksia ilmestyi eteeni tyhjästä. Jos ojensin käteni suoraan eteen, saatoin tuskin nähdä sormiani. Sitten, käsittämättömästi, aloin nähdä kaikkialla vihreitä ääriviivoja, kuin olisin katsellut maailmaa pimeänäkökiikareilla. Polku ja aluskasvillisuus ympärilläni näyttivät hehkuvan kuin negatiivikuvassa. Mitä ihmettä tapahtui? Katsoin ylös taivaalle. Yhtään tähteä ei näkynyt. Ei Linnunrataa, ei Otavaa. Vuorilla oli pilvetöntä, joten tuhansien tähtien täytyi tuikkia taivaalla. Minä näin vain pimeyttä. Silloin tajusin, että olin menettämässä näköni.

Kisaa voi seurata esimerkiksi Facebookin kautta sivustolla Western States Endurance Run tai järjestäjien nettisivuilla osoitteessa http://www.wser.org/. iRunFar.comista löytyy erinomaiset ennakot niin miesten kuin naistenkin kisaan.

Kursivoidut tekstit ovat Dean Karnazesin kirjasta Ultramaratoonari. Jos haluat tietää miten miehelle kisassa lopulta kävi, lue se :)

Virettä, puolittamista ja palautumattomuutta.

Palasin omatoimisen punttailun pariin juhannusaattona. Takana oli kaksi ja puoliviikkoa taukoa ja päädyin mulle harvinaiseen ratkaisuun. En juurikaan tee mitään kevyitä viikkoja puntilla vaan runttaan normaaleja sarjapainoja läpi oli fiilis mikä tahansa mutta nyt päätin että mennään tällä kertaa toisin. 

Tein ne liikkeet mitä ohjelmassa olikin, sarjojen pituudetkin oli samoja (2-3 x 10) mutta painot puolitin. Se oli  hyvä ratkaisu, aikamoista repimistä olisi ollut varmasti tauon jälkeen jos olisi ottanut normaaleja painoja. Pienemmillä painoilla ja tarkemmalla tekniikalla tuntuma on ihan yhtä hyvä ellei jopa parempi. Negatiiviset vaiheet saa otettua rauhassa ja keskityttyä toistojen räjähtävyyteen. Pidän nopeiden solujen aktivoimista tärkeänä koska suurin osa harjoittelustani on toki kestävyysjuoksupainotuksen vuoksi erittäin hidasta ja vaikka kuinka yrittäisin niin punttien kanssa touhuaminen on sekin usein kuin hidastetusta filmistä. Ei hyvä.

Toi juhannusaaton treeni sisälsi paljon pienempiä liikkeitä mm. käsipainoilla ja taljalla, eilen puolestaan tein isompia liikkeitä tangolla. 5x5 valakyykkyjä nousevilla sarjapainoilla - vika sarja tosin jäi kokonaan tulematta. Ehkä johtui vielä hakusessa olleesta vireestä, ehkä edellisen päivän pitkästä juoksulenkistä. Yllättävän tuoreilta jalat silti kyykätessä tuntui vaikka takana oli 24 tuntia aikaisemmin tuo 17 kilsan lenkki.

Valakyykkyjen jälkeen otin pystypunnerrusta vuorotellen niskan takaa ja vuorotellen rinnalta. Sarjana 10-8-6-4-2. Nousevat sarjapainot. Sain noista ehkä puolet tehtyä. Olin siis jo aiemmin punnertanut tempausotteella niskan takaa painot suorille käsille valakyykyissä ja kun molemmissa liikkeissä oltiin lähellä maksimisarjapainoja niin tässä vaiheessa kautta ja harjoittelua se vain oli liikaa. Pitää tehdä uudistuksia ohjelmaan, ainakin noi pystypunnerrukset lähtee nyt uusille urille ja aloitan pohjalta kevyistä sarjoista. Ehkä kahdeksan viikon ajan 5x5 kevyemmillä painoilla ja sitten kovempia painoja 5x3 tms. Katsotaan nyt.

Tuohon päälle vielä penkkiä 5x5 sarjoja ja leuanvetoa myötä- ja vasaraotteella. Penkkiä en ollut ottanut kolmeen viikkoon. Jo alkulämmittelyssä ja valakyykkysarjoissa tuntui syke kohoavan kovin helposti ja hengitys oli jotenkin raskasta. Ei ollut kroppa varmaan ihan palautunut pitkästä juoksulenkistä. Viime päivinä on tullut myös nukuttua aika katkonaisesti.  Treenin lopussa ottamani 2x 500 metrin kovat soutuvedot tuntuikin hurjalta ajatukselta. Ei varmaan tulisi kovin hyvää tulosta. Mitä vielä! Enkat paukkui! Jos oli juhannusaattona 3x 300 metrin vedot tahmeita ja hitaita niin nyt jaksoin yllättävän hyvin loppuun asti. Nopeamman ja hitaamman viissatasen ero oli vaivainen yksi kymmenys, tasavauhtinen kova harjoitus siis lähes täydellisesti.

En vieläkään ole mikään kovin kummoinen soutaja mutta pieni askel kerrallaan eteenpäin. Ajatuksenani on parantaa soutamalla juoksun maksimitehoja eikä niinkään tulla hyväksi sisäsoutajaksi. Jos lähiviikkojen aikana 4x 250 metrin soudussa joka veto on alle 50 sekuntia, 3x 300 metrin harjoituksessa kaikki vedot alle minuutin ja 2x 500 metrin vedot alle 1.45 sekunnin niin juoksuunkin saa siirrettyä enemmän kierroksia eikä hapenottokyky romahda heti kun otan vaikkapa 3.30 min/km vetoja, 4 minuutin kilometrejä tai pidempiä lenkkejä 4.30 minuutin vauhdilla.

Kun juoksee kolmesti viikossa niin on mahdotonta saada alle paljon kilometrejä ja ottaa tehoja irti. Soutulaite tuo tähän hyvän, kokonaisvaltaisesti kroppaa kuormittavan harjoitteen jolla hapenotto- ja väsymyksen sietokyky nousee. Eilenkin jalat oli aivan tyhjät 500 metrin vedoissa ekalla kerralla vikat 100-150 metriä ja tokalla vedolla 200-250 metriä.

Tänään juoksin 14 kilometriä kaatosateessa. Enpä muista koska olisin juossut noin pitkää lenkkiä noin kovassa sateessa. Tykkään kovasti sade- ja muista huonon kelin lenkeistä eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Vähän väsähtäneeltä tuntui välillä ja edellisten päivien kuormittavat treenit painoi mutta loppuun asti painoin. Eilisen punttailut ottivat rajusti osumaa erityisesti rintalihaksiin ja jokainen käden heilautus joka juoksuaskeleita siivitti muistutti siitä mitä oli tullut tehtyä.

Kun kiertää samaa reittiä, tänään esimerkiksi 7 kilsan kierroksia oli ohjelmassa kaksi, ja reitillä on vielä useita mahdollisuuksia valita lyhyempi matka takaisin alkupisteeseen niin ajatukset karkaa joskus helposti lyhentämiseen. Hyvää henkistä harjoitusta tämäkin paini oikeasti pitkiä matkoja varten.

Ennen lenkkiä söin aamupalaa ja luin samalla uusimmasta Urheilusanomat-lehdestä juttua seiväshyppääjä Eemeli Salomäestä jonka viime kausi meni pilalle. Eemeli oli juntannut itselleen talvikaudella niin kovan kunnon että lajissa ehdottoman tärkeä, automatiikan tavoin toimiva hermosto oli mennyt täysin lukkoon. Mies kärsi unettomuudesta, mielialojen vaihtelusta ja lopulta masennuksesta eikä aiemmin lähes missä tahansa olosuhteissa hyvän tuloksen tehnyt urheilija saanut seivästä enää osumaan kuoppaan. EM-kisalipun jo hallikauden hyvillä suorituksilla saanut Eemeli putosi mustaan monttuun eikä kuukausia kestänyt unettomuus alkanut helpottaa ennen kuin hän ilmoitti luopuvansa kisoisin lähtemisestä. Alkoi hidas toipuminen kohti paluuta.

Kilpaurheilijan ja kuntoliikkujan maailmojen ero on tietysti valtava mutta tällaiset tarinat avaavat tärkeällä tavalla sitä miten jatkuva kovaa tuuttaminenkaan ei ole mikään tae onnistumisesta vaan tulos voi olla jopa päinvastainen. Kestävyysjuoksussa, erityisesti silloin kun keskitytään määrään, ylikuntoa ei yleensä pääse syntymään vaan rasitusvammat ja muut vaivat ehtivät pysäyttää ennen sitä. Painonnosto tai vaikkapa juuri seiväshyppy ovat puolestaan hermoston kannalta erittäin vaativia ja henkinen vireystila ja harjoittelun oikeanlainen painotus ovat avainasemassa.

Palautumisen hyödyt ja palautumattomana harjoittelemisen riskit jokaisen pitää puntaroida itse. En usko että olen tehnyt maanantain lenkin jälkeen yhtään harjoitusta täysin palautuneena mutta en myöskään usko että siitä on ollut haittaa. En olisi pystynyt tänään varmastikaan tekemään tehoharjoitusta kuten vauhtijuoksua mutta kilometrien keräily pk-vauhdilla onnistui väsyneenäkin. Kestävyysurheilussa nyt vain pitää kouluttaa kroppansa ja mielensä siihen että se pysyy liikkeessä väsyneenäkin.

Takana on neljä harjoituspäivää putkeen, edessä vielä kaksi, viikonloppu lepäillään. Kun takana on pitkäksi venähtänyt kevyempi jakso niin tuntuu hyvältä tuutata ihan kunnolla, on se sitten juoksupolulla määrää tai soutulaitteella tehoa. Toivottavasti se tuo myös kehitystä, edes sitten pientä.

Nestettä koneeseen.

Oon viime viikkojen aikana keskittynyt normaalia enemmän juoksun aikaiseen nesteytykseen. Juomavyö on lojunut kaapissa viime syksystä asti mutta toissaviikolla otin sen esiin koska päätin alkaa testaamaan itsetehtyä urheilujuomaa. Ajoitus oli hyvä, kesällä kun ilma on lämpimämpi myös suorituksen aikainen juominen on tavallistakin tärkeämpää.

Juoksutapahtumissa on helppo hoitaa juominen, huoltopisteiltä saa vettä ja urheilujuomaa, reitti on merkitty usein myös kilometrin välein etappimerkeillä jolloin voi ottaa huikkaa omista pulloista. Niin minä aina teen, syön ja juon kisan alusta loppuun jokaisen kilometrimerkin kohdalla.

Omilla lenkeillä olen huomannut että aiemmin tulin usein pitkältäkin etapilta takaisin niin että pulloihin oli vielä jäänyt juotavaa. Kunnon suunnitelma puuttui eikä kannata juoda vain silloin kun janottaa. Usein kun käy niin että jos jano pääsee yllättämään niin on jo myöhäistä ja nuutuminen on jo vauhdissa.

Mun juomavyössä on neljä 1.6 desin pulloa, yksi on lantion edessä oikealla, yksi takana oikealla ja loput kaksi vastaavissa kohdissa mutta vasemmalla. Aiemmin olen hörppinyt välillä yhdestä pullosta ja sitten toisesta ja hahmotus siitä paljonko oikeastaan on tullut juotua on kadonnut. Tästä on sitten seurannut se lopputulos että lenkin jälkeen joka pullo on ollut puolillaan ja nestettä on tullut nautittua aivan liian vähän.

Olen kehittänyt tähän nyt ratkaisun. Juon aina oikealla edessä olevasta pullosta, kun se on tyhjä siirrän sen toiseen pidikkeeseen josta siirrän siihen oikealle eteen taas täyden pullon. Toimii erinomaisesti!

Yksi hankaluus on siinä että mulla ei ole ikinä mukana kelloa joka voisi piipata vaikka viiden tai kymmenen minuutin välein hörpyn merkiksi. Eikä omilla reiteillä ole mitään kilometripaalujakaan. Miten sitten tulisi juotua riittävän paljon ja riittävän tasaisesti?

Eilen juoksin 17 kilometriä ja jaoin reitin mielessäni viiteen 3-4 kilometrin osuuteen. Ensin juoksin kuuden kilometrin reitistä puolet (1. osuus), sitten seitsemän kilometrin reitin (eka puolisko siitä 2. osuus ja toinen puolisko 3. osuus),  toisen puoliskon kuuden kilsan reitistä (4. osuus) ja vielä loppuun 4 kilometrin lenkuran (5. osuus). Koska juomapulloja oli neljä niin otin tavoitteekseni juoda jokaisen pullon tyhjäksi osuuden puoliväliin mennessä. Eka pullo oli siis tyhjä kun juostuna oli 1.5 osuutta (4.5 kilometriä), toka 2.5 osuuden kohdalla (8 kilometriä), kolmas 3.5 osuuden kohdalla (11.5 kilometriä) ja neljäs viimeisen osuuden puolessavälissä (15 kilometriä). Bensaa tuli moottoriin siis todella tasaisella syötöllä!

Juomavyö on toiminut mulla aina erinomaisesti. Pitkän tauon jälkeen kun sen laittaa paikoilleen niin ekan kilsan ajan tuntuu oudolta, se hölskyy ja valuu alaspäin mutta kun muistaa ettei siihen saa missään nimessä koskea vaan vyön pitää itse löytää oikea paikka niin sen jälkeen sen olemassaolon unohtaa. Se ei ole koskaan pudonnut vaikka aina aluksi siltä tuntuukin. Pullo on tippunut tasan yhden kerran vyöstä - pari kertaa tosin myös lipsahtanut kädestä. Tuo putoaminen oli muuten erikoinen tapaus, en ollut huomannut että pullo oli pudonnut matkasta. Onneksi etenin useampaan kertaan samaa 7 kilometrin reittiä ja rupesin tokalla kierroksella katselemaan että mikäs tuolla maassa oikein on. Mun pullo?! Miten se täällä voi olla? Hyvä puoli siinä että kiertää kehää..

Nesteytys on tärkeää palautumisen ja suorituskyvyn kannalta ja erityisesti nyt kesällä sillä on suuri vaikutus jaksamiseen ihan tavallisessakin elämässä. Testatkaa vaikka. Juokaa yhtenä hellepäivänä niukasti ja seuraavana reilusti. Eron huomaa varmasti. Testin voi tehdä koska tahansa saunomalla, jos on juonut paljon niin voi saunoa pitkään kovissakin löylyissä mutta vähillä vesillä olo väsähtää lauteilla äkkiä.

Juon ympäri vuoden noin 2-3 litraa vettä joka ainoa päivä. Kovina treenipäivinä vähän enemmän, lepopäivinä vähän vähemmän. Se on ihan riittävä määrä, välillä näkyy kehotuksia juoda esimerkiksi 4-5 litraa päivässä mutta se on täyttä skeidaa ellei ole erityinen tarve ja syy tällaiseen. Ultrajuoksija voi toki helteessä kuluttaa 10+ litraa vettä ja urheilujuomaa vuorokaudessa mutta normaalissa elämässä hullutuksiin ja ääripäihin ei tarvitse mennä.

En ole aina juonut paljon, mun pelastuksekseni nousi kokeilu pari vuotta sitten. Aloin joka aamu täyttää puolentoista litran limpparipullon täyteen vettä ja juomaan sen päivän mittaan tyhjäksi. Alussa oli hankaluuksia ja saatoin juoda puoli litraa vettä ennen nukkumaanmenoa jotta sain pullon tyhjäksi kuten olin itseni kanssa sopinut.. Nykyään se tyhjenee usein jo iltapäivään tai alkuiltaan mennessä ja esimerkiksi niinä päivinä kun on iltatreenit se tyhjenee ja täyttyy useampaan kertaan.

Juomalasin koolla on iso merkitys. Meillä on esimerkiksi kotona kolmea eri Iittalan lasia joiden koko on nopean googlailun perusteella seuraava: Konstantin Grcic 2.3 dl, Aino Aalto 2.2 dl ja Essence 3.5 dl. Vettä kuluu ihan eri tahtia kun juon tosta Essencestä enkä paljon muita enää käytäkään. Jos täyttää ton lasin viidellä aterialla niin pelkästään siinä tulee juotua 1.75 litraa. En muuten oikeasti osaa juoda ruokailun yhteydessä vaan kun lautanen on tyhjä niin lasi on edelleen täynnä oli siinä sitten vettä tai jotain muuta. 3.5 desiä vettä on siis hyvin usein mun jälkiruoka :D

Tänään kävin aamupäivällä puntilla jonka yhteydessä join 7 desin treenipullon tyhjäksi. Toi 1.5 litran pullo jonka tänäkin aamuna täytin pitää sisällään nyt neljältä iltapäivällä noin kolmanneksen, nestettä on kulunut reilut 2 litraa kun otetaan muutkin juomat (tuoremehu aamupalalla, palautusjuoma) lukuun. Aikalailla keskiarvossa siis mennään ja tuntuu että tää on ainakin mulle sopiva, hyvä määrä.

Kun pitää riittävästä nesteensaannista kiinni niin lasi on aina puoliksi täynnä eikä puoliksi tyhjä! :D

Paluu kolminumeroisiin kuukausiin!

Vihdoin! Nyt on tapahtunut sen minkä piti tapahtua jo huhtikuussa. Olen vihdoin päässyt kunnolla juoksemisen pariin ja kilometrejäkin alkaa kertyä. Kävin tänään juoksemassa reilut 17 kilometriä ja kesäkuun saldo näyttää jo nyt 100 kilometriä ja vielä on kahdeksan päivää tätä kuuta jäljellä. Ellei mitään yllättävää tapahdu niin kesäkuun määräksi tullee noin 130-140 kilsaa ja se on mulle harvinaisen pitkän punttikauden ja parin haparoivan ja haastavan kevätkuukauden jälkeen erinomainen määrä.

Sen jälkeen kun jouduin heittämään haaveet siitä että olisin heti huhtikuussa nopeasti palannut kuntoon olen ottanut aika iisisti ja rakentanut uutta nousua maltillisesti. Uskoisin että olen heinäkuun puolessa välissä siinä kunnossa missä olin esimerkiksi viime syksynä. Kun se taso on saavutettu voin alkaa kunnolla pyrkimään kohti korkeampaa tasoa ja syksyn isoa tavoitetta maratonilla. Olen päässäni pyöritellyt jo selvät sävelet paitsi tälle vuodelle niin myös ensi vuodelle! :D Se helpottaa tekemistä ja on myös lohdullista, tiedän mitä teen jos pääsen tavoitteisiini maralla ja tiedän myös mitä teen jos en pääse. Kävi niin tai näin niin joko syksyllä tai viimeistään ensi vuonna 42 kilometrin juoksemisesta tulee arkipäiväinen ja tietyllä tavalla helppo asia.

On jopa vähän yllättävää että satanen on kasassa jo tässä vaiheessa kesäkuuta, useampikin lenkki on jäänyt selvästi lyhyemmäksi kuin olin suunnitellut. Viime viikolla mun piti juosta 35 kilometriä mutta juoksinkin vain 28 kilsaa. Tällä viikolla otan vahingon takaisin ja juoksen tuon 35 km + ne seitsemän jotka jäivät viime viikolla juoksematta, siitähän tulee yhteensä ihan sattumalta 42 kilometriä!

Ens viikolla olisi suunnitelmissa 45 kilometriä ja heinäkuun tokalla viikolla 50 kilsaa. Niiden olisi tarkoitus olla jo erittäin kuormittavia viikkoja, juoksun välipäivinä punttia ja kovia soutuvetoja. Jos kelitkin on helteisiä niin silloin otetaan jo kunnolla miehestä mittaa miten kantti kestää.

Viime viikolla juoksin tiistaina 7 kilometriä, keskiviikkona oli painonnostotreenit, torstaina 17 kilometriä juoksua, perjantaina eli juhannusaattona kävin salilla ja sunnuntaina juoksin 4 kilsaa. Tuo oli vielä aika kevyt viikko, liikuntaa kertyi yhteensä noin 5 tuntia. Kun juoksua on se 45-50 kilometriä ja pari kovaa salitreeniä päälle niin harjoitustunnit on jossain seitsemän tai jopa kahdeksan tuntumassa.

Juhannusaattona salilla oli muitakin, tottakai, ainahan siellä on. Pitää varmaan mennä jouluaattoiltana niin saisi nähdä voiko sali olla joskus oikeasti tyhjä.. no, ehkä sen sentään jätän väliin. Juhannuksena grillailtiin, käytiin pyörälenkillä. Luonnonvedet ja maauimala on näin viileän alkukesän jälkeen aika koleita paikkoja niin mentiinpä kylpyläänkin. Poika testasi uusia uimaräpylöitään ja meni kyllä älytöntä vauhtia! Niin kuin ois skidille heitetty moottori perään. Sukeltaminenkin oli kuulemma paljon helpompaa kuin ennen. Poika keksi hienon totuuden: ennen kuin oppi uimaan oli vaikea pysyä pinnalla, nyt kun haluaisi sukeltaa niin pohjaan pääsy on vaikeaa!

Kotimaisten marjojen satokausi on vähän myöhässä niin päädyttiin ostamaan juhannusherkuksi ulkomaisia pensasmustikoita ja karhunvatukoita. Eipä voi paljon parempaa iltapalaa tai välipalaa olla, vähän leipäjuustoa kylkeen ja mums mums.

Aamupalalla olen alkanut usein syömään settiä jossa on joko lautasellinen puuroa tai purkillinen rahkaa jonka sekaan pyöritellään ruokalusikallinen hunajaa ja päälle viipaloidaan banaani. Mainiota energiaa, sillä mentiin tänäänkin pari tuntia metsäpoluilla!

Tangon taikaa.

Miltä tuntuu palata kahden sohvalla ja lenkkipoluilla vietetyn viikon jälkeen raudan pariin? No voitte varmaan arvata, ei kovin helpolta.

Kevään viimeiset painonnostotreenit oli eilen illalla. Aika hiljaista, varmaan koko kevätkauden vähiten porukkaa, noin kymmenen. Miehiä peräti kaksi. Moni on kysellyt että ei siellä painonnostoharjoituksissa varmaan käy kuin miehiä.. itse asiassa aina tämän puolentoista vuoden aikana kun olen itse ollut mukana naisia on ollut enemmän, yleensä vielä reilusti enemmän. Sama ilmiö on kuulemma crossfitin puolella, joillain on ramp-kursseilla saattaa olla yksi mies kymmentä naista kohti. It's a Man's World.

Viimeisessä treenissä oli tarkoitus nousta omaan tempaus- ja työntömaksimiin. Eipä sellaisesta tietenkään ollut toivoakaan. Jos on löysä niin on löysä. Lihaksistosta puuttui paukut.

Jos jotain hyvää hakee niin kevyemmillä painoilla otetut työnnöt napsahtivat hyvin saksiin.  Otin jollain 75 prossalla maksimista kolmosia mutta jo 80-85 prossaa alkoi painamaan. Ihan eri meininki kuin vielä pari-kolme viikkoa sitten. Treenin lopussa takakyykyissä oli pudotusta vielä enemmän! :o

Painonnoston hienous ja haastavuus löytyy siitä että mitä isommat raudat on kyseessä sitä parempi tekniikan pitäisi olla jotta nosto olisi mahdollinen. Käytännössä tapahtuu juuri päinvastoin. Päkiöille nousu, hartioiden nostaminen korviin, kyynärpäiden vetäminen kohti kattoa, tangon lento kohti taivasta kuin itsestään, vajaassa sekunnissa pitäisi tapahtua niin kovin paljon. Kun kuorma nousee, liike hidastuu, kangistuu ja muuttuu epävarmaksi. Se on täydellinen vastakohta sille mitä haetaan. Tankoa puristetaan ja vedetään käsillä vaikka niiden pitäisi roikkua rentona ja räjähtävän voiman latautua selästä, jaloista ja keskivartalosta liikutettavaan kuormaan.

En voi kieltää ettenkö olisi pyöritellyt päässäni harjoitusohjelmaa jossa painonnostoa olisi maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina. Millaisia liikkeitä olisi minäkin päivänä, miten kevyistä viikoista noustaisiin raskaisiin. Mutta ainakaan tulevina vuosina sellaiseen ei ole mahdollisuutta. Vaikka haluankin tuota niin haluan jotain muuta vielä enemmän. Valintoja on pakko tehdä vaikka tuntuukin vaikealta.

Eilen oli siis mun viimeiset painonnostoharjoitukset kahteen kuukauteen, sali aukeaa kesätauon jälkeen vasta elokuun puolivälissä. En todellakaan uskalla tai halua ajatella miten sitten sujuu! :D

Tänään sali on viimeistä päivää auki ja sen vihoviimeisen harjoitusvuoron ottaa haltuunsa superjunnu ja meidän uusi perheenjäsen joka muutti tänne Ranskasta.

Salilla on käytössä 7.5 kilon lasten tankoja, 15 kilon naisten tankoja ja 20 kilon miesten tankoja. Poika on käyttänyt lähinnä pelkkää keppiä ja joissain liikkeissä myös lasten tankoa. Pelkän kepin ja 7.5 kilon tangon ero on kuitenkin näin pienelle nappulalle liian suuri ja ihan sattumalta keksin ratkaisun. Satuin bongaamaan ranskalaisen painonnostovälinevalmistajan katalogista 2.5 kiloa painavan lasten tangon. Sitten alkoikin verkkaiset neuvottelut, ranskalaisilta kului noin neljä sähköpostiviestiä siihen että suostuivat kertomaan mitä tanko maksaa ja jokaisen viestin lähettämiseen kului pari päivää. Lopulta uusi tanko saapui meille ja se oli juuri täydellinen. Mitat ovat aidot - siis sellaiset mitä nyt noin kevyeltä ja lyhyeltä tangolta voi odottaa - eli pusliin mahtuu 5 millin reiällä varustetut normaalit levypainot. Koska tanko on noin kevyt on kuitenkin selvää että siihen on turha lastata kuin 2.5 kilon kiekkoja eikä sitä varmaankaan ole syytä myöskään turhaan pudotella. Laakerointi on painonnostoon suunniteltu, tanko pyörii siis hyvin ja siitä lienee paljon iloa paitsi meidän pojalle niin myös muille seuran pienemmille junioreille.

Kynnys temmata tai saksata 7.5 kilon tanko on pienemmlle lapsille tottakai suuri ja harvan mielenkiinto pysyy korkealla kovin pitkään pelkän kepin kanssa. Vain mun kovalla tsemppauksella se onnistui meillä koko kevätkauden. En usko että kovin moni muu vanhempi on yhtä innokas ja tarmokas, tarkoitus kun on saada lapselle mielekäs, innostava ja kehittävä harrastus eikä pakottaa tai ohjata lasta johonkin tiettyyn suuntaan mieltymyksissään.

Kävin äsken juoksemassa 17 kilometrin lenkin ja illalla on tärskyt salilla tämän pienen valmennettavan kanssa, siinä sitä on juhannuksen tunnelmaa. 

Tangon taikaa ja hyvää juhannusta kaikille, pysytään liikkeessä! :)

Kesäharjoittelusta.

Reissu on ohi ja kotiin palattu. Kivaa oli, mikäs sen parempaa kuin viettää aikaa hienoissa paikoissa hyvässä seurassa. Oli hienoa saada poika ekaa kertaa uskaltamaan Lintsillä mukaan vuoristoratojen kyytiin ja käytiin paikoissa jotka ovat aiemmin jostain syystä jääneet väliin kuten talvipuutarhassa ja Tropicariossa. Skeitattiin tuntikausia kaatosateessa Kampissa ja Punavuoressa koska pikkujätkä nyt vain halusi skeitata, säästä riippumatta. Ja olihan siellä se matsikin.. noh, saatiin sentään valmentaja vaihtumaan. Uusi yritys uusin opein, niinhän sen pitää mennä jos tulokset alkaa heikkenemään, on kyseessä sitten kansainvälisen tason huippu-urheilu tai omat treenit. Helpointa on aina jatkaa pään hakkaamista seinään ja toivoa että joskus se hajoaa mutta seinän ohittamiseen on parempiakin tapoja. Toivotaan että niitä tapoja myös alkaa löytymään, 7. syyskuuta stadikalla se taas nähdään.

Liikunnasta tuli matkan takia taukoa lähes vajaan viikon verran mutta tänään taas mennään. Jatkan kesälläkin tutulla kaavallani, kolmena päivänä viikossa juoksua, kahtena punttia ja kahtena lepoa. Kesällä painonnostotreenit eivät vaikuta suunnitelmiin, huomenna on kevätkauden viimeiset harjoitukset ja ne jatkuvat elokuun puolessavälissä. Pitkälti ympäri vuoden on siis menty niin että punttia on ollut ma-ke-pe tai ma-ke tai ke-pe, vaihtoehtoja ei hirveästi ole ollut kun painonnosto on ollut aina keskiviikkoisin enkä ole halunnut treenata voimaa/lihaskuntoa peräkkäisinä päivinä.

Perusrunko kesän aikana lieneekin sellainen että juoksua on ma, ke ja pe/la/su, punttia tiistaisin ja torstaisin. Mutta nämä erilaiset kesätapahtumat, reissut ja muut tietysti sävyttää ja muokkaa tätä rytmitystä useampaan otteeseen. Tällä viikolla suunnitelma on alustavasti tiistaina juoksu, keskiviikkona puntti, torstaina juoksu, perjantaina (juhannusaatto) puntti ja lauantaina (juhannuspäivä) juoksu.

Tykkään yhdistää juhlapäiviin ja vastaaviin liikuntaa. Kuntosalilla on normaalia hiljaisempaa vaikka pakko se on myöntää että aina siellä muitakin riittää vaikka ajankohta olisi mikä. Tämän sain todeta viimeksi esimerkiksi vappuna, samaan aikaan pelattiin vieläpä Suomen MM-lätkämatsi mutta muita treenajia riitti silti ihan mukava määrä. Toisaalta olen välillä yllättynyt toisinkin päin; kesäkuun ekana maanantaina koulujen kesälomat olivat alkaneet ja ajattelin että salilla on heti aamupäivällä paljon väkeä. No eipä ollut vaan tavallista kevään, talven tai syksyn arkimaanantaita hiljaisempaa! Tutkimattomia ovat treenaajien tiet.

Kesällä treenaisin mielelläni niin että kuumimpina päivinä on punttia ja viileämpinä juoksua. Helteiset juoksut eivät innosta, tosin metsäpoluilla puusto varjostaa reittiä eikä tarvitse olla paahtavimmassa auringon porotuksessa. Paras yhdistelmähän olisi jos parhaat kelit viettäisi myös rannalla, lämpimät päivät salilla ja viileimmät poluilla. Mutta sitten menee helposti mun hieno jako eri harjoituspäiville pieleen ellei säät napsahda sattumalta kohdilleen :D

Kelistä, lomista ja muista tekijöistä huolimatta liikunta maistuu yhtä hyvältä kesällä kuin muulloinkin. Ehkä jopa vähän paremmaltakin. Viime vuonna täällä oli jouluna lämpimämpää kuin juhannuksena (en oikeasti edes liioittele), toivotaan ettei ihan yhtä paha skenaario sattuisi tällä kertaa kohdalle. Joka tapauksessa tossu kulkee ja hiki lentää! :)

Treeniä ja lomailua.

Viime päivinä olen juossut varastoon. Ollaan nimittäin huomenna lähdössä perheen kanssa lomailemaan enkä aio treenata seuraavaan viiteen päivään.

Jäsentelen harjoitteluani todella paljon kalenteriviikkojen kautta. Esimerkiksi nyt kun palailen täyteen juoksukuntoon juoksen viikon tavoitekilometrit, on ne sitten 10, 20 tai 40, aina kalenteriviikon aikana. Muutenkin harjoittelun suunnittelu tapahtuu aina maanantaista sunnuntaihin ulottuvalla jaksolla.

En siis onneksi ole poissa kokonaista kalenteriviikkoa, olisi liian tuskallista olla liikkumatta maanantaista sunnuntaihin joten sitten pitäisikin varmaan pakata salikamat tai juoksutossut mukaan. Mulle sopii ehdottomasti parhaiten pitkän viikonlopun tyyppiset lomat, puolikasta työviikkoa tekevänä en kaipaa yhtään pitkiä kesälomia. Neljä tai viis päivää on budjetinkin kannalta aikalailla maksimi reissun pituus.

Ohjelmassa oli tälle viikolle 30 kilometriä juoksua. Tarkoitus oli alunperin juosta maanantaina ja tiistaina ja ottaa punttia keskiviikkona mutta lopulta juoksinkin kolmena päivänä peräkkäin. Maanantaina 14 kilometriä, eilen tiistaina 5 kilometriä ja tänään 11 kilometriä. Polvien oikuttelusta ei ole enää tietoakaan ja kintut ottaa erinomaisesti vastaan iskutusta.

Tänään testissä oli ekaa kertaa itsetehty urheilujuoma jota laitoin juomavyön pulloihin. Puoli litraa vettä, desi maltoa ja ruokalusikallinen hunajaa maistui hyvältä ja varmaan antoi vähän virtaakin. Pidemmällä matkalla tuon vasta huomaa ehkä paremmin. Maistui makealta vedeltä, siis medeltä, ja metsäpoluilla tuli mieleen että olenko tehnyt hunajadrinkilläni itsestäni otollisen kohteen ötököille ja karhuille. No eipä näkynyt onneksi kumpiakaan.

Maanantain lenkillä jouduin tosin oikean eläinhyökkäyksen kohteeksi! Erään pensaan kohdalla alkoi kuulua kahinaa ja yleensä se on merkki linnusta joka pelästyy ja lehahtaa lentoon. No tämä tipu ei lentänyt yhtään mihinkään vaan kyseessä oli fasaaniemo joka lähti vihaisena seuraamaan. Otin kunnon spurtin ja onnekseni Haile Gebreselassien ja Usain Boltin parhaat puolet yhdistävä kondikseni sai linnun luovuttamaan takaa-ajon. Ei edes ehtinyt nokkaisemaan pohkeitani. Olisikohan ollut poikasia samassa pusikossa ja fasaani epäili että olen tulossa häiritsemään perhe-elämää? Kenties myyn tämän jännittävän tarinani Discoverylle tai Animal Planetille ja saatte nähdä rekonstruktion jossain "When Animals Attack"-ohjelmassa.

Oli aika siistiä ottaa pitkästä aikaa kolme juoksupäivää putkeen, viime aikoina kun kaksikin perättäistä juoksupäivää olisi ollut kova juttu. Ainoa harmitus kohdistuu siihen että punttailusta tulee peräti kahden viikon tauko. Kävin viime viikon keskiviikkona painonnostotreeneissä ja ensi viikon keskiviikkona on kevätkauden viimeiset harkat. Tässä välissä ei nyt sitten ole kuin juoksua ja lomailua.

Paitsi reilu annos juoksua niin viime päiviin on mahtunut myös paljon muuta kivaa. Posteljooni toi meidän perheeseen uuden jäsenen kun poika sai oman painonnostotangon. Esitellään hänet sitten aikanaan omassa postauksessa. Sain myös tänään metsälenkillä kuningasidean järjestää reilun mittainen polkujuoksulenkki johon olen kutsunut mukaan tuttuja ja tuntemattomia ja kiinnostuneita löytyikin heti kourallinen. Jos siis noin 30 kilometriä ja arviolta 6-8 tuntia kestävä polkujuoksu hyvässä seurassa ja erittäin upeissa maisemissa Satakunnassa kiinnostaa niin laittakaahan viestiä.

Nyt pitäisi vielä vähän tehdä duunia jotta Ferris saa heittää vapaalle. Suosittu etelän lomakohde - eli Helsinki - odottaa.

Malto on valttia?

En ole juurikaan käyttänyt mitään lisäravinteita. Viime vuonna käytin kevään kovan juoksuhaasteen yhteydessä NorthForcen Endurancea ja sitä ennen saman valmistajan Strengthia. Hyviä tuotteita mutta on vaikea sanoa hyödyinkö kummastakaan mitään. Olen pärjännyt ihan hyvin ilmankin. En ole koskaan ostanut esimerkiksi herajauhetta.

Kestävyysurheilun parissa törmää usein maltoon. Aine on ollut mulla pelkkänä jauheena vieras, vähän kaikkeen sitä kuitenkin tuupataan ja sitä on varmasti tullut muiden tuotteiden osana nautittua paljonkin. Olen pikkuhiljaa lämmennyt sille ajatukselle että maltoa voisi testata. Se imeytyy useimmille hyvin, sillä voi tankata ennen pitkiä suorituksia tai nauttia suorituksen aikana.

Mömmösäkit ja -purnukat maksaa yleensä kymppejä mutta malto ei tosiaankaan maksanut maltaita. Omassa vakioruokakaupassani oli kolmen eri valmistajan maltoa ja päädyin halvimpaan joka oli tämä Fastin pussi. 900 gramman satsi maksoi 5.90 euroa.

Sekoitin 1 desin maltoa (35 grammaa) puoleen litraan vettä ja lisäsin ruokalusikallisen (25g) hunajaa. Kaloreita annoksessa on 215 ja hiilareita 53. Juoma lähtee ensitestiin lenkillä vielä tänään.

Mutta mikä sai muuttamaan mieleni jauheista? Uskon edelleen että perusruoka riittää hyvin pitkälle. Samalla mietin kuitenkin miksi sippaan niin helposti pitkällä matkalla. En ole todennäköisesti tankannut riittävästi esimerkiksi ennen maratoneja ja energiat ovat loppuneet aivan liian aikaisin. Toki liian kovalla vauhdilla omaan kuntoon nähden on myös suuri vaikutus mutta tankki on joka tapauksessa ollut liian tyhjä. En ole pystynyt syömään tarpeeksi suuria määriä ns. oikeaa ruokaa tarpeeseen nähden.

Toinen seikka on siinä että kun matkat toivottavasti joskus pitenee niin etukäteistankkauksen merkitys vähenee tai jopa katoaa. Ultramatkoille tankkaaminen ei juuri hyödytä vaan energiaa pitää saada sisään matkan aikana. Maltolla täydennetty neste on tuohon edullinen ja oiva keino.

Jos malto omalle kropalleni sopii niin hyvä idea voisi olla juoda sitä muutamia päiviä ennen maratonia ja tehdä siitä myös kisan aikainen urheilujuoma. Ihmiskoe alkakoon!

Satokausi on alkanut.

Värikäs kattaus luonnon antimia, puoli kiloa päivässä, niinhän se oli?

100 harjoituspäivää täynnä.

Kirjasin äsken viime päivien juoksulenkkien kilometrejä ylös treenipäiväkirjaan ja samalla päätin katsoa montako harjoituspäivää tänä vuonna on tullut tehtyä. Luku oli tismalleen sata, eilinen juoksulenkki oli tämän vuoden 100. harjoitus!

Juoksukausi on vasta aluillaan joten punttitreenit on enemmistössä, punttia 54 kertaa ja juoksua 46 kertaa. Tämä tilanne kääntynee toisin päin kesän aikana. Sata harjoitusta 23 viikossa tarkoittaa 4.35 harjoitusta viikossa. Pienistä ongelmista huolimatta tavoite, 4-5 harjoitusta joka viikko on pysynyt tahtina tosi hyvin ja tasaisesti. Tällä tahdilla koko vuoden saldoksi tulisi 226 harjoituspäivää. Viime vuonna lukema 235, toissa vuonna 218. Sitä ennen en tainnut tehdä mitään yhteenvetoa mutta harjoituksia oli varmaan vähemmän. 2011 ja 2012 oli aika tunnustelevia vuosia vielä mun liikkujan urallani.

Eilinen sadas harjoitus - siis silloin vielä täysin tietämättäni - oli vähän erilainen juoksulenkki. Olin hakemassa avovaimoa retkeilyreissulta ja menin tarkoituksella etuajassa jotta pääsisin hyödyntämään mainion juoksumaaston. Välillä on kiva juosta vähän eri maisemissa, olen minäkin tuolla retkeillyt ja joskus vähän juossutkin mutta on siinä iso ero onko juossut jossain paikassa kerran vai 500 kertaa :D Nimimerkillä aina samoja polkuja.

 

Otin maastogepsin käteen ja päätin juosta niin pitkälle että se näyttää kolmea kilometriä ja sitten palata takaisin sovittuun kohtaamispaikkaan jossa auto oli parkissa. Ensin ylämäkeä, sitten soratietä ja sitten metsään. Metsäpolkuosuus oli aika lyhyt, vain parisataa metriä mutta erittäin tekninen ja hidas. Maa oli niin täynnä juurakkoa ja kiviä että oli todella vaikea löytää jaloille sopivaa laskeutumisalustaa ja juoksuaskeleet hidastui välillä kävelyksi. Reippaammassa vauhdissa ei yksinkertaisesti olisi löytänyt turvallista alustaa ettei nilkka väänny tai muljahda.

Kuvat ovat edelliseltä lenkiltäni tuolla viime kesänä. Tällä kertaa kännykkä ei ollut mukana, juoksupuserossa ei ollut taskuja ja shortsien tasku on niin pieni että sinne mahtui pelkkä autonavain. Ei välttämättä turvallisin ratkaisu..

Metsäosuuden jälkeen gepsi näytti keskinopeudeksi 9.9 km/h ja maksiminopeudeksi 15 km/h. Maksimia en usko, keskinopeuden ehkäpä. Lähdin juoksemaan reittiä joka on karttoihin ja opasteisiin merkitty liikuntaesteisille ja vaikkapa lastenvaunuille soveltuvaksi. Reitin pohjana oli paksu kerros erittäin upottavaa purua ja profiili jatkuvaa erittäin tylyä ylä- ja alamäkeä! :D Onnittelut sille joka jaksaa työnnellä pyörätuolia tai mukuloiden vankkureita tuolla!

Käännyin takas kun kolme kilsaa tuli täyteen "Kävely ja ratsastus latupohjalla kielletty"-liikennemerkin kohdalla. Auringon paisteisella purtsilla vähän ehkä hymyilytti tämä kielto. Päätin että kun olen takas autolla mittarin pitää näyttää kympin keskaria.

Metsäpätkä oli taas todella hidas ja samat ylä- ja alamäet siinä upottavassa purussa alkoi jo vähän tuntumaan. Jäljellä oli enää kilsa autolle soratietä pitkin, pari mäkeäkin vielä luvassa. Keskari oli gepsin mukaan 9.8 km/h. No ei voi mitään, hanaa ja menoksi. Autolla keskari oli 10 tai 10.1 km/h. Mission Accomplished.

Ens viikko on poikkeuksellisen lyhyt harjoitusviikko joten määrää olisi tarkoitus lisätä ihan kunnolla. Löylyä siis lissää, ei tunnu missää!

226 - Fyysinen kantti.

Mulla on käynyt hyvä tuuri lukemiston kanssa, lähes aina kun olen napannut jonkun kirjan käpäliin se on paljastunut helmeksi. Niin kävi nytkin.

Lainasin keväällä kirjastosta Tero Hyppölän kirjan 226 - Fyysinen kantti. Hyppölän nimi ei välttämättä ole tuttu muille kuin kestävyysurheilun kovimmille seuraajille mutta miehellä totta vieköön riittää mielenkiintoista tarinaa kerrottavaksi kaikille joita henkisen ja fyysisen kestävyyden kohentaminen kiinnostaa.

Hyppölä mieltää urheilu-uransa alkaneen vuonna 1974 kun hän oli 7-vuotias. Siitä alkoi kymmenen vuotta kestänyt uintiharrastus jossa hän pitää itseään täysin lahjattomana. Uiminen loi kuitenkin pohjan joka 80-luvun lopulla antoi valmiudet lähteä mukaan Suomessa velloneeseen triathlon-huuman ensimmäiseen aaltoon. Tarinat pioneerikilpailuista on hauskaa luettavaa, Hyppölän debyytti oli Vantaan Kuusijärvellä kesäkuussa 1987. Tuo tismalleen sama kilpailu järjestetään muuten ensi viikonloppuna ja sinne on myös moni täältä blogeista tuttu lähdössä kisaamaan.

Lopulta Hyppölästä tuli yksi Suomen parhaista triathlonisteista ja hän sijoittui vuosina 1999 ja 2001 MM-triathlonilla seitsemänneksi. Hyppölä kuvaa tarkasti paitsi itse harjoittelua niin myös sitä miten vaikea ja kallis laji triathlon on. Sponsoreita oli lähes mahdoton saada ja täten esimerkiksi superkallis Havaijin Ironman jäi lopulta monista yrityksistä huolimatta kisaamatta vaikka osallistumisoikeus oli jo hankittuna. Pienissä lajeissa maailman huipullakin kilpaileva joutuu laittamaan kaikki säästönsä peliin ja jopa hankkimaan lainaa mutta siltikään pelimerkit eivät välttämättä riitä.

Tero Hyppölä on useampaankin kertaan lopettanut kilpaurheilun mutta palannut aina takaisin. Triathlonin huippuvuosien jälkeen tie vei vahvasti kohti ultraurheilua. Vuonna 2004 Hyppölä debytoi 100 kilometrin juoksussa ja takoi heti taululle hurjan ajan, 7 tuntia 52 minuuttia. Seuraavana talvena hän hiihti 48 tunnin Kaukopartiohiihdossa armeijan puusuksilla 350 kilometriä ja kesällä 2006 ui Sulkavan soutureitin eli 58 kilometriä virtaavassa viileässä vedessä reilussa 21 tunnissa. Näiden väliin mahtuu vielä 24 tunnin hiihdossa sivakoitu 340.5 kilometriä.. Hyppölä on varmasti ihan oikeassa pohtiessaan ettei maailmasta löydy montaakaan ihmistä joka kahden kalenterivuoden aikana olisi tehnyt vastaavia ultrasuorituksia niin uimalla, hiihtämällä kuin juoksemalla.

Kaikista näistä ultrasuorituksista ja niihin tähtäävästä harjoittelusta löytyy paljon mielenkiintoista kerrottavaa treenipäiväkirjojen jäljennöksiä myöten. Teron teksti on hauskaa ja erittäin sujuvaa luettavaa, hän ei ota sen enempää itseään kuin suorituksiaankaan ryppyotsaisesti. Samaistun hänen ajatusmaailmaansa monessa kohtaa, hän on oman tiensä kulkija joka on aina valmentanut itseään ja pyrkinyt löytämään oikeat, ratkaisevat asiat vaikka ne kuinka sotisivat vallitsevia totuuksia vastaan. Hän arvioi Suomen johtavia (triathlon)valmentajia, omia valmennettaviaan ja myös itseään valmentajana ja urheilijana. Tuo onkin mielenkiintoinen tapa joka ei ole aiemmin tullut mieleeni, voisin kirjoitella joku kerta omistakin vahvuuksista ja heikkouksistani niin valmentaja-Mikana kuin liikkuja-Mikana.

Tero kertoo paljon myös taustoista ja esimerkiksi siitä miten perhe, työ ja vaativa harjoittelu on mahdollista yhdistää. Perhe kulkee usein mukana matkoilla ja vaimo toimii kisoissa huoltajana, tämä onkin mielestäni oikea tapa. Jos perheen sulkee aikaa vievän harrastuksen ulkopuolelle saattaa käydä niin että ymmärrys joskus loppuu. Kirjan myötä pääsee osaksi erittäin aktiivista ja liikunnallista perhettä jonka pojat ovat muuten nykyään Suomen nuorten hiihtosuunnistuksen kärkinimiä.

 Samalla kun luin kirjaa seurasin Teron etenemistä 24 tunnin juoksun yhdistetyissä EM- ja MM-kisoissa huhtikuussa. Tero juoksi parhaana suomalaisena yli 244 kilometriä, tuloksena MM-kisan 17. ja EM-kisan 10. sija. Hänen raporttinsa kisasta voi lukea osoitteessa http://ultrajuoksu.fi/kilpailut/kilpailuraportit/24h_mm_2015_th/.

 226 - Fyysinen kantti on ehdotonta kesälukemista kaikille kestävyysurheilun seuraajille ja harrastajille jotka haluavat tietää enemmän harjoittelusta, ravitsemuksesta, kisan aikaisesta tankkaamisesta, vammoista ja niiden hoidosta sekä kaikesta muustakin pitkäkestoisiin suorituksiin ja kovaan harjoitteluun liittyvistä asioista. Ennen kaikkea kirjassa riittää hauskoja ja mukaansatempaavia tarinoita kisa- ja harjoitusmatkoilta sekä niiltä loputtomilta harjoitustunneilta ja kilometreiltä.

Ikävä kyllä kirjaa ei taida olla myynnissä missään, Tero on paitsi kirjoittanut niin myös kustantanut kirjan tyylilleen ominaisesti alusta loppuun itse ja kaikki aiemmat painokset ovat loppuunmyytyjä. Omani löysin kirjastosta joten itse suuntaisin hakumatkalle sinne.

Metsän halki kuin taivasta koskettaisi.

Loppukeväästä hylkäsin rakkaat metsäpolut. Kun polvi alkoi oikuttelemaan, päätin ottaa varman päälle ja juosta tasaisempia reittejä, lähinnä hiekkateitä puistomaisemissa. Reitit suunnittelin vielä niin että kiersin kaikki mäet jos se vain oli mahdollista jotta nousumetrejä kertyisi mahdollisimman vähän.

Eilen aika oli kypsä paluulle, polvi on tuntunut viime viikolla alkaneen lääkekuurin jälkeen paremmalta ja neste lienee kokonaan poistunut. Juoksin kolmetoista kilometriä niin hiekkateillä kuin metsäpoluilla. Pienempää ja isompaa ylä- ja alamäkeä, juurakoita, kivikkoa. Hetkiä ja tunnelmia joita ei voi kokea missään muissa juoksumaastoissa.

Puolivälissä polku ristesi metsäautotietä ja jäin odottamaan, askelten kopina voimistui. Ravuri oli ottamassa omaa aamupäivän pintakaasutteluaan. Loppumatkasta kuulin puheensorinaa ja kauempana puiden takana näin ratsastajan juttelemassa hevoselleen. Täällä ei tarvitse varoa autoja, yhteentörmäys hevosen tai vaikkapa oravan kanssa on todennäköisempi. Välillä jos kurre innostuu kirittämään pitää varoa askeliaan ettei pienempi jää jalkoihin.

Kolmetoista kilometriä ei ole vielä kovin paljoa eikä ilmakaan ollut kuuma joten kuljin ilman eväitä tai juotavaa. 15, 20 kilometriä, sen jälkeen taipaleet alkaakin muistuttaa enemmän eväsretkeä.

Hetken väsähdyksen jälkeen kuluu hetki ja on taas täynnä energiaa vaikka ainoa asia mitä on sisäänsä saanut on tuulen henkäys. Kun palaset loksahtaa kohdalleen, liikunnasta tulee taianomaista. Kaikki ympäriltä katoaa ja jäljelle jää vain liike.

Kauneimmat asiat ovat usein niitä yksinkertaisimpia. Maailman kauneimmaksi ja samalla myös rankimmaksi kilpailuksi sanottu Giro d'Italia päättyi sunnuntaina ja päädyin äsken upeaan kuvareportaasiin lauantain etapilta, Colle delle Finestrelta, Italian Alpeilta. 1700-luvulla rakennettu, yli 2000 metriä korkealle vuorelle kohoava tie on vain osin päällystetty, viimeiset kilometrit ovat karua hiekkatietä. Ääretön sisäinen tuska ymmärryksen ylittävien maisemien keskellä, jokaisen kammenkierron myötä lähempänä taivasta.

Metsäpoluilla tai vuorenrinteillä, maailma on hetken aika kaunis.

CrossFit Regionals ja historiallisen kova Jonne.

Crossfit Gamesien alueelliset karsinnat ja samalla maanosien mestaruuskisat ovat ohi. Tanskassa järjestetty Euroopan ja Afrikan yhteinen kilpailu oli jälleen kerran hienoa ja jännittävää seurattavaa myös näin etänä.

Miesten kilpailussa ylivoimaisen voiton otti porilainen, 20-vuotias Jonne Koski. Jonnen voitto on historiallinen, hänestä tuli nimittäin ensimmäinen eurooppalainen mies joka voittaa regionalsin kahdesti - ja vieläpä peräkkäin. Suomalaisista kisan on aiemmin voittanut CrossFit Porin päävalmentaja  ja -omistaja Tuomas Vainio vuonna 2011. Tämä oli viides kerta kun nykymuotoinen Open ja sen jälkeinen Regionals-vaihe järjestetään, muut voitot ovat menneet Lacee Kovacsille vuonna 2013 - Mikko Salo oli silloin toinen ja Mikko Aronpää neljäs - ja Frederik Aegidiukselle vuonna 2012 jolloin Aronpää oli toinen.

Eurooppalainen huippucrossfit on siis edelleen vahvasti porilaisten hyppysissä. Jonnen cf-uraa on ollut erityisen hienoa seurata, olen ollut nimittäin täysin sattumalta aina paikalla kun on tapahtunut, niin miehen ekassa crossfit-kisassa helmikuussa 2013 kuin ekassa painonnostokilpailussakin kesällä 2013.

Sattuma on oikeasti aika vahva koska en ole juurikaan ottanut kuvia missään kisoissa lajista riippumatta, enhän omista edes kameraa. Nämä näppäisyt on kuitenkin tosta Jonnen painonnostodebyytistä. Tuloksena silloin tempaus 100 kiloa ja työntö 120 kiloa, toi toinen kuvasarja näyttäisi tangon lastauksen perusteella olevan 125 kilon nostosta joka hylättiin. Lauantaina Tanskassa Jonne tempaisi 76 metrin käsilläkävelyn jälkeen 107.5 kiloa - ja se oli hänen heikoin lajinsa!

Jonne oli tosiaan Tanskassa ylivoimainen, seitsemästä lajista irtosi peräti neljä lajivoittoa. Ilman tuota aika matalaa tempausta hän olisi ollut hurjassa karkumatkassa muilta jo ennen sunnuntain finaalilajeja.

CrossFit Regional Showdown on mielenkiintoinen saitti jossa voi vertailla eri aluekarsintojen tuloksia toisiinsa. Jonne on tämän perusteella viidenneksi paras kun otetaan huomioon kaikki kilpailijat ympäri maailmaa ja nimenomaan tuo lupaa hyvää heinäkuulle. En löydä nyt nopeasti viime vuoden vertailua mutta muistaakseni eurooppalaiset olivat silloin kauempana kärjestä ainakin juuri mieskilpailijoiden osalta. Tuosta näkee myös hyvin miten hurjia erityisesti monet Pohjois-Amerikan karsintalohkoista ovat, toisaalta alueiden ja maanosien yhdistäminen on parantanut tasoa eikä Afrikasta tai vaikkapa Aasiasta pääsee enää niin selvästi heikompitasoisia kisaajia läpi kuin muualta.

Muiden suomalaisten osalta regionals-viikonloppu ei mennyt ihan nappiin. Mikko Aronpää teki viime vuoden tapaan heikkoja suorituksia muutamissa lajeissa joiden myötä hän putosi kärkitaistosta ja jäi lopulta sijalle 12. Perjantain toka laji jossa kiivettiin köyttä ja tehtiin thrustereita oli heikko ja lopulta koko sunnuntai meni plörinäksi.

Kolmatta kertaa mukana olleelle Saara Laaksoselle sijoitus oli tähän asti heikoin, 25. , eikä fiilikset varmasti ole kovinkaan hyvät. Emilia Leppänen oli mukana toista kertaa ja paransikin sijoitustaan, nyt tuloslistalta irtosi 29. sija.

Tilanne on suoraan sanottuna se että Jonnea lukuunottamatta Suomella ei ole ainuttakaan Games-tason urheilijaa ja vaikka Mikko ja Saara Suomen kisoja ovat vuosia dominoineetkin niin enää edes Euroopan tasolla se ei riitä. Sellaisia mustia hetkiä joita Mikolla oli viime vuonna Aasian regionalsissa tasan yksi ja nyt paljon kovempitasoisessa Euroopan kisassa peräti kolme ei saisi tulla ainuttakaan. Winter Warissa sellaisten merkitys on vähäisempi koska etumatka suurimpaan osaan muista kilpailijoista on paljon isompi.

Joukkuekisoista en ole juuri koskaan näissä crossfit-raporteissani maininnut mutta nyt on pakko tehdä poikkeus. Tänä vuonna nimittäin Gamesien joukkuekisa on erittäin suuri tapaus. Se johtuu siitä että vuosina 2011-2014 Gamesin ja samalla lajin maailmanmestaruuden voittanut Rich Froning jr päätti vetäytyä henkilökohtaisesta kisasta ja kilpailla oman crossfit-salinsa Mayhemin joukkueessa. Viiden vuoden tauon jälkeen siis joku muu kuin Rich Froning saa tittelin Fittest Man on Earth kantaakseen ja se tuo mielenkiintoisen lisämausteen heinäkuun skaboihin.

Showdown-sivun perusteella Rich jatkaa joukkueensa kanssa siitä mihin henkilökohtaisissa kisoissa jäi, CrossFit Mayhem Freedom oli oman karsintansa ykkönen ja koko maailman vertailussa kakkonen. Edelle kiilasi vain NorCal CrossFit jonka riveissä kisasi muuan Jason Khalipa. Vanhat kilpakumppanit ja mestarit ovat siis kaikesta huolimatta samoissa kahinoissa mukana.


JP Kaukosen hienon videon myötä ei muuta kuin onnittelut vielä kerran Jonnelle ja ei muuta kuin odottamaan huikeita kisoja Carsonissa Kaliforniassa.

Toukokuun treenitilastot.

Vielä mentiin puolivaloilla. Harjoituspäiviä kertyi 19 mikä loi hyvää pohjaa alkaneelle kesälle. Onneksi olen välttynyt niiltä telakoilta jotka vie liikuntamahdollisuuden pois ulottuvilta kokonaan, toukokuun ekaa viikkoa lukuunottamatta sain juostua kolmesti viikossa vaikka lenkit lyhyitä olivatkin.

19 treeniä jakautui seuraavasti:

9 x juoksu
6 x voima/lihaskuntoharjoitus salilla
4 x painonnosto

Juoksulenkkien kilsat: 3 , 3 , 4 , 4 , 4 , 7 , 10 , 3 , 7. Yhteensä 45 kilometriä. Vähiten koko vuonna. Marraskuussa olen juossut viimeksi vähemmän.

Harjoittelun kuormittavuus oli tottakai hyvin kevyttä. Kovemmat treenit syntyi käytännössä siitä että otin salitreenin päälle soutuvetoja. Tein niitä kuusi kertaa eli aina kun tein omatoimisen lihaskuntoharjoituksen. Aiemminhan tein noita soutuja ja muita rääkkejä tosi harvoin ja nyt olen selvästi parantanut tapani. Ei vauhtikestävyyttä yksinkertaisesti vain voi kehittää tai ylläpitää ellei tee mitään treenejä joissa sitä kuormitetaan ja kasvatetaan.

Just soudussa sain kuukauden parhaat onnistumisen tunteet. Toukokuun ekalla viikolla tein elämäni parhaat soutuvedot niin 4 x 250, 3 x 300 kuin 2x 500 metrin harjoituksissakin. Se oli aika mieletön ennätysputki.

Painonnostossa tempaus on mennyt eteenpäin, omatoimiset valakyykkytreenit ovat vahvistaneet vastaanottoasentoa ja vetokin on räjähtävämpi mutta edelleen aivan liian vajaa. Toisaalta samaan aikaan työnnössä on tullut takapakkia, saksi ja ylöstyöntö on täysin löysä, oikeastaan suorastaan umpisurkea. Näin vähäisillä treenimäärillä on selvää että molempia on vaikea saada kuntoon samanaikaisesti, eipä siihen pysty edes lajin huiput. Mun mielestä on tosin järjetöntä surkutella ja harmitella asioita joita ei oikeasti ole valmis muuttamaan joten tämä tästä. Se on kyllä tosi hienoa että aiemmat tempauksen maksimipainoni alkaa olemaan nyt perussarjapainoja.

Kesäkuussa haluaisin saada kasaan kunnon kuormitusta. Lomareissut ja muut tulee vähän syömään harjoituspäiviä mutta todennäköisesti vedän ne vähäisemmät päivät sitten vain reippaasti kovempaa niin voi sitten pitää sitä ylimääräistä lepoa.

Harjoittelusta kesällä ja lomakaudella voisi kirjoitella lisääkin, se on varmasti ihan oman bloggauksensa arvoinen asia.