tiistai 16. kesäkuuta 2015

Kesäharjoittelusta.

Reissu on ohi ja kotiin palattu. Kivaa oli, mikäs sen parempaa kuin viettää aikaa hienoissa paikoissa hyvässä seurassa. Oli hienoa saada poika ekaa kertaa uskaltamaan Lintsillä mukaan vuoristoratojen kyytiin ja käytiin paikoissa jotka ovat aiemmin jostain syystä jääneet väliin kuten talvipuutarhassa ja Tropicariossa. Skeitattiin tuntikausia kaatosateessa Kampissa ja Punavuoressa koska pikkujätkä nyt vain halusi skeitata, säästä riippumatta. Ja olihan siellä se matsikin.. noh, saatiin sentään valmentaja vaihtumaan. Uusi yritys uusin opein, niinhän sen pitää mennä jos tulokset alkaa heikkenemään, on kyseessä sitten kansainvälisen tason huippu-urheilu tai omat treenit. Helpointa on aina jatkaa pään hakkaamista seinään ja toivoa että joskus se hajoaa mutta seinän ohittamiseen on parempiakin tapoja. Toivotaan että niitä tapoja myös alkaa löytymään, 7. syyskuuta stadikalla se taas nähdään.

Liikunnasta tuli matkan takia taukoa lähes vajaan viikon verran mutta tänään taas mennään. Jatkan kesälläkin tutulla kaavallani, kolmena päivänä viikossa juoksua, kahtena punttia ja kahtena lepoa. Kesällä painonnostotreenit eivät vaikuta suunnitelmiin, huomenna on kevätkauden viimeiset harjoitukset ja ne jatkuvat elokuun puolessavälissä. Pitkälti ympäri vuoden on siis menty niin että punttia on ollut ma-ke-pe tai ma-ke tai ke-pe, vaihtoehtoja ei hirveästi ole ollut kun painonnosto on ollut aina keskiviikkoisin enkä ole halunnut treenata voimaa/lihaskuntoa peräkkäisinä päivinä.


Perusrunko kesän aikana lieneekin sellainen että juoksua on ma, ke ja pe/la/su, punttia tiistaisin ja torstaisin. Mutta nämä erilaiset kesätapahtumat, reissut ja muut tietysti sävyttää ja muokkaa tätä rytmitystä useampaan otteeseen. Tällä viikolla suunnitelma on alustavasti tiistaina juoksu, keskiviikkona puntti, torstaina juoksu, perjantaina (juhannusaatto) puntti ja lauantaina (juhannuspäivä) juoksu.

Tykkään yhdistää juhlapäiviin ja vastaaviin liikuntaa. Kuntosalilla on normaalia hiljaisempaa vaikka pakko se on myöntää että aina siellä muitakin riittää vaikka ajankohta olisi mikä. Tämän sain todeta viimeksi esimerkiksi vappuna, samaan aikaan pelattiin vieläpä Suomen MM-lätkämatsi mutta muita treenajia riitti silti ihan mukava määrä. Toisaalta olen välillä yllättynyt toisinkin päin; kesäkuun ekana maanantaina koulujen kesälomat olivat alkaneet ja ajattelin että salilla on heti aamupäivällä paljon väkeä. No eipä ollut vaan tavallista kevään, talven tai syksyn arkimaanantaita hiljaisempaa! Tutkimattomia ovat treenaajien tiet.

Kesällä treenaisin mielelläni niin että kuumimpina päivinä on punttia ja viileämpinä juoksua. Helteiset juoksut eivät innosta, tosin metsäpoluilla puusto varjostaa reittiä eikä tarvitse olla paahtavimmassa auringon porotuksessa. Paras yhdistelmähän olisi jos parhaat kelit viettäisi myös rannalla, lämpimät päivät salilla ja viileimmät poluilla. Mutta sitten menee helposti mun hieno jako eri harjoituspäiville pieleen ellei säät napsahda sattumalta kohdilleen :D

Kelistä, lomista ja muista tekijöistä huolimatta liikunta maistuu yhtä hyvältä kesällä kuin muulloinkin. Ehkä jopa vähän paremmaltakin. Viime vuonna täällä oli jouluna lämpimämpää kuin juhannuksena (en oikeasti edes liioittele), toivotaan ettei ihan yhtä paha skenaario sattuisi tällä kertaa kohdalle. Joka tapauksessa tossu kulkee ja hiki lentää! :)

2 kommenttia:

  1. Kivan kuuloinen reissu teillä! Vuoristoradat ja kaikki muu sellainen vauhdikas on kyllä parasta.

    Ihailen vilpittömästi sun säntillisyyttä urheilla säännöllisesti vuodesta toiseen. Iso kunnioitus täältä!

    Mä kans katselin vanhoja valokuvia joulukuun kanootinhakureissulta ja oli ehkä +5, pilvistä ja synkkää eikä lunta, ja aika samantapaisia päiviä oli täällä vielä hetki sitten. Hassua. Nyt on vähän jo aurinko paistellut vaikkakin tuullut reippaammanpuoleisesti jo monta viikkoa, ehkä se kesä kuitenkin tulee vielä. Toivotaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon aika nirso huvipuistoissa, pyörittävistä härveleistä leikkipuiston karusellikin pistää pään liian pyörälle. Vuoristoradat on just jees mutta niissäkin oon karsastanut niitä missä roikutaan pää alaspäin :D Lintsillä valikoimaa riittää onneksi niissäkin. Mun onni on että poika ei halua vielä niihin kaikkein hurjimpiin laitteisiin, mulla alkaa varmaan lähivuosina puntti tutista jos se innostuu kunnolla.

      Täällä on nyt luvattu sadetta joka päivälle torstaista lauantaihin :D Juhannus ei tosiaan ole mikään keskikesän juhla, eihän kesä ole vielä alkanutkaan. Kesän keskikohta on ehkä elokuun alkupuolella! Kyllä se sieltä vielä tulee ja paahdettakin varmasti piisaa.

      Poista