tiistai 2. kesäkuuta 2015

CrossFit Regionals ja historiallisen kova Jonne.

Crossfit Gamesien alueelliset karsinnat ja samalla maanosien mestaruuskisat ovat ohi. Tanskassa järjestetty Euroopan ja Afrikan yhteinen kilpailu oli jälleen kerran hienoa ja jännittävää seurattavaa myös näin etänä.

Miesten kilpailussa ylivoimaisen voiton otti porilainen, 20-vuotias Jonne Koski. Jonnen voitto on historiallinen, hänestä tuli nimittäin ensimmäinen eurooppalainen mies joka voittaa regionalsin kahdesti - ja vieläpä peräkkäin. Suomalaisista kisan on aiemmin voittanut CrossFit Porin päävalmentaja  ja -omistaja Tuomas Vainio vuonna 2011. Tämä oli viides kerta kun nykymuotoinen Open ja sen jälkeinen Regionals-vaihe järjestetään, muut voitot ovat menneet Lacee Kovacsille vuonna 2013 - Mikko Salo oli silloin toinen ja Mikko Aronpää neljäs - ja Frederik Aegidiukselle vuonna 2012 jolloin Aronpää oli toinen.


Eurooppalainen huippucrossfit on siis edelleen vahvasti porilaisten hyppysissä. Jonnen cf-uraa on ollut erityisen hienoa seurata, olen ollut nimittäin täysin sattumalta aina paikalla kun on tapahtunut, niin miehen ekassa crossfit-kisassa helmikuussa 2013 kuin ekassa painonnostokilpailussakin kesällä 2013.


Sattuma on oikeasti aika vahva koska en ole juurikaan ottanut kuvia missään kisoissa lajista riippumatta, enhän omista edes kameraa. Nämä näppäisyt on kuitenkin tosta Jonnen painonnostodebyytistä. Tuloksena silloin tempaus 100 kiloa ja työntö 120 kiloa, toi toinen kuvasarja näyttäisi tangon lastauksen perusteella olevan 125 kilon nostosta joka hylättiin. Lauantaina Tanskassa Jonne tempaisi 76 metrin käsilläkävelyn jälkeen 107.5 kiloa - ja se oli hänen heikoin lajinsa!

Jonne oli tosiaan Tanskassa ylivoimainen, seitsemästä lajista irtosi peräti neljä lajivoittoa. Ilman tuota aika matalaa tempausta hän olisi ollut hurjassa karkumatkassa muilta jo ennen sunnuntain finaalilajeja.

CrossFit Regional Showdown on mielenkiintoinen saitti jossa voi vertailla eri aluekarsintojen tuloksia toisiinsa. Jonne on tämän perusteella viidenneksi paras kun otetaan huomioon kaikki kilpailijat ympäri maailmaa ja nimenomaan tuo lupaa hyvää heinäkuulle. En löydä nyt nopeasti viime vuoden vertailua mutta muistaakseni eurooppalaiset olivat silloin kauempana kärjestä ainakin juuri mieskilpailijoiden osalta. Tuosta näkee myös hyvin miten hurjia erityisesti monet Pohjois-Amerikan karsintalohkoista ovat, toisaalta alueiden ja maanosien yhdistäminen on parantanut tasoa eikä Afrikasta tai vaikkapa Aasiasta pääsee enää niin selvästi heikompitasoisia kisaajia läpi kuin muualta.

Muiden suomalaisten osalta regionals-viikonloppu ei mennyt ihan nappiin. Mikko Aronpää teki viime vuoden tapaan heikkoja suorituksia muutamissa lajeissa joiden myötä hän putosi kärkitaistosta ja jäi lopulta sijalle 12. Perjantain toka laji jossa kiivettiin köyttä ja tehtiin thrustereita oli heikko ja lopulta koko sunnuntai meni plörinäksi.

Kolmatta kertaa mukana olleelle Saara Laaksoselle sijoitus oli tähän asti heikoin, 25. , eikä fiilikset varmasti ole kovinkaan hyvät. Emilia Leppänen oli mukana toista kertaa ja paransikin sijoitustaan, nyt tuloslistalta irtosi 29. sija.

Tilanne on suoraan sanottuna se että Jonnea lukuunottamatta Suomella ei ole ainuttakaan Games-tason urheilijaa ja vaikka Mikko ja Saara Suomen kisoja ovat vuosia dominoineetkin niin enää edes Euroopan tasolla se ei riitä. Sellaisia mustia hetkiä joita Mikolla oli viime vuonna Aasian regionalsissa tasan yksi ja nyt paljon kovempitasoisessa Euroopan kisassa peräti kolme ei saisi tulla ainuttakaan. Winter Warissa sellaisten merkitys on vähäisempi koska etumatka suurimpaan osaan muista kilpailijoista on paljon isompi.

Joukkuekisoista en ole juuri koskaan näissä crossfit-raporteissani maininnut mutta nyt on pakko tehdä poikkeus. Tänä vuonna nimittäin Gamesien joukkuekisa on erittäin suuri tapaus. Se johtuu siitä että vuosina 2011-2014 Gamesin ja samalla lajin maailmanmestaruuden voittanut Rich Froning jr päätti vetäytyä henkilökohtaisesta kisasta ja kilpailla oman crossfit-salinsa Mayhemin joukkueessa. Viiden vuoden tauon jälkeen siis joku muu kuin Rich Froning saa tittelin Fittest Man on Earth kantaakseen ja se tuo mielenkiintoisen lisämausteen heinäkuun skaboihin.

Showdown-sivun perusteella Rich jatkaa joukkueensa kanssa siitä mihin henkilökohtaisissa kisoissa jäi, CrossFit Mayhem Freedom oli oman karsintansa ykkönen ja koko maailman vertailussa kakkonen. Edelle kiilasi vain NorCal CrossFit jonka riveissä kisasi muuan Jason Khalipa. Vanhat kilpakumppanit ja mestarit ovat siis kaikesta huolimatta samoissa kahinoissa mukana.


JP Kaukosen hienon videon myötä ei muuta kuin onnittelut vielä kerran Jonnelle ja ei muuta kuin odottamaan huikeita kisoja Carsonissa Kaliforniassa.

2 kommenttia:

  1. Jee, kiva kun kirjoitit taas näin hyvän raportin!! Seurasin kisoja, lähinnä tuloksia siis, viikonloppuna ja voi vitsit, oli kyllä hienoa tää Jonne Kosken voitto! Vähän jäi harmittamaan Suomen naisten vaisu esitys, mutta toivottavasti jatkossa hekin pärjäävät paremmin - kovia mimmejä kun ovat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonne on tosi hieno urheilijatyyppi, toivotaan että jatkossa saadaan muitakin uusia nimiä mukaan kärkikahinoihin ja myös meidän kokeneet konkarit saisivat nostettua tasoaan vielä pari pykälää ylöspäin.

      Poista