Oon viime viikkojen aikana keskittynyt normaalia enemmän juoksun aikaiseen nesteytykseen. Juomavyö on lojunut kaapissa viime syksystä asti mutta toissaviikolla otin sen esiin koska päätin alkaa testaamaan itsetehtyä urheilujuomaa. Ajoitus oli hyvä, kesällä kun ilma on lämpimämpi myös suorituksen aikainen juominen on tavallistakin tärkeämpää.
Juoksutapahtumissa on helppo hoitaa juominen, huoltopisteiltä saa vettä ja urheilujuomaa, reitti on merkitty usein myös kilometrin välein etappimerkeillä jolloin voi ottaa huikkaa omista pulloista. Niin minä aina teen, syön ja juon kisan alusta loppuun jokaisen kilometrimerkin kohdalla.
Omilla lenkeillä olen huomannut että aiemmin tulin usein pitkältäkin etapilta takaisin niin että pulloihin oli vielä jäänyt juotavaa. Kunnon suunnitelma puuttui eikä kannata juoda vain silloin kun janottaa. Usein kun käy niin että jos jano pääsee yllättämään niin on jo myöhäistä ja nuutuminen on jo vauhdissa.
Mun juomavyössä on neljä 1.6 desin pulloa, yksi on lantion edessä oikealla, yksi takana oikealla ja loput kaksi vastaavissa kohdissa mutta vasemmalla. Aiemmin olen hörppinyt välillä yhdestä pullosta ja sitten toisesta ja hahmotus siitä paljonko oikeastaan on tullut juotua on kadonnut. Tästä on sitten seurannut se lopputulos että lenkin jälkeen joka pullo on ollut puolillaan ja nestettä on tullut nautittua aivan liian vähän.
Olen kehittänyt tähän nyt ratkaisun. Juon aina oikealla edessä olevasta pullosta, kun se on tyhjä siirrän sen toiseen pidikkeeseen josta siirrän siihen oikealle eteen taas täyden pullon. Toimii erinomaisesti!
Yksi hankaluus on siinä että mulla ei ole ikinä mukana kelloa joka voisi piipata vaikka viiden tai kymmenen minuutin välein hörpyn merkiksi. Eikä omilla reiteillä ole mitään kilometripaalujakaan. Miten sitten tulisi juotua riittävän paljon ja riittävän tasaisesti?
Eilen juoksin 17 kilometriä ja jaoin reitin mielessäni viiteen 3-4 kilometrin osuuteen. Ensin juoksin kuuden kilometrin reitistä puolet (1. osuus), sitten seitsemän kilometrin reitin (eka puolisko siitä 2. osuus ja toinen puolisko 3. osuus), toisen puoliskon kuuden kilsan reitistä (4. osuus) ja vielä loppuun 4 kilometrin lenkuran (5. osuus). Koska juomapulloja oli neljä niin otin tavoitteekseni juoda jokaisen pullon tyhjäksi osuuden puoliväliin mennessä. Eka pullo oli siis tyhjä kun juostuna oli 1.5 osuutta (4.5 kilometriä), toka 2.5 osuuden kohdalla (8 kilometriä), kolmas 3.5 osuuden kohdalla (11.5 kilometriä) ja neljäs viimeisen osuuden puolessavälissä (15 kilometriä). Bensaa tuli moottoriin siis todella tasaisella syötöllä!
Juomavyö on toiminut mulla aina erinomaisesti. Pitkän tauon jälkeen kun sen laittaa paikoilleen niin ekan kilsan ajan tuntuu oudolta, se hölskyy ja valuu alaspäin mutta kun muistaa ettei siihen saa missään nimessä koskea vaan vyön pitää itse löytää oikea paikka niin sen jälkeen sen olemassaolon unohtaa. Se ei ole koskaan pudonnut vaikka aina aluksi siltä tuntuukin. Pullo on tippunut tasan yhden kerran vyöstä - pari kertaa tosin myös lipsahtanut kädestä. Tuo putoaminen oli muuten erikoinen tapaus, en ollut huomannut että pullo oli pudonnut matkasta. Onneksi etenin useampaan kertaan samaa 7 kilometrin reittiä ja rupesin tokalla kierroksella katselemaan että mikäs tuolla maassa oikein on. Mun pullo?! Miten se täällä voi olla? Hyvä puoli siinä että kiertää kehää..
Nesteytys on tärkeää palautumisen ja suorituskyvyn kannalta ja erityisesti nyt kesällä sillä on suuri vaikutus jaksamiseen ihan tavallisessakin elämässä. Testatkaa vaikka. Juokaa yhtenä hellepäivänä niukasti ja seuraavana reilusti. Eron huomaa varmasti. Testin voi tehdä koska tahansa saunomalla, jos on juonut paljon niin voi saunoa pitkään kovissakin löylyissä mutta vähillä vesillä olo väsähtää lauteilla äkkiä.
Juon ympäri vuoden noin 2-3 litraa vettä joka ainoa päivä. Kovina treenipäivinä vähän enemmän, lepopäivinä vähän vähemmän. Se on ihan riittävä määrä, välillä näkyy kehotuksia juoda esimerkiksi 4-5 litraa päivässä mutta se on täyttä skeidaa ellei ole erityinen tarve ja syy tällaiseen. Ultrajuoksija voi toki helteessä kuluttaa 10+ litraa vettä ja urheilujuomaa vuorokaudessa mutta normaalissa elämässä hullutuksiin ja ääripäihin ei tarvitse mennä.
En ole aina juonut paljon, mun pelastuksekseni nousi kokeilu pari vuotta sitten. Aloin joka aamu täyttää puolentoista litran limpparipullon täyteen vettä ja juomaan sen päivän mittaan tyhjäksi. Alussa oli hankaluuksia ja saatoin juoda puoli litraa vettä ennen nukkumaanmenoa jotta sain pullon tyhjäksi kuten olin itseni kanssa sopinut.. Nykyään se tyhjenee usein jo iltapäivään tai alkuiltaan mennessä ja esimerkiksi niinä päivinä kun on iltatreenit se tyhjenee ja täyttyy useampaan kertaan.
Juomalasin koolla on iso merkitys. Meillä on esimerkiksi kotona kolmea eri Iittalan lasia joiden koko on nopean googlailun perusteella seuraava: Konstantin Grcic 2.3 dl, Aino Aalto 2.2 dl ja Essence 3.5 dl. Vettä kuluu ihan eri tahtia kun juon tosta Essencestä enkä paljon muita enää käytäkään. Jos täyttää ton lasin viidellä aterialla niin pelkästään siinä tulee juotua 1.75 litraa. En muuten oikeasti osaa juoda ruokailun yhteydessä vaan kun lautanen on tyhjä niin lasi on edelleen täynnä oli siinä sitten vettä tai jotain muuta. 3.5 desiä vettä on siis hyvin usein mun jälkiruoka :D
Tänään kävin aamupäivällä puntilla jonka yhteydessä join 7 desin treenipullon tyhjäksi. Toi 1.5 litran pullo jonka tänäkin aamuna täytin pitää sisällään nyt neljältä iltapäivällä noin kolmanneksen, nestettä on kulunut reilut 2 litraa kun otetaan muutkin juomat (tuoremehu aamupalalla, palautusjuoma) lukuun. Aikalailla keskiarvossa siis mennään ja tuntuu että tää on ainakin mulle sopiva, hyvä määrä.
Kun pitää riittävästä nesteensaannista kiinni niin lasi on aina puoliksi täynnä eikä puoliksi tyhjä! :D
Mä huomasin oikeastaan vasta nyt sairasloman aikaan, että juon liian vähän. Koska jouduin olemaan niin inaktiivinen silloin, piti ihan ajatuksen kanssa keskittyä riittävään juomiseen (ja syömiseen) ja yllättäen aineenvaihdunta toimikin paremmin kuin normaalioloissa. Nyt taas normaaliaktiivisuuteen palatessa huomaa, että juominen helposti saattaa vain jäädä. Jokatapauksessa se on ainakin nyt "työnalla" ja asiat sen suhteen huomattavan paljon paremmalla tolalla. Pullojuomisen olen kanssa todennut hyväksi.
VastaaPoistaHyvä kun huomasit! Pitää myös muistaa että isoilta kuulostavissa juontisuosituksissa määrään lasketaan myös ruuasta saatava neste, joten vaikkapa hedelmiä ja vihanneksia paljon syövä saa niistäkin reilusti vettä sisuksiinsa.
PoistaTohon oikeasti pitää vähän panostaa, muuten se helposti jää.