torstai 7. elokuuta 2014

Mökkijuoksuja.

Lisääntynyt lomailu ja reissailu on tehnyt harjoittelusta vähän hankalampaa, onneksi juoksukengät voi ottaa mukaan minne tahansa. Kesän ekat mökkijuoksut tulikin tehtyä viime viikonloppuna ja otettua jo tiistaina uusiksi toisella mökillä.

Lauantaina mentiin kaveriperheen mökille, tarkoitus oli viettää koko päivä järvessä polskimassa. Itse vaihdoin ensin juoksukamat päälle ja juoksin läheisiä sorateitä. Soratie oli kuuma, päivä oli todella helteinen ja ajankohta oli jälleen tuttu kuumottava keskipäivä. Koska paikat oli vieraita enkä osannut arvioida reittien ja teiden pituuksia niin otin maastogepsin käteen, juoksin kolme kilometriä ja palasin takaisin. Puolisen tuntia ja 6 kilometriä oli juuri sopiva etappi niin paahtavaan päivään. Juoksuvaatteet vaihtui salamana uikkareihin ja ei muuta kuin järveen virkistymään.

Sunnuntaina kävin tekemässä salitreenin, odotetun hiljaista oli kuuman kesäviikonlopun sunnuntaiaamupäivänä. Oliskohan ollut kymmenisen henkeä vääntämässä rautoja solmuun.

Maanantaina lähdettiin meren rannalle mökille ja siellä juoksin tiistaina. Oltiin oltu samassa paikassa useampana kesänä mutta edellisestä kerrasta oli jo pari vuotta. Oli hieno nostalginen fiilis juosta tuttua tietä ja katsella merimaisemia ja piskuista satamaa jossa kävin kääntöpaikalla.


Tuli mieleen eka kerta kun juoksin siellä, kolmisen vuotta sitten. Olin vain vähän aikaisemmin aloittanut liikunnan ja juoksemisen ja sama 4 kilometrin matka tuntui silloin tosi raskaalta ja mäkiseltä. Nyt niitä mäkiä ei juuri edes huomannut ja kesän kuumimmista päivistä lukuunottamatta juoksu rullasi ihan hyvin. Nämä tosiaan oli kuumia hetkiä, samoihin aikoihin lähistöllä mitattiin koko kesän ja koko Suomen kovimmat celsiukset, lähes +33C.


Ja voi pojat miten hyvältä tuntuikaan mennä saman tien lenkin jälkeen mökille, juosta kuumaa hiekkaa pitkin kohti rantaviivaa ja sukeltaa mereen. Mikään ei virkistä näillä ilmoilla paremmin kuin luonnonvesiin pulahtaminen, ja sama pätee vielä satakertaisesti hikiseen ulkona tehtyyn harjoitukseen!

Vieläkään ei ainakaan mua huvita juosta pitkiä lenkkejä. Tänään käyn heittämässä 6-7 kilometriä. Maraton lokakuun alussa on varmistunut mutta en stressaa. Kovassa helteessä juostu lyhyempi lenkki on harjoitusvaikutukseltaan matkaansa kovempi, onhan se paljon raskaampaa. Sitten kun lämpötila laskee, askel on nopeampi ja kestävyys parempi meillä jotka olemme helteistä huolimatta jaksaneet treenata sinnikäästi - tavalla tai toisella.

Jos olisi käyttänyt helteitä (teko)syynä liikkumattomuuteen niin olisi tullut melkoisen pitkä tauko!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti