torstai 31. heinäkuuta 2014

500 tarinaa urheilusta ja heinäkuun helteiset harjoitukset.

Tässä se nyt on, blogin 500. kirjoitus. Jätetään kuitenkin kakut leipomatta ja fanfaarit soittamatta, KKRR juhlii taivaltaan vahvasti työn merkeissä. Aika monta erilaista juttua urheilun ja liikunnan eri puolista on tullut reilun kahden vuoden aikana kirjoitettua ja aika monta uutta ja erilaista näkökulmaa on vielä varmasti tulossa. Kun blogi keväällä vietti kaksivuotissynttäreitään lupailin juttuja mm. baletista ja surffauksesta. Ne ovat kyllä tulossa, tarkka aikakin on itse asiassa selvillä molempien kirjoitusten julkaisulle. Joulukuu 2014, stay tuned! ;)

Heinäkuu oli edelleen vahvasti lyhyiden juoksulenkkien kuukausi. Olisin mielelläni nostanut kilometrimäärän esimerkiksi sataan mutta kovien helteiden vuoksi pitkikset eivät maistuneet ollenkaan. Oli paljon kivempi juosta vaikka vitonen täysillä kuin pari tuntia hölkötellen. Lenkkejä kertyi yhteensä 12 kappaletta, kilometrejä 58, eli keskimääräinen lenkki oli vajaa vitonen. Elokuussa on pakko alkaa ottaa joka viikko 10-15 kilometrin lenkkejä, mielellään useampiakin, jotta lokakuun maratoniin mennessä kestävyys ei ottaisi takapakkia. Olen juossut tänä vuonna 857 kilometriä 77 lenkin aikana. 1200 kilometrin vuositavoite täyttyy mukavaa tahtia, vahvasti ilmassa on kyllä merkkejä siitä että jälleen kerran otan osan loppukaudesta niin rennosti että määrä tulee täyteen esimerkiksi vasta tapaninpäivänä :D

Yhteensä treenipäiviä oli heinäkuussa 20 joista voima- ja lihaskuntoharjoituksia oli kahdeksan eli tasan kaksi viikossa.

Heinäkuussa tuli lomailtua ja reissattua perheen kanssa ja sekin näkyi vähän harjoittelussa, en ottanut treenikamoja mukaan mihinkään hotelliin vaan harjoittelin aina niinä päivinä kun oltiin kotona. Yleensä ollaan lomailtu kesä- ja elokuussa mutta nyt oltiin liikenteessä heinäkuussa ja sen tosiaan huomasi että se on ylivoimaisesti suosituin kesälomakuukausi. Taidetaan tulevina vuosina taas reissata kesä- ja elokuussa niin ei tarvitse käyttää loma- ja vapaapäiviä jonoissa odotteluun.

Meillä ei ole koskaan ollut mökkiä itsellä, vanhemmilla tai lähisukulaisilla joten meidän mökkeilyt tapahtuu aina vuokramökeillä parin päivän reissuina. On melkoista arpapeliä varata keväällä mökkiä elokuulle ja usein on ollut aika viileät olosuhteet. Nyt taisi mennä nappiin, ensi viikolla mökkeillään meren rannalla ilmeisesti superhelteissä! ;)

2 kommenttia:

  1. Onnittelut puolentuhannen rajapyykin ylittämisestä! Tonnin kohdalla täytyy sitten olla jo vähän kakkuakin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lupaan että kunnon blogien tapaan tonnin kohdalla leivon kakun ja teen siitä reseptipostauksen! :D

      Poista