torstai 14. elokuuta 2014

Koulu alkoi ja 900 juoksukilometriä mittarissa.

Kelit alkoivat sopivasti viilenemään kun koulut alkoivat, myös mulla. Aikuisten painonnostokoulussa oli eilen ekat treenit kesän jälkeen, oli mukava nähdä taas tuttuja parin kuukauden tauon jälkeen. Osalla oli pientä kremppaa suven aktiviteeteista, joillakin paikat kipeytyivät kun takana oli pitkä tauko harjoittelusta ja meillä muillakin hiki virtasi jälleen hurjaa tahtia. Mukana oli pari uuttakin kokeilijaa mikä oli tietysti hieno juttu.

Painonnostoliikkeet on aika rankkoja aluksi erityisesti kyynerpäille, ranteille ja olkapäille ennen kuin ne saadaan lämmiteltyä hyvin ja liikkuvuutta paremmaksi. Mulla oli ongelmia alkuvuodesta kun punttikoulussa aloitin mutta sen jälkeen paikat ovat pysyneet hyvässä iskussa.

Kesän jälkeen ei löysäilty vaan ohjelma oli kova. Ensin parikymmentä minuuttia tempausta, 1+1+1 yhdistelmänä jossa ensin yksi raaka tempaus, sitten yksi puoliraakana ja loppuun aina yksi tempaus syvään kyykkyyn. Tempaus on pirun haastavaa enkä tehnyt sitä kesän aikana juuri ollenkaan joten aika hukassa olin taas. Puoliraakana nostaminen tuntui oudolta, olisi paljon selvempää temmata ilman kyykkyä tai kyykyn kautta eikä jäädä siihen välille.

Työnnössä tehtiin kova setti, 3 + 3 + 3 eli kolme rinnallevetoa kyykyn kautta, kolme etukyykkyä ja päälle vielä kolme työntöä saksauksella. Tämä sujui jo vähän paremmin, kesän aikana tuli otettua etukyykkyä ahkerasti ja riveä myös. Eipä se veto edelleenkään järin nopea ole ja muutenkin veto jää kovin puolittaiseksi. Saksauksessa mulla jää työntö usein liian eteen, sen kanssa on vielä paljon töitä että tanko tulisi kunnolla lavoille.

Lopun voimaosuudessa 5x5 takakyykkyä, olipahan myrkkyä. Takakyykky ei vain suju vaikka niskassa olisi pelkkä tanko. Tulevaisuudessa voidaan nähdä niinkin omituinen tilanne että mulla on etukyykyssä tuplasti painoa verrattuna takakyykkyyn.. Onneksi takakyykky ei ole painonnostossa kovinkaan merkittävä liike, sillä haetaan vain voimaa jalkoihin, vaan nimenomaan tuo etukyykky on tärkeä hallita.

Kelien viilennyttyä on alkanut tehdä mieli juosta pidempiä lenkkejä ja tänään aamupäivällä olikin ohjelmassa ensimmäinen vähän pidempi siivu yli kahteen kuukauteen. Juoksin 13 kilometriä, tuntuu hassulta että se oli nyt pitkän lenkin asemassa kun yleensä tuo on ollut mulla keskimääräinen juoksulenkin pituus. Heinäkuussa juoksin tasan yhden kerran kympin, muuten kaikki lenkit olivat lyhyempiä.

Aamupäivän hilpaisun jälkeen tämän vuoden juoksutilastot näyttävät tasan 900 kilometriä! Viime vuonna tässä kohdassa mulla oli kasassa 700 kilometriä joten komeasti on menty eteenpäin määrässä, tämä toki pitkälti hurjan toukokuun vuoksi.

Nyt otan pari päivää vähän rennommin ja sitten treenit jatkuu. Pe ja la lepoa, su juoksua, ma salitreeni, ti juoksua, ke painonnostoa, to juoksua... Hieno viikonloppu ja viikko taas luvassa!

2 kommenttia:

  1. Katoitko Juoksijat äärirajoilla-ohjelman? Löytyy areenasta, vaikka luulen ettei vinkkausta tartte :]

    Hyvät kilometrit tähän saakka, vuottakin on vielä jäljellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon kanssa kävi vähän hassusti, ei ollut kukaan vinkannut enkä ollut itsekään hereillä.. Tajusin että sellainen oli tullut just kun se oli loppunut ja harmistuneena selasin ohjelmaopasta eikä uusintaa ollut tiedossa. Avovaimo oli ollut kuitenkin tarkkana ja laittanut sen tosin talteen ilman että kertoi mulle :) Pitää katsella illalla, vaikuttaa todella kiinnostavalta. Ja onhan se toki areenassakin mutta ei tule yleensä koskaan katsottua tv-ohjelmia tietokoneelta kun kotona on käytössä vain hitaimmailla mahdollisella yhteydellä oleva puhelin.

      Kilsoja tulee ihan hyvää tahtia!

      Poista