Yleisurheilun EM-kisat alkoivat, mikä riittää vai riittääkö mikään?

Yleisurheilun arvokisat ovat olympialaisten tapaan aina vuoden urheilutapaus ainakin Suomessa. Miten pitkälle keppi lentää? Kuka on loukkaantunut? Kenen pitäisi olla huippukunnossa mutta karsintarajat eivät vaan millään mene rikki? Pelkästään jo erilaiset joukkueiden valinnat, erityisesti juuri keihäänheitossa, ovat sen kovan luokan viihdettä meille sivusta seuraajille että popcornit on syytä laittaa tulille ja alkaa seuraamaan.

Urheilijoille kyseessä on ihan eri mittaluokan asia jota on vaikea käsittää näin penkkiurheilijana. Sohvalta on helppo arvostella ja vitsailla kun koko ikänsä kovaa töitä tehneen urheilijan maailma romahtaa ja mieli mustenee.

Kisaturistiksi leimaaminen ja lähes kaikkien muiden paitsi mitalistien ja huippuonnistujien leimaaminen luusereiksi kertoo yleensä enemmän siitä arvostelijasta kuin urheilijasta. Huippusuoritus koostuu tuhansista pienistä osasista joiden saaminen kohdalleen kovien paineiden alla on erittäin kova tehtävä, erityisesti debytanteilla ja nuorilla urheilijoilla.

Kaikki eivät tietenkään edes lähde hakemaan mitalia tai edes finaalipaikkaa. Jokaisen urheilun polku ja lähtökohdat ovat erilaisia ja ne tulisi tuntea jotta kokonaisuuden voisi nähdä oikeassa valossa.

Yksi Zurichin yleisurheilun EM-kisojen suomalaisista on pikajuoksija Hannu Hämäläinen. Hämäläinen oli 2010-luvun alussa lupaavimpia ja kohutuimpia pikajuoksijoita, hän juoksi mm. Barcelonan EM-kisojen välierissä vuonna 2010. Seuraavana kesänä tuloskehitys hiipui ja terveys alkoi reistailla. Lääkärit olivat pitkään ymmällään mutta lopulta diagnoosiksi varmistui imusolmukesyöpä. Hämäläinen taisteli sairautta vastaan, parantui ja on jälleen Suomen kärkipikajuoksijoita.  TV2 esittää hänestä kertovan dokumentin Paluu radoille huomenna keskiviikkona 13.8. klo 18 ja uusintana torstaina klo 9.30.

Urheilussa on kyse aina paljon isommista asioista kuin vain mitaleista, sekunneista ja metreistä. Teilaaminen ja jalustalle nostaminen tehdään kuitenkin yleensä juuri niiden pohjalta.

Kisat alkoivat jo suomalaisittain todella komeasti: Minna Nikkanen selviytyi seiväshypyn finaaliin, Jussi Kanervo ja Oskari Mörö juoksivat 400 metrin aitojen välieriin, Hanna-Maari Latvala sileällä satasella omalla ennätyksellään välieriin, Jukka Keskisalo ja Janne Ukonmaanaho 3000 metrin esteiden finaaliin - Keskisalo vieläpä todella kevyellä ja helpon näköisellä juoksulla. Juuri juoksussa maailmankärki on aika kaukana suomalaisista, pikamatkoilla amerikkalaiset ja jamaikalaiset ja kestävyysjuoksussa afrikkalaiset. EM-kisoissa päästään mittaamaan vähän paremmin omaa tasoaan ja menestystäkin on tullut, Janne Holmenin maratonin euroopanmestaruus vuonna 2002 ja Keskisalon EM-kulta Göteborgissa 2006 3000 metrin esteissä tuovat vieläkin kylmiä väreitä.

Välillä odotukset ja hype eivät ole ihan linjassa realismin kanssa. Satasen aitajuoksu on ollut kesän puhutuin laji kun peräti neljä nuorta naista juoksi kisarajan alitse. Mopo on karannut käsistä kun on uumoiltu mahdollista finaalipaikkaa ja useampaa välieriin selviytyvää juoksijaa. Ehkä oli jotenkin kuvaavaa ja osuvaa että vaikka tänään avauspäivänä nähtiin tukku komeita suorituksia niin juuri aitajuoksijat jäivät alkueriin. Harmillinen juttu, olen treenannut usein sattumalta Nezirin kanssa samoissa paikoissa useamman vuoden ajan ja nähnyt sen kovan ja määrätietoisen työn mitä he ovat valmentajansa kanssa tehneet. Se tinkimättömyys on jo vienyt hänet pidemmälle kuin kenenkään muun suomalaisen naispika-aiturin koskaan aiemmin mutta arvokisoissa on ollut hankalaa.

Tulee mitalisadetta tai ei, uskon että näistä tulee jälleen kerran loistavat kisat!