Elämäni pisin pyörälenkki.

Elämäni pisin pyörälenkki on noin kymmenen vuoden takaa. Ajoin kotoa työpaikalle joka silloin vielä sijaitsi naapurikaupungissa. Matkan pituus oli noin kymmenen kilometriä. Ekan kilsan ajoin raivopäänä jonka jälkeen väsähdin ja matelin perille. Kotiin tulin auton kyydissä, en jaksanut enää takaisin kotiin. Ei tarvitse varmaan erikseen selittää että siihen aikaan liikuntasuoritukseni olivat rankimmillaan kilpakävelyä sohvalta jääkaapille ja takaisin ennen mainoskatkon loppumista.

Tänään päätin polkea tuon vanhan pyörälenkkiennätykseni unholaan. Pyörä ei ollut noista ajoista vaihtunut vaan alla oli sama vanha sotaratsuni, todellinen pyöräteiden Ferrari Testarossa.

Tähtipyörä Sirius, Pohjanmaan lahja pyöräilevälle maailmalle.

Menopeliksi ei ollut vaihtoehtoja mutta mitä pukisin päälleni? Mitään fillarikamppeita ei tietenkään kaapeista löydy joten päädyin pitkähihaiseen juoksupaitaan, juoksutakkiin, vanhoihin raitaverkkareihin ja juoksukenkiini.

Pistin polkimet liikkeelle ja ketjut pyörimään. Turhauttavien kaupungin katujen ja liikennevalojen jälkeen pääsin vihdoin loputtoman pitkän pyörätien alkuun.

Tuuli oli puuskittaista ja pyöri vähän joka suunnasta, sadetta ei tullut niskaan vaikka ennusteet sitä lupailivat ja kovia kuuroja on saatu tällä viikolla päivittäin. Keli oli siis aikalailla ihanteellinen.

Yksivaihteinen pyörä oli tyly lenkkikaveri. Heti kun lopetti polkemisen pyörä melkein pysähtyi ja jotta matka olisi edennyt joten kuten joutuisasti tahdin piti olla aika reipas. Oli pakko laittaa jalat tikkaamaan kuin ompelukone.

Koska aiemmat pyörälenkkini ovat olleet parin kilometrin kauppa-, työ- ja treenimatkapyöräilyjä niin vähän oudoksutti miten kroppa reagoi ajoasentoon. Selkä jomotti vähän pari kertaa ja takapuoli puutui mutta se ei oikeastaan pahentunut missään vaiheessa vaan pysyi samana. Snadisti inhottavana mutta ei häiritsevänä. 

Pääsin kääntöpaikalle noin 58 minuutissa ja lähdin paluumatkalle. Se sujui yllättävän nopeasti, paluumatka on jostain syystä aina henkisesti joutuisampi kuin menomatka, on kyseessä sitten juoksulenkki tai vaikka autoreissu.

Vastaan tuli jonkin verran vanhemman ikäpolven maantiepyöräilijöitä ajoasuissaan. Yleensä pyöräilyharrastajilla on tapana moikata toisiaan tien päällä mutta kukaan ei tehnyt niin, olivat ilmeisen hämmentyneitä siitä että rullasin yksivaihteisella pappapyörälläni lujempaa kuin he.

Olin töissä noin 1 tunnin ja 55 minuutin kuluttua lähdöstäni. Naputtelin kartalle etappini ja matkaksi kertyi 38 kilometriä. Keskari oli siis noin kaksikymppiä tunnissa.

Ei pyörälenkki tuntunut mitenkään raskaalta, pikemminkin vain vähän rasittavalta koska tiukkatahtista polkemista ei voinut lopettaa hetkeksikään jotta pyörän vauhti ei lopahtaisi tyystin. Vähän sellainen olo kuin hamsterilla juoksupyörässään.

Toukokuussa juoksin 345 kilometriä kolmessa viikossa kunnianosoituksena kestävyysurheilun kuninkaille ja samaan aikaan ajetulle Giro d Italialle. Lauantaina alkaa maantiepyöräilykauden viimeinen suuri ympäriajo, Vuelta e Espana. Olkoon tämä "kaikkien aikojen pyörälenkkini" kunnianosoitus sille. Kahdenkympin keskarilla ja Tähtipyörä Siriuksella ei kannata ehkä lähteä pääjoukkoon pyörimään mutta tää oli ihan passeli päivän avaus mulle!