Väsäsin taas tällaisen taulukon kuukauden harjoituksista, ehkä tämä vähän konkreettisemmin ja helpommin kuvaa sitä mitä oikein touhuan?
Teen aina voima- ja lihaskuntoharjoitukset niin että välissä on joko lepopäivä tai juoksupäivä joten koko alkuvuoden olen mennyt käytännössä sillä rytmillä että maanantaina ja perjantaina on omatoiminen salitreeni ja keskiviikkona painonnostoharjoitukset ja juoksupäivät ovat sitten niiden väleissä. Lepopäiviä olen pyrkinut tuuppaamaan mahdollisimman paljon viikonlopuille ja maaliskuussa se onnistuikin tosi hyvin.
21 harjoituspäivästä voimatreenejä oli 13 (9 kpl omatoiminen + 4 kpl painonnosto) ja juoksulenkkejä 8. Juoksukilometrejä kertyi 105 eli reilut 13 kilsaa per harjoitus. Cooperin testi (tiistaina 18.3.) sekoittaa tuota laskelmaa joten todellisuudessa lenkkien keskipituus oli tasan 15 kilometriä. Huh, en oo koskaan juossut noin paljon pitkiksiä!
Kuun vaihtuessa vaihtuu mulla myös harjoitusohjelma. Tammikuun alusta maaliskuun loppuun ohjelmassa oli kolme voimatreeniä viikossa, nyt ne vähenevät loppuvuoden ajaksi kahteen. Toinen on aina painonnostotreeni ja toinen omalla salilla tehtävä harjoitus. Tuntuu vähän omituiselta ja haikealtakin käydä omalla salilla vain kerran viikossa. Kävin siellä eilen ja jos käyn tekemässä ensi viikon treenin vaikka loppuviikosta niin taukoa tulee 1½ viikkoa! Tällaista ei ole ollut kertaakaan aiemmin siitä lähtien kun harjoittelun reilu kolme vuotta sitten aloitin, mutta haluan ehdottomasti pitää kiinni meidän seuran yhteisistä nostotreeneistä ja luovun niiden vuoksi mielelläni itse suunnittelemistani voimaharjoitteista.
Samalla kun voimatreenin osuus vähenee niin juoksun määrä tietysti lisääntyy. Kahden viikoittaisen juoksupäivän seuraksi tulee kolmas lenkkipäivä. Jos ja kun juoksupäiviä tulee jatkossa noin 12 per kuukausi ja lenkkien keskipituus pysyy noin 15 kilometrissä niin se tarkoittaisi tosi komeita kilsoja, vajaata 200 kilometriä kuukaudessa. En ole koskaan aiemmin juossut niin paljon mutta se on seuraava askel jonka haluan ehdottomasti ottaa.
Määrää tulee valtavasti lisää, kevään aikana katsotaan millaisia kilometrimässäilyjä mun kroppa ja mieli oikein kestää. Rääkkitreenit ja tehoharjoitteet kuten maksimisoudut tulee vähentymään rajusti, teen niitä todennäköisesti pari kertaa kuukaudessa. Mielenkiintoista nähdä miten soutuajat muuttuu, voi olla että ne jopa paranee kun niitä ei tahkoa liikaa. Tammikuussa soudin kolme kertaa maksimitonnin kymppisäädöllä, aikaa kului 3:35 - 3:44. Nyt maaliskuussa tein taas kolme kertaa tonnin eri treenien yhteydessä ja ajat oli 3:38 - 3:43 , vaikka kovin piikki jäi puuttumaan niin silti keskimääräinen soutuaika oli hieman parempi kuin alkuvuodesta. Siis jonkun promillen verran mutta kuitenkin :D Eteenpäin menoa se on pienikin parantaminen, on kyseessä sitten sekunti tai sen kymmenys!
Tää juttu ei ole mikään kisa kerran vuodessa. Tää juttu on ne 364 päivää vuodessa jolloin ei ole mitään näkyvää lähtöviivaa ja maalia vaan ainoastaan ne jotka on omassa mielessä.
Mahtavat kilometrit maaliskuulle, onnea hyvästä suorituksesta! Onko sulla muuten suunnitelmissa jatkaa nyt vain noilla pitkillä ja hitailla (?) lenkeillä kilometrien keräystä, vai aiotko tehdä myös nopeustreenejä tässä loppukeväästä? Ilmeisesti se toukokuun juoksutavoite ei mitään nopeustreenejä vaadi?
VastaaPoistaTuli tosiaan aika hyvin kilometrejä vaikka juoksupäiviä oli niin vähän. En oo koskaan enneen juossut tammi-maaliskuussa näin paljon!
PoistaTarkoitus ois jatkaa hitailla pitkiksillä ja keskittyä kestämään rasitusta ja iskutusta, vauhdit putoaa nyt toistaiseksi tosi alas eikä mitään vetoja ole luvassa.
Oletko harkinnut kuntosalin vaihtoa? Jos nyt muistan ja oon käsittänyt oikein, niin käyt sillä yhdellä tämän kylän kenties kalleimmalla salilla... Kunhan tuli mieleen tuosta, että käyt nykyään enää yhden kerran viikossa salilla, että täältä varmaan voisi löytyä edullisempiakin mutta silti ihan yhtä hyvin sun nykyisiin tarpeisiin sopivia saleja. :)
VastaaPoistaMuistat ja oot käsittänyt ihan oikein :) Olen neuvotellut sinne aika hyvän diilin aina joten ei se ihan mahdottoman kallis ole mutta tottakai jos käyn siellä jatkossa 4 kertaa kuukaudessa niin eihän siinä mitään järkeä ole. Varmasti tuun miettimään salin vaihtamista kun sopimus menee katkolle ens talvena. Urheilutalo+stadion+karhuhalli yhdistelmäkin voisi toimia eikä maksaisi juuri mitään.
PoistaJees, tuo yhdistelmä kuulostaa ihan pätevältä. :) Se Karhuhallin uusi "rautapiha" on aika hyvä, sielläkin pääsee jo aika pitkälle. Stadionin punttis olisi muuten ok, mutta yleensä tupaten täynnä porukkaa.
PoistaRautapiha on tosiaan mainio! Urheilutalo ja Karhuhalli tosin suljetaan kesäksi joten katsotaan nyt mitä vaihtoehtoja on... Ehkä jotain yhteisiä painonnostotreenejä stadionilla toivottavasti.
PoistaTosi hurjat noi sun tavoitteet, siis 3x 15km lenkki viikossa! Tai ei ne siis ole hurjia, mutta vaatii varmasti huolellista lenkkipäivien suunnittelua ja aikataulutusta! :) Tehot varmasti pysyvät matalalla, joten liikarasitusta tuskin silti tulee! Hyvältä siis vaikuttaa! :)
VastaaPoistaJa niin, kiitos siitä crossfit-koosteesta! Täältä on ollut hyvä seurata näitä kisoja! :)
Sen ei pitäis olla vielä kovin hurja ja kiristämisen varaa on toivottavasti ihan reippaasti :) Katsotaan kuinka käy!
PoistaCF-juttuja tulossa varmasti taas lisää viimeistään loppukeväästä :)
Jeps, ei siis sillälailla hurja, oikeastaan aika fiksukin. :) Sä oot kuitenkin totutellut kroppas noihin pitempiin lenkkeihin, joten eiköhän tästä kiristämisen varaakin ole!
PoistaToivotaan että kiristys onnistuu :)
Poista