Tänään heräilin aamulla seitsemän jälkeen ja tulin yhdeksältä töihin. Päätin että päivän treenit menee myöhäisiltaan, käyn salilla kymmenen maissa. Tulee aika pitkä päivä mutta välillä on mukava vähän vaihdella päivärytmiä ja toisaalta mun mielestä on kiva olla rauhassa ilta kotona eikä esimerkiksi lähteä heti töiden jälkeen treenaamaan. Energiaa pitää kyllä tankata tasaisesti että on virtaa kolistella puntteja melkein yhteentoista asti illalla.
Vaikka treenejä kertyy tasaiseen tahtiin eikä heikkoja kuukausia tai viikkoja oo ollut pitkään aikaan niin kyllä mielen pitää olla aika vahvasti keskittynyt ja sitoutunut näihin harjoittelumääriin vaikka viisi harjoitusta viikossa onkin mun mielestä vielä aika maltillinen määrä. Se on just sopiva määrä mulle, ei huvita yhtään lähteä kuormittamaan liikaa. Liikunnan pitäisi kuitenkin olla nautinto ja vähentää stressiä ja kiireen tunnetta, ei lisätä sitä. Tää on mulle enemmänkin positiivinen rutiini kuin väkinäinen pakkomielle jota pitää umpimielisesti suorittaa.
Jos alkaisi oikein miettimään että jäänkö sohvalle vai lähdenkö toisena tai kolmantena päivänä peräkkäin juoksemaan kahden tunnin lenkkiä niin voi olla että usein se sohva voittaisi. Siispä en mieti :D On helpompi jäädä kuin lähteä mutta kumpi on lopulta parempi?
Tää mun systeemi toimii ainakin mulla pirun hyvin. Päätän aina etukäteen mitkä harjoitukset teen viikon aikana. Asettelen ne kalenteriin koloihin joihin ne parhaiten sopii. Vaikka tykkään tästä touhusta valtavasti niin harjoitusmäärät olisi varmaan todella paljon pienemmät jos menisin ihan fiilispohjalta. Usein ois liian huono sää, liian hieno sää tai Viidakon tähtöset alkamassa telkkarissa. Aina on jotain muuta jos lähtee sille tielle.
Melkein 30 vuoden ajan elämässäni "myöhemmin" tarkoitti oikeasti "ei koskaan". Nyt tarkoittaa oikeasti nyt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti