Pekka Aalto on 43- vuotias helsinkiläinen lehdenjakaja. Hän ei ole kuitenkaan kuka tahansa rappukäytäviä työkseen hölkkäilevä kaveri vaan yksi maailman parhaista ultrajuoksijoista.
Aallon saavutukset ovat huikeita: hän on voittanut maailman pisimmän juoksukilpailun Self-Transcendence 3100 Mile Racen peräti seitsemän kertaa. 3100 mailia on siis 4989 kilometriä. Parhaimmillaan matka on taittunut reilussa 43 vuorokaudessa. Hän on siis juossut 43 peräkkäisen päivän ajan keskimäärin 113 kilometriä päivässä!
Toki Pekan meriittilistalta löytyy muutakin kuten useita 6 päivän juoksujen voittoja. Elokuvaohjaaja Mika Taanila seurasi New Yorkin Queensissa yhtä tällaista 6 vuorokauden juoksua kaksi vuotta sitten ja teki aiheesta lyhytelokuvan. Yle Teema esittää tuon elokuvan tänään maanantaina 31.3. klo 22.50 ja uusintana sunnuntaina 6.4. Se ilmestynee myös Yle Areenaan. Aiemmin lyhytelokuvaa Kuuden päivän juoksu on esitetty mm. Kiasmassa ja elokuvafestivaaleilla.
Helsingin Sanomien nettisivuilta löytyy juttu Aallosta ja lyhytelokuvasta: Lehdenjakaja Pekka Aallolle 5 000 kilometrin juoksukilpailut ovat meditaatiota.
Mika Taanila on ollut aina erittäin kiinnostava ja lahjakas ohjaaja ja jokainen varmasti tietää miten paljon ultrajuoksu kiehtoo mun mieltäni. Ei ole siis epäilystäkään mitä teen tänään vähän ennen yhtätoista!
Nyt tiijän mie, et mitä teen huomen aamuna :) . Mitä enemmän mie juoksen, niin sen vähemmän minnuu kiinnostaa maraton, sen sijaan ultrat kiinnostaa kilometri kilometriltä paljon enemmän.
VastaaPoistaSama juttu. Maraton on rankka keikka mutta siltikin se tuntuu enemmän jonkun alulta kuin lopulliselta maalilta. Tää kuuden päivän kisa on tietysti yksi äärimmäisistä ultra-juoksuista ja vaikea kuvitella että ihan tällaiseen koskaan lähtisin :)
Poista