Urheiluleffoista tulee heti mieleen joku Rocky, ja onhan se eittämättä hemmetin hyvä elokuva. Bill Contin komea Rocky-teema tai Rocky III:ssa kuultu Eye of the Tiger kuulokkeisiin soimaan niin lenkillä tai salilla askel ja rauta on kevyttä ja mielessä pyörii ikimuistoiset kuvat Rocky Balboasta juoksemassa rappusia tai hakkaamassa ruhoja teurastamolla. Nyrkkeilystä on muutenkin tehty paljon elokuvia Kuin raivo härästä Hurricaneen. Kohta on itse asiassa tulossa ensi-iltaan Grudge Match jossa Stallone ja De Niro kohtaavat kehässä - siis nämä 70-vuotiaat ukot!
Juoksuelokuvista Tulivaunut on eittämättä suurimpia klassikoita, siinä käydään läpi 1920-luvun brittiläistä kestävuusjuoksuglooriaa Vangeliksen soidessa taustalla. Kaikki ovat varmasti nähneet sen rannalla juoksukohtauksen ja kuulleet sen biisin vaikka leffa ei muuten olisikaan tuttu. Yleensä juoksu on kuitenkin elokuvissa sivujuonne tai pikantti yksityiskohta mutta ei se varsinainen pääasia. Katsoin pari viikkoa sitten Maratoonarin, piinaava leffa mutta ei kuitenkaan paljon juoksemista. Forrest Gump on varsinkin amerikkalaisille lenkkeilijöille piinaavan tuttu juttu, jenkeissä kun ei voi itseään kutsua juoksijaksi ellei joku vääräleuka ole huutanut "Run Forrest!" ollessasi lenkillä.
Musta tuntuu että joukkueurheilusta, varsinkin palloilulajeista, on tehty eniten elokuvia. Onhan ne tietysti suosituimpia (yleisö)lajejakin, joten ihmekös tuo. Vaikka en jääkiekosta hirveästi välitä niin Lämäri on varmasti yksi mun lempielokuviani kautta aikojen, niin tarkasti, kipeästi ja silti hauskasti se kuvaa urheilua viihdebisneksenä. Mulla on jopa useampi eri versio elokuvan alkuperäisiä 70-luvun suomalaisia elokuvajulisteita, komeita sisustuselementtejä! Lämäri ei ole vanhentunut yhtään ja se kuvaa loistavasti nykykiekkoakin.
Vähän raflaavammista lajeista, kuten kiipeilystä, skeittaamisesta tai surffaamisesta, on jopa aika helppoa tehdä hyvä ja kiinnostava elokuva. Kun itse laji on jo innostava, asennetta tihkuva ja visuaalisesti näyttävä niin käsissä on hyvät lähtökohdat.
Parhaista urheiluleffoista suurin osa ja ainakin kaikkein mielenkiintoisimmat on kuitenkin dokumentteja. Ja niitä olen katsonut tosi paljon, myös viime vuosina. Voimailusta ei hirveästi fiktiivisiä elokuvia tule mieleen, kamppailulajeista toki actionia on tehty valtavasti, mutta Arskan kultaisista vuosista kertova dokumentti Pumping Iron on tosi iso klassikko näissä piireissä.
On tosi hämmentävää miten usein näihin urheiludokumentteihin saadaan koottua tarina joka on niin uskomaton että jos se olisi fiktiota, kaikki sanoisivat sitä epäuskottavaksi. Ne on usein myötähäpeää aiheuttavia, kuten porvoolaisesta koripallojoukkueesta kertova Täynnä Tarmoa tai Kreikkalainen hutunkeitto joka kertaa uskomattoman tarinan siitä miten Kreikkaan perustetaan baseball-liiga Ateenan olympialaisia varten. Lopulta paikalliset olympialaisista unelmoineet kaverit jäävät nuolemaan näppejään kun kisoissa maata edustaakin joukkueellinen amerikkalaisia joiden joku isoisoisä on lähtöisin Kreikasta.
Yksi elokuva jota pidän ehkä yhtenä kaikkien aikojen parhaana urheiluleffana on myös dokumentti ja se tulee lauantaina 19. lokakuuta Yle Teemalta. Se on kyllä aika erikoinen valinta tähän kategoriaan, monen mielestä kyse ei ole edes urheilusta (olen samaa mieltä) ja tarina on niin älytön että se tuntuu enemmän keksityltä kuin todelta. Totta se kuitenkin on.
King of Kong kertoo kahdesta amerikkaismiehestä jotka jahtaavat maailman parhaan Donkey Kong-pelaajan titteliä. Toinen on äärimmäisen symppis, toinen äärimmäisen vastenmielinen mulkero. Täydelliset sankari ja antisankari siis. Kun tarinaan heitetään mukaan omaa suosikkiaan puolustavat fanit, vilppiepäilyt, ennätysyritykset ja pyrkimys löytää todellinen Kuninkaiden Kuningas, ollaan lähellä sitä mitä urheilu parhaimmillaan - tai oikeastaan pahimmillaan on. Tätä viihdyttävämpää tapaa ällistyä harvoin kohtaa.
King of Kong lauantaina klo 23.05 Yle Teemalla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti