Cooperin testi vuoden tauon jälkeen - 12 minuuttia hikeä ja tuskaa.

Oon juossut cooperin testin kuusi kertaa elämässäni, kaikki kerrat viimeisen parin vuoden aikana. Toki olen sen joskus muinaisuudessakin läpäissyt kävelemällä mutta ehkä niitä kertoja ei kannata sen enempää muistella.

Helmikuussa 2011 oli eka yritys, muutaman kuukauden kävely- ja hölkkäilyharrastuksen jälkeen. Tulos oli silloin 2100 metriä. Kuukautta myöhemmin oli jo uusi yritys, 2350 metriä. Liikunnan aloittamisen jälkeen kunto tosiaan nousee kohisten.

Kesäkuussa 2011 meni 2450 metriä, kolmessa kuukaudessa sata metriä taas lisää. Syksyllä 2011 puhkesi ekaa kertaa 2.5 kilometrin raja: tulos 2550 metriä. Alkuinnostuksen jälkeen treenit jatkuivat entistä kiivaammin mutta testaaminen jäi.

Viime syksynä oli kulunut vuosi edellisestä kerrasta ja tulokseksi tulikin aika mainio 2850 metriä. Se oli 29-vuotiaalle taulukoiden mukaan erinomainen tulos. Olin tosi tyytyväinen, miten ihmeessä mulla voi olla jonkun testin mukaan erinomainen kunto.. Huikea juttu. Mieleen jäi myös kytemään ajatus siitä että 3000 metriä voisi olla ihan mahdollinen. 3000 metrin cooper on aika myyttinen saavutus. Pääsin siis just ja just 7 kierrosta ja vähän päälle ja mietin että sitä kierrosta en ehkä koskaan ehdi saamaan täyteen - siis 8 kierrosta ja 3200 metriä.

Nyt oli taas vuosi kulunut edellisestä syksystä ja cooperista, testin tekeminen alkoi kutkuttamaan alitajunnassa. Kaupungin vapaa-aikavirasto järjestää marraskuussa testin mutta se olisi vain pari päivää maratonin jälkeen joten se ei tulisi olemaan järkevää. Kuulin kuitenkin että tutulla maraton-yhdistyksellä alkaa tällä viikolla talvikauden hallivuoro joka olisi tarkoitus aloittaa cooperilla. Ilmeisesti tuota ei kuitenkaan kovi moni olisi juoksemassa mutta päätin silti ilmoittaa että voisin tulla kokeilemaan jos joku lähtee seuraksi kokeilemaan 3000 metrin läpäisemistä. Lopulta kävi niin että kukaan muu ei lopulta ollutkaan testiä juoksemassa mutta yhdistyksen aktiivi ja erinomaista Curro Ergo Sum-blogia kirjoittava Jouni sanoi tulevansa mielellään mulle 3000 metrin jänikseksi. Mahtava juttu!

Jouni on todellinen juoksuihme, hän oli mm. viime viikonloppuna maailman suurimmassa maastojuoksutapahtumassa Ruotsin Lidingöloppetissa ja tätä tekstiä kirjoittaessa hän on matkalla Kolille Vaarojen maratonille. Kaverin käsitys lepopäivästä on luokkaa 100 kilometriä retkiluistelua aamupäivällä ja neljä tuntia taichi:tä iltapäivällä. Eli jänikseen voisin kyllä luottaa kuin kiveen, omasta osuudestani en ollutkaan niin kovin varma..

Fakta on että olen viimeksi juossut reipasta vauhtia elokuun alussa kun juoksin 9.1 kilometrin kisan keskivauhdilla 4:43 min/km. Edelliset intervallit tai muut kovavauhtiset juoksuvetoni olen tehnyt tammi-helmikuussa. Hapenottokykyä ja vauhtikestävyyttä olen harjoittanut ainoastaan kuntosalilla, lähinnä soutulaitteella mutta tämä ja viime viikko ovat olleet vaikeita. En ole päässyt lähellekään huippuaikoja, veto ja paras terä on ollut jotenkin pois.

Jouni oli laskenut että 1:36 kierrokset riittävät 3000 metrin läpäisyyn. Ajattelin että olisi parempi yrittää vetää vähän kovempaa, 1:30 kierroksia ja jos pysyn tahdissa ekat kymmenen minuuttia niin sitten voisi kiskoa lopun niin kovaa kuin pystyy.

Jänis oli odotetun hyvä, itse pysyin alussa ihan hyvin mukana. Ekat 800 metriä oli helppoja, sitten alkoi vähän hengitys tiheentyä. Kierrokset 3-4 meni vielä ihan ok mutta sitten aloin hyytyä. Kierroksilla 5-6 en enää pysynyt jäniksen mukana mutta yritin pitää välimatkan edes kohtuullisena. Hengitys oli jo todella rajua puuskuttamista ja piti todella keskittää ajatukset siihen mitä tekee ettei tuuperru radan pintaan. Päässä pyöri koko ajan vain yksi asia. "Kierros viisi, kierros viisi, kierros viisi." ... "Kierros kuusi, kierros kuusi.." jne. Lopulta lähti kierros 7, se minkä tiesin jäävän kesken. Mutta mihin kohtaan? Jänis oli jo reilun 50 metrin päässä ja mun vauhti vain hiipui. Lopulta näin Jounin pysähtyvän (mullahan ei ollut kelloa joten en tiennyt ajankulua kovin tarkasti) ja lopetin juoksun. Olin edennyt vähän yli puolenvälin, kaveri oli noin 100 metriä pidemmällä. Kävelin hänen luokseen ja kysyin paljonko edettiin. Hänen tuloksensa 3050m, mulla 2950m.

Olen kyllä tyytyväinen vaikka se legendaarinen 3000m jäi edelleen rikkomatta. Viime syksystä on menty taas 100 metriä eteenpäin ja tiedän että jos vedän talven aikana hallissa kovia vetoja niin keväällä toi 3000 metriä on pelkkää paperia.

Viime syksyn jälkeen olen siirtynyt Cooper-taulukoiden ikäluokasta 20-29 luokkaan 30-39. Nyt erinomaiseen tulokseen riittää 2800 metrin sijaan 2700 metriä. Nousin eilen siis reilummin erinomaisuuden yläpuolelle? :D Ehkä muutan tän blogin nimeksi Better Than Excellence.

Löysin jonkun taulukon joka on tarkoitettu ammattiurheilijoiden cooper-testaukseen. Ammattiurheilija on laaja käsite, se käsittää kenet tahansa ralliautoilijasta 10 000 metrin juoksijoihin, joten suhtaudun tuohon pienellä varauksella. Se on kuitenkin motivoiva taulukko, miehillä kun alle 2800 metrin tulos on hyvin huono ja 2800-3099 metriä huono. Otankin siis tavoitteekseni 3100 metriä joka on tuon taulukon mukaan jo keskitasoa ammattiurheilijoilla.

Laitan tähän loppuun vielä kierrosajat.

Ensin ratakierros, sitten aika eilisellä yrityksellä, aika vuosi sitten, aika kaksi vuotta sitten.

0-400m 1:31 - 1:39 - 1:45
400-800m 1:28 -  1:43 - 1:53
800-1200m 1:33 - 1:44 - 1:55
1200-1600m 1:36 - 1:42 - 1:57
1600-2000m 1:38 - 1:42 - 1:57
2000-2400m 1:40 - 1:42  - 1:57
2400-2800m 1:44 - 1:33 -  -


Cooperin testi on aivan hirveä eikä se vetoa minuun juoksijana. Olen kestävyysjuoksija, en kovan tehon etenijä. Cooper vetoaakin minuun selviytymistaisteluna, tietoisena yrityksenä mennä omille äärirajoille ja pystyä vähän parempaan. Kestää hieman pidempään pahaa oloa, sietää maitohappoa, kestää kangistumista. Kun juoksee 12 minuuttia niin kovaa kuin pystyy, on todellakin antanut kaikkensa, on se tulos sitten mikä tahansa.