TV1 esittelee tänään urheilun monia puolia.

Välillä tulee mietittyä miksi urheilu on mulle niin iso asia. Vastaus on lopulta aika helppo: se herättää niin valtavan määrän tunteita laidasta laitaan. Iloa, surua, pettymyksiä, voittoja, tappioita. Tuskaa, kipua, nautintoa. Tunteet riippuvat myös siitä onko itse urheilija, katsoja, valmentaja tai vaikka urheilijan läheinen. Tunteiden voimakkuus riippuu puolestaan siitä kuinka ison painoarvon urheilulle antaa.

TV1 esittää tänään dokumentin josta kuulin ensimmäisen kerran kesällä 2011. Elokuvaohjaaja Teppo Airaksinen oli kulkenut kuvausryhmänsä kanssa FC Lahden otteluissa ja seurannut sen kiihkeitä kannattajia. Dokumentin valmistuminen kesti ja kesti, luulin jo ettei valmista tule koskaan. Aikaa kului koska tekijät olivat perusteellisia: faneja seurattiin lopulta usean vuoden ajan.

Aihe on herkullinen. FC Lahti on viime vuosina kulkenut melkoista vuoristorataa.  Joukkue putosi liigasta divariin ja nousi nopeasti taas takaisin. Litmanen tuli, Litmanen meni. Tämän vuoden keväällä Lahti voitti liigacupin mutta aloitti varsinaisen sarjan nihkeästi, ajautui jumbosijoille ja erotti valmentajansa. Uuden luotsin, Juha Malisen, johdolla joukkue on noussut mukaan taisteluun mitaleista ja arvokkaista eurocup-paikoista.

Lahti tunnetaan intohimoisista kannattajistaan, minne tahansa joukkue matkustaakin niin sieltä löytyy myös joukko faneja - ja virkavaltaa. Intohimo ja palo on kaksiteräinen miekka, se luo pohjan vahvalle sitoutumiselle ja lojaaliudelle mutta se vie myös pahimmillaan kiehumispisteeseen ja ylilyönteihin. Sellaista rakkaus on?

Äänekkäät kannattajat jakavat mielipiteitä, järjestysmiehet ja poliisit ovat takajaloillaan, "tavallisen" yleisön tunnot jakautuvat kahtia mutta pelaajat ovat mielissään. Esimerkiksi huikeasta kannatuksesta koripallon EM-kisoissa Sloveniassa nauttinut joukkue on ollut onnessaan.

Hanno Möttölä tiivisti asian viime viikolla näin: "Se että huudetaan tällä tavalla on normaalia. Toivottavasti Suomessa Korisliigassakin 800 ihmistä voisi huutaa näin. Se että istutaan hiljaa, on väärää käytöstä. Tämä on se normaali olotila, jossa Teemu (Rannikko), minä ja Petteri (Koponen) ollaan uramme pelattu. Tämä on sitä minkä takia urheillaan".

Mainiota Ajatuksia lenkkipoluilta-blogia pitävä Mog on kakkosdivarin futaaja ja hän kirjoittikin juuri siitä millaista mieleenpainuneessa ottelussa oli: "Erittäin hienoja tapahtumia kyllä osuu välillä näin syksyisin kohdille jalkapallon saralla, vai miltä kuulostaa iltavalaistu nurmikenttä, hyvä vastustaja, oma peli sujuu, katsomossa yli 400 henkeä ja vastustajan fanit jotka pitämät meteliä rumpujen säestyksellä koko 90minuuttia, parin ratsupoliisin vartiodessa taustalla."

Kakkosdivarissa nähtiin hurja koitos myös pari viikkoa sitten kun kärkikamppailuun Mikkeliin saapui HIFK parinsadan fanin kera. Surkeasta säästä huolimatta katsomoon löysi lähes 2500 katsojaa, MP:n puheenjohtaja kehui tunnelmaa ja sitä kuinka kukaan tuskin lähti harmissaan pois paikalta kun soihdut syttyivät ja tunnelma nousi kattoon.

Nämä ovat niitä asioita jotka tekevät urheilusta erityistä. Asioita joilla on positiivinen ja negatiivinen puolensa, aivan kuten esimerkiksi voitontahdolla. Äärimmäinen voitontahto ajaa eteenpäin ja tekee mestareita mutta pahimmissa muodoissaan saa urheilijan käyttämään dopingia ja tavoittelemaan voittoa hinnalla millä hyvänsä. Tähänkin aiheeseen voisi muuten palata vielä tarkemmin, ajattelin lukea talven aikana Tyler Hamiltonin Voittoja ja valheita.

Urheilu on suuria tunteita, synkkiä pettymyksiä ja karvasta kalkkia mutta onneksi myös endorfiineja, euforiaa ja suurta onnea. Vaikka urheilu on ehkä suuressa mittakaavassa elämän vähemmän tärkeitä asioita, silti siinä on kaikki. Ja juuri siksi minä sitä rakastan.

TV1 maanantaina 16.9. klo 21.30 Dokumenttiprojekti: Jalkapallomaa. Uusinta lauantaina 21.9. klo 12.30. Nähtävissä myös Yle Areenassa tästä illasta alkaen.