Kaikki on mahdollista ja aina on toivoa.

Melkoisia kliseitä. Samoin nämä blogien motivointikuvat, täyttä huuhaata. Jos on jalka poikki niin ei muuta kuin sängyn pohjalle kiroamaan elämän epäreiluutta, peittoa korviin ja suklaata naamariin. Vai miten sitten?

Rick Hoyt syntyi tammikuussa 1962. Napanuora kiertyi kaulan ympärille, happea ei kulkenut aivoihin. Vakavia aivovammoja. Lääkärit totesivat ettei Rick pystyisi koskaan kommunikoimaan millään tavalla kenenkään kanssa. Vanhemmat olivat toista mieltä ja päättivät pitää poikansa hoitolaitoksen sijaan kotona kehotuksista huolimatta. Rickin silmät liikkuivat, hän seurasi mitä tapahtuu. Äiti alkoi sinnikkäästi opettaa kirjaimia, esineitä ja asioita. 70-luvun tekniikka alkoi olla jo niin kehittynyttä että 11-vuotias poika pystyi kommunikoimaan tietokoneen avulla. Rick oli älykäs kaveri joka myöhemmin valmistui Bostonin yliopistosta ja työskenteli Bostonin collegessa.

Mutta palataan uudestaan 70-luvulle. 15-vuotias Rick näki lehdessä jutun juoksukilpailusta ja halusi osallistua. Isä Dick ei ollut urheilija mutta suostui lähtemään 5 kilometrin kisaan työntäen poikaansa pyörätuolissa. Molemmat vaikuttuivat. Rick sanoi että kun he juoksivat, hän ei tuntenut itseään enää vammaiseksi. Isän kipinä oli yhtä vahva. Kun poika oli koulussa, hän teki treenilenkkejä työntäen sementtisäkeillä lastattua pyörätuolia. Lopulta isä kehittyi niin vahvaksi että hän pystyi juoksemaan 5 kilometrin kisan 17 minuutissa - siis työntäen samalla poikaansa pyörätuolissa.

Tuon jälkeen he ovat läpäisseet 247 triatlonia, 70 maratonia ja useita satoja muita urheilutapahtumia. Triatloneissa on mukana kuusi teräsmiestriathlonia - siis 3.86 kilometriä uintia, 180 kilometriä pyöräilyä ja 42.2 kilometriä juoksua. Kun isä ui, hän vetää perässään kumivenettä. Pyörään on kiinnitetty kuljetusvaunu.

Isä ja poika tunnetaan paremmin nimellä Team Hoyt. He ovat läpäisseet Bostonin maratonin 30 kertaa ja olivat mukana myös huhtikuussa kun pommi räjähti mutta eivät onneksi loukkaantuneet. Viikkoa ennen kilpailua Bostonin maratonin reitin varrella julkistettiin pronssinen patsas heidän kunniakseen.


Alkuvuodesta tässä blogissa seurattiin crossfitin suuria maailmanlaajuisia karsintoja joissa tähdättiin kesän MM-kisoihin Crossfit Gameseihin. Vammautuneille ei ollut omaa sarjaa mutta moni teki silti karsintalajit parhaansa mukaan.

Cleuton Nunes oli liikenneonnettomuudessa 29-vuotiaana, punaisia päin ajanut moottipyörä törmäsi häneen ja hän vaipui koomaan. Nunesin molemmat jalat amputoitiin. Nyt hän tekee crossfit-harjoituksia ja harrastaa melontaa.

Mario Ortizin toinen jalka jouduttiin poistamaan syöpähoitojen yhteydessä 14 vuotta sitten. Crossfit sujuu erinomaisesti häneltäkin.

Ei taida olla tarvetta vastata tuohon kirjoitukseni ekaan kysymykseen. Vastaus löytyy vasemman rinnan kohdalta ja pään sisältä, ei raajojen kunnosta.