Mitä juoksukoulut ja ohjelmat antavat?

Erilaiset koulut ja ohjelmat ovat nykyään olennainen osa juoksuharrastusta. En ole niistä tainnut aiemmin juuri mitään kirjoittaa joten nyt voisi olla hyvä aika vähän perata omia mietteitä.

Juoksukouluja järjestetään jo melkein kaikilla paikkakunnilla, pääsääntöisesti ne joista olen kuullut ovat olleet hyvin laadukkaita, vetäjät ovat pitkän linjan innokkaita maraton-harrastajia tai esimerkiksi yleisurheilu- ja ratajuoksutaustan omaavia (entisiä) SM-tason menijöitä.

Juoksukouluissa keskitytään paljon tekniikkaan. Opetellaan oikeaoppista askellusta, käsien ja ylävartalon asentoa, tehdään pakarajuoksua ja polvennostoja. Tämän taustalla lienee ajatus että ihmisiä pitää opettaa juoksemaan.

Olen tästä täysin eri mieltä. Ihminen on juossut satoja tuhansia vuosia ja se on ollut yhtä tavallinen ja arkipäiväinen asia kuin syöminen tai nukkuminen. Se on niin syvällä geeniperimässämme kuin joku asia vain voi olla. Jokainen nisäkäs osaa juosta. Miksi nykyihminen eroaisi tästä?

Syystä tai toisesta jotkut tosin juoksevat väärin. Se voi johtua vääränlaisista kengistä joko nyt tai lapsena jolloin askellus on lähtenyt menemään väärään suuntaan. Tai ehkä jaloissa on jokin rakenteellinen vika joka vie askellusta väärään suuntaan. Väärä askeltaminen voi olla joku ulkoa opittu tapa. Suurin osa ihmisistä ei juokse väärin. Jos juoksu sujuu eikä paikat kipeydy, juoksu on oikeaa huolimatta siitä miltä se jonkun valmentajan mielestä näyttää. Jos ongelmia sen sijaan riittää ja juoksu on pelkkää kipua ja tuskaa, askellusta kannattaa ehdottomasti tarkastella kriittisesti.

Kukaan ei ole koskaan katsonut miltä juoksuni näyttää. Olen vain lähtenyt hölkkäilemään. Jos juoksen 21 tai 42 kilometriä ilman kipuja tai outoja tuntemuksia kintereissäni niin eiköhän tämä tapa juosta ole ihan oikea. Varmasti joku besserwisser voisi tulla sanomaan että teen jotain väärin. Muuttaisinko sitten jotain? En varmasti. Jos joku toimii, sitä ei kannata huvikseen lähteä muuttamaan. Helposti syntyy enemmän vahinkoa kuin hyötyä.

Juoksutekniikkaan kiinnetään toki huomiota huippu-urheilijoidenkin kohdalla vaikka lajiharjoittelua olisi takana kymmeniä vuosia. Onkin ihan selvä että jos tavoitteena on olla paras, pienetkin detaljit ja tekniikka-asiat kannattaa laittaa kuntoon. Juoksun taloudellisuus esimerkiksi on pitkälti tekniikkasidonnaista.

Iso-Britannian kestävyysjuoksun supertähden Paula Radcliffen juoksu näyttää aivan hirveältä, hän on lähtöviivalta maaliin kuin jonkin hirmuisen kohtauksen kourissa. Mutta silti hän on kaikkien aikojen paras naismaratoonari, 2:15 on aika josta afrikkalaisnaisetkin voivat vain haaveilla. Varmasti moni valmentaja on yrittänyt kitkeä hänen omintakeisia pakkoliikkeitään pois mutta onneksi ei ole onnistunut. Hän alleviivaa toiminnallaan kaikkein tärkeintä ohjetta: ei ole yhtä oikeaa ja parasta tapaa.

Juoksukoulujen tärkein anti on sosiaalisuus. Jos tuttavapiiristä ei löydy muita juoksijoita ja kaipaa vertaistukea niin sitä kautta löytyy lenkkiseuraa. Monelle maraton on helpommin lähestyttävä asia kun sen tekee yhdessä maraton-koulun porukan kanssa ekoista lenkeistä varsinaiseen maratoniin asti. Juoksukoulut ovat siis sosiaalisen liikkujan tai tekniikan kiinnostuneen ja insinöörihenkisen lähestymistavan juoksuun ottavan valinta.

Juoksukoulujen lisäksi juoksuvalmennusta tarjoaa kirjava joukko liikunta-alan ihmisiä. Pelkkä personal trainer-titteli käyntikortissa ei kuitenkaan tee kenestäkään juoksun asiantuntijaa. Itse kaipaisin meriiteiksi vaikkapa tusinaa juostuaa maratonia tai ainakin kymmeniä puhkijuostuja tossuja. Tärkeintä on kuitenkin ensin määrittää että mitä haluaa ja valita sen perusteella oikea valmentaja ja mentor.

Juoksun voi aloittaa myös yksin ihan itsekseen ja silloin moni ottaa käyttöön lehdistä tai netistä löytyvän valmiin ohjelman. Niissä lukee yksityiskohtaiset ohjeet millaisia lenkkejä pitää juosta jotta pystyy selviytymään esimerkiksi puolimaratonista puolen vuoden harjoittelulla.

Olen törmännyt usein ihmisiin jotka ovat aloittaneet juoksuohjelman mutta se on jäänyt kesken. Joko on tullut vammoja, flunssaa tai sitten kiire on noussut (teko)syyksi skipata kalenteriin merkittyjä treenejä. Kun ohjelmasta jää harjoitus tai viikko väliin, ei oikein tiedä miten jatkaa eteenpäin.

Tämä onkin valmiin juoksuohjelman suurin pulma. Ne ovat hyvin tarkkoja ja yksityskohtaisia ja ennen kuin sellaisen aloittaa kannattaakin miettiä valmiiksi mitä tehdä jos ohjelman noudattaminen ei onnistukaan. Entäs jos ohjelmassa on kovia vetoja tai mäkijuoksuharjoituksia mutta ne eivät huvittaisikaan vaan tavallinen kevyt hölkkälenkki maistuisi mieluummin?

Jonkun ohjelman noudattaminen kuin pakolla vastoin omia mieltymyksiä ei tee kenestäkään loistavaa juoksijaa vaan pahimmassa tapauksessa romuttaa koko innostuksen ja tekee lupaavasta kuntoilijasta ex-juoksijan. Jos asettaa itselleen kovan aikatavoitteen esimerkiksi puolimaratonille tai täyspitkälle maratonille niin ohjelman tarkka noudattaminen voi auttaa paremmin pääsemään oikeaan lopputulokseen ja lähelle tavoitteita. Rennompaa tekemistä kaipaavalle ne ovat ehkä liian tiukka ohjenuora.

Juoksuohjelmista kannattaakin ottaa ideoita ja luoda niistä pohja omalle tekemiselle. Kannattaa lukea monipuolisesti blogeista, lehdistä ja kirjoista erilaisista harjoittelumetodeista ja lähteä rakentamaan niistä itselle mieluista pakettia.

Joku haluaa juosta tietyn matkan mahdollisimman nopeasti, toinen katsoo kellon sijaan matkamittaria. Joku unohtaa molemmat ja keskittyy vain nauttimaan liikkeestä ja maisemista. Erilaiset juoksijat kaipaavat erilaisia harjoitusmetodeja ja onkin hyvä että vaihtoehtoja on paljon. Ensin kannattaa kuitenkin pitää pää kylmänä ja miettiä mitä tältä harrastukselta haluaa?

Olen kirjoittanut aiemmin paljon omasta harjoittelustani ja siitä miten lähdin liikkeelle. Jos se on mennyt ohi, voi lukea vaikka blogin ensimmäisen kirjoituksen Aloitus puolentoista vuoden takaa.