Jutta ja puolen vuoden superdieetit loppuivat, mitä jäi käteen?

Kevään ilmiö oli Jutan uusi ohjelma, Puolen vuoden superdieetit. Se oli alkuvuoden katsotuin ohjelma Livillä eikä siltä voinut blogeissakaan välttyä, ainakin täällä treeniblogien puolella siitä riitti juttua. Katsoinhan minäkin kaikki kymmenen jaksoa ja ajattelin vähän purkaa ajatuksia mitä se herätti.

Osallistujat oli valittu mielestäni järkevästi, suurimmalla osalla pudotettavaa oli ihan reilusti. Se, että pudotettavaa on paljon kertoo yleensä siitä että taustalla on useita syitä jotka rajuun painonnousuun ovat johtaneet. Tähän keskityttiin liian vähän minkä huomasi parhaiten ensimmäisessä ja viimeisessä jaksossa. Kumpikaan osallistuja ei saanut laihduttua juurikaan ennen kuin saivat henkistä apua, toinen syömishäiriöön ja toinen jaksamiseen eron ja huoltajuuskiistan keskellä. Iso laihdutusurakka vaatii kaiken keskittymisen eikä asiat voi olla sekaisin. Paino on noussut koska asiat eivät ole järjestyksessä eikä se yleensä laske ennen kuin henkinen puoli on saatu tasapainoon. Henkinen valmentaja Varpu Raappana olikin tämän ohjelman tärkein tuki monelle osallistujalle. Ensimmäisen jakson naista salilla valmentanut "pt" oli puolestaan täysin päinvastainen hahmo, totaalisen lannistava ja asiakkaan musertava käskyttäjä jolla ei ollut yhtään psykologista ymmärtämystä tai pelisilmää siitä miten heikon itsetunnon omaavaa ihmistä ohjataan. Ilmeisesti ohjelman takana oleva tiimi huomasi tämän itsekin koska häntä ei enää lopuissa jaksoissa juurikaan näkynyt, viimeisisssä jaksoissa Mayor'silla treenejä vetänyt Annina Kiukkonen vaikutti erinomaiselta, tsemppaavalta ja motivoivalta personal trainerilta.

Bull Mentula herätti aika paljon keskustelua, erityisesti yksi klippi on pyörinyt vinhaan joka paikassa.

Bull on monella tapaa huono ihminen esimerkiksi tai arvostelijaksi tällaisessa ohjelmassa. Hänen mielestään nämä tyypit näyttävät sairaalta. Okei, en minä alennu samalla tasolle ja sano että oletko katsonut peiliin. Mutta Bull näyttää isolta. Käsittääkseni ohjelmaan hakeneet ihmiset EIVÄT halua näyttää isolta, vaan hyväkuntoiselta, terveen näköiseltä ihmiseltä. Bull ei mahdu tähän kategoriaan.

Tottakai tiedän että Mentula on helvetin kova treenaamaan ja vetää hirveitä supersarjoja ja miehen hauis on isompi kuin pääni mutta se nyt vaan ei liity tähän ohjelmaan millään tavalla. Olisin halunnut nähdä laihduttajien lisäksi Bullin Pyynikin rappusissa. Minkälainen aika olisi tullut, mikä pössis yläpäässä?

Jarihan oli mukana ohjelmassa ruokavalioiden suunnittelijana. Ilmeisesti kaikille oli annettu suunnilleen sama ruokavalio? Moni bloggaaja on ollut mukana Fitfarmin ohjelmissa, ei kai ne mitään yksilöityjä ruokavalioita tee vaan kaikki saavat samat ohjeet? Ei ole mitään rakettitiedettä kehittää ruokavaliota jolla laihtuu. Paljon proteiinia, vähän ja hyvälaatuista rasvaa. Lihat maustetaan eikä upoteta kastikkeeseen. Sopivasti hiilaria. Näinhän jokainen ravintoterapeutti ja naisten lehti sanoo muutenkin?

Bullin suurin vika ohjelmassa oli kuitenkin täydellisyyteen pyrkivä asenne. Hän on huippu-urheilija (omasta mielestään ainakin) ja sellainen sopii hänelle mutta ohjelmassa mukana olleet ihmiset eivät ajattele niin. He ovat ihan tavallisia tyyppejä joille liikunta ei ole maistunut mutta ruokaa on tullut syötyä vähän reippaammin. Takana on yleensä vuosia, tai kymmeniä vuosia ylipainoa ja monia dieettejä ja painonpudotuksia jotka ovat aina syystä tai toisesta epäonnistuneet. Sitten kun tällainen ihminen nousee vaa'alle ja on pudottanut kolmessa kuukaudessa 15 kilon sijan 14 kiloa tai puolessa vuodessa 25kg eikä 30kg, Bull pudistelee päätään ja murahtaa ettei tähän voi olla missään nimessä tyytyväinen, tavoitteeseen ei päästy, pälä pälä. Bullilla oli aina kova tarve osoittaa että vika on laihduttajassa, eikä Fitfarmin ohjelmassa. Tottakai oli, ohjelman laihduttajat olivat tavallisia ihmisiä eivätkä mitään kehonrakentajia joille grammalleen mitatut annokset ja sekunnilleen synkronoidut aamulenkit ovat arkipäivää.

 Se että aamuaerobiset oli jäänyt tekemättä oli Bullin mielestä hirveä synti. Minä olisin kehunut siitä että ruokavalio on saatu vihdoin ihan hyvälle mallille, monella ensimmäistä kertaa koko elämässä. Aamuaerobisista on muuten tulossa bloggaus ensi viikolla, vihdoin ja viimein. Se on pitänyt kirjoittaa jo monta kuukautta.

Kaikki saivat ohjelmassa painoa pudotettua ja se on tärkein asia. Aluksi. Lopulta kaikkein tärkeintä on onnistua kuuden kuukauden sijaan seuraavat 60 vuotta ja pitää se ylipaino menneisyydessä. En ole projektien ja pikaohjelmien ystävä, usein ne onnistuvat aluksi mutta romahtavat pitkässä juoksussa. Olen nähnyt ihmisiä jotka ovat laihduttaneet kymmeniä kiloja muutamissa kuukausissa erilaisissa laihdutusryhmissä ja saaneet kaiken takaisin - korkojen kera - kun projekti on loppunut. Kun TV-ryhmä seuraa jokaista askelta, kuntosalilla on oma valmentaja odottamassa ja ruokavalio on tiukasti suunniteltu, jokainen laihtuu puolessa vuodessa. Mutta mitä tapahtuu kun kamerat sammuvat ja on yksin keittiössä, kaupassa, salilla? Tai kun tulee seuraava iso elämänmuutos? Se miten pärjää silloin, on tärkeää.

Uskallan väittää että on parempi laihduttaa 30 kiloa viidessä vuodessa kuin 30 kiloa puolessa vuodessa. Mitä pidempi ajanjakso on kulunut, sitä pidempään on täytynyt elää terveellistä ja hyvää elämää. Mieli on pysynyt mukana ja joutunut koko ajan työstämään sitä mihin suuntaan pitää kulkea jotta onnistuu ja on tyytyväinen itseensä. Jokainen päivä on yhtä tärkeä kokonaisuuden kannalta, ei vain jokin tietty ajanjakso.